Raivoavasta jäähyttäjä-äidistä empaattiseksi kasvattajaksi: mistä aloitan?

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 22:21"]Hauskaa, että ketjua oli nostettu! Ap siis tässä.

Olemme projektin myötä lähentyneet lapsen kanssa paljon. Työtä on silti vielä jäljellä, koska vanhat toimintatavat ja vanha asenne istuu tiukassa. Lapsen mieliala laski jostain syystä todella paljon jokin aika sitten, ja tästä syystä omakin pinna on ollut enemmän koetuksella. Olen ns. romahtanut joitain kertoja, mutta asiasta on aina - aina - puhuttu lapsen kanssa jälkikäteen ja olen usein pyytänyt omaa huonoa käytöstäni ja hermoiluani anteeksi. Samalla olen huomannut lapsen oppineen pyytämään anteeksi sekä meiltä vanhemmilta että esim. toisilta lapsilta käytöstään. Tämä oli lapselle ennen mahdoton tehtävä.

Eli ennen kaikkea kasvatan tässä nyt itseäni.
[/quote] kävikö mielessä, että sen lepsuilua takia lapsesi mieliala laski. Rajat on rakkautta. Jatkuvasti anteeksi pyytelevä vanhempi osoittaa lapselle olevansa epävarma ja heikko ja lapsi syyttää itseään vanhemman epävarmuudesta

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 22:28"]

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 22:21"]Hauskaa, että ketjua oli nostettu! Ap siis tässä. Olemme projektin myötä lähentyneet lapsen kanssa paljon. Työtä on silti vielä jäljellä, koska vanhat toimintatavat ja vanha asenne istuu tiukassa. Lapsen mieliala laski jostain syystä todella paljon jokin aika sitten, ja tästä syystä omakin pinna on ollut enemmän koetuksella. Olen ns. romahtanut joitain kertoja, mutta asiasta on aina - aina - puhuttu lapsen kanssa jälkikäteen ja olen usein pyytänyt omaa huonoa käytöstäni ja hermoiluani anteeksi. Samalla olen huomannut lapsen oppineen pyytämään anteeksi sekä meiltä vanhemmilta että esim. toisilta lapsilta käytöstään. Tämä oli lapselle ennen mahdoton tehtävä. Eli ennen kaikkea kasvatan tässä nyt itseäni. [/quote] kävikö mielessä, että sen lepsuilua takia lapsesi mieliala laski. Rajat on rakkautta. Jatkuvasti anteeksi pyytelevä vanhempi osoittaa lapselle olevansa epävarma ja heikko ja lapsi syyttää itseään vanhemman epävarmuudesta

[/quote]Voisin tämän niellä muuten, mutta kun nuo "rakkautta osoittavat rajat" eivät aiemminkaan vaikuttaneet lapsen mielialaan ainakaan positiivisesti. Tässä on nyt ollut joitain käytännön elämän juttuja, joita en lähde sen tarkemmin avaamaan.

Kyllä minusta on selvästi hyvä muutos, jos lapsikin on oppinut pahoittelemaan omaa hölmöilyä kun ennen saattoi vaikka lyödä ja nauraa päälle. Ja tämä on ollut seurausta oman käytökseni muuttamisesta. Mutta joo, en lähde näihin vastaamaan sen enempää. Kyllähän meillä rajat on. Se niiden osoittaminen toimii ohjaavassa kasvatuksessa toisin.

Onpa ilo kuulla näitä "parantumiskertomuksia" :) - ap

[quote author="Vierailija" time="02.10.2014 klo 07:11"]Voisitkohan muuttaa ajatustapaasi lapsen suhteen? Nyt tunnit ajattelevan, että lapsi on "paha" ja hänet täytyy pitää ruodussa kurin avulla. Osaisitko ajatella, että arvostat lasta, että hän on todella taitava ja kyvykäs, hienosti osaava ja pärjäävä, iso lapsi jo? Että hän tekee lähtökohtaisesti hienosti ja oikein, eikä maailma kaadu, jos hän ei toimi juuri sinun tavallasi. [/quote] Oho, vau, siis olette taas antaneet upeita vastauksia ja ne tsemppaavat oikeasti tosi paljon. Mobiililaitteella surffailun vuoksi en ehdi vastata jokaiseen vaikka haluaisin, pahoitteluni siitä. Kyllä, haluan taas hyväksyä lapseni ja arvostaa ja kunnioittaa häntä. Jostain syystä olemme päätyneet tilanteeseen, jossa lapsi on jatkuva rasite ja me vanhemmat olemme kadottaneet lempeytemme häntä kohtaan. Elämä on tuntunut jatkuvalta selviytymiseltä päivästä toiseen. Oma asenteeni lapseen on selvästi vinoutunut. Ja se on korjattava. Lempeys ja hyväksyvyys voisivat olla tässä avainsanana. Kuten aiemmin sanoin, tiedän teorian tasolla, että mikä mättää ja toisaalta tiedän myös ohjaavasta kasvatuksesta jotain (mm. Gordon, Juul jne.). Käytännössä olen/olin kuitenkin kadottanut yhteyden lapseen. Ja siitä ehkä tämä kontrollinhalu kumpuaa. En halua enää määrätä ja käyttää ns. isomman oikeutta. Vain hampaiden pesu, toisten kunnioittaminen (ts. ei saa satuttaa) ja huonekaluille kiipeämättömyys ovat ehdottomia sääntöjä. Lähdetään siitä.

huhhuh, miten lapsen terveeksi kasvattaminen voi olla noin vaikeaa...en enää ihmettele poikani koulukavereiden käytösongelmia, jos vanhemmille pitää tosiaan selittää joka ikinen asia.

Onneksi suvussani on ollut ja on järkeviä kasvattajia eikä mitään "yyh mitä teen 2-vuotiaan kanssa?!"-ääliöitä

Mä menisin ehkä niinkin pitkälle, että sanoisin aikuisen ja lapsen tärkeimmän eron olevan siinä, että aikuisen pitäisi osata hallita ja käsitellä tunteensa. Olet itsekin hyvin havainnut, että sulla on tässä vähän työsarkaa, joten voisi olla hyväksi myös vanhemmuuden ja kasvatuksen lisäksi etsiä hyviä kirjoja omien tunteiden käsittelystä ja hallinnasta, ilman sitä vanhemmuusaspektia. Niistäkin voisi olla hyötyä! Valitettavasti en osaa suositella mitään hyvää kirjaa :/

Noin mitä itse yleensä olen havainnut hyväksi yleisellä tasolla siis, on käydä etukäteen mielessään välillä läpi niitä potentiaalisia "riskitilanteita". Että mitä kaikkea voisi tehdä, mitä ei kannata tehdä. Aikuisien välisessä toiminnassahan pystyy lykkäämään sitä "tilanteen käsittelyä" välillä melko pitkällekin ja selvittää omia ajatuksia siinä välissä niin, että kykenee toimimaan ilman raivoamista. Lasten kanssa ei oikein voi samalla tavalla toimia, joten siksi kannattaa valmentaa itseään henkisesti erilaisiin tilanteisiin.

Yllätyksiähän aina voi tulla, mutta varmasti sinulla on jo jonkunnäköinen kuva siitä, minkälaisissa tilanteissa niitä ongelmia yleensä on tullut. Aloita niistä, ja mieti, että minkälaisella muulla tavalla voisit sitä tilannetta yrittää ratkaista. Pyörittele erilaisia vaihtoehtoja mielessäsi. Kuulostaa siltä, että sinulla ja lapsellasi on aika samanlaiset luonteenpiirteet, joten voit myös yrittää muistella jos tavoittaisit sen fiiliksen, mikä sinuun olisi lapsena toiminut parhaiten. Mutta älä kuitenkaan lähde suoraan siitä olettamuksesta, että koska tämä olisi toiminut minuun, tämän on pakko toimia minun lapseenikin. Tällainen ei takaa sitä, että löydät heti ja kerralla sen parhaan ja toimivan vaihtoehdon, ja kasvatusoppaista löytyy varmaan niihin paljon enemmän sanottavaa. Mutta ajatus olisi se, ettei jokainen tilanne yllätät sinua housut kintussa jolloin se ensimmäinen todella agressiivinen reaktio pääsee läpi ja eskaloi tilannetta entisestään. 

Ja se kymmeneen laskeminen on varmasti myös ihan hyvä neuvo.

Mainitsit jossakin viestissä, että oma elämäntilanteesi on raskas. Oletko muistanut pitää huolta omasta jaksamisestasi? Nukkua ja syödä tarpeeksi? Liikkua?

Huomaan itse olevani huomattavasti lyhytpinnaisempi ja tiukempi väsyneenä ja nälkäisenä. Jo se auttaa, että töistä lähtiessä syö jotain pientä, niin että päiväkodin pihaan päästyä ei itse ole verensokerit matalalla.

[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 21:03"]

[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 21:01"]Yritä muistaa, että lapsellasi on aina jokin syy toimia, niin kuin hän toimii. Jokainen aikuinen ja lapsi haluaa olla pidetty ja rakastettu, ei kukaan halua olla inhottu ja hyljeksitty. Lapsi ei koskaan kiukuttele tahallaan, ihan vain puhtaasta kiukuttelemisen halusta (vaikka moni ei tätä usko). Taustalla on aina jokin syy, olkoon se sitten nälkä, huonosti nukuttu yö, alhainen verensokeri, huono päivä, toisen vanhemman työmatka, turhautuminen omaan osaamattomuuteen, riita päiväkodissa, ihan mikä tahansa. Ihan samoin, kun sinullakin on jokin syy, miksi kaikki joskus harmittaa. Tuon muistaminen auttaa usein muuttamaan omaa toimintatapaa. Lapselta ei kannata kysyä, miksi vitussa sinä taas kiukuttelet ja mö en perkele enää jaksa sinua. Vaan mieluummin, että mikä sinua rakas harmittaa, tarvitsetko apua. [/quote] Usein syy löytyy myös vanhemman käytöksestä ja puhetavasta. Fiilis tarttuu, niin hyvä kuin huonokin. (Sitä voi myös käyttää hyväksi.)

[/quote]

Tämä on niin totta. Jos haluaa miettiä, miten se käytännössä toimii, niin kuvittele, että puolisosi ensimmäinen kommentti kotiintultaessa on joku tiuskaisu tai käskytys. Ei yleensä etene ilta enää hyvin sen jälkeen. 

[quote author="Vierailija" time="02.10.2014 klo 11:18"]huhhuh, miten lapsen terveeksi kasvattaminen voi olla noin vaikeaa...en enää ihmettele poikani koulukavereiden käytösongelmia, jos vanhemmille pitää tosiaan selittää joka ikinen asia.

Onneksi suvussani on ollut ja on järkeviä kasvattajia eikä mitään "yyh mitä teen 2-vuotiaan kanssa?!"-ääliöitä
[/quote]
Ihmeen pitkälle päästiin ennen ensimmäistä tällaista kommenttia! Ap on tosiaan filosofian maisteri mutta ilmeisesti kuitenkin "ääliö" kasvattajana.

Ihana ketju ja tosiaan onneksi todella paljon asiallista kommentointia.

Tunnistan ap:n ongelman myös itsessäni ja suurin ongelma on yllätyksenä tulevat tilanteet. Osaan ennakoida jo vaikeita tilanteita ja niissä pidän itseni kurissa ja aikuisena, mutta se että lapsi (myös 4,5v.) yhtäkkiä kieltäytyy vaikka laittamasta takkia päälle yllättää ja tunnen kun punainen usva nousee silmieni eteen. Silloin tulee karjaistua, varsinkin kun on itse väsynyt tai nälkäinen. Ja nämä on niitä tilanteita vaikka päiväkodin eteisessä kun tuntee itsensä maailman huonoimmaksi äidiksi. Kuopus makaa lattialla ja karjuu, itsellä tuskanhiki päällä kun toisen muksun hoitopaikka menee kohta kiinni ja ollaan myöhässä, päiväkodin täti seisoo ja tuijottaa ja antaa vähän ymmärtää että hänelläkin olisi tässä jo menoa. Yritä siinä sitten hellitellä karjuvaa ja potkivaa lasta joka ei edes kuule/kuuntele mitä yrität sanoa, siinä tunteiden sanoittaminen ei auta. Tälläisissä tilanteissa on vaikea myöskään kävellä pois rauhoittamaan omaa kiukkua ja näihin olisi kiva jos jollakin on hyviä neuvoja!

Mieti millainen tilanne johtaa raivopäisyyteesi ja äkkipikaisuuteen. Saatat huomata, ettet ole ollut alkuperäisessä tilanteessa aidosti läsnä ja lapsi kaipaa äidin huomiota. Aloita olemalla läsnä. Sulje kaikki laitteet. Osallistuta lapsi arkeen. Älä sulje lasta pois omista toimistasi. Huomaat pian, että syyt ovat olleet varsinaista kiukuttelua ennen. Muuta siis oma toimintasi lapsen valveilla olon ajaksi sellaiseksi, että lapsi saa osallistua aina halutessaan. Pysähdy lapsen kysymyksiin. Hankkikaa vaikka stop-merkki, jota näyttämällä sekä aikuisen että lapsen tulee istua alas ja kuunnella.

Järjestä lapsesi kanssa yhteistä aikaa. Tehkää yhdessä asioita ja anna hänelle koko huomiosi. Sovi vaikka itsesi kanssa, ettet selaile puhelinta tai tietokonetta, kun lapsi on hereillä. Tehkää paperi, jossa on vaikkapa 7 kohtaa ja joka kerta kun päivä on mennyt hyvin, saa yhden tarran. Kun tarroja on 7, niin teette jotain mistä lapsi tykkää (uiminen tms). Anna aikaa, kiinnostusta ja keskustele lapsesi kanssa. Sitten tulee mieleen vielä, että etsi kirjastosta satukirjoja jotka käsittelevät teille haastavia tilanteita. Lukekaa yhdessä ja keskustelkaa niistä tilanteista ja miettikää miten asiat teillä ovat ja kuinka eri tilanteita voisi helpottaa.

yksi hyvä vinkki vilkkaan lapsen kanssa on myös lukea netistä löytyvä adhd-liiton julkaisu. Olisiko ollut joku "toimiva arki" tyylinen. Siinä on erilaisia vinkkejä arjen hallintaan ja ne toimivat ihan "tavallisilla" lapsillakin.
t. Toimintaterapeutti

Halaaminen, tilanteen muuttaminen hassutteluksi, lapsen huomion kiinnittäminen johonkin ihan muuhun. Jos lapsi on tarpeeksi pieni, hänet voi ihan konkreettisesti nostaa toiseen paikkaan ja sitten kiinnittää hänen huomionsa johonkin yhteiseen leikkiin vähäksi aikaa, jolloin tilanne raukeaa.

Meillä oli taaperon kanssa kerran ruokailutilanne päällä. Lapsi ei olisi halunnut lautasella olevaa ruokaa vaan osoitteli sivupöydällä olevaa pullapussia. Äiti taas oli väsynyt ja päänsärkyinen ja kireä. Äiti alkoi kiukuta, että jos nyt ei se suu aukea, niin tämä ruoka lentää roskiin ja menet nälkäisenä nukkumaan, nyt se suu auki. (Joo tosi huonoa käytöstä tiedän, mutta ei todellakaan tapahdu usein.) Lapsi katsoi uhmakkaasti ja puristi suun niin tiukaksi viivaksi, ettei sinne olisi mahtunut yhtään mitään. Siinä kohtaa äitiä alkoi naurattamaan ihan kauheasti se uhmailme, ja kohta nauroi lapsikin, ja siinä kihertäessä sitten se lautanenkin tyhjeni ihan huomaamatta. Enpä ole sen jälkeen yrittänyt kiukulla ja uhkailulla lasta syöttää.

Tuo yllämainittu toiminut meillä hyvin noin kolme vuotiaaksi asti. Neljä vuotiaana vasta alkoi tulla tarvetta jäähyille... :(

[quote author="Vierailija" time="02.10.2014 klo 12:15"]Järjestä lapsesi kanssa yhteistä aikaa. Tehkää yhdessä asioita ja anna hänelle koko huomiosi. Sovi vaikka itsesi kanssa, ettet selaile puhelinta tai tietokonetta, kun lapsi on hereillä. Tehkää paperi, jossa on vaikkapa 7 kohtaa ja joka kerta kun päivä on mennyt hyvin, saa yhden tarran. Kun tarroja on 7, niin teette jotain mistä lapsi tykkää (uiminen tms). Anna aikaa, kiinnostusta ja keskustele lapsesi kanssa. Sitten tulee mieleen vielä, että etsi kirjastosta satukirjoja jotka käsittelevät teille haastavia tilanteita. Lukekaa yhdessä ja keskustelkaa niistä tilanteista ja miettikää miten asiat teillä ovat ja kuinka eri tilanteita voisi helpottaa.

yksi hyvä vinkki vilkkaan lapsen kanssa on myös lukea netistä löytyvä adhd-liiton julkaisu. Olisiko ollut joku "toimiva arki" tyylinen. Siinä on erilaisia vinkkejä arjen hallintaan ja ne toimivat ihan "tavallisilla" lapsillakin.
t. Toimintaterapeutti

[/quote]
Kiitos vastauksesta, kirjoja lapsi rakastaakin kun olemme aina lukeneet paljon. Päivänettilakko on paikallaan molemmille vanhemmille, samalla saataisiin lapsen ruutuaikaa vähennettyä.
Joku kysyi aiemmin omasta jaksamisestani; en ole tosiaan ehtinyt huolehtimaan itsestäni ja hyvää oloa tuovat jutut (esim. liikunta) ovat jääneet. Myös perheen yhteiset, kivat tekemiset ovat loppuneet kun jossain välissä ne kävivät liian raskaiksi ja hermostuttaviksi, kun lapsi haastoi riitaa toisten lasten kanssa jne. Uiminen, eväsretket ja HopLop ovat kyllä lapsen mieleen. Tuntuu kuin koko perheellä olisi joku "masennus". Eli tässäkin asiassa on kyllä korjattavaa.

Kas kun tajusit. Kaikki eivät tajua koskaan.

No mieti ensin mitä sääntöjä teillä on huvikseen ja mitkä ovat oikeasti tärkeitä vaikka turvallisuuden takia. Karsi turhat pois. Mikä on yleensä hankalin tilanne?

Voisiko sinua auttaa, jos yrittäisit kiukun alkaessa vaikka laskea kymmeneen ja rauhoittaa sillä tavoin itsesi ensin? Sen jälkeen osaisit ehkä toimia harkitsevammin. Perustelu ja asioiden selittäminen on tärkeää ja entistä parempi idea, jos olet kerran jo todennut ne hyödylliseksi.

Mene itse pois tilanteesta, jossa raivo alkaa nousta. Käy omassa makuuhuoneessasi puremassa tyynyä ja tule takaisin aikuisena. Jos sorrut ylilyöntiin ja huomaat taas huutavasi tai uhkailevasi, peru sanasi ja pyydä anteeksi lapselta. Sano, että olit aika kohtuuton, aloitetaanko alusta.

Olen mennyt itse saman polun läpi. Huusin kolmelle lapselleni, että nämä ovat ihan mahdottomia, en jaksa enää Olkaa hilja, olkaa hiljaa! Kamalaa... Ainoa vanhempi, johon turvata ja tämä huutaa, että ei jaksa huolehtia! Aloitin ihan oikeasti noista em. konsteista. Lopulta pääsin lasten kanssa helliin ja läheisin väleihin. Aikuisen anteeksipyyntö on mahdollinen ja hyvä oppia. Lapsista kasvoi maailman kivoimpia teinejä eikä heidän kanssaan ole koskaan tarvinnut enää hyppiä seinille. Minä se olin, joka hyppi seinille ja lapset sen myötä myös.

Nyt ovat jo nuoria aikuisia.