Lue keskustelun säännöt.
Päiväni pelastui kun näin vanhan koulukaverini (joka kiusasi minua)
16.10.2014 |
Joo, olen itse säälittävä ja mulla ei todellakaan ole elämässä mitään sisältöä kun oikeasti aiheutti niin suuren mielihyvän tunteen kun näin tänään vanha koulukaverini. Tai "kaverini": Hän solvasi minua, lihavaa nuorta naista moneen otteeseen koko yläasteen ajan. Kuulin välikäsien kautta mitä hän oli minusta aina sanonut ja viimeisenä vuotena (oltiin samassa koulussa siis vain yläasteen ajan) hän ei edes katsonut minuun päinkään koska HÄN oli suosittu ja MINÄ olin luuseri. Minä olin pienen kylän tyttö, ylipainoinen (painoin yläasteelle mennessäni 72 kg ja lähtiessäni 92kg eli lihoin paljon!), aika ajoin hyvinkin masentunut ja en todellakaan mikään suosittu. Mutta olin silloin kuitenkin ihan mukava ihminen ja omasin pari tosi hyvää ystävää :)
No vuosien saatossa pudotin ylimääräiset kilot, olen edelleen muutaman kilon ylipainoinen mutta entiseen verrattuna koen näyttäväni tosi hyvältä ja tunnen oloni terveeksi, harrastan aktiivisesti urheilua ja olen onnellinen kahden lapsen äiti.
No, tähän päivään. Näin hänet jo kaukaa, hän on keskimääräistä suomalaisnaista 10 senttiä lyhyempi. Ja pyöreä kuin lihapulla. Hän on lihonut siis huomattavasti tämän 10 vuoden aikana. Ei ollut mikään laiha yläasteellakaan, mutta hoikka ja varmasti painoindeksiltään normaali. No, ei ole enää ja mä oikeasti hymyilin leveintä hymyä pitkiin aikoihin kun hän lyllersi ohitseni. Ah, olen niin iloinen.
Anteeksi, olen hirveä ihminen ja sisäisesti muuttunut varmaan oman laihtumiseni myötä helvetin rumaksi, mutta en voi itselleni mitään. Oijoij kun vieläkin hymy karkaa huulilleni. :)
Ja jos kys. henkilö sattuisi tämän lukemaan ja itsensä tunnistamaan niin sorry, en vaan voi unohtaa miten minua kohtelit koko yläasteen ajan kun luulit olevasi muita ylempänä.
Kommentit (92)
Näitä kommentteja lukiessa ihan vähän ihmetyttää: Eli siis kun minua on koulussa kiusattu, lytätty, nöyryytetty ja uhkailtu, niin edelleen MINÄ olen se, joka EI saa olla katkera ja jonka täytyy kohota asian yläpuolelle ja antaa anteeksi. Jos en näin tee, minut tällä palstalla yksimielisesti jälleen kerran lytätään jne, koska olen niin pikkusielu.
Kiusaaminen jättää ikuiset arvet.
Aloittajalle: Olin yläasteen silmätikkuna, koska olin pitkä, laiha ja ilmeisesti omituisen näköinen. Törmäsin kiusaajaani naapurikaupungin nakkarilla. Olen edelleen pitkä, laiha ja ehkä omituisen näköinen, mutta minulla on kaunis perhe ja hyvä duuni, enkä ole elähtänyt läski nakkarinmyyjä, kuten kiusaajani. Ja kyllä, niin pikkusieluinen olen, etten vieläkään ole antanut anteeksi kolmevuotista jokapäiväistä kiusaamista, vaikka siitä onkin kohta 30 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 15:19"][quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 15:04"]
Luin ekan sivun ja hyi jumalauta! En ollut koulussa kiusaaja enkä kiusattu, mutta yäk millaisia ihmisiä entiset kiusatut on. Turha lässyttää mitään "kiusaaminen teki minusta tällaisen" -läppää. Ehkä teitä on kiusattu kun olette tuollaisia. Yäk yäk yäk.
[/quote]
:D
Juuri näin jatkuu av-palstan kiusaajahullun jutut aina, nyt se on jo keskustellut useamman viestin ajan eri hahmoina, joista osa jopa vastailee toisilleen.
Ne jutut alkaa aina tuollaisena ulinana siitä miten kiusattujen pitää antaa anteeksi, ja jatkuvat sitten valituksena siitä miten kiusatut ovat itse syypäitä kiusaamiseen jne.
Menisit oikeasti kiusaajahullu hakemaan apua itsellesi.
[/quote]
Olet vainoharhainen.
Aikalailla poikkeuksetta ne tytöt, jotka olivat cooleja, siistejä, kauniita ja suosittuja (eli kulkivat bileissä ja aloittivat seurustelun 13-vuotiaana), ovat nyt ylipainoisia, väsähtäneitä ja yleensä naimattomia. Aika aikaa kutakin, joillakin se vaan jää päälle.
Inhimilliset tunteet ovat näköjään kiellettyjä. Kivittäjiä löytyy. Käsi ylös ne, ketkä eivät ole koskaan tunteneet katkeruutta tai vahingoniloa? Eikö olekin ihan mukavaa, jos esim muiden saavutuksilla etenevä lusmuileva työkaveri jää kiinni laiskottelusta? Sitähän minäkin.
Se mitä minä lähimmäisen rakastamisesta ymmärrän on se, että ihmisen tulisi toivoa kaikille kanssaihmisille hyvää. Ja anteeksianto se vasta suurta rakkautta on (eikä vähiten itseään kohtaan). Onneksi en ole katkeroitunut elämässäni, en kiusaajilleni enkä minua kohtaan rikkoneille. Armo tekee elämästä lahjan. Ps. en ole edes mikään himouskovainen, mutta tämä viisaus on auttanut minua pysymään tasapainoisena ja järjissäni vaikeuksista huolimatta. Suosittelen :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muakin hymyilyttää nähdä kotikylän "vanhoja tuttuja", jotka ovat aikanaan puhuneet musta ties mihin sävyyn ja nyt ovat itse jääneet jumiin pikkupaikkakunnalle ja kaikki koulut jääneet kesken, töissä kaupan kassana ja viikonloput menee paikallisessa. Ulkonäkökin mitä on - vanhoissa huppareissa kananperseeksi kynitty tukka sojottaen. Itse olen oikeustieteen maisteri tätä nykyä ja sen verta hyvin raha-asiat, että kuljen näteissä vaatteissa ja ajan hienolla autolla - JOO, pinnallista, mutta kyllä mulle tulee väkisinkin vahingonilo heidät kohdatessaan. Vieläkin katsovat kieroon, mutta taitaapi johtua jo ihan kateellisuudesta kun se "luuseri/idiootti/huora" pärjääkin elämässään hyvin ja he eivät.
Johan oli kaksinaismoralistinen kommentti sulla!!!! :D
Et ikinä nauti toisten epäonnesta tai huonosta olosta, ja silti sinusta ap on ANSAINNUT tulla kiusatuksi?! Tajuatko sä itsekään miten typerästi kirjoitit?!
[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 15:07"]
[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 12:02"]Minä en iloitse ikinä toisten epäonnesta tai nauti toisten huonosta olosta. AP ja muut ilkkujat ovat ansainneet tulla aikanaan kiusatuksi. [/quote] Kukakohan sen ilkkumisen aloitti, ei suinkaan aapee, you BITCH!!!
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hah. Pilkka kävi jälleen omaan nilkkaan.
[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 13:15"][quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 13:12"]
Tuollainen hiljainen vahingonilo ei vahingoita, kuten kuolukiusaaminen tekee.
[/quote]
Kyllä se itseä vahingoittaa, ei siitä mihinkään pääse.
J-P
[/quote] Vaaditko pedofiilien uhrien antavan anteeksi heidän lapsuutensa pilanneille pedofiileille? Nykyään esim psykologit korostavat, että ketään ei voi pakottaa antamaan anteeksi ja kaikkea ei todellakaan tarvitse antaa anteeksi. Vuosikausia jatkuva systemaattiseen kiusaaminen on niin iso ja vakava juttu lapsen tai nuoren kannalta, että on naiivia lastata kaikki vastuu kiusatulle ja sanoa että hänen on vain annettava anteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 13:39"][quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 13:34"][quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 12:21"]
[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 12:11"]
Vahingonilo ei ole tervettä. Sä et ehkä vieläkään ole päässyt siitä asiasta yli, kun sun reaktio on tuo.
J-P
[/quote]
No en tietenkään ole päässyt yli, kyllä olen varmasti loppuelämäni katkera että minusta leviteltiin turhia juoruja koko yläaste - ajan, itkin itseni iltaisin uneen kun oli niin paha mieli ja itsetunto nollissa. Itsetunnon kasvattaminen vei vuosia eikä ole edelleenkään normaalilla tasolla ,kuten tästäkin aloituksesta voi päätellä.
ap
[/quote]
Mua säälittävät ne jotka tuntevat vahingoniloa jos löytävät jonkun kiusaajansa jostain kaupankassalta töistä. En yhtään arvosta sellaista asennetta että ihminen mitataan sen perusteella mitä se tekee työkseen. Ihminenhän voi olla ihan tyytyväinen ja onnellinen ihan riippumatta siitä mitä tekee työkseen. Asenteen säälittävyys tulee siitä että tietää että sellaisen ihmisen omanarvontunto ja tyytyväisyys itseensä on ihan liiaksi riippuvainen jostain ulkoisista saavutuksista.
[/quote]
Juuri näin. Ja tässäkin tapauksessa ap:sta on kuoriutunut ihan samanlainen ylipainoisille ilkkuja kuin mitä hän on kohdannut itselleen. Pistetään aina vahinko kiertämään niin kaikilla voi olla tasapuolisesti yhtä paska fiilis. Kasvata nyt ap vähän sitä omanarvontuntoasi.
[/quote] Tuskin ap on kuitenkaan ketään KIUSANNUT? Eikö siinä ole se olennaisin pointti?
Entiset koulukiusatut, jotka ovat pystyneet rakentamaan minuutensa eheäksi ja vaativat nyt täällä muitakin antamaan kiusaajlleen anteeksi, ovat etuoikeutettuja. Heillä on todennäköisesti ollut jokin taho - vanhemmat, isovanhemmat , opettaja tms- joka on auttanut ja ollut tukena vaikeina kiusaamisvuosina. Tilanne on toinen heillä, jotka ovat olleet kiusattuina täysin yksin, voimatta pyytää keneltäkään apua ja jos ovatkin pyytäneet, sitä ei ole annettu tai jopa pahennettu tilannetta. Kun koko yhteisö on kääntänyt selkänsä, ja jopa pahentanut tilannetta entisestään, ovat jäljet monta kertaa syvemmät. Heille anteeksiannon vaatimus on irvikuva, suoraan muisto menneestä, kuten neuvot ja "kannustukset" 10-vuotiaalle kiusatulle "sun täytyy olla vaan kovempi", "se varmaan tykkää susta", "älä tule mulle valittaa" jne.
Jokaisella kiusatulla on oma tarinansa. Jos omalla tarinallasi on onnellinen loppu, älä kuvittele että se on omaa ansiotasi. Kiitä vanhempiasi/sisarruksiasi/sitä viisasta opea joka välitti. Osa kiusatuista on kokenut kaiken täysin yksin.
Kaikki tunteet ovat sallittuja, myös vahingonilo sillä se voi viedä kasvua eteenpäin ja myöhemmin eheytyneempänä ei tarvitse kokea edes vahingoniloa. Tunteista ei vapaudu ne kieltämällä tai mitätöimällä, vaan ne täytyy uskaltaa kokea ja oppia elämään niiden kanssa. Jossain vaiheessa, kun on tarpeeksi pitkällä, voi katkeruudesta, häpeästä, vihasta ja surusta vapautua. Ne tulevat ikään kuin turhiksi, eivät enää sovi omaan nykyiseen tarinaan vaan ovat osa menneisyyttä jota ei voi muuttaa.
Mua säälittävät ne, jotka joko tahallaan ymmärtävät väärin asian kuin asian tai sitten eivät vaan omista sisälukutaitoa.
Kun se koko pointti oli siinä, että tekee työtään selvästi siitä nauttimatta. Näyttää ja käyttäytyy niin elämäänsä kyllästyneen ihmisen tavoin, että todella ihmettelen miksi saa pitää työpaikkansa. Jos on asiakaspalvelija, niin ei voi asiakkaaseen suhtautua eevk-asenteella. Että jos mummo kysyy onko kaupassa kahvikermaa, tämä lyyli vastaa että "no käy kattomassa sieltä maitojen luota". Tai hyllyttäessään mulkoilee ohi kulkevia ihmisiä, miten kehtaavat tulla siihen samaan hyllyväliin kun hänen pitää väistää.
Eli rautalangasta väännettynä : en dissaa myyjiä millään lailla. Lähikaupassa on muuten tosi iloinen ja aurinkoinen henkilökunta. Tämä yksi hapannaama vaan näyttää aina sitruunan syöneeltä ja hänestä huokuu se miten työnsä häntä tympii. Elämäniloa eikä positiivisuutta hänestä pitäisi varmasti etsiä suurennuslasin kanssa. Hän vaikuttaa tylsältä ja elämäänsä tyytymättömältä. Ja se oli se asia, joka jollain tasolla tuntui minusta hyvältä. Niin rumalta kuin se kirjoitettuna kuulostaakin. Mutta nämä ajatukset eivät häntä loukkaa, koska toisin kuin hän, en ilkeitä asioita kanssaihmisilleni suustani päästä.
[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 13:34"]
[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 12:21"]
[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 12:11"]
Vahingonilo ei ole tervettä. Sä et ehkä vieläkään ole päässyt siitä asiasta yli, kun sun reaktio on tuo.
J-P
[/quote]
No en tietenkään ole päässyt yli, kyllä olen varmasti loppuelämäni katkera että minusta leviteltiin turhia juoruja koko yläaste - ajan, itkin itseni iltaisin uneen kun oli niin paha mieli ja itsetunto nollissa. Itsetunnon kasvattaminen vei vuosia eikä ole edelleenkään normaalilla tasolla ,kuten tästäkin aloituksesta voi päätellä.
ap
[/quote]
Mua säälittävät ne jotka tuntevat vahingoniloa jos löytävät jonkun kiusaajansa jostain kaupankassalta töistä. En yhtään arvosta sellaista asennetta että ihminen mitataan sen perusteella mitä se tekee työkseen. Ihminenhän voi olla ihan tyytyväinen ja onnellinen ihan riippumatta siitä mitä tekee työkseen. Asenteen säälittävyys tulee siitä että tietää että sellaisen ihmisen omanarvontunto ja tyytyväisyys itseensä on ihan liiaksi riippuvainen jostain ulkoisista saavutuksista.
[/quote]