Lue keskustelun säännöt.
Oletko sinä peruskoulussa ollut muiden edistäjä vai muista oppija?
21.02.2023 |
Vai keskiverto koululainen? Nyt kun on esillä peruskoulu ja tasapäistäminen, miten sinä koit peruskouluajan? Olitko lahjakas muiden tsemppaaja, keskiverto vai antoivatko muut sinulle innostuksen panostaa opiskeluun?
Aloitin ala-asteella kympin tyttönä, keskiarvo putosi noin numerolla siirryttäessä ylä-asteelle ja taas lukiossa. Pääsyynä täysi vertaistuen puute, ketään luokallani ei kiinnostanut jatko-opinnot ja opintojen vakavasti ottaminen. Vasta yliopistossa ympärilläni oli ihmisiä, jotka oikeasti opiskelivat tavoitteellisesti. Muita "tsemppasin" niin, että he kopioivat läksyni tai tarkastivat matikan tehtävät aamubussissa. Eli en opettanut yhtään ketään ja sain lähinnä aina perustella mielenkiintoani asioiden pohtimiseen. Miksi tehdä yhtään mitään, lukion jälkeen voi hyvin jäädä tänne maalle kaupan vuoropäälliköksi. Mitä nyt biologiasta puhua, ensi viikonloppuna ryypätään.
Tasapäistäminen huononsi oppimistuloksiani ja hidasti urapolkuani. Vasta päästyäni seuraan, jossa opintoja arvostetaan eikä pidetä pakollisena pahana ja vankilana, oppimispotentiaali tuli otettua käyttöön. En tiedä mitä haittaa siitä olisi ollut, jos meidän maalaiskoulunkin ylä-asteella tai lukiossa olisi ollut luokka tai pari, johon oltaisiin kerätty niitä joita opinnot kiinnostaa. Ei ne viina-Villet ja rööki-Reijat ota muista mallia vaan vetävät muut alas.
Kommentit (13)
Luokallamme kaikki olivat vähintään aika hyviä koulussa. Se oli kunnia-asia. Mutta jotkut olivat passiivisempia. Yhdessä ryhmätyössä jouduin tekemään kaiken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskiverto. Istuin hiljaa tunneilla mutta en lukenut kokeisiin tai panostanut kouluun, keskiarvo oli reilu 8.
Minä olin sekä edistäjä, että oppija. Opin mielestäni myös siitä edistämisestä ja minusta on hyvä, että peruskoulussa on eri tasoisia oppijoita. Olin alakoulussa keskiverto oppilas, keskiarvo oli 8-8,5, mutta innostuin opiskelusta viidennellä, koska minulla oli pari koulunkäynnistä innostunuttta kaveria, jotka tsemppasivat ja lopulta lukion päättötodistuksen keskiarvo oli 9.8.
Minulla oli yläkoulussa hyvä kaveri, jota koitin auttaa opinnoissa ja mm. ennen kokeita selitin hänelle asioita, joita tulisi mahdollisesti kokeeseen. Uskon, että tästä oli hyötyä omallekin oppimiselle.
Perseilin, näsäviisastelin ja nauratin tyttöjä, mutta salaa opiskelin ja paukutin kokeista 9-10.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Edistäjä, sillä opetin muillekin sitä tuskallista joukko-oppia, josta minulla oli kymppi. Tämä siis peruskoulun alkuvuosina.
Ja missähän muka sai numeroarvostelun ekaluokalla, milloin tuota joukko-oppia opetettiin? Eikä se mitään tuskallista ollut, unioneita ja leikkauksia, piirreltiin erilaisia ympyröitä erilaisten palikoiden tai kukkien ympärille. Myöhemmin tuon avulla oli helppo käsittää ohjelmointirakenteita OR, AND, NOT jne.
Minä olin se laajan matematiikan tyttö yläasteella, lukiossa jouduin usein taululle esittämään sen malliratkaisun vaikeisiin pitkän matematiikan tehtäviin. Helppoihin tehtäviin riitti aina viittaajia, vaikeiden kohdalla opettaja kiersi katsomassa tiettyjen tyyppien ratkaisut ja valitsi sitten jonkun kirjoittamaan omansa taululle.
En kumpikaan. Pidin huoli omista asioistani, omasta oppimisestani. Kuusi ällää kirjoitin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidin osaamiseni piilossa. Opin tämän jo kansakoulussa, jonne mennessäni osasin lukea ja kirjoittaa sujuvasti. Kun muut harjoittelivat kirjaimia, minä jouduin virkkaamaan metrikaupalla ketjusilmukkajonoa askartelutuntien materiaaliksi. Lukion loppuun asti oli selvää, että mitä paremmin jotakin osasi, sitä varmemmin joutui tekemään niitä hommia, joita kukaan ei halunnut tehdä.
Joskus jouduin opettamaan jotakuta hitaampaa. Ei peruskoululainen osaa opettaa, joten käytännössä minä vain korjasin opetettavani virheitä eli kerroin hänelle oikean vastauksen. Ei siitä liene ollut hyötyä muille kuin varsinaiselle opelle itselleen.
Silmiinpistämättömänä ja laiskahkona livuin kansakoulusta peruskouluun ja lukioon. Lopulta kirjoitin neljä ällää ja sujahdin opiskelemaan alaa, jossa ei tarvinnut vetää ketään perässä.
Peruskoulussa oma pulpettini oli aina sijoitettu jonkun häirikön viereen. Puolet opettajan sanomisista meni aivan ohi korvien, kun vieruskaveri oli suunapäänä, sähläsi kaikkea mahdollista, kyseli mikä kirja, sivu ja tehtävä meillä milloinkin oli meneillään.
Yläluokilla (7-8) vieressäni istui erittäin häiriintynyt nuorisorikollinen, joka siirtyi laitokseen ysiluokan syksyllä. Sitten minäkin sain opiskelurauhan oppitunneille ja viimeisenä vuonna arvosanani paranivat. Kouluun meno ei tuottanut enää ahdistusta ja pelkoa.
Arvosanojen parantumista opettajat selittelivät lähenevänä yhteishaulla jne ja kehuivat "loppuspurttia". Nyt yritän kaikin tavoin huolehtia siitä, etteivät omat lapseni joudu miksikään "tukioppilaiksi".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edistäjä, sillä opetin muillekin sitä tuskallista joukko-oppia, josta minulla oli kymppi. Tämä siis peruskoulun alkuvuosina.
Ja missähän muka sai numeroarvostelun ekaluokalla, milloin tuota joukko-oppia opetettiin? Eikä se mitään tuskallista ollut, unioneita ja leikkauksia, piirreltiin erilaisia ympyröitä erilaisten palikoiden tai kukkien ympärille. Myöhemmin tuon avulla oli helppo käsittää ohjelmointirakenteita OR, AND, NOT jne.
Minä olin se laajan matematiikan tyttö yläasteella, lukiossa jouduin usein taululle esittämään sen malliratkaisun vaikeisiin pitkän matematiikan tehtäviin. Helppoihin tehtäviin riitti aina viittaajia, vaikeiden kohdalla opettaja kiersi katsomassa tiettyjen tyyppien ratkaisut ja valitsi sitten jonkun kirjoittamaan omansa taululle.
Meillä, eteläsuomalaisessa maalaiskoulussa, oli numeroarvostelu alusta lähtien. Oltiin joukko-opin aikoina vielä kansakoulun rippeitä. Isoveljeni kulki edeltä ja oppi numerot, vähentämisen, ynnäämisen ja kertomisen, ja minä jouduin erottelemaan banaaneita ja omenoita ympyröiden sisälle. Kyllä v*tutti.
Laput silmillä hikaroin oman polkuni. Toki yläkoulussa olin se, joka veti kivirekeä perässään ryhmätöissä. Vihasin niitä, eivätkä ne onneksi olleet silloin niin yleisiäkään. Kyllä myös tsemppasin ja tuin, jos joku kauniisti pyysi. Harvempi vain lähestyi ystävällisesti, vaan enemmänkin se oli sitä tupakkapaikkailua ja muiden kiusaamista. Lukiossa olikin sitten jo motivoituneita ihmisiä, joiden pärjääminen vaikutti piilosta: tässä koulussa kuuluu kirjoitta laudatureja. Yliopistossa ei taas ollut oikein hengenheimolaisia tai minä en osannut heihin liittyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä jouduin vetämään koko luokkaa perässä. Olin nopeaälyinen, ahkera adhd-tyttö.
Edistäjä, sillä opetin muillekin sitä tuskallista joukko-oppia, josta minulla oli kymppi. Tämä siis peruskoulun alkuvuosina.