Millaisesta aikuisiän tilanteesta olet nostanut itsesi takaisin jaloillesi?

Olet sairauslomalla? Onko sinulla työpaikka kuitenkin, vai oletko sairauslomalla työnhausta?

Multa on lähtenyt terveys, työ ja omaisuus jokainen yksi kerrallaan, muttei kaikki yhtä aikaa. Tosin työ lähti hetkellä jolloin lapseni oli sairas, vaikka minä itse olin vielä terve.

Vanhemmat ja puoliso on kuitenkin aina olleet tukena. Ei rahallisesti koska yhtä köyhiä olleet kuin minäkin, mutta henkisesti. Otin myös kaiken yhteiskunnantuen vastaan, mitä tarjolla oli. En sano, että se psykologin tai työkkärin virkailijan kanssa juttelu auttoi, mutta ei siitä mitään haittaakaan ollut. Kaikki tieto, mitä mahdollista on saada, kannattaa hankkia.

Nyt menee ihan ok. Myös sillä lapsella.

Vierailija kirjoitti:

Olet sairauslomalla? Onko sinulla työpaikka kuitenkin, vai oletko sairauslomalla työnhausta?

Olen yrittäjä. Hyvä työssäni, erittäin ammattitaitoinen. Minut pahoinpideltiin ja henkinen stressi on ollut jotakin aivan järkyttävää siitä huolimatta, että fyysiset vammat ovat suurimmaksi osaksi parantuneet. Pahontpitelijä oli ex-puolisoni ja menetin erottuani kotini. Oma asuntoni on vuokrattuna ja olen kutakuinkin nollatuloilla joutunut hommaamaan itselleni tilapäisen asunnon.

Tämä siis suurpiirteinen versio. Tarkemmin en viitsi avata yksityiskohtia tunnistettavuuden pelossa.

ap

Hörönlöröttämistä julkisella puolella tehdään siksi, että sh saa potilaan tilanteesta sitä selkeämpää "yleiskuvaa" mitä useammin tpaamisia on. Jos on pitkä hoitosuhde, oppii ehkä potilaan tapaa kommunikoida ja osaa erottaa mahdollisia sairauden vaikutuksia perus persoonsta. Sh antaa oman lausuntonsa hoitavalle psykiatriselle lääkärille esim. b-lausuntoa haettaessa.

Täällä itärajalla suomenkielinen sairaanhoitaja on myös korvaamaton apu asioidessa lääkärillä, kun suurin osa lääkäreistä on venäjän- tai eestinkielisiä. Mukavimmat ja paneutuneimmat tapaamani lääkärit on olleet kylläkin virolaisia julkisella puolella, mutta asiointi huonolla suomenkielellä on ihan todella haastavaa. Onneksi Suomessa on hyvä koulutus ihanille sairaanhoitajillemme. Vielä kun saataisiin heille palkat kohdilleen.

^

Vierailija kirjoitti:

Hörönlöröttämistä julkisella puolella tehdään siksi, että sh saa potilaan tilanteesta sitä selkeämpää "yleiskuvaa" mitä useammin tpaamisia on. Jos on pitkä hoitosuhde, oppii ehkä potilaan tapaa kommunikoida ja osaa erottaa mahdollisia sairauden vaikutuksia perus persoonsta. Sh antaa oman lausuntonsa hoitavalle psykiatriselle lääkärille esim. b-lausuntoa haettaessa.

Täällä itärajalla suomenkielinen sairaanhoitaja on myös korvaamaton apu asioidessa lääkärillä, kun suurin osa lääkäreistä on venäjän- tai eestinkielisiä. Mukavimmat ja paneutuneimmat tapaamani lääkärit on olleet kylläkin virolaisia julkisella puolella, mutta asiointi huonolla suomenkielellä on ihan todella haastavaa. Onneksi Suomessa on hyvä koulutus ihanille sairaanhoitajillemme. Vielä kun saataisiin heille palkat kohdilleen.

Olipas siinä puolueellista mainospuhetta kerrakseen …

T: Sh, lääkiksessä

Minulta meni kaikki. Ei ole jäljellä mitään eikä ketään.

Pahimmin on lyönyt se, ettei kotia enää ole. Jos olisin saanut olla kotona ja läheiseni olisivat pysyneet puheväleissä kanssani, olisin jaksanut sinnitellä hengissä - jaksoinkin, vuosia. Elämä ei tästä enää parane, mutta asteen huonommaksi se voi vielä mennä ja meneekin.

Kyllä kun oleen 5 vuotiaasta saakka harrastanut jalkapalloa ja juuri muuta tehnytkään miltein kavereitten kanssa kuin urheilllut kun saa samaa fiilistä kun keho alkaa tuottaa liikkuessa mielihyväntunnetta ja omien kykyjen rajoissa saa onnistumisenkokemuksia, tulee endorfiinia kehooon ja tietää mitkä on omat rajat ja kykenee kehittämään itseään tuntien itseään oikein se varmaan sitä sisäistä kompasssia.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kun oleen 5 vuotiaasta saakka harrastanut jalkapalloa ja juuri muuta tehnytkään miltein kavereitten kanssa kuin urheilllut kun saa samaa fiilistä kun keho alkaa tuottaa liikkuessa mielihyväntunnetta ja omien kykyjen rajoissa saa onnistumisenkokemuksia, tulee endorfiinia kehooon ja tietää mitkä on omat rajat ja kykenee kehittämään itseään tuntien itseään oikein se varmaan sitä sisäistä kompasssia.

Rajojen tunteminen tarkoittaa sitä että mihin ihmisen kyvyt jaksaa ja se mikä menee yli niin ihminen alkaa väsyä. Kyllä mä muiistan esim armeijassa muistan esim yksi karatea harrastanut luutnantti piti otteissaaan puolta isompaa kaveriaaan sitkein ottein niin siiinä se oikeastaaan valkeni.

Minut irtisanottiin kolme kertaa putkeen töistä. Kaksi ekaa kertaa oli arvattavia, viimeinen kerta tuli täysin puskista.

Jaksoin hakea uuden työn ja sain aiempaa paremman.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kun oleen 5 vuotiaasta saakka harrastanut jalkapalloa ja juuri muuta tehnytkään miltein kavereitten kanssa kuin urheilllut kun saa samaa fiilistä kun keho alkaa tuottaa liikkuessa mielihyväntunnetta ja omien kykyjen rajoissa saa onnistumisenkokemuksia, tulee endorfiinia kehooon ja tietää mitkä on omat rajat ja kykenee kehittämään itseään tuntien itseään oikein se varmaan sitä sisäistä kompasssia.

Rajojen tunteminen tarkoittaa sitä että mihin ihmisen kyvyt jaksaa ja se mikä menee yli niin ihminen alkaa väsyä. Kyllä mä muiistan esim armeijassa muistan esim yksi karatea harrastanut luutnantti piti otteissaaan puolta isompaa kaveriaaan sitkein ottein niin siiinä se oikeastaaan valkeni.

Ja se oli muuuten pelkillä jalkavoimilla. Hän hulusi näyttää vain sen että mitä tarkoittaaa kun mennään äärimmäisyyksiin ja mitä on taisteleminen.

Kyllä sinä selviät vaikka juuri nyt ei siltä tuntuisi.

Näin minulle täällä joskus sanottiin kun purin pahaa oloani väkivaltaisessa suhteessa ja irtaantumisesta. Täällä oltiin oikeassa, kyllä minä selvisin ja niin tulet sinäkin selviämään.

Kaikki tunteet ovat sallittuja, kaikki. Käsittele, yritä pienin askelin mennä eteenpäin. Hengitä ja luota, että asiat järjestyvät.

Itse luovuin tai menetin sen suhteen myötä rakkaan työpaikan, kaupungin, säästöt, ystävät, elämänilon ja itseni. Tätä ei kestänyt kuin pari vuotta ja se aika jo riitti saamaan minut todella pohjalle. Epätodellista mutta totta.

Selviydyin kuitenkin ja nyt menee paljon paremmin ja psyykkinen puoli alkaa olemaan kunnossa.

Paljon hyvää sinulle ja muista, että kyllä sinä pärjäät!

Minulla oli useamman sortin vaikeuksia. Henkiseen jaloilleen pääsemiseen meni 10 vuotta ja taloudelliseen 15 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Hörönlöröttämistä julkisella puolella tehdään siksi, että sh saa potilaan tilanteesta sitä selkeämpää "yleiskuvaa" mitä useammin tpaamisia on. Jos on pitkä hoitosuhde, oppii ehkä potilaan tapaa kommunikoida ja osaa erottaa mahdollisia sairauden vaikutuksia perus persoonsta. Sh antaa oman lausuntonsa hoitavalle psykiatriselle lääkärille esim. b-lausuntoa haettaessa.

Täällä itärajalla suomenkielinen sairaanhoitaja on myös korvaamaton apu asioidessa lääkärillä, kun suurin osa lääkäreistä on venäjän- tai eestinkielisiä. Mukavimmat ja paneutuneimmat tapaamani lääkärit on olleet kylläkin virolaisia julkisella puolella, mutta asiointi huonolla suomenkielellä on ihan todella haastavaa. Onneksi Suomessa on hyvä koulutus ihanille sairaanhoitajillemme. Vielä kun saataisiin heille palkat kohdilleen.

Suhtautumiseni siaraanhoitajiin on valitettavasti empiiriseen kokemukseeni pohjautuen hyvin negatiivinen.  En saanut selvää siitä, mitä yritit sanoa. Minusta sairaanhoitajien palkkaus on hyvinkin kohdallaan ottaen huomioon sen, että he toteuttavat ainoastaan annettuja käskyjä eivätkä tee itsenäisiä päätöksiä.

Totisesti toivon, etteivät lääkärit anna painoarvoa mt-sairaanhoitajien ajatuksille.

ap

Mieheni kuoli, sairastuin vakavaan parantumattomaan tautiin joka vei työ-&kävelykykyni ja menetin lasteni huoltajuuden.Päivä kerrallaan kuitenkin päädyin tähän päivään. Sain lasteni huoltajuuden takaisin ja löysin elämänhalun ja ilon uudelleen. Rankkaa se oli, mutta sen arvoista.

Olin pahasti alkoholisoitunut kolmekymppisenä. Siihen liittyy niin kamalia asioita että en niitä avaa. Joka tapauksessa nyt neljäkymppisenä olen pitkään ollut raittiina ja elämä muutenkin mallillaan. Traumoja tosin on vaikka muille jakaa, mutta niitä käsitellään.

Lasten isän kuolema, oman lapsen sairastuminen, ero uudesta miehestä, kolmen lapsen totaaliyksinhuoltajuus, vuosikausia kestäneet taloudelliset vaikeudet. Näistä pahinta on oman lapsen sairastuminen ja se, että joutuu elämään jatkuvassa lapsen menettämisen pelossa vuodesta toiseen. En ole vielä noussut sieltä kuopasta, mutta koko ajan yritän ja parempiakin jaksoja on ollut välissä. Voimia kaikille kanssakulkijoille.

Kolmekymppisenä olin vakavasti sairas (mielenterveys), useita sairaalajaksoja, itsetuhoisuutta, päihteiden käyttöä, tupakoin ja olin ylipainoinen. Amiskoulutus, cv pelkkää silppua ja hanttihommia. Huono, väkivaltainen parisuhde, hirveät ulosottovelat ja luottotiedot menneet.

Aivan totaalisen pohjan kautta ponnistin alle 10 vuodessa kokonaan uuteen, akateemiseen ammattiin. Laihduin ja nykyisin olen jopa atleettinen. En juo, enkä polta. Olen naimisissa upean miehen kanssa, tienaan 4500 euroa/kk ja minulla on jopa kohtuullisesti sijoitusvarallisuutta. Olen joka hetki kiitollinen ja ehkä myös ylpeä, että onnistuin kääntämään elämäni suunnan.

Mulle ratkaisevaa oli velkajärjestely, joka vei rapiat 3 vuotta elämästäni (opiskelin samalla, joten kituuttamista se olisi ollut joka tapauksessa). Myös 3 vuotta kestänyt psykoterapia yhdistettynä toimivaan lääkitykseen (bibolaarihäiriö) pelastivat elämäni.

Nyt olen tasapainoinen, onnellinen ja hyvinvoiva, mutta mitään tästä en pidä itsestäänselvyytenä. Tiedän miltä tuntuu varastaa kaupasta ruokaa nälkäänsä.

En ole mikään poikkeusyksilö, ihan tavallisilla järjenlahjoilla ja kyvyillä varustettu. En milään stoalainen sankari, vaan peruspulliainen. Jos minä pystyin siihen, niin sinäkin pystyt!

En enää noussut. Joku muu nousi puolestani ja on ollut siitä lähtien aisoissa.

Yksi itseapumuoto on kirjoittaminen. Päiväkirja tai sitten ihan vapaamuotoinen ajatustenvirta: muistoja, kysymyksiä, elämänkaaren läpikäyntiä vuosina. Minua on auttanut vaikka muutokset eivät ole nopeita. Tuo on vaan omasta elämästä ja menneisyydestä kiinnostumista. Me kaikki tulemme jostakin taustasta. Tuota taustaa voi selvitellä paitsi terapiassa niin myös ihan itsekseenkin. Akuutin hädän keskellä ei onnistu, mutta sitten kun tilanne on jo vakaampi.

Loppujen lopuksi on nähtävä itsensä niin arvokkaana että haluaa tapella hyvän elämän eteen. Ja se hyvä on ihan tavallista tasaista arkea ainakin minulle. Sellaista mitä ei tarvitse paeta riippuvuuksiin.

Itsellä on mennyt aika laila tasan kaksi vuosikymmentä itseni kasaamiseen epävakaasta erakosta ihan toimivaksi työssäkäyväksi ihmiseksi, joka on edelleen vähän yksinäinen muttei vihaa eikä pelkää enää läheisyyttä.

Mulle tuo riittää oikeastaan jo elämänsaavutukseksi vaikka ulkoisestihan tuo on se mikä on monelle ollut itsestäänselvää alusta asti.

Ei elämä ole reilua mutta sitä epäreiluutta voi korjata ja hoitaa. Hyvä elämä ei ole isoa tai näkyvää.