Erilaiset libidot, mitä tehdä?

Aiheen vierestä, olisi kiva kuulla miten olette ratkaisseet onnistuneesti tilanteita, joissa mies se haluttomampi osapuoli, vaikka läheisyyttä on eikä riitelyä juuri koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Hirveä tilanne varma lapselle kasvaa teidän taisteluiden keskellä. Kumpikaan ei päästä toista lähelle eikä tahdo. Olette yhdessä vain tehdäksenne vielä sisaren esikoiselle. Meinaatteko kasvattaakin lapset sitten yhdessä? Lapselle tietysti olisi varmaan parempi, että olisi toinen, joka jakaisi samat kokemukset ja voisivat tukea toisiaan... tilannehan olisi vallan eri jos olisitte molemmat tyytyväisiä seksittömään liittoonne. Teistä kumpikaan ei ole, ettekä ole viimeisiin vuosiin osanneet kuin pahentaa tilannetta. Alunperinkään ette tainneet olla varma tunteistanne kun suhteen alkua kuvailit. Nyt tilanne on paha eikä se toisen lapsen myötä helpotu. Kyseessä ei ole kahden seksittömyyteen tyytyväisen kumppanuus vaan riitelevä, toisistaan tarpeekseen saanut pariskunta, jonka tiet eivät enää kohtaa, jotka pilaavat toistensa elämän ja lapsihan tuossa kärsii teidän välissänne. Olisi aika avata keskustelu erosta. Ehkä se helpottaa arkeanna ja jatkuvaa riitelyä. Ero ei ole niin suuri häpeä.

Emme ole puhuneet erosta. Itse asiassa meistä molemmat haluaisivat enemmän lapsia, mutta se tosiaan voisi olla suuri virhe tässä kohtaa.

Voiko tuo lapsen yökiukuttelu johtua todellakin riitelystämme? Ajattelin, että se liittyy lähinnä uhmaikään. Lapsi nimittäin on muuten hyvätapainen, mutta saa joskus käsittämättömiä raivokohtauksia, jostain syystä etenkin julkisilla paikoilla. Sekin välillä aiheuttaa sanaharkkaa. En ajatellut, että riitelymme noin pieneen vaikuttaisi, koska pääsääntöisesti emme koskaan riitele siten, että lapsi pelkäisi.

Meillä ei ole ihan kamalasti muuta läheisyyttä. Joskus kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Onko tuo normaalia pikkulapsiarkea? Siis aivanko totta? Miten ihmiset saa pienelläkin ikäerolla lapsia, jos seksi järjestään loppuu lasten tuloon?

Normaalia. Menee neljä vuotta että nainen muuttuu takaisin ihmiseksi äidistä.

Sitten yleensä unohdetaan ehkäisy ja kierre on taas valmis. Taas neljä vuotta ja sama pyörä pyörähtää käyntiin.

Miksi pojille ei opeteta naisten yleistä haluttomuutta ja pojat ei itse näe isän ja äidin dynamiikkaa???

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen vieraissakäyntiä, ennen kuin ylä- ja alapääsi räjähtää. Mitkään parisuhdeoppaat tai terapiat eivät poista sitä tosiasiaa, että pitkässä parisuhteessa seksin väljähtämisen riski on erittäin suuri. Koitapa syödä samaa pizzalajiketta päivästä toiseen, vuodesta toiseen, ja sen jälkeen kokeile vaihteeksi jotain toista - lupaan, että maistuu! :)

Mistä moinen alapeukkuarmeija? Ei ihme, että ihmiset eroavat niin herkästi nykyisin, kun seksiäkään ei saa elämässä olla. Huoh.

Vierailija kirjoitti:

Aiheen vierestä, olisi kiva kuulla miten olette ratkaisseet onnistuneesti tilanteita, joissa mies se haluttomampi osapuoli, vaikka läheisyyttä on eikä riitelyä juuri koskaan.

Vinkkejä hmmm....

1. Varmista, ettei miehellä ole salasuhteita, ettet vain ala tekemään turhaa työtä. Mahdollisen salasuhteen paljastuessa saat itse valita.

2. Miehelle testosteronia, mieluiten liikunnan lisäämisen ja henkisen rasituksen vähentämisen kautta. Lääkärin määräyksestä mahdollisesti lääkkeillä. Miehen terveys tutkittava tarpeen vaatiessa, esimerkiksi lääkitysten tai sairauksien vaikutus.

3. Älkää enää riidelkö ja syytelkö toisianne seksistä, haluttomuudesta, tarpeista tai huonosta käytöksestä. Sopikaa riitanne. Sopikaa sopivanne myös jatkossa, jotta voitte siihen lohduttautua kun seuraavan kerran sanotte pahasti.

4. Keskustelua toiveista seksin saralla. Miten ja missä tilanteissa mies voisi olla kiinnostunut harrastamaan millaista seksiä naisensa kanssa. Tahtoisiko muuttaa jotain seksissä? Onko otollinen tilaisuus mahdollista järjestää jonain tiettynä aikana tai useammankin vai odotetaanko sen osumista kohdalle? Päättäkää kokeilla (jossain vaiheessa), perääntyä saa milloin vain tietysti, pahoitellen.

5. Iän myötä miehet eivät ole välttämättä yhtä valmiita seksiin milloin ja missä vain (jos ovat koskaan olleetkaan. Historiassannekaan ei välttämättä ole ollut täydellä fiiliksellä mukana). Suorituspaineiden lisääminen ei auta. Mies voi kokea paineita itseään halukkaamman naisen kanssa vaikka naisen arvioissa intohimoinen nainen olisikin kelle tahansa miehelle taivaan lahja. Mies luultavasti kokee myös huonommuutta haluttomuudestaan eikä asiaa auta kyltymätön puoliso, joka ei saa vähästä tarpeekseen. Siispä suorituspaineiden minimointi. Silloin kun seksiä on, kannattaa antaa ymmärtää, että se on niin hyvää, että pitää pitkään tyytyväisenä. Jos se ei olisi milläänlailla uskottavaa, voi antaa ymmärtää seksin olleen ainakin niin nautinnollista ja ihanaa, että siinä itsessään ei ainakaan ole valittamista eikä seksi ole käsiteltävien asioiden listalla heti muutamaan päivään.

Parantakaa näin miehen terveyttä, itsetuntoa, motivaatiota ja mielenkiintoa. Ehkä seksiä on sitten edes vähän enemmän.

Vapaamielinen ja onnellinen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen vieraissakäyntiä, ennen kuin ylä- ja alapääsi räjähtää. Mitkään parisuhdeoppaat tai terapiat eivät poista sitä tosiasiaa, että pitkässä parisuhteessa seksin väljähtämisen riski on erittäin suuri. Koitapa syödä samaa pizzalajiketta päivästä toiseen, vuodesta toiseen, ja sen jälkeen kokeile vaihteeksi jotain toista - lupaan, että maistuu! :)

Mistä moinen alapeukkuarmeija? Ei ihme, että ihmiset eroavat niin herkästi nykyisin, kun seksiäkään ei saa elämässä olla. Huoh.

Vertaus "Koitapa syödä samaa pizzalajiketta päivästä toiseen, vuodesta toiseen, ja sen jälkeen kokeile vaihteeksi jotain toista" on melko huono kun aloittaja ja vaimo eivät syö ollenkaan pizzaa. Viimeksi helmikuussa. Vertauksen sanoma on, että vaihtelu virkistää, mutta tässä tilanteessa se ei ole osuvaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tuo normaalia pikkulapsiarkea? Siis aivanko totta? Miten ihmiset saa pienelläkin ikäerolla lapsia, jos seksi järjestään loppuu lasten tuloon?

Normaalia. Menee neljä vuotta että nainen muuttuu takaisin ihmiseksi äidistä.

Sitten yleensä unohdetaan ehkäisy ja kierre on taas valmis. Taas neljä vuotta ja sama pyörä pyörähtää käyntiin.

Miksi pojille ei opeteta naisten yleistä haluttomuutta ja pojat ei itse näe isän ja äidin dynamiikkaa???

Tätä valhetta jaksavat levittää katkerat miehet ja jokin osa lapsettomista, heikossa asemassa olevista naisista. Aloituksen tilanne ei ole mikään normaali tilanne jokaisessa pikkulapsiperheessä. Esimerkiksi meillä lasten saaminen ei ole vähentänyt seksin määrää yhtään (useita kertoja viikossa). Ei imetysaikanaeikä synnytysten jälkeen. Toki molemmat vanhemmat pitävät itsestään muutenkin huolta. Itsestään huolehtinen, yleinen hyvinvointi ja yhteinen aika ym. vaikuttavat seksin määrään myös muilla kuin lapsia saaneilla. Kurjaa syyttää äitiä kaikesta, kasvakaa aikuisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kysynyt vaimolta, että miksi hän on niin pahantuulinen, ja mitä voisit tehdä hänen mielialansa parantamiseksi?

Tässä olikin se taikasana (olen samaa mieltä)- kysy ap vaimolta, mitä voit tehdä, että hänellä olisi taas hyvä olla. Jos se eitee suhdetta vähän paremmaksi niin en tiedä mikä. Jokainen nainen varmaankin haluaisi joskus kuulla nuo sanat.

Kysyyköhän se vaimo ikinä mieheltä, että mitä hän voisi tehdä suhteen eteen? Jos toinen vain haastaa riitaa, niin eipä siinä kyllä itselläkään tekisi paljon mieli kysellä, että mitenkäs voisin fröökynän oloa tehdä paremmaksi tänään. Suoraan sanottuna ei v*ttujakaan kiinnostaisi. Etenkin, kun ap:n mukaan kotityöt ja lastenhoito on jaettu tasapuolisesti. Kaksi siinä suhteessa on, eikä tämä vaimo kuulosta hirveästi laittavan tikkua ristiin esimerkiksi sen kersan kiikuttamisessa takaisin omaan sänkyyn.

Johonkin se vaimokin on tyytymätön, kun koko ajan tulee riitaa. Jos kumpikaan ei halua tulla vastaan ja kysyä, mitä minä voisin tehdä sinun hyväksesi, niin vaihtoehdot on jatkaa riitelyä tai erota. Mitään hyvää tuolla "en minä mutta tuo" tai "teen sitten jos tuo toinen ensin..." -asenteella ei voi saada aikaan, vaan parisuhde on yhtä riitelyä ja valtataistelua. Onko kummastakaan olemaan se fiksumpi osapuoli, joka osaa tuon negatiivisuuden kierteen katkaista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kysynyt vaimolta, että miksi hän on niin pahantuulinen, ja mitä voisit tehdä hänen mielialansa parantamiseksi?

Tässä olikin se taikasana (olen samaa mieltä)- kysy ap vaimolta, mitä voit tehdä, että hänellä olisi taas hyvä olla. Jos se eitee suhdetta vähän paremmaksi niin en tiedä mikä. Jokainen nainen varmaankin haluaisi joskus kuulla nuo sanat.

Kysyyköhän se vaimo ikinä mieheltä, että mitä hän voisi tehdä suhteen eteen? Jos toinen vain haastaa riitaa, niin eipä siinä kyllä itselläkään tekisi paljon mieli kysellä, että mitenkäs voisin fröökynän oloa tehdä paremmaksi tänään. Suoraan sanottuna ei v*ttujakaan kiinnostaisi. Etenkin, kun ap:n mukaan kotityöt ja lastenhoito on jaettu tasapuolisesti. Kaksi siinä suhteessa on, eikä tämä vaimo kuulosta hirveästi laittavan tikkua ristiin esimerkiksi sen kersan kiikuttamisessa takaisin omaan sänkyyn.

Johonkin se vaimokin on tyytymätön, kun koko ajan tulee riitaa. Jos kumpikaan ei halua tulla vastaan ja kysyä, mitä minä voisin tehdä sinun hyväksesi, niin vaihtoehdot on jatkaa riitelyä tai erota. Mitään hyvää tuolla "en minä mutta tuo" tai "teen sitten jos tuo toinen ensin..." -asenteella ei voi saada aikaan, vaan parisuhde on yhtä riitelyä ja valtataistelua. Onko kummastakaan olemaan se fiksumpi osapuoli, joka osaa tuon negatiivisuuden kierteen katkaista?

Olen yrittänyt olla riitelemättä, mutta se on haastavaa. En tiedä, oletko itse ollut samanlaisessa tilanteessa, että kumppanin mielestä teet kaiken aina jotenkin väärin. Se ei ole kovin mukava tunne, ja vielä ikävämpää on, kun tietää jo valmiiksi ettei mikään riitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kysynyt vaimolta, että miksi hän on niin pahantuulinen, ja mitä voisit tehdä hänen mielialansa parantamiseksi?

Tässä olikin se taikasana (olen samaa mieltä)- kysy ap vaimolta, mitä voit tehdä, että hänellä olisi taas hyvä olla. Jos se eitee suhdetta vähän paremmaksi niin en tiedä mikä. Jokainen nainen varmaankin haluaisi joskus kuulla nuo sanat.

Kysyyköhän se vaimo ikinä mieheltä, että mitä hän voisi tehdä suhteen eteen? Jos toinen vain haastaa riitaa, niin eipä siinä kyllä itselläkään tekisi paljon mieli kysellä, että mitenkäs voisin fröökynän oloa tehdä paremmaksi tänään. Suoraan sanottuna ei v*ttujakaan kiinnostaisi. Etenkin, kun ap:n mukaan kotityöt ja lastenhoito on jaettu tasapuolisesti. Kaksi siinä suhteessa on, eikä tämä vaimo kuulosta hirveästi laittavan tikkua ristiin esimerkiksi sen kersan kiikuttamisessa takaisin omaan sänkyyn.

Johonkin se vaimokin on tyytymätön, kun koko ajan tulee riitaa. Jos kumpikaan ei halua tulla vastaan ja kysyä, mitä minä voisin tehdä sinun hyväksesi, niin vaihtoehdot on jatkaa riitelyä tai erota. Mitään hyvää tuolla "en minä mutta tuo" tai "teen sitten jos tuo toinen ensin..." -asenteella ei voi saada aikaan, vaan parisuhde on yhtä riitelyä ja valtataistelua. Onko kummastakaan olemaan se fiksumpi osapuoli, joka osaa tuon negatiivisuuden kierteen katkaista?

Olen yrittänyt olla riitelemättä, mutta se on haastavaa. En tiedä, oletko itse ollut samanlaisessa tilanteessa, että kumppanin mielestä teet kaiken aina jotenkin väärin. Se ei ole kovin mukava tunne, ja vielä ikävämpää on, kun tietää jo valmiiksi ettei mikään riitä.

Itseasiassa olen ollut tilanteessa, jossa puoliso on kestokiukkuinen ja tukitsee kaiken minun sanomisen ja tekemisen negatiivisesti. Kysyn, voisiko toinen laittaa tiskit koneeseen ja puoliso tiuskii vastaan. Menen itse laittamaan tiskit, se on kuulemma vittuilua. Ei tuossa auta kun olla provositumatta itse ja yrittää olla provosoimatta toista. Vaikka oikeasti tekisi mieli huutaa, että mitä tässä nyt voi tehdä kun mikään ei kelpaa, niin sanoo vain rauhallisesti, että huomasin että olet väsynyt ja ärtynyt, joten ajattelin tehdä tämän jotta sinä saat levätä (vaikka olen itsekin väsynyt ja ärtynyt). Aika pian puoliso tajusi, että hän on noissa tilanteissa ainoa joka räyhää ja räkyttää, kun ei enää voinut syyttää minuakaan.

Mitä sinä itse olet ajatellut tehdä tilanteen parantamiseksi? Olet kertonut, että pariterapiaan et halua ja riitelyäkään et voi lopettaa. Jotain täytyy tehdä.

Itse ajattelen, että omaa käytöstään voi muuttaa. Voi itse tehdä asioita tai olla tekemättä. Sen lisäksi voi puhua kumppanin kanssa. Mutta toinen ottaa aina sen isomman, vaikeamman ja ensimmäisen askeleen. Voit jäädä odottamaan, tekeekö sen vaimosi, tai sitten voit tehdä sen itse.

Voit olla riitelemättä. Jos teillä tulee usein riitaa lapsen hoitoon viemisestä, ehdota, että sovitte siitä ajoissa. "Voidaanko miettiä, mikä olisi meille paras tapa hoitaa lapsen hoitoon vienti ja haku? Minä ehdotan, että vien lapsen alkuviikosta ma-ke ja haen to ja pe. Olisiko tämä sinusta hyvä jako, vai mitä ehdotat? Jos tulee tarve muuttaa suunnitelmaa, niin voidaanko yrittää sopia siitä viimeistään edellisenä iltana?" Minun on vaikea (jopa avioeroneena) ymmärtää, miksi tuosta pitäisi riidellä. Meillä mies vei lapset aina, minä hain. Minä menin aikaisemmin töihin ja lähdin myös aikaisemmin.

Kaikki arjen asiat, joista riitaa tulee, voi sopia etukäteen. Ja jos sovittuun tulee muutos, voi sen hoitaa kauniisti. Jos vaimo sanoo joku aamu, että en ehdikään tänään viedä, vaikka sovittiin, sinä sanot, että uskon, sulla on oikeasti hyvä syy muuttaa suunnitelmaa ja tänään on sulle ihan ok viedä TAI että uskot hyvään syyhyn, mutta että myös sinulla on tosi tiukka aamu, että menee vähän hankalaksi ja koitatte ratkaista tilanteen parhaalla mahdollisella tavalla, uskoen siihen, että kumpikin tahtoo teille ja lapselle vain hyvää.

Ja mitä muuhun tulee ole itse kiltti. Kehu, halaa, tee kivoja juttuja. Huomio, pidä kädestä. Pyydä sohvalle viereen. Anna läheisyyttä, älä vie seksiin, vaan näytä, että kaipaat vaimoa kainaloosi. Puhu, kerro, että hän on tärkeä, haluat saada yhteyden takaisin. Älä syyttele vaimoa. Kerro, että sinä olet etrkaantunut vaimosta, mutta haluat takaisin lähelle. Älä puhu siitä, mitä hän on tehnyt tai jättänyt tekemättä. Ota iso askel, harppaus. Ja suosittelen myös sitä terapiaa, kun saatte puheyhteyden.

Vanha suomalainen sanalasku ratkaisee monta asiaa: Mitä ei ole saativilla kotona, se haetaan kyliltä.

Pitkissä suhteissa tulee erilaisia kausia. En enää edes muista kauan meidän seksittömät kaudet kesti. Jossain kohtaa oli useiden kuukausien tauko, ehkä yli 6kk tms. Sitten jossain vaiheessa seksiä oli 1-2krt kuukaudessa niinä päivinä kun vaimoa hormonien puolesta panetti. Sekin meni helposti katkeraksi: Kun koskaan ei ole seksiä silloin kun minä haluaisin, niin ihan vaan periaatteesta en halua silloin kun rouvaa sattuu panettamaan.

Sellainen asenne ei ole hyvä, mutta siinä hetkessä ei oikein osannut muutakaan. En silloin ymmärtänyt että se liittyi hormoneihin. Jälkikäteen ajateltuna tilanne olisi ollut parempi jos vaimo olisi suoraan sanonut, että on vaan niin väsynyt ja rasittunut (ja useimmiten aika vihainen) ettei voi edes harkita seksiä paitsi silloin kun kuukautiskierron joku vaihe aiheuttaa libidon nousun yli väsymyksen. Silloin olisi voinut vaikka suunnitella etukäteen pidemmät seksitreffit juuri sille päivälle.

Mutta. Kävi sitten niin, että vaimon vuosia kestänyt väsymys väheni ja meille tuli lähes puolivuotta kestänyt vaihe kun vaimon libido oli niin tapissa että panimme lähes joka päivä.

Sen loppumisesta on nyt yli vuosi. Vaimo sanoi että siirtyminen hormonikierukkaan laski libidon nollaan. Kierukka taas poistettiin yli puoli vuotta sitten, mutta se entinen libido ei koskaan palannut takaisin.

Nyt olen alkanut miettimään miten asiat meni. Ennen uutta "kuherruskuukautta" eron uhka oli iso. Oliko "korkea libido" vain reaktio eron uhkaan ja kun uhkaa ei enää ollut, niin libido laski alas. En kuitenkaan usko että feikkasi halukkuutta vain ettei erottaisi.

Nyt kun vaimoa taas oikeasti panettaa vain sen 1-2krt kuukaudessa, niin hän silti kyllä ehdottelee seksiä useammin, kun ei halua että palataan aikaisempaan. Mutta ei "velvollisuuden" takia harrastettu seksi ole ihan sama. Ns. hyvät seksikerrat alkaa olla aika harvassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kysynyt vaimolta, että miksi hän on niin pahantuulinen, ja mitä voisit tehdä hänen mielialansa parantamiseksi?

Tässä olikin se taikasana (olen samaa mieltä)- kysy ap vaimolta, mitä voit tehdä, että hänellä olisi taas hyvä olla. Jos se eitee suhdetta vähän paremmaksi niin en tiedä mikä. Jokainen nainen varmaankin haluaisi joskus kuulla nuo sanat.

Kysyyköhän se vaimo ikinä mieheltä, että mitä hän voisi tehdä suhteen eteen? Jos toinen vain haastaa riitaa, niin eipä siinä kyllä itselläkään tekisi paljon mieli kysellä, että mitenkäs voisin fröökynän oloa tehdä paremmaksi tänään. Suoraan sanottuna ei v*ttujakaan kiinnostaisi. Etenkin, kun ap:n mukaan kotityöt ja lastenhoito on jaettu tasapuolisesti. Kaksi siinä suhteessa on, eikä tämä vaimo kuulosta hirveästi laittavan tikkua ristiin esimerkiksi sen kersan kiikuttamisessa takaisin omaan sänkyyn.

Miksi tuollaista pitää sietää?

Ihan oikeasti. Yhtäkkiäkö se puoliso vaan muuttuu äyskiväksi ja sitten ei voikaan enää erota?

Johonkin se vaimokin on tyytymätön, kun koko ajan tulee riitaa. Jos kumpikaan ei halua tulla vastaan ja kysyä, mitä minä voisin tehdä sinun hyväksesi, niin vaihtoehdot on jatkaa riitelyä tai erota. Mitään hyvää tuolla "en minä mutta tuo" tai "teen sitten jos tuo toinen ensin..." -asenteella ei voi saada aikaan, vaan parisuhde on yhtä riitelyä ja valtataistelua. Onko kummastakaan olemaan se fiksumpi osapuoli, joka osaa tuon negatiivisuuden kierteen katkaista?

Olen yrittänyt olla riitelemättä, mutta se on haastavaa. En tiedä, oletko itse ollut samanlaisessa tilanteessa, että kumppanin mielestä teet kaiken aina jotenkin väärin. Se ei ole kovin mukava tunne, ja vielä ikävämpää on, kun tietää jo valmiiksi ettei mikään riitä.

Itseasiassa olen ollut tilanteessa, jossa puoliso on kestokiukkuinen ja tukitsee kaiken minun sanomisen ja tekemisen negatiivisesti. Kysyn, voisiko toinen laittaa tiskit koneeseen ja puoliso tiuskii vastaan. Menen itse laittamaan tiskit, se on kuulemma vittuilua. Ei tuossa auta kun olla provositumatta itse ja yrittää olla provosoimatta toista. Vaikka oikeasti tekisi mieli huutaa, että mitä tässä nyt voi tehdä kun mikään ei kelpaa, niin sanoo vain rauhallisesti, että huomasin että olet väsynyt ja ärtynyt, joten ajattelin tehdä tämän jotta sinä saat levätä (vaikka olen itsekin väsynyt ja ärtynyt). Aika pian puoliso tajusi, että hän on noissa tilanteissa ainoa joka räyhää ja räkyttää, kun ei enää voinut syyttää minuakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kysynyt vaimolta, että miksi hän on niin pahantuulinen, ja mitä voisit tehdä hänen mielialansa parantamiseksi?

Tässä olikin se taikasana (olen samaa mieltä)- kysy ap vaimolta, mitä voit tehdä, että hänellä olisi taas hyvä olla. Jos se eitee suhdetta vähän paremmaksi niin en tiedä mikä. Jokainen nainen varmaankin haluaisi joskus kuulla nuo sanat.

Kysyyköhän se vaimo ikinä mieheltä, että mitä hän voisi tehdä suhteen eteen? Jos toinen vain haastaa riitaa, niin eipä siinä kyllä itselläkään tekisi paljon mieli kysellä, että mitenkäs voisin fröökynän oloa tehdä paremmaksi tänään. Suoraan sanottuna ei v*ttujakaan kiinnostaisi. Etenkin, kun ap:n mukaan kotityöt ja lastenhoito on jaettu tasapuolisesti. Kaksi siinä suhteessa on, eikä tämä vaimo kuulosta hirveästi laittavan tikkua ristiin esimerkiksi sen kersan kiikuttamisessa takaisin omaan sänkyyn.

Miksi tuollaista pitää sietää?

Ihan oikeasti. Yhtäkkiäkö se puoliso vaan muuttuu äyskiväksi ja sitten ei voikaan enää erota?

Johonkin se vaimokin on tyytymätön, kun koko ajan tulee riitaa. Jos kumpikaan ei halua tulla vastaan ja kysyä, mitä minä voisin tehdä sinun hyväksesi, niin vaihtoehdot on jatkaa riitelyä tai erota. Mitään hyvää tuolla "en minä mutta tuo" tai "teen sitten jos tuo toinen ensin..." -asenteella ei voi saada aikaan, vaan parisuhde on yhtä riitelyä ja valtataistelua. Onko kummastakaan olemaan se fiksumpi osapuoli, joka osaa tuon negatiivisuuden kierteen katkaista?

Olen yrittänyt olla riitelemättä, mutta se on haastavaa. En tiedä, oletko itse ollut samanlaisessa tilanteessa, että kumppanin mielestä teet kaiken aina jotenkin väärin. Se ei ole kovin mukava tunne, ja vielä ikävämpää on, kun tietää jo valmiiksi ettei mikään riitä.

Itseasiassa olen ollut tilanteessa, jossa puoliso on kestokiukkuinen ja tukitsee kaiken minun sanomisen ja tekemisen negatiivisesti. Kysyn, voisiko toinen laittaa tiskit koneeseen ja puoliso tiuskii vastaan. Menen itse laittamaan tiskit, se on kuulemma vittuilua. Ei tuossa auta kun olla provositumatta itse ja yrittää olla provosoimatta toista. Vaikka oikeasti tekisi mieli huutaa, että mitä tässä nyt voi tehdä kun mikään ei kelpaa, niin sanoo vain rauhallisesti, että huomasin että olet väsynyt ja ärtynyt, joten ajattelin tehdä tämän jotta sinä saat levätä (vaikka olen itsekin väsynyt ja ärtynyt). Aika pian puoliso tajusi, että hän on noissa tilanteissa ainoa joka räyhää ja räkyttää, kun ei enää voinut syyttää minuakaan.

Miksi tuollaisiin suhteisiin jäädään? Joo, ei kaikki suhteet ole täydellisiä, mutta ihan taatusti parempaakin löytyy kuin räksytettävänä olemista päivästä toiseen. Ja tuo, että itse sitten pitää löyhytellä sitä toista. Oletteko te kaikki jotenkin läheisriippuvaisia? Kohentuuko sen puolison käytös ratkaisevasti, jos itse antaa jatkuvasti periksi ja perääntyy?

Vierailija kirjoitti:

Noin puolet avuoliitoista päätyy eroon, se on kylmä fakta. Kukaan ei mene naimisiin erotakseen, mutta siltikin puolet liitoista päättyy eroon. Ei tuon liiton puolesta kannattaisi isoa vetoa lyödä,semmoiset on merkit ilmassa. Valitettavasti on kokemusta asiasta, oma avioliittoni oli ja meni varsin samoissa merkeissä. Ap:n tuntemuksiin pystyn samaistumaan, erityisesti lause "tekeepä mitä tahansa, niin se on jotenkin väärin" tuntui erittäin tutulle. Tolkuton riitely ei ole normaalia, seksin väheneminen lapsen tulon jälkeen on, tietyyn rajaan asti. Kuitenkin seksin puute, vaikka ei ehkä ole ongelmista edes suurin, on yksi lisänaula parisuhteen arkkuun, ellei sitten ole kyse kahden aseksuaalin liitto. Se on sitten jokaisen harkittava että milloinka ylitetään se raja jolloin parisuhteella ei kertakaikkiaan ole enää jatkamisen edellytyksiä.

Eihän ap:n suhde ole terve, ei varmaan ole koskaan ollutkaan varsinaisesti, koska kuulemma vaimo on enemmän tai vähemmän ollut hankala/suhteessa on ollut haasteita aiemminkin ennen naimisiinmenoa ja lasta. Lapsi on kuitenkin niin iso kuormittava tekijä, joka voi laukaista omia käsittelemättömiä juttuja, että olisi suorastaan ollut ihme, että epävakaa suhde epävakaan naisen kanssa olisi lapsen myötä muuttunut vakaaksi ja nainen terveeksi (ilman terapiaa, työtä itsensä kanssa).

Täällähän on jatkuvasti aloituksia fiksuista, tervepäisistä miehistä, jotka lapsen syntymän jälkeen menevät lukkoon, muuttuvat kiukkuisiksi ja/tai passattaviksi ilman aikaisempia merkkejä, että näin voisi käydä. AP:n parisuhteessa merkit ovat olleet aina läsnä.

Naiselle sanottaisiin, että lähde lätkimään, jos mies on henkisesti väkivaltainen, mutta henkisesti väkivaltaista naista pitäisi vaan sietää ja ymmärtää.

AP, sinulla on oikeus sellaiseen parisuhteeseen, joka tekee sinut onnelliseksi. Jos se ei onnistu nykyisessä suhteessa, sitten on erottava. Tässä tapauksessa parisuhde vaatisi terapiaa myös vaimosi suunnalta ja hän on ilmoittanut, ettei terapiaan lähde.

Lapselle toki sääli, että joutuu syntymään henkisesti väkivaltaiseen perheeseen epävakaalle äidille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aiheen vierestä, olisi kiva kuulla miten olette ratkaisseet onnistuneesti tilanteita, joissa mies se haluttomampi osapuoli, vaikka läheisyyttä on eikä riitelyä juuri koskaan.

Vinkkejä hmmm....

1. Varmista, ettei miehellä ole salasuhteita, ettet vain ala tekemään turhaa työtä. Mahdollisen salasuhteen paljastuessa saat itse valita.

2. Miehelle testosteronia, mieluiten liikunnan lisäämisen ja henkisen rasituksen vähentämisen kautta. Lääkärin määräyksestä mahdollisesti lääkkeillä. Miehen terveys tutkittava tarpeen vaatiessa, esimerkiksi lääkitysten tai sairauksien vaikutus.

3. Älkää enää riidelkö ja syytelkö toisianne seksistä, haluttomuudesta, tarpeista tai huonosta käytöksestä. Sopikaa riitanne. Sopikaa sopivanne myös jatkossa, jotta voitte siihen lohduttautua kun seuraavan kerran sanotte pahasti.

4. Keskustelua toiveista seksin saralla. Miten ja missä tilanteissa mies voisi olla kiinnostunut harrastamaan millaista seksiä naisensa kanssa. Tahtoisiko muuttaa jotain seksissä? Onko otollinen tilaisuus mahdollista järjestää jonain tiettynä aikana tai useammankin vai odotetaanko sen osumista kohdalle? Päättäkää kokeilla (jossain vaiheessa), perääntyä saa milloin vain tietysti, pahoitellen.

5. Iän myötä miehet eivät ole välttämättä yhtä valmiita seksiin milloin ja missä vain (jos ovat koskaan olleetkaan. Historiassannekaan ei välttämättä ole ollut täydellä fiiliksellä mukana). Suorituspaineiden lisääminen ei auta. Mies voi kokea paineita itseään halukkaamman naisen kanssa vaikka naisen arvioissa intohimoinen nainen olisikin kelle tahansa miehelle taivaan lahja. Mies luultavasti kokee myös huonommuutta haluttomuudestaan eikä asiaa auta kyltymätön puoliso, joka ei saa vähästä tarpeekseen. Siispä suorituspaineiden minimointi. Silloin kun seksiä on, kannattaa antaa ymmärtää, että se on niin hyvää, että pitää pitkään tyytyväisenä. Jos se ei olisi milläänlailla uskottavaa, voi antaa ymmärtää seksin olleen ainakin niin nautinnollista ja ihanaa, että siinä itsessään ei ainakaan ole valittamista eikä seksi ole käsiteltävien asioiden listalla heti muutamaan päivään.

Parantakaa näin miehen terveyttä, itsetuntoa, motivaatiota ja mielenkiintoa. Ehkä seksiä on sitten edes vähän enemmän.

Tähän huomiona, että miehilläkin voi ihan oikeasti vain olla matala libido luonnostaan, ilman mitään kummempaa syytä. Olen tiennyt ainakin pari miestä, joilla on ollut kunnon panomiehen maine, vaikka oikeasti heillä ei ole ollut libidoa juuri nimeksikään (mutta eivät kuitenkaan aseksuaaleja) - varmaankin puhuneet itselleen sellaisen maineen ympäristön paineiden takia. Toisen näistä kanssa seurustelin ja voin sanoa, että vaikka parisuhteen aikana vakuuttelin itselleni että kyllä totun siihen, niin oli helpotus lopulta erota ja etsiä sopivampi kumppani. Ei monillakaan miehillä ole kanttia myöntää miespuolisille kavereilleen ettei seksi oikein kiinnosta ja siksi yleisessä tiedossa ei ole, että näitä on ihan normaalimiestenkin joukossa.

Ja sinä joka kysymyksen esitit - ei tuota välttämättä voi ratkaista millään muulla, kuin että totut tilanteeseen ja keskität energiat johonkin muuhun. En toki miestäsi tunne, joten kannattaa asiasta keskustella kumppanin kanssa ihan kunnolla.

Seksuaalisuus on elämänenergiaa. Nainen ei selkeästi jaksa luoda energiaa, että olisi kiinnostunut seksuaalisesta kanssakäymisestä Ap:n kanssa. Kokeilisin kyllä pariterapiaa, jos vaan nainen suostuu siihen. Ja Ap kannattaisi kanavoida seksuaalienergiaa muuhun tekemiseen niin pääsee noiden tunteiden kanssa helpommalla. 

Pitäisikö erota jos ajattelee että olisi onnellisempi jonkun toisen kanssa? Meidän tilanne ei enää ole yhtä paha kuin AP:n, mutta olen jo jossain vaiheessa ymmärtänyt etten enää rakasta vaimoani. Tulemme enimmäkseen toimeen ja hän on edelleen seksuaalisesti haluttava vaikka seksi ei enää kovin hyvää olekaan.

Tiedän että on olemassa nainen jonka kanssa voisin kuvitella olevani oikeasti onnellinen. Mutta koska on lapsia ja yhteistä omaisuutta, niin voiko aikuinen ihminen olla niin itsekäs että laittaisi oman onnensa ehjän perheen edelle? Pelkään vain että ajan myötä alkaa katkeroitumaan kun on kateellinen niille jotka todella rakastavat puolisoaan.

Näin sinkkunaisena nämä vauvapalstalla lukemani avioliittoavaukset eivät kyllä mitenkään kannusta hankkimaan lapsia tai avioitumaan.