Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Nuorta kokoomuspomoa vaaditaan vangittavaksi Laajasalon murhasta

Vierailija
18.10.2014 |

"Helsingin Laajasalossa viime sunnuntain vastaisena yönä tapahtuneen henkirikoksen on tunnustanut 28-vuotias Laajasalossa asuva mies. Hän on IS:n tietojen mukaan aktiivisesti mukana kokoomusnuorten toiminnassa.

Hän on mukaan Kokoomuksen Nuorten Helsingin piirin toiminnanjohtaja Jukka-Matti Johannes Romppainen. Poliisi ei ole kommentoinut henkilöllisyyttä.

Ennen nykyistä tehtäväänsä Romppainen työskenteli elokuusta 2012 lähtien Kokoomuksen Nuorten liiton viestintäpäällikkönä.

Nimityksen yhteydessä KNL kertoi Romppaisella olevan kattava kokemus politiikan parissa toimimisesta sekä vaalikampanjoista ja että hän oli opinnoissaan perehtynyt viestinnän merkitykseen poliittisessa vaikuttamisessa.

Poliisi otti Romppaisen kiinni torstaina iltapäivällä. Hän tunnusti jo samana iltana alustavassa kuulustelussa. Maanantaina häntä esitetään vangittavaksi epäiltynä murhasta.

Tutkinnanjohtajan, rikosylikomisario Juha Rautaheimon mukaan poliisi pääsi tekijän jäljille omilla tutkimuksillaan.

Romppainen asuu samassa kerrostalossa kuin uhri, 58-vuotias nainen, mutta eri portaassa.

Nainen asui yksin.

Rautaheimon mukaan väkivalta sai alkunsa kerrostalon edustalla.

- Sitten nainen kuljetettiin erilaisten vaiheiden jälkeen autolla meren rantaan ja vedettiin mereen, Rautaheimo kuvailee.

Ruumiin löysi Laajasalon hylätyn öljysataman kivikkoisesta poukamasta sunnuntaina aamukymmeneltä ohikulkija. Hän näki meressä noin kymmenen metrin päässä rannasta kelluvan ihmisen.

Surmapaikan ja löytöpaikan välinen etäisyys on muutamia kilometrejä.

Vainajalla oli yllään vaaleanpunaiset pyjamahousut, paita, vaaleanpunainen kevyttoppatakki ja mokkanahkaiset varsikengät. Rautaheimon mukaan poliisi tietää erikoisen asun syyn, mutta kommentoi asiaa myöhemmin.

Vainajan henkilöllisyys selvisi poliisille vasta maanantaina iltapäivällä, jolloin tutkinta pääsi alkamaan täydellä teholla.

Poliisi ehti vedota yleisön apuun ja julkaista surmatun kuvan. Sitä apua ei kuitenkaan lopulta tarvittu.

Rautaheimon mukaan naiseen kohdistunut väkivalta jatkui rannalla.

- Siitä voi päätellä, että hän on ehkä ollut vielä hengissä, Rautaheimo sanoo. Oikeuslääketieteelliset tutkimukset antavat valmistuttuaan lisää tietoa.

Poliisilla ei perjantaina ollut tietoa siitä, tunsivatko tekijä ja uhri toisensa entuudestaan. Romppainen oli asunut osoitteessa viime helmikuusta lähtien.

- Tässä on vielä paljon avoimia kysymyksiä, Rautaheimo totesi."

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288752353777.html

Kommentit (897)

Vierailija
361/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kenelläkään ei ole oikeutta ottaa toiselta henkeä pois.

Vierailija
362/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:15"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:12"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:09"]

On tunnustanut murhan. Miksi niin sitä ei vielä tiedetä. Pimahtiko päässä? 

[/quote]

Aivan varmasti taustalta paljastuu kannabiksen tai muiden huumeiden tai huumaavien lääkkeiden käyttöä ja siitä johtuva psykottiseksi tai skitsofreeniseksi äitynyt persoona.

[/quote]

 

Sä olet taas niitä pölvästejä, joiden on vaikeaa ymmärtää että täysin empatiakyvyttömien ihmisten päässä ei ole välttämättä mitään muuta vikaa, kuin se täysi empatiakyvyttömyys. He voivat siitä "puutteesta" huolimatta edetä hyvin urallaan ja toimia jopa johtotehtävissä, kuten tässäkin tapauksessa. Häntä pidettiin järjestelmällisenä ja ahkerana työntekijänä. 

[/quote]  jotain on vialla kun murhan teki, onneksi saatiin kiinni. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
363/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt kun Hesarin etusivulla on aiheesta uutinen, on huvittavaa, että siinä puhutaan "VÄITETYISTÄ kokoomuskytköksistä". :D

Vierailija
364/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 10:38"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 10:24"]Kokoomusnuorten ex-johtaja järkyttyi surmasta: "Kyllä tämä aika sokkina tuli" Kokoomusnuorten ex-johtaja Wille Rydman kertoo olevansa järkyttynyt uutisesta. Miikka Pirinen HS Julkaistu: 18.10.2014 9:29  

Kokoomusnuorten entinen puheenjohtaja ja helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Wille Rydman kertoo, että uutinen Laajasalon surman epäillystä tuli sokkina.

Rydman kertoo lukeneensa yöllä, että Kokoomusnuorten Helsingin piirin toiminnanjohtajaa Jukka Romppaista epäillään 58-vuotiaan naisen murhasta.

- Olen järkyttynyt, hän kuvaa omia tunnelmiaan.

- En olisi osannut aavistaa tällaista.

Rydman ei ole ehtinyt vielä jutella asiasta kokoomusnuorten kanssa.

- Tässä on omatkin ajatukset sen verran sekaisin, että tässä pitäisi varmaan ensin... noh, on niin kuin vaikea käsittää koko asiaa. En ole vielä tällaisia asioita miettinyt yhtään kyllä, hän sanoo.

- Sanotaan näin, että vaikea on käsittää, että tilanne on tällainen.

KUVA: Seppo Solmela Poliisin tutkijoiden auto oli pysäköity perjantaina uhrin ja epäillyn kerrostalon eteen Laajasalossa Helsingissä.

Rydman ja Romppainen ovat keskenään Facebook-kavereita.

- Hän ei kuulu sinänsä kaveripiiriini, mutta tiedän kyllä henkilön, Rydman kommentoi sitä, kuinka hyvin hän tunsi Romppaisen.

Rydman myöntää, että vie jonkun aikaa sulatella koko uutista.

-  Kyllä tämä aika sokkina tuli.

Hellevi Mauno

[/quote]

 

Jotenkin kuvaavaa kokoomuslaiselle ihmistyypille myös tuo Rydmanin lausunto. Kyseessähän on kaveri, joka on enemmän profiloitunut negatiivisesti julkisuudessa. Tosiasiassa siis alunperin ilmeisesti läheisestikin hyvää pataa Romppaisen kanssa. Nyt - rikoksen paljastuttua Rydmanilla vain kiire pelastaa oma nahkansa ja sanoutua irti Romppaisesta. Eli nyt Rydman ilmoittaa hädin tuskin tunteeneensa koko kaveria... Fucking läpinäkyvää, kaksinaamaista peliä. Tällaisia takinkääntäjä valehtelijoita koko poppoo.

[/quote]

TAHÄN voisi sanoa, että entäs punaiset sitten? Tappauttaneet enemmän kansaa kuin mikään oikeisto ikinä.

Vierailija
365/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:20"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:19"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:15"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:12"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:09"]

On tunnustanut murhan. Miksi niin sitä ei vielä tiedetä. Pimahtiko päässä? 

[/quote]

Aivan varmasti taustalta paljastuu kannabiksen tai muiden huumeiden tai huumaavien lääkkeiden käyttöä ja siitä johtuva psykottiseksi tai skitsofreeniseksi äitynyt persoona.

[/quote]

 

Sä olet taas niitä pölvästejä, joiden on vaikeaa ymmärtää että täysin empatiakyvyttömien ihmisten päässä ei ole välttämättä mitään muuta vikaa, kuin se täysi empatiakyvyttömyys. He voivat siitä "puutteesta" huolimatta edetä hyvin urallaan ja toimia jopa johtotehtävissä, kuten tässäkin tapauksessa. Häntä pidettiin järjestelmällisenä ja ahkerana työntekijänä. 

[/quote]

Aivan, dorka. Mutta mikään muu kuin huume ei voi selittää sitä, miksi yhtäkkiä muutoin kiipimimiseen ja todistettavasti pitkäjänteiseen strategiseen toimintaan kykenevä henkilö tekee jotain noin impulsiivista, raakaa ja ennen kaikkea itsetuhoista!!!

[/quote]

 

typerää provoilua.

[/quote]

peukutuksista huomaa, että täällä on paljon huumeiden käyttäjiä liikkeellä, sllaisia, jotka eivät pysty käsittelemään sitä tosiasiaa, että joillekin huumeet lääketieteellisesti, tutkitusti, todistetusti, aiheuttavat mielenterveysongelmia, kuten psykooseja ja skitsofrenian alkamista ja tulokset ovat tämän kaltaisia. Normi ihminen ei ensin pysty vuosikausia normaaliin sosiaaliseen yhteistyöhön ja yhtäkkä tapa jotakuta puolituntematonta ihmistä! Jos pystyisi, olisimme kaikki todella kusessa. Siihen vaaditaan psykoosi tai jokin muu naksahdus. Näitä ei aikuisella aiheuta kuin huumeet, alkoholi, ja lääkkeet. Luontainen skitsofreniakian alkaa nuorempana kuin tämän ikäisellä.

Vierailija
366/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:22"]

 

TAHÄN voisi sanoa, että entäs punaiset sitten? Tappauttaneet enemmän kansaa kuin mikään oikeisto ikinä.

[/quote]

Oooh, vau, kylläpä tuli hieno kommentti. Muistuttaa niitä aikoja, kun joku moitti tai arvosteli Yhdysvaltoja, niin aina heti paukahti vastakommentti: "joo joo, mut Neuvostoliitto kans". :D

Onnittelut myös suomen kielen raiskaamisesta!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
367/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oliko tämä äärioikeistolaisia?? Oli mitä oli, murhan on tehnyt. Ja tunnustanut. 

Vierailija
368/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Johan Bäckman kommentoi jo asiaa: teko oli russofobiaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
369/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies on voinut olla sisäisesti hyvin katkera ihminen ja nyt katkeruus purkautui pahalla tavalla. Kokoomuspiireissä kasvaneena tiedän, että se ahdasmielisyys joka siellä vallitsee, että kaikkien täytyy pärjätä ja olla samasta muotista ruokkii joihinkin perheisiin (ei toki kaikkiin) huonoa kasvatusta, joka jättää ihmisen sisäisesti hyvin ohueksi ja epävarmaksi. 

Se, ettei henkilöllä pikein ollut kavereita ja että oli ahdasmieliset mielipiteet viittaa minusta tähän paljon enemmän kuin siihen, että hän ei haluaisi muka olla jonninjoutavien ihmisten fb-kaveri. Enkä usko, että hän on psykopaattikaan, vaan katkeruus aikaansaa ihmisessä psykopaattisia persoonallisuuspiirteitä, sillä ei katkerakaan osaa/jaksa/halua muista välittää, koska tietää, ettei hänestäkään osaa/jaksa/halua kukaan välittää, koska katkera on niin epämiellyttävä persoona. Ja noidankehä on valmis.

Vierailija
370/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tähänkin ketjuun on jo eksynyt yksi kokoomuslainen, joka yrittää johdatella keskustelun todellisista kokoomuslaisista aatteista täysin sivupoluille. Hyvä yritys. Jankuta vain niistä huumeista ihan yksinäsi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
371/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:28"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:22"]

 

TAHÄN voisi sanoa, että entäs punaiset sitten? Tappauttaneet enemmän kansaa kuin mikään oikeisto ikinä.

[/quote]

Oooh, vau, kylläpä tuli hieno kommentti. Muistuttaa niitä aikoja, kun joku moitti tai arvosteli Yhdysvaltoja, niin aina heti paukahti vastakommentti: "joo joo, mut Neuvostoliitto kans". :D

Onnittelut myös suomen kielen raiskaamisesta!

[/quote]

Niin, entä sitten? Jos täällä nyt vedotaan, että kokoomuslaiset ovat just tällaisia, tappavat, niin miten se liittyy kokoomukseen? Kun yhtä hyvin voisit sanoa, että punaiset ovat just tällaisia, tappavat miljoonia kansalaisiaan. Mutta ehkä te siksi juuri älähdättekin, että niiden tekojen vastapainoksi yhden ihmisen tappaminen oikein huutaa sen esille nostamista, että nyt ne kokoomuslaiset tappavat.

Vierailija
372/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:28"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:20"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:19"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:15"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:12"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:09"]

On tunnustanut murhan. Miksi niin sitä ei vielä tiedetä. Pimahtiko päässä? 

[/quote]

Aivan varmasti taustalta paljastuu kannabiksen tai muiden huumeiden tai huumaavien lääkkeiden käyttöä ja siitä johtuva psykottiseksi tai skitsofreeniseksi äitynyt persoona.

[/quote]

 

Sä olet taas niitä pölvästejä, joiden on vaikeaa ymmärtää että täysin empatiakyvyttömien ihmisten päässä ei ole välttämättä mitään muuta vikaa, kuin se täysi empatiakyvyttömyys. He voivat siitä "puutteesta" huolimatta edetä hyvin urallaan ja toimia jopa johtotehtävissä, kuten tässäkin tapauksessa. Häntä pidettiin järjestelmällisenä ja ahkerana työntekijänä. 

[/quote]

Aivan, dorka. Mutta mikään muu kuin huume ei voi selittää sitä, miksi yhtäkkiä muutoin kiipimimiseen ja todistettavasti pitkäjänteiseen strategiseen toimintaan kykenevä henkilö tekee jotain noin impulsiivista, raakaa ja ennen kaikkea itsetuhoista!!!

[/quote]

 

typerää provoilua.

[/quote]

peukutuksista huomaa, että täällä on paljon huumeiden käyttäjiä liikkeellä, sllaisia, jotka eivät pysty käsittelemään sitä tosiasiaa, että joillekin huumeet lääketieteellisesti, tutkitusti, todistetusti, aiheuttavat mielenterveysongelmia, kuten psykooseja ja skitsofrenian alkamista ja tulokset ovat tämän kaltaisia. Normi ihminen ei ensin pysty vuosikausia normaaliin sosiaaliseen yhteistyöhön ja yhtäkkä tapa jotakuta puolituntematonta ihmistä! Jos pystyisi, olisimme kaikki todella kusessa. Siihen vaaditaan psykoosi tai jokin muu naksahdus. Näitä ei aikuisella aiheuta kuin huumeet, alkoholi, ja lääkkeet. Luontainen skitsofreniakian alkaa nuorempana kuin tämän ikäisellä.

[/quote]

Käyttiköhän esim. Hitler huumeita? Juippi pystyi näin maallikon silmin melkoisen järjestelmälliseen kiipimiseen yhteiskunnassa, laajaan alaistensa hallintaan ja joukkojensa johtamiseen ties mihin empatiakyvyttömään tuhoamiseen jne. ja luulenpa, että ihan selvin päin hän oli niin toimiessaan, ja periaatteessa terve, mitä nyt vain sellainen ikään kuin psykopaatti. Hmmm, pikku juttu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
373/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:32"]

Johan Bäckman kommentoi jo asiaa: teko oli russofobiaa.

[/quote]

No, katos. :D

Onko naisen tausta julkistettu jossain (alunperin siis venäläinen?), vai onko tämä vain Bekkiksen hakuammuntaa?

Vierailija
374/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:39"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:28"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:20"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:19"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:15"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:12"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:09"]

On tunnustanut murhan. Miksi niin sitä ei vielä tiedetä. Pimahtiko päässä? 

[/quote]

Aivan varmasti taustalta paljastuu kannabiksen tai muiden huumeiden tai huumaavien lääkkeiden käyttöä ja siitä johtuva psykottiseksi tai skitsofreeniseksi äitynyt persoona.

[/quote]

 

Sä olet taas niitä pölvästejä, joiden on vaikeaa ymmärtää että täysin empatiakyvyttömien ihmisten päässä ei ole välttämättä mitään muuta vikaa, kuin se täysi empatiakyvyttömyys. He voivat siitä "puutteesta" huolimatta edetä hyvin urallaan ja toimia jopa johtotehtävissä, kuten tässäkin tapauksessa. Häntä pidettiin järjestelmällisenä ja ahkerana työntekijänä. 

[/quote]

Aivan, dorka. Mutta mikään muu kuin huume ei voi selittää sitä, miksi yhtäkkiä muutoin kiipimimiseen ja todistettavasti pitkäjänteiseen strategiseen toimintaan kykenevä henkilö tekee jotain noin impulsiivista, raakaa ja ennen kaikkea itsetuhoista!!!

[/quote]

 

typerää provoilua.

[/quote]

peukutuksista huomaa, että täällä on paljon huumeiden käyttäjiä liikkeellä, sllaisia, jotka eivät pysty käsittelemään sitä tosiasiaa, että joillekin huumeet lääketieteellisesti, tutkitusti, todistetusti, aiheuttavat mielenterveysongelmia, kuten psykooseja ja skitsofrenian alkamista ja tulokset ovat tämän kaltaisia. Normi ihminen ei ensin pysty vuosikausia normaaliin sosiaaliseen yhteistyöhön ja yhtäkkä tapa jotakuta puolituntematonta ihmistä! Jos pystyisi, olisimme kaikki todella kusessa. Siihen vaaditaan psykoosi tai jokin muu naksahdus. Näitä ei aikuisella aiheuta kuin huumeet, alkoholi, ja lääkkeet. Luontainen skitsofreniakian alkaa nuorempana kuin tämän ikäisellä.

[/quote]

Käyttiköhän esim. Hitler huumeita? Juippi pystyi näin maallikon silmin melkoisen järjestelmälliseen kiipimiseen yhteiskunnassa, laajaan alaistensa hallintaan ja joukkojensa johtamiseen ties mihin empatiakyvyttömään tuhoamiseen jne. ja luulenpa, että ihan selvin päin hän oli niin toimiessaan, ja periaatteessa terve, mitä nyt vain sellainen ikään kuin psykopaatti. Hmmm, pikku juttu.

[/quote]

 

Hitlerhän käytti nimenomaan huumeita. Mm. amfetamiinia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
375/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:36"]

Mies on voinut olla sisäisesti hyvin katkera ihminen ja nyt katkeruus purkautui pahalla tavalla. Kokoomuspiireissä kasvaneena tiedän, että se ahdasmielisyys joka siellä vallitsee, että kaikkien täytyy pärjätä ja olla samasta muotista ruokkii joihinkin perheisiin (ei toki kaikkiin) huonoa kasvatusta, joka jättää ihmisen sisäisesti hyvin ohueksi ja epävarmaksi. 

Se, ettei henkilöllä pikein ollut kavereita ja että oli ahdasmieliset mielipiteet viittaa minusta tähän paljon enemmän kuin siihen, että hän ei haluaisi muka olla jonninjoutavien ihmisten fb-kaveri. Enkä usko, että hän on psykopaattikaan, vaan katkeruus aikaansaa ihmisessä psykopaattisia persoonallisuuspiirteitä, sillä ei katkerakaan osaa/jaksa/halua muista välittää, koska tietää, ettei hänestäkään osaa/jaksa/halua kukaan välittää, koska katkera on niin epämiellyttävä persoona. Ja noidankehä on valmis.

[/quote]

MITÄ PASKAA :'D Hänellä on erittäin paljon samanmielisiä kavereita ja sen vuoksi hän olikin edennyt peräti toiminnanjohtajaksi puolueen sisällä. Turha yrittää tehdä tästä jotain nyyhkytarinaa. Et näytä tuntevan koko tapausta, tai sitten tahallasi vääristelet totuutta. Tyyppi kuuluu yhteisöön, jossa kaikista huonoimmassa asemassa olevista ihmisistä käytetään nimityksiä kuten heikompi aines tai jopa biojäte (erään tutun kokoomusnuoren mielisana).

Vierailija
376/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ärsyttävä tuo huumejankkaaja. Oikein tyypillistä yrittää taas johtaa koko keskustelua hakoteille, ettei kokoomusnuorten aatteesta kirjoiteltaisi tämän enempää.

Vierailija
377/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:41"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:39"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:28"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:20"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:19"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:15"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:12"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:09"]

On tunnustanut murhan. Miksi niin sitä ei vielä tiedetä. Pimahtiko päässä? 

[/quote]

Aivan varmasti taustalta paljastuu kannabiksen tai muiden huumeiden tai huumaavien lääkkeiden käyttöä ja siitä johtuva psykottiseksi tai skitsofreeniseksi äitynyt persoona.

[/quote]

 

Sä olet taas niitä pölvästejä, joiden on vaikeaa ymmärtää että täysin empatiakyvyttömien ihmisten päässä ei ole välttämättä mitään muuta vikaa, kuin se täysi empatiakyvyttömyys. He voivat siitä "puutteesta" huolimatta edetä hyvin urallaan ja toimia jopa johtotehtävissä, kuten tässäkin tapauksessa. Häntä pidettiin järjestelmällisenä ja ahkerana työntekijänä. 

[/quote]

Aivan, dorka. Mutta mikään muu kuin huume ei voi selittää sitä, miksi yhtäkkiä muutoin kiipimimiseen ja todistettavasti pitkäjänteiseen strategiseen toimintaan kykenevä henkilö tekee jotain noin impulsiivista, raakaa ja ennen kaikkea itsetuhoista!!!

[/quote]

 

typerää provoilua.

[/quote]

peukutuksista huomaa, että täällä on paljon huumeiden käyttäjiä liikkeellä, sllaisia, jotka eivät pysty käsittelemään sitä tosiasiaa, että joillekin huumeet lääketieteellisesti, tutkitusti, todistetusti, aiheuttavat mielenterveysongelmia, kuten psykooseja ja skitsofrenian alkamista ja tulokset ovat tämän kaltaisia. Normi ihminen ei ensin pysty vuosikausia normaaliin sosiaaliseen yhteistyöhön ja yhtäkkä tapa jotakuta puolituntematonta ihmistä! Jos pystyisi, olisimme kaikki todella kusessa. Siihen vaaditaan psykoosi tai jokin muu naksahdus. Näitä ei aikuisella aiheuta kuin huumeet, alkoholi, ja lääkkeet. Luontainen skitsofreniakian alkaa nuorempana kuin tämän ikäisellä.

[/quote]

Käyttiköhän esim. Hitler huumeita? Juippi pystyi näin maallikon silmin melkoisen järjestelmälliseen kiipimiseen yhteiskunnassa, laajaan alaistensa hallintaan ja joukkojensa johtamiseen ties mihin empatiakyvyttömään tuhoamiseen jne. ja luulenpa, että ihan selvin päin hän oli niin toimiessaan, ja periaatteessa terve, mitä nyt vain sellainen ikään kuin psykopaatti. Hmmm, pikku juttu.

[/quote]

 

Hitlerhän käytti nimenomaan huumeita. Mm. amfetamiinia.

[/quote]

 

En muuten ole tuo, jonka kanssa olet kinastellut huumeista. Kun nyt kuitenkaan et ilmeisesti tiedä Hitlerin käyttäneet sekaisin lääkkeitä ja huumeita, niin ajattelin valistaa. Turha tosiasioita on alapeukuttaa.

Vierailija
378/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:39"]

 

Niin, entä sitten? Jos täällä nyt vedotaan, että kokoomuslaiset ovat just tällaisia, tappavat, niin miten se liittyy kokoomukseen? Kun yhtä hyvin voisit sanoa, että punaiset ovat just tällaisia, tappavat miljoonia kansalaisiaan. Mutta ehkä te siksi juuri älähdättekin, että niiden tekojen vastapainoksi yhden ihmisen tappaminen oikein huutaa sen esille nostamista, että nyt ne kokoomuslaiset tappavat.

[/quote]

Minä en ole huutanut mitään, totesinpa vain, miten ennen muinoin Suomessa toimittiin. Ja suomen kieleen voisi todellakin kiinnittää pikkuisen huomiota, vaikka miten olisi poliittisten arvojensa (oikeutetusta) pilkkaamisesta kiihdyksissään.

Ketkä muuten ovat niitä punaisia, joista kiivailet suu syljestä vaahdoten? Missä niitä on? Minä muistan lukeneeni punaisista ja valkoisista historiankirjoista, jotka käsittelevät Suomen sisällissotaa melkein sata vuotta sitten.

Vierailija
379/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 13:43"]

Ärsyttävä tuo huumejankkaaja. Oikein tyypillistä yrittää taas johtaa koko keskustelua hakoteille, ettei kokoomusnuorten aatteesta kirjoiteltaisi tämän enempää.

[/quote]

Ei kantsi siitä välittää, kantsii hypätä ne kommentit yli.

Vierailija
380/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

 

Ich habe Johnny Napalms Kapitel abgeschlossen und Johnny als Krieger entflammt #GHWOR

 

Tällaisia kirjoitellut Twitteriin samoihin aikoihin kun aloitti Kokkarinuorten toiminnanjohtajana...

Ketju on lukittu.