Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Nuorta kokoomuspomoa vaaditaan vangittavaksi Laajasalon murhasta

Vierailija
18.10.2014 |

"Helsingin Laajasalossa viime sunnuntain vastaisena yönä tapahtuneen henkirikoksen on tunnustanut 28-vuotias Laajasalossa asuva mies. Hän on IS:n tietojen mukaan aktiivisesti mukana kokoomusnuorten toiminnassa.

Hän on mukaan Kokoomuksen Nuorten Helsingin piirin toiminnanjohtaja Jukka-Matti Johannes Romppainen. Poliisi ei ole kommentoinut henkilöllisyyttä.

Ennen nykyistä tehtäväänsä Romppainen työskenteli elokuusta 2012 lähtien Kokoomuksen Nuorten liiton viestintäpäällikkönä.

Nimityksen yhteydessä KNL kertoi Romppaisella olevan kattava kokemus politiikan parissa toimimisesta sekä vaalikampanjoista ja että hän oli opinnoissaan perehtynyt viestinnän merkitykseen poliittisessa vaikuttamisessa.

Poliisi otti Romppaisen kiinni torstaina iltapäivällä. Hän tunnusti jo samana iltana alustavassa kuulustelussa. Maanantaina häntä esitetään vangittavaksi epäiltynä murhasta.

Tutkinnanjohtajan, rikosylikomisario Juha Rautaheimon mukaan poliisi pääsi tekijän jäljille omilla tutkimuksillaan.

Romppainen asuu samassa kerrostalossa kuin uhri, 58-vuotias nainen, mutta eri portaassa.

Nainen asui yksin.

Rautaheimon mukaan väkivalta sai alkunsa kerrostalon edustalla.

- Sitten nainen kuljetettiin erilaisten vaiheiden jälkeen autolla meren rantaan ja vedettiin mereen, Rautaheimo kuvailee.

Ruumiin löysi Laajasalon hylätyn öljysataman kivikkoisesta poukamasta sunnuntaina aamukymmeneltä ohikulkija. Hän näki meressä noin kymmenen metrin päässä rannasta kelluvan ihmisen.

Surmapaikan ja löytöpaikan välinen etäisyys on muutamia kilometrejä.

Vainajalla oli yllään vaaleanpunaiset pyjamahousut, paita, vaaleanpunainen kevyttoppatakki ja mokkanahkaiset varsikengät. Rautaheimon mukaan poliisi tietää erikoisen asun syyn, mutta kommentoi asiaa myöhemmin.

Vainajan henkilöllisyys selvisi poliisille vasta maanantaina iltapäivällä, jolloin tutkinta pääsi alkamaan täydellä teholla.

Poliisi ehti vedota yleisön apuun ja julkaista surmatun kuvan. Sitä apua ei kuitenkaan lopulta tarvittu.

Rautaheimon mukaan naiseen kohdistunut väkivalta jatkui rannalla.

- Siitä voi päätellä, että hän on ehkä ollut vielä hengissä, Rautaheimo sanoo. Oikeuslääketieteelliset tutkimukset antavat valmistuttuaan lisää tietoa.

Poliisilla ei perjantaina ollut tietoa siitä, tunsivatko tekijä ja uhri toisensa entuudestaan. Romppainen oli asunut osoitteessa viime helmikuusta lähtien.

- Tässä on vielä paljon avoimia kysymyksiä, Rautaheimo totesi."

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288752353777.html

Kommentit (897)

Vierailija
341/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 12:49"]

 

Vai mitä ajattelet jos veroja tulisi vielä lisää 50 prosenttia vanhusväestön hoitamiseksi kun sinnehän ne rahat menee. 

[/quote]

Eiväthän ne sinne mene vaan ylisuureksi paisuneisiin sosiaali- ja työttömyysturvatukiin, jotka menevät niin maahanmuuttajille, joille ei löydy töitä kuin samanikäiselle suomalaiselle työväestölle, joka ei löydä töitä.

Vierailija
342/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 12:54"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 12:52"]

Taitaa olla ainoa kerta kun nuorisojärjestön piirin työntekijää tituuleerataan lehdessä puoluePOMOKSI. Iltalehti hoiti kerrankin uutisoinnin fiksummin.  


[/quote]

tominnanJOHTAJA, ei pelkkä rivijäsen

[/quote]

Ei ole rivijäsen, on työntekijä, järjestön duunari. Poliittinen johto on siihen tehtävään valituilla poliittisilla luottamushenkilöillä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
343/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 12:57"]

Vasta aloitteli 28-vuotiaana amk-opintoja? Minkälainen menestyjä hän itse oletti olevansa?

[/quote]

Kokkareet on monet perseaukisia. Ne vain leikkii eliittiä.

Vierailija
344/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 12:57"]

Vasta aloitteli 28-vuotiaana amk-opintoja? Minkälainen menestyjä hän itse oletti olevansa?

[/quote]

Aika usein viharikoksen tekijä projisoi oman mitättömyytensä itsensä ulkopuoliseen kohteeseen, jonka haluaa tuhota. NÄin tekijä rituaalisesti tuhoaa oman, toiseen henkilöön siirtämänsä mitättömyyden ja on sitten siitä sen jälkeen vapaa. Muistaakseni psykologinen termi kohteensiirto tai projisointi selittää tätä ilmiötä.

Tosiaan, on silmiinpistävää, että tyyppi amitsutyyppi, kirjoittaa todella huonoa suomea ja eikä facebookissa omannut kovin paljon ystäviä. Epävakaa persoonallisuushäiriö, sosiopatia, psykopatia... klassisia ulkopuoliseksi ja muita huonommaksi itsensä tuntevan, vihaa sisällään kasvattavan, myöhemmin tappajaksi tai murhaajaksi päätyvän henkilön riskipersoonallisuuksia.

Vierailija
345/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 12:46"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 12:43"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 12:39"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 12:22"]

Hs.fi:

"Myös Helsingin Kokoomuksen toiminnanjohtaja Janne Pesonen kieltää tuntevansa henkilökohtaisesti kyseistä henkilöä, mutta tietää tämän kyllä."

Siis huolimatta siitä, että Romppainen on Kokoomusnuorissa toiminnanjohtaja ja vieläpä palkattu työntekijä Helsingin Kokoomuksessa?

Kuinka Pesonen ei voisi tuntea häntä henkilökohtaisesti?

 

[/quote] Koska hän ei ole Kokoomusnuorissa toiminnanjohtajana. Ihme paskaa kirjoitellaan lukekaa nyt kunnon lähteistä, että mikä Romppaisen rooli oli. Hän ei todellakaan ollut mikään toiminnanjohtaja! Hän oli sihteeri. Sihteeri.

[/quote]

 

voisitko lopettaa paskanjauhamisen. Vaikka tähän.

Yhteystiedot - Kokoomuksen Nuorten Helsingin Piiri ry charmi.fi/yhteystiedot/     JUKKA ROMPPAINEN Toiminnanjohtaja GSM +358 (0) 50 449 0236 jukka.romppainen(at)kokoomusnuoret.fi. [/quote]

 

Mitähän ne tuon disinformaation (muka "sihteeri") "kunnon lähteet" ovat? Iltasanomissakin oli haastateltu sekä Susanna Koskea että Wille Rydmania. Kas kun ei kumpikaan "kunnon lähde" oikaissut, että ei olekaan toiminnanjohtaja. Kyllä tämä Jukka Romppainen vain oli toiminnanjohtaja. Ja todennäköisesti on edelleen, koska tuskin mitään erottamiskokoustakaan on vielä pidetty. Pelkkä nimen pyyhkiminen nettisivuilta ei riitä.

[/quote]

Ei taida nyt riittää valkopesuun pelkkä Bioluvil. Tarvitaan muutama purkki Vanishia sekaan? ;-D 

Vierailija
346/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onpas negatiivista kommentointia. Suomi voi huonosti kaikkialle tunkevan heittaamisen takia.

Toivon että syyllinen saa kaipaamansa avun ja palaa yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
347/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

On tunnustanut murhan. Miksi niin sitä ei vielä tiedetä. Pimahtiko päässä? 

Vierailija
348/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hesarin uusin juttu aiheesta on julkaistu tänään klo 11:49, Ylen klo 12:13. Seiska sen sijaan vaikenee. Miksette valita siitä? Kuuluuko Hörkkö breivik-nuoriin Heikkisen ja Schubakin kanssa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
349/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

MItä ihmeen hyötyä tuon kaverin nimen ja yhteystietojen siivoamisesta tuolta nettisivulta on nyt heti aamusta? Ihankuin sitä ei saisi selville että tämä kaveri on ollut siinä asemassa. Nyt se näyttää lähinnä siltä, kuin sitä olisi koitettu salata. 

Vierailija
350/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 12:30"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 12:14"]No huh, mikä runo ja nuo muutkin kirjoituksensa!!! Tästä puuttuu enää taas se, että valtamediat kirjoittavat "tavallinen ja mukava nuorimies" ja miehen mielenliikkeistä täysin tietämätön suuri yleisö alkaa sääliä poikaa, jolla vaan hetkellisesti napsahti päässä. [/quote] Sitä,ei säälisi muut kuin tädit, jotka kutsuvat 28-vuotiasta miestä pojaksi:)

[/quote]  pojat on poikia, mies tunnetaan teoistaan, tämä teko ei ollut taas miehen teko. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
351/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

 

Ois kivaa nähdä Pia Kauman kommentit tähän asiaan. Hän kuitenkin on se tyyppi, joka sysäsi koko mamuvastaisen sosiaaliturvakeskustelun tänä syksynä liikkeelle puolueen sisällä.

Vierailija
352/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:45"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:42"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:34"][quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:33"] Nyt tekisi mieli huutaa keskustelijoille RAUHA RAUHA. Me ei tiedetä mitä on tapahtunut. Muistellaas Kimmo Sasin tapausta! Kaikki haukkuivat ja nimittelivät Sasia, mutta sitten paljastui että hän oli vain nukahtanut auton rattiin. Itsekin nukahdan joskus tietokoneen ääreen. Sasi sai ehdollista ja sakot ja on arvostettu kansanedustaja. Ehkä tämäkin poika on nukahtanut ennen surmatyötä tai jotain vastaavaa, esim. sairaskohtaus. Rikos ja tuomio ei tarkoita elämän ja uran loppumista. [/quote]   Tästä muuten lähipiiriin kuuluvana TIEDÄN totuuden, mutta en hiiskahdakaan siitä tällä palstalla. Ei kuitenkaan kyseessä murha. Aina se mitä mediassa tulee esiin, ei ole lopullinen totuus, etenkään jos kyseessä on vaikutusvaltainen henkilö. [/quote] Jaha, tulkitsen tämän niin että nainen on käynyt ensinRomppaisen päälle, ja Romppainen olisi puolustautunut. Joo - näin voi olla. Mutta siinä vaiheessa kun ruumis on dumpattu lenkkipolun varteen niin kyllä se on vähintäänkin tappo. Ja luin todella paljon rivien välistä ja teksti oli pelkkää spekulaatiota.

[/quote]

Jos kyseessä olisi ollut puolustautuminen, miksi jatkopahoinpitelyt rannalla ja ruumiin dumppaus mereen?

[/quote] raaka murha

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
353/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:09"]

On tunnustanut murhan. Miksi niin sitä ei vielä tiedetä. Pimahtiko päässä? 

[/quote]

Aivan varmasti taustalta paljastuu kannabiksen tai muiden huumeiden tai huumaavien lääkkeiden käyttöä ja siitä johtuva psykottiseksi tai skitsofreeniseksi äitynyt persoona.

Vierailija
354/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alemmuudentuntoisen, yli-ihmisyyteensä uskovan nuoren miehen symbolinen viharikos, jossa ehkä taustalla nais- tai äitivihaa aivan Rikoksen ja rangaistuksen Raskolnikov-päähenkilön tyylisesti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
355/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:12"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:09"]

On tunnustanut murhan. Miksi niin sitä ei vielä tiedetä. Pimahtiko päässä? 

[/quote]

Aivan varmasti taustalta paljastuu kannabiksen tai muiden huumeiden tai huumaavien lääkkeiden käyttöä ja siitä johtuva psykottiseksi tai skitsofreeniseksi äitynyt persoona.

[/quote]

 

Sä olet taas niitä pölvästejä, joiden on vaikeaa ymmärtää että täysin empatiakyvyttömien ihmisten päässä ei ole välttämättä mitään muuta vikaa, kuin se täysi empatiakyvyttömyys. He voivat siitä "puutteesta" huolimatta edetä hyvin urallaan ja toimia jopa johtotehtävissä, kuten tässäkin tapauksessa. Häntä pidettiin järjestelmällisenä ja ahkerana työntekijänä. 

Vierailija
356/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:10"]

MItä ihmeen hyötyä tuon kaverin nimen ja yhteystietojen siivoamisesta tuolta nettisivulta on nyt heti aamusta? Ihankuin sitä ei saisi selville että tämä kaveri on ollut siinä asemassa. Nyt se näyttää lähinnä siltä, kuin sitä olisi koitettu salata. 

[/quote]

No jos ne olisi jättäneet ne tiedot sinne, niin nyt valitettaisiin että "eivät irtisanoudu teosta!!3!"

Vierailija
357/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:11"]

 

Ois kivaa nähdä Pia Kauman kommentit tähän asiaan. Hän kuitenkin on se tyyppi, joka sysäsi koko mamuvastaisen sosiaaliturvakeskustelun tänä syksynä liikkeelle puolueen sisällä.

[/quote]

Älä viitsi. Viharikosta hautova ottaa kimmokeen mistä tahansa. JOs joku juttu ei ole kimmoke, joku muu on. Voit poistaa maailmasta kaikki yllykkeet ja silti tällainen tyyppi löytää yllykeen jostain muualta. Samalla logiikalla pitäisi jotkut kirjailijat tuomita sen takia, että jotkut hullut ovat ottaneet murhiinsa inspiraatiota heidän kirjoistaan.

Vierailija
358/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 12:23"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 10:13"]

Voiko olla mahdollista :D. Hesarin nettiversiossa ei ole ainakana www.hs.fi-etusivulla ensimmäistäkään mainintaa tästä tapahtumasta?! Ja se on maan päälehti, se "uskottavin". Sen sijaan pääuutinen on joku tunteisiin ja sairastumisen pelkoon vetoava "tavallisen ihmisen tarina". Mikä tuota lehteä vaivaa?

[/quote]

Lopun alku.

[/quote]

Hesarilla on kiire mainostaa yksityisiä lääkäripalveluja (tosi vastenmielinen juttu, vähän sellainen kokoomusnuorten tyyppinen tuo jutun päähenkilö). "Uskottavuudesta" viis.

Vierailija
359/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:15"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:12"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:09"]

On tunnustanut murhan. Miksi niin sitä ei vielä tiedetä. Pimahtiko päässä? 

[/quote]

Aivan varmasti taustalta paljastuu kannabiksen tai muiden huumeiden tai huumaavien lääkkeiden käyttöä ja siitä johtuva psykottiseksi tai skitsofreeniseksi äitynyt persoona.

[/quote]

 

Sä olet taas niitä pölvästejä, joiden on vaikeaa ymmärtää että täysin empatiakyvyttömien ihmisten päässä ei ole välttämättä mitään muuta vikaa, kuin se täysi empatiakyvyttömyys. He voivat siitä "puutteesta" huolimatta edetä hyvin urallaan ja toimia jopa johtotehtävissä, kuten tässäkin tapauksessa. Häntä pidettiin järjestelmällisenä ja ahkerana työntekijänä. 

[/quote]

Aivan, dorka. Mutta mikään muu kuin huume ei voi selittää sitä, miksi yhtäkkiä muutoin kiipimimiseen ja todistettavasti pitkäjänteiseen strategiseen toimintaan kykenevä henkilö tekee jotain noin impulsiivista, raakaa ja ennen kaikkea itsetuhoista!!!

Vierailija
360/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:19"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:15"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:12"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:09"]

On tunnustanut murhan. Miksi niin sitä ei vielä tiedetä. Pimahtiko päässä? 

[/quote]

Aivan varmasti taustalta paljastuu kannabiksen tai muiden huumeiden tai huumaavien lääkkeiden käyttöä ja siitä johtuva psykottiseksi tai skitsofreeniseksi äitynyt persoona.

[/quote]

 

Sä olet taas niitä pölvästejä, joiden on vaikeaa ymmärtää että täysin empatiakyvyttömien ihmisten päässä ei ole välttämättä mitään muuta vikaa, kuin se täysi empatiakyvyttömyys. He voivat siitä "puutteesta" huolimatta edetä hyvin urallaan ja toimia jopa johtotehtävissä, kuten tässäkin tapauksessa. Häntä pidettiin järjestelmällisenä ja ahkerana työntekijänä. 

[/quote]

Aivan, dorka. Mutta mikään muu kuin huume ei voi selittää sitä, miksi yhtäkkiä muutoin kiipimimiseen ja todistettavasti pitkäjänteiseen strategiseen toimintaan kykenevä henkilö tekee jotain noin impulsiivista, raakaa ja ennen kaikkea itsetuhoista!!!

[/quote]

 

typerää provoilua.

Ketju on lukittu.