Te, jotka olette jättäneet sairaan kumppanin: jätittekö hänet sairaudesta johtuen vai siitä huolimatta? Mikä sairaus oli kyseessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ikinä jättäisi sairasta kumppania.

Mieti asiaa toisesta näkökulmasta. Entä jos tietäisit, ettei toinen välitä sinusta enää ja haluaa erota, kunnes äkkiä sairastut. Haluaisitko oikeasti, että toinen jäisi kanssasi suhteeseen vain siksi, että olet sairas?

Niinpä.

Tuollaisessa tilanteessa muutos tuo lisäkuormaa.

Sun olisi pitänyt jäädä tukemaan.

Olen eri, mutta ei siihen tukemiseen samaa sänkyä tarvita, kyllä sen voi tehdä ystävänäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään.

On siinä touhua kun jokainen ”sairas” kumppani pitää jättää 😅 Raskas on tuo totaalisen terveyden vaatimus.

Ei pidä. Ihan eri asia, jos sairauden takia jättää. Olisi kamalaa, jos joku pyörisi jaloissa pelkästä velvollisuuden tunteesta. Sairasta siinä sitten. Mielummin olisin yksin.

Vierailija kirjoitti:

Usein syy on myös siinä ei sairaan itsekkyydessä. Ainakin omalla kohdalla oli. Hyvä vaan, että pääsi eroon. Aika näyttää miten äijän käy...

Itsekkäimmät kitisee että mua ei ainakaan saa jättää, enkä mä jättäisin sua vaikka sairastuisit. Siitäkin huolimatta että todellisuus useinkin olisi toinen, itsekäs ei jaksaisi sitä että puolusonn sairauden myötä hän ei saa huomiota ja suhde on ohi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ikinä jättäisi sairasta kumppania.

Mieti asiaa toisesta näkökulmasta. Entä jos tietäisit, ettei toinen välitä sinusta enää ja haluaa erota, kunnes äkkiä sairastut. Haluaisitko oikeasti, että toinen jäisi kanssasi suhteeseen vain siksi, että olet sairas?

Niinpä.

Tuollaisessa tilanteessa muutos tuo lisäkuormaa.

Sun olisi pitänyt jäädä tukemaan.

Olen eri, mutta ei siihen tukemiseen samaa sänkyä tarvita, kyllä sen voi tehdä ystävänäkin.

En tajua miten tuo sänky liittyy tähän kontekstiin?

Ihan olisi mukava kuulla, että jättäisittekö te myös äidin/isän sairauden vuoksi? Jos aviopuolison voi jättää, aiheuttaako verenperintö enemmän vastuuta ja velvoitetta kuitenkin jäädä hyysäämään?

Minut saa aina jättää ja ihan mistä syystä tahansa. Se riittää, ettei halua kanssani enää jatkaa. Minua kiinnostavat vain täydelliseen vapaaehtoisuuteen perustuvat parisuhteet.

Vierailija kirjoitti:

Ihan olisi mukava kuulla, että jättäisittekö te myös äidin/isän sairauden vuoksi? Jos aviopuolison voi jättää, aiheuttaako verenperintö enemmän vastuuta ja velvoitetta kuitenkin jäädä hyysäämään?

Jättäisin, ei veri siinä vaikuta. En halua sairautta ympärilleni.

Minä olen jättänyt miehen, jolla olkapää hajosi mp-onnettomuudessa. En siksi, ettei hän voinut enää tehdä samoja asioita vammansa kanssa vaan siksi, että hän katkeroitui ja syytti minua tapahtuneesta. Jouduin useaan kertaan muistuttamaan, etten halunnut hänen lähtevän sinä iltana pimeässä mökille moottoripyörällään. Lisäksi aina kehoitin hommaamaan sen mp panssarin. Se syyllistäminen, että päästin hänet lähtemään silloin, kun olisi pitänyt estää. Kaksi vuotta kestin kuntoutuksen kanssa vielä onnettomuuden ja työkyvyttömyyden jälkeen. Nyt hänen sukunsa suuttunut minulle, kun jätin vammautuneen miehen. Olen heille lähettänyt kaikille meidän keskustelun ko. illasta ja wa viestit siitä kiukuttelusta, mut yhä vaan jaksavat mustamaalata. Onneksi ei oltu naimisissa tai ollut lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Ihan olisi mukava kuulla, että jättäisittekö te myös äidin/isän sairauden vuoksi? Jos aviopuolison voi jättää, aiheuttaako verenperintö enemmän vastuuta ja velvoitetta kuitenkin jäädä hyysäämään?

En minä ainakaan vanhempiani hyysännyt, olivat he terveitä tai sairaita. Aikuiset ihmiset saivat ihan itse järjestää omat asiansa, eivätkä ainakaan minun venhampani missään tapauksessa olisi suostuneet "riesoiksemme".

Vierailija kirjoitti:

Ihan olisi mukava kuulla, että jättäisittekö te myös äidin/isän sairauden vuoksi? Jos aviopuolison voi jättää, aiheuttaako verenperintö enemmän vastuuta ja velvoitetta kuitenkin jäädä hyysäämään?

Minusta parisuhdetta ja vanhemman ja lapsen välistä huoltajuussuhdetta ei voi kyllä verrata. En mä ole äidin ja isän kanssa parisuhteessa. Vai millaista jättämistä sinä tässä tarkoitat?

Vierailija kirjoitti:

Ihan olisi mukava kuulla, että jättäisittekö te myös äidin/isän sairauden vuoksi? Jos aviopuolison voi jättää, aiheuttaako verenperintö enemmän vastuuta ja velvoitetta kuitenkin jäädä hyysäämään?

En ole parisuhteessa/sekstaa vanhempieni kanssa, joten hoitaisin heitä. Erilainen suhde. Ja koska seuraavaksi sataa paskaa aiheesta ”oletko parisuhteessa vain seksin vuoksi”, niin vastaankin heti: kyllä, suurimmaksi osaksi. Rakastan vanhempiani tunteella, kunppaniani libidolla ja elimelläni.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen jättänyt miehen, jolla olkapää hajosi mp-onnettomuudessa. En siksi, ettei hän voinut enää tehdä samoja asioita vammansa kanssa vaan siksi, että hän katkeroitui ja syytti minua tapahtuneesta. Jouduin useaan kertaan muistuttamaan, etten halunnut hänen lähtevän sinä iltana pimeässä mökille moottoripyörällään. Lisäksi aina kehoitin hommaamaan sen mp panssarin. Se syyllistäminen, että päästin hänet lähtemään silloin, kun olisi pitänyt estää. Kaksi vuotta kestin kuntoutuksen kanssa vielä onnettomuuden ja työkyvyttömyyden jälkeen. Nyt hänen sukunsa suuttunut minulle, kun jätin vammautuneen miehen. Olen heille lähettänyt kaikille meidän keskustelun ko. illasta ja wa viestit siitä kiukuttelusta, mut yhä vaan jaksavat mustamaalata. Onneksi ei oltu naimisissa tai ollut lapsia.

Tuo mies varasti kaksi vuotta elämästäsi. :(

Vierailija kirjoitti:

Vastaan kaverini puolesta kun ei tänne kirjoittele.

Erosi aviomiehestään, jolla oli selkä pahasti rikki. Mutta syynä ei ollut suoraan se kipeä selkä, vaan se, että mies kieltäytyi hakemasta siihen lisähoitoa tai tekemästä fyssarin määräämiä harjoitteita jne. Halusi vain maata sängyssä kipulääketokkurassa ja näprätä tietokonetta ja oli jatkuvasti kiukkuinen.

Ymmärrettävää tietenkin, kun selkä oli oikeasti tosi kipeä. Mutta ymmärrän myös, ettei ystäväni halunnut lopulta (useamman vuoden jälkeen) jäädä suhteeseen, jota ei enää ollut.

Voisi olla minun tarinani tuo. Ex miehellä oli pikku hiljaa selkä yhä kipeämpi ja kipeämpi. Ei siinä mitään, mutta kun ei uskonut lääkäreitä ja fysioterapeutteja. Vaati vain leikkausta ja kipulääkkeitä, ei suostunut tekemään fysioterapiaa ja liikunnallista kuntoutusta mitä suositeltiin. Selässä ei siis mitään oikeaa vikaa, mikä olisi pitänyt leikata yms, ihan liikunnalla olisi saanut kuntoutettua. Kipulääkkeetkään ei myöskään oikea hoito, sillä niitä ei voi käyttää loppuikää ja kova väärinkäytön riski, eikä vaan pelkkä riski vaan ihan todellisuutta. Mitä mies teki - makasi sängyssä/sohvalla tietokoneen, kännykän tai tv:n kanssa epäergonomisessa asennossa ja selkä vaan meni pahemmaksi, samoin miehen mieliala. Haukkui lääkärit ja minut kun kannustettiin kuntoilemaan makaamisen sijasta. Ei käynyt töissä selän takia ja oli katkera kun ei saanut eläkepäätöstä sen takia. Olisi halunnut eläkkeelle ja sitten minun rahoillani loisia. Oli pakko erota. 

Vierailija kirjoitti:

Ihan olisi mukava kuulla, että jättäisittekö te myös äidin/isän sairauden vuoksi? Jos aviopuolison voi jättää, aiheuttaako verenperintö enemmän vastuuta ja velvoitetta kuitenkin jäädä hyysäämään?

Äitini on kuollut, ja isää näen pari kertaa vuodessa. Tuskinpa se näkeminen mihinkään vähentyisi, vaikka isä sairastuisikin.

Vastaajat on toivon mukaan nuoria? Olen ollut 30 vuotta yhdessä puolisoni kanssa. On koettu vaikka mitä ylä ja alamäkiä. Tosi vaikeitakin juttuja. Niistä sitten selvitty lopulta. Ei kyllä voisi kuvitella edes sellaista tilannetta että hylkäisin toisen juuri silloin kun hän eniten apuani tarvitsee!!! Eikö nämä vastaajat tajua että kukaan meistä ei pysy koko elämäänsä terveenä, iloisena, haarat levällään puolisoaan palvoen. Meinaatteko erota kuinka monta kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaan kaverini puolesta kun ei tänne kirjoittele.

Erosi aviomiehestään, jolla oli selkä pahasti rikki. Mutta syynä ei ollut suoraan se kipeä selkä, vaan se, että mies kieltäytyi hakemasta siihen lisähoitoa tai tekemästä fyssarin määräämiä harjoitteita jne. Halusi vain maata sängyssä kipulääketokkurassa ja näprätä tietokonetta ja oli jatkuvasti kiukkuinen.

Ymmärrettävää tietenkin, kun selkä oli oikeasti tosi kipeä. Mutta ymmärrän myös, ettei ystäväni halunnut lopulta (useamman vuoden jälkeen) jäädä suhteeseen, jota ei enää ollut.

Voisi olla minun tarinani tuo. Ex miehellä oli pikku hiljaa selkä yhä kipeämpi ja kipeämpi. Ei siinä mitään, mutta kun ei uskonut lääkäreitä ja fysioterapeutteja. Vaati vain leikkausta ja kipulääkkeitä, ei suostunut tekemään fysioterapiaa ja liikunnallista kuntoutusta mitä suositeltiin. Selässä ei siis mitään oikeaa vikaa, mikä olisi pitänyt leikata yms, ihan liikunnalla olisi saanut kuntoutettua. Kipulääkkeetkään ei myöskään oikea hoito, sillä niitä ei voi käyttää loppuikää ja kova väärinkäytön riski, eikä vaan pelkkä riski vaan ihan todellisuutta. Mitä mies teki - makasi sängyssä/sohvalla tietokoneen, kännykän tai tv:n kanssa epäergonomisessa asennossa ja selkä vaan meni pahemmaksi, samoin miehen mieliala. Haukkui lääkärit ja minut kun kannustettiin kuntoilemaan makaamisen sijasta. Ei käynyt töissä selän takia ja oli katkera kun ei saanut eläkepäätöstä sen takia. Olisi halunnut eläkkeelle ja sitten minun rahoillani loisia. Oli pakko erota. 

Ei se fysioterapeutti välttämättä oikeassa ollut. Saattoi selkä vaan tulla kipeämmäksi.

Itse kävin pitkään fysioterapiassa. Näin jälkeenpäin tajuan, että ihan turhaan. Vääriä liikkeitä. Kunnon levolla tilanne saatiin hallintaan. Ei täysin terveeksi, mutta olen toimintakykyinen.

Vierailija kirjoitti:

Vastaajat on toivon mukaan nuoria? Olen ollut 30 vuotta yhdessä puolisoni kanssa. On koettu vaikka mitä ylä ja alamäkiä. Tosi vaikeitakin juttuja. Niistä sitten selvitty lopulta. Ei kyllä voisi kuvitella edes sellaista tilannetta että hylkäisin toisen juuri silloin kun hän eniten apuani tarvitsee!!! Eikö nämä vastaajat tajua että kukaan meistä ei pysy koko elämäänsä terveenä, iloisena, haarat levällään puolisoaan palvoen. Meinaatteko erota kuinka monta kertaa.

Eivät. Keksin äsken huvikseni päästäni tuon ”rakastan vanhempiani tunteella, kumppaniani libidolla/elimellä”- vastauksen, ja nämä hullut täällä yläpeukuttavat. Ihminen on kuvottava otus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan olisi mukava kuulla, että jättäisittekö te myös äidin/isän sairauden vuoksi? Jos aviopuolison voi jättää, aiheuttaako verenperintö enemmän vastuuta ja velvoitetta kuitenkin jäädä hyysäämään?

Jättäisin, ei veri siinä vaikuta. En halua sairautta ympärilleni.

Olet provo. Entä lapsesi?

Mielisairaita ja addiktiosairaita ukkoja olen jättänyt. En jaksa jatkuvaa negatiivisuuden ja toivottomuuden ilmapiiriä, raivoamista ja ilkeyttä sekä elämänhallinnan puutetta.

Olin avaamassa keskustelua siitä, että haluan erota, kun eksä sairastui mahatautiin. No, lykkäsin keskustelua, ajattelin että parin päivän päästä kun mahatauti on ohi. Ei ollutkaan mahatauti vaan Crohnin tauti. Siinä meni ainakin puoli vuotta että hän oli takaisin tolpillaan ja toipumassa toimivan lääkityksen kansa. Hoidin häntä tietysti, totta kai välitin todella paljon hänestä ihmisenä mutta tuo aika oli todella vaikeaa sekä hänen sairauden takia mutta myös sen, että tiesin etten ollut jäämässä kun hän tulisi parempaan kuntoon.

Kävimme sitten ne keskustelut joita olin lykännyt, ja päädyimme eroon. Jälkeen päin olen kuullut, että hänen mielestään jätin hänet siksi, että hän sairastui. Just.