Nuorta kokoomuspomoa vaaditaan vangittavaksi Laajasalon murhasta
"Helsingin Laajasalossa viime sunnuntain vastaisena yönä tapahtuneen henkirikoksen on tunnustanut 28-vuotias Laajasalossa asuva mies. Hän on IS:n tietojen mukaan aktiivisesti mukana kokoomusnuorten toiminnassa.
Hän on mukaan Kokoomuksen Nuorten Helsingin piirin toiminnanjohtaja Jukka-Matti Johannes Romppainen. Poliisi ei ole kommentoinut henkilöllisyyttä.
Ennen nykyistä tehtäväänsä Romppainen työskenteli elokuusta 2012 lähtien Kokoomuksen Nuorten liiton viestintäpäällikkönä.
Nimityksen yhteydessä KNL kertoi Romppaisella olevan kattava kokemus politiikan parissa toimimisesta sekä vaalikampanjoista ja että hän oli opinnoissaan perehtynyt viestinnän merkitykseen poliittisessa vaikuttamisessa.
Poliisi otti Romppaisen kiinni torstaina iltapäivällä. Hän tunnusti jo samana iltana alustavassa kuulustelussa. Maanantaina häntä esitetään vangittavaksi epäiltynä murhasta.
Tutkinnanjohtajan, rikosylikomisario Juha Rautaheimon mukaan poliisi pääsi tekijän jäljille omilla tutkimuksillaan.
Romppainen asuu samassa kerrostalossa kuin uhri, 58-vuotias nainen, mutta eri portaassa.
Nainen asui yksin.
Rautaheimon mukaan väkivalta sai alkunsa kerrostalon edustalla.
- Sitten nainen kuljetettiin erilaisten vaiheiden jälkeen autolla meren rantaan ja vedettiin mereen, Rautaheimo kuvailee.
Ruumiin löysi Laajasalon hylätyn öljysataman kivikkoisesta poukamasta sunnuntaina aamukymmeneltä ohikulkija. Hän näki meressä noin kymmenen metrin päässä rannasta kelluvan ihmisen.
Surmapaikan ja löytöpaikan välinen etäisyys on muutamia kilometrejä.
Vainajalla oli yllään vaaleanpunaiset pyjamahousut, paita, vaaleanpunainen kevyttoppatakki ja mokkanahkaiset varsikengät. Rautaheimon mukaan poliisi tietää erikoisen asun syyn, mutta kommentoi asiaa myöhemmin.
Vainajan henkilöllisyys selvisi poliisille vasta maanantaina iltapäivällä, jolloin tutkinta pääsi alkamaan täydellä teholla.
Poliisi ehti vedota yleisön apuun ja julkaista surmatun kuvan. Sitä apua ei kuitenkaan lopulta tarvittu.
Rautaheimon mukaan naiseen kohdistunut väkivalta jatkui rannalla.
- Siitä voi päätellä, että hän on ehkä ollut vielä hengissä, Rautaheimo sanoo. Oikeuslääketieteelliset tutkimukset antavat valmistuttuaan lisää tietoa.
Poliisilla ei perjantaina ollut tietoa siitä, tunsivatko tekijä ja uhri toisensa entuudestaan. Romppainen oli asunut osoitteessa viime helmikuusta lähtien.
- Tässä on vielä paljon avoimia kysymyksiä, Rautaheimo totesi."
Kommentit (897)
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 13:40"]
Matki Breivikin ulkonäköä, jonka kanssa on sattumalta yhteneväinen elokuva- ja musiikkimaku, kirjoitteli twiittejä saksaksi, oli innokkaimpana tyyppinä haukkumassa heikompaa ainesta ja heittämässä rikkaruohojen kitkemis-kommentteja, mutta nyt silti, SILTI, täällä kokkarit väittävät etteivät nuo aatteet tulleet kokoomusnuorten oman porukan sisältä. Ettei sillä olisi muka MITÄÄN äärioikeistolaisia piirteitä. Uskomattoman härskejä valheita!
[/quote]
Uskomattominta näissä kokoomuksen nuorten kommentoinneissa on tekijän määrittely normaaliksi keskitien kulkijaksi. Ei kuulemma ole äärioikeistolainen vaan oikein mukava ja maltillinen.
Kun itse luin läpi kaverin facebookia niin rivien välistä tihkui ylimielisyys, itsensä nostaminen muiden yläpuolelle, aggressiivisuus. Jos nuo kirjoitukset ovat kokoomusnuorten standarditavaraa niin on kyllä järkyttävät ajat edessä suomen yhteisten asioiden hoidossa. Ei edetä neuvottelun ja tasapainottelun tietä vaan heti alusta lähtien ollaan päällekäypiä. Vastapuolta pidetään "ei valittuna kansana" Israelilaiseen tapaan. Kohta on täälläkin tuo "viisi silmää yhdestä silmästä" -periaate.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 21:40"][quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 21:24"]
Eipä unohdeta, että että myös laajasalolainen perhesurmaaja (2012 tammikuu) oli Kokoomuksen kannattaja. Ei puolueaktiivi kuten tämänkertainen murhaaja, mutta puolueen kannattaja ja äänestäjä kyllä. Ajatus- ja arvomaailma siis sama.
[/quote]
Ehkä nämä kokkarimiehet ajattelevat uhrautuvansa palavan aatteensa vuoksi? Meneehän se vankeusaika niinkin että kuvittelee lusivansa poliittisista syistä johtuen.
Itse tapauksesta totean että oli kyllä todella raukkamaista murhata ujo ja kiltti nainen josta oli iloa muille asukkaille.
[/quote]
Minä ajattelen että nämä mamman mussukat eivät vain kestä vastoinkäymisiä ja sitten pimahtavat.
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 02:21"]
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 00:24"]
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 10:31"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 20:15"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 20:01"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:55"]
Muuten yhdenkään puolueen äänestäminen ei ole puolueen nuorisojärjestön äänestämistä.
[/quote]
Mutta eikö sieltä nouse tulevaisuuden Kokoomus-puolueen pomot? Kokoomusjohto 10-15 vuoden kuluttua? Vai otetaanko ne jostain nuorisojärjestön ulkopuolelta? Kertokaa te, jotka tiedätte.
[/quote]
Tätähän täällä on monet jo hokenut mutta asenteellinen jengi urputtaa vastaan.
osa tulee sieltä ja osa ei
kukaan ei tule sieltä ellei
a) emopuolue hyväksy (ja kokoomushan on sanoutunut irti nuorisojärjestönsä äärilinjauksista joten ei siten halua puolueen valta-asemiinkaan ääriajattelijoita)
b) äänestäjät äänestää kansaa edustamaan
Että vaikka täällä jotkut provot muuta huutelee niin ei se ole mikään automaattinen portti siirtyä poliittiseen valtaan vaikka mahdollisuuden tarjoaakin. Ei Kokoomuksessa tai muissakaan puolueissa.
[/quote]
No mutta kun näinhän tämä ei nimenomaan mene. Kansa EI äänestänyt esim. Laura Rätyä edes eduskuntaan, mutta kaveri Alex päätti nostaa hänet ministeriksi ja Laurahan osoittikin pätevyytensä samantien.
Herra Stubb olisi aivan hyvin päättää nostavansa Jukan vaikka Suomen oikeusministeriksi ja se olisi ollut sillä selvä. Ihan jopa mahdollinen skenaario, sen verran kokkarit ovat nyt näitä tuolileikkejä leikkineet, siinä nyt yksi piiripolitikko ministerin pestille tuntuisi missään.
Tämä on kiusallinen asia kokoomukselle juuri siksi, että ovat jo mokailleet näissä nimityksissä ja piiri pieni pyörii leikeissä ja kansa ihan aiheellisesti miettii, kuinka monta muuta rötöstelijää siellä on touhuilemassa vailla minkäänlaista asiantuntemusta omasta hallinnonalastaan (Sanni ja suot, Laura ja suomalaisten tulotaso, Lasselle kanssa joku kiva virka hei). Ja kokoomus myös puolueena mokasi tämän jutun tällä "en muista koskaan nähneeni" -leikillä. rehellinen ja suora ulostulo heti asian tultua ilmi olisi pelastanut monelta sotkulta. Nyt tekivät itsestään täysiä pellejä. Ja tsiisus sentään se nettisivusekoilu vielä siihen. Porvariston hillitty charmi. Todellakin.
[/quote]
Oikeusministerin on oltava koulutukseltaan juristi.
[/quote]
Jep. Joskin ei nykyinen puolustusministerikään ole käynyt armeijaa, joten....
[/quote]
Se taas ei liity tähän mitenkään. Se ei ole edellytys.
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 10:12"]

Pitäisi olla.
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 10:22"]

Tyypillistä persulaista sovinismia.
Höh, meniks tää nyt niin että kun murhaaja ei kuulusteluissa sanonut muuta motiivia kuin "sain raivokohtauksen", niin poliisi uskoo sen sellaisenaan ja tiedottaa "ainoana motiivina"? Vaikka tyypillä tausta tulvii ryssittelyä ja rasismia. Ja iltasanomat taputtaa olalle että hyvä kytät, hyvin hoidettu. Toivottavasti syyttäjä ottaa vihamotiivin parempaan tarkasteluun itse oikeudenkäynnissä, mutta ehkä ei pidä toivoa liikoja. Samaa jengiähän noi on loppujen lopuksi kytät, syyttäjät ja media.
Olisiko liikaa vaadittu, että edes joku poliitikko tai vähemmistövaltuutettu sanoisi edes muutaman sanan Suomessa asuvien venäläisten suuntaan? Nyt tästä jää maku, että Suomessa saa murhata venäläisiä ilman että teon rasistista luonnetta noteerataan millään tavoin. Ainoa mikä kiinnostaa, on että pääsikö uhrin koira kotieläinsuojaan.
OISKOHAN kannattanut olla avohoidossa?!? hankala uskoa, että noin impulssiherkkää ihmistä ei ole kukaan aiemmin mistään epäillyt. yleensä jo nuoresta huomaa jos kiihtyy sekunneissa nollasta sataan. en ihmettele ollenkaan jos avokkikin on "kävellyt munankuorilla"
Moniko kokoomuslainen tai noissa piireissä pyörivä myöntää avoimesti, että joo onhan mulla mt-ongelmia. Varmasti moni yrittää viimeiseen asti salailla asiaa, koska kyseessä on yhäkin vielä tabuaihe ja helposti ihmiset käyttää lyömäaseena ja nimittelee hulluksi.
Ihan sama mikä oli työ tai toimi mutta ihmetellä täytyy ettei kukaan olisi huomannut jos ihminen on noin sairas, ei edes avokki? Jos hänellä on kihlattu jonka kanssa asui avoliitossa ja heillä vielä koiria, joku kennel kerrostalossa? Eikö kukaan ole aiemmin huomannut hänen kohtelevan niitä koiria huonosti vai eikö kukaan ole uskaltanut puuttua, miksi ei? Järkyttävää että tämä hyvä nainen joka oli oman koiransa hankkinut huonoista oloista ja puolusti muidenkin koiria jos joku kohteli niitä huonosti sai maksaa siitä hengellään. On hyvyyttä ja on pahuutta, toivottavasti paha saa myös palkkansa. Vaikka se ei tätä hyvää eläinystävä naista tuokaan takaisin. Olisi kunniakasta jos hän saisi mitalin eläinten oikeuksien puolustamisesta vaikka kuolemansa jälkeenkin.
Puhutaas taas asiaakin välillä.
Laajasalon surman motiivi valkeni polisille (mutta ei sitä meille kerrota): http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288753957226.html?pos=ok-nln
Laajasalon surman oudot yksityiskohdat: 5 kysymystä yhä auki: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288753741086.html
Miten tämä jo poistettu ketju ilmestyi tänne?
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 12:44"]
Miten tämä jo poistettu ketju ilmestyi tänne?
[/quote]
Miten niin poistettu? Sivulta kolme minä sen löysin, ei sen kauempaa.
Miksi ihmeessä tämä olisi poistettu, tämä on tärkeä ketju.
862
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 12:44"]Miten tämä jo poistettu ketju ilmestyi tänne?
[/quote]
Ei tätä ole poistettu, se oli toinen ketju mikä poistui.
http://www.vauva.fi/keskustelu/4301561/ketju/venajalla_propaganda_jatkuu
Huomasitteko jo tuon linkin takaa löytyvän uutisen? Venäläiset ovat jo selvittäneet murhan motiivin! Nopiaa toimintaa, sano!
Surullista. On sentään sivistynyt ja sosiaalinen kokoomuslainen! Hänelle voi olla käyttöä vielä vaikka puolueessamme ministerinä tulevaisuudessa tuomassa uusia työpaikkoja suomeen. Ei pidä pilata pojan loppuelämää vaikka vähän panikoidessa typeryyksiä tekikin. Nyt ei ole varaa tässä taloustilanteessa menettää yhtäkään kykyä vankilakierteelle.
"Poliisi ei kerro motiivia julkisuuteen".
Esim. Jokelan tapauksessa poliisi kyllä kertoili, mitä tekijä oli kirjoitellut nettiin ennen tekoa. Tällä kertaa se ei olekaan oleellista?
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 18:19"]
Juu ei se puoluepolitiikka pyöri sillä tavalla että kun yhdestä tulee murhaaja ovat kaikki muutkin murhaajia.
Semmottis päätteleviä ja ajattelevia kutsutaan yleistäviksi besserwissereiksi ja ennakkoluuloisiksi tuomitsijoiksi. Ei se ole nähkääs nyt kuulkaas yhtään eri asia olla vaikka rasisti ja syrjiä jotakura vain tämän ihonvärin tai kansallisuuden vuoksi, ku mitä on haukkua kokoomuslaista natsiksi vain sillä perusteella että tämä on kokoomuslainen.
Mutta eihän sitä nyt mammatsätissä voi järkeväksi muuttua.
Toivoopi Demari jo silloin kun te ette olleet vielä syntyneetkään
[/quote]
Vaiko sittenkin M41? Mä olen sun kanssasi samaa mieltä, mutta pisti vaan silmään yksi juttu, joka yhdistää sun ja tämän M41:n tekstejä, sellainen juttu joka on av:lla hyvin harvinainen ja siksi pakostakin syntyy ajatus että tässä on nyt sama henkilö esiintymässä toisena henkilönä.