Vaasalaislääkärien kahvikinan tulos: kaikille automaatit verorahoilla
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288746682835.html
Anna mun kaikki kestää.
Toisaalta voi olla hyväkin ratkaisu, nyt olen havainnut että etenkin kirurgit ovat kunnon pummeja. Varmaan saavat meihin hoitajiin verrattuna niin pientä palkkaa, ettei ole varaa ostaa sitä kahvikupillista (jos ei todella itse ennätä sitä siellä taukohuoneessaan keittää) ja pullakänttyään kahviosta. Ikinä heitä ei muuten hoitajien taukotilassa näe, paitsi valkoiset takinliepeet vaan heilahtaa kun hakevat kupillisen meidän (ostamaa ja maksamaa) kahvia.
Kaiken huippu oli se, kun yksi työkaveri oli syntymäpäivänään ostanut jokaiselle iltavuorolaiselle mansikkaviinerit. Oli keittänyt pannullisen kahvia, kattanut kupit pöytään ja laittanut kuusi viineriä kauniisti esille. Sitten lähti hakemaan meitä muita sinne kahville. Siinä kun sitten iloisesti jutustellen tultiin naisporukalla synttärikahveille, niin eikö jumankauta sieltä hiihdä kaksi kirurgia vastaan kahvikupit kädessä ja viinerit suussa!!!! Silloin kyllä tuli jo sanomista, mutta eikö nyt luulisi aikuisilla ihmisillä olevan edes jonkin verran käytöstapoja?!
Nih. Kyllä taas ärsytti hetkellisesti näin vapaapäivän aamuna. Ei se näköjään paljon vaadi, kun saa tuommoisten järjen jättiläisten (kyllä, jollakin osa-alueella varmasti suurtenkin - joillakin OLEMATTOMIEN) kanssa tehdä töitä.
- Sh (ei vaasasta)
Kommentit (100)
Älkää juoko kahvia. Minulla on pullo mineraalivettä töissä, ja naukkailen siitä, jos tulee jano. Muuten juon hanavettä. Kahvit juon aamulla ennen töihinlähtöä ja siinä se.
Lääkärien luulisi tietävän, että kahvi on epäterveellistä.
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 10:54"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 10:51"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 09:41"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 08:53"]
Kaiken huippu oli se, kun yksi työkaveri oli syntymäpäivänään ostanut jokaiselle iltavuorolaiselle mansikkaviinerit. Oli keittänyt pannullisen kahvia, kattanut kupit pöytään ja laittanut kuusi viineriä kauniisti esille. Sitten lähti hakemaan meitä muita sinne kahville. Siinä kun sitten iloisesti jutustellen tultiin naisporukalla synttärikahveille, niin eikö jumankauta sieltä hiihdä kaksi kirurgia vastaan kahvikupit kädessä ja viinerit suussa!!!! Silloin kyllä tuli jo sanomista, mutta eikö nyt luulisi aikuisilla ihmisillä olevan edes jonkin verran käytöstapoja?!
[/quote]
Siis, onko teillä sääntö, ettei kahvihuoneen pöydältä saa ottaa mitään?
Meillä on ainakin niin, että jos kahvihuoneen pöydälle jotain jätät, niin silloin kaikki sitä ottaa. Ja voi voi, jos jätit siihen evääsi, vaikkapa kolme omenaa, niin mennyttä on. Ei auta itkeä. Jos ruoka on pöydällä, niin silloin se on kaikkien otettavissa.
[/quote]
Ei se nyt noin mene. Toisen oman ottaminen ilman lupaa on rikos.
[/quote]
Kyllä kahvihuoneen pöydältä saa ottaa. Eri asia, jos se ruoka on selkeästi jonkun oma, ts. lautasella ja lasi / muki vieressä. Tässä tapauksessa, kun oli kupit katettu valmiiksi jne., niin eivätköhän kirurgit tajunneet, etteivät tarjottavat heille olleet. Mutta ei kirurgin tarvitse välittää, Jumalasta seuraavan.
[/quote]
Ei saa jos siinä ei erikseen siitä lue. Meillä sai yksi ihminen varoituksen kun hän meni ottaamaan pöydällä olevia pullia. Ne kun oli tarkoitettu toiselle vuorolle.
Pöydälle laitettu tavara on edelleen yksityisomaisuutta josta määrää sen omistaja
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 11:07"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 10:55"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 09:42"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 09:38"]
Eniten mua sapettaa tuossa uutisessa se, että veronmaksajat maksavat tuonkin riidan.
Ja mä en ees juo kahvia!
[/quote]
No yleensä työnantaja homaa taukotilaan mm. kahvinkeittimen. Usein myös mikron, vedenkeittimen ja jääkaapin. Ei työntekijät niitä itse maksa.
Meidänkin kunnassa noita kahviautomaatteja on monilla työpaikoilla joissa on kiire, eikä kenelläkään ole aikaa kahvinkeitolle, esim. sosiaalitoimessa. Ennen meilläkin oli sihteerejä, jotka keittelivät kahvia, eivät keitä enää. Kauhean kallista kun koulutettu henkilökunta odottelee kahvin tippumista ja asiat seisoo.
[/quote]
Eihän sitä kahvia edes pidä juoda kuin tauolla.
[/quote]
Mutta kun ei niitä taukoja ehdi pitää. Ruota syödään ja kahvit juodaan tietokoneen ääressä töitä tehden. Kirjaukset pitää saada ajan tasalle.
[/quote]
Silloin tekee työnsä huonosti jos ei ehdi taukoa pitää. En usko sekunttiakaan että tuollaiset ihmiset oikeasti tekevät sen kahdeksan tuntia taukoamatta töitä.
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 11:10"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 10:54"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 10:51"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 09:41"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 08:53"]
Kaiken huippu oli se, kun yksi työkaveri oli syntymäpäivänään ostanut jokaiselle iltavuorolaiselle mansikkaviinerit. Oli keittänyt pannullisen kahvia, kattanut kupit pöytään ja laittanut kuusi viineriä kauniisti esille. Sitten lähti hakemaan meitä muita sinne kahville. Siinä kun sitten iloisesti jutustellen tultiin naisporukalla synttärikahveille, niin eikö jumankauta sieltä hiihdä kaksi kirurgia vastaan kahvikupit kädessä ja viinerit suussa!!!! Silloin kyllä tuli jo sanomista, mutta eikö nyt luulisi aikuisilla ihmisillä olevan edes jonkin verran käytöstapoja?!
[/quote]
Siis, onko teillä sääntö, ettei kahvihuoneen pöydältä saa ottaa mitään?
Meillä on ainakin niin, että jos kahvihuoneen pöydälle jotain jätät, niin silloin kaikki sitä ottaa. Ja voi voi, jos jätit siihen evääsi, vaikkapa kolme omenaa, niin mennyttä on. Ei auta itkeä. Jos ruoka on pöydällä, niin silloin se on kaikkien otettavissa.
[/quote]
Ei se nyt noin mene. Toisen oman ottaminen ilman lupaa on rikos.
[/quote]
Kyllä kahvihuoneen pöydältä saa ottaa. Eri asia, jos se ruoka on selkeästi jonkun oma, ts. lautasella ja lasi / muki vieressä. Tässä tapauksessa, kun oli kupit katettu valmiiksi jne., niin eivätköhän kirurgit tajunneet, etteivät tarjottavat heille olleet. Mutta ei kirurgin tarvitse välittää, Jumalasta seuraavan.
[/quote]
suomessa on sellainen laki kuin rikoslaki, jossa on sellainenkin pykälä kuin näpistys. Jos et ole vielä oppinut, Suomessa on myös omaisuuden suoja.
Laissa ei ole sellaista kahvihuonepykälää, joten jos otat toisen omaisuutta ilman hänen lupaa kahvihuoneen pöydältä tai vaikka puiston penkiltä, varastat. Omaisuus vaihtaa omistajaa vain yhteisellä sopimuksella, kahvihuonepöytä sääntösi ei käy sellaisesta sopimuksesta, jos omistaja ei ole hyväksynyt sitä.
JOs viet toisen omaisuutta sen takia, koska se on kahvihuoneen pöydällä, kannattaa miettiä, olisiko syytä muuttaa tapojasi. Jos se tuntuu vaikealta, kannattaa vaikeista asioista keskustella. Jos syntyy riita, näpistellyt osapuoli on aina se, joka tuomitaan.
[/quote]
LOL
Meinaatko siis ilmoittaa poliisille, jos joku syö kahvihuoneen pöydälle vartioimatta jättämäsi omenan? Laita se oma syötäväsi pussiin, jossa on nimesi, jos meinaat jättää sen ajelehtimaan yleisiin tiloihin.
Voisi pomo remahtaa nauruun, kun alkaisit vaatia kollegaa tuomiolle tällaisen nimeämättömän, yhteisellä pöydällä olevan ompun syömisestä.
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 11:11"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 10:54"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 10:51"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 09:41"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 08:53"]
Kaiken huippu oli se, kun yksi työkaveri oli syntymäpäivänään ostanut jokaiselle iltavuorolaiselle mansikkaviinerit. Oli keittänyt pannullisen kahvia, kattanut kupit pöytään ja laittanut kuusi viineriä kauniisti esille. Sitten lähti hakemaan meitä muita sinne kahville. Siinä kun sitten iloisesti jutustellen tultiin naisporukalla synttärikahveille, niin eikö jumankauta sieltä hiihdä kaksi kirurgia vastaan kahvikupit kädessä ja viinerit suussa!!!! Silloin kyllä tuli jo sanomista, mutta eikö nyt luulisi aikuisilla ihmisillä olevan edes jonkin verran käytöstapoja?!
[/quote]
Siis, onko teillä sääntö, ettei kahvihuoneen pöydältä saa ottaa mitään?
Meillä on ainakin niin, että jos kahvihuoneen pöydälle jotain jätät, niin silloin kaikki sitä ottaa. Ja voi voi, jos jätit siihen evääsi, vaikkapa kolme omenaa, niin mennyttä on. Ei auta itkeä. Jos ruoka on pöydällä, niin silloin se on kaikkien otettavissa.
[/quote]
Ei se nyt noin mene. Toisen oman ottaminen ilman lupaa on rikos.
[/quote]
Kyllä kahvihuoneen pöydältä saa ottaa. Eri asia, jos se ruoka on selkeästi jonkun oma, ts. lautasella ja lasi / muki vieressä. Tässä tapauksessa, kun oli kupit katettu valmiiksi jne., niin eivätköhän kirurgit tajunneet, etteivät tarjottavat heille olleet. Mutta ei kirurgin tarvitse välittää, Jumalasta seuraavan.
[/quote]
Ei saa jos siinä ei erikseen siitä lue. Meillä sai yksi ihminen varoituksen kun hän meni ottaamaan pöydällä olevia pullia. Ne kun oli tarkoitettu toiselle vuorolle.
Pöydälle laitettu tavara on edelleen yksityisomaisuutta josta määrää sen omistaja
[/quote]
Taidat olla melkoinen nipo ja tiukkapipo. Kutsutaan myös anaaliseksi persoonallisuudeksi.
Taisit olla sinä, joka hommasi työkaverille sen varoituksen. :D
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 11:14"]
2
[/quote]
3
Miksei jokainen voinut ostaa omaa kahvinkeitintä jos yhteistoiminta ei onnistu?? Älytöntä
Varoituksen?!
Minkä ihmeen varoituksen? Keneltä?
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 11:11"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 10:54"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 10:51"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 09:41"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 08:53"]
Kaiken huippu oli se, kun yksi työkaveri oli syntymäpäivänään ostanut jokaiselle iltavuorolaiselle mansikkaviinerit. Oli keittänyt pannullisen kahvia, kattanut kupit pöytään ja laittanut kuusi viineriä kauniisti esille. Sitten lähti hakemaan meitä muita sinne kahville. Siinä kun sitten iloisesti jutustellen tultiin naisporukalla synttärikahveille, niin eikö jumankauta sieltä hiihdä kaksi kirurgia vastaan kahvikupit kädessä ja viinerit suussa!!!! Silloin kyllä tuli jo sanomista, mutta eikö nyt luulisi aikuisilla ihmisillä olevan edes jonkin verran käytöstapoja?!
[/quote]
Siis, onko teillä sääntö, ettei kahvihuoneen pöydältä saa ottaa mitään?
Meillä on ainakin niin, että jos kahvihuoneen pöydälle jotain jätät, niin silloin kaikki sitä ottaa. Ja voi voi, jos jätit siihen evääsi, vaikkapa kolme omenaa, niin mennyttä on. Ei auta itkeä. Jos ruoka on pöydällä, niin silloin se on kaikkien otettavissa.
[/quote]
Ei se nyt noin mene. Toisen oman ottaminen ilman lupaa on rikos.
[/quote]
Kyllä kahvihuoneen pöydältä saa ottaa. Eri asia, jos se ruoka on selkeästi jonkun oma, ts. lautasella ja lasi / muki vieressä. Tässä tapauksessa, kun oli kupit katettu valmiiksi jne., niin eivätköhän kirurgit tajunneet, etteivät tarjottavat heille olleet. Mutta ei kirurgin tarvitse välittää, Jumalasta seuraavan.
[/quote]
Ei saa jos siinä ei erikseen siitä lue. Meillä sai yksi ihminen varoituksen kun hän meni ottaamaan pöydällä olevia pullia. Ne kun oli tarkoitettu toiselle vuorolle.
Pöydälle laitettu tavara on edelleen yksityisomaisuutta josta määrää sen omistaja
[/quote]
Tyypillisiä naisvaltaisen työpaikan koukeroita, harmi että kirurgien työaikaa ja energiaa menee hukkaan tälläisiin turhuuksiin. Näillä ämmillä on niin huono ammatillinen itsetunto että se on heti uhattu pienestäkin typerästä syystä: kahvinkeitto, nuorempi uusi työntekijä, uudistukset työtapoihin nje lista on loputon.
Tässä jutussa kismittää ainoastaan se, että automaatit tulevat verorahoilla. Olisi niillä lääkäreillä varaa kustantaa itse omat sumppinsa. Toisaalta mieluummin hyväntuulinen lääkäri kuin sellainen, joka on juuri tapellut kollegojen kanssa taukohuoneessa kahvinkeitosta ja tulee adrenaliini korvissa kohisten kierrolle ja kostaa potilaalle oman pahan mielen.
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 11:18"]
Varoituksen?!
Minkä ihmeen varoituksen? Keneltä?
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 11:11"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 10:54"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 10:51"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 09:41"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 08:53"]
Kaiken huippu oli se, kun yksi työkaveri oli syntymäpäivänään ostanut jokaiselle iltavuorolaiselle mansikkaviinerit. Oli keittänyt pannullisen kahvia, kattanut kupit pöytään ja laittanut kuusi viineriä kauniisti esille. Sitten lähti hakemaan meitä muita sinne kahville. Siinä kun sitten iloisesti jutustellen tultiin naisporukalla synttärikahveille, niin eikö jumankauta sieltä hiihdä kaksi kirurgia vastaan kahvikupit kädessä ja viinerit suussa!!!! Silloin kyllä tuli jo sanomista, mutta eikö nyt luulisi aikuisilla ihmisillä olevan edes jonkin verran käytöstapoja?!
[/quote]
Siis, onko teillä sääntö, ettei kahvihuoneen pöydältä saa ottaa mitään?
Meillä on ainakin niin, että jos kahvihuoneen pöydälle jotain jätät, niin silloin kaikki sitä ottaa. Ja voi voi, jos jätit siihen evääsi, vaikkapa kolme omenaa, niin mennyttä on. Ei auta itkeä. Jos ruoka on pöydällä, niin silloin se on kaikkien otettavissa.
[/quote]
Ei se nyt noin mene. Toisen oman ottaminen ilman lupaa on rikos.
[/quote]
Kyllä kahvihuoneen pöydältä saa ottaa. Eri asia, jos se ruoka on selkeästi jonkun oma, ts. lautasella ja lasi / muki vieressä. Tässä tapauksessa, kun oli kupit katettu valmiiksi jne., niin eivätköhän kirurgit tajunneet, etteivät tarjottavat heille olleet. Mutta ei kirurgin tarvitse välittää, Jumalasta seuraavan.
[/quote]
Ei saa jos siinä ei erikseen siitä lue. Meillä sai yksi ihminen varoituksen kun hän meni ottaamaan pöydällä olevia pullia. Ne kun oli tarkoitettu toiselle vuorolle.
Pöydälle laitettu tavara on edelleen yksityisomaisuutta josta määrää sen omistaja
[/quote]
[/quote]
Koska kyseinen kommentoija itse meni itkemään tästä pomolle. Just tuollaiset niuhot kantelijaämmät tekevät suomalaisesta työelämästä helvettiä.
Noita samoja lokkeja on ihan kaikissa työpaikoissa riippumatta siitä, onko siellä duunareita vai korkeasti koulutettuja vai sekä että. Jotkut vaan on sellaisia, etteivät viitsi tehdä mitään ylimääräistä. Lattialle läikytetyt kahvitkin jää pyyhkimättä, kun sehän kuuluu siivoojalle ja syödään toisten ruokia ominaan, kun mitäs jätti ne pöydälle. Onneksi meillä on töissä kahviautomaatti, vieläpä ihan ilmaista kahvia kaikille. Ei haittaa yhtään, vaikken sitä itse edes juo, mutta pahimmat kahvinjuojat pysyy hyvällä tuulella ja heidän kanssaan on mukavampi tehdä töitä ;)
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 11:07"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 10:55"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 09:42"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 09:38"]
Eniten mua sapettaa tuossa uutisessa se, että veronmaksajat maksavat tuonkin riidan.
Ja mä en ees juo kahvia!
[/quote]
No yleensä työnantaja homaa taukotilaan mm. kahvinkeittimen. Usein myös mikron, vedenkeittimen ja jääkaapin. Ei työntekijät niitä itse maksa.
Meidänkin kunnassa noita kahviautomaatteja on monilla työpaikoilla joissa on kiire, eikä kenelläkään ole aikaa kahvinkeitolle, esim. sosiaalitoimessa. Ennen meilläkin oli sihteerejä, jotka keittelivät kahvia, eivät keitä enää. Kauhean kallista kun koulutettu henkilökunta odottelee kahvin tippumista ja asiat seisoo.
[/quote]
Eihän sitä kahvia edes pidä juoda kuin tauolla.
[/quote]
Mutta kun ei niitä taukoja ehdi pitää. Ruota syödään ja kahvit juodaan tietokoneen ääressä töitä tehden. Kirjaukset pitää saada ajan tasalle.
[/quote]
höpö höpö. On turhaa oman arvon nostamista, jos ei muka 8 tunnin päivän aikana irtoa kahta 5 minuutin taukoa, kun pitää istiua koneella. Eri asia on jokin vaativa jatkuva toimenpide joka on suoritettava yhtäjaksoisesti, mutta jokainen irrottaa sitä aikaa kokoajan työstä.
Kone ei lähde omilla jaloillaan karkuun, jos käy laittamassa vähän puruja suodatinpussiin ja täyttää pannun. Se kone pysyy siinä, vaikka kävisi hetkeä myöhemmin hakemassa sen kupin erikseen.
Ihme, ettei hoitopiiri keksinyt palkata kiertävää kahvinkeittäjää lääkäreille. 180 euron vuokralla laitetta kohden riittäisi jo 5 laitetta osa-aikaisen lääkärien kahvinkeittäjän palkkaamiseen. Kymmenellä laitteella saisi sen ihan täysipäiväiseksi.
Kun kahvinkeitto olisi päätetty hankkeeksi, työntekijälle olisi saanut ely-keskukselta 50% tuen ja investoinneille 30%. Koska aihe koskee lääkäreitä ja se on ilmeisen haastava, olisi sairaala voinut teettää esiselvityksen ulkopuolisella asiantuntijalla ja saada siihen 70% tekesiltä, tuohan on ilmiselvää työympäristön kehittämistä ja ennen tykesin heiniä.
nyt siellä vaan maksetaan ulkopuoliselle laitevuokraa tehtävästä, jonka jokainen kirurgikin osaa, jos oikeasti haluaa kahvia.
Sairaalat ja terveydenhuollon toimipisteet ovat siinä mielessä mielenkiintoisia työpaikkoja, että siellä toiset painavat töitä hiki hatussa ilman taukoa ja toisilla on aikaa röhnöttää aina kahvihuoneessa pullaa syömässä tai kansliassa facebookissa tai iltapäivälehtiä plaraillessa. Jos teillä on aikaa, niin keittäkää hyvänen aika sitä kahvia. Jos työajasta menee päivittäin minuutteja pelkkään istuskeluun, niin voi senkin ajan hyödyksi käyttää.
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 11:22"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 11:18"]
Varoituksen?!
Minkä ihmeen varoituksen? Keneltä?
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 11:11"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 10:54"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 10:51"]
Ei se nyt noin mene. Toisen oman ottaminen ilman lupaa on rikos.
[/quote]
Kyllä kahvihuoneen pöydältä saa ottaa. Eri asia, jos se ruoka on selkeästi jonkun oma, ts. lautasella ja lasi / muki vieressä. Tässä tapauksessa, kun oli kupit katettu valmiiksi jne., niin eivätköhän kirurgit tajunneet, etteivät tarjottavat heille olleet. Mutta ei kirurgin tarvitse välittää, Jumalasta seuraavan.
[/quote]
Ei saa jos siinä ei erikseen siitä lue. Meillä sai yksi ihminen varoituksen kun hän meni ottaamaan pöydällä olevia pullia. Ne kun oli tarkoitettu toiselle vuorolle.
Pöydälle laitettu tavara on edelleen yksityisomaisuutta josta määrää sen omistaja
[/quote]
[/quote]
Koska kyseinen kommentoija itse meni itkemään tästä pomolle. Just tuollaiset niuhot kantelijaämmät tekevät suomalaisesta työelämästä helvettiä.
[/quote]
Itkemään pomolle? Sinä varmaan hyväksyt, jos autostasi viedään renkaat alta, koska se on yleisellä parkkipaikalla?
työyhteisössä pitää puuttua toisen omaisuuden viemiseen aivan samala tavalla kuin työpaikan omaisuuden varastamiseen. Muuten pian kulttuuri muuttuu ja toisia epäillään koko ajan. Miksi ihmeessä kukaan jättäisi käsittelemättä, jos omaisuuttaan varastetaan tai vahingoitetaan?
Ilmapiiri kärsii todella nopeasti, jos työpaikalla ei noudateta yleisiä rajoja. Varoitus on lievä rangaistus näpistyksestä, mutta se, miten työnantaja voi katkaista näpistelyt alkuunsa. Yhtään näpistelevää työntekijää ei kannata pitää palkkalistoilla, koska hävikki kasvaa ja tuloksenteon kannalta luottamuksen katoaminen syö uskomattomasti resursseja.
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 11:36"]

Kyseessä HIUKAN eri asia.
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 11:27"]
höpö höpö. On turhaa oman arvon nostamista, jos ei muka 8 tunnin päivän aikana irtoa kahta 5 minuutin taukoa, kun pitää istiua koneella. Eri asia on jokin vaativa jatkuva toimenpide joka on suoritettava yhtäjaksoisesti, mutta jokainen irrottaa sitä aikaa kokoajan työstä.
Kone ei lähde omilla jaloillaan karkuun, jos käy laittamassa vähän puruja suodatinpussiin ja täyttää pannun. Se kone pysyy siinä, vaikka kävisi hetkeä myöhemmin hakemassa sen kupin erikseen.
[/quote]
Mutta se kahvi ei pysy. Jos laitan kahvin tippumaan ja tulen 5 min päästä katsomaan, niin kahvi on juotu. Moni nimittäin vetää kahvia välistä jo siinä vaiheessa kun kahvi vielä tippuu.
Kyllä minullakin on usein mahdollista pitää taukoja, mutta on usein myös niitä päiviä että taukoja ei ole, kun palaverit ja asiakkaat/potilaat on laitettu niin pahasti päällekäin. Eikä sitä katsota hyvällä että lähden kesken palaverin pois ja menen kahvihuoneeseen.
TK-psykologi
Hmm...
Jos laitat pannullisen tippumaan, käyt nopsaan vaikka vessassa ja palaat takaisin kahvihuoneeseen vaikka kuorimaan itsellesi omenan, on se nyt kumma jos sen kahden minuutin aikana joku ennättää koko pannun tyhjentää.
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 11:43"]