Mitä tällä tarkoitetaan?
Olen ilmaissut neuvolassa ja muuallakin, että 4 kk vauva syö vähintään kahden tunnin välein öisinkin. Pari kertaa ohimennen on mainittu, että saattaa syödä vaan tavankin takia. Mitähän tällä kommentilla on yritetty viestiä? Etenkin neuvolassa? En voi alkaa lasta huudattamaankaan. Ja huuto siitä tulee, jos ei saa sitä tissiään. Eikä enää vaan jaksa. Illat vaan imetän. Herää nukkumaan käymisen jälkeen 15 min tai puolen tunnin päästä taas syömään, ei rauhotu muuten. Taas kohta sama juttu. Illat menee vaan siinä, vaikka olisin tarjonnut rintaa ennen nukkumaan menoa kuinka paljon. Yöt täysin repaleisia ja minä kohta myös. Aamulla meinaa tulla itku kun pitäisi nousta. Tavastako tämä kidutus johtuu vaan?
Kommentit (51)
Vauvani alkoi yhtäkkiä noin nelikuisena heräilemään taas noin kahden tunnin välein, vaikka aiemmin jo jonkin aikaa eka unipätkä oli ollut 4-5 tuntia ja sitä seuraavat noin 3 tuntia. Tokikaan tämä ei kuulosta paljolta, mutta aloitin kuitenkin 4,5kk iässä soseiden maistattelun ja aika reippaalla tahdilla sitä määrää lisäsin. Ekan viikon tai kaksi menin pienemmillä määrillä mutta sitten annoin niin paljon kuin vauva vaan kerralla halusi. Uusia makuja annoin pari ekaa päivää vaan muutaman lusikallisen allergioiden varalta mutta jos ei oireillut niin ei kun vaan taas rajattomasti tarjolle. Ja yöunet pääosin ovat palanneet hyviksi, nukkuu ekan pätkän yleensä 6-8 tuntia ja tämän jälkeen vielä 2-4 tuntia. Eli kai ne soseet sitten auttoivat :) ja jos nykyisin vauva herää useammin niin kokeilen antaa vaan tuttia ja usein vauva nukahtaakin siihen heti uudelleen.
Tuhti iltapala, esim velli ja vielä maitoa päälle jos huolii. Ei pitäisi kyllä ainakaan nälän takia herätä puolen tunnin päästä. Ja tosiaan kiinteitä kehiin enemmän, jos vauvalle ei maito enää kerta piisaa.
[quote author="Vierailija" time="07.10.2014 klo 22:12"]Omani tissutteli. Lopuksi aloin tarjoamaan syliä, haleja ja keinutusta kun heräsi. Vähitellen loppu tissiriippuvuus ja tissuttelun sijaan söi kunnolla. 2 tunnin välein, se tällei muuttu 4 tunnin väliseksi. Älä heti anna tissiä. Yritä muita konsteja rauhottamiseen ja vasta vartin kitinän jälkeen rinnalle
[/quote]
Älä anna heti tissiä? Yritin vartin kitinässä ja toiset itkussa rauhottaa muuhun. Aina on yritetty illasta. Minä ja mies.
Joku ehdotti tuttia. Sitäkin on tarjottu. En edes muista kuinka monenlaista tuttia ja millä kaikilla keinoin. Minä tarjoan, vaihdan "salaa" tissin tuttiin, puoliunisena, hereillä ja virkeänä, mies tarjoaa, sokeriliemessä uitettuna, tippa äidinmaitoa tutin päässä, luonnonkumista, silikonista, anatomista, tissinmallista, pidetty hellästi suussa, palautettu itsepintaisesti takaisin suuhun, pidetty taukoa, tarjottu taas.. Ei vaan kelpaa. Olen etsinyt varmaan jokaisen tuttivinkin ja kokeillut sitä useaan otteeseen. Tuloksetta. :(
En usko että pelkästään nälän takia ainakaan joka kerta tissille huutaa, siitä on vaan tullut vauvan tapa rauhoittua ja saada turvaa. Suosittelisin kokeilemaan ja totuttamaan muita konsteja rauhoittamiseen, kuten joku tuossa kertoikin omista kokemuksistaan. Tuota tissittelykierrettä seuraa muuten pian vatsanväänteet ja olette vain syvemmällä suossa, nimimerkillä kokemusta on.
Alotin soseet 3kk ikäselle, kummasti rauhotti. Suosittelen!
Meillä oireili lapsen vilja-allergia noin.+ runsaana pulautteluna. Kun jätin viljat kokonaan pois omasta ruokavaliostani tilanne rauhoittui n. 2 viikon kuluttua. Tosin vilja- allergia tajuttiin vasta siina vaiheessa kun lapselle alettiin antaa viljatuotteita muistaakseni silloin 5 kk ikäisenä.
[quote author="Vierailija" time="07.10.2014 klo 22:08"]
Ollaan soseita päivällä maisteltu. Jotenkin neuvolassakin peloteltiin kun kerroin, että vaan vähän saa antaa jne. Ei ole sitten uskaltanut paljoa syöttää. Pitää oikeasti alkaa tarjoamaan jotain illallakin, jos helpottaisi.
[/quote] Kylla sina, aiti, tiedat lapsesi tarpeet paremmin kuin neuvolantati suosituksineen. Suositukset ovat OK mutta ei niita tarvitse sokeasti noudattaa.
Jotenkin jättivät neuvolassa vähän tyhjän päälle näiden sosejuttujen kanssa.. Olen kovasti asiasta lukenut, mutta kaikkialla kun vaan hoetaan vaan maistelusta ja maistelusta 4-6kk ikäisellä, niin en ole uskaltanut lisätä määrää hirveästi.. Tyttö on kyllä kasvanut hyvin ja kokoakin on hirveästi jo. On lähemmäs 69vm pitkä ja kohta 8kg.. Ehkä siksi neuvolassa luottavat vaan että maito riittää. Riittäähän se, jos elää tissi koko ajan suussa. On kyllä hölmö olo. Miksei missään voida suoraan sanoa, että sitä voi tarvita muutakin? Kiitokset muuten vastauksistanne! Osaan väsyneenä vaan valittaa, pahoittelut siitä..
[quote author="Vierailija" time="07.10.2014 klo 22:27"][quote author="Vierailija" time="07.10.2014 klo 22:08"]
Ollaan soseita päivällä maisteltu. Jotenkin neuvolassakin peloteltiin kun kerroin, että vaan vähän saa antaa jne. Ei ole sitten uskaltanut paljoa syöttää. Pitää oikeasti alkaa tarjoamaan jotain illallakin, jos helpottaisi.
[/quote] Kylla sina, aiti, tiedat lapsesi tarpeet paremmin kuin neuvolantati suosituksineen. Suositukset ovat OK mutta ei niita tarvitse sokeasti noudattaa.
[/quote]
Tiedän. Jotenkin vaan muuta tietoa on vähän saatavilla.. Eikä ekan kanssa tiedä kaikkea.. Tiedä sitten menikö neuvolassa herne nenään, kun soseet aloitin kysymättä heiltä.
Mites uniliina/ kapalo? Miedän esikoinen nukkui tuon ikäisenä paremmin, kun oli kapaloitu. Se rauhoitti jotenkin.
Aloitat kiinteiden syöttämisen! Pikku hiljaa mutta kuitenkin niin, että vauva selkeästi jo syö kunnon ruokaa. Sillä pitäisi saada imetyskertoja vähenemään ja yöstömiset harvenemaan. Kyllä meillä aloitettiin kiinteät 4kk ikäiselle kun meno oli juuri niin kuin ap kuvaili. Ja meillä fiksu neuvolatäti joka tätä suositteli!