Lue keskustelun säännöt.
Millaisesta aikuisiän tilanteesta olet nostanut itsesi takaisin jaloillesi?
06.09.2021 |
Tarkoitan nyt tilannetta, jossa sinulta on lähtenyt tyyliin terveys, työ, omaisuus jne. Eli tilanne, jossa olet ollut kuin nollapisteessä ja ilman ulkopuolisia tukijoukkoja (puoliso/vanhemmat yms.).
Avaa vähän myös sitä, miten pääsit takaisin jaloillesi ja kauanko meni aikaa. Mitä ajattelet tilanteesta jälkikäteen?
Olen itse aika pohjalla. Olen tällä hetkellä sairauslomalla, rahat lopussa ja mieli pohjattoman masentunut. Tiedän, että ainoastaan itse voin tästä nousta. Julkisen puolen "apua" pidän ihan silmänlumeena eli en edes odota, että joku hölönlöröttäminen sairaanhoitajan kanssa auttaisi. Ei minulla ole muita vaihtoehtoja kuin nostaa itseni ylös kuopasta vaikka pää onkin kainalossa.
Kuulisin mielelläni muiden kokemuksia aiheesta!
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Kolmekymppisenä olin vakavasti sairas (mielenterveys), useita sairaalajaksoja, itsetuhoisuutta, päihteiden käyttöä, tupakoin ja olin ylipainoinen. Amiskoulutus, cv pelkkää silppua ja hanttihommia. Huono, väkivaltainen parisuhde, hirveät ulosottovelat ja luottotiedot menneet.
Aivan totaalisen pohjan kautta ponnistin alle 10 vuodessa kokonaan uuteen, akateemiseen ammattiin. Laihduin ja nykyisin olen jopa atleettinen. En juo, enkä polta. Olen naimisissa upean miehen kanssa, tienaan 4500 euroa/kk ja minulla on jopa kohtuullisesti sijoitusvarallisuutta. Olen joka hetki kiitollinen ja ehkä myös ylpeä, että onnistuin kääntämään elämäni suunnan.
Mulle ratkaisevaa oli velkajärjestely, joka vei rapiat 3 vuotta elämästäni (opiskelin samalla, joten kituuttamista se olisi ollut joka tapauksessa). Myös 3 vuotta kestänyt psykoterapia yhdistettynä toimivaan lääkitykseen (bibolaarihäiriö) pelastivat elämäni.
Nyt olen tasapainoinen, onnellinen ja hyvinvoiva, mutta mitään tästä en pidä itsestäänselvyytenä. Tiedän miltä tuntuu varastaa kaupasta ruokaa nälkäänsä.
En ole mikään poikkeusyksilö, ihan tavallisilla järjenlahjoilla ja kyvyillä varustettu. En milään stoalainen sankari, vaan peruspulliainen. Jos minä pystyin siihen, niin sinäkin pystyt!
Akateeminen bipo, joka ei edes tiedä sairautensa nimeä? Right...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolmekymppisenä olin vakavasti sairas (mielenterveys), useita sairaalajaksoja, itsetuhoisuutta, päihteiden käyttöä, tupakoin ja olin ylipainoinen. Amiskoulutus, cv pelkkää silppua ja hanttihommia. Huono, väkivaltainen parisuhde, hirveät ulosottovelat ja luottotiedot menneet.
Aivan totaalisen pohjan kautta ponnistin alle 10 vuodessa kokonaan uuteen, akateemiseen ammattiin. Laihduin ja nykyisin olen jopa atleettinen. En juo, enkä polta. Olen naimisissa upean miehen kanssa, tienaan 4500 euroa/kk ja minulla on jopa kohtuullisesti sijoitusvarallisuutta. Olen joka hetki kiitollinen ja ehkä myös ylpeä, että onnistuin kääntämään elämäni suunnan.
Mulle ratkaisevaa oli velkajärjestely, joka vei rapiat 3 vuotta elämästäni (opiskelin samalla, joten kituuttamista se olisi ollut joka tapauksessa). Myös 3 vuotta kestänyt psykoterapia yhdistettynä toimivaan lääkitykseen (bibolaarihäiriö) pelastivat elämäni.
Nyt olen tasapainoinen, onnellinen ja hyvinvoiva, mutta mitään tästä en pidä itsestäänselvyytenä. Tiedän miltä tuntuu varastaa kaupasta ruokaa nälkäänsä.
En ole mikään poikkeusyksilö, ihan tavallisilla järjenlahjoilla ja kyvyillä varustettu. En milään stoalainen sankari, vaan peruspulliainen. Jos minä pystyin siihen, niin sinäkin pystyt!
Akateeminen bipo, joka ei edes tiedä sairautensa nimeä? Right...
Satujahan nämä nimettömänä kirjoitetut rääsyistä rikkauksiin -jutut usein ovat.
"Totisesti toivon, etteivät lääkärit anna painoarvoa mt-sairaanhoitajien ajatuksille."
Ot, mutta kamala asenne sulla. Moniammatillisessa työryhmässä on toden totta syytä antaa painoarvoa ja arvostusta kunkin osaamiselle ja panokselle.
Polvi kipeytyi ja sen kuntoutukseen meni puoli vuotta, töissä kävin tietty, mutta lenkkeilemään en päässyt ja lihoin 3 kg. Onneksi onnistuin laihduttamaan myöhemmin.
Anteeksi ettei ole mitään rankkaa kauhutarinaa, vaan tuiki tavallinen tositarina.
Suljetulta osastolta takaisin opintoihin ja työelämään kiinni. Nykyään minulla on korkeakoulututkinto ja pitkäaikainen parisuhde. Vanhemmat ja ystävät kyllä auttoivat elämään kiinni pääsemisessä. Olin psykoosissa pari vuotta ja yritin tappaa itseni muutaman kerran.