Olinko ainut 70-luvun lapsi, joka ei tykännyt Karvakuonoista ja Pelle Hermannista?

Ransu Karvakuono on kuollut.

https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/7b98520b-4c9d-4de5-814b-eff9d6…

R.I.P. Ransu

Vierailija kirjoitti:

Tykkäsin Pelle Hermannista, Karvakuonoista, Nalle Luppakorvasta, Mintusta ja Nukkumatista. Myös piirretty Kalle-nimisestä pojasta kertova sarja oli mielestäni hyvä. Sekin oli kivaa kun Pikkukakkosen postissa näytettiin katsojien lähettämiä piirustuksia.

Lasse Pöystin iltasatu oli tosiaan tuskaa, niinkuin joku sanoi. Piilomaan Pikkuaasi oli myös tosi tylsä. Minttu ja Piilomaan Pikku aasi olivat ainakin suoraan satukirjasta luettuja ja näytettyjä. Nykyään lastenohjelmissa ei varmaan ole enää näin vaatimattomasti toteutettua sisältöä. Eikös sormi-hapsiainenkin ollut Pikku Kakkosessa ja hyvin suosittu. Itse en muista tätä niin hyvin.

Pikku Kakkosessa parasta oli varmaan se tuttuus, turvallisuus ja toistuvuus. Tutut ohjelmat ja aikuiset.

Tarkoitatko Kallen kiipeilypuuta? "Asui stadissa poika nimeltä Kalle, Kallella on puu..."

Minä taas olen kasari&ysärilapsi, joka inhosi yli-imelää, lässyttävää Ti-Ti-Nallea.

En pitänyt myöskään The Joulukalenterista ja mitälie näitä vastaavia oli.

Te, joiden mielestä Prätkähiiret (se alkuperäinen ysäriversio siis) on "adhd", niin ette varmaan ole kamalasti katsoneet 2010-luvun lasten piirrettyjä? ;) Prätkähiiret on legendaarinen jo siksi, että se dubattiin käytännössä olemattomilla resursseilla, mutta lopputulos oli hulvattoman hauska ja toimiva. Mitään vastaavaa ei olla ennen nähty, eikä tulla näkemäänkään. 

Vierailija kirjoitti:

Talitintin Tornitalo ❤

Pidin sitä ahdistavana mutta en kunnolla muista miksi. Kiusattiinko siinä jotain lintua?

Tämänpäivän Pikku Kakkosessa on paljon erilaisia ohjelmia, mutta kuinka moni niitä sitten jaksaa katsoa, onkin asia erikseen. Omien muksujen seuraksi olen katsonut useita jaksoja, ja joskus tuntuu että ohjelmassa menee täti-ihmisten tyrkyttämä valistus vähän yli. Esim. on kuvattu kun kasa pyörätuolissa istuvia vammaisia (eivät kommunikoi puhumalla + ulkonäkö poikkeava) "leikkii" avustajiensa avulla jossain monitoimitilassa sisällä piilosta: avustajat häsläävät ympärillä ja hoitavat myös leikkimisen, kun lapset kököttävät tuoleissaan mitään tajuamattomina. Onpa tosi kivaa ja luonnollista seurattavaa, juu. Tai sitten sarja "erilaisesta lapsesta" (= aistiyliherkkä autisti), joka ei puhu, mutta hänen mielenliikkeitään arvaillaan jaksoissa mm. piirretyksi muuttamalla. "Miksi se on taas suuttunut?", oli tyttäreni yleisin kysymys tästä sarjasta. Jakso loppuu aina siihen, että joku naispuolinen (äiti/mummo/hoitaja) osuu oikeaan tyyliin "Ahaa! Hän halusikin syödä tänään spagettia eikä makaronia, ja lautanen on vääränvärinen!". 

Nukkekodilla leikkiminen on yksi juttu, mutta kuinka moni penska jaksaa katsella, kun niille nukeille tehdään vaatteita, ja pikakelataan sitten iso osa siitä tekemisestä? Lopuksi "leikitään" joku lyhyt kohtaus niillä nukeilla. 

Liikaa on myös "kaksi tätiä tanssii ja laulaa oudosti ja mua pelottaa"-tyyppisiä esityksiä. Näissä ei koskaan ole huumoria jostain syystä, mutta sitäkin enemmän dramaattista ilmeilyä ja outoa lavastusta.

Olen 80-luvun lapsi ja Pelle Hermanni oli kiva. Ransukin oli kiva, mutta Riku oli minusta ärsyttävä.

Oikeesti että on PAKKO PAKKO PAKKO nauraa kun aikuinen vetää ylisuurissa monoissa rautahousuissa naamassa maaleja niin ei . PAKKO nauraa jutut ja antaa sille rahaa ei naurata. Ennemmin surettaa sen pellen puolesta mihin se on joutunut .

Enemmän tykättiin harrastaa metsässä retkiä ja hoitaa kissaa sekä piirtää kukkia kuin noita tuijottaa. Oli kivaa lapsena hiihtää ja luistella . Ransu koira meni jotenkin. Jotain paperinukke juttua niille vaatteita mutta kivempaa oli ommella oikeista kankaista itse ja kutoa patalappuja. Lapset teki kotitöitä ei noita ehtinyt tuijottaa. Piti viikata pyykkiä ja vaihtaa kissan paska laatikkoon hiekkaa.

Minua ihmetytti aina se, kun Pelle Hermanni muka näki televion kautta ihmisten olohuonrisiin ja kuuli, mitä lapset muka vastasivat johonkin kysymykseen. Minä tosin olen autisti ja kai siksi ihmettelin lapsena, että luuleeko joku lapsi, että televiohahmot näkevät ihmisten kotiin.

Minusta karvakuonot ja pelle Hermanni oli jotenkin ahdistavia ja pelottavia. Varsinkin Eno Elmeri ja kepakko.

Pelle Hermanni oli ja on paras Tosin aika maanisdepressiivinen. Ihmettelin niitä nössöjä jotka pelkäs sitä Kepakkoa. 🤭

Maailman kamalimmat ohjelmat pienenä oli Pelle Hermanni ja Katto Kassinen. Suorastaan ahdistavan pelottavia! Kuinkahan monen 40+ ihmisen mt ongelmat johtuvatkaan noista ohjelmista?