Työkaveri mollaa. Mikä avuksi?

Hyökkäys on paras puolustus tässä, eli mollaa takaisin. Tosin tämä on vaikeaa jos toinen on hyvä puhumaan ja hyökkäävä. Itse olen aika hyvä suustani ja tälläisille mollaajille annan kyllä "isän kädestä".

Sano sille, että pitää huolta omista asioistaan.

Eipä noihin auta, kuin joko laukoa takaisin tai todeta, että jaa.

Hani itsetuntoa! Sitähän ei voi kaupasta ostaa, mutta aloita vaikka näin:

"Käytät aina sinisiä vaatteita" -Siksi kun minä pidän sinisistä vaatteista , enkä suostuisi hyvästä maksustakaan käyttämään tuollaisia ruskeita (joita sinulla on).

, "miks et ikinä käytä koruja? Voisin myydä sulle jotain",- En välitä koruista ENKÄ VARSINKAAN SINULTA MITÄÄN HELYJÄ OSTAISI jos käyttäisin. Vain aitoja timantteja ...

miks et laita tukkaasi niin ja näin? - Siksi kun minä haluan pitää tukkani juuri näin.

Työkaverisi on vain vallanhaluinen määräilijä, en minä näe noita esimerkkejä millään tavalla mollaamisena. "Väärä vastaus asiakkaalle" on oikeasti keskustelemisen arvoinen asia, mutta keskustele siitä esimiehesi, älä työkaverisi kanssa tai sitten molempien läsnäollessa samaan aikaan.

Käyttäytyjä ja käytöksen mahdollistaja.

Lapsiko olet?!

Avaat suusi ja sanot, että hänen käytöksensä ei ole asiallista.

Katselin töissäni noin vuoden verran työkamua, joka jatkuvasti tökki mua jotenkin. Ei moikannut aamulla, ei puhunut koko viikkoon välttämättä mitään töihin kuulumatonta pikku jutustelua, vaikka naureskeli kyllä usein muiden kanssa, ja vaikka istui mun vieressä! Osoitteli aina puutteistani kun pystyi, esim kysyi, että etkö oo lukenu tätä ja tota ohjetta. Koitin jutella hänelle mukavia, mutta vastakaikua oli todella vähän. Ei lähtenyt kanssani syömään eväitä, vaikka muiden kanssa kyllä lähti. Olin täysin boikotoitu hänen puoleltaan.

No kamelin selkähän sitten katkesi. Tämä kyseinen neiti oli erittäin tympeä mulle eräänä aamuna kun tulin töihin.    Sanoin tai oikeastaan sihisin hänelle, että nyt saa riittää tää sun tympeily, että tästä lähtien me joko ollaan kavereita tai v***u sitten ei todellakaan olla. Likka alkoi itkeä nyyhkiin ja skypetti "mun kohtauksen" jälkeen äidilleen sormet sauhuten. Ilmoitin lisäksi, että nyt voidaan mennä sitten neukkariin puhumaan juttu kokonaan selväksi. Likka ei meinannnut lähteä, mutta tuli kuitenkin. Kerroin hänelle, että jos hänellä on jotain antipatioita mua kohtaan, niin en voi itse sille mitään. Että olen koittanut olla hänelle ystävällinen monella eri tapaa. Ja että jos häntä harmittaa/kadehdituttaa minussa tietyt asiat, voi hän itsekin hankkia ko. asioita elämäänsä (kivat vaatteet ja laukut, laihuus, rikas mies jne...). Ei ole minun syyni, jos hän ei meikkaa, eikä matkaile. Ja että jos nämä asiat minussa harmittaa, niin se EI todellakaan ole minun syyni! Hän on vapaa minun puolestani elämään ihan kuten haluaa, samantyylisesti tai erityylisesti, kunhan suhtautuisi minuun edes normaalisti.

Mitä tapahtuikaan seuraavana vuotena?! Likka muuttui varsin mukavaksi :) alussa varmaan oli sellaista tekoystävällisyyttä, mutta mielestäni myöhemmin ei ole ollut. Ilmeisesti hänelle teki hyvää kuulla, mitä mieltä minä olen hänen käytöksestään ja että epäilen kateutta käytöksensä syyksi. Käytännössä taisin osuakin oikeaan, koska hän ei ole enää kehdannut jatkaa samaa linjaa. Avautumiseni siis kannatti. Sen jälkeen olen miettinyt, että kiusaaja kiusaa niin kauan, kuin sen antaa tapahtua. Tämä kyseinen likka teki sen vielä niin taitavasti, ettei kukaan muu edes huomannut asiaa. Se oli siis sellaista epäsuoraa kiusaamista, joka kyllä teki mun olon tosi kurjaksi.

[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 09:00"]Katselin töissäni noin vuoden verran työkamua, joka jatkuvasti tökki mua jotenkin. Ei moikannut aamulla, ei puhunut koko viikkoon välttämättä mitään töihin kuulumatonta pikku jutustelua, vaikka naureskeli kyllä usein muiden kanssa, ja vaikka istui mun vieressä! Osoitteli aina puutteistani kun pystyi, esim kysyi, että etkö oo lukenu tätä ja tota ohjetta. Koitin jutella hänelle mukavia, mutta vastakaikua oli todella vähän. Ei lähtenyt kanssani syömään eväitä, vaikka muiden kanssa kyllä lähti. Olin täysin boikotoitu hänen puoleltaan.

No kamelin selkähän sitten katkesi. Tämä kyseinen neiti oli erittäin tympeä mulle eräänä aamuna kun tulin töihin.    Sanoin tai oikeastaan sihisin hänelle, että nyt saa riittää tää sun tympeily, että tästä lähtien me joko ollaan kavereita tai v***u sitten ei todellakaan olla. Likka alkoi itkeä nyyhkiin ja skypetti "mun kohtauksen" jälkeen äidilleen sormet sauhuten. Ilmoitin lisäksi, että nyt voidaan mennä sitten neukkariin puhumaan juttu kokonaan selväksi. Likka ei meinannnut lähteä, mutta tuli kuitenkin. Kerroin hänelle, että jos hänellä on jotain antipatioita mua kohtaan, niin en voi itse sille mitään. Että olen koittanut olla hänelle ystävällinen monella eri tapaa. Ja että jos häntä harmittaa/kadehdituttaa minussa tietyt asiat, voi hän itsekin hankkia ko. asioita elämäänsä (kivat vaatteet ja laukut, laihuus, rikas mies jne...). Ei ole minun syyni, jos hän ei meikkaa, eikä matkaile. Ja että jos nämä asiat minussa harmittaa, niin se EI todellakaan ole minun syyni! Hän on vapaa minun puolestani elämään ihan kuten haluaa, samantyylisesti tai erityylisesti, kunhan suhtautuisi minuun edes normaalisti.

Mitä tapahtuikaan seuraavana vuotena?! Likka muuttui varsin mukavaksi :) alussa varmaan oli sellaista tekoystävällisyyttä, mutta mielestäni myöhemmin ei ole ollut. Ilmeisesti hänelle teki hyvää kuulla, mitä mieltä minä olen hänen käytöksestään ja että epäilen kateutta käytöksensä syyksi. Käytännössä taisin osuakin oikeaan, koska hän ei ole enää kehdannut jatkaa samaa linjaa. Avautumiseni siis kannatti. Sen jälkeen olen miettinyt, että kiusaaja kiusaa niin kauan, kuin sen antaa tapahtua. Tämä kyseinen likka teki sen vielä niin taitavasti, ettei kukaan muu edes huomannut asiaa. Se oli siis sellaista epäsuoraa kiusaamista, joka kyllä teki mun olon tosi kurjaksi.
[/quote]

Likka? Tulee mieleen peruskoululaiset työharjoittelussa:) Mutta joo, oikein teit "likalle".

[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 09:06"]

[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 09:00"]Katselin töissäni noin vuoden verran työkamua, joka jatkuvasti tökki mua jotenkin. Ei moikannut aamulla, ei puhunut koko viikkoon välttämättä mitään töihin kuulumatonta pikku jutustelua, vaikka naureskeli kyllä usein muiden kanssa, ja vaikka istui mun vieressä! Osoitteli aina puutteistani kun pystyi, esim kysyi, että etkö oo lukenu tätä ja tota ohjetta. Koitin jutella hänelle mukavia, mutta vastakaikua oli todella vähän. Ei lähtenyt kanssani syömään eväitä, vaikka muiden kanssa kyllä lähti. Olin täysin boikotoitu hänen puoleltaan. No kamelin selkähän sitten katkesi. Tämä kyseinen neiti oli erittäin tympeä mulle eräänä aamuna kun tulin töihin.    Sanoin tai oikeastaan sihisin hänelle, että nyt saa riittää tää sun tympeily, että tästä lähtien me joko ollaan kavereita tai v***u sitten ei todellakaan olla. Likka alkoi itkeä nyyhkiin ja skypetti "mun kohtauksen" jälkeen äidilleen sormet sauhuten. Ilmoitin lisäksi, että nyt voidaan mennä sitten neukkariin puhumaan juttu kokonaan selväksi. Likka ei meinannnut lähteä, mutta tuli kuitenkin. Kerroin hänelle, että jos hänellä on jotain antipatioita mua kohtaan, niin en voi itse sille mitään. Että olen koittanut olla hänelle ystävällinen monella eri tapaa. Ja että jos häntä harmittaa/kadehdituttaa minussa tietyt asiat, voi hän itsekin hankkia ko. asioita elämäänsä (kivat vaatteet ja laukut, laihuus, rikas mies jne...). Ei ole minun syyni, jos hän ei meikkaa, eikä matkaile. Ja että jos nämä asiat minussa harmittaa, niin se EI todellakaan ole minun syyni! Hän on vapaa minun puolestani elämään ihan kuten haluaa, samantyylisesti tai erityylisesti, kunhan suhtautuisi minuun edes normaalisti. Mitä tapahtuikaan seuraavana vuotena?! Likka muuttui varsin mukavaksi :) alussa varmaan oli sellaista tekoystävällisyyttä, mutta mielestäni myöhemmin ei ole ollut. Ilmeisesti hänelle teki hyvää kuulla, mitä mieltä minä olen hänen käytöksestään ja että epäilen kateutta käytöksensä syyksi. Käytännössä taisin osuakin oikeaan, koska hän ei ole enää kehdannut jatkaa samaa linjaa. Avautumiseni siis kannatti. Sen jälkeen olen miettinyt, että kiusaaja kiusaa niin kauan, kuin sen antaa tapahtua. Tämä kyseinen likka teki sen vielä niin taitavasti, ettei kukaan muu edes huomannut asiaa. Se oli siis sellaista epäsuoraa kiusaamista, joka kyllä teki mun olon tosi kurjaksi. [/quote] Likka? Tulee mieleen peruskoululaiset työharjoittelussa:) Mutta joo, oikein teit "likalle".

[/quote]

Heh, "likka" oli hieman päälle parikymppinen ja minä yli 10v nuorempi :) terv nro 9

[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 09:15"]

[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 09:06"]

[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 09:00"]Katselin töissäni noin vuoden verran työkamua, joka jatkuvasti tökki mua jotenkin. Ei moikannut aamulla, ei puhunut koko viikkoon välttämättä mitään töihin kuulumatonta pikku jutustelua, vaikka naureskeli kyllä usein muiden kanssa, ja vaikka istui mun vieressä! Osoitteli aina puutteistani kun pystyi, esim kysyi, että etkö oo lukenu tätä ja tota ohjetta. Koitin jutella hänelle mukavia, mutta vastakaikua oli todella vähän. Ei lähtenyt kanssani syömään eväitä, vaikka muiden kanssa kyllä lähti. Olin täysin boikotoitu hänen puoleltaan. No kamelin selkähän sitten katkesi. Tämä kyseinen neiti oli erittäin tympeä mulle eräänä aamuna kun tulin töihin.    Sanoin tai oikeastaan sihisin hänelle, että nyt saa riittää tää sun tympeily, että tästä lähtien me joko ollaan kavereita tai v***u sitten ei todellakaan olla. Likka alkoi itkeä nyyhkiin ja skypetti "mun kohtauksen" jälkeen äidilleen sormet sauhuten. Ilmoitin lisäksi, että nyt voidaan mennä sitten neukkariin puhumaan juttu kokonaan selväksi. Likka ei meinannnut lähteä, mutta tuli kuitenkin. Kerroin hänelle, että jos hänellä on jotain antipatioita mua kohtaan, niin en voi itse sille mitään. Että olen koittanut olla hänelle ystävällinen monella eri tapaa. Ja että jos häntä harmittaa/kadehdituttaa minussa tietyt asiat, voi hän itsekin hankkia ko. asioita elämäänsä (kivat vaatteet ja laukut, laihuus, rikas mies jne...). Ei ole minun syyni, jos hän ei meikkaa, eikä matkaile. Ja että jos nämä asiat minussa harmittaa, niin se EI todellakaan ole minun syyni! Hän on vapaa minun puolestani elämään ihan kuten haluaa, samantyylisesti tai erityylisesti, kunhan suhtautuisi minuun edes normaalisti. Mitä tapahtuikaan seuraavana vuotena?! Likka muuttui varsin mukavaksi :) alussa varmaan oli sellaista tekoystävällisyyttä, mutta mielestäni myöhemmin ei ole ollut. Ilmeisesti hänelle teki hyvää kuulla, mitä mieltä minä olen hänen käytöksestään ja että epäilen kateutta käytöksensä syyksi. Käytännössä taisin osuakin oikeaan, koska hän ei ole enää kehdannut jatkaa samaa linjaa. Avautumiseni siis kannatti. Sen jälkeen olen miettinyt, että kiusaaja kiusaa niin kauan, kuin sen antaa tapahtua. Tämä kyseinen likka teki sen vielä niin taitavasti, ettei kukaan muu edes huomannut asiaa. Se oli siis sellaista epäsuoraa kiusaamista, joka kyllä teki mun olon tosi kurjaksi. [/quote] Likka? Tulee mieleen peruskoululaiset työharjoittelussa:) Mutta joo, oikein teit "likalle".

[/quote]

Heh, "likka" oli hieman päälle parikymppinen ja minä yli 10v nuorempi :) terv nro 9

[/quote]

Sori, siis vanhempi :D aamuaivot..... :D

Mä en kyllä näe,miksipitöisi alentua samalle tasolle ja mollata toista. Miksi ei vio vain pitää kiinni siitä, mitä itse pitää parhaimpana vaihtoehtona itselleen."joo, en käytä koruja kun en tykkää niistä - kiitos ei, en halua ostaa sinultakaan sellaisia kun en kerran halua sellaisia", "joo, en laita tukkaani noin kun tykkään siitä näin" jne.

[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 09:00"]Katselin töissäni noin vuoden verran työkamua, joka jatkuvasti tökki mua jotenkin. Ei moikannut aamulla, ei puhunut koko viikkoon välttämättä mitään töihin kuulumatonta pikku jutustelua, vaikka naureskeli kyllä usein muiden kanssa, ja vaikka istui mun vieressä! Osoitteli aina puutteistani kun pystyi, esim kysyi, että etkö oo lukenu tätä ja tota ohjetta. Koitin jutella hänelle mukavia, mutta vastakaikua oli todella vähän. Ei lähtenyt kanssani syömään eväitä, vaikka muiden kanssa kyllä lähti. Olin täysin boikotoitu hänen puoleltaan.

No kamelin selkähän sitten katkesi. Tämä kyseinen neiti oli erittäin tympeä mulle eräänä aamuna kun tulin töihin.    Sanoin tai oikeastaan sihisin hänelle, että nyt saa riittää tää sun tympeily, että tästä lähtien me joko ollaan kavereita tai v***u sitten ei todellakaan olla. Likka alkoi itkeä nyyhkiin ja skypetti "mun kohtauksen" jälkeen äidilleen sormet sauhuten. Ilmoitin lisäksi, että nyt voidaan mennä sitten neukkariin puhumaan juttu kokonaan selväksi. Likka ei meinannnut lähteä, mutta tuli kuitenkin. Kerroin hänelle, että jos hänellä on jotain antipatioita mua kohtaan, niin en voi itse sille mitään. Että olen koittanut olla hänelle ystävällinen monella eri tapaa. Ja että jos häntä harmittaa/kadehdituttaa minussa tietyt asiat, voi hän itsekin hankkia ko. asioita elämäänsä (kivat vaatteet ja laukut, laihuus, rikas mies jne...). Ei ole minun syyni, jos hän ei meikkaa, eikä matkaile. Ja että jos nämä asiat minussa harmittaa, niin se EI todellakaan ole minun syyni! Hän on vapaa minun puolestani elämään ihan kuten haluaa, samantyylisesti tai erityylisesti, kunhan suhtautuisi minuun edes normaalisti.

Mitä tapahtuikaan seuraavana vuotena?! Likka muuttui varsin mukavaksi :) alussa varmaan oli sellaista tekoystävällisyyttä, mutta mielestäni myöhemmin ei ole ollut. Ilmeisesti hänelle teki hyvää kuulla, mitä mieltä minä olen hänen käytöksestään ja että epäilen kateutta käytöksensä syyksi. Käytännössä taisin osuakin oikeaan, koska hän ei ole enää kehdannut jatkaa samaa linjaa. Avautumiseni siis kannatti. Sen jälkeen olen miettinyt, että kiusaaja kiusaa niin kauan, kuin sen antaa tapahtua. Tämä kyseinen likka teki sen vielä niin taitavasti, ettei kukaan muu edes huomannut asiaa. Se oli siis sellaista epäsuoraa kiusaamista, joka kyllä teki mun olon tosi kurjaksi.
[/quote]

Mulla lähestulkoon tuollainen tilanne parhaillaan. Sitä en tiedä vain että mikä syy on. Mussa ei ole mitään karehdittavaa, tai ei pitäisi olla. Oon tullut siihen tulokseen et tyyppi on vain ilkeä. Harkitsen vaihtavani heti työpaikkaa kun uuden löydän. En anna tyttösen mun työntekoon vaikuttaa ja se häntä tuntuu ärsyttävän kaikkein eniten. En näe syytä jatkaa ei niin mielekästä -työtä kun edes työilmapiiri ei ole kehuttava. No, näillä mennään. Ps. Tulen aina toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa! Ensimmäinen tyyppi jonka kanssa on työpaikalla hankalaa. 10 vuotta erilaisissa paikoissa työskennelleenä. :)

Mä aloitin työt unelmaduunissa (tai kuvittelin niin). Ekoina päivinä minua perhedytti itseäni nuorempi tyttö joka oli aivan ylitsevuotavan ystävällinen. Siis puhutaan nyt oikeasti ärsyttävän ja tungettelevasta ystävällisyydestä.

Tajusin pian että tuo ystävällisyys oli verhottua vittuilua ja piikittelyä. "Voi miten kiva että sä pääset lähtemään JO NYT, mä oonkin ollut töissä tällä viikolla JOKA PÄIVÄ yli 10 h. Enkä mä TIETENKÄÄN ota tästä mitään ylityökorvauksia, mä RAKASTAN mun työtä". Tämä siis kun lähdin töistä kun työaikani klo 16 loppui. Parissa viikossa tytön käytös muuttui jo suoransanoen kamalaksi. Hän osti omilla rahoillaan firmaan kahvit, keksit ja pullat neuvotteluihin. Kuulemma "Se on niin pieni summa". Ja kun mä sitten kerran lupasin hakea palaveriin tarjottavat, ja otin MUOVIKASSIN (!) niin tyttö vittumainen hymy kasvoillaan kertoi, että muovikassia nyt ei ainakaan tarvita, että olisin voinut pakata maidot ynnämuut ihan hyvin niihin pieniin pusseihin joita ilmaiseksi saa. Hän paheksui myös suuresti sitä että en antanut autoani ilmaiseksi hänen käyttöönsä kun firman yksi toimipiset muutti. Sanoin että tottakai autoani hän saa käyttää tavaroiden roudaamiseen, mutta maksua vastaan. Vähintään kilometrikorvaukset pitää tulla. Tyttö pyöritteli silmiään vaan huokaili, sanoi että lainaa isänsä autoa "firman rahoja säästääkseen".

Tyttö yritti osoittaa paremmuuttaan kaikin mahdollisin keinoin. Olin häntä roimasti koulutetumpi, joten tajusin heti että kyse oli hänen epävarmuudestaan. Koska mut head huntattiin toiseen firmaan, lopetin tuolla 3 kk jälkeen. Syyksi kerroin tuon tyttösen jatkuvan piikittelyn ja alentuvan käytöksen. Oli vaikea selittää mistä oli kyse koska tyttö piilotti piikittelynsä ja vittuilunsa ja arvostelunsa aina hymyyn. Hän leipoi JOKA IKINEN PÄIVÄ pullaa/kakkua töihin (ja teki tästä valtavan numeron), osti tosiaan omilla rahoillaan siivousaineet, kahvit, maidot yms, ja odotti sitä muiltakin. Omistajaa hän palvoi, ja teki tosiaan 10 h päiviä. Minusta tällainen omistautuminen on hienoa, mutta samanlaista ei pidä odottaa muilta. Vaihdoin työpaikkaa siis enkä ole katunut hetkeäkään.

[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 10:35"]

Mä aloitin työt unelmaduunissa (tai kuvittelin niin). Ekoina päivinä minua perhedytti itseäni nuorempi tyttö joka oli aivan ylitsevuotavan ystävällinen. Siis puhutaan nyt oikeasti ärsyttävän ja tungettelevasta ystävällisyydestä.

Tajusin pian että tuo ystävällisyys oli verhottua vittuilua ja piikittelyä. "Voi miten kiva että sä pääset lähtemään JO NYT, mä oonkin ollut töissä tällä viikolla JOKA PÄIVÄ yli 10 h. Enkä mä TIETENKÄÄN ota tästä mitään ylityökorvauksia, mä RAKASTAN mun työtä". Tämä siis kun lähdin töistä kun työaikani klo 16 loppui. Parissa viikossa tytön käytös muuttui jo suoransanoen kamalaksi. Hän osti omilla rahoillaan firmaan kahvit, keksit ja pullat neuvotteluihin. Kuulemma "Se on niin pieni summa". Ja kun mä sitten kerran lupasin hakea palaveriin tarjottavat, ja otin MUOVIKASSIN (!) niin tyttö vittumainen hymy kasvoillaan kertoi, että muovikassia nyt ei ainakaan tarvita, että olisin voinut pakata maidot ynnämuut ihan hyvin niihin pieniin pusseihin joita ilmaiseksi saa. Hän paheksui myös suuresti sitä että en antanut autoani ilmaiseksi hänen käyttöönsä kun firman yksi toimipiset muutti. Sanoin että tottakai autoani hän saa käyttää tavaroiden roudaamiseen, mutta maksua vastaan. Vähintään kilometrikorvaukset pitää tulla. Tyttö pyöritteli silmiään vaan huokaili, sanoi että lainaa isänsä autoa "firman rahoja säästääkseen".

Tyttö yritti osoittaa paremmuuttaan kaikin mahdollisin keinoin. Olin häntä roimasti koulutetumpi, joten tajusin heti että kyse oli hänen epävarmuudestaan. Koska mut head huntattiin toiseen firmaan, lopetin tuolla 3 kk jälkeen. Syyksi kerroin tuon tyttösen jatkuvan piikittelyn ja alentuvan käytöksen. Oli vaikea selittää mistä oli kyse koska tyttö piilotti piikittelynsä ja vittuilunsa ja arvostelunsa aina hymyyn. Hän leipoi JOKA IKINEN PÄIVÄ pullaa/kakkua töihin (ja teki tästä valtavan numeron), osti tosiaan omilla rahoillaan siivousaineet, kahvit, maidot yms, ja odotti sitä muiltakin. Omistajaa hän palvoi, ja teki tosiaan 10 h päiviä. Minusta tällainen omistautuminen on hienoa, mutta samanlaista ei pidä odottaa muilta. Vaihdoin työpaikkaa siis enkä ole katunut hetkeäkään.

[/quote]

hih, tää mun "likka" muuten kanssa leipoo joka viikko omilla rahoillaan töihin :D ja on vaan amkin käynyt, kun itse olen maisteri :D ja sillai mäkin koin, että mun "likka" koitti osoittaa paremmuuttaan myös kakilla mahd keinoilla mulle. Teki aina myös tiimin pisimmät päivät ja aina jätti merkkaamatta tuntikirjaukseen vähintään 15 min / pv. Työelämän suhteen hän olikin parempi työntekijä kuin mä: osaavampi, nopeampi, joustavampi. Mutta yksityiselämän puolella mä vedin kyllä aina pidemmän korren. Tämä taisi olla hänelle pulma, koska pikkupaikkakunnalta tulleena hänen perheensä oli ollut siellä jotain "parempaa"... :) terv nro 9

Mullakin yksi työkaveri alkoi purkaa ärsyyntymistään muhun. Oli kyllä ystävällinen mutta jossain vaiheessa alkoi kohdella silleen piilotetun alentavasti. Eli että kukaan muu ei varmaan tajua mutta itse huomaan. Jne, se sama vanha tarina. Kiusaajat tekee aina noin. Siihen on myös vaikea suhtautua kun toinen on periaatteessa ystävällinen mutta kuitenkin koko ajan aliarvioi älyäsi ja tekojasi ja päällepäsmäröi omalla mukamas paremmuudellaan koko ajan rivien välissä. Välillä ihan ihmettelin että miten voi ihmisen itsehillintä pettää tolleen ettei ole edes käytöstapoja, tyypillä oli joskus kai huono päivä ja joku mun tekemä ärsytti kai häntä ja hän vaan alkoi äksyilemään siitä ihan pokkana muka itselleen puhuen mun naaman edessä. Siis mitä helvettiä. Hänellä oli myös usein jotain omia menoja jolloin vaan alkoi hoputtamaan että tehdään hommat nopeasti että pääsee lähtemään, ja sitten joskus hän vaan unohti tai "unohti" kiireessä tehdä jotain mikä jäi sitten mulle. Jos olisi ystävällisesti pyydetty tekemään nopeammin että hän vois lähteä se ois ok. Eli jos joku mussa ärsytti niin okei, muttei hänkään ollut mikään täydellinen! Itse olen hyväntahtoinen mutta ehkä vähän hajamielinen joskus, ja kiltti myös. Sellaista on helppo pompotella ja kiusata. Mutta mä en halua alentua samalle tasolle ja alkaa käyttäytymään ihan ala-arvoisesti. Että mitä tuollaisessa nyt sitten tekee? Onko se ainoa ratkaisu? Entä jos yrittää vaan olla välittämättä? Koska kyllä mä siitäkin saan lohtua kun tiedän että en ole oikeasti tehnyt mitään väärää ja toinen vaan sekoilee omiaan.

[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 08:44"]

Lapsiko olet?!

[/quote]

Tällaisen kommentin voisi lausua juuri tuollainen toisten asioihin puuttuja. Tehdään viattomasta ihmisestä syypää asiattomaan kommentointiin. Mielestäni kyseessä on eräänlainen työpaikkakiusaaja. 

[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 09:00"]

Katselin töissäni noin vuoden verran työkamua, joka jatkuvasti tökki mua jotenkin. Ei moikannut aamulla, ei puhunut koko viikkoon välttämättä mitään töihin kuulumatonta pikku jutustelua, vaikka naureskeli kyllä usein muiden kanssa, ja vaikka istui mun vieressä! Osoitteli aina puutteistani kun pystyi, esim kysyi, että etkö oo lukenu tätä ja tota ohjetta. Koitin jutella hänelle mukavia, mutta vastakaikua oli todella vähän. Ei lähtenyt kanssani syömään eväitä, vaikka muiden kanssa kyllä lähti. Olin täysin boikotoitu hänen puoleltaan.

No kamelin selkähän sitten katkesi. Tämä kyseinen neiti oli erittäin tympeä mulle eräänä aamuna kun tulin töihin.    Sanoin tai oikeastaan sihisin hänelle, että nyt saa riittää tää sun tympeily, että tästä lähtien me joko ollaan kavereita tai v***u sitten ei todellakaan olla. Likka alkoi itkeä nyyhkiin ja skypetti "mun kohtauksen" jälkeen äidilleen sormet sauhuten. Ilmoitin lisäksi, että nyt voidaan mennä sitten neukkariin puhumaan juttu kokonaan selväksi. Likka ei meinannnut lähteä, mutta tuli kuitenkin. Kerroin hänelle, että jos hänellä on jotain antipatioita mua kohtaan, niin en voi itse sille mitään. Että olen koittanut olla hänelle ystävällinen monella eri tapaa. Ja että jos häntä harmittaa/kadehdituttaa minussa tietyt asiat, voi hän itsekin hankkia ko. asioita elämäänsä (kivat vaatteet ja laukut, laihuus, rikas mies jne...). Ei ole minun syyni, jos hän ei meikkaa, eikä matkaile. Ja että jos nämä asiat minussa harmittaa, niin se EI todellakaan ole minun syyni! Hän on vapaa minun puolestani elämään ihan kuten haluaa, samantyylisesti tai erityylisesti, kunhan suhtautuisi minuun edes normaalisti.

Mitä tapahtuikaan seuraavana vuotena?! Likka muuttui varsin mukavaksi :) alussa varmaan oli sellaista tekoystävällisyyttä, mutta mielestäni myöhemmin ei ole ollut. Ilmeisesti hänelle teki hyvää kuulla, mitä mieltä minä olen hänen käytöksestään ja että epäilen kateutta käytöksensä syyksi. Käytännössä taisin osuakin oikeaan, koska hän ei ole enää kehdannut jatkaa samaa linjaa. Avautumiseni siis kannatti. Sen jälkeen olen miettinyt, että kiusaaja kiusaa niin kauan, kuin sen antaa tapahtua. Tämä kyseinen likka teki sen vielä niin taitavasti, ettei kukaan muu edes huomannut asiaa. Se oli siis sellaista epäsuoraa kiusaamista, joka kyllä teki mun olon tosi kurjaksi.

[/quote]

Entäs jos se ei vaan yksinkertaisesti pitänyt susta ollenkaan, eikä siksi halunnut "jutustella" sun kanssa tai viettää lounastuntia yhdessä?

[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 12:02"]

[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 09:00"]

Katselin töissäni noin vuoden verran työkamua, joka jatkuvasti tökki mua jotenkin. Ei moikannut aamulla, ei puhunut koko viikkoon välttämättä mitään töihin kuulumatonta pikku jutustelua, vaikka naureskeli kyllä usein muiden kanssa, ja vaikka istui mun vieressä! Osoitteli aina puutteistani kun pystyi, esim kysyi, että etkö oo lukenu tätä ja tota ohjetta. Koitin jutella hänelle mukavia, mutta vastakaikua oli todella vähän. Ei lähtenyt kanssani syömään eväitä, vaikka muiden kanssa kyllä lähti. Olin täysin boikotoitu hänen puoleltaan.

No kamelin selkähän sitten katkesi. Tämä kyseinen neiti oli erittäin tympeä mulle eräänä aamuna kun tulin töihin.    Sanoin tai oikeastaan sihisin hänelle, että nyt saa riittää tää sun tympeily, että tästä lähtien me joko ollaan kavereita tai v***u sitten ei todellakaan olla. Likka alkoi itkeä nyyhkiin ja skypetti "mun kohtauksen" jälkeen äidilleen sormet sauhuten. Ilmoitin lisäksi, että nyt voidaan mennä sitten neukkariin puhumaan juttu kokonaan selväksi. Likka ei meinannnut lähteä, mutta tuli kuitenkin. Kerroin hänelle, että jos hänellä on jotain antipatioita mua kohtaan, niin en voi itse sille mitään. Että olen koittanut olla hänelle ystävällinen monella eri tapaa. Ja että jos häntä harmittaa/kadehdituttaa minussa tietyt asiat, voi hän itsekin hankkia ko. asioita elämäänsä (kivat vaatteet ja laukut, laihuus, rikas mies jne...). Ei ole minun syyni, jos hän ei meikkaa, eikä matkaile. Ja että jos nämä asiat minussa harmittaa, niin se EI todellakaan ole minun syyni! Hän on vapaa minun puolestani elämään ihan kuten haluaa, samantyylisesti tai erityylisesti, kunhan suhtautuisi minuun edes normaalisti.

Mitä tapahtuikaan seuraavana vuotena?! Likka muuttui varsin mukavaksi :) alussa varmaan oli sellaista tekoystävällisyyttä, mutta mielestäni myöhemmin ei ole ollut. Ilmeisesti hänelle teki hyvää kuulla, mitä mieltä minä olen hänen käytöksestään ja että epäilen kateutta käytöksensä syyksi. Käytännössä taisin osuakin oikeaan, koska hän ei ole enää kehdannut jatkaa samaa linjaa. Avautumiseni siis kannatti. Sen jälkeen olen miettinyt, että kiusaaja kiusaa niin kauan, kuin sen antaa tapahtua. Tämä kyseinen likka teki sen vielä niin taitavasti, ettei kukaan muu edes huomannut asiaa. Se oli siis sellaista epäsuoraa kiusaamista, joka kyllä teki mun olon tosi kurjaksi.

[/quote]

Entäs jos se ei vaan yksinkertaisesti pitänyt susta ollenkaan, eikä siksi halunnut "jutustella" sun kanssa tai viettää lounastuntia yhdessä?

[/quote]

Voi olla näinkin. Mutta jos hän olisi ollut fiksu, hän ei olisi antanut sen näkyä. Mut tästä on aikaa kulunut jo vuosi pari ja nykyisin ainakin mun mielstä hyvin tullaan toimeen. T. 9

Aika hämmentävä kilpailuasenne teilläkin on, ap, 9 ja 14. Mitä väliä jos joku on parempi jossain tai haluaa osoittaa paremmuuttaan? Varmaan tekin oisitte olleet hyviä jossain eikä toisen oleminen ois ollut teitä pois?