Ote nuoruuden päiväkirjasta

Olen suorastaan järkyttynyt, kuinka huonosti koin asiat vähän ennen täysi-ikäisyyttä, ja sitä kesti monta vuotta. Vähän hävettää ja harmittaa, mutta tiedän, että tuo sama on ollut tai on yhä totta monella.

"Ei jaksa. On paha olla. Kukaan ei näe. Pakko esittää ja suojautua kokoajan. Tekisi mieli vaan nukkua. Nukkua pois. Murrun ja itkettää kun joku vähänkin äyskähtää. En vaan kestä ottaa vastaan mitään. Ihmiset satuttaa. Luotan liian paljon, liian sokeasti. Satutan vain itseäni luottamalla. Ketään ei kiinnosta. Voi kun kukaan ei tuntisi minua. Silloin kukaan ei pääsisi satuttamaan. Haluan jättää kaiken, olla yksin. Voi kun joku edes yhden päivän voisi olla mulle kuin välittäisi. Edes yksi päivä ilman surua. Se on liikaa vaadittu. Pitäisi vaan ottaa ja lähteä. Lopullisesti tai edes jonnekin. En saisi olla tällainen. Miksi mua vaan masentaa? Miksi on paha olla? Toiset polkee maahan, kun eivät ota huomioon toisen pahaa oloa. Haluan juoda vaikka sekin on paskaa. Miksi kirjoitan tällaista paskaa. Haluan viiltää mutta en saa. Saan. Ei mua kukaan estä. Mutta olen hoidossa ja nyt on väärin olla masentunut. Vedänkö naamion takaisin päälleni? Vai peitänkö kaiken ja puran sen lopulta itsemurhana? Onko mun elämällä hyötyä. Olen ilmaa, turha. Tiedän etten ole ainut, mutta saan kai mä näin omasta elämästäni ajatella. Nyt riittää tää paskanvuodatus. Kaikki on hyvin."

Mitä teidän vanhoissa päiväkirjoissanne lukee?