Lue keskustelun säännöt.
Esikoinen päiväkodissa ja itse äitiyslomalla. Miksi ongelma?
Tämä tyli kyllä ihan puskista. Esikoisemme on kohta 5 vuotta täyttävä aktiivinen ja sosiaalinen lapsi. Hän meni päiväkotiin kaksivuotiaana kun palasin töihin, on viihtynyt siellä nyt melkein 3 vuotta erinomaisesti, saanut kavereita, aktiviteetteja, oppinut ja kehittynyt hurjasti. Nyt olen raskaana ja en todellakaan osannut odottaa niitä tuomitsevia katseita ja kommentteja mitä saan kun lyllerrän 9kk mahani kanssa viemään lasta päiväkotiin. Tämä kritiikki tulee hoitajilta, omalta äidiltäni ja joiltakin kavereilta.
Onko oikeasti niin, että ihmisten mielestä olen huono äiti kun annan lapsen olla päiväkodissa? Päiväkodissa lapsi saa leikkiä, olla kavereiden kanssa jne mutta lapsen paikka on kotona, vaikka se sitten olisi 9kk raskaana olevan väsyneen liitoskipuisen äidin kanssa, jonka liikkumistahti on kilppariakin hitaampi? Ja sitten kun vauva syntyy niin silloinkin on parempi että tuo vilkas ja innokas lapsi ei pääse esim puistoon, ulos jne, muuta kun silloin kun vauvan aikataulut antaa myötä? Että väsynyt ja luultavasti pahasti univsajeisen äidin ja vastasyntyneen kanssa on parempi olla kun hänelle suunnitellussa ympäristössä päiväkodissa? Tuli NIIN yllätyksenä että joku voi olla tätä mieltä.
Kommentit (594)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän naapurin äiti joutui siirtämään töihin palaamista, koska lapselle ei järjestynyt hoitopaikkaa Espoossa. Samaan aikaan kolmiperheryhmässä, joka toimi meillä, oli yksi vauvalomalaisen lapsi kokopäivähoidossa. Äiti oli terve ja vauva oli terve ja tämä vauvalomalaisen lapsikin oli terve, paitsi että osoitti mieltään hoitoon tulemisesta huutamalla tunnin hoitajan sylissä joka ikinen aamu. Äiti jaksoi kehua päivästä toiseen, miten hieno systeemi oli, kun hän sai keskittyä vauvan kanssa olemiseen.
Minusta tällainen on aivan väärin.
Ei pidä paikkaansa. Kunnan on järjestettävä hoitopaikka kahden viikon sisään. Eli kyllä se nyt vaan niin menee, että tuo naapurin mamma ei vaan ole hyväksynyt sitä järjestettyä paikkaa ja nyt syyttää kuntaa kun ei saanut mitä halusi.
Kunta sanoi, että paikkoja ei ole. Tyhjästä on paha nyhjästä. Mitään "järjestettyä" paikkaa josta olisi voinut kieltäytyä ei ollut. Hoitopaikka löytyi, tosin ei mistään lähipaikasta, jonkin ajan kuluttua, kun lapsen isä soitti ja ilmoitti, että lapsi tulee kaupunginjohtajan kansliaan hoitoon päivänä x, ellei muuta löydy. Lopulta kävi niin fiksusti, että kun meidän vanhin lähti eskariin, naapurin poika pääsi meidän kolmiperhehoitoryhmään.
Sittemminhän Espoo lienee ajanut koko kolmiperhehoitosysteemin alas, koska vanhemmat eivät saaneet asioita sovittua. Lisäksi varahoitojärjestelmä, jota tuossa jatkuvasti tarvitsee, on ikävä kuvio etenkin perheissä joissa on enemmän kuin kaksi lasta.
Ahaa, olisit heti sanonut, että kyseessä on tapaus viime vuosituhannen puolelta. Silloin laki on saattanut olla eri. Kaupunginjohtajan kansliaa ei kyllä ole ollut kymmeniin vuosiin olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä vaan että kuinka meistä vähän vanhemmista ihmisistä kasvoi ihan normaaleja ilman päiväkotien virikkeitä. Ja äidit pysyi selväjärkisinä vaikka hoitivat ne muksunsa kotona kun pystyivät. Mä jaksan ihan oikeasti ihmetellä että hankitaan lapsia ja ne viedään päiväkotiin jos äiti tai isä on kotona. Tekosyy että kavereiden takia, uskon että niitä kavereita löytyy muualtakin.
Kun te vähän vanhemmat ihmiset ootte järjestäen ihan helvetin pihalla siitä miten paljon asiat on muuttuneet. Ei enää oo hiekkalaatikot täynnä kotihoidossa olevia lapsia, ei naapureita jotka vuorotellen hoitavat toistensa lapsia, ei kotipalvelua helposti saatavilla, ei isovanhempia apuna, ei iltapäiväkerhoja, ei puistotätejä. Teidän sukupolvi on se, joka on romuttanut tästä maasta kaiken yhteisöllisyyden ja ajanut äidit olemaan täysin yksin syyllistäen ja arvostellen. Ja nyt kun nähdään teidän aiheuttaman muutoksen seuraukset, niin sysätään siitäkin vastuu nykyäideille.
Ei naapurit hoitaneet meitä eikä nyt ainakaan mitää kotipalvelua, hyvänen aika! Isovanhemmat asui kauempana eli ei nekään hoitaneet. Joku kerho taisi olla olemassa mutta en käynyt sielä vaikka varmasti olisin saanut mennäkin, puistotädeistä ei oltu kuultukaan.
Pointtini on se että nykyään hankitaan lapsia ja viedään ne päiväkotiin vaikka äiti tai isä on kotona. Tekosyynä yleensä se että lapsi saa virikkeitä, varhaiskasvatusta ja kavereita.
Ja ei, minä eikä mun sisarukset eikä kaverit, ei naapurit eikä kukaan mun ikäinen ole syyllinen mihinkään yhteisöllisyyden romuttamiseen. Ja jos äidit on nykyään yksinäisiä niin en ota syytä niskoilleni. En minä eikä mun ikäiset sitä ole aiheuttanut. Mä en edes ymmärrä mitä ihmettä sä tuolla tarkoitat.
Eihän tuo ole mikään tekosyy. Lapsi tarvitsee iänmukaisia virikkeitä, varhaiskasvatusta ja kavereita. Nykyään ne kaikki saa kätevästi päiväkodista, joskus ennenvanhaan jostain muualta - siis jos sai kerran teitäkin palikoita on jotka eivät ymmärrä ko. perustarpeiden päälle. Äiti ei voi eikä tarvitse olla yhtäaikaa ohjelmatoimisto, pedagogi ja 5-vuotias, oli vastasyntynyt sisarus tai ei.
Tottakai lapsi tarvitsee kaikenlaista, en sitä kieltänytkään. Mutta aika oudolta tuntuu että ne virikkeet on nykyään päiväkodissa eikä vanhemmat pysty mitenkään niitä tarjoamaan. Ja kun oikein mietin niin mitä on varhaiskasvatus?? Vanhemmat ei voi kasvattaa lastaan vaan siihen tarvitaan pakosti päiväkoti? Mikä muuten on äidin tehtävä? Ei munkaan mielestä mikään ohjelmatoimisto, ei sitä lasta tarvi koko ajan viihdyttää. Eikä kukaan tarvitse pedagogisia taitoja kasvattaakseen lastaan.
Hyvin sanottu.
Olen sitä mieltä, että lapsen paikka on kotona. Puhun kokemuksesta.
Ei lapsi tarvitse koko ajan viihdyttämistä, tivolia ympärilleen. Rauhaa ja rakkautta kyllä, höystettynä silloin tällöin ystävillä ja jollain kerhotoiminnalla.
Meillä lapset oli kotona kouluikään saakka. Ne virikkeet riitti mitä kotikasvatuksella oli mahdollista tarjota. Nyt he ovat jo aikuisia ja voin todeta, että koti on paras paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä vaan että kuinka meistä vähän vanhemmista ihmisistä kasvoi ihan normaaleja ilman päiväkotien virikkeitä. Ja äidit pysyi selväjärkisinä vaikka hoitivat ne muksunsa kotona kun pystyivät. Mä jaksan ihan oikeasti ihmetellä että hankitaan lapsia ja ne viedään päiväkotiin jos äiti tai isä on kotona. Tekosyy että kavereiden takia, uskon että niitä kavereita löytyy muualtakin.
Kun te vähän vanhemmat ihmiset ootte järjestäen ihan helvetin pihalla siitä miten paljon asiat on muuttuneet. Ei enää oo hiekkalaatikot täynnä kotihoidossa olevia lapsia, ei naapureita jotka vuorotellen hoitavat toistensa lapsia, ei kotipalvelua helposti saatavilla, ei isovanhempia apuna, ei iltapäiväkerhoja, ei puistotätejä. Teidän sukupolvi on se, joka on romuttanut tästä maasta kaiken yhteisöllisyyden ja ajanut äidit olemaan täysin yksin syyllistäen ja arvostellen. Ja nyt kun nähdään teidän aiheuttaman muutoksen seuraukset, niin sysätään siitäkin vastuu nykyäideille.
Ei naapurit hoitaneet meitä eikä nyt ainakaan mitää kotipalvelua, hyvänen aika! Isovanhemmat asui kauempana eli ei nekään hoitaneet. Joku kerho taisi olla olemassa mutta en käynyt sielä vaikka varmasti olisin saanut mennäkin, puistotädeistä ei oltu kuultukaan.
Pointtini on se että nykyään hankitaan lapsia ja viedään ne päiväkotiin vaikka äiti tai isä on kotona. Tekosyynä yleensä se että lapsi saa virikkeitä, varhaiskasvatusta ja kavereita.
Ja ei, minä eikä mun sisarukset eikä kaverit, ei naapurit eikä kukaan mun ikäinen ole syyllinen mihinkään yhteisöllisyyden romuttamiseen. Ja jos äidit on nykyään yksinäisiä niin en ota syytä niskoilleni. En minä eikä mun ikäiset sitä ole aiheuttanut. Mä en edes ymmärrä mitä ihmettä sä tuolla tarkoitat.
Ihan ohis, mutta jos et edes ymmärrä, mitä tässä keskustelussa tarkoitetaan, mikä saa sinut ajattelemaan että ymmärrät nykypolven vanhempien motiiveja tai päämääriä?
Mulla on 2 vuotias esikoinen ja 3 kk vauva. Esikoinen on todellakin (lyhyen) päivän päiväkodissa, sillä muuten en pystyisi tarjoamaan pienelle vauvalle tämän tarvitsemaa eheää varhaista vuorovaikutusta. Vahvatahtoisessa esikoisessani on sen verran kasvatettavaa, että monissa tilanteissa vauva jäisi liian vähälle huomiolle. Näin pystyn olemaan paras mahdollinen äiti ja tarjoamaan molemmille mahdollisimman lempeää ja tarpeisiin vastaavaa hoitoa. Haittaako tämä ketään, jos lapsistani kasvaa näin onnellisia aikuisia, joilla on mm. hyvät tunnetaidot?
Käyn itse terapiassa, koska olin kotihoidossa äitini tehdessä töitä kotona 80-90-luvulla. Mulle jäi traumat koska äitini ei ollut läsnä. Muisto lapsuudesta on, että huusin äitiä, mutta hän ei kuullut vaikka oli siinä.
Lisäksi hän oli kireä ja ahdistunut, ja valitti kuinka deadline tulee ja hän ei ole vieläkään saanut valmiiksi ja keskeytän koko ajan.
Hän on kertonut että kävin yksin ulkona hiekkalaatikolla ja hän on ymmärtänyt jälkikäteen tehneensä siinä virheen, ettei ollut mukana. Olin helposti syntipukkina yksin olevana lapsena pihalla.
Hän on myös myöntänyt, ettei leikkinyt mun kanssa. Terapeutti sanoi, että siksi mäkään en osaa oikein leikkiä mun oman lapsen kanssa. En muista yhtään retkiä äitini kanssa tai mitään yhteisiä tekemisiä. Luulin pitkään, etten vain muista.
Mulla on niin iso ikäero sisarukseen, että kun hän syntyi, menin jo kouluun.
Äiti oli yksinhuoltaja jonka kaikki resurssit meni työntekoon ja selviämiseen. Hän on kertonut, että siihen aikaan ei ymmärretty sitä että hän tekee kotoa käsin töitä.
Kun sain lapsen, hän oli kauhuissaan siitä että laitan lapseni päiväkotiin. Aika ilmeisesti kullannut muistot ja hänellä myös muistot kuinka mä en sopeutunut päiväkotielämään kivuttomasti kun jouduin sinne eskariin kotona olemisen jälkeen.
Muistan itsekin sen ahdistavana kokemuksena, ja olin 3 v lapsen kanssa kotona, 2,5-vuotiaana hän meni kerhoon 2 kertaa viikossa 4h kerrallaan, ja 3-vuotiaana päiväkotiin. Kaikki on mennyt hyvin.
Uskon, että lapselle on ollut hyvä tuo että ensin oli kerho ja sitten päiväkoti. Itse en olis raaskinut alle 3-vuotiasta laittaa päiväkotiin, mutta en tuomitse heitä jotka niin tekevät ja kuka ties olisi meillekin parempi ollut jo aiemmin mennä kun minä en traumojeni takia sitten ollutkaan se paras kotiäiti.
Enkä voinut tietää, etten osaakaan leikkiä yms ennen kuin sain lapsen ja tilanne tuli eteen.
Lapsuustraumat nousivat pintaan kun olin raskaana ja siitä pala palalta lapsen kasvaessa.
Jouduin pettymään itseeni. Huusin, tiuskin, ahdistuin, en osannut leikkiä, olla läsnä yms.
Olin surullinen, tunsin etten osaa, pärjää enkä kykene. Pettynyt itseeni ja ankara itselleni.
Mutta pakotin itseni olemaan lapsen parhaaksi kotona sen 3 vuotta. Ja nyt hyvällä omatunnolla olen myös kotona lepäämässä joskus kun lapsi on päiväkodissa.
Sen näkee vasta sitten kun oma lapseni on isompi, että tuliko traumoja ja mistä. Aion rehellisesti kertoa miten asiat oli ja että usein jälkikäteen vasta tajuaa mikä olis ollut EHKÄ parempi ratkaisu.
Vanhemmuus on jatkuvaa yrittämisen, erehtymisen ja oivaltamisen, kasvamisen, prosessia.
Ja ihan turhaa selittää, että aiemmin äidit muka jaksoivat. Mummini oli viiden lapsen äiti vaikka ei olisi halunnut koska siihen aikaan ei kyselty. Kaikilla hänen viidellä lapsellaan on eriasteisia itsetunto-ja mielenterveysongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä vaan että kuinka meistä vähän vanhemmista ihmisistä kasvoi ihan normaaleja ilman päiväkotien virikkeitä. Ja äidit pysyi selväjärkisinä vaikka hoitivat ne muksunsa kotona kun pystyivät. Mä jaksan ihan oikeasti ihmetellä että hankitaan lapsia ja ne viedään päiväkotiin jos äiti tai isä on kotona. Tekosyy että kavereiden takia, uskon että niitä kavereita löytyy muualtakin.
Kun te vähän vanhemmat ihmiset ootte järjestäen ihan helvetin pihalla siitä miten paljon asiat on muuttuneet. Ei enää oo hiekkalaatikot täynnä kotihoidossa olevia lapsia, ei naapureita jotka vuorotellen hoitavat toistensa lapsia, ei kotipalvelua helposti saatavilla, ei isovanhempia apuna, ei iltapäiväkerhoja, ei puistotätejä. Teidän sukupolvi on se, joka on romuttanut tästä maasta kaiken yhteisöllisyyden ja ajanut äidit olemaan täysin yksin syyllistäen ja arvostellen. Ja nyt kun nähdään teidän aiheuttaman muutoksen seuraukset, niin sysätään siitäkin vastuu nykyäideille.
Ei naapurit hoitaneet meitä eikä nyt ainakaan mitää kotipalvelua, hyvänen aika! Isovanhemmat asui kauempana eli ei nekään hoitaneet. Joku kerho taisi olla olemassa mutta en käynyt sielä vaikka varmasti olisin saanut mennäkin, puistotädeistä ei oltu kuultukaan.
Pointtini on se että nykyään hankitaan lapsia ja viedään ne päiväkotiin vaikka äiti tai isä on kotona. Tekosyynä yleensä se että lapsi saa virikkeitä, varhaiskasvatusta ja kavereita.
Ja ei, minä eikä mun sisarukset eikä kaverit, ei naapurit eikä kukaan mun ikäinen ole syyllinen mihinkään yhteisöllisyyden romuttamiseen. Ja jos äidit on nykyään yksinäisiä niin en ota syytä niskoilleni. En minä eikä mun ikäiset sitä ole aiheuttanut. Mä en edes ymmärrä mitä ihmettä sä tuolla tarkoitat.
Eihän tuo ole mikään tekosyy. Lapsi tarvitsee iänmukaisia virikkeitä, varhaiskasvatusta ja kavereita. Nykyään ne kaikki saa kätevästi päiväkodista, joskus ennenvanhaan jostain muualta - siis jos sai kerran teitäkin palikoita on jotka eivät ymmärrä ko. perustarpeiden päälle. Äiti ei voi eikä tarvitse olla yhtäaikaa ohjelmatoimisto, pedagogi ja 5-vuotias, oli vastasyntynyt sisarus tai ei.
Tottakai lapsi tarvitsee kaikenlaista, en sitä kieltänytkään. Mutta aika oudolta tuntuu että ne virikkeet on nykyään päiväkodissa eikä vanhemmat pysty mitenkään niitä tarjoamaan. Ja kun oikein mietin niin mitä on varhaiskasvatus?? Vanhemmat ei voi kasvattaa lastaan vaan siihen tarvitaan pakosti päiväkoti? Mikä muuten on äidin tehtävä? Ei munkaan mielestä mikään ohjelmatoimisto, ei sitä lasta tarvi koko ajan viihdyttää. Eikä kukaan tarvitse pedagogisia taitoja kasvattaakseen lastaan.
Hyvin sanottu.
Olen sitä mieltä, että lapsen paikka on kotona. Puhun kokemuksesta.
Ei lapsi tarvitse koko ajan viihdyttämistä, tivolia ympärilleen. Rauhaa ja rakkautta kyllä, höystettynä silloin tällöin ystävillä ja jollain kerhotoiminnalla.
Meillä lapset oli kotona kouluikään saakka. Ne virikkeet riitti mitä kotikasvatuksella oli mahdollista tarjota. Nyt he ovat jo aikuisia ja voin todeta, että koti on paras paikka.
Jos mennään vuosikymmeniä taaksepäin, niin varmasti myös auton takapenkki ilman turvavöitä on ollut lapsen paras paikka ja tuoremehu kolmiviikkoisen parasta ravintoa.
Nykyään esikoulu on pakollinen ja niin sanottu viskari erittäin suositeltava. EU suosittelee varhaiskasvatusta kolmevuotiaasta alkaen, ja tälle suositukselle on tieteellinen perusta. Lapsi voi vallan hyvin olla esimerkiksi aamupäivät varhaiskasvatuksessa ja nauttia lopun ajasta siitä rauhallisesta ja rakkauden täyteisestä kotielämästä.
Varmasti lapsistasi on tullut ihan hyviä aikuisia, mutta emme me voi vuosikymmenien takaa ottaa mallia, kuinka asioiden pitää nykyisin olla. Siinä hukattaisiin paljon tutkimus- ja kokemuspohjaista viisautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä vaan että kuinka meistä vähän vanhemmista ihmisistä kasvoi ihan normaaleja ilman päiväkotien virikkeitä. Ja äidit pysyi selväjärkisinä vaikka hoitivat ne muksunsa kotona kun pystyivät. Mä jaksan ihan oikeasti ihmetellä että hankitaan lapsia ja ne viedään päiväkotiin jos äiti tai isä on kotona. Tekosyy että kavereiden takia, uskon että niitä kavereita löytyy muualtakin.
Kun te vähän vanhemmat ihmiset ootte järjestäen ihan helvetin pihalla siitä miten paljon asiat on muuttuneet. Ei enää oo hiekkalaatikot täynnä kotihoidossa olevia lapsia, ei naapureita jotka vuorotellen hoitavat toistensa lapsia, ei kotipalvelua helposti saatavilla, ei isovanhempia apuna, ei iltapäiväkerhoja, ei puistotätejä. Teidän sukupolvi on se, joka on romuttanut tästä maasta kaiken yhteisöllisyyden ja ajanut äidit olemaan täysin yksin syyllistäen ja arvostellen. Ja nyt kun nähdään teidän aiheuttaman muutoksen seuraukset, niin sysätään siitäkin vastuu nykyäideille.
Ei naapurit hoitaneet meitä eikä nyt ainakaan mitää kotipalvelua, hyvänen aika! Isovanhemmat asui kauempana eli ei nekään hoitaneet. Joku kerho taisi olla olemassa mutta en käynyt sielä vaikka varmasti olisin saanut mennäkin, puistotädeistä ei oltu kuultukaan.
Pointtini on se että nykyään hankitaan lapsia ja viedään ne päiväkotiin vaikka äiti tai isä on kotona. Tekosyynä yleensä se että lapsi saa virikkeitä, varhaiskasvatusta ja kavereita.
Ja ei, minä eikä mun sisarukset eikä kaverit, ei naapurit eikä kukaan mun ikäinen ole syyllinen mihinkään yhteisöllisyyden romuttamiseen. Ja jos äidit on nykyään yksinäisiä niin en ota syytä niskoilleni. En minä eikä mun ikäiset sitä ole aiheuttanut. Mä en edes ymmärrä mitä ihmettä sä tuolla tarkoitat.
Eihän tuo ole mikään tekosyy. Lapsi tarvitsee iänmukaisia virikkeitä, varhaiskasvatusta ja kavereita. Nykyään ne kaikki saa kätevästi päiväkodista, joskus ennenvanhaan jostain muualta - siis jos sai kerran teitäkin palikoita on jotka eivät ymmärrä ko. perustarpeiden päälle. Äiti ei voi eikä tarvitse olla yhtäaikaa ohjelmatoimisto, pedagogi ja 5-vuotias, oli vastasyntynyt sisarus tai ei.
Tottakai lapsi tarvitsee kaikenlaista, en sitä kieltänytkään. Mutta aika oudolta tuntuu että ne virikkeet on nykyään päiväkodissa eikä vanhemmat pysty mitenkään niitä tarjoamaan. Ja kun oikein mietin niin mitä on varhaiskasvatus?? Vanhemmat ei voi kasvattaa lastaan vaan siihen tarvitaan pakosti päiväkoti? Mikä muuten on äidin tehtävä? Ei munkaan mielestä mikään ohjelmatoimisto, ei sitä lasta tarvi koko ajan viihdyttää. Eikä kukaan tarvitse pedagogisia taitoja kasvattaakseen lastaan.
Ei kukaan ole väittänytkään, etteivät vanhemmat pystyisi tarjoamaan omaa osuuttaan. Mutta 1-2 ihmisen panos on auttamatta vajaa. Mikä siinä on outoa että tämä tarpeet tulee päiväkodista verrattuna siihen, että ne haetaan esim.kerhosta? Eikä minua hävetä myöntää, että koulutettu kasvattaja osaa opettaa lapselle tiettyjä asioita paremmin kuin minä. Siksi en myöskään myöhemmin alkanut kotiopettajaksi.
Ja se ohjelmatoimisto-aspekti tulee kuvioon siinä vaiheessa, jos päivän koko ohjelma on äidin ja vauvan varassa. Pienelle riittää toki vähäkin, mutta todellakin eri tilanne jollekin 5-vuotiaalle joka kaipaa ikäistään seuraa ja ohjattua toimintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nythän on menossa kokeilu, jossa lapset menevät eskariin jo viisivuotiaana. Tällä pyritään ehkäisemään sitä, että lapset ovat kotihoidossa liian kauan. Viisivuotiaalle lapselle tekee vain hyvää saada varhaiskasvatusta - varsinkin jos kotona on vauva, eikä äiti todellakaan jaksa tarjota sellaista laadukasta varhaiskasvatusta kuin päiväkodissa tai esikoulussa.
Älä välitä muiden kommenteista. Raskaana ollessa myös ehkä tulkitsee äänenpainoja erityisen herkästi, ja viaton kysymys siitä, jatkuuko lapsen hoito päiväkodissa vai siirtyykö hän kotihoitoon saattaakin kuulostaa syyttävältä. Vastuullinen äiti tekee kuten on parasta perheelle.
Nyt mun on pakko vähän oikaista. Viskareiden tulevat pakolliset aloitukset ei ole estää kotihoidon pitkittymistä vaan saada esim ulkomailta tulleet aikaisemmin suomenkielen ja kulttuurin piirin sekä saada aikaisemmat mahdollisuudet puuttua mahdollisiin ongelmakohtiin (oli sitten kyse perhe-elämästä, diagnosoinnista, ym perhettä/lasta auttavan turvan hakemisesta).
Tärkeää olisi, ettei varhaiskasvatusta leimattaisi vain ulkomaalaistaustaisille kohdistetuksi tukitoimeksi.
Aivan kantasuomalaistenkin kohdalla on havaittu, että koulutetuissa ja hyvinvoivissa perheissä lapset yleensä aloittavat varhaiskasvatuksen piirissä viimeistään kolmevuotiaana. Niissä tapauksissa, joissa lapset ovat eskariin saakka kotona, perheellä on keskimäärin enemmän syrjäytymiselle altistavia tekijöitä.
Ja älkää tulko nyt kertomaan, miten olette akateemisia asiantuntijoita ja olleet työelämässä iltaisin ja viikonloppuisin, samalla kätevästi hoitaen niitä neljää helppoa alle kouluikäistänne. Tässä puhutaan keskiarvoista.
T: akateeminen asiantuntija, jonka lasten etu ei todellakaan olisi olla kotona äidin hikoillessa etätöissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä vaan että kuinka meistä vähän vanhemmista ihmisistä kasvoi ihan normaaleja ilman päiväkotien virikkeitä. Ja äidit pysyi selväjärkisinä vaikka hoitivat ne muksunsa kotona kun pystyivät. Mä jaksan ihan oikeasti ihmetellä että hankitaan lapsia ja ne viedään päiväkotiin jos äiti tai isä on kotona. Tekosyy että kavereiden takia, uskon että niitä kavereita löytyy muualtakin.
Kun te vähän vanhemmat ihmiset ootte järjestäen ihan helvetin pihalla siitä miten paljon asiat on muuttuneet. Ei enää oo hiekkalaatikot täynnä kotihoidossa olevia lapsia, ei naapureita jotka vuorotellen hoitavat toistensa lapsia, ei kotipalvelua helposti saatavilla, ei isovanhempia apuna, ei iltapäiväkerhoja, ei puistotätejä. Teidän sukupolvi on se, joka on romuttanut tästä maasta kaiken yhteisöllisyyden ja ajanut äidit olemaan täysin yksin syyllistäen ja arvostellen. Ja nyt kun nähdään teidän aiheuttaman muutoksen seuraukset, niin sysätään siitäkin vastuu nykyäideille.
Ei naapurit hoitaneet meitä eikä nyt ainakaan mitää kotipalvelua, hyvänen aika! Isovanhemmat asui kauempana eli ei nekään hoitaneet. Joku kerho taisi olla olemassa mutta en käynyt sielä vaikka varmasti olisin saanut mennäkin, puistotädeistä ei oltu kuultukaan.
Pointtini on se että nykyään hankitaan lapsia ja viedään ne päiväkotiin vaikka äiti tai isä on kotona. Tekosyynä yleensä se että lapsi saa virikkeitä, varhaiskasvatusta ja kavereita.
Ja ei, minä eikä mun sisarukset eikä kaverit, ei naapurit eikä kukaan mun ikäinen ole syyllinen mihinkään yhteisöllisyyden romuttamiseen. Ja jos äidit on nykyään yksinäisiä niin en ota syytä niskoilleni. En minä eikä mun ikäiset sitä ole aiheuttanut. Mä en edes ymmärrä mitä ihmettä sä tuolla tarkoitat.
Eihän tuo ole mikään tekosyy. Lapsi tarvitsee iänmukaisia virikkeitä, varhaiskasvatusta ja kavereita. Nykyään ne kaikki saa kätevästi päiväkodista, joskus ennenvanhaan jostain muualta - siis jos sai kerran teitäkin palikoita on jotka eivät ymmärrä ko. perustarpeiden päälle. Äiti ei voi eikä tarvitse olla yhtäaikaa ohjelmatoimisto, pedagogi ja 5-vuotias, oli vastasyntynyt sisarus tai ei.
Tottakai lapsi tarvitsee kaikenlaista, en sitä kieltänytkään. Mutta aika oudolta tuntuu että ne virikkeet on nykyään päiväkodissa eikä vanhemmat pysty mitenkään niitä tarjoamaan. Ja kun oikein mietin niin mitä on varhaiskasvatus?? Vanhemmat ei voi kasvattaa lastaan vaan siihen tarvitaan pakosti päiväkoti? Mikä muuten on äidin tehtävä? Ei munkaan mielestä mikään ohjelmatoimisto, ei sitä lasta tarvi koko ajan viihdyttää. Eikä kukaan tarvitse pedagogisia taitoja kasvattaakseen lastaan.
Ei kukaan ole väittänytkään, etteivät vanhemmat pystyisi tarjoamaan omaa osuuttaan. Mutta 1-2 ihmisen panos on auttamatta vajaa. Mikä siinä on outoa että tämä tarpeet tulee päiväkodista verrattuna siihen, että ne haetaan esim.kerhosta? Eikä minua hävetä myöntää, että koulutettu kasvattaja osaa opettaa lapselle tiettyjä asioita paremmin kuin minä. Siksi en myöskään myöhemmin alkanut kotiopettajaksi.
Ja se ohjelmatoimisto-aspekti tulee kuvioon siinä vaiheessa, jos päivän koko ohjelma on äidin ja vauvan varassa. Pienelle riittää toki vähäkin, mutta todellakin eri tilanne jollekin 5-vuotiaalle joka kaipaa ikäistään seuraa ja ohjattua toimintaa.
Lisään tähän sivusta seuraajana sen, että meillä lakkautettiin 15 km säteellä kaikki kerhot paitsi yksi. Siihen yhteen ei otettu uusina kuin kerhossa jo olevien sisaruksia. Eli neuvottiin viemään osa-aikaisena päiväkotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapselle paras paikka on kotona, mikäli siihen vain mitenkaan on mahdollista ja jos kotona perusasiat toteutuvat. Eri asia toki on, jos vanhempi on esimerkiksi masentunut tai muuta ongelmaa.
Olen itse töissä päiväkodissa ja valitettavasti monilla on aivan liian ruusuinen kuva päiväkodin arjesta. Kaikkeen lapset kyllä tottuvat, mutta se ei sano että asiat olisivat heille hyödyllisiä. Muutama huomio päiväkotiarjesta, joihin perustan näkemykseni siitä, että kotona on parempi:
-vanhemmille ei kerrota kun lapset kyselevät milloin vanhempi tulee ja tuleeko jo. Monet itkevät ikäväänsä päivän aikana ja hyvin moni on kateellinen puolipäivähoitolaisille.
-Tilat ovat kolkkoja ja meluisia. Varsinkin rauhallisella lapsella ei ole rauhaa esimerkiksi vain haaveilla tai selailla kirjaa
-Pitkäjänteisiin leikkeihin ei ole mahdollisuutta. Pisimmät leikit ovat noin 1,5h mittaisia. Sitten se katkaistaan ruokailuun tai toimintaan tai ulkoiluun tai sisälle siirtyessä.
-Isot ryhmät stressaavat monia lapsia. Aikuisia ei riitä jokapaikkaan ja toisaalta lasten selostuksista on joskus aivan mahdotonta ottaa selvää mitä kävi ja kuka otti mitäkin ja kenellä oli ensin. Aikuisena on siis aivan mahdonta olla aina oikeudenmukainen.
-sääntöjä on todella paljon ja ne myös muuttuvat ihmisen mukaan. Osa aikuisista kieltää aivan kaikesta. Ja voi miettiä miten se lapseen vaikuttaa, kun kaikki on kiellettyä.
-lapsen yksilöllisyyttä on mahdotonta kovinkaan paljon tukea tai huomioida vaan ryhmän hallinta on etusijalla.
-suunniteltua toimintaa on noin 30-45 min/ päivä. Tämä johtuu ihan ryhmänhallinnan asioista. On todella vaikeaa vaikkapa maalata 12 lapsen kanssa ja ryhmää ei pysty jakamaan tarpeeksi pieniin ryhmiin, jotta toimitaa voisi kunnolla järjestää, sillä aikuisia ei ole tarpeeksi. Kotona lapselle voisi helposti järjestää näitä "tuokioita" vaikka kuinka monta ja saman päivän aikana voisi leipoa yhdessä, maalata, harjoitella kirjaimia ja käydä metsäretkellä. Päiväkodissa tämä olisi koko viikon ohjelma. Muu aika olisi vain pirstaleista vapaata leikkiä.
Jos lapsella ei ole naapuristossa samanikäisiä lapsia miettisin esimerkiksi puolipäivähoitoa. Niin, että lapsi on esimerkiksi vain 3h hoidossa.
Tämä työ on aivan ihanaa, mutta sydäntäni vain särkee, etten pysty antamaan lapsille niin hyvää paikkaa kuin haluaisin. Rakastan kaikkia ryhmäni lapsia ja he ovat aivan ihania ja ainutlaatuisia persoonia. Mutta pyydän, että älkää luulko varhaiskasvatuksesta liikoja, älkääkö vähätelkö kodin merkitystä. Jos vain mitenkään mahdollista, niin antaa lasten olla kotona.
Olen Espoossa päiväkodissa töissä, ollut viimeiset 25 vuotta, enkä kyllä tunnista noita puutteita ollenkaan ainakaan meidän alueen päiväkodeista.
- Harva lapsi itkee kateutta kun toiset lähtee kotiin, enemmänkin ne kotiin lähtevät itkevät kun leikit jää kesken ja muut saa jäädä leikkimään.
- Meidän päiväkodissa on 7 ryhmää, eli aika iso päiväkoti kyseessä. Meiltä löytyy myös pienempiä huoneita, esim hiljaisia lukuhuoneita, jonne yksi työntekijä voi viedä päivän aikana pienemmän ryhmän viettämään aikaa.
- Toki pisimmät leikit ovat usein sen pari tuntia, mutta kyllä ne leikit kotonakin keskeytyy ruokailuun, ulkoiluun ja päiväuniin jne.
- Aikuisena on välillä vaikea olla oikeudenmukainen, mutta niin se elämässä on aina. Oikeudenmukaisuutta tärkeämpää on tarjota surevalle lapselle syli ja huolenpitoa että harmistukset unohtuu ja leikki jatkuu.
- Meidän päiväkodissa säännöt käydään läpi ryhmän kanssa ja ne ovat kaikille samat, eli eivät muutu hoitajasta riippuen. On lisäksi tutkittu, että säännöt ja rutiinit auttavat lasta rentoutumaan, koska hänelle on selvää mitä häneltä odotetaan. Enkä ainakaan itse koe että meillä olisi mitenkään erityisen paljon sääntöjä.
- Päiväkodissa lapsen yksilöllisyyttä toki pyritään parhaimman mukaan tukea ja ottaa huomioon, mutta olet oikeassa ettei se aina onnistu. Se ei kuitenkaan ole aina huono asia, sillä ryhmässä työskentely ja toimiminen on lapselle tärkeä taito ja sitä on hyvä harjoitella turvallisessa ympäristössä päiväkodissa, jossa yksilöllisyyttä tukevia hoitajia on ryhmässä useimmiten 3-4, verrattuna siihen, että sitä lähtee harjoittelemaan koulussa jossa aikuisia on sitä tukemassa vain yksi.
Koen todella pelottavana tämän varhaiskasvatuksen ammattilaisten kritiikin omaa työpanostaan ja työpaikkaansa kohtaan. Täällä usein pelotellaan vanhempia siitä, miten päiväkodit ovat säilöntälaitoksia jossa lapsista ei välitetä ja kenelläkään ei ole aikaa katsoa perään. Meillä on Suomessa todella korkeatasoista varhaiskasvatusta ja alalla todella pitkään työskennelleenä voin sanoa, että joka vuosi mennään vielä parempaan päin. Pedagogisuus lisääntyy, erityistarpeiden huomiointi lisääntyy ja koko ajan tärkeimpänä on lapsen hyvinvointi.
Minusta kritiikki työtä kohtaan on tervettä. Sitä ajaa (omalla kohdalla) rakkaus lapsia kohtaan ja halu taata jokaiselle niin hyvä lapsuus kuin he ansaitsevat. Joskus epäkohtien korjaaminen on kuitenkin rivityöntekijänä mahdotonta.
Moni täällä on huolissaan siitä, että kotona lapsi joutuisi elämään vauvan ehdoilla, mutta samalla unohdetaan, että siellä päiväkodissa on parikymmentä muuta lasta joiden ehdoilla mennään. Ja yhtäkkiä päiväkodissa se on hyvä asia, mutta kotona huono asia. Joissain ryhmissä jopa on useampia vauvoja samassa ryhmässä sen sinun esikoisesi kanssa. Ja ne vauvat vaativat myös huomiota ja huutavat.
Pienen lapsen tarpeet ovat kuitenkin sellaisia, että niihin ei päiväkotia tarvita. Oman vuoron odottamista, pukemista, tunnetaitoje jne. voi harjoitella aivan hyvin myös kotona. Ja suurimmalta osalta vanhemmista nämä sujuvat ihan luonnostaan. Ja jos mietitään jos sitä mitä varten päiväkodit ovat syntyneet niin kyse ei ole lasten edusta vaan vanhempien mahdollisuudesta työelämään palaamiseen. Lasten hyvinvointiin on pyritty kiinnittämään huomiota, mutta silti monet asiat edelleen menevät tehokkuus edellä. Esimerkiksi lapsiryhmien koot.
Vertaissuhteet ovat toki lapselle tärkeitä ja joskus päiväkoti voi olla ainut paikka ystävystyä saman ikäisiin.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on 2 vuotias esikoinen ja 3 kk vauva. Esikoinen on todellakin (lyhyen) päivän päiväkodissa, sillä muuten en pystyisi tarjoamaan pienelle vauvalle tämän tarvitsemaa eheää varhaista vuorovaikutusta. Vahvatahtoisessa esikoisessani on sen verran kasvatettavaa, että monissa tilanteissa vauva jäisi liian vähälle huomiolle. Näin pystyn olemaan paras mahdollinen äiti ja tarjoamaan molemmille mahdollisimman lempeää ja tarpeisiin vastaavaa hoitoa. Haittaako tämä ketään, jos lapsistani kasvaa näin onnellisia aikuisia, joilla on mm. hyvät tunnetaidot?
Miksi ihmeessä hankitte lapset noin pienellä ikäerolla, jos sinulla on ilmeisen heikot organisointi- ja vuorovaikutustaidot?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä vaan että kuinka meistä vähän vanhemmista ihmisistä kasvoi ihan normaaleja ilman päiväkotien virikkeitä. Ja äidit pysyi selväjärkisinä vaikka hoitivat ne muksunsa kotona kun pystyivät. Mä jaksan ihan oikeasti ihmetellä että hankitaan lapsia ja ne viedään päiväkotiin jos äiti tai isä on kotona. Tekosyy että kavereiden takia, uskon että niitä kavereita löytyy muualtakin.
Kun te vähän vanhemmat ihmiset ootte järjestäen ihan helvetin pihalla siitä miten paljon asiat on muuttuneet. Ei enää oo hiekkalaatikot täynnä kotihoidossa olevia lapsia, ei naapureita jotka vuorotellen hoitavat toistensa lapsia, ei kotipalvelua helposti saatavilla, ei isovanhempia apuna, ei iltapäiväkerhoja, ei puistotätejä. Teidän sukupolvi on se, joka on romuttanut tästä maasta kaiken yhteisöllisyyden ja ajanut äidit olemaan täysin yksin syyllistäen ja arvostellen. Ja nyt kun nähdään teidän aiheuttaman muutoksen seuraukset, niin sysätään siitäkin vastuu nykyäideille.
Ei naapurit hoitaneet meitä eikä nyt ainakaan mitää kotipalvelua, hyvänen aika! Isovanhemmat asui kauempana eli ei nekään hoitaneet. Joku kerho taisi olla olemassa mutta en käynyt sielä vaikka varmasti olisin saanut mennäkin, puistotädeistä ei oltu kuultukaan.
Pointtini on se että nykyään hankitaan lapsia ja viedään ne päiväkotiin vaikka äiti tai isä on kotona. Tekosyynä yleensä se että lapsi saa virikkeitä, varhaiskasvatusta ja kavereita.
Ja ei, minä eikä mun sisarukset eikä kaverit, ei naapurit eikä kukaan mun ikäinen ole syyllinen mihinkään yhteisöllisyyden romuttamiseen. Ja jos äidit on nykyään yksinäisiä niin en ota syytä niskoilleni. En minä eikä mun ikäiset sitä ole aiheuttanut. Mä en edes ymmärrä mitä ihmettä sä tuolla tarkoitat.
Eihän tuo ole mikään tekosyy. Lapsi tarvitsee iänmukaisia virikkeitä, varhaiskasvatusta ja kavereita. Nykyään ne kaikki saa kätevästi päiväkodista, joskus ennenvanhaan jostain muualta - siis jos sai kerran teitäkin palikoita on jotka eivät ymmärrä ko. perustarpeiden päälle. Äiti ei voi eikä tarvitse olla yhtäaikaa ohjelmatoimisto, pedagogi ja 5-vuotias, oli vastasyntynyt sisarus tai ei.
Tottakai lapsi tarvitsee kaikenlaista, en sitä kieltänytkään. Mutta aika oudolta tuntuu että ne virikkeet on nykyään päiväkodissa eikä vanhemmat pysty mitenkään niitä tarjoamaan. Ja kun oikein mietin niin mitä on varhaiskasvatus?? Vanhemmat ei voi kasvattaa lastaan vaan siihen tarvitaan pakosti päiväkoti? Mikä muuten on äidin tehtävä? Ei munkaan mielestä mikään ohjelmatoimisto, ei sitä lasta tarvi koko ajan viihdyttää. Eikä kukaan tarvitse pedagogisia taitoja kasvattaakseen lastaan.
Ei kukaan ole väittänytkään, etteivät vanhemmat pystyisi tarjoamaan omaa osuuttaan. Mutta 1-2 ihmisen panos on auttamatta vajaa. Mikä siinä on outoa että tämä tarpeet tulee päiväkodista verrattuna siihen, että ne haetaan esim.kerhosta? Eikä minua hävetä myöntää, että koulutettu kasvattaja osaa opettaa lapselle tiettyjä asioita paremmin kuin minä. Siksi en myöskään myöhemmin alkanut kotiopettajaksi.
Ja se ohjelmatoimisto-aspekti tulee kuvioon siinä vaiheessa, jos päivän koko ohjelma on äidin ja vauvan varassa. Pienelle riittää toki vähäkin, mutta todellakin eri tilanne jollekin 5-vuotiaalle joka kaipaa ikäistään seuraa ja ohjattua toimintaa.
Lisään tähän sivusta seuraajana sen, että meillä lakkautettiin 15 km säteellä kaikki kerhot paitsi yksi. Siihen yhteen ei otettu uusina kuin kerhossa jo olevien sisaruksia. Eli neuvottiin viemään osa-aikaisena päiväkotiin.
Minä taas voi sanoa kolmen lapsen kokemuksella ja kaikkea tässä kymmenen vuoden sisällä kokeilleena, että kaikkein paras paikka kolme vuotta täyttäneelle lapselle kaverisuhteiden ja ryhmässä toimimisen oppimisen puolesta on puolipäivähoito kunnallisessa päiväkodissa. Kakkosena tulee kunnallinen päiväkerho ja viimeisellä sijalla seurakunnan päiväkerho.
Nämä toki ovat vain yhden perheen kokemuksia yhdessä kunnassa.
Lisäksi on hyvä ottaa huomioon, että joillain on nepsyaikuisia ja nepsylapsia perheissä. ADHD periytyy 80% varmuudella.
Näissä keskusteluissa on aina tehokas äiti ja rauhallinen esikoinen. Mun 4v lapsi haluaa huomion koko ajan ja mulla on ADHD joten mulla hajoaa tekeminen koko ajan keskeytyksiin.
En vois kuvitellakaan tähän jotain vauvaa vielä. Jos olis vauva, esikoinen olis päiväkodissa ja se olis myös suositus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on 2 vuotias esikoinen ja 3 kk vauva. Esikoinen on todellakin (lyhyen) päivän päiväkodissa, sillä muuten en pystyisi tarjoamaan pienelle vauvalle tämän tarvitsemaa eheää varhaista vuorovaikutusta. Vahvatahtoisessa esikoisessani on sen verran kasvatettavaa, että monissa tilanteissa vauva jäisi liian vähälle huomiolle. Näin pystyn olemaan paras mahdollinen äiti ja tarjoamaan molemmille mahdollisimman lempeää ja tarpeisiin vastaavaa hoitoa. Haittaako tämä ketään, jos lapsistani kasvaa näin onnellisia aikuisia, joilla on mm. hyvät tunnetaidot?
Miksi ihmeessä hankitte lapset noin pienellä ikäerolla, jos sinulla on ilmeisen heikot organisointi- ja vuorovaikutustaidot?
Aika ilkeästi sanottu toiselle. Lapsia ei hankita vaan saadaan. Joskus suunnitelmat menevät myttyyn ja ehkäisykin voi pettää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on 2 vuotias esikoinen ja 3 kk vauva. Esikoinen on todellakin (lyhyen) päivän päiväkodissa, sillä muuten en pystyisi tarjoamaan pienelle vauvalle tämän tarvitsemaa eheää varhaista vuorovaikutusta. Vahvatahtoisessa esikoisessani on sen verran kasvatettavaa, että monissa tilanteissa vauva jäisi liian vähälle huomiolle. Näin pystyn olemaan paras mahdollinen äiti ja tarjoamaan molemmille mahdollisimman lempeää ja tarpeisiin vastaavaa hoitoa. Haittaako tämä ketään, jos lapsistani kasvaa näin onnellisia aikuisia, joilla on mm. hyvät tunnetaidot?
Miksi ihmeessä hankitte lapset noin pienellä ikäerolla, jos sinulla on ilmeisen heikot organisointi- ja vuorovaikutustaidot?
Minulla on loistavat organisointi- ja vuorovaikutustaidot, niiden puutteesta tässä ei ole kyse :) Meille oli jo alusta asti selvää, että esikoinen menee 1,5 vuotiaana päiväkotiin ja on siellä myös vauvan synnyttyä. Juuri siksi uskalsimme yrittää lapsia pienellä ikäerolla. Meillä on todella mukavaa ja ihanaa arkea tällä järjestelyllä. Kukaan ei ole erityisen väsynyt ja kaikki voivat loistavasti ja ovat onnellisia. Eikös se ole parempi silloin näin?
No toi ap:n viisivuotias jo haluaa varmasti viettääkin päivät kavereiden kans sosialisoimassa. Enemmän se haittais lasta, että vedettäis hänet sieltä pois.
Sitten tuo subjektiivinen päivähoito-oikeus... Että ollaan työttöminä kotona ja lapset tarhassa.
Mulla nimittäin ois sellanen tilanne, että allekirjoitun just työsopimuksen, työt alkaa 1.10, 200m päässä kotoamme on päiväkoti. Tänään tuli puhelu, että vapaita päivähoitopaikkoja on lähinnä 15km päässä. Siellä jonkun työttömän muksu vie meiltä oikeasti tarvitsevilta paikan. TOSI KIVA! Ja asutaan Jyväskylässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on 2 vuotias esikoinen ja 3 kk vauva. Esikoinen on todellakin (lyhyen) päivän päiväkodissa, sillä muuten en pystyisi tarjoamaan pienelle vauvalle tämän tarvitsemaa eheää varhaista vuorovaikutusta. Vahvatahtoisessa esikoisessani on sen verran kasvatettavaa, että monissa tilanteissa vauva jäisi liian vähälle huomiolle. Näin pystyn olemaan paras mahdollinen äiti ja tarjoamaan molemmille mahdollisimman lempeää ja tarpeisiin vastaavaa hoitoa. Haittaako tämä ketään, jos lapsistani kasvaa näin onnellisia aikuisia, joilla on mm. hyvät tunnetaidot?
Miksi ihmeessä hankitte lapset noin pienellä ikäerolla, jos sinulla on ilmeisen heikot organisointi- ja vuorovaikutustaidot?
Minulla on loistavat organisointi- ja vuorovaikutustaidot, niiden puutteesta tässä ei ole kyse :) Meille oli jo alusta asti selvää, että esikoinen menee 1,5 vuotiaana päiväkotiin ja on siellä myös vauvan synnyttyä. Juuri siksi uskalsimme yrittää lapsia pienellä ikäerolla. Meillä on todella mukavaa ja ihanaa arkea tällä järjestelyllä. Kukaan ei ole erityisen väsynyt ja kaikki voivat loistavasti ja ovat onnellisia. Eikös se ole parempi silloin näin?
Kannattaa tutustua mitä se lapsen ”mukava ja ihana arki” siellä päiväkodin pienten ryhmässä todellisuudessa on. Jos sinä et pysty tarjoamaan kahdelle pienelle kasvatusta ja syliä, niin miten kuvittelet vakassa yhden aikuisen riittävän paljon suuremmalle määrälle lapsia?
Noin pienen paikka ei ole päiväkodissa, ei siellä ole mitään kymmenkätisiä taikureita töissä. Toki lapsi siihen sopeutuu, mutta se ei todellakaan ole lapsen etu.
T. Vakaope
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ysärillä omat lapsensa saaneelle tämä keskustelu tuntuu tosi oudolta. Silloin lapsen oikeus kunnalliseen päivähoitoon loppui tasan sinä päivänä, kun äitiysloma alkoi. Ei kyllä olisi tullut mieleenkään pitää vanhempaa lasta hoidossa, kun itse olin kotona, vaikka se olisikin ollut mahdollista.. Helpompaa ja mukavampaa olla kotona ja elää omien, vapaampien aikataulujen mukaan.
Tämähän on puhdasta valetta. Subjektiivinen päivähoito-oikeus tuli nimenomaan 1990-luvun alussa.
Ei, vaan väittämäsi on valetta. Subjektiivinen päivähoito-oikeus tuli 1996 (tai 1997, en muista varmaksi).
Itse olisin kovasti toivonut voivani pitää esikoisen päivähoidossa siihen asti kun toinen lapsi syntyy. Raskaus oli vähän haasteellinen ja minulla oli paljon ylimääräisiä lääkärikäyntejä, tutkimuksia ym. siinä loppuraskaudessa ja niihin pääseminen ja niiden organisoiminen kotona olevan lapsen kanssa oli melko haastavaa. Mutta tämä ei tosiaan silloin vielä onnistunut tai ollut mahdollista, vaan esikoisen oikeus päivähoitoon loppui kun äitiyslomani alkoi.
Muuten ei tarvetta tai kiinnostusta hoitoon ollut, vaan mielelläni pidin molemmat lapset kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ysärillä omat lapsensa saaneelle tämä keskustelu tuntuu tosi oudolta. Silloin lapsen oikeus kunnalliseen päivähoitoon loppui tasan sinä päivänä, kun äitiysloma alkoi. Ei kyllä olisi tullut mieleenkään pitää vanhempaa lasta hoidossa, kun itse olin kotona, vaikka se olisikin ollut mahdollista.. Helpompaa ja mukavampaa olla kotona ja elää omien, vapaampien aikataulujen mukaan.
Tämähän on puhdasta valetta. Subjektiivinen päivähoito-oikeus tuli nimenomaan 1990-luvun alussa.
Ei, vaan väittämäsi on valetta. Subjektiivinen päivähoito-oikeus tuli 1996 (tai 1997, en muista varmaksi).
Itse olisin kovasti toivonut voivani pitää esikoisen päivähoidossa siihen asti kun toinen lapsi syntyy. Raskaus oli vähän haasteellinen ja minulla oli paljon ylimääräisiä lääkärikäyntejä, tutkimuksia ym. siinä loppuraskaudessa ja niihin pääseminen ja niiden organisoiminen kotona olevan lapsen kanssa oli melko haastavaa. Mutta tämä ei tosiaan silloin vielä onnistunut tai ollut mahdollista, vaan esikoisen oikeus päivähoitoon loppui kun äitiyslomani alkoi.
Muuten ei tarvetta tai kiinnostusta hoitoon ollut, vaan mielelläni pidin molemmat lapset kotona.
Edelleen puppua. Subjektiivinen päihoito-oikeus kaikille alle kouluikäisille tuli voimaan 1990-luvun alussa.
Meillä oli huippu päiväkoti ja erittäin ekstrovertti tyttö, joka meni mielellään sinne aamuisin ja jota oli vaikea iltapäivällä saada kotiin kesken leikkien. 5 vuotiasta en olisi Helsingissä päästänyt myöskään itsekseen leikkimään pihalle, joten hänen sosiaalinen elämä oli päiväkodissa tai sovittujen leikkitreffien varassa. Jos olisin tilanteessasi, niin ihan samoin olisin tehnyt.