Miten tuette kotoa pois muuttanutta opiskelevaa lastanne?

Lapsille on jo ostettu kämpät valmiiksi.

Tosin toinen on ekaluokkalainen, toinen vasta päiväkodissa.

Jos sijainti osoittautuu tulevaisuudessa vääräksi, vaihdetaan.

Minun lapseni saavat minulta tukea ikuisesti. Olisihan se ikävää, jos lasteni jo viisikymppisenä pitäisi itse maksaa esim. kasvavien ja aikuistuvien lastensa menoja ja elättää samalla itsensä.

Ei minun kukkarossa ei tunnu, jos käytän rahaa siihen, että lasten elämä on parempaa kuin jonkun köyhän. Tuleepahan mielekkäämpi keski-ikä eivätkä lapset ole työnantajien mielivallasta riippuvaisia herkässä viidenkypin iässä, jolloin moni kokee työelämässä ikäsyrjintää.

Ja pitäähän sitä olla mahdollista toteuttaa viidenkympin villitystä kaikessa rauhassa. Itse en saanut ja olen siitä katkera. Omille lapsilleni haluan parempaa.

Ostin, tai siis maksoin huonekalut, kodinkoneet, liinavaatteet, lamput, astiat yms. tarvittavat asiat ja maksoin takuuvuokran. Auto ostettiin jo aiemmin. Kuukausittain maksetaan 500€, mikä riittää hyvin Kelan tukien lisäksi. Mukavaa,kun voimme auttaa taloudellisesti, eikä opiskelijan tarvitse stressata rahasta tai opintolainaa ottaa. :)

Lisäksi toki kasapäin myös sitä henkistä tukea, apua ja neuvoja (jos kysytään). :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pistän tilille säännöllisen epäsäännöllisesti rahaa, tsemppaan, neuvon, kun neuvoa kysytään ja muistutan, että kotiin saa aina tulla. Kun käydään siellä opiskelupaikkakunnalla, mennää syömään hyvään ravintolaan ja ostetaan kaapit täyteen ruokaa ja kaikkea muuta tarvittavaa.

Kamalaa. Epäsäännöllistä auttamista, niin että kaapitkin välillä tyhjenee... tunnetko itsesi tärkeämmäksi, kun autat miten lystää?

Pistän tilille rahaa silloin, kun minulla sattuu jäämään ylimääräistä. Joka kuukausi ei jää. Eikä tuossa auttamisessa ole mitään kummallista, kun en ole sitoutunut tiettyyn summaan.

Nykyisin opintoihin kuuluu työharjoittelua, jotka ovat palkattomia. Monta kesää on mennyt hänellä näissä pakollisissa ilmaisissa töissä. Puhelinliittymä on vanhaa perua samassa paketissa kuin omakin puhelin, niin sen maksan. Opiskelija ei saa luottokorttia, kun ei ole tuloja. Rinnakkainen luottokortti on hänellä, ja joskus ostaa sillä sovitusti jotain. Koetan olla hyysäämättä liikaa, mutta kyllä nykyään on vaikea opiskelijan tulla tuilla toimeen. Joskus olen ostanut ruokaa eli kaupassa käydessä maksanut ostokset.

Kyllä saa ja pitääkin auttaa, jos pystyy. 

Ruokakassi kerran viikossa, yhdessä valittu, ja vaatetta kerran kuussa. Silloin tulee meille viikonlopuksi ja kokataan yhdessä. On opiskeija. Rahaa en anna sillä nuori on 3 iltana viikossa töissä ja pärjää.

Maksoin opinnot ulkomailla. Noin 100.000 €. Sille tielle jäi, koska korkeasti koulutettuja arvostetaan siellä, myös palkkauksen osalta. Tämä maa on verorahoilla elävien hyysättyjen onnela.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pistän tilille säännöllisen epäsäännöllisesti rahaa, tsemppaan, neuvon, kun neuvoa kysytään ja muistutan, että kotiin saa aina tulla. Kun käydään siellä opiskelupaikkakunnalla, mennää syömään hyvään ravintolaan ja ostetaan kaapit täyteen ruokaa ja kaikkea muuta tarvittavaa.

Kamalaa. Epäsäännöllistä auttamista, niin että kaapitkin välillä tyhjenee... tunnetko itsesi tärkeämmäksi, kun autat miten lystää?

Pistän tilille rahaa silloin, kun minulla sattuu jäämään ylimääräistä. Joka kuukausi ei jää. Eikä tuossa auttamisessa ole mitään kummallista, kun en ole sitoutunut tiettyyn summaan.

Olen suosinut tarkoituksella epäsäännöllistä auttamista, koska haluan lapsen oppivan käyttämään rahaa järkevästi ja tulemaan toimeen omillaan eikä tukeutuvan jatkuvaan vanhemmilta tulevaan apuun. Rahaa on annettu muutaman kerran vuodessa enemmän kerrallaan. Hyvin ovat lapset oppinet tulemaan toimeen, sillä aina on tilillä rahaa ja säästöjäkin kertyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Henkinen tuki 100%, rahallinen tuki 0.

On oppinut tekemään töitä ja tilillä tuhansia euroja omia tienestejä. Hän ei ole enää lapsi, 20v on jo nuori aikuinen. Oma lapsi aina, tietysti, mutta ei enää riippuvainen.

Kun pärjää opiskelijana, pärjää aina. Paras asia mitä vanhempi voi antaa on itseluottamus. Liika passaaminen vie sen kasvun mahdollisuuden.

Hän on oman elämänsä toimija, eikä vain jonkun pieni mussukka jolle täytetään kaapit.

Kovin naiivi parikymppisen äiti, kun kuvittelee, että kaikki nuoret tuosta vaan saavat töistä, joilla kerryttää tuhansia euroja tilille. Siitä ei lapselle mitään haittaa ole, että opiskeluaikana saa tukea vanhemmilta myös rahallisesti. Suurin osa saa ja silti selviää elämästä jatkossa itsenäisesti. 

Kyllä on töitä tekevälle jatkuvasti. Omat nuoret aikuiset olleet pikaruokaloissa, kioskeilla, siivoamassa ja puhelinmyynnissäkin. Jatkuvasti on avoimia paikkoja jos ei ihan maalla asu. Älkää nyt menkö siihen halpaan jos lapsi sanoo ettei töitä ole. Toki ne on matalapalkkaisia ja jos kotona on tottunut satasen viikkorahaan, niin ei kovin motivoi jos vanhemmilta saa hikoilematta.

Vain köyhien lapset joutuvat myymään aikaansa päätyönsä, opiskelun, ohessa.

Luojan kiitos en oikeassa elämässä tapaa ihmisiä jotka suhtautuvat työntekoon vihamielisesti tai halveksuen.

Mitkäs olikaan niitä porvarillisia arvoja? Ihan kuin olisin kuullut mainittavan työn ja itsensä elättämisen, mutta ehkä se olikin vain harhaa. Oikea arvo olikin, että valitse itsellesi vanhemmat, jotka maksavat.

Porvarillisia arvoja on, että työläiset tekee työt ja itse voi kääriä hillot eli ne työn hedelmät. Työtä tekevät ihmiset kuuluu työväenluokkaan ei porvaristoon.

Ostettiin kurssikirjat lukioon.

Vierailija kirjoitti:

Ei se opintolaina nyt niin kamala ole. Opiskelijoita ei tueta kuten työttömiä yms. vaikka heillä juuri on kuluja.

Mutta kun sillä koulutuksella ei kuulemma ikinä, koskaan, milloinkaan tule työllistymään, mikä tekee velasta pelottavan asian. Tämä toki pakottaa kysymään, mitä järkeä opiskelussa (jota monet vanhemmatkin avokätisesti tukevat) sitten on, mutta ilmeisesti se jostain syystä on jotenkin tärkeää.

Siirsin joka lapsen tilille opintokuukausina saman verran rahaa, kuin mitä he olisivat voineet nostaa opintolainaa. Näin heidän ei ollut pakko nostaa lainaa, vaan he voivat valmistua velattomana. 

Lisäksi maksoin takuuvuokrat ja jotain isompia menoa, kuten lentoliput vaihto-opiskeluun jne. 

Minä ajattelen, että lapset tarvitsevat tukea opiskeluaikanaan enemmän kuin perintöön säästynyttä rahaa sitten joskus. 

Ja jos pysyn hengissä, maksan lapsenlapsilleni 'opintotukea' samalla tavalla, jos joskus lapsenlapsia saan ja jos he haluavat opiskella.