Lue keskustelun säännöt.
Onko elämäni ollut poikkeuksellisen raskasta?
02.09.2021 |
Olen vuosien ajan herännyt viemään lapsia päiväkotiin viideltä (siis herännyt tuolloin, lapset olleet päivässä n. seitsemältä), tehnyt 8 tunnin työpäivän, hakenut lapset päivystä n. viideltä ja ollut kotona kuudelta, tämän jälkeen usein ruoan jälkeen ulkoiluttanut vilkkaita lapsia uudestaan ja hoitanut normiarkea... aikaa on kulunut matkustamiseen julkisilla. Käsi pystyyn jonka elämä ollut tässä kohden yhtä raskasta, vai onko tämä ihan normi? Poissa töistä en ole ollut juuri koskaan koska ollaan oltu ärsyttävän terveitä...
Kommentit (99)
Vierailija kirjoitti:
Tuo kuulostaa normaalilta helpolta elämältä. Toki arki voi silloinkin tuntua uuvuttavalta.
Jos ette olisi niin "ärsyttävän" terveitä, olisi elämässäsi haastetta hieman enemmän. Kannattaa varoa mitä toivoo. Sairastelu ei tee elämästä helpompaa eikä vähemmän raskasta. Pikemminkin päinvastoin.
Kerropas moneltako itse heräät ja nuo muut vastaavat jutut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika normilta kuulostaa. Aamuherääminen on aika varhain, mutta vaihtaisitko minun elämääni:
Kaksi erityislasta, joista toinen kävi suuttuessaan päälle. Kivulias avioero, joka aiheutti isän puolelta 7 vuoden henkisen väkivallan. Teininä lapset katkaisivat välit isäänsä ja jäin kahden erityislapsen kanssa yksin. Lopulta toinen yritti tappaa itsensä.
Juu ei. En ole joutunut heräämään viideltä.
Poikkeuksellisen pitkään kestävät matkat kotoa päiväkotiin ja töistä hakemaan lapsia päiväkodista ovat aiheuttaneet eniten kuromitusta. Olette joutuneet heräämään jo kello 5.00, mutta päiväkodissa on oltu vasta kello 7.00.
Lapset olet hakenut päiväkodista kello 17.00, mutta olette olleet kotona vasta 18.00.
Suurinta rasitusta on aiheuttanut, että lasten hoitopaikka on ollut niin kaukana.
No ehkä mä oisin hommannut auton tuossa vaiheessa, jos kulkemiseen menee kolme-neljä tuntia päivässä.
Itse olet lapsesi tehnyt, itse vastuusi kannat niistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei poikkeuksellisen raskasta. Jos joutuu viemään ja hakemaan lapset päiväkodista yksin, on se toki raskasta, mutta ei poikkeuksellisen raskasta. Sitä paitsi päiväkotiaika kestää tyypillisesti "vain" joitakin vuosia.
Ihan normi elämää. Juuri sellaista, kuin meillä muillakin. Täyttä elämää ja hymyssä suin eteenpäin.
Erityisen raskasta se alkaisi olla, jos lapsesi olisivat vammaisia, kanssasi asuisi alkoholisoitunut kaikkeen puuttuva ja epäluotettava äitisi, saisit rintasyöpägiagnoosin ja lopputilin ja poikakaverisi vetäisi kuonoon joka perjantai.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuohan on tavallista arkea!
Itsellä takana vanhempien kuolemat, oman lapsen kuolema, avioero...
Nauroin aloitusta. Oma elämäni on ollut huomattavasti raskaampaa, mutta en halua retostella, monet tutut tunnistaisivat. Mutta itselleni on jäänyt mieleen hyväntahtoisena todettu: ' En ymmärrä, miten paljon vastoinkäymisiä voi sattua yhdelle ihmiselle.' Itselleni jäi mielikuva, että lähes kaikki säälivät ja se tuntui pahalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enpä ole koskaan ryhtynyt ajatteluleikkiin, onko oma elämäni tai muiden elämä jotenkin "poikkeuksellisen raskasta". On kuollut perheenjäseniä ja läheisiä, ollut eroja ja väkivaltaa, omaa ja lähipiirin sairauksia ja useamman kerran minulle on todettu miten olen jaksanut kaiken tämän. Mutta minä ajattelen, että kaikilla meillä on omat taakkamme ja jos minulla on sen verran sietokykyä etten pääsääntöisesti ole kokenut elämääni "poikkeuksellisen raskaana", niin siinä on yksi syy kokea sitävastoin onnellisuutta. Enkä tämmöisessä kilvoittelussa "no kerroppa omat heräämisesi!" näe mitään järkeä. Sinulle tuo voi olla hyvinkin raskasta, vaikka itse näen tuon lähinnä huonona organisointikykynä (auto tai muutto?), mutta minähän en tiedä kaikkea elämästäsi. Jollekin taas minun vastoinkäymiseni eivät ole juuri mitään, koska hänellä on vielä suuremmat vastoinkäymiset. Ei elämä tai siinä koetut vaikeudet ole mikään kisa. Toivottavasti vaan kaikki jaksamme omat murheemme kantaa.
Jaksamista ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poikkeuksellisen tavalliselta kuulostaa.
Minusta tuo kuulostaa todella raskaalta ja tuntuu että minun olisi tosi vaikeaa tuohon pystyä. Kun minulla oli pienet lapset, jäin pois perinteisestä työelämästä ja rupesin yrittäjäksi. Tämä on sellaista elämää, että moni ei kestäisi tätä epävarmuutta ja taloudellista jännitystä (olen totaali-yh) mutta minulle siedettävämpää. Mutta minusta viidelta aamulla nousu ja kahdeksan tuntia jonkun palveluksessa ja sama uudestaan joka päivä olisi lähes mahdotonta. Ehkä se riippuu myös siitä että millaista se työ olisi. Jos se on helppoa ja virkistävää niin ehkä sitten elämäsi ei ole niin raskasta. Onhan näissä monia muuttujia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Enpä ole koskaan ryhtynyt ajatteluleikkiin, onko oma elämäni tai muiden elämä jotenkin "poikkeuksellisen raskasta". On kuollut perheenjäseniä ja läheisiä, ollut eroja ja väkivaltaa, omaa ja lähipiirin sairauksia ja useamman kerran minulle on todettu miten olen jaksanut kaiken tämän. Mutta minä ajattelen, että kaikilla meillä on omat taakkamme ja jos minulla on sen verran sietokykyä etten pääsääntöisesti ole kokenut elämääni "poikkeuksellisen raskaana", niin siinä on yksi syy kokea sitävastoin onnellisuutta. Enkä tämmöisessä kilvoittelussa "no kerroppa omat heräämisesi!" näe mitään järkeä. Sinulle tuo voi olla hyvinkin raskasta, vaikka itse näen tuon lähinnä huonona organisointikykynä (auto tai muutto?), mutta minähän en tiedä kaikkea elämästäsi. Jollekin taas minun vastoinkäymiseni eivät ole juuri mitään, koska hänellä on vielä suuremmat vastoinkäymiset. Ei elämä tai siinä koetut vaikeudet ole mikään kisa. Toivottavasti vaan kaikki jaksamme omat murheemme kantaa.
Jaksamista ap!
Kaikilla meillä on myös muut omat haasteemme, tässä oli nyt kysymys vain perusarjesta!
Edelliselle vielä, että Helsingissä harvalla on varaa omaan autoon, varsinkaan eronneella/erotetulla, ja täällä siihen harvoin on järkeäkään rahaa panna, Suomessa autoilu on niin kallista!
Meneehän nyt aamutoimiin aikaa, jos ei halua revetä suoraan sängystä lapsia päiväkotiin pulkalla raahaamaan vaan haluaa esim. lukea rauhassa lehden kahvin kanssa ja laittaa tukan ja naaman kuntoon, valmistella ja pakata eväät töihin yms.
Vierailija kirjoitti:
Edelliselle vielä, että Helsingissä harvalla on varaa omaan autoon, varsinkaan eronneella/erotetulla, ja täällä siihen harvoin on järkeäkään rahaa panna, Suomessa autoilu on niin kallista!
Tietenkin autoilu on kallista jos ei laita mitään rahallista arvoa sille että käyttää neljä tuntia ylimääräistä päivässä (=20h/viikko=1040h/vuosi) matkoihin.
Vierailija kirjoitti:
Autolla helpompaa.
Okei eli mun elämä siis todella ON ollut keskivertoa raskaampaa. Hyvä tietää! Autoon ei olisi ollut mahdollisuuksia.
Sulla on lapsia, joten sun elämä ei oo voinut olla raskasta.
Normi elämää elät.
Tuo kuulostaa normaalilta helpolta elämältä. Toki arki voi silloinkin tuntua uuvuttavalta.
Jos ette olisi niin "ärsyttävän" terveitä, olisi elämässäsi haastetta hieman enemmän. Kannattaa varoa mitä toivoo. Sairastelu ei tee elämästä helpompaa eikä vähemmän raskasta. Pikemminkin päinvastoin.