Lue keskustelun säännöt.
Teini ei suostunut lähtemään kouluun. En jaksa enää vääntää. Tarvitsen apua.
08.09.2021 |
Koulussa on käynyt kasvatuskeskustelussa mutta mitään konkreettista asialle ei ole tehty. Mulla ei ole fyysisestikään mitään mahdollisuutta mua päätä pidempää poikaa repiä sängystä ylös ja se tuskin olisi edes oikein. Tarvisin pojalle loputtomien keskustelujen sijasta konkreettista apua. Mun pitää lähteä töihinkin ihan just eikä mulla ole aikaa tästä vääntää. Vitt* kun oon huono äiti!
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Aina vaikea tajuta, miten tilanne pääsee tuohon. Sivusta seuranneena tajuan kyllä, että tuo on yllättävän yleistä nykyään eikä riipu perhetaustasta niin paljoa kuin luulisi (tosin ehdottomasti yleisempää yksinhuoltajaperheissä), mutta silti en täysin tajua, miten se ote omasta lapsesta lipsuu noin pahasti.
Tai tajuan mutta en jaksa ymmärtää. Nykyään kun teiniä pitää vain ymmärtää aivan kuin olisi jokin hauras lasiolento, joka ei voi tajuta elämän realiteeteista. On pakko antaa rahaa, kun muuten se varastaa. On pakko maksaa puhelimet ja tietokoneet tai muuten se on teinin pahoinpitelyä. Vanhemmat ovat aivan yhtä avuttomia teinien kapinan edessä kuin opettajat ja sosiaalityöntekijätkin.
Omat teinini olen kasvattanut vanhanaikaisesti. Sen leipää syöt, kenen lauluja laulat. Rahaa ei tule seinästä, uusia laitteita saa, kun tehdään se oma osuus perheessä. Ne laitteet katoavat myös taianomaisesti, jos ei pysytä sopimuksessa. Toimii. En odota kohtuuttomia, ymmärrän hormonimyllerrystäkin, mutta tietyt asiat hoidetaan.
joo, ei kaikilta voi odottaa ymmärrystä oman kuplan ulkopuolelle. Se tulee kyllä todella usein selville tätä palstaa lukiessa, että on hyvin paljon heitä joille se on todella vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koulussa mättää joku.Itsellä sama kokemus.Koulu kuitenkin käytiin millon käytiin.Ei nykykoulussa hyvä olla.Asutteko paikassa missä koulua voisi vaihtaa? Turha olla paikassa missä parhailla,sairastuu vain henkisesti.
Vierailija kirjoitti:
Aina vaikea tajuta, miten tilanne pääsee tuohon. Sivusta seuranneena tajuan kyllä, että tuo on yllättävän yleistä nykyään eikä riipu perhetaustasta niin paljoa kuin luulisi (tosin ehdottomasti yleisempää yksinhuoltajaperheissä), mutta silti en täysin tajua, miten se ote omasta lapsesta lipsuu noin pahasti.
Tai tajuan mutta en jaksa ymmärtää. Nykyään kun teiniä pitää vain ymmärtää aivan kuin olisi jokin hauras lasiolento, joka ei voi tajuta elämän realiteeteista. On pakko antaa rahaa, kun muuten se varastaa. On pakko maksaa puhelimet ja tietokoneet tai muuten se on teinin pahoinpitelyä. Vanhemmat ovat aivan yhtä avuttomia teinien kapinan edessä kuin opettajat ja sosiaalityöntekijätkin.
Omat teinini olen kasvattanut vanhanaikaisesti. Sen leipää syöt, kenen lauluja laulat. Rahaa ei tule seinästä, uusia laitteita saa, kun tehdään se oma osuus perheessä. Ne laitteet katoavat myös taianomaisesti, jos ei pysytä sopimuksessa. Toimii. En odota kohtuuttomia, ymmärrän hormonimyllerrystäkin, mutta tietyt asiat hoidetaan.
Minun lapseni kun suuttuu tarpeeksi, niin hän ei enää välitä, että laitteet, rahat ym. eivät ole käytössä. Toteaa, että senkus viet. Hänelle on paljon tärkeämpää saada pitää oma päänsä. Mitäs sitten tehdään?
Minulla on kolme lasta, joista kahdella murrosikä oli tavanomaista nurinaa, mutta koulun hoitivat aina kiitettävästi ja lukiosta menivät suoraan yliopistoon ja nyt ovat töissä. Yksi lapsista taas oli aivan mahdoton, karkaili kotoa, käytti päihteitä, oli koulusta pois viikkokausia ja kotonakin lähinnä nukkui päivät, valvoi yöt ja vittuili toisille perheenjäsenille lopun aikaa.
Erään tapahtuman yhteydessä otin yhteyttä lastensuojeluun, koska meidän vanhempien keinot olivat vähissä.
Nuori asui tilapäisesti huostassa ja se viimein sai hänet tolkkuihinsa. Voi sanoa, että ihme tapahtui, koulu alkoi maittaa ja pääsi takaisin kotiin. Nyt on lukio suoritettuna ja AMK-opinnot loppusuoralla.
Lastensuojelu ei ole mikään paha peikko vaan avuksi, kun ei omat keinot ja voimat riitä.
Vanhemmat eivät tosin jätä lastaan minnekään ihmelaitokseen, josta ulos tulee vähässä ajassa mallikansalaisia.
Jatkuvaa palaveeraamista erilaisissa kokoonpanoissa viranomaisten kanssa, perheterapia, koulun vaihto yms..
Rankkaa oli kaikille, mutta hyvä lopputulos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsella oli tuo vaihe viime vuonna. Lopulta aina sain lähtemään kouluun mutta hirveän taistelun kautta. Nyt menee taas ihan normaalisti. Murrosikä...
Ei kuulosta normaalilta murrosiältä.
Jaa jaa.
Ja mikähän on normaali murrosikä?
Minusta sinun mielipiteesi on typerä. Mutta. Sekin on normaalia olla puusilmäinen.
Murrosikä on kyllä melko moninainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olethan varma ettei ole masennusta tai kiusaamista taustalla?
Tätä olin tulossa kysymään. Meillä alkoi pojalla tuollainen käytös ihan yhtäkkiä (lisäksi oli toki myös itkuisuutta). Mitään ei myöntänyt vaikka me tiedettiin että tuo ei ole normaalia meidän pojalle. Vein sitten koulukuraattorille pojan ja siellä kertoi että yksi rinnakkaisluokkalainen oli yllättäen vessassa yrittänyt "läpällä" kuristaa eikä ollut lopettanut vaikka poika oli pyytänyt. Tuosta on jo yli kymmenen vuotta, mutta edelleen herättää tunteita kun tällaisesta luen... Voimia ap, toivottavasti saatte apua ❤️
Valehtelet, on lopettanut varmasti. Muuten poikasi ei olisi kertonut tuosta.
No joo, pilkunviilausta. Sori. Aivan järkyttävää. Nuo tapahtumat vaikuttaa varmasti edelleen poikaasi. Toivottavasti ei kuitenkaan mitään isompia psyykkisiä vaikeuksia tästä aiheutunut.
Et tosiaankaan voi jäädä häntä houkuttelemaan etkä tietenkään voi väkisin nostaa sängystä. Kun poissaoloja on tarpeeksi, koulu tekee lasun ja homma menee sit omalla painollan eteenpäin.
Asiallisesti toteat tämän asian hänelle ja sanot, että tänään töiden jälkeet jutellaan. Jos hän sit kertoo missä vika, etsitte itse ratkaisuja. Jos ei, menee se sit lasun kautta.
Taemiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli tällaista. Eli, alkoi alakoulussa ja joskus seiskalla paheni sitten vaan.
Ei ollut kiusaamista tms vaan vaikutti laiskuudelta.
Ei pelannut tai ollut netissä öisin, makasi vaan sängyssä ja esim unirytmi täysin hakosessa. Masennusyestit tehtiin, ei ollut sitä.
Yläkoulu meni rimaa hipoen läpi.
Mukana olivat kuraattori, opettaja, lastensuojelu, tukihenkilö, etsivä nuorisotyö, psyk Sh eli kaikki mahdolliset. Mutta mitään konkreettista apua ei saatu. Kaikki vain voiottelivat ja "kyllä pitää koulussa käydä"..
Lopulta kun yläaste loppui, joku keksi, että olisiko joku neurologinen häiriö esim ad/hd? Nyt vihdoin tutkimukset loppusuoralla ja ADD tulee diagnoosiksi.
Ikää nuorella jo 18v. Itseäni harmittaa nyt jälkikäteen kun en tajunnut, meni monta vuotta hukkaan ja oireet hyvin klassiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina vaikea tajuta, miten tilanne pääsee tuohon. Sivusta seuranneena tajuan kyllä, että tuo on yllättävän yleistä nykyään eikä riipu perhetaustasta niin paljoa kuin luulisi (tosin ehdottomasti yleisempää yksinhuoltajaperheissä), mutta silti en täysin tajua, miten se ote omasta lapsesta lipsuu noin pahasti.
Tai tajuan mutta en jaksa ymmärtää. Nykyään kun teiniä pitää vain ymmärtää aivan kuin olisi jokin hauras lasiolento, joka ei voi tajuta elämän realiteeteista. On pakko antaa rahaa, kun muuten se varastaa. On pakko maksaa puhelimet ja tietokoneet tai muuten se on teinin pahoinpitelyä. Vanhemmat ovat aivan yhtä avuttomia teinien kapinan edessä kuin opettajat ja sosiaalityöntekijätkin.
Omat teinini olen kasvattanut vanhanaikaisesti. Sen leipää syöt, kenen lauluja laulat. Rahaa ei tule seinästä, uusia laitteita saa, kun tehdään se oma osuus perheessä. Ne laitteet katoavat myös taianomaisesti, jos ei pysytä sopimuksessa. Toimii. En odota kohtuuttomia, ymmärrän hormonimyllerrystäkin, mutta tietyt asiat hoidetaan.
Minun lapseni kun suuttuu tarpeeksi, niin hän ei enää välitä, että laitteet, rahat ym. eivät ole käytössä. Toteaa, että senkus viet. Hänelle on paljon tärkeämpää saada pitää oma päänsä. Mitäs sitten tehdään?
Eihän se olekaan asian ratkaisua vaan rangaistus tunteista ja teini-ikäisyydestä. Tämä ”ota kaikki pois”-ohje on ihan naurettava. Ei johda hyvään, antaa vain signaalin, että olet perseestä ja viimeinenkin mahdollisuus keskusteluun ja kontaktiin menetetään. Henkisellä väkivallalla ei koskaan saa ”kasvattaa” nuorta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko koulussa ollut kiusaamista?
Onko hän nukkunut tarpeeksi?
Jotainhan tuossa on taustalla, kun ei halua lähteä kouluun.
Kokeeko hän olonsa turvattomaski koulussa?
Mikä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olethan varma ettei ole masennusta tai kiusaamista taustalla?
Tätä olin tulossa kysymään. Meillä alkoi pojalla tuollainen käytös ihan yhtäkkiä (lisäksi oli toki myös itkuisuutta). Mitään ei myöntänyt vaikka me tiedettiin että tuo ei ole normaalia meidän pojalle. Vein sitten koulukuraattorille pojan ja siellä kertoi että yksi rinnakkaisluokkalainen oli yllättäen vessassa yrittänyt "läpällä" kuristaa eikä ollut lopettanut vaikka poika oli pyytänyt. Tuosta on jo yli kymmenen vuotta, mutta edelleen herättää tunteita kun tällaisesta luen... Voimia ap, toivottavasti saatte apua ❤️
Olen järkyttynyt. Toivottavasti tuo asia käsiteltiin kunnolla, ettei jäänyt mitään traumoja lapselle.
Joo kyllähän siitä puhuttiin ja poika kävi koulukuraattorilla myös juttelemassa. Jatkoi normaalia kouluarkea, mutta arvosanat laski hetkellisesti. Ei oikein kyennyt keskittymään koulussa ja vessassa ei enää uskaltanut käydä. Kotona oli välillä jopa aggressiivinen kun koulupäivän aikana patoutuneet pelot ja ahdistus purkautui.. mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa normalisoitui, kun aikaa kului. Tuo toinen poika otettiin tietääkseni huostaan, sillä oli muitakin ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun nuoruudessani yksi poika oli viikon pois koulusta ja yh-äiti ei saanut käymään koulua, oppivelvollisuusikäinen laitettiin lastenkotiin
ja oli siellä ainakin 7kk kevätlukukauden loppuun.
Lintsasin aikanaa paljon koulusta. Kukaan ei sinänsä kiusannut, mutta kavereita ei ollut, ja koulussa olo oli ahdistavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, näin aikuisena ajattelen että tuskin on hirveää jos yhden päivän lintsaa.
Em kyllä ikinä ite oisi....
Mutta joskus voi joustaa, kun ei tule tavaksi.
Tosin nuoret on aika velttoilijoita vissiin nykyään. Ei ole aikuisilla ohjat, enkä syytä pelkästään vanhempia vaan koko päähäntaputtelumeininkiä.
Ei jaksa mennä lojumaan säkkituoliin vai mitä siellä nykyään tehdään?
Miettikääpä jo sitä hetkeä, kun täysi-ikäisenäkin vielä makaavat kotona palveltavana.
Vapaa ja rajaton kasvatus synnyttää näitä pikku paskoja jotka eivät tule ikinä tekemään mitään muuta kuin valittamaan ja loukkaantumaan kaikesta.
Ap ilmeisesti yh? Vai onko isäkin joku munaton viherpipertäjä.
Poika tarvitsee isää jolla on auktoriteettia. Missä on isä? Älkää omiko poikianne äidit vaan isälle vastuuta. Erossakin poika isälle mieluummin kuin äidille.
Selvittäisin mikä koulussa mättää. Kiusaamista, jotain tapahtunut ihastuksen kanssa, joku muu ikävä tilanne? Rauhassa kun tulet töistä, ei aamulla kiireessä. Mietin myös neuropsyk asioita, viimeistään tuossa vaiheessa on takki tyhjä jos on koulu-uransa pakottanut itsensä tavanomaiseen muottiin päivästä toiseen. Vaikka ulos päin näyttää että laiskuri ei vaan viitsi, voi syitä takana olla useita jotka kannattaa selvittää. Harva kuitenkaan haluaa eristää itsensä omasta ikäluokastaan. Niin, ja et ole p..a äiti kun välität. Tsemppiä teille, t. Adhd- / autismikirjolaisen lapsen äiti
Miksi monet teistä tuntuvat ajattelevan että poika on tahallaan laiska ja hankala? Hänellä voi olla vaikka kuinka huono olo sisäisesti ja häntä muka pitäisi vaan rangaista viemällä huvitukset pois. Nyt pitäisi ammattilaisten kanssa selvittää ongelman syy ja hakea apua sekä vanhemmalle että lapselle.
No kyllä tulee.