Mulla ei ole varaa ostaa talvitakkia.
Kolme lasta, kaksi työssäkäyvää vanhempaa. Tämä on täysin käsittämätöntä, että Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa keskituloiset perheelliset ihmiset ovat tällaisessa tilanteessa.
Meille ei tilata lehtiä, emme juo alkoholia, emme polta tupakkaa, ruoka tehdään itse, ei käydä koskaan missään. Auto on pakko olla työn takia, muuten luopuisimme siitäkin. Lapsilla on halvat harrastukset. Asuntolainaa maksetaan 1700 euroa kuussa.
Rahaa menee nettiin, puhelimiin, vakuutuksiin jne sen verran, että viivan alle jää 25€ per päivä kaikkeen elämiseen. Siitä maksetaan vaatteet, ruoka, shampoot ja ihan kaikki lasten kavereiden synttärilahjoista kampaajiin (jossa kävin viimeksi helmikuussa..). Päivähoitomaksuja ei enää ole.
Käytiin jo yhdellä talousneuvollakin tätä pohtimassa, mutta ei tälle mitään voi. Ei ole enää mitään, mistä nipistää. Auton voi myydä, jos jaksaa polkea 50km päivittäin pyörällä ympäri vuoden suuntaansa - julkinen liikenne ei toimi töihin asti. Voitaisiin lopettaa lasten harrastukset. Voitaisiin nipistää vielä niin, että todellakaan ikinä koskaan tehdä yhtään mitään. Ei koskaan Linnanmäelle, ei ikinä syödä ulkona, ei koskaan osteta lahjoja kenellekään.
Ensi vuodesta tulee vielä hauskempaa, kun lapsilisiä pienennetään. Hurraa! Onneksi me olemme keskituloisia ja mehän pärjäämme. Eiku.
Kommentit (187)
Mulla on sulle villakangastakki ja paksu toppatakki, tuu hakee. Saat ihan ilmatteeks.
Myykää asuntonne, lapset EI mene muuttamisesta rikki. Uudelta asuinalueelta saa uusia kavereita.
[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 21:40"][quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 12:00"]
[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 11:57"]
Miksi ihmeessä maksatte noin paljon lainaa?? Itsehän olette itsenne ahdinkoon näemmä työntäneet...
[/quote]
On pakko asua täällä, josta töitä saa. Ja koska asuntojen hinnat ovat täällä mitä ovat, on pakko olla iso asunto ja siis iso laina.
Kyllä, oma valinta oli tehdä kolme lasta. Olisi pitänyt jättäytyä lapsettomasti, niin olisi varaa elää. Hieno juttu vaan Suomelle, jos kenelläkään ei ole kohta varaa hankkia lapsia.
ap
[/quote]
Mun on pakko myöntää että kolmannen lapsen jälkeen olen huomannut että meillä ei olisi ollut varaa tähän kolmanteen. Ei sitä silloin tajunnut koululaisten kuluja kun laski vaan että koska pääsee vaipparuljansseista eroon.. Mulla on kans tilanne tällä hetkellä se että palkkaan on viikko, tilillä 70€ jolla ei paljon pötkitä, just ja just selviän ruokaostoksista. Mun on pakko hankkia lapsille viikonloppuna kunnon kengät, lenkkareillä ei enää pärjää, luotolle se sitten taas ja ensi viikolla makselen edelliskuukauden luottorästejä.. Tää on tosi syvältä. Olen röntgenhoitaja kunnallisella puolella ja kyllä syö kun kuvissa käy noi somalit kersoineen uutuudenhohtavissa goretex värmeissään ja mun lapset vetelee virttyneissä lenkkareissaan kun äitin palkka ei riitä lasten kenkiin :/
[/quote]Miksi ne kengät pitää hankkia just nyt viikonloppuna jos ensi viikolla tulee palkka?
Asutte noin kalliilla alueella, koska muka pakko töiden takia. Silti tarvitsette autoa jolla kuljette 50 km päivässä? Eli 25 km suuntaansa matkaa töihin...pitäiskö vähän vielä miettiä tuota asuinaluetta? Taitaa saman matkan päästä löytyä edullisempiakin taloja...
Olethan ap ostanut lapsillesi vaatteet kirpputoreilta? Ainakin täällä Oulun seudulla on kirppiksillä ihan älyttömästi hyväkuntoisia lastenvaatteita. Tosi edullisesti jotkut myyvät ihan merkkikamaakin. Ja tietty, jos rahat on tiukilla, niin sitten joutuu ehkä tyytymään vähän huonompaakin.
Itselläni ei ole lapsia, mutta siskonpojalle olen ostanut kirppiksiltä vaatteita ihan silläkin periaatteella, että jos oikein hyvää ja halpaa tulee vastaan, niin ostan, vaikkei se vaate olisi sopiva kuin vasta vuoden päästä.
Missä on ap:n edellisen vuoden (tai edellisten vuosien) talvitakki / talvitakit?
[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 21:50"]
Kyllä kahden työssäkäyvän tuloilla pitäisi pystyä kustantamaan normaali eläminen, eikä joutua miettimään, mistä ostaa talvivaatteet perheelle. Meidän ostovoima on todella surkeaksi mennyt ihan parissa vuodessa. Se tässä on ongelman ydin. Me suomalaiset vaan syyttelemme toisiamme, kuten tässäkin ketjussa tulee ilmi. Ei hyvältä näytä.
[/quote]
Mikä sitten on normaalia elämistä. Onko tolkuttoman kalliin asunnon ostaminen normaalia elämistä.
Kyllähän ap kertoi millä tavalla edellinen takki on nyt käyttökelvoton.
[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 21:59"][quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 21:50"]
Kyllä kahden työssäkäyvän tuloilla pitäisi pystyä kustantamaan normaali eläminen, eikä joutua miettimään, mistä ostaa talvivaatteet perheelle. Meidän ostovoima on todella surkeaksi mennyt ihan parissa vuodessa. Se tässä on ongelman ydin. Me suomalaiset vaan syyttelemme toisiamme, kuten tässäkin ketjussa tulee ilmi. Ei hyvältä näytä.
[/quote]
Mikä sitten on normaalia elämistä. Onko tolkuttoman kalliin asunnon ostaminen normaalia elämistä.
[/quote]
Toisaalta, kun jakaa lainamäärän kahdella, ei
kai sillä vielä saisi pk- seudulta yksiötä vuokralle?
Kannattaa myös laskea, kuinka maksamme välillisiä veroja esim. elintarvikkeista.
Lidl ehdotus oli hyvä, sillä säästää oikeasti ruuan kustannuksissa paljon kuussa.
1700€ kk ei kuitenkaan ole mikään palatsin lainanlyhennys.
Mua suututtaa sekin, että ihmiset eivät saa enää asuntolainoja ja joutuvat asumaan vuokralla, eli maksavat toisten sijoitusasunnot, eikä itselle jää mitään:(
Seuratkaa miten verovaroja käytetään, ilman mitään vastuuta mistään.
Poliittisessa johdossa täysin epäpäteviä ihmisiä valtaosa.
Nuoret syrjäytyvät työelämästä.
Ostovoima ja yrittäminen ajettu alas.
No, syytellään toisiamme vaan, näin suomalainen toimii.
Voi helvetin helvetti, ihan liian isot asumiskulut! Ja mikä talousneuvoja sanoo ettei tuolle mitään voi? Kyllä voi. Myykää asunto ja muuttakaa lähemmäs työpaikkoja tai pidentäkää laina-aikaa. Laina-ajan pidennys edellyttää tietysti että ei ole mitään eriä rästissä.
[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 12:00"][quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 11:57"]
Miksi ihmeessä maksatte noin paljon lainaa?? Itsehän olette itsenne ahdinkoon näemmä työntäneet...
[/quote]
On pakko asua täällä, josta töitä saa. Ja koska asuntojen hinnat ovat täällä mitä ovat, on pakko olla iso asunto ja siis iso laina.
Kyllä, oma valinta oli tehdä kolme lasta. Olisi pitänyt jättäytyä lapsettomasti, niin olisi varaa elää. Hieno juttu vaan Suomelle, jos kenelläkään ei ole kohta varaa hankkia lapsia.
ap
[/quote]
No eikö sitten kannattais muuttaa lähemmäs sitä työpaikkaa? Aloituksessa nimenomaan sanoit sinne olevan liian pitkä matka jotta voisi luopua autosta. Ristiriita?
[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 21:52"][quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 21:40"][quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 12:00"]
[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 11:57"]
Miksi ihmeessä maksatte noin paljon lainaa?? Itsehän olette itsenne ahdinkoon näemmä työntäneet...
[/quote]
On pakko asua täällä, josta töitä saa. Ja koska asuntojen hinnat ovat täällä mitä ovat, on pakko olla iso asunto ja siis iso laina.
Kyllä, oma valinta oli tehdä kolme lasta. Olisi pitänyt jättäytyä lapsettomasti, niin olisi varaa elää. Hieno juttu vaan Suomelle, jos kenelläkään ei ole kohta varaa hankkia lapsia.
ap
[/quote]
Mun on pakko myöntää että kolmannen lapsen jälkeen olen huomannut että meillä ei olisi ollut varaa tähän kolmanteen. Ei sitä silloin tajunnut koululaisten kuluja kun laski vaan että koska pääsee vaipparuljansseista eroon.. Mulla on kans tilanne tällä hetkellä se että palkkaan on viikko, tilillä 70€ jolla ei paljon pötkitä, just ja just selviän ruokaostoksista. Mun on pakko hankkia lapsille viikonloppuna kunnon kengät, lenkkareillä ei enää pärjää, luotolle se sitten taas ja ensi viikolla makselen edelliskuukauden luottorästejä.. Tää on tosi syvältä. Olen röntgenhoitaja kunnallisella puolella ja kyllä syö kun kuvissa käy noi somalit kersoineen uutuudenhohtavissa goretex värmeissään ja mun lapset vetelee virttyneissä lenkkareissaan kun äitin palkka ei riitä lasten kenkiin :/
[/quote]Miksi ne kengät pitää hankkia just nyt viikonloppuna jos ensi viikolla tulee palkka?
[/quote]
Teen ostokset (muut kuin ruoka) viikonloppuisin, viikolla en ehdi enkä myöskään jaksa mihinkään ostarille. Viikonloput mulla on työvapaat. Useimmiten ostan netistä mutta kenkien kanssa se on vähän tuuripeliä.. mitä ostoajankohtaan tulee niin mielestäni tennarikelit ovat vaan jo auttamatta ohi, ensi viikolle luvattu kylmää. Haluan olla varautunut kylmään aamuun, ja hitto onhan niillä somalilapsillakin jo gore texit jalassa, kuten kirjoitin ;)
[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 22:23"][quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 21:52"][quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 21:40"][quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 12:00"]
[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 11:57"]
Miksi ihmeessä maksatte noin paljon lainaa?? Itsehän olette itsenne ahdinkoon näemmä työntäneet...
[/quote]
On pakko asua täällä, josta töitä saa. Ja koska asuntojen hinnat ovat täällä mitä ovat, on pakko olla iso asunto ja siis iso laina.
Kyllä, oma valinta oli tehdä kolme lasta. Olisi pitänyt jättäytyä lapsettomasti, niin olisi varaa elää. Hieno juttu vaan Suomelle, jos kenelläkään ei ole kohta varaa hankkia lapsia.
ap
[/quote]
Mun on pakko myöntää että kolmannen lapsen jälkeen olen huomannut että meillä ei olisi ollut varaa tähän kolmanteen. Ei sitä silloin tajunnut koululaisten kuluja kun laski vaan että koska pääsee vaipparuljansseista eroon.. Mulla on kans tilanne tällä hetkellä se että palkkaan on viikko, tilillä 70€ jolla ei paljon pötkitä, just ja just selviän ruokaostoksista. Mun on pakko hankkia lapsille viikonloppuna kunnon kengät, lenkkareillä ei enää pärjää, luotolle se sitten taas ja ensi viikolla makselen edelliskuukauden luottorästejä.. Tää on tosi syvältä. Olen röntgenhoitaja kunnallisella puolella ja kyllä syö kun kuvissa käy noi somalit kersoineen uutuudenhohtavissa goretex värmeissään ja mun lapset vetelee virttyneissä lenkkareissaan kun äitin palkka ei riitä lasten kenkiin :/
[/quote]Miksi ne kengät pitää hankkia just nyt viikonloppuna jos ensi viikolla tulee palkka?
[/quote]
Teen ostokset (muut kuin ruoka) viikonloppuisin, viikolla en ehdi enkä myöskään jaksa mihinkään ostarille. Viikonloput mulla on työvapaat. Useimmiten ostan netistä mutta kenkien kanssa se on vähän tuuripeliä.. mitä ostoajankohtaan tulee niin mielestäni tennarikelit ovat vaan jo auttamatta ohi, ensi viikolle luvattu kylmää. Haluan olla varautunut kylmään aamuun, ja hitto onhan niillä somalilapsillakin jo gore texit jalassa, kuten kirjoitin ;)
[/quote]No sitten ei kannata valittaa siitä luotolle ostamisesta jos syyt on tuossa. Jos teet 8h päivää, ehdit kyllä arkenakin kauppaan. Ja oishan ne voinut ostaa jo edellisestä palkasta? Tai viime keväänä alesta? Mutta ei, ne on pakkopakko saada just tänä viikonloppuna koska somaleillakin on...
Just tänään kävin anttilassa ja siellä oli jos jonkinlaista viime sesongin takkia alkaen 20 e.
En voi mitään, että tulee tietyssä mielessä ajatuksiini Hyacinth Bucket ja "Keeping up appearance". Ettei vaan kukaan huomaisi, että meillä ei ehkä menekään niin hyvin kuin kalliit kulissit antavat ymmärtää.
Kaikki pienetkin menot kannattaa tarkastella suorastaan suurennuslasilla, esim. puhelinoperaattorit ja puhelimen turha käyttö, verkkoyhteys. Ruokaostoksissa kauppojen omat merkit ovat lähes aina yhtä hyviä kuin ns. brändit. Turhuudet pois kauppalistoilta. Kausituotteita ja tarjouksia metsästäen säästyy rahaa. Pois Stockmannilta, suunnaksi Tokmanni jne.
[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 22:28"][quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 22:23"][quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 21:52"][quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 21:40"][quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 12:00"]
[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 11:57"]
Miksi ihmeessä maksatte noin paljon lainaa?? Itsehän olette itsenne ahdinkoon näemmä työntäneet...
[/quote]
On pakko asua täällä, josta töitä saa. Ja koska asuntojen hinnat ovat täällä mitä ovat, on pakko olla iso asunto ja siis iso laina.
Kyllä, oma valinta oli tehdä kolme lasta. Olisi pitänyt jättäytyä lapsettomasti, niin olisi varaa elää. Hieno juttu vaan Suomelle, jos kenelläkään ei ole kohta varaa hankkia lapsia.
ap
[/quote]
Mun on pakko myöntää että kolmannen lapsen jälkeen olen huomannut että meillä ei olisi ollut varaa tähän kolmanteen. Ei sitä silloin tajunnut koululaisten kuluja kun laski vaan että koska pääsee vaipparuljansseista eroon.. Mulla on kans tilanne tällä hetkellä se että palkkaan on viikko, tilillä 70€ jolla ei paljon pötkitä, just ja just selviän ruokaostoksista. Mun on pakko hankkia lapsille viikonloppuna kunnon kengät, lenkkareillä ei enää pärjää, luotolle se sitten taas ja ensi viikolla makselen edelliskuukauden luottorästejä.. Tää on tosi syvältä. Olen röntgenhoitaja kunnallisella puolella ja kyllä syö kun kuvissa käy noi somalit kersoineen uutuudenhohtavissa goretex värmeissään ja mun lapset vetelee virttyneissä lenkkareissaan kun äitin palkka ei riitä lasten kenkiin :/
[/quote]Miksi ne kengät pitää hankkia just nyt viikonloppuna jos ensi viikolla tulee palkka?
[/quote]
Teen ostokset (muut kuin ruoka) viikonloppuisin, viikolla en ehdi enkä myöskään jaksa mihinkään ostarille. Viikonloput mulla on työvapaat. Useimmiten ostan netistä mutta kenkien kanssa se on vähän tuuripeliä.. mitä ostoajankohtaan tulee niin mielestäni tennarikelit ovat vaan jo auttamatta ohi, ensi viikolle luvattu kylmää. Haluan olla varautunut kylmään aamuun, ja hitto onhan niillä somalilapsillakin jo gore texit jalassa, kuten kirjoitin ;)
[/quote]No sitten ei kannata valittaa siitä luotolle ostamisesta jos syyt on tuossa. Jos teet 8h päivää, ehdit kyllä arkenakin kauppaan. Ja oishan ne voinut ostaa jo edellisestä palkasta? Tai viime keväänä alesta? Mutta ei, ne on pakkopakko saada just tänä viikonloppuna koska somaleillakin on...
[/quote]
Niin no ihan kuule riittää joka kuulle jotain lapsiin liittyvää ostettavaa, sulla ei ilmeisesti ole useampia lapsia? Viime kuussa ostin yhdet tarhatossut, sormikkaita ja sukkia kaikille kolmelle ja syyshaalarin -jonka sain kyllä ihan vain 20 € Tarjoustalon alelaarista. Kahdet housut ostin pienimmälle myös. Marras-joulukuun palkasta mietinkin sitten lämpimimpien talvikenkien hankintaa, yksillä kengillä ei koululaiset koko talvea pärjää.
No kylläpä on Hieno ja Kallis asuinalue :) meillä talolaina noin 500€/kk, itse tienaan noin 1200 ja mies 1900/kk nettona. kaksi autoa. Eikä ole pulaa talvitakeista.
Jokos aloittaja on saanut uuden talvitakin hankittua?
Ei ole minullakaan varaa ostaa takkia talveksi. Vanha toppatakki on kulahtanut ja ruma ja tiukka. Mutta kyllä se kelpaa vielä tämän talven. Ongelmani on talvikengät; vanhoissa on pohjat niin ohuet, että ei pidä lämpöä. Kirppareilta en ole löytänyt sopivaa kokoa. Eikä ole varaa uusia ostaa, kaupoissa kengät ovat järkyttävän kalliita.

Kyllä kahden työssäkäyvän tuloilla pitäisi pystyä kustantamaan normaali eläminen, eikä
joutua miettimään, mistä ostaa talvivaatteet perheelle.
Meidän ostovoima on todella surkeaksi mennyt ihan parissa vuodessa.
Se tässä on ongelman ydin.
Me suomalaiset vaan syyttelemme toisiamme, kuten tässäkin ketjussa tulee ilmi.
Ei hyvältä näytä.