Te, jotka olette jättäneet sairaan kumppanin: jätittekö hänet sairaudesta johtuen vai siitä huolimatta? Mikä sairaus oli kyseessä?

Vierailija kirjoitti:

Ihan olisi mukava kuulla, että jättäisittekö te myös äidin/isän sairauden vuoksi? Jos aviopuolison voi jättää, aiheuttaako verenperintö enemmän vastuuta ja velvoitetta kuitenkin jäädä hyysäämään?

Miksi isä/äiti pitäisi jättää? Perheenjäseniä ja läheisiä ihmisiä voi olla useita, yksiavioisia parisuhteita vain yksi. Jos parisuhteesta on tullut muiden läheisten ihmissuhteiden kaltainen platoninen suhde, niin se ei ole enää parisuhde. Kyllä exää voi silti auttaa ja tukea.

Vierailija kirjoitti:

Vastaajat on toivon mukaan nuoria? Olen ollut 30 vuotta yhdessä puolisoni kanssa. On koettu vaikka mitä ylä ja alamäkiä. Tosi vaikeitakin juttuja. Niistä sitten selvitty lopulta. Ei kyllä voisi kuvitella edes sellaista tilannetta että hylkäisin toisen juuri silloin kun hän eniten apuani tarvitsee!!! Eikö nämä vastaajat tajua että kukaan meistä ei pysy koko elämäänsä terveenä, iloisena, haarat levällään puolisoaan palvoen. Meinaatteko erota kuinka monta kertaa.

Ei tullut mieleen, että nykyisin ihmisillä on hyvin erilaisia tarpeita ja syitä olla parisuhteessa, ja syyt parisuhteen päättämiseksi ovat myös erilaisia kuin sinun nuoruudessasi. Useimmille ihmisille ei nykyisin ole mitään merkitystä parisuhteen pituudella vaan sen laadulla. Kun yksin on hyvä olla, on suhteeltakin lupa odottaa muuta kuin sairausvakuutuksena toimimista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan olisi mukava kuulla, että jättäisittekö te myös äidin/isän sairauden vuoksi? Jos aviopuolison voi jättää, aiheuttaako verenperintö enemmän vastuuta ja velvoitetta kuitenkin jäädä hyysäämään?

Jättäisin, ei veri siinä vaikuta. En halua sairautta ympärilleni.

Olet provo. Entä lapsesi?

Tietysti olen provo, haluan testata kuinka sekaisin ihmiset ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vastaajat on toivon mukaan nuoria? Olen ollut 30 vuotta yhdessä puolisoni kanssa. On koettu vaikka mitä ylä ja alamäkiä. Tosi vaikeitakin juttuja. Niistä sitten selvitty lopulta. Ei kyllä voisi kuvitella edes sellaista tilannetta että hylkäisin toisen juuri silloin kun hän eniten apuani tarvitsee!!! Eikö nämä vastaajat tajua että kukaan meistä ei pysy koko elämäänsä terveenä, iloisena, haarat levällään puolisoaan palvoen. Meinaatteko erota kuinka monta kertaa.

Toistaiseksi ei ole tarvinnut jättää kuin yksi kumppani sairauden takia. Ei oltu avioliitossa joten ei oltu edes luvattu myötä ja vadtamäkeä. Nykyisen puolison kanssa ollaan oltu yhdessä hiukan vajaa 30 vuotta. En oikein usko että tässä elämässä tulee kovin montaa kertaa enää erottua. Jos nyt eroaisin joko sairaudesta johtuen (omasta tai puolison) mihin mä uutta puolisoa tarvitsisin.

Jos avioliitossa olette, tutustupa avioliittolain pykäliin siinä n. 50 paikkeilla, sossu ne tuntee kuitenkin niin ei tule sitten sinullekaan yllätyksenä.

Vierailija kirjoitti:

Olin avaamassa keskustelua siitä, että haluan erota, kun eksä sairastui mahatautiin. No, lykkäsin keskustelua, ajattelin että parin päivän päästä kun mahatauti on ohi. Ei ollutkaan mahatauti vaan Crohnin tauti. Siinä meni ainakin puoli vuotta että hän oli takaisin tolpillaan ja toipumassa toimivan lääkityksen kansa. Hoidin häntä tietysti, totta kai välitin todella paljon hänestä ihmisenä mutta tuo aika oli todella vaikeaa sekä hänen sairauden takia mutta myös sen, että tiesin etten ollut jäämässä kun hän tulisi parempaan kuntoon.

Kävimme sitten ne keskustelut joita olin lykännyt, ja päädyimme eroon. Jälkeen päin olen kuullut, että hänen mielestään jätin hänet siksi, että hän sairastui. Just.

Jos ihminen päättää uskoa jotakin, mikä ei ole totta, sille ei mitään voi. Joka on hylännyt järjen, häntä ei voi järkeillä takaisin totuuden luokse.

Onneksi kyseessä on eksä. Eksien mielipiteissä on harvemmin mitään mielenkiintoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaan kaverini puolesta kun ei tänne kirjoittele.

Erosi aviomiehestään, jolla oli selkä pahasti rikki. Mutta syynä ei ollut suoraan se kipeä selkä, vaan se, että mies kieltäytyi hakemasta siihen lisähoitoa tai tekemästä fyssarin määräämiä harjoitteita jne. Halusi vain maata sängyssä kipulääketokkurassa ja näprätä tietokonetta ja oli jatkuvasti kiukkuinen.

Ymmärrettävää tietenkin, kun selkä oli oikeasti tosi kipeä. Mutta ymmärrän myös, ettei ystäväni halunnut lopulta (useamman vuoden jälkeen) jäädä suhteeseen, jota ei enää ollut.

Voisi olla minun tarinani tuo. Ex miehellä oli pikku hiljaa selkä yhä kipeämpi ja kipeämpi. Ei siinä mitään, mutta kun ei uskonut lääkäreitä ja fysioterapeutteja. Vaati vain leikkausta ja kipulääkkeitä, ei suostunut tekemään fysioterapiaa ja liikunnallista kuntoutusta mitä suositeltiin. Selässä ei siis mitään oikeaa vikaa, mikä olisi pitänyt leikata yms, ihan liikunnalla olisi saanut kuntoutettua. Kipulääkkeetkään ei myöskään oikea hoito, sillä niitä ei voi käyttää loppuikää ja kova väärinkäytön riski, eikä vaan pelkkä riski vaan ihan todellisuutta. Mitä mies teki - makasi sängyssä/sohvalla tietokoneen, kännykän tai tv:n kanssa epäergonomisessa asennossa ja selkä vaan meni pahemmaksi, samoin miehen mieliala. Haukkui lääkärit ja minut kun kannustettiin kuntoilemaan makaamisen sijasta. Ei käynyt töissä selän takia ja oli katkera kun ei saanut eläkepäätöstä sen takia. Olisi halunnut eläkkeelle ja sitten minun rahoillani loisia. Oli pakko erota. 

Ei se fysioterapeutti välttämättä oikeassa ollut. Saattoi selkä vaan tulla kipeämmäksi.

Itse kävin pitkään fysioterapiassa. Näin jälkeenpäin tajuan, että ihan turhaan. Vääriä liikkeitä. Kunnon levolla tilanne saatiin hallintaan. Ei täysin terveeksi, mutta olen toimintakykyinen.

No tilanteet ovat varmasti erilaisia, mutta ex:lle useampi erikoislääkäri ja fysioterapeutti suositteli näitä treeniohjeita, joita olisi pitänyt tehdä useampi kerta päivässä. Makoilu huonossa asennossa sängyllä tai sohvalla vaan oikeasti pahensi tilannetta. Ex:n lähtökohta ei ollut edes selän kuntouttaminen vaan kiukuttelu, vahvojen särkylääkkeiden ja leikkauksen vaatiminen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin avaamassa keskustelua siitä, että haluan erota, kun eksä sairastui mahatautiin. No, lykkäsin keskustelua, ajattelin että parin päivän päästä kun mahatauti on ohi. Ei ollutkaan mahatauti vaan Crohnin tauti. Siinä meni ainakin puoli vuotta että hän oli takaisin tolpillaan ja toipumassa toimivan lääkityksen kansa. Hoidin häntä tietysti, totta kai välitin todella paljon hänestä ihmisenä mutta tuo aika oli todella vaikeaa sekä hänen sairauden takia mutta myös sen, että tiesin etten ollut jäämässä kun hän tulisi parempaan kuntoon.

Kävimme sitten ne keskustelut joita olin lykännyt, ja päädyimme eroon. Jälkeen päin olen kuullut, että hänen mielestään jätin hänet siksi, että hän sairastui. Just.

Jos ihminen päättää uskoa jotakin, mikä ei ole totta, sille ei mitään voi. Joka on hylännyt järjen, häntä ei voi järkeillä takaisin totuuden luokse.

Onneksi kyseessä on eksä. Eksien mielipiteissä on harvemmin mitään mielenkiintoista.

Onhan se helpompi uskotella itselleen että syy oli sairaudessa eikä omassa itsessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaajat on toivon mukaan nuoria? Olen ollut 30 vuotta yhdessä puolisoni kanssa. On koettu vaikka mitä ylä ja alamäkiä. Tosi vaikeitakin juttuja. Niistä sitten selvitty lopulta. Ei kyllä voisi kuvitella edes sellaista tilannetta että hylkäisin toisen juuri silloin kun hän eniten apuani tarvitsee!!! Eikö nämä vastaajat tajua että kukaan meistä ei pysy koko elämäänsä terveenä, iloisena, haarat levällään puolisoaan palvoen. Meinaatteko erota kuinka monta kertaa.

Eivät. Keksin äsken huvikseni päästäni tuon ”rakastan vanhempiani tunteella, kumppaniani libidolla/elimellä”- vastauksen, ja nämä hullut täällä yläpeukuttavat. Ihminen on kuvottava otus.

Taidat olla aseksuaali, jos tätä pitää ihmetellä. Koska useimmat normaalit ihmiset pohjimmiltaan  tavoittelevat parisuhdetta nimenomaan seksin vuoksi. Melkein kaikki muut tarpeet pystyy kuitenkin tyydyttämään yksin tai ystävien ja harrastusten kautta.

Kuten aloituksessakin puhuttiin, on kahdenlaisia sairaan kumppanin jättäjiä - niitä jotka jättävät sairauden takia ja niitä jotka jättävät siitä huolimatta. Nyt osa tuntuu keskustelevan näistä asioista vähän ristiin. Joku sanoo, ettei jäänyt muutenkin huonoon suhteeseen pelkästä velvollisuudentunnosta, ja joku toinen tulee siihen meuhkaamaan että "jätät varmaan äitisikin kun sille tulee flunssa".

Sairaudesta huolimatta. Sairaus oli (tai on) vakava mutta sellainen, joka ei ns. näy päälle päin eikä oikeastaan vaikuttanut minuun tai suhteeseemme.

En kyllä ero päätöstä tehdessä hetkeäkään miettinyt, pitäisikö jotenkin säälistä jäädä toista tukemaan. Sellainen ei sovi minun arvomaailmaani ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos avioliitossa olette, tutustupa avioliittolain pykäliin siinä n. 50 paikkeilla, sossu ne tuntee kuitenkin niin ei tule sitten sinullekaan yllätyksenä.

Joskus ero on käytännössäkin ainoa vaihtoehto.

Tämä voi kuulostaa vitsiltä, mutta valitettavasti ei sitä ole. Harkitsen miesystäväni jättämistä, koska hänellä on koko ajan joku paikka paketissa. Siitä, että mä hyysään raajansa katkonutta on tullut jo niin itsestään selvyys, että mies vain kiukuttelee jos ei palvelu pelaa tarpeeksi hyvin. 

Juuri tänään sai viimeisimmän kipsinsä pois ja mä oon ihan loppu. Ei mitään kiitosta, ilmiriita vaan päällä kun tein taas jotain "väärin". 

Joka murtuma on ollut toistaan pahempi ja en todellakaan auta enää yhtään, ikinä! 

Vierailija kirjoitti:

Kuten aloituksessakin puhuttiin, on kahdenlaisia sairaan kumppanin jättäjiä - niitä jotka jättävät sairauden takia ja niitä jotka jättävät siitä huolimatta. Nyt osa tuntuu keskustelevan näistä asioista vähän ristiin. Joku sanoo, ettei jäänyt muutenkin huonoon suhteeseen pelkästä velvollisuudentunnosta, ja joku toinen tulee siihen meuhkaamaan että "jätät varmaan äitisikin kun sille tulee flunssa".

Kuten sanottu, useimmat ihmiset eivät kykene ajattelemaan tällaisia aiheita rationaalisesti, älyllisyydestä nyt puhumattakaan. Näissä ketjuissa täytyy pitää hyvänä tuloksena sitä, jos yksi viesti kymmenestä osoittaa edes, että aihe ja siitä esitetty kysymys on ymmärretty.

Vierailija kirjoitti:

Tämä voi kuulostaa vitsiltä, mutta valitettavasti ei sitä ole. Harkitsen miesystäväni jättämistä, koska hänellä on koko ajan joku paikka paketissa. Siitä, että mä hyysään raajansa katkonutta on tullut jo niin itsestään selvyys, että mies vain kiukuttelee jos ei palvelu pelaa tarpeeksi hyvin. 

Juuri tänään sai viimeisimmän kipsinsä pois ja mä oon ihan loppu. Ei mitään kiitosta, ilmiriita vaan päällä kun tein taas jotain "väärin". 

Joka murtuma on ollut toistaan pahempi ja en todellakaan auta enää yhtään, ikinä! 

Tämä on tosi kiehtovaa. Mikä on tällaisen syynä? Jokin extreme-harrastus tai luita haurastuttava sairaus, kenties?

Olen kolmikymppinen enkä ole koskaan murtanut yhtään luuta kehostani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen oli sairaalassa leikkauksissa ja katosi elämästäni viikoksi. Syyllistin häntä siitä, kunnes ei enää kestänyt ja käski etsiä ihmisen, jota en kohtele vihalla.

Facebookista löytyi P*, jonka kanssa kihlauduimme 1.8. Haukun exää vieläkin kaikin sanakääntein, koska ei osannut sairaana huomioida tarpeitani. Mokomakin narsistipsykopaatti!

Miksi alanuolet?

Koska huono?

Sanoisin, että elämäntapa ylinpäänsä, sekä harrastus, että elämäntavat, jotka eivät nyt ainakaan vahvista luustoa. Siihen päälle paska tuuri. Mitään varsinaista luustosairautta ei ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen jättänyt miehen, jolla olkapää hajosi mp-onnettomuudessa. En siksi, ettei hän voinut enää tehdä samoja asioita vammansa kanssa vaan siksi, että hän katkeroitui ja syytti minua tapahtuneesta. Jouduin useaan kertaan muistuttamaan, etten halunnut hänen lähtevän sinä iltana pimeässä mökille moottoripyörällään. Lisäksi aina kehoitin hommaamaan sen mp panssarin. Se syyllistäminen, että päästin hänet lähtemään silloin, kun olisi pitänyt estää. Kaksi vuotta kestin kuntoutuksen kanssa vielä onnettomuuden ja työkyvyttömyyden jälkeen. Nyt hänen sukunsa suuttunut minulle, kun jätin vammautuneen miehen. Olen heille lähettänyt kaikille meidän keskustelun ko. illasta ja wa viestit siitä kiukuttelusta, mut yhä vaan jaksavat mustamaalata. Onneksi ei oltu naimisissa tai ollut lapsia.

Tuo mies varasti kaksi vuotta elämästäsi. :(

Miten niin varasti? Tuskin hän vankilassa naistaan piti, ihan vapaaehtoisesti hän parisuhteessa oli.

Minua ollaan jättämässä sairauden vuoksi. Jouduin päivystykselliseen leikkaukseen, josta tuli vakavia komplikaatioita. Päässä ei ole vikaa, mutta liikkuminen on hankalaa. Mies koki, että vammaisen kanssa ei halua elää. Hävettää kuulema liikkua minun kanssa ihmisten ilmoilla.

Pitkä avioliitto alkoi olla mielestäni loppumassa miehen välinpitämättömyyden ja riitaisuuden takia. Miehen luonne ikäänkuin oli muuttunut. Sitten hän sai syöpädiagnoosin, eikä minulla ollut sisua lopettaa avioliittoa. Niinpä sitten kuolema erotti meidät neljän kuukauden sairastamisen jälkeen. Kyllä minä häntä suren. Sukulaiset pitävät minua hyvänä vaimona, koska hoidin miehen kotona ihan loppuun asti.