Lue keskustelun säännöt.
Ei se pian eron jälkeen alkanut uusi suhde aina ole laastarisuhde
Ei laastari
07.09.2021 |
Tai sitten meillä on miehen kanssa pitkään kestänyt laastarisuhde kun se on kestänyt jo kahdeksan vuotta. Olemme naimisissa ja talonkin olemme ostaneet. Yhteinen lapsi syntyy alkuvuodesta. Aika vakavaa touhua laastarin kanssa. :D
Mies oli siis muuttanut erilleen avovaimostaan vajaa kaksi kuukautta aiemmin kun me miehen kanssa sattumalta tapasimme. Mies kertoi miettineensä eroa vaikeasta suhteesta jo vuoden ajan. Eikä ole vain miehen kertomaa, että exänsä kanssa oli vaikeaa vaan miehen lapset ovat sanoneet samaa ja mm. sen exän veli. Mies toki yritti josko suhde voisi vielä toimia, mutta ei se lopulta enää toiminut. Oli siis eroa käynyt mielessään läpi jo pitkään, että ei ollut mikään pikaisesti päätetty juttu. Mies ei ole sellainen, että tekee tuollaisia ratkaisuja nopeasti. Meidän suhde toki alkoi nopeasti, mutta varovaisesti siinä ensin tutustuttiin toisiimme.
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni tuli ero kesällä 20 vuoden jälkeen. Tässä on näitä tunteita pureksittavaksi. Surua, pettymystä, pelkoa, välillä vihaakin. Annan näiden tunteiden tulla. Tunnen ne, itken, ahdistun, tunnen tyhjyyttä, huudatan musiikkia, soittelen kavereille… eri päivinä on eri fiilikset, mutta otan vastaan mitä tulee. Uskon että kun tunnen nyt nämä tunteet enkä yritä vaientaa niitä, pääsen niistä eroon.
Exälläni on eri taktiikka. Hän löysi uuden kolmessa viikossa. Vaikuttaa että on ihastunut kunnolla. Voi olla että jää ihan pysyväksikin suhteeksi, kun ei hän nyt ole sellainen ihminen joka tekee ratkaisuja mihinkään suuntaan. Jos se nainen hänet pitää niin siihen hän jää. Todennäköisesti hän ei mieti eroamme, hän keskittyy siihen uuteen naiseen. Kun tuntuu pahalta, hän menee sen uuden naisen luokse että saa muuta ajateltavaa. Tukahduttaa ne huonot tunteet sillä tavalla. Näinpä luulen.
Mitä veikkaatte kummalla tavalla luodaan parempaa pohjaa tuleville ihmissuhteille? Itse ajattelen että tämä oma tapani toimisi pitkällä aika välillä paremmin, mutta varma en tietenkään voi olla.
Mainitsemasi asiat olivat juuri ne syyt, miksi en halunnut vakavaa suhdetta miehen kanssa heti eron jälkeen. Halusin hänen ihan oikeasti käsittelevän HEIDÄN eroonsa liittyvät asiat enkä minä ollut oikea henkilö puhumaan niistä. Yleisellä tasolla kyllä puimme erojamme, mistä oli itsellenikin paljon hyötyä, vaikka omasta erostaan olikin jo enemmän aikaa. Olen iloinen, että mies niin teki. Kävi jopa ammattilaisen kanssa juttelemassa.
Omasta kokemuksesta voin kuitenkin sanoa, että itse päätin olla kommentoimatta tai puuttumatta exäni elämään, vaikka se oli välillä todella raastavaa. Eron jälkeen ihminen voi toimia todella hullusti ja identiteettikin voi olla ihan hukassa. Anna exäsi etsiä itsensä uudelleen omalla tavallaan, vaikka tekisi mieli arvostella tai kommentoida. Itse jouduin katsomaan uudet naiset ja lasten ikävän, kun toisella oli muuta menoa. Minä taas keskityin liikaakin suorittamaan uutta elämää, siivosin kuin hullu ja arvostelin ja pyöritin asioit pääni sisällä. Onneksi en sanonut ääneen mitään. Pihalla oltiin molemmat vähän aikaa.
Älä siis lähde siihen sinäkään lainkaan. Tänä päivänä meillä on nimittäin oman exäni kanssa hyvät välit ja voin soittaa hänelle missä vain lasten asiassa. Voimme muistella hyvällä mennyttä aikaa ja kunnioitamme toisiamme. Toisin kuin puolisoni, jonka ex ei ole vuosienkaan päästä hyväksynyt suhdettamme. Hän on toiminnallaan tuhonnut hyvän heidän väliltään ja se on surullista. Mennyttä aikaa pitäisi voida muistella lämmöllä, vaikka se loppuukin surullisesti. Ei se vie pois hyviä vuosia ja asioita.
Anna siis ajan kulua ja ole kärsivällinen ja armollinen teille molemmille.
Niin, se uusi suhde tuntuu vain jotenkin lokaavan muistot meidän yhteisistä vuosista. Että ne ei hänelle merkinneetkään mitään vaan minut pystyy kuka vaan vastaantulija heti korvaamaan. Tältä se tuntuu. Nämä on näitä tunteita mitä tulee. Yritän pitää väliä häneen, enkä sitä ystävyyttäkään oikein edes halua, nyt ei ainakaan tunnu siltä. Eron syykin oli sellainen selkään puukotus hänen puoleltaan, että en ehkä pysty sitä antamaan anteeksi koskaan.
Niin, ajattelen enemmän niin, että kun joku haluaa erota, syyt tapahtuvat ennen sitä. Jälkeinen toiminta ei siis kerro ajasta ennen. Osaankohan selittää. Voit tietysti ajatella ihan eri tavalla.
Eron jälkeen voi käsitellä näkemykseni mukaan mahdollista rakkauden menetystä ja/tai erillisenä asiana sitä pettymystä asioista, jotka on omissa mielikuvissa menettänyt eli esim. haave ydinperheestä tai vain kerran naimisiin menemisestä. (Eron jälkeen ei useinkaan kyllä ole varma, kummasta on kyse, vaikka ennen eroa on ajatellut rakkauden hävinneen tai haluavansa toisenlaista elämää.)
Jos rakkaus on haihtunut ennen eroa, jää käsiteltäväksi oma pettymys ja sen tuomat tunteet. Sen näkemykseni mukaan uudella suhteella ei siis ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka paljon ex on sinua rakastanut. Vaikka hänellä siis olisi valtava pettymys epäonnistumisesta kanssasi, voi tilaa olla rakkaudelle. Jos hänellä kuitenkin edelleen on rakkautta kohtaasi, uusi suhde ei voi hyvin. Se saattaa kuitenkin kohottaa itsetuntoa, joka on murusina.
Vaikea sanoa hänen tunteistaan. Sanoo kyllä rakastaneensa mutta teot mitä teki on sellaisia että ei sellaista tehdä rakkaille. Liekkö hän itsekään tietää mitä on tuntenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mukavaa, kun teillä sujunut hyvin kirjoitti:
En sanoisi laastarisuhteeksi, jos ero jo prosessoitu ja tapaaminen vasta eron jälkeen 2 kk myöhemmin. Eri asia, jos ei uskalla olla yksin ja tarvitsee heti lennossa uuden. Ei uskallusta kohdata asioita ja voiko silloin uusi onni tuoda tyydytyksen kaikkiin tarpeisiin.
2 kuukaudessa ei kyllä eroa prosessoi edes supermies. Siinä alkaa vasta vähitellen ymmärtämään että se entinen elämä on loppunut. Jos sitäkään. Eron vaikeutta ja kokonaisvaltaisuutta ei kyllä käsitä ennen kuin se osuu omalle kohdalle.
Jos siirtyy uuteen suhteeseen välittömästi erottuaan, joko
Ei osaa elää yksin
Kuka tahansa kelpaa
Edellinen on ollut niin surkea, että pitää saada joku heti, että saa pahan maun pois suusta
On tietysti poikkeuksiakin.
Tapasin juuri ennen eroa toisen, jonka kanssa suhdetta on nyt takana 12vuotta. Pohdin keskenäni eron syyt jos niitä halusi ruotia, en jäänyt menneeseen vellomaan. Asiaa varmaan auttoi se, että erottiin, koska toinen oli niin epäluotettava ja se aiheutti liikaa ongelmia. Olin pohtinut eroa jo jonkun aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni tuli ero kesällä 20 vuoden jälkeen. Tässä on näitä tunteita pureksittavaksi. Surua, pettymystä, pelkoa, välillä vihaakin. Annan näiden tunteiden tulla. Tunnen ne, itken, ahdistun, tunnen tyhjyyttä, huudatan musiikkia, soittelen kavereille… eri päivinä on eri fiilikset, mutta otan vastaan mitä tulee. Uskon että kun tunnen nyt nämä tunteet enkä yritä vaientaa niitä, pääsen niistä eroon.
Exälläni on eri taktiikka. Hän löysi uuden kolmessa viikossa. Vaikuttaa että on ihastunut kunnolla. Voi olla että jää ihan pysyväksikin suhteeksi, kun ei hän nyt ole sellainen ihminen joka tekee ratkaisuja mihinkään suuntaan. Jos se nainen hänet pitää niin siihen hän jää. Todennäköisesti hän ei mieti eroamme, hän keskittyy siihen uuteen naiseen. Kun tuntuu pahalta, hän menee sen uuden naisen luokse että saa muuta ajateltavaa. Tukahduttaa ne huonot tunteet sillä tavalla. Näinpä luulen.
Mitä veikkaatte kummalla tavalla luodaan parempaa pohjaa tuleville ihmissuhteille? Itse ajattelen että tämä oma tapani toimisi pitkällä aika välillä paremmin, mutta varma en tietenkään voi olla.
Mainitsemasi asiat olivat juuri ne syyt, miksi en halunnut vakavaa suhdetta miehen kanssa heti eron jälkeen. Halusin hänen ihan oikeasti käsittelevän HEIDÄN eroonsa liittyvät asiat enkä minä ollut oikea henkilö puhumaan niistä. Yleisellä tasolla kyllä puimme erojamme, mistä oli itsellenikin paljon hyötyä, vaikka omasta erostaan olikin jo enemmän aikaa. Olen iloinen, että mies niin teki. Kävi jopa ammattilaisen kanssa juttelemassa.
Omasta kokemuksesta voin kuitenkin sanoa, että itse päätin olla kommentoimatta tai puuttumatta exäni elämään, vaikka se oli välillä todella raastavaa. Eron jälkeen ihminen voi toimia todella hullusti ja identiteettikin voi olla ihan hukassa. Anna exäsi etsiä itsensä uudelleen omalla tavallaan, vaikka tekisi mieli arvostella tai kommentoida. Itse jouduin katsomaan uudet naiset ja lasten ikävän, kun toisella oli muuta menoa. Minä taas keskityin liikaakin suorittamaan uutta elämää, siivosin kuin hullu ja arvostelin ja pyöritin asioit pääni sisällä. Onneksi en sanonut ääneen mitään. Pihalla oltiin molemmat vähän aikaa.
Älä siis lähde siihen sinäkään lainkaan. Tänä päivänä meillä on nimittäin oman exäni kanssa hyvät välit ja voin soittaa hänelle missä vain lasten asiassa. Voimme muistella hyvällä mennyttä aikaa ja kunnioitamme toisiamme. Toisin kuin puolisoni, jonka ex ei ole vuosienkaan päästä hyväksynyt suhdettamme. Hän on toiminnallaan tuhonnut hyvän heidän väliltään ja se on surullista. Mennyttä aikaa pitäisi voida muistella lämmöllä, vaikka se loppuukin surullisesti. Ei se vie pois hyviä vuosia ja asioita.
Anna siis ajan kulua ja ole kärsivällinen ja armollinen teille molemmille.
Niin, se uusi suhde tuntuu vain jotenkin lokaavan muistot meidän yhteisistä vuosista. Että ne ei hänelle merkinneetkään mitään vaan minut pystyy kuka vaan vastaantulija heti korvaamaan. Tältä se tuntuu. Nämä on näitä tunteita mitä tulee. Yritän pitää väliä häneen, enkä sitä ystävyyttäkään oikein edes halua, nyt ei ainakaan tunnu siltä. Eron syykin oli sellainen selkään puukotus hänen puoleltaan, että en ehkä pysty sitä antamaan anteeksi koskaan.
Niin, ajattelen enemmän niin, että kun joku haluaa erota, syyt tapahtuvat ennen sitä. Jälkeinen toiminta ei siis kerro ajasta ennen. Osaankohan selittää. Voit tietysti ajatella ihan eri tavalla.
Eron jälkeen voi käsitellä näkemykseni mukaan mahdollista rakkauden menetystä ja/tai erillisenä asiana sitä pettymystä asioista, jotka on omissa mielikuvissa menettänyt eli esim. haave ydinperheestä tai vain kerran naimisiin menemisestä. (Eron jälkeen ei useinkaan kyllä ole varma, kummasta on kyse, vaikka ennen eroa on ajatellut rakkauden hävinneen tai haluavansa toisenlaista elämää.)
Jos rakkaus on haihtunut ennen eroa, jää käsiteltäväksi oma pettymys ja sen tuomat tunteet. Sen näkemykseni mukaan uudella suhteella ei siis ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka paljon ex on sinua rakastanut. Vaikka hänellä siis olisi valtava pettymys epäonnistumisesta kanssasi, voi tilaa olla rakkaudelle. Jos hänellä kuitenkin edelleen on rakkautta kohtaasi, uusi suhde ei voi hyvin. Se saattaa kuitenkin kohottaa itsetuntoa, joka on murusina.
Vaikea sanoa hänen tunteistaan. Sanoo kyllä rakastaneensa mutta teot mitä teki on sellaisia että ei sellaista tehdä rakkaille. Liekkö hän itsekään tietää mitä on tuntenut.
Rakkaus on kieltämättä joillekin kummallinen käsite. Tai eivät kykene hillitsemään itseään, vaikka rakastavat. Sinun arvoa se ei vähennä tai sitä, että hänen kanssaan oli hyvä olla kunnes hän ei enää ollut hyvä sinulle. Kävin itse läpi sen, kuinka kovasti olisin tahtonut asioiden olevan toisin. Lopulta oli luovutettava ja todettava, etten voi toista muuttaa. Tsemppiä toipumiseen. Kuulostat kuitenkin siltä, että tulet pääsemään voitolle kunhan olet oman aikasi surrut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koko termi on kohdallani aivan typerä. Olen aina eronnut siksi koska en ole halunnut enää olla sen ihmisen kanssa yhdessä, ja tämän jälkeen olen enemmän kuin mielelläni tutustunut uusiin miehiin vailla mitään halua edes parisuhteesta. Tämän olen aina kertonut heille, ja he ovat olleet asian kanssa ok. Mahtavaa kun pitkän ajan jälkeen saa taas olla haluttu, ja haluta toista, oppia uusia juttuja, ja keskittyä itseensä ja omaan nautintoon täysillä ilman ahdistavaa suhdetta.
Ei se ole mitään laastarointia että alkaa elmään omaa itsellistä elämää niin kuin itse haluaa.
Aina joskus tunnen sisälläni pienen joskus isomman kateuden ja mustasukkaisuuden piston; miten toiset onnistuvatkin niin helposti ja vaivattoman oloisesti löytämään ja kohtaamaan ja saamaan itselleen kumppanin? Oman rakkaan.
Kun taas itse on ja on ja on pysynyt sinkkuna vuosia tai oikeammin jo pian vuosikymmeniä. Ja kun nuo "löytäjät" ovat vielä ihan täsyipäisen ja miellytävän oloisia kuten useimpien heistä niin aiemmat kuin mahd. nykyisetkin kumppanit.
Itse sitä vaan menee tai on saanut mennä peilin eteen, mikä minussa on vikana kun en löydä ja tai kohtaa itselleni mahd. kumppania?
- Ei kai mikään, koska ei sinkkuna elonikaan ole puolinaista. Mutta läheisyyden kaipuu ja halu tulla rakastetuksi ja saada ja voida rakastaa tosita sitä yhtä ja erityistä ja saada olla jollekin jotain vastaavaa on välillä aika sietämätön.
Anteeksi ja kiitos kun sain avautua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mukavaa, kun teillä sujunut hyvin kirjoitti:
En sanoisi laastarisuhteeksi, jos ero jo prosessoitu ja tapaaminen vasta eron jälkeen 2 kk myöhemmin. Eri asia, jos ei uskalla olla yksin ja tarvitsee heti lennossa uuden. Ei uskallusta kohdata asioita ja voiko silloin uusi onni tuoda tyydytyksen kaikkiin tarpeisiin.
2 kuukaudessa ei kyllä eroa prosessoi edes supermies. Siinä alkaa vasta vähitellen ymmärtämään että se entinen elämä on loppunut. Jos sitäkään. Eron vaikeutta ja kokonaisvaltaisuutta ei kyllä käsitä ennen kuin se osuu omalle kohdalle.
Olen tästä pääsääntöisesti samaa mieltä. Pitää kuitenkin muistaa, että toiset prosessoivat eroa pitkään ja suhde on voinut olla vuosiakin platoninen ennen eroa. Silloin pitää opetella uuteen elämää, joka sekin vie enemmän aikaa kuin pari kuukautta. Rakkaudelle voi olla kuitenkin sijaa ihan heti.
Eli miehesi ei osannut olla yksin vaan oli saattaen vaihdettavaa mallia. Silloin sinä tulit kätevään saumaan. Anteeksi mutta tulee mieleen että miehelle olisi kelvannut kuka vain joka hänet sillä hetkellä huolii. Taitaa olla niitä miehiä joille on elinehto olla naisen kanssa kun yksin ei pärjää. Lisäksi sinulla on vain miehen kertomus suhteesta. Miehen käytös enemmänkin osoittaa että ei vaan osaa aikuinen mies elää yksin. Ja ihan puppua että ero on käsitelty mielessä. Ei ole. Se käsittely ei konkreettisesti ala ennenkuin on erottu. Et voi käsitellä jotain mitä ei ole vielä tapahtunut. Voi olla että miehesi erosi vasta kun varmistui että seuraava on valmiina.
En nyt itse eikä moni muukaan lähtisi tuommoiseen kuvioon. Eihän se ihme ole että 8vuotta olette olleet koska niinkuin sanottu mies on mallia joka ei osaa elää ilman naista. Sinänsä aloitus kertoi nyt ihan eri tarinaa mutta et taida nähdä sitä. Monikaan ei haluaisi olla miehen kanssa jost huokuu että kuka vaan kelpaa ja yksin ei osata olla. Mutta kukin tavallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni tuli ero kesällä 20 vuoden jälkeen. Tässä on näitä tunteita pureksittavaksi. Surua, pettymystä, pelkoa, välillä vihaakin. Annan näiden tunteiden tulla. Tunnen ne, itken, ahdistun, tunnen tyhjyyttä, huudatan musiikkia, soittelen kavereille… eri päivinä on eri fiilikset, mutta otan vastaan mitä tulee. Uskon että kun tunnen nyt nämä tunteet enkä yritä vaientaa niitä, pääsen niistä eroon.
Exälläni on eri taktiikka. Hän löysi uuden kolmessa viikossa. Vaikuttaa että on ihastunut kunnolla. Voi olla että jää ihan pysyväksikin suhteeksi, kun ei hän nyt ole sellainen ihminen joka tekee ratkaisuja mihinkään suuntaan. Jos se nainen hänet pitää niin siihen hän jää. Todennäköisesti hän ei mieti eroamme, hän keskittyy siihen uuteen naiseen. Kun tuntuu pahalta, hän menee sen uuden naisen luokse että saa muuta ajateltavaa. Tukahduttaa ne huonot tunteet sillä tavalla. Näinpä luulen.
Mitä veikkaatte kummalla tavalla luodaan parempaa pohjaa tuleville ihmissuhteille? Itse ajattelen että tämä oma tapani toimisi pitkällä aika välillä paremmin, mutta varma en tietenkään voi olla.
Mainitsemasi asiat olivat juuri ne syyt, miksi en halunnut vakavaa suhdetta miehen kanssa heti eron jälkeen. Halusin hänen ihan oikeasti käsittelevän HEIDÄN eroonsa liittyvät asiat enkä minä ollut oikea henkilö puhumaan niistä. Yleisellä tasolla kyllä puimme erojamme, mistä oli itsellenikin paljon hyötyä, vaikka omasta erostaan olikin jo enemmän aikaa. Olen iloinen, että mies niin teki. Kävi jopa ammattilaisen kanssa juttelemassa.
Omasta kokemuksesta voin kuitenkin sanoa, että itse päätin olla kommentoimatta tai puuttumatta exäni elämään, vaikka se oli välillä todella raastavaa. Eron jälkeen ihminen voi toimia todella hullusti ja identiteettikin voi olla ihan hukassa. Anna exäsi etsiä itsensä uudelleen omalla tavallaan, vaikka tekisi mieli arvostella tai kommentoida. Itse jouduin katsomaan uudet naiset ja lasten ikävän, kun toisella oli muuta menoa. Minä taas keskityin liikaakin suorittamaan uutta elämää, siivosin kuin hullu ja arvostelin ja pyöritin asioit pääni sisällä. Onneksi en sanonut ääneen mitään. Pihalla oltiin molemmat vähän aikaa.
Älä siis lähde siihen sinäkään lainkaan. Tänä päivänä meillä on nimittäin oman exäni kanssa hyvät välit ja voin soittaa hänelle missä vain lasten asiassa. Voimme muistella hyvällä mennyttä aikaa ja kunnioitamme toisiamme. Toisin kuin puolisoni, jonka ex ei ole vuosienkaan päästä hyväksynyt suhdettamme. Hän on toiminnallaan tuhonnut hyvän heidän väliltään ja se on surullista. Mennyttä aikaa pitäisi voida muistella lämmöllä, vaikka se loppuukin surullisesti. Ei se vie pois hyviä vuosia ja asioita.
Anna siis ajan kulua ja ole kärsivällinen ja armollinen teille molemmille.
Niin, se uusi suhde tuntuu vain jotenkin lokaavan muistot meidän yhteisistä vuosista. Että ne ei hänelle merkinneetkään mitään vaan minut pystyy kuka vaan vastaantulija heti korvaamaan. Tältä se tuntuu. Nämä on näitä tunteita mitä tulee. Yritän pitää väliä häneen, enkä sitä ystävyyttäkään oikein edes halua, nyt ei ainakaan tunnu siltä. Eron syykin oli sellainen selkään puukotus hänen puoleltaan, että en ehkä pysty sitä antamaan anteeksi koskaan.
Niin, ajattelen enemmän niin, että kun joku haluaa erota, syyt tapahtuvat ennen sitä. Jälkeinen toiminta ei siis kerro ajasta ennen. Osaankohan selittää. Voit tietysti ajatella ihan eri tavalla.
Eron jälkeen voi käsitellä näkemykseni mukaan mahdollista rakkauden menetystä ja/tai erillisenä asiana sitä pettymystä asioista, jotka on omissa mielikuvissa menettänyt eli esim. haave ydinperheestä tai vain kerran naimisiin menemisestä. (Eron jälkeen ei useinkaan kyllä ole varma, kummasta on kyse, vaikka ennen eroa on ajatellut rakkauden hävinneen tai haluavansa toisenlaista elämää.)
Jos rakkaus on haihtunut ennen eroa, jää käsiteltäväksi oma pettymys ja sen tuomat tunteet. Sen näkemykseni mukaan uudella suhteella ei siis ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka paljon ex on sinua rakastanut. Vaikka hänellä siis olisi valtava pettymys epäonnistumisesta kanssasi, voi tilaa olla rakkaudelle. Jos hänellä kuitenkin edelleen on rakkautta kohtaasi, uusi suhde ei voi hyvin. Se saattaa kuitenkin kohottaa itsetuntoa, joka on murusina.
Vaikea sanoa hänen tunteistaan. Sanoo kyllä rakastaneensa mutta teot mitä teki on sellaisia että ei sellaista tehdä rakkaille. Liekkö hän itsekään tietää mitä on tuntenut.
Rakkaus on kieltämättä joillekin kummallinen käsite. Tai eivät kykene hillitsemään itseään, vaikka rakastavat. Sinun arvoa se ei vähennä tai sitä, että hänen kanssaan oli hyvä olla kunnes hän ei enää ollut hyvä sinulle. Kävin itse läpi sen, kuinka kovasti olisin tahtonut asioiden olevan toisin. Lopulta oli luovutettava ja todettava, etten voi toista muuttaa. Tsemppiä toipumiseen. Kuulostat kuitenkin siltä, että tulet pääsemään voitolle kunhan olet oman aikasi surrut.
Kiitos. Luulen että aika samalta tuntuisi jos hän olisi kuollut. Se henkilö joka luulin hänen olevan, tai joka hän joskus oli, hän ei ollut enää se sama. Tai ehkä mielikuva mikä minulla hänestä oli, olikin vain oma kehittelemäni ja todellisuudessa en koskaan ymmärtänyt kuka ja mikä hän oli. On kammottavaa, että kun itse on menettänyt ihmisen elämästään lopullisesti, kuin kuolemalle, hänen näköisensä ihminen kuitenkin hakee lapset luokseen joka toinen viikonloppu ja elää elämäänsä tuolla jossain. Sen ymmärtäminen vaatii vielä aikaa. Ilmankin sitä uutta naista, ei hän tässä tarinassa mikään päähenkilö ole.
Ihmisten eroista saa kuulla jatkuvasti ja sitä vain ajattelee että no sellaista sattuu ja kyllä se siitä ja kohta niillä on jo uudet. En ikinä ikinä olisi voinut kuvitella millaista tämä on. Miten valtava myrsky pään sisällä käy. Toivon vaan että tämä joskus tyyntyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina joskus tunnen sisälläni pienen joskus isomman kateuden ja mustasukkaisuuden piston; miten toiset onnistuvatkin niin helposti ja vaivattoman oloisesti löytämään ja kohtaamaan ja saamaan itselleen kumppanin? Oman rakkaan.
Kun taas itse on ja on ja on pysynyt sinkkuna vuosia tai oikeammin jo pian vuosikymmeniä. Ja kun nuo "löytäjät" ovat vielä ihan täsyipäisen ja miellytävän oloisia kuten useimpien heistä niin aiemmat kuin mahd. nykyisetkin kumppanit.
Itse sitä vaan menee tai on saanut mennä peilin eteen, mikä minussa on vikana kun en löydä ja tai kohtaa itselleni mahd. kumppania?
- Ei kai mikään, koska ei sinkkuna elonikaan ole puolinaista. Mutta läheisyyden kaipuu ja halu tulla rakastetuksi ja saada ja voida rakastaa tosita sitä yhtä ja erityistä ja saada olla jollekin jotain vastaavaa on välillä aika sietämätön.
Anteeksi ja kiitos kun sain avautua
Ei mitään vikaa tarvitse olla. Mä löysin oman elmänkumppanini jonka kanssa ollaan nyt oltu 7v yhdessä, vasta 35-vuotiaana. Tuota edelsi 8v sinkkuilua lyhytaikaisine tapailuineen ja fwb-suhteineen.
Jos jostain löysinkin mukavan miehen jonka kanssa olisin halunnut tutustua lähemmin, niin olin liian hidas liikkeissäni. Useampikin olisi halunnut seurustella, mutta koska minä olisin halunnut tutustua pikkuhiljaa, enkä heti puhunut naimisiinmenosta ja yhteenmuutosta, niin he vaihtoivat sellaiseen joka halusi.
Toinen puoli oli sitten joka hameen perässä kulkijoita.
Oman mieheni tapasin yhteisten kavereiden kautta, ja oltiin kavereita reilu vuosi ennen kuin huomattiin että viidhytään toistemme kanssa niin hyvin että voitaisiin oikeastaan alkaa seurustelemaan. Miehen tilanne oli tuolloin hyvin vaikea, josta en nyt kerro tarkemmin, mutta sen ansiosta kummallakaan ei ollut kiire.
Tuimme toisiamme ja kerkesimme puhua ystävinä jo kaiken tärkeän niin että luotettiin toisiimme, eikä tullut esitettyä parempaa kuin ollaankaan, koska oltiin ystäviä.
Aikaa siis oli rauhassa tutustua, eikä kumpikaan tuossa vielä arvannut että se johtaisi myöhemmin seurusteluun.
Vierailija kirjoitti:
Aina joskus tunnen sisälläni pienen joskus isomman kateuden ja mustasukkaisuuden piston; miten toiset onnistuvatkin niin helposti ja vaivattoman oloisesti löytämään ja kohtaamaan ja saamaan itselleen kumppanin? Oman rakkaan.
Kun taas itse on ja on ja on pysynyt sinkkuna vuosia tai oikeammin jo pian vuosikymmeniä. Ja kun nuo "löytäjät" ovat vielä ihan täsyipäisen ja miellytävän oloisia kuten useimpien heistä niin aiemmat kuin mahd. nykyisetkin kumppanit.
Itse sitä vaan menee tai on saanut mennä peilin eteen, mikä minussa on vikana kun en löydä ja tai kohtaa itselleni mahd. kumppania?
- Ei kai mikään, koska ei sinkkuna elonikaan ole puolinaista. Mutta läheisyyden kaipuu ja halu tulla rakastetuksi ja saada ja voida rakastaa tosita sitä yhtä ja erityistä ja saada olla jollekin jotain vastaavaa on välillä aika sietämätön.
Anteeksi ja kiitos kun sain avautua
Olen miettinyt joskus samaa. Olen ollut onnekas ja löytänyt kumppanin, mutta pari ystävääni eivät, vaikka on mukavia, fiksuja ja mielestäni ihan kauniitakin. Onko se vain niin tuuria, kohtaako sopivan. Minä jostain syystä olen monesti miesten mieleen ja nyt parisuhteessa ollessani välttelen liiallista tuttavallisuutta töissä miesten kanssa, koska pian joku alkaa muuten lähentyä. Mielestäni olen ihan tavallisen näköinen ja muutenkin tavallinen. Mieheni valitsin luonteen, en ulkonäön perusteella, vaikka kivan näköinen ja raamikaskin hän on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina joskus tunnen sisälläni pienen joskus isomman kateuden ja mustasukkaisuuden piston; miten toiset onnistuvatkin niin helposti ja vaivattoman oloisesti löytämään ja kohtaamaan ja saamaan itselleen kumppanin? Oman rakkaan.
Kun taas itse on ja on ja on pysynyt sinkkuna vuosia tai oikeammin jo pian vuosikymmeniä. Ja kun nuo "löytäjät" ovat vielä ihan täsyipäisen ja miellytävän oloisia kuten useimpien heistä niin aiemmat kuin mahd. nykyisetkin kumppanit.
Itse sitä vaan menee tai on saanut mennä peilin eteen, mikä minussa on vikana kun en löydä ja tai kohtaa itselleni mahd. kumppania?
- Ei kai mikään, koska ei sinkkuna elonikaan ole puolinaista. Mutta läheisyyden kaipuu ja halu tulla rakastetuksi ja saada ja voida rakastaa tosita sitä yhtä ja erityistä ja saada olla jollekin jotain vastaavaa on välillä aika sietämätön.
Anteeksi ja kiitos kun sain avautua
Olen miettinyt joskus samaa. Olen ollut onnekas ja löytänyt kumppanin, mutta pari ystävääni eivät, vaikka on mukavia, fiksuja ja mielestäni ihan kauniitakin. Onko se vain niin tuuria, kohtaako sopivan. Minä jostain syystä olen monesti miesten mieleen ja nyt parisuhteessa ollessani välttelen liiallista tuttavallisuutta töissä miesten kanssa, koska pian joku alkaa muuten lähentyä. Mielestäni olen ihan tavallisen näköinen ja muutenkin tavallinen. Mieheni valitsin luonteen, en ulkonäön perusteella, vaikka kivan näköinen ja raamikaskin hän on.
Tuuria se on, ja itsekin ymmärrän olevani onnekas, ja muistutan itseäni usein siitä millainen tuuri minulla kävikään. Ei olisi tarvinnut kuin se että olisin jättänyt menemättä paikkaan jossa häneen tutustuin, niin emme olisi nyt tässä.
Huomasin kyllä myös sen että monia närästi suhteemme alkaminen. Olin ilmeisesti ollut se ikisinkku joka on aina käytettävissä, ja sitten yhtäkkiä olinkin jonkun kanssa pysyvämmin.
[/quote]
2 kuukaudessa ei kyllä eroa prosessoi edes supermies. Siinä alkaa vasta vähitellen ymmärtämään että se entinen elämä on loppunut. Jos sitäkään. Eron vaikeutta ja kokonaisvaltaisuutta ei kyllä käsitä ennen kuin se osuu omalle kohdalle.[/quote]
Niin siis meinasin, että jättäjä on prosessoinut eron ennen ilmoittamispäätöstä jo. Jätetty tietty erikseen. En voisi kuvitella eronneen edes haluavan ketään heti jo 2 kk jälkeen. Eri tietty nykymaailman ihmiset. Nykymaailman menossa parisuhteet on säälittäviä kyhäelmiä.
Vierailija kirjoitti:
2 kuukaudessa ei kyllä eroa prosessoi edes supermies. Siinä alkaa vasta vähitellen ymmärtämään että se entinen elämä on loppunut. Jos sitäkään. Eron vaikeutta ja kokonaisvaltaisuutta ei kyllä käsitä ennen kuin se osuu omalle kohdalle.
Niin siis meinasin, että jättäjä on prosessoinut eron ennen ilmoittamispäätöstä jo. Jätetty tietty erikseen. En voisi kuvitella eronneen edes haluavan ketään heti jo 2 kk jälkeen. Eri tietty nykymaailman ihmiset. Nykymaailman menossa parisuhteet on säälittäviä kyhäelmiä.
Ei sitä pysty etukäteen prosessoimaan. Vaikka olisi se jättäjä ja vaikka olisi suunnitellut kaiken tarkkaan omassa päässä, niin on niin miljoona pikku yksityiskohtaa siinä entisessä elämässä, kaikki muistot, rutiinit, tavat viettää lomia ja juhlia, yhteiset illat kotona, yhteiset kaverit joista osa poistuu elämästä siinä vaiheessa, lapset, lemmikit….
Tunteita aiheuttavia asioita on miljoona. Pelkästään niitä suuria tunteita ja lisäksi kaikki ne pikku vihlaisut päälle. Se on ihan eri elämä eron jälkeen. Jonkunlainen uudelleen syntyminen. Sitä ei käsitä miltä se tuntuu ennen kuin se tapahtuu. Ei vaikka olisi itse sitä toivonut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2 kuukaudessa ei kyllä eroa prosessoi edes supermies. Siinä alkaa vasta vähitellen ymmärtämään että se entinen elämä on loppunut. Jos sitäkään. Eron vaikeutta ja kokonaisvaltaisuutta ei kyllä käsitä ennen kuin se osuu omalle kohdalle.
Niin siis meinasin, että jättäjä on prosessoinut eron ennen ilmoittamispäätöstä jo. Jätetty tietty erikseen. En voisi kuvitella eronneen edes haluavan ketään heti jo 2 kk jälkeen. Eri tietty nykymaailman ihmiset. Nykymaailman menossa parisuhteet on säälittäviä kyhäelmiä.
Ei sitä pysty etukäteen prosessoimaan. Vaikka olisi se jättäjä ja vaikka olisi suunnitellut kaiken tarkkaan omassa päässä, niin on niin miljoona pikku yksityiskohtaa siinä entisessä elämässä, kaikki muistot, rutiinit, tavat viettää lomia ja juhlia, yhteiset illat kotona, yhteiset kaverit joista osa poistuu elämästä siinä vaiheessa, lapset, lemmikit….
Tunteita aiheuttavia asioita on miljoona. Pelkästään niitä suuria tunteita ja lisäksi kaikki ne pikku vihlaisut päälle. Se on ihan eri elämä eron jälkeen. Jonkunlainen uudelleen syntyminen. Sitä ei käsitä miltä se tuntuu ennen kuin se tapahtuu. Ei vaikka olisi itse sitä toivonut.
Kuulostaa tosi oudolta, jos on tunteita aiheuttavia asioita niin miksi heittää kaikki hukkaan, jos luopuminen aiheuttaa tuskaa. Väitän, että jos suhde ei toimi, mutta eron saa hoidettua yhteisymmärryksessä, kaikki muistot ovat kultaa, mutta kumpikaan ei kaipaa yhteistä elämää. Asiat voi hoitaa harmonisesti. Suurinta rakkautta on päästää toinen vapaaksi. Huvittavaa kyllä tässä, jos rakkautta todella on, miksei hoida asioita kuntoon. Niin joo, kaksi eri ihmistä ja eri suunnat. Miksi roikkua jossain, jos sitten tuntuu olevan nähty juttu. Jätetylle voi tulla puun takaa, eikö se kerro, että jättäjä on prosessoinut jo juttunsa, jos on päättänyt ettei yhteistä tulevaisuutta ole. Riippuu tilanteesta. Jos kummastakin tuntuu ettei kannata jatkaa harkinnan jälkeen, lienee vapauttavaa päästää irti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
11 vuotta ja3 lasta. Ei aikomustakaan erota.
Tämä kuin meiltä. Sama 11 vuotta ja kolme lasta meilläkin. Molemmat oltiin erottu vain muutama kuukausi sitten, kunnes löysimme toisemme. Moni miehen kavereista sanoi, että laastarihan tuo suhteenne vain on puolin ja toisin. No ei se ihan niin tainnut sit kuitenkaan olla. :D
Kuinka pitkään miehen edellinen suhde oli kestänyt?
Mukavaa, kun teillä sujunut hyvin kirjoitti:
En sanoisi laastarisuhteeksi, jos ero jo prosessoitu ja tapaaminen vasta eron jälkeen 2 kk myöhemmin. Eri asia, jos ei uskalla olla yksin ja tarvitsee heti lennossa uuden. Ei uskallusta kohdata asioita ja voiko silloin uusi onni tuoda tyydytyksen kaikkiin tarpeisiin.
2 kk 🤣 on varmasti ihmisiä, joille tuo on ikuisuus.
Ihmisillä on taipumus toistaa samat virheet suhteesta toiseen, esim. alkoholin liikakäyttö ei muutu miksikään... kun eihän se ole mikään ongelma, vaan ex on "hullu ä^mmä"
En sanoisi laastarisuhteeksi, jos ero jo prosessoitu ja tapaaminen vasta eron jälkeen 2 kk myöhemmin. Eri asia, jos ei uskalla olla yksin ja tarvitsee heti lennossa uuden. Ei uskallusta kohdata asioita ja voiko silloin uusi onni tuoda tyydytyksen kaikkiin tarpeisiin.