Arkisia asioita, jotka jaksavat ilahduttaa
Olisi mukavaa listata sellaisia.
Voin aloittaa: minusta on ihanaa tulla kotiin vilpoisesta ulkoilmasta ja pestä kädet kuumalla vedellä.
Kommentit (227)
Jos ei ole vähään aikaan soittanut kitaralla niin se tuntuu erittäin mukavalta.
- Vauvan hymy ja nauru
- Kissa tulee syliin rapsuteltavaksi
- Ruukkutomaatin hoitaminen
- Syksyn tuoksu ulkoillessa
Teen juominen isosta mukista, puhtaat lakanat, hieman jo viilenevä syyspäivä, Hercule Poirotin katsominen yhdessä puolison kanssa, Kaari Utrion epookkiromaanit, isoon college-paitaan pukeutuminen, neuleen tikuttaminen, yhdessä nukkumaanmeneminen puolison kanssa.
Tyynyn viileä puoli. Astianpesukoneen olemassaolo. Viileä suihku löylyn jälkeen. Se kun lapsi suostuu kuuntelemaan kirjaa, joka on itsellekin mieluisa.
Päiväunet, perjantai-iltapäivän hyvä fiilis töissä, puhdas pyykki, saunominen, täytetyn tiskikoneen hurina ja puhdas tiskipöytä
Mun puolivuotias valkoinenpaimenkoira herättää mut aamuisin niin, että hyppää puoliksi sänkyyn, takajalat maassa ja etupuoli sängyssä. Haluaa rapsutuksia ja haleja. Söpöä!❤
Ojentaessa jotain lapseni sanovat "Kiitos"
Joskus en ole arvostanut toisen hyväntuulisuutta. Nykyään sen huomaan piristävän omaa päivääni.
Oma makuuhuone. Huopatossut. Aamukahvi. RPDR.
Se, kun kuulee sattumalta radiosta jonkun hyvän biisin, jota ei ole kuullut pitkään aikaan.
Se, kun puoliso yöllä unissaan yhtäkkiä ottaa kainaloon.
Se, kun on saanut koko kodin siivottua ja voi rojahtaa sohvalle tekemättä mitään ja nauttia siististä kodista.
Nyt kun on ollut sadekuuroja niin olen huomannut, että lätäköt ovat kauniita, varsinkin kun paistaa taas aurinko. Lätäkön peilimäisestä pinnasta heijastuu ympäröivä luonto.
Kissan kehräys, aamukahvi, puhtaat lakanat, uusi pöytälamppu.
Se kun saan kirjastosta varauksen, jota olen odottanut kauan. Viimeisin oli Jenny Colganin "Majakan alla ja tuoreen leivän tuoksua". Oikeastaan ylipäätään iloitsen kun löydän ja uppoudun täysin oikein hyvään tarinaan(kirjat, leffat, pelit).
Kävelylenkit+pulahdus luonnonvesiin. Rentouttavaa kotikokkausta. Youtuben hyvät kanavat.
Teen siemailu narisevasta kupista perseenhajuisella sohvalla, samalla kuin ihailee ikkunassa komeilevaa perseilevää peikonlehteä!
Käydä vapaapäivän aattona nukkumaan ja tiedostaa se, ettei tarvitse laittaa herätystä soimaan!
Kauniit ja raikkaat illat ulkoillessa. Metsän tuoksu.
-Nukkuminen, varsinkin kun on kylmä ilma ja saa kaivautua syvälle lämpimän peiton alle
-Lemmikit
-Se kun töiden jälkeen saa heittää rintsikat nurkkaan ja vaihtaa olovaatteet päälle :D Ja sen jälkeen vaan rojahtaa sohvalle
-Kuntosali
-Hyvä ruoka
-Formula 1-fanina ihanaa kun kisoja tulee nyt viikonloppu viikonlopun perään :P
-Keikoilla käyminen, odotan jo että pääsisi näkemään bändejä!