Lue keskustelun säännöt.
Onko elämäni ollut poikkeuksellisen raskasta?
02.09.2021 |
Olen vuosien ajan herännyt viemään lapsia päiväkotiin viideltä (siis herännyt tuolloin, lapset olleet päivässä n. seitsemältä), tehnyt 8 tunnin työpäivän, hakenut lapset päivystä n. viideltä ja ollut kotona kuudelta, tämän jälkeen usein ruoan jälkeen ulkoiluttanut vilkkaita lapsia uudestaan ja hoitanut normiarkea... aikaa on kulunut matkustamiseen julkisilla. Käsi pystyyn jonka elämä ollut tässä kohden yhtä raskasta, vai onko tämä ihan normi? Poissa töistä en ole ollut juuri koskaan koska ollaan oltu ärsyttävän terveitä...
Kommentit (99)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on se sama trolli, kuin "esiintymiskammoinen, joka lopettaa opiskelun." Tunnistaa kyllä.
Sinä olet se sama pipipää, joka perustaa miljoonia ketjuja kakkaongelmista ja haisevista alapäistä, huomaa kyllä!
Jaha, taisin osua oikeaan.
No etpä kyllä. Lisäks sulla on keskittymishäiriö kun tollasia mietit.
Ei jumalauta mikä pelle olet, ap. Täysi trolli.
Uijui, osaat ihan kiroilla! Osaan minäkin, jos sillä väittelyitä voitetaan, tuota kirosanaa en kyllä käyttäisi koska siitä Jumala on luvannut varman rangaistuksen! Mutta se on itse pelle ja trolli joka sanoo toiselle pelle ja trolli!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No eikö sun pitäisi olla töissä, jos on noin kiireistä ja rankkaa? Vai onko luppoaikaa roikkua täällä?
Tsekkaapas aloituksen aikamuoto!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelliselle vielä, että Helsingissä harvalla on varaa omaan autoon, varsinkaan eronneella/erotetulla, ja täällä siihen harvoin on järkeäkään rahaa panna, Suomessa autoilu on niin kallista!
Tietenkin autoilu on kallista jos ei laita mitään rahallista arvoa sille että käyttää neljä tuntia ylimääräistä päivässä (=20h/viikko=1040h/vuosi) matkoihin.
Ei läheskään kaikilla helsinkiläisillä ole varaa autoon vaikka miten päässään arvottaisi asiat. Ja vaikka olisi ihan jees työpaikka. Näkyy noita päiväkoti-ikäisten perheitä tuolla julkisissa tosi paljon.
Vierailija kirjoitti:
Okei no olet varmasti ollut väsynyt, mikä on ihan normaalia lapsiperhettä, mutta kyllä tuo kuulostaa varsin ylelliseltä itselle. Itse olen ollut lähes koko ikäni psyykkisesti sairas. Eläköidyin 20-vuotiaana. Minulla on taustalla hankaluutta lapsuudessa, koulukiusaamista, alistamista töissä, väkivaltainen puoliso ja alkoholistipuoliso. On ollut aikoja, joina en pysty huolehtimaan itsestäni, koska en uskalla poistua kotoa. Elämä on ollut itsetuhoista selviytymistaistelua traumaoireineen. Takana on pitkä syömishäiriöhelvetti ja valtava määrä itsevihaa. Välillä en pääse sängystä ylös. Toisinaan taas en nuku ollenkaan. Ei sillä, että haluaisin uhriutua, kuinka kamalaa on ollut.
On minullakin ollut kaikkea paskaa mutta silti olen vääntäytynyt joka päivä töihin, enkä maannut kotona surkuttelmassa paskaa elämää.
Minun elämäni on ollut poikkeuksellisen raskasta, mutta en usko että jaksaisin tuollaista elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo raskaan ja ankean kuuloista elämää, mutta yhdistän raskaan elämän kyllä oikeasti rankkouhin elämä kokemuksiin, kuten väkivaltainen parisuhde, läheisen itsemurha, lapsen kuolema, oma vakava sairastuminen jne.
Niin, näistähän en sanonut muuta kuin että olen kiitollinen siitä että lapseni elävät. Et mistään voi päätellä, ettei elämässäni olisi (ollut) jotain noista muista, kun puhuin nyt selvästikin vain perusarjesta.
Katsoppa otsikon kysymystä. Se antaa ymmärtää, että aihe olisi jokin muu kuin perusarki. Huonosti otsikoitu.
Kaikki ei mahdu otsikkoon, siksi on keksitty myös aloitusviesti!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsilla voi olla rankkaa, kun hoitopäivät ovat 9 tuntia... Oletan että lapset heräävät klo 6. Joten nukkumaan on käytävä viimeistään klo 20. Viikolla olette lasten kanssa 2 tuntia iltaisin kotona hereillä, josta ainakin puolet oletettavasti menee ruokahommiin. Kaupassakin pitää varmaan välillä käydä yms.
Ei kivaa arkea minusta. Olet ehkä yh, koska jos olisi perheessä toinen vanhempi, olisitte varmaankin saaneet järjestettyä lapsille lyhyemmät hoitopäivät.No, onhan tämä edes virkistävää vaihtelua tämä vastaus. Mut suurimmaksi osaksi tää on taas tätä tän foorumin skitsoidisuutta, "Älä valita elämäsi on ihanaa", "järkkyä elämää älä valita itsepä olet kaikkeen syypää" 🤣 Päättäkää nyt edes!
Totta, olen kyllä Jumalalle kiitollinen siitä että lapseni ovat elossa. Antaahan tuo toki näkökulmaa. Mutta sitten ei saa valittaa monesta muustakaan, mistä täällä valitetaan. Ja kumppanin kyllä saa kuka vaan kun laskee rimaa.
Eli tulit palstalle kyselemään ihan vaan saadaksesi sääliä, muut mielipiteet joutaa roskiin? Lisäksi et taida ihan tietää mitä skitsoidinen tarkoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Okei no olet varmasti ollut väsynyt, mikä on ihan normaalia lapsiperhettä, mutta kyllä tuo kuulostaa varsin ylelliseltä itselle. Itse olen ollut lähes koko ikäni psyykkisesti sairas. Eläköidyin 20-vuotiaana. Minulla on taustalla hankaluutta lapsuudessa, koulukiusaamista, alistamista töissä, väkivaltainen puoliso ja alkoholistipuoliso. On ollut aikoja, joina en pysty huolehtimaan itsestäni, koska en uskalla poistua kotoa. Elämä on ollut itsetuhoista selviytymistaistelua traumaoireineen. Takana on pitkä syömishäiriöhelvetti ja valtava määrä itsevihaa. Välillä en pääse sängystä ylös. Toisinaan taas en nuku ollenkaan. Ei sillä, että haluaisin uhriutua, kuinka kamalaa on ollut.
Jeesus rakastaa sinua ja haluaa auttaa... muistan sua iltarukouksessani ❤
Ei ole uhrautumista jutella vähän elämäntilanteestaan, Suomi on vapaa maa ja täällä on sananvapaus, jutella kyllä saa ja se on hyväksi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsilla voi olla rankkaa, kun hoitopäivät ovat 9 tuntia... Oletan että lapset heräävät klo 6. Joten nukkumaan on käytävä viimeistään klo 20. Viikolla olette lasten kanssa 2 tuntia iltaisin kotona hereillä, josta ainakin puolet oletettavasti menee ruokahommiin. Kaupassakin pitää varmaan välillä käydä yms.
Ei kivaa arkea minusta. Olet ehkä yh, koska jos olisi perheessä toinen vanhempi, olisitte varmaankin saaneet järjestettyä lapsille lyhyemmät hoitopäivät.No, onhan tämä edes virkistävää vaihtelua tämä vastaus. Mut suurimmaksi osaksi tää on taas tätä tän foorumin skitsoidisuutta, "Älä valita elämäsi on ihanaa", "järkkyä elämää älä valita itsepä olet kaikkeen syypää" 🤣 Päättäkää nyt edes!
Totta, olen kyllä Jumalalle kiitollinen siitä että lapseni ovat elossa. Antaahan tuo toki näkökulmaa. Mutta sitten ei saa valittaa monesta muustakaan, mistä täällä valitetaan. Ja kumppanin kyllä saa kuka vaan kun laskee rimaa.
Eli tulit palstalle kyselemään ihan vaan saadaksesi sääliä, muut mielipiteet joutaa roskiin? Lisäksi et taida ihan tietää mitä skitsoidinen tarkoittaa.
Sinä olet tyypillinen tunnevammainen skitsoidinen evvk-persoona. Tuollaisten takia Suomi on niin paska maa. Säälin kerjuu oli sun ideasi, ilmeisesti sinä kerjäät sitä joka paikassa mutta se ei ole jokaisen elämän tarkoitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet tukiverkoton yh erottuasi narskusta. Odotat tuloksia aivokasvaimesta, oksentelet karseassa pääkivussa 3-5 päivää viikosta puolitajuttomana ja pientä erityislastasi suostuu hoitamaan sillä välin vain perhetyöntekijä, joka varastaa sinulta. Valitukset eivät auta, koska sinua ei uskota. Et saa toista työntekijää.
Silloin kun pystyt, tappelet aamuisin lapsen pyörän istuimeen ja pyöräilet 8 km ensin päivähoitoon ja sitten kuntouttavaan työtoimintaan 9 e päivä, lapsen herättyä yöllä 7-13 kertaa. Hoitopäivien jälkeen lapsi hakkaa ja puree sinua kunnes väsyy. Yrität opettaa lasta puhumaan ja leikkimään. Pelkäät kehityksen taantuvan. Läsnä on jatkuva tukehtumisvaara.
Kirsikka kakun päällä jatkuvat flasbackit omasta lapsuudesta, jonka jälkeen joskus toivot, ettet oli selvinnyt silloisesta tapon yrityksestä.
Uskon silti, että olet ollut liian kovilla. Jokainen yh kaipaisi tukea arjenpyöritykseen. Erityisesti tauoton arki on raskasta ja se, ettei mukana ole toista aikuista, jolta saisit rakkautta
Mä en ole koskan ymmärtänyt, miten kukaan jaksaa tuollaista arkea, jos suoraan sanon.
Oon käynyt töissä, mutta mielestäni työelämässä jaksaa parhaiten sinkkuna. En ymmärrä, miten niin moni jaksaa tuota päiväkotirumbaa. Olisi ollut ihanaa, jos olisi ollut varaa palkata lastenhoitaja kotiin tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap paljastaa itsensä aina, kun alkaa raivoamaan kuin taapero kakat housussa. Pitääkö sitä tänne tulla, kun on se yliskin?
Jos teet säännöllistä päivätyötä arkisin, niin se on luksusta. Se on mun suurin haaveeni kolmivuorotyöläisenä, toivottavasti joskus toteutuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole koskan ymmärtänyt, miten kukaan jaksaa tuollaista arkea, jos suoraan sanon.
Oon käynyt töissä, mutta mielestäni työelämässä jaksaa parhaiten sinkkuna. En ymmärrä, miten niin moni jaksaa tuota päiväkotirumbaa. Olisi ollut ihanaa, jos olisi ollut varaa palkata lastenhoitaja kotiin tms.
Tätä on alapeukutettu, joten selitän. Työelämässä odotetaan, että paneudut siihen täysillä voimillasi Kotona sinun on oltava lapsiasi varten täysillä voimillasi. Päiväkodit ja työnantaja toivovat sinulta joustoa. Perhe toivoo sinulta joustoa. Milloin hoidat itseäsi?
No onhan tuo sinun elämäsi ollut viime vuosina puuduttavan raskasta tavallaan. Aika pakkotahtista arjen selviytymistä. Eikö sinulla ole lasten isää jakamassa arkea ja sen velvollisuuksia kanssasi?
Itselläni on ollut mies myös hoitamassa lapsia ja muita askareita. Mutta siltikin koen, että juurikin tuo pikkulapsi vaihe oli raskainta aikaa. Meilläkään ei ollut turvaverkkoja apuna arjessa vaan itse hoidettiin lapset ja sitten hoitovapaiden jälkeen myös tarha. Isoja ongelmia on aiheuttanut toisen lapsen terveysongelmat ja nepsy oireyhtymä.
Mutta nyt on jo paljon helpompaa kun lapset on jo teini-ikäisiä. Usko pois ap, kyllä sullakin vielä elämä helpottaa, nyt tuntuu syystäkin raskaalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä ole koskaan ryhtynyt ajatteluleikkiin, onko oma elämäni tai muiden elämä jotenkin "poikkeuksellisen raskasta". On kuollut perheenjäseniä ja läheisiä, ollut eroja ja väkivaltaa, omaa ja lähipiirin sairauksia ja useamman kerran minulle on todettu miten olen jaksanut kaiken tämän. Mutta minä ajattelen, että kaikilla meillä on omat taakkamme ja jos minulla on sen verran sietokykyä etten pääsääntöisesti ole kokenut elämääni "poikkeuksellisen raskaana", niin siinä on yksi syy kokea sitävastoin onnellisuutta. Enkä tämmöisessä kilvoittelussa "no kerroppa omat heräämisesi!" näe mitään järkeä. Sinulle tuo voi olla hyvinkin raskasta, vaikka itse näen tuon lähinnä huonona organisointikykynä (auto tai muutto?), mutta minähän en tiedä kaikkea elämästäsi. Jollekin taas minun vastoinkäymiseni eivät ole juuri mitään, koska hänellä on vielä suuremmat vastoinkäymiset. Ei elämä tai siinä koetut vaikeudet ole mikään kisa. Toivottavasti vaan kaikki jaksamme omat murheemme kantaa.
Jaksamista ap!
Kaikilla meillä on myös muut omat haasteemme, tässä oli nyt kysymys vain perusarjesta!
Otsikkohan oli nimenomaan "onko elämäni ollut ollut poikkeuksellisen raskasta" :DDD
En tiedä onko elämäsi tai arkesi poikkeuksellisen raskasta, mutta sinä sen sijaan vaikutat poikkeuksellisen raskaalta ihmiseltä. Istu alas.
Ap. Tuo aika menee ohi. On normaalia. Ei kestä ikuisesti. Saman kokenut.
Ihan normilta kuulostaa.
Itse vein lapset bussilla tarhaan klo 6.30 jotta ehdin bussille klo 07. Töissä 8-16, kiireellä takaisin tarhalle viideksi. Kaupan kautta lasten kanssa kotiin, ruuanlaittoa (itsetehtyä, ei eineksiä) ja lasten kanssa oleilua/ulkoilua jne. Sänkyyn samaan aikaan lasten kanssa 21 jälkeen rättiväsyneenä, kärsin myös unettomuudesta joten nukuin (ja nukun yhä) 2-4h yhtäjaksoista unta, 2. lapsista heräili joka yö 3-7 x aina 3 vuotiaaksi saakka.
Näin myös silloin kun olin naimisissa, mieheni piti olla jo seitsemältä töissä jopa 1,5 tunnin matkan päässä (paikat vaihtelivat). Tilanne pysyi samana myös ne vuodet kun olin yh, silloin lapsia oli 3.
Okei no olet varmasti ollut väsynyt, mikä on ihan normaalia lapsiperhettä, mutta kyllä tuo kuulostaa varsin ylelliseltä itselle. Itse olen ollut lähes koko ikäni psyykkisesti sairas. Eläköidyin 20-vuotiaana. Minulla on taustalla hankaluutta lapsuudessa, koulukiusaamista, alistamista töissä, väkivaltainen puoliso ja alkoholistipuoliso. On ollut aikoja, joina en pysty huolehtimaan itsestäni, koska en uskalla poistua kotoa. Elämä on ollut itsetuhoista selviytymistaistelua traumaoireineen. Takana on pitkä syömishäiriöhelvetti ja valtava määrä itsevihaa. Välillä en pääse sängystä ylös. Toisinaan taas en nuku ollenkaan. Ei sillä, että haluaisin uhriutua, kuinka kamalaa on ollut.