Ei se pian eron jälkeen alkanut uusi suhde aina ole laastarisuhde

Ongelmahan on se, että siinä alkaa helposti "jatkamaan" entistä suhdetta uuden kanssa. Käyttäydytään kuin exän parissa ja heitellään samoja sisäpiirin vitsejä, joita se toinen ei tietenkään tajua. Mieltymykset, harrastukset yms on tietysti samat mitä exällä, ja kun tajuaa ettei olekkaan, niin ihmetellään asiaa. Eli uudesta kumppanista tulee vain edellisen varjo.

Vierailija kirjoitti:

Ongelmahan on se, että siinä alkaa helposti "jatkamaan" entistä suhdetta uuden kanssa. Käyttäydytään kuin exän parissa ja heitellään samoja sisäpiirin vitsejä, joita se toinen ei tietenkään tajua. Mieltymykset, harrastukset yms on tietysti samat mitä exällä, ja kun tajuaa ettei olekkaan, niin ihmetellään asiaa. Eli uudesta kumppanista tulee vain edellisen varjo.

Mahtaakohan mikään parisuhde ylipäätään olla hyvä idea, jos on ongelmia erottaa ihmiset toisistaan?

8

Tietysti, jos uusi kaveri on kauniimpi ja mukavampi kaikin puolin, niin eihän se mikään laastarisuhde ole. Tuurilla näin voi joskus käydä. Varsinkin nuorena, jos se ensimmäinen ei ollut kovin hääppöinen.

Mä en ylipäänsä pidä termistä laastarisuhde. Mitä se edes tarkoittaa. Kaikkihan on tietyllä tavalla laastareita toisilleen = Suhde on jotain tarkoitusta ja tarvetta varten.

Vierailija kirjoitti:

Mä en ylipäänsä pidä termistä laastarisuhde. Mitä se edes tarkoittaa. Kaikkihan on tietyllä tavalla laastareita toisilleen = Suhde on jotain tarkoitusta ja tarvetta varten.

Laastarisuhde tarkoittanee sellaista suhdetta, joka aloitetaan ennen kuin eroa edellisestä suhteesta on ehditty käsitellä loppuun. Usein se saattaa alkaa, koska eron jälkeen ihminen on enemmän tai vähemmän allapäin, jolloin positiivisen huomion ja ihastumisen tunteet tuntuvat voimakkaammilta siihen vallitsevaan perusvireeseen nähden. Laastarisuhde päättyy, koska tunteet laimenevat. Se taas johtuu siitä, että ollaan ihastuttu enemmän siihen ideaan siitä, että ei ollakaan enää yksin eikä välttämättä siihen, että on löytänyt itselleen sopivimman ja rakastettavimman ihmisen.

Ongelmalliseksi asian tekee, että ihminen ei tiedosta välttämättä tuota lähtötilaansa ja voi aidosti kokea olevansa valmis suhteeseen. Lisäksi se uusi kumppani ei luonnollisesti tiedä olevansa laastari tälle. Jotkut toki hakevat laastaria tietoisesti ja osa jopa ilmoittaakin sen. On tietysti ikävää, jos laastarisuhteen tuloksena on toinen ihminen, jonka tarvitsee korjata itsensä.

Jos se edellinen suhde on jo kuollut ja kuopattu kun se ero oikeasti tulee niin ei siinä laastareita tarvita. Itse olin eron jälkeen sinkku 4 päivää. Menin treffeille ennestään tutun miehen kanssa ja tässä sitä ollaan yhdessä yhä 30 vuotta myöhemmin.

Jos viestittelee vielä exälle ja syyttää erosta, ei uusi suhde voi kovin hääppönen olla. Joskus vauhti on niin kova, että mennään kihloihinkin heti. Tällöin näytellään mahdollisimman kauan, kunnes hiljaa erotaan ja vaivihkaa poistetaan toisen olemassaolo netistä.

Vierailija kirjoitti:

Jos viestittelee vielä exälle ja syyttää erosta, ei uusi suhde voi kovin hääppönen olla. Joskus vauhti on niin kova, että mennään kihloihinkin heti. Tällöin näytellään mahdollisimman kauan, kunnes hiljaa erotaan ja vaivihkaa poistetaan toisen olemassaolo netistä.

Näin kävi kaverille. Oli laastari.

Olet selvästi varma asiasta, kun sitä piti tulla tuntemattomille vauvapalstalle julistamaan!

Oli se vaan helppoa olla teini 80-luvulla ja nuori aikuinen 90-luvun alussa. Ei tarvinnut ylianalysoida kaikkea ja pohtia laastarisuhteita ja markkina-arvoa ym. Ja sai muutenkin olla oma itsensä eikä kaikkien tarvinnut olla samannäköisiä ollakseen kauniita tai komeita.

Mua oudoksutti ap:n kiihko arvostella miehensä eksää monin lauseen. Taisi olla puolet aloituksesta sitä miehen eksää... Ei ketään kiinnosta minä päivänä tapasitte ja milloin aloitte harrastaa seksiä. "Mies teki sitä.. Mies teki tätä.. Mies on sellainen, että.." hieman huolestuttava tilanne on tuossa, että mies pienten lasten isänä erotessa otti heti uuden. "Ihanaa olla äitipuoli ja passata miestä ja lapsia", tuo uusi ajatteli.. ihanaa se miehestäkin oli. Miehen kesän kanssa välit ovat nihkeät erityisesti tällä, jonka rahkeet riitti eroiskään. Ja tuohon kuvioon oma niin rakas ipana. Sitten vielä kestetään niitä vaillejääviä teinejä ja pyöritellään silmiä puolin ja toisin. Vaikea uskoa tuosta syntyvän kovin kitkatonta uusioperhe-elämää kun mies jakaa huoltajuuden eksänsä kanssa ja samalla sinä haluaisit kaiken huomion itsellesi ja teidän yhteiselle vauvalle. Johan olet niihin miehen lapsiin satsannut tarpeeksi, on sinun vuorosi, ajattelet... inhottava ex-nainen hoitakoon ne miehen bonuslapset kun meillä on vauva ja sillä on muka-koliikki ja kaikki... juu, kyllä kristallipallossani kirkastuu kuva kitkerästä mammasta, joka ei kauan ole sen tuoreempi.

Vierailija kirjoitti:

Tietenkään se nopa eron jälkeinen suhde ei aina ole laastarisuhde. Minäkin tapasin mieheni kun hänen erostaan oli nippanappa kuukausi. Nyt olemme olleet yhdessä melkein 15 vuotta ja pari lastakin on. Eikä ero ole aikeissa.

Mutta sitä ei käy kieltäminen, että meidän yhdessä olosta meni varmasti eka vuosi siihen, että huomasin, että mies kävi läpi vielä eroaan. Ja se piti minut myös varovaisena. Olen sitä mieltä, että aivan hyvin olisi voinut olla mahdollista, että  eron läpikäytyään, että ei hän haluakaan uutta suhdetta vielä jne. Koen, että vasta n. vuoden seurustelun jälkeen hän pystyi emotionaalisesti keskittymään minuun. Ja kun aistin sen hänestä, pystyin itsekin rakastumaan kunnolla.

Tiedän ihmisiä, jotka ovat vaihtaneet suoraan lennosta ja uusi suhde on ollut pitkä ja kestävä. Mutta tiedän myös ihmisiä, jotka nopeasti ovat menneet yhteen, muuttaneet saman katon alle, tehneet jopa lapsenkin ja sitten 2-4 vuoden päästä toinen on todennut, ettei oikeasti haluakaan. Että se suhde on ollut laastari ja kun asiat ovat alkaneet edetä niin eivät ole uskaltaneet hypätä kelkastaakaan enää pois. 

Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että ihan jokaiselle tekisi hyvää pitkän suhteen jälkeen olla jonkin aikaa yksin. 

Kommentoinpa nyt kuukauden vanhaa keskustelua, kun mielenkiintoinen sattui silmään.

Meilläkin meni vuoden verran aloittaa vakavampi suhde ja alusta asti tiesin, että jos tapailemme, en halua itsekään sitoutua mieheen, joka on muutamaa kuukautta aiemmin eronnut. Tai tässä tapauksessa hakenut eroa muutamaa kuukautta ennen ensi tapaamistamme. Minulla oli lapsineni täysin oma elämä, jota en kaivannut sotkea. Se oli välillä hankalaakin, kun ei tiennyt, miten suhtautuu. Ei voinut päästää iholle, mutta kuitenkin voimakkaita ihastumisen tunteita oli.

Miehen exä kuitenkin kertoi heidän lapselleen minusta kolmannen tapaamisemme jälkeen, kun hieman vahingossa sai selville. Paria kuukautta myöhemmin ehdotti, että lapsi saisi tavata, kun kyselee. Puoli vuotta myöhemmin haukkui, kuinka minut oli tuotu liian pian lapsen elämään. Ensimmäinen vuosi oli exän puolesta hyvin hankala ja olin tyytyväinen päätöksestä seurata tilannetta rauhassa. Olin tuon exän mielessä selvästi enemmän kuin miehen ja lapsensa elämässä.

Suhteemme oli alusta asti tunteidemme ja hyvän yhteyden ansiota. Ensimmäinen vuosi meni siirtymävaiheena, jossa kummallakaan ei ollut kiire edetä. Väitän siis, että ns. laastarisuhteet lähtevät lentoon, jos niissä aidosti on potentiaalia ja jäävät vain itsetunnon parantajiksi, jos ei. Turha ennakoida ennen kuin tietää.

Itselleni tuli ero kesällä 20 vuoden jälkeen. Tässä on näitä tunteita pureksittavaksi. Surua, pettymystä, pelkoa, välillä vihaakin. Annan näiden tunteiden tulla. Tunnen ne, itken, ahdistun, tunnen tyhjyyttä, huudatan musiikkia, soittelen kavereille… eri päivinä on eri fiilikset, mutta otan vastaan mitä tulee. Uskon että kun tunnen nyt nämä tunteet enkä yritä vaientaa niitä, pääsen niistä eroon.

Exälläni on eri taktiikka. Hän löysi uuden kolmessa viikossa. Vaikuttaa että on ihastunut kunnolla. Voi olla että jää ihan pysyväksikin suhteeksi, kun ei hän nyt ole sellainen ihminen joka tekee ratkaisuja mihinkään suuntaan. Jos se nainen hänet pitää niin siihen hän jää. Todennäköisesti hän ei mieti eroamme, hän keskittyy siihen uuteen naiseen. Kun tuntuu pahalta, hän menee sen uuden naisen luokse että saa muuta ajateltavaa. Tukahduttaa ne huonot tunteet sillä tavalla. Näinpä luulen.

Mitä veikkaatte kummalla tavalla luodaan parempaa pohjaa tuleville ihmissuhteille? Itse ajattelen että tämä oma tapani toimisi pitkällä aika välillä paremmin, mutta varma en tietenkään voi olla.

Okei, kiitos tiedosta.

Ei tietenkään ole. - On heitä, jotka eivät kai osaa lainkaan olla ja elää itsekseen ja lähtevät suhteesta mahd. vainja ainoastaan, jos heillä on jo varmuus siitä, että heillä on uusi kumppani, jonka kanssa jatkaa yhteiseloa. Ei siksikään ole, että mistä sen oikeasti tietää, että koska ja milloin on mahdollsiuus löytää ja kohdata se oma elämänsä kumppani.

Itselläni kokemusta vain ja ainoastaan sinkkuna olemisesta ja olen täyttänyt 40+ vuotta ja kuullut, että olen "jo" niin vanha,että olen pinttynyt omiin tapoihini, että en kuulemma enää pystyisi kompromiiseihin ja sopeutumaan parisuhteeseen kenenkään kanssa.

En nyt tuota usko, koska kyllä sinkkunakin, ainkain minä olen joutunut tekemään osinaan kompromisseja.

Mutta vasta eronneen kanssa pariuhteen muodostamisessa olisin "vähän" varvovaisempi. 

En missään nimessä alkaisi sellaisen kanssa parisuhteeseen sellaisen kanssa, joka on tahollaan parisuhteessa.   Joskus tuo oli aika lähellä kun olin korvaini myöten ihastunut ja olin melko varma, että ihasukseni silloinen suhde menee karille ja heille ulisi kumppnisa kanssa ero.

Niin kävikin. Mutta ei meistä tuon ihasukseni kanssani silti koskaan, tai ainakaan toistaiseksi ole paria tullut; ystävät kyllä ja se riittää erinomaisen hyvin ja on enemmän kuin tarpeeksi.     

On. Mutta siihen voi jämähtää, kun pelkää yksinoloa niin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Itselleni tuli ero kesällä 20 vuoden jälkeen. Tässä on näitä tunteita pureksittavaksi. Surua, pettymystä, pelkoa, välillä vihaakin. Annan näiden tunteiden tulla. Tunnen ne, itken, ahdistun, tunnen tyhjyyttä, huudatan musiikkia, soittelen kavereille… eri päivinä on eri fiilikset, mutta otan vastaan mitä tulee. Uskon että kun tunnen nyt nämä tunteet enkä yritä vaientaa niitä, pääsen niistä eroon.

Exälläni on eri taktiikka. Hän löysi uuden kolmessa viikossa. Vaikuttaa että on ihastunut kunnolla. Voi olla että jää ihan pysyväksikin suhteeksi, kun ei hän nyt ole sellainen ihminen joka tekee ratkaisuja mihinkään suuntaan. Jos se nainen hänet pitää niin siihen hän jää. Todennäköisesti hän ei mieti eroamme, hän keskittyy siihen uuteen naiseen. Kun tuntuu pahalta, hän menee sen uuden naisen luokse että saa muuta ajateltavaa. Tukahduttaa ne huonot tunteet sillä tavalla. Näinpä luulen.

Mitä veikkaatte kummalla tavalla luodaan parempaa pohjaa tuleville ihmissuhteille? Itse ajattelen että tämä oma tapani toimisi pitkällä aika välillä paremmin, mutta varma en tietenkään voi olla.

Mainitsemasi asiat olivat juuri ne syyt, miksi en halunnut vakavaa suhdetta miehen kanssa heti eron jälkeen. Halusin hänen ihan oikeasti käsittelevän HEIDÄN eroonsa liittyvät asiat enkä minä ollut oikea henkilö puhumaan niistä. Yleisellä tasolla kyllä puimme erojamme, mistä oli itsellenikin paljon hyötyä, vaikka omasta erostaan olikin jo enemmän aikaa. Olen iloinen, että mies niin teki. Kävi jopa ammattilaisen kanssa juttelemassa.

Omasta kokemuksesta voin kuitenkin sanoa, että itse päätin olla kommentoimatta tai puuttumatta exäni elämään, vaikka se oli välillä todella raastavaa. Eron jälkeen ihminen voi toimia todella hullusti ja identiteettikin voi olla ihan hukassa. Anna exäsi etsiä itsensä uudelleen omalla tavallaan, vaikka tekisi mieli arvostella tai kommentoida. Itse jouduin katsomaan uudet naiset ja lasten ikävän, kun toisella oli muuta menoa. Minä taas keskityin liikaakin suorittamaan uutta elämää, siivosin kuin hullu ja arvostelin ja pyöritin asioit pääni sisällä. Onneksi en sanonut ääneen mitään. Pihalla oltiin molemmat vähän aikaa.

Älä siis lähde siihen sinäkään lainkaan. Tänä päivänä meillä on nimittäin oman exäni kanssa hyvät välit ja voin soittaa hänelle missä vain lasten asiassa. Voimme muistella hyvällä mennyttä aikaa ja kunnioitamme toisiamme. Toisin kuin puolisoni, jonka ex ei ole vuosienkaan päästä hyväksynyt suhdettamme. Hän on toiminnallaan tuhonnut hyvän heidän väliltään ja se on surullista. Mennyttä aikaa pitäisi voida muistella lämmöllä, vaikka se loppuukin surullisesti. Ei se vie pois hyviä vuosia ja asioita.

Anna siis ajan kulua ja ole kärsivällinen ja armollinen teille molemmille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselleni tuli ero kesällä 20 vuoden jälkeen. Tässä on näitä tunteita pureksittavaksi. Surua, pettymystä, pelkoa, välillä vihaakin. Annan näiden tunteiden tulla. Tunnen ne, itken, ahdistun, tunnen tyhjyyttä, huudatan musiikkia, soittelen kavereille… eri päivinä on eri fiilikset, mutta otan vastaan mitä tulee. Uskon että kun tunnen nyt nämä tunteet enkä yritä vaientaa niitä, pääsen niistä eroon.

Exälläni on eri taktiikka. Hän löysi uuden kolmessa viikossa. Vaikuttaa että on ihastunut kunnolla. Voi olla että jää ihan pysyväksikin suhteeksi, kun ei hän nyt ole sellainen ihminen joka tekee ratkaisuja mihinkään suuntaan. Jos se nainen hänet pitää niin siihen hän jää. Todennäköisesti hän ei mieti eroamme, hän keskittyy siihen uuteen naiseen. Kun tuntuu pahalta, hän menee sen uuden naisen luokse että saa muuta ajateltavaa. Tukahduttaa ne huonot tunteet sillä tavalla. Näinpä luulen.

Mitä veikkaatte kummalla tavalla luodaan parempaa pohjaa tuleville ihmissuhteille? Itse ajattelen että tämä oma tapani toimisi pitkällä aika välillä paremmin, mutta varma en tietenkään voi olla.

Mainitsemasi asiat olivat juuri ne syyt, miksi en halunnut vakavaa suhdetta miehen kanssa heti eron jälkeen. Halusin hänen ihan oikeasti käsittelevän HEIDÄN eroonsa liittyvät asiat enkä minä ollut oikea henkilö puhumaan niistä. Yleisellä tasolla kyllä puimme erojamme, mistä oli itsellenikin paljon hyötyä, vaikka omasta erostaan olikin jo enemmän aikaa. Olen iloinen, että mies niin teki. Kävi jopa ammattilaisen kanssa juttelemassa.

Omasta kokemuksesta voin kuitenkin sanoa, että itse päätin olla kommentoimatta tai puuttumatta exäni elämään, vaikka se oli välillä todella raastavaa. Eron jälkeen ihminen voi toimia todella hullusti ja identiteettikin voi olla ihan hukassa. Anna exäsi etsiä itsensä uudelleen omalla tavallaan, vaikka tekisi mieli arvostella tai kommentoida. Itse jouduin katsomaan uudet naiset ja lasten ikävän, kun toisella oli muuta menoa. Minä taas keskityin liikaakin suorittamaan uutta elämää, siivosin kuin hullu ja arvostelin ja pyöritin asioit pääni sisällä. Onneksi en sanonut ääneen mitään. Pihalla oltiin molemmat vähän aikaa.

Älä siis lähde siihen sinäkään lainkaan. Tänä päivänä meillä on nimittäin oman exäni kanssa hyvät välit ja voin soittaa hänelle missä vain lasten asiassa. Voimme muistella hyvällä mennyttä aikaa ja kunnioitamme toisiamme. Toisin kuin puolisoni, jonka ex ei ole vuosienkaan päästä hyväksynyt suhdettamme. Hän on toiminnallaan tuhonnut hyvän heidän väliltään ja se on surullista. Mennyttä aikaa pitäisi voida muistella lämmöllä, vaikka se loppuukin surullisesti. Ei se vie pois hyviä vuosia ja asioita.

Anna siis ajan kulua ja ole kärsivällinen ja armollinen teille molemmille.

Niin, se uusi suhde tuntuu vain jotenkin lokaavan muistot meidän yhteisistä vuosista. Että ne ei hänelle merkinneetkään mitään vaan minut pystyy kuka vaan vastaantulija heti korvaamaan. Tältä se tuntuu. Nämä on näitä tunteita mitä tulee. Yritän pitää väliä häneen, enkä sitä ystävyyttäkään oikein edes halua, nyt ei ainakaan tunnu siltä. Eron syykin oli sellainen selkään puukotus hänen puoleltaan, että en ehkä pysty sitä antamaan anteeksi koskaan.

Luulen, että aika harva eronnut aloittaa uutta suhdetta ajatuksellam että tämä suhde on nyt vain laastari.  - Tai ei ainakaan myönnä sitä uudelle ihastukselleen, että kuuleppas aloitan sinun kanssasi nyt parisuhteen että pääsen yli ex-kumppanistani; tai niistä tunteisani, joita minulla vielä myllää mielessäni ex-kumppanini johdosta. E ole ottanut opikseni aiemmasta suhteestaan, kato kun sää oot ni-in erilainen. Kun hei enhän mä halua mitään vakavaa mutta voitaisko me kuitenkin muuttaa ja asua saman katon alla pian kun koha on joulukin. Mutta kyllä mun täytyy saada veittää Jouluni lapsieni kanssa.  Mä haluaan käpertyä peiton alle ja syödä vaan suklaata ja nauttii vaik jonkun sarjamaratonin. En kyllä enää koskaan halua olla rengasetettu.Ymmärräthän mä haluan sit itse valita uuden kihlasormuksen. Mitä sä haluut muka tietää musta. Mun exä oli täys kusipää, vaik oikekasti se oli kyllä myös tosi ihana.

Sinkkumies       

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselleni tuli ero kesällä 20 vuoden jälkeen. Tässä on näitä tunteita pureksittavaksi. Surua, pettymystä, pelkoa, välillä vihaakin. Annan näiden tunteiden tulla. Tunnen ne, itken, ahdistun, tunnen tyhjyyttä, huudatan musiikkia, soittelen kavereille… eri päivinä on eri fiilikset, mutta otan vastaan mitä tulee. Uskon että kun tunnen nyt nämä tunteet enkä yritä vaientaa niitä, pääsen niistä eroon.

Exälläni on eri taktiikka. Hän löysi uuden kolmessa viikossa. Vaikuttaa että on ihastunut kunnolla. Voi olla että jää ihan pysyväksikin suhteeksi, kun ei hän nyt ole sellainen ihminen joka tekee ratkaisuja mihinkään suuntaan. Jos se nainen hänet pitää niin siihen hän jää. Todennäköisesti hän ei mieti eroamme, hän keskittyy siihen uuteen naiseen. Kun tuntuu pahalta, hän menee sen uuden naisen luokse että saa muuta ajateltavaa. Tukahduttaa ne huonot tunteet sillä tavalla. Näinpä luulen.

Mitä veikkaatte kummalla tavalla luodaan parempaa pohjaa tuleville ihmissuhteille? Itse ajattelen että tämä oma tapani toimisi pitkällä aika välillä paremmin, mutta varma en tietenkään voi olla.

Mainitsemasi asiat olivat juuri ne syyt, miksi en halunnut vakavaa suhdetta miehen kanssa heti eron jälkeen. Halusin hänen ihan oikeasti käsittelevän HEIDÄN eroonsa liittyvät asiat enkä minä ollut oikea henkilö puhumaan niistä. Yleisellä tasolla kyllä puimme erojamme, mistä oli itsellenikin paljon hyötyä, vaikka omasta erostaan olikin jo enemmän aikaa. Olen iloinen, että mies niin teki. Kävi jopa ammattilaisen kanssa juttelemassa.

Omasta kokemuksesta voin kuitenkin sanoa, että itse päätin olla kommentoimatta tai puuttumatta exäni elämään, vaikka se oli välillä todella raastavaa. Eron jälkeen ihminen voi toimia todella hullusti ja identiteettikin voi olla ihan hukassa. Anna exäsi etsiä itsensä uudelleen omalla tavallaan, vaikka tekisi mieli arvostella tai kommentoida. Itse jouduin katsomaan uudet naiset ja lasten ikävän, kun toisella oli muuta menoa. Minä taas keskityin liikaakin suorittamaan uutta elämää, siivosin kuin hullu ja arvostelin ja pyöritin asioit pääni sisällä. Onneksi en sanonut ääneen mitään. Pihalla oltiin molemmat vähän aikaa.

Älä siis lähde siihen sinäkään lainkaan. Tänä päivänä meillä on nimittäin oman exäni kanssa hyvät välit ja voin soittaa hänelle missä vain lasten asiassa. Voimme muistella hyvällä mennyttä aikaa ja kunnioitamme toisiamme. Toisin kuin puolisoni, jonka ex ei ole vuosienkaan päästä hyväksynyt suhdettamme. Hän on toiminnallaan tuhonnut hyvän heidän väliltään ja se on surullista. Mennyttä aikaa pitäisi voida muistella lämmöllä, vaikka se loppuukin surullisesti. Ei se vie pois hyviä vuosia ja asioita.

Anna siis ajan kulua ja ole kärsivällinen ja armollinen teille molemmille.

Niin, se uusi suhde tuntuu vain jotenkin lokaavan muistot meidän yhteisistä vuosista. Että ne ei hänelle merkinneetkään mitään vaan minut pystyy kuka vaan vastaantulija heti korvaamaan. Tältä se tuntuu. Nämä on näitä tunteita mitä tulee. Yritän pitää väliä häneen, enkä sitä ystävyyttäkään oikein edes halua, nyt ei ainakaan tunnu siltä. Eron syykin oli sellainen selkään puukotus hänen puoleltaan, että en ehkä pysty sitä antamaan anteeksi koskaan.

Niin, ajattelen enemmän niin, että kun joku haluaa erota, syyt tapahtuvat ennen sitä. Jälkeinen toiminta ei siis kerro ajasta ennen. Osaankohan selittää. Voit tietysti ajatella ihan eri tavalla.

Eron jälkeen voi käsitellä näkemykseni mukaan mahdollista rakkauden menetystä ja/tai erillisenä asiana sitä pettymystä asioista, jotka on omissa mielikuvissa menettänyt eli esim. haave ydinperheestä tai vain kerran naimisiin menemisestä. (Eron jälkeen ei useinkaan kyllä ole varma, kummasta on kyse, vaikka ennen eroa on ajatellut rakkauden hävinneen tai haluavansa toisenlaista elämää.)

Jos rakkaus on haihtunut ennen eroa, jää käsiteltäväksi oma pettymys ja sen tuomat tunteet. Sen näkemykseni mukaan uudella suhteella ei siis ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka paljon ex on sinua rakastanut. Vaikka hänellä siis olisi valtava pettymys epäonnistumisesta kanssasi, voi tilaa olla rakkaudelle. Jos hänellä kuitenkin edelleen on rakkautta kohtaasi, uusi suhde ei voi hyvin. Se saattaa kuitenkin kohottaa itsetuntoa, joka on murusina.