Laajasalossa murhanneen kokoomusnuoren kirjoittama hyytävä runo!
Valtion saatana
Valtio on niin paha entiteetti,
että se voi paitsi oikeuttaa itselleen ihmishengen riiston,
myös käytännössä pakottaa minut riistämään toisen ihmisen hengen,
jos hän vain sattuu kantamaan väärää kokardia.
Se ei ikinä voi tuottaa mitään, vaan hankkii aina varallisuutensa varkaudella.
Se ei voi kannustaa, vaan se jakaa lahjuksia.
Ryöstösaaliistaan.
Siihen ei voi luottaa, koska se ei puhu.
Se ei pyydä, se käskee.
Sen käytöstä ei voi ennustaa, koska se ajattelee vain neljän vuoden pätkissä.
Se ei pyydä anteeksi, koska se ei ole koskaan väärässä.
Se rankaisee minua tietyistä sanoista.
Se rankaisee minua,
jos rikon sen asettamaa sääntöä.
Se rankaisee minua,
jos se saa tietää minun tehneen vaikka vain itselleni jotain.
Se rankaisee minua varsinkin,
jos olen rikkonut sen ”oikeuksia” tai valehdellut sille.
Miksi?
Koska se niin sanoo.
Se tallettaa osan palkastani,
luvaten antaa ne minulle takaisin,
kun en enää pystyisi itse ansaitsemaan palkkaani.
Mutta se ei kerro, että sen ei ole pakko.
Tai että nyt se on oikeuttanut itselleen täyden määräämisoikeuden noista minulle tulevaisuudessa luvatuista rahoistani.
Se voi jopa ottaa velkaa käyttäen panttina noita rahojani, jotka se on nyt sijoittanut. ”Puolestani”
Se vaatii; se ottaa provisionsa,
kun otan huolehtiakseni jopa vanhempieni maallisen perinnön.
Se voi jopa viedä kotini,
jos se haluaa maan kotini alta.
Se vaatii viimeistä määräysvaltaa elämääni,
mutta se ei ole aina puolustanut edes omaa oikeuttaan siihen,
kun sitä voimakkaampi entiteetti on elämääni loukannut.
Se pakottaa minut puhumaan molempia sen kieliä, sujuvasti.
Vaikka en tunne sen lisäksi muita yksilöitä, jotka sen toista kieltä puhuisivat.
Se myös määrää mitä, missä, milloin ja miten saan itseäni sivistää.
Siksi en puhu ystävieni kieliä, sujuvasti.
Sitä ei voi onnitella, sitä ei voi koskettaa. Sitä ei voi ampua tai puukottaa,
koska se ei elä tässä maailmassa.
Se on loiseläin kantajansa aivoissa, joka ylittää kantajansa vapaantahdon.
Aina.
Se tuli, joka tuhotessaan lämmittää ja valaisee.
Kuin tuli, sekin pyrkii leviämään.
Se vaatii, että se pääsisi
ruokkimaan minut
parantamaan minut
kouluttamaan minut.
Ryöstösaaliillaan.
Se valehtelee,
etten pystyisi huolehtimaan itsestäni.
Ja se valehtelee,
että se yksin on kyllin mahtava,
tarjotakseen turvan luonnonvoimia vastaan.
Tähän sosiopaattiin ei tule luottaa.
Kukaan ei tiedä,
millainen se on neljän vuoden päästä.
Se kykene käyttämään muita kuin voimakeinoja.
94 vuotta sitten se vain muutti nimeään.
93 vuotta se on verhonnut itsensä siniseen ristiin.
Se haluaa olla kaikkivoipa.
Mutta siinä ei ole mitään kristillistä.
Jumala antoi ihmiselle vapaan tahdon.
Olkoon sen lipussa risti tai Marian tähdet,
minusta se pitää silti kahlita.
Sille on kyllä paikkansa.
Tuvan perällä.
Kamiinan rautaportin takana.
Tarkassa valvonnassa.
Jos sieltä kipinäkin karkaa,
pitää se heti sammuttaa.
Tai huomenna olemme taas luonnonvoimien armoilla.
Siksi Sosiaali- ja Terveysministeriö on lakkautettava.
Löytyy täältä http://romppainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/90686-itsesensuurin-kieltamia-helmia
Tähän yhteyteen tuntuu vähän tragikoomiselta tämä luonnehdinta kyseisestä runoilijasta:
Oulun läänin Kokoomusnuorten entiselle puheenjohtajalle Henri Heikkiselle lauantaiaamun murhauutinen oli järkytys.
"Hän oli aivan tavallinen nuori mies. Ei missään mielessä äärimielinen", Heikkinen kertoo.
Kommentit (74)
Äh. Nuoren idealistin ajatuksia armeijasta, laeista, verotuksesta, sosiaaliturvasta, eläkkeistä... Ei tosiaankaan mitäön hyytävää. Lyhyet säkeet lisäävät vaikuttavuutta, sisältö on aika tavanomaista yleisönosastokamaa.
Kokoomuksessa näköjään sallitaan vaikka millainen vihapuhe, esim. heikompi aines- ja rotujutut. Karmeaa luettavaa. Ei todellakaan lainkaan hauskaa, vaan kylmäävää ja ihmisvihamielistä. Tällaiset asiat on otettava vakavasti, ei näitä voi aina kuitata nuoruuden vitsailuna tms.
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 14:26"]
Kokoomuksessa näköjään sallitaan vaikka millainen vihapuhe, esim. heikompi aines- ja rotujutut. Karmeaa luettavaa. Ei todellakaan lainkaan hauskaa, vaan kylmäävää ja ihmisvihamielistä. Tällaiset asiat on otettava vakavasti, ei näitä voi aina kuitata nuoruuden vitsailuna tms.
[/quote]
Ota nyt hei silmä käteen ja lue se runo uudestaan. Siinä käsitellään täsmälleen samoja teemoja kuin av-palstallakin, mm. pakkoruotsia.
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 14:32"]
Siinä käsitellään täsmälleen samoja teemoja kuin av-palstallakin, mm. pakkoruotsia.
[/quote]
Ja se sitten tekee siitä viisaan tekstin, vai? Nää pakkoruotsihömpöttäjät ovat kyllä varsinainen maanvaiva! Niin kuin tässä maassa ei nyt tärkeämpää keskusteltavaa olisi, voi tsiisus sentään...
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 14:34"]
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 14:32"]
Siinä käsitellään täsmälleen samoja teemoja kuin av-palstallakin, mm. pakkoruotsia.
[/quote]
Ja se sitten tekee siitä viisaan tekstin, vai? Nää pakkoruotsihömpöttäjät ovat kyllä varsinainen maanvaiva! Niin kuin tässä maassa ei nyt tärkeämpää keskusteltavaa olisi, voi tsiisus sentään...
[/quote]
Ei tee. Tarkoitan vain, että tuo aloituksessa ollut kömpelö ja viimeistelemätön runontekele ei ole sisällöltään yhtään sen hyytävämpi kuin tyypilliset av-keskustelut.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 18:27"]
Melko aggressiivinen tapa suhtautua kyseiseen tekstiin.
Tajunnanvirtaa, kyllä, mutta silti kehityskelpoista. Hiomalla siitä voisi saada hyvänkin. Mutta että hyytävä? Ei.
[/quote]
Osa ei osaa laulaa tai arvostaa hyvää musiikkia, osa pitää paskaa kirjoitelmaa runona ja mielenkiintoisena.
Onneksi enemmistö hakee runoutensa kirjastosta.
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 15:29"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 18:27"]
Melko aggressiivinen tapa suhtautua kyseiseen tekstiin.
Tajunnanvirtaa, kyllä, mutta silti kehityskelpoista. Hiomalla siitä voisi saada hyvänkin. Mutta että hyytävä? Ei.
[/quote]
Osa ei osaa laulaa tai arvostaa hyvää musiikkia, osa pitää paskaa kirjoitelmaa runona ja mielenkiintoisena.
Onneksi enemmistö hakee runoutensa kirjastosta.
[/quote]
Ja osa pystyy näkemään toimivan mutta runsaasti hiomista kaipaavan idean siellä paskan seassa.
Eikö ketään kokoomuksessa huolettanut se, että kokoomusnuorten toiminnanjohtaja kirjoitteli Uudessa Suomessa:
SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ ON LAKKAUTETTAVA.
Ihan normaalia läpänheittoa??
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 15:55"]
Eikö ketään kokoomuksessa huolettanut se, että kokoomusnuorten toiminnanjohtaja kirjoitteli Uudessa Suomessa:
SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ ON LAKKAUTETTAVA.
Ihan normaalia läpänheittoa??
[/quote]
Luonnonvalinta ois ihan jees. Ainoastaan vahvimmat selviytyisivät ja heikompi aines karsiutuisi. Mitä outoa tossa nyt on? Jokaisen kokkarin märkä uni on jättää köyhät, vammaiset ja vanhukset heitteille.
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 16:07"]
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 15:55"]
Eikö ketään kokoomuksessa huolettanut se, että kokoomusnuorten toiminnanjohtaja kirjoitteli Uudessa Suomessa:
SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ ON LAKKAUTETTAVA.
Ihan normaalia läpänheittoa??
[/quote]
Luonnonvalinta ois ihan jees. Ainoastaan vahvimmat selviytyisivät ja heikompi aines karsiutuisi. Mitä outoa tossa nyt on? Jokaisen kokkarin märkä uni on jättää köyhät, vammaiset ja vanhukset heitteille.
[/quote]
Näin biologin silmin se on lyhyen ajattelun jalostamista. Huonossa aineksessa on elintärkeitä geenejä ja variaatioita. Olisi sääli jos vain isopäisimmät blondit pääsisivät lisääntymään. Toki aluksi se näyttäisi hauskalta katukuvassa, mutta pidemmälti ongelmat lisääntyisivät todella jyrkästi.
Mikään viljelykasvien siemenpankkikaan ei suosi sitä että parhaimmat säilytetään vaan ihan kaikki säilytetään.
Eihän kokoomus ole vielä vahvistanut, että kyseessä on kokoomusnuori? :o
"Jos sieltä kipinäkin karkaa,
pitää se heti sammuttaa.
Tai huomenna olemme taas luonnonvoimien armoilla.
Siksi Sosiaali- ja Terveysministeriö on lakkautettava."
Joo, ei ollenkaan ääriajattelija.
Mielenkiintoinen runo. Ehkä hiukan liian pitkä, asian ydin tulisi ilmi lyhyemmin ja hienovaraisemminkin. Hyytäväksi en sitä sanoisi.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 18:11"]
Mielenkiintoinen runo. Ehkä hiukan liian pitkä, asian ydin tulisi ilmi lyhyemmin ja hienovaraisemminkin. Hyytäväksi en sitä sanoisi.
[/quote]
Kännisen passiivis-aggressiivista tajunnanvirtaa. Kaukana mielenkiintoisesta. Täyttä paskaa.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 18:05"]
"Hän oli aivan tavallinen nuori mies. Ei missään mielessä äärimielinen", Heikkinen kertoo.
[/quote]
Juu ei. :D
Karmealla tavalla tämä tavallisuus tuli esille: toisen ihmisen hengen viemisellä.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 18:29"]Tavallisen, mukavan kaverin kirjoittama tavallinen ja mukava runo. Kukapa meistä ei kirjoittaisi "valtion saatana" nimisiä runoja, joissa vaaditaan sosiaali- ja terveysministeriön lakkauttamista ja fantasioitaisi toisinajattelevien tappamisesta? Ihme niuhoja täällä. Ihan normaalia ja tervettä lyriikkaa. Varmaan kiva ja kunnollinen mies tuo kirjoittaja, kaikkea hyvää hänelle!
[/quote]
Toisinajattelijoiden tappamisesta? Asevelvollisuudesta ja sotaan pakottamisesta siinä puhuttiin.