Lukio ja yliopisto on ihmisen elämässsä ehdottomasti helpointa aikaa - Todellinen työ alkaa vasta sen jälkeen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aijaa. Itse koen kyllä työelämän helpompana ja stressittömämpänä.

Monesti töissä pärjää puhtaalla rutiinisuorituksella eikä niissä hommissa tarvitse omaksua koko ajan uusia tietoja ja taitoja. Lukiossa joutuu omaksuu uutta tietoa monelta alalta taipumuksista riippumatta, mutta jos on päässyt opiskelemaan yliopistoon mielestään oppiainetta, niin voi keskittyä siihen missä tietää olevansa hyvä.

Ei näemmä omaksu riittävästi.

Jotkut kirjoittajat ovat sitä mieltä, että yliopistossa saa keskittyä siihen, mikä on omasta mielestä kiinnostavaa. Teitä odottaa yllätys. :D

Töitä teen 8-16 välillä. Opiskeluaikana tuo ei yleensä riittänyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jaa. Tein lukion ja yliopiston ja nyt on ollut 5v työttömänä aika helppoa. Kun en nääs työmarkkinoille kelpaa. Kaipa minun pitäisi olla tällainen itsenikiduttaja että kelpaisin.

Samaistun suhun 100%.  

Lukiossa ja yliopistossa oli kevyttä, jos on ahkera, älykäs ja omatoiminen sekä opiskelu on kaikille tasa-arvoista, mutta työelämässä on vaikeampi saada ihmisiä puolelleen ja mennään pidettävyys, edustavuus ja ihmissuhteet edellä.    

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jaa. Tein lukion ja yliopiston ja nyt on ollut 5v työttömänä aika helppoa. Kun en nääs työmarkkinoille kelpaa. Kaipa minun pitäisi olla tällainen itsenikiduttaja että kelpaisin.

Samaistun suhun 100%.  

Lukiossa ja yliopistossa oli kevyttä, jos on ahkera, älykäs ja omatoiminen sekä opiskelu on kaikille tasa-arvoista, mutta työelämässä on vaikeampi saada ihmisiä puolelleen ja mennään pidettävyys, edustavuus ja ihmissuhteet edellä.    

Että en ollenkaan dissaa työttömiä. Eivät ole sen huonompia, mutta vahvuudet eivät vain ole yllä mainittuja. 

Lukiossa/yliopistossa päivät tunneilla/luennoilla illat opiskellen. Työelämä on helpompaa, riittää se 8h.

Minulle opiskeluajat olivat tosi helppoja. Töissä on ollut vaikeaa ja masentavaa. Toiset jatkavat samassa työpaikassa vuosikymmenestä toiseen, heitä pyydetään jopa lomalta tai muualta töihin ja minulla on pätkää pätkän perään sote-alalla. En vaan istu oikein mihinkään, eikä minua kaivata oikein mihinkään. Luovuttaminen on lähellä. 

Olen ollut töissä jossa päivät koostui lähinnä internetissä surffaamisesta ja töissä joissa stressi ja ahdistus on sitä luokkaa että oikein tunnet kuinka elämänlanka palaa molemmista päistä ja kirkkaana. On lisäksi muistettava että joskus stressiä ei aiheuta työtehtävät vaan työympäristö samoin kuin lukiossa jos joutuu kiusatuksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aijaa. Itse koen kyllä työelämän helpompana ja stressittömämpänä.

Monesti töissä pärjää puhtaalla rutiinisuorituksella eikä niissä hommissa tarvitse omaksua koko ajan uusia tietoja ja taitoja. Lukiossa joutuu omaksuu uutta tietoa monelta alalta taipumuksista riippumatta, mutta jos on päässyt opiskelemaan yliopistoon mielestään oppiainetta, niin voi keskittyä siihen missä tietää olevansa hyvä.

Monesti ja monesti, it-alalla joutuu jatkuvasti oppimaan uutta, uusia tapoja tehdä sama asia.

Olisithan sinä voinut mennä vaikka matematiikan opettajaksi lukioon, niin ei tule hirveästi yllätyksiä vastaan jos tietää mitä tekee. Tuskinpa niitä oppikirjojakaan tarvitsee suuremmin muutella joka vuosi.

Varmasti riippuu myös alasta. Itselleni opiskelu oli helppoa, vaikka usein viime tingassa esseitä väänsinkin. Eniten ikävöin sitä, että jos aamulla ei jaksanut nousta, niin senkus jäi nukkumaan. Eipä onnistu enää työelämässä.

Vierailija kirjoitti:

Totta. Koulussa ei tarvinnut kuin satunnaisesti näyttää naamaansa tunneilla ja pitää huoli että opettajat sai susta hyvän käsityksen. Sai hyvät numerot ilman duunia ja lopun ajan saatto käyttää bilettämiseen. Toista on työelämässä.

Työelämässäkin on kolme eri astetta: töissä käyminen, töissä oleminen ja se korkein aste eli töiden tekeminen.

Jos suorittaa yliopiston kirjatenttejä, niin silloin ei tarvitse edes näyttää sitä naamaansa, mutta silloin pitää tietää jotakin niissä kirjallisissa tenttitilaisuuksissa eli miten sen aikansa on käyttänyt.

Tjaa. Lukiossa meni suunnilleen se kahdeksan tuntia opiskeluun per päivä, sama mikä nyt menee töissä. Yliopistossa en tosin käyttänyt kahdeksaa tuntia päivässä puuhaan, eli siinä mielessä yliopistossa oli helpointa. 

Muuten ehkä isoin eroa se että opiskellessa saa tehdä enemmän valintoja mitä, missä ja milloin, töissä jonkin verran vähemmän valinnan varaa. Kokonaisuutena en koe että elämäni olisi ollut jotenkin helpompaa tai vaikeampaa lukiossa vs. yliopistossa vs. työelämässä. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä lukio on sitä kaikkein stressaavinta ja raskainta aikaa!

Perustan mielipiteeni siihen, että lukiossa pitää opiskella kaikkea mahdollista jota ei voi sietää ja josta ei ymmärrä tuon taivaallista vaikka kuinka lukee.

Yliopistossa voi jo keskittyä siihen omaan mielenkiinnon kohteeseen. Esim. oikeustieteellisissä tiedekunnissa ei tarvitse enää opiskella matematiikkaa ja vääntää fysiikkaa ja kemiaa....

Töissä olosta tekee ihanaa ja vapauttavaa se, että kun työt päättyy (vaikka klo 16) niin sen jälkeen ei todellakaan ole enää mitään läksyjä ja ei tarvitse kokeisiin päntätä.... Vapaa-aika on vapaa-aikaa

Itse taas viihdyin parhaiten lukiossa. Porukka oli siellä omanikäistä ja monet kaikista ärsyttävimmät tapaukset olivat menneet amikseen. Oli kivaa opiskella monenlaisia aineita, vaikka olihan se välillä raskastakin. En tiennyt, mitä haluaisin opiskella lukion jälkeen, joten yliopisto on paljon raskaampaa ja tylsempää yhteen aihepiiriin keskittymistä.

Opiskelu on paljon rankempaa, aika monen pitää myös tehdä töitä opintojen ohella, joten päivät venyy helposti 12 tuntiin. Viikonloput siihen päälle. Kouluhommissa on se ikävä puoli, että ne odottaa tuolla mielessä koko ajan kunnes saat ne tehtyä. Koko ajan pitää sumplia ja suunnitella mitä milloinkin pitää saada tehdyksi ja sitten vielä tehdä ne usean sivun esseet ja vaikeat tentit. Jatkuva syyllisyys siitä ettei tee tarpeeksi jos hetkenkään lepää. Rahat tiukassa ym. huolia. 

Töissä työpäivä loppuu siihen kun oven laittaa kiinni, kaikki viikonloput ja illat oikeasti vapaata, eikä yksikään tentti tai essee odota tekemistä. Töistä saa myös sairaslomaa, koulusta ei. Tehtävät pitää silti tehdä ja poissaolot pitää korvata. Mitään lomaa ei ole, koska lomalla tehdään rästitöitä ja kesälomalla niin paljon töitä että jäisi edes jotain taskuun syksylle.

Oma lukioaikani oli iisiä ja hieman turhauttavaa, nopeamminkin olisi voinut edetä. Yliopistoaika oli ehdottomasti elämän parasta aikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Opiskeleminen voi ihan hyvin olla uuvuttavaa, kun se on siihenastisen elämän vaativinta aikaa. Peruskouluaikana ollaan lapsuudenkodissa huolenpidon kohteena, eikä edes luokalle jäämisestä ole pelkoa. Aikataulu tuodaan valmiina nenän eteen, eikä valtavia, vain oman itsen varassa olevia tehtäviä ole. Lukio on usein vain peruskoulun jatke, mutta siitä eteenpäin pitää osata noukkia langat omiin käsiin ja pidellä niitä kunnolla. Vastuuta alkaa tulla joka suunnasta, ja jos aikoo opiskella kunnolla ja puuhata kaikenlaista muuta kivaa entiseen malliin, takuulla alkaa uuvuttaa. Opinnot kuitenkin ovat määräaikainen osa elämästä, ja niistä tietää pääsevänsä vielä eroon.

Minä olen 90-luvun maisteri. Viime vuonna suoritin uuden tutkinnon. Ällistyin siitä, miten helppoa nykyopiskelijoilla on. Opinnot voi suorittaa lähes kokonaan kotisohvalta käsin. Ryhmän saa kokoon muutamalla napinpainalluksella. Kirjalliset työt viuhahtavat omalta koneelta vastaanottajalle noin vain. Miten tämä voi olla uuvuttavaa? Ilmeisesti juuri sen vuoksi, että aiempi elämä on ollut vieläkin helpompaa. Neljännesvuosisadan työrupeaman jälkeen nykyinen opiskelijaelämä on leikkiä vain. :)

En tiedä mitä pilipalitutkintoa opiskelit, mutta ymmärrät varmaan sen ettei se opiskelu ole kunnollisilla aloilla ihan tuollaista.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen nyt työssäkäyvänä paljon onnellisempi. Ei ole nuoruuden myrskyjä, on ihana puoliso ja lapset, kiva työpaikka, vapaus tehdä mitä haluaa, rahaa riittävästi. Kannattaisko valita ammatti ja työpaikka paremmin, jos haikailee lukion penkille aikuisena?

Sanot valita? Kuinka mulkku voi olla, että päästää suustaan tuon. Jos sinä pystyit valitsemaan, suurin osa ei pysty. Mennään sinne, mihin päästään.

Jos olet niin hieno ja älykäs, niin kaikki eivät ole. Sinulla se on lahja, ja sille et voi mitään eli et ole ansainnut sitä itse.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut kirjoittajat ovat sitä mieltä, että yliopistossa saa keskittyä siihen, mikä on omasta mielestä kiinnostavaa. Teitä odottaa yllätys. :D

Jos lähtee opiskelemaan esimerkiksi historiaa, niin on  aika selvä kuva millaisesta oppiaineesta on kyse. Silloin ei tarvitse olla erityisen lahjakas matematiikassa, mutta on hyvä hallita tiettyjä vieraita kieliä ja jossain määrin tilastotiedettä. Myös sujuva kirjallinen ilmaisukyky on eduksi historian opiskelussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opiskeleminen voi ihan hyvin olla uuvuttavaa, kun se on siihenastisen elämän vaativinta aikaa. Peruskouluaikana ollaan lapsuudenkodissa huolenpidon kohteena, eikä edes luokalle jäämisestä ole pelkoa. Aikataulu tuodaan valmiina nenän eteen, eikä valtavia, vain oman itsen varassa olevia tehtäviä ole. Lukio on usein vain peruskoulun jatke, mutta siitä eteenpäin pitää osata noukkia langat omiin käsiin ja pidellä niitä kunnolla. Vastuuta alkaa tulla joka suunnasta, ja jos aikoo opiskella kunnolla ja puuhata kaikenlaista muuta kivaa entiseen malliin, takuulla alkaa uuvuttaa. Opinnot kuitenkin ovat määräaikainen osa elämästä, ja niistä tietää pääsevänsä vielä eroon.

Minä olen 90-luvun maisteri. Viime vuonna suoritin uuden tutkinnon. Ällistyin siitä, miten helppoa nykyopiskelijoilla on. Opinnot voi suorittaa lähes kokonaan kotisohvalta käsin. Ryhmän saa kokoon muutamalla napinpainalluksella. Kirjalliset työt viuhahtavat omalta koneelta vastaanottajalle noin vain. Miten tämä voi olla uuvuttavaa? Ilmeisesti juuri sen vuoksi, että aiempi elämä on ollut vieläkin helpompaa. Neljännesvuosisadan työrupeaman jälkeen nykyinen opiskelijaelämä on leikkiä vain. :)

En tiedä mitä pilipalitutkintoa opiskelit, mutta ymmärrät varmaan sen ettei se opiskelu ole kunnollisilla aloilla ihan tuollaista.

Tuohon helppouteen saattaa vaikuttaa jo suoritettu maisterintutkinto ja osaamisen ylläpitäminen töissä, mutta luulisi valmiin maisterin älyävän itse katsella elämäänsä kriittisemmin. Tuliko hikoiltua ensimmäistä maisterintyötä tehdessä vai unohtuiko vuosikymmenten saatossa uudenoppimiseen tarvittava työmäärä? Kehitytkö lisää tehdessäsi uutta maisteritutkintoa vai junnaatko edelleen paikallasi osaamisessasi aiemmin oppimaasi hyväksikäyttäen?

*Piti lainata lainaamani kirjoittajan lainaamaa kirjoittajaa.