Nepsylasten vanhemmat! Mikä avuksi, kun lapsi pärjää koulussa ns. rimaa hipoen?
Kyseessä tokaluokkalainen, jota tutkittiin jo viime vuonna, mutta se ei johtanut mihinkään. Lähete lisätutkimuksiin tuli paluupostissa takaisin, koska ongelmat eivät ole (vielä) järjettömän suuria.
Ongelmana siis mm. heikko keskittyminen, uppoutuu omaan maailmaansa ja piirtelee vihkoonsa eikä kuuntele opettajaa. Ei muista kuluneesta päivästä mitään, vaikka kysyisi heti koulun jälkeen. Läksyjä ei aina merkkaa ylös, koska teki jotain muuta sillä hetkellä, ja jos merkkaakin, ei ole varma mitä niissä pitää tehdä. On kuitenkin hyvä parissakin aineessa, siitä ei ole kyse- osaa kunhan malttaa istua alas ja keskittyä hieman. Ei häiritse muita tunnilla muttei toisaalta uskalla kysyä opeltakaan, jos jokin menee ohi.
En oikein tiedä mitä tässä nyt pitäisi tehdä. Julkinen puoli ei ota vastaan tutkittavaksi, eikä toisaalta ole varaa yksityisellekään. Koulunkäynnistä ei tule mitään jossei vanhempi jatkuvasti tue kaikessa ja viestittele opettajan kanssa. Ei kai tämän ihan näinkään tulisi mennä?
Kommentit (21)
Tuo on se todellinen ongelma eli se, kuka lasta tukee läpi peruskoulun. Vanhemmat toivovat, että koulu, kun eivät itse jaksa ja koulu toivoo, että vanhemmat, kun ei vain ole resursseja. Ap:n lapsi ei ole ainoa haahuilija. Puolet luokasta on näitä, joilla on haasteita koulunkäynnissä eikä yksi opettaja eikä yksi erityisopettaja eikä edes lisänä ohjaaja pysty asialle paljoakaan.
Suosittelen seuraavaa: pyytäkää tehostettua tukea, pyytäkää psykologin tutkimista, pyytäkää erityisopettajan tukea ja tukiopetusta. Ei pienennä omaa taakkaanne mutta ainakin teette parhaane.
Miten jaksatte sitten itse? Tuleva elämänne on yhtä palaveeraamista eri tahojen kanssa eikä se lapsi silti pärjää paremmin (ellei sitten ikä saa palasia loksahtamaan paikoilleen mutta harvoin näin). Suosittelen siis vuorottelemaan. Yhden kuukauden hoitaa lapsen äiti lapsen koulunkäynnin, seuraavan kuukauden isä, sitten pyydätte mummot ja kummit satunnaisavuksi. Luotte lapselle tiukat rutiinit ja pidätte niistä kiinni. Tuntuu kurjalta mutta loppupeleissä auttaa.
Kuka ne paperit lähetti takaisin?
Hyvä todistus ei tarkoita sitä etteikö lapsella voisi olla ADD. Älykäs lapsi pystyy vielä kompensoimaan oireita, kun opiskelunopeus on alakoulun tasolla.
Vanhempi tukee ja viestittelee opettajan kanssa. Vanhemmat pitävät huolta säännöllisestä rytmistä, ravinnosta ja unesta. Opettaja laittaa läksyt joka päivä wilmaan. Nämä on ne keinot jotka on käytettävissä.
Näin se vaan menee. Tai sitten annatte lapsen epäonnistua ja kasvatatte ongelmat niin suuriksi, että neurolla otetaan lähete vastaan. Itse en tekisi (tehnyt) niin lapselleni. Se kun musertaa itsetunnon samalla.
Vierailija kirjoitti:
Kuka ne paperit lähetti takaisin?
Hyvä todistus ei tarkoita sitä etteikö lapsella voisi olla ADD. Älykäs lapsi pystyy vielä kompensoimaan oireita, kun opiskelunopeus on alakoulun tasolla.
Erityissairaanhoito pisti lähetteen paluupostiin, saatesanoilla "on vielä pieni" ja että jatkossa kannattaa ehkä miettiä josko koulupsykologi tekisi lisää testejä, mutta toisenlaisia.
Kiitos vastauksista! Ei ole tarkoitus kuulostaa siltä, että koulun pitäisi tehdä kaikki. Ei sekään ole kuitenkaan mielestäni tarkoituksenmukaista, että lapsi pärjää vain siksi että vanhemmat ovat skarppeina 24/7 ja mm. viestittelevät läksyjen perään. Joskus mietin että teemmekö asiassa lapselle karhunpalvelusta, kun emme vaan anna kaiken mennä pieleen- sitä kautta opettaja ym. tahot ehkä näkisivät, missä oikeasti mennään? Nythän lapsi ilmestyy joka aamu kouluun läksyt tehtynä ja asiat järjestyksessä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Tuo on se todellinen ongelma eli se, kuka lasta tukee läpi peruskoulun. Vanhemmat toivovat, että koulu, kun eivät itse jaksa .
Voi kuule. Se ei ole kiinni jaksamisesta. Vanhemmat tietävät tasan tarkkaan, että ketään muuta ei kiinnosta, joten heidän on jaksettava. Mutta kun sinne kouluun ei pääse mukaan, niin on pakko toivoa, että koulu hoitaisi koulun osuuden. Vaikka kyllä näkee, että ei tule tapahtumaan. Eikä ne opettajat osallistu mihinkään lisäkoulutukseen, vaikka maksaisit sen ja toisit sen kouluun jossa rehtori lupaisi että opet voivat osallistua työajalla. Erityisopettajat tekevät ehkä parhaansa, mitta oikeasti niiden erityisluokat on vain lapsivarastoja, jossa ei edes kuvitella että tarkoitus olisi oppia mitään.
Tehostettu tuki ja lisätutkimukset sitten sitä kautta. Valitettavaa on, että vanhemmat joutua tekemään paljon töitä sen eteen. Itse ainakin olen jo todella väsynyt kun lapsi ja lapsen asioista huolehtiminen vaatii paljon aikaa ja energiaa. Sitä eivät kaikki ymmärrä joilla ”terveet” lapset. Olisi ihanaa jos koulu ”ottaisi kopin” asioista ja hoitaisivat ne niin kuin laki määrää. Nämä lapset ovat kuitenkin niitä jotka monesti syrjäytyvät ja tulevat siten yhteiskunnalla kalliiksi.
Eihän se tilanne siitä muutu. Korkeintaan saa tukiopetusta tai erityisluokkapäätöksen. Erityisluokalla edetään hitaasti, joten taitoja ei synny sen enempää, kun osa jää opettamatta.
Kotona pidät huolen, että läksyt on tehty ja asioista tajuttu edes jotain.
t. vähän isomman nepsyn äiti, kyllä se siitä
Vierailija kirjoitti:
Tehostettu tuki ja lisätutkimukset sitten sitä kautta. Valitettavaa on, että vanhemmat joutua tekemään paljon töitä sen eteen. Itse ainakin olen jo todella väsynyt kun lapsi ja lapsen asioista huolehtiminen vaatii paljon aikaa ja energiaa. Sitä eivät kaikki ymmärrä joilla ”terveet” lapset. Olisi ihanaa jos koulu ”ottaisi kopin” asioista ja hoitaisivat ne niin kuin laki määrää. Nämä lapset ovat kuitenkin niitä jotka monesti syrjäytyvät ja tulevat siten yhteiskunnalla kalliiksi.
Ihan totta. Minusta tuntuu usein, että teen kellon ympäri jonkinlaista metatyötä lapsen asioissa enkä saa öisinkään aina ajatuksiltani rauhaa. Kun ei riitä että läksyt on muistettu ja tehty, pitää myös neuvoa huomattavasti enemmän kuin muita ikäisiään sekä ennakoida mahdollisimman paljon. Lapsi hermostuu herkästi ja suuttuu aika usein, joka ei ainakaan paranna fiiliksiä kun itseä väsyttää. Samoja asioita saa jankata usein, aina ei jaksaisi. Ap
Tehostettu tuki voisi toimia jos tarpeeksi erityisopettajia. Tehostetussa paljon oppilaita mutta vähän tukea tarjolla. Poliittinen valinta mihin rahat laitetaan.
Suurempi ongelma on se, miten loppuelämä sujuu. Aikuisten maailmassa ei pärjää, jos ei pysty töitä kunnolla tekemään ja hoitamamaan omia asioitaan. Nyt on 10 vuotta aikaa hoitaa lapsi siihen jamaan, että itsenäistyminen onnistuu. Siihen voidaan tarvita aivoja herättelevä lääkitys ja tukitoimia. Muista, ettei ole olemassa helpotettuja elämiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehostettu tuki ja lisätutkimukset sitten sitä kautta. Valitettavaa on, että vanhemmat joutua tekemään paljon töitä sen eteen. Itse ainakin olen jo todella väsynyt kun lapsi ja lapsen asioista huolehtiminen vaatii paljon aikaa ja energiaa. Sitä eivät kaikki ymmärrä joilla ”terveet” lapset. Olisi ihanaa jos koulu ”ottaisi kopin” asioista ja hoitaisivat ne niin kuin laki määrää. Nämä lapset ovat kuitenkin niitä jotka monesti syrjäytyvät ja tulevat siten yhteiskunnalla kalliiksi.
Ihan totta. Minusta tuntuu usein, että teen kellon ympäri jonkinlaista metatyötä lapsen asioissa enkä saa öisinkään aina ajatuksiltani rauhaa. Kun ei riitä että läksyt on muistettu ja tehty, pitää myös neuvoa huomattavasti enemmän kuin muita ikäisiään sekä ennakoida mahdollisimman paljon. Lapsi hermostuu herkästi ja suuttuu aika usein, joka ei ainakaan paranna fiiliksiä kun itseä väsyttää. Samoja asioita saa jankata usein, aina ei jaksaisi. Ap
Koulussa tuki voi olla kerran viikossa erityisopettajalla ja kahdesti viikossa ohjaaja luokassa, jossa viisi tai kymmenen tukea tarvitsevaa. Kouluilla ei rahaa palkata tarpeeksi tuen antajia. Oppilaan ongelma nähdään, mutta sille ei voi mitään tehdä.
Olen miettinyt että kuuluuko sekin tähän ongelmaan, että lapsi suuttuu kaikesta niin kovasti? Ajattelin ensin käytöksen liittyvän ikään ja kasvamiseen, mutta tätäkin on nyt katsottu pidemmän aikaa. Suuttumiseen ja mököttämiseen riittää esim. lapsesta vääränlainen hellittelynimi (joka on aiemmin ollut ok). Sitten kun asiasta on vihdoinkin päästy yli, päivä voi mennä vielä tuntien päästä uudestaan pilalle, kun tapahtunut palaa mieleen. Tämän olen kokenut äärettömän raskaaksi. Ap
Vierailija kirjoitti:
häpee olis suuri, onneksi oma menestyy hyvin koulussa, monesti kannattaa kattoo geenikarttoja ettei tälläsiä tapahtuisi.
Miten se oman lapsensa häpeäminen sinusta auttaisi asiaa? Eikä minulla tai miehellä ole kummallakaan itsellämme tai lähisuvuissa vastaavaa käytöstä. Ap
Minä vedin lapseni läpi peruskoulusta siten, että ohjasin kaikkea tekemistä. Älyttömän rasittavaa.
Eskarin ope ihmetteli, kun ei pue itse vaan katsoo muita ja hän joutuu pukemaan.
Onneksi 5-6 - luokille tuli huöyvin kannustava ope ja hän alkoi yrittää itsekin.
No kuinkahan helvetin köyhä pitää olla, että ei hommaa lapselle tutkimuksia?! Teet sen nyt ensiksi.
Lapsi on sinun vastuullasi. Piste.
Yleisopetuksessa opettajan resurssit ovat erittäin rajalliset. Vaadit selkeät läksyt ja ohjeet Wilmaan ja sinä pidät kotona huolen, että homma hoituu.
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt että kuuluuko sekin tähän ongelmaan, että lapsi suuttuu kaikesta niin kovasti? Ajattelin ensin käytöksen liittyvän ikään ja kasvamiseen, mutta tätäkin on nyt katsottu pidemmän aikaa. Suuttumiseen ja mököttämiseen riittää esim. lapsesta vääränlainen hellittelynimi (joka on aiemmin ollut ok). Sitten kun asiasta on vihdoinkin päästy yli, päivä voi mennä vielä tuntien päästä uudestaan pilalle, kun tapahtunut palaa mieleen. Tämän olen kokenut äärettömän raskaaksi. Ap
Tämä ”kuuluu” nepsyyn, tunne-elämänhäiriö. Asiat koetaan suurempina kuin keskimäärin ja asioiden yli on vaikea päästä. Tämä myös lisää vanhempien kuormitusta koska kaikkea on ennakoitava ja siloteltava muuten kenelläkään ei ole enää kivaa. Ja nämä ovat sellaisia asioita joita ei voi ”karaista” vaan ovat aivoista johtuvia. Oma elämä saattaa jäädä paitsioon koska monesti pääsee helpommalla kun vaan jää kotiin. Esimerkiksi kun poika oli pienempi niin viikon loma jossain aiheutti kuukauden palautumisen mm. unirytmissä ja mielentilassa.
Aloittaja jatkaa vielä:
Lapsi on aivan poikki lyhyenkin koulupäivän jälkeen, ei muuta jaksaisi tehdä kuin maata sohvalla. Uupuminen oli vielä pahempaa viime vuonna, mutta ei ole nytkään kamalasti helpottanut.
Kaverisuhteissa menee ihan ok, mutta niissäkin vähän erikoisuuksia. Ei ole ns. sydänystävää ja onkin nyt alkanut jäämään vähän ulkopuolelle tämän vuoksi. Ei toisaalta tunnu edes kamalasti välittävän asiasta.