Lue keskustelun säännöt.
Pelkään, ettei mies ”rauhoitu” isyyden myötä ja jään yksin vastuuseen
Olemme siis jo muutaman vuoden seurustelleet ja yhdessä asunut pariskunta. Minä 28v, mies 38v. Tapasimme alunperin erään melko vauhdikkaan urheilulajin kisoissa ja kaikenlainen harrastaminen ja yhdessä kilpailu on ollut iso osa parisuhdettamme.
Nyt on kuitenkin molemmilla jo biologinen kello kovasi tikittämässä, mutta jossain syvällä sisimmissäni pelkään kovasti että mies on ”ikuinen Peter Pan” eikä rauhoittuisi rooliin isänä.
Mies on rakastava ja intohimoinen, mutta jo 20
vuotta elämästään seikkailuille ja harrastuksille elänyt. Mies tulee ja menee miten tykkää, leireilee viikko tolkulla vuodessa, käyttää kaiken vapaansa harrastuksiin tai niihin valmistautumiseen. Saattaa ilmoittaa viikon leiristä muutaman päivän varoajalla ja on säännöllisesti pe-su jossain treenimatkalla. Kotityöt ja muu arjenpyöritys jää aikalailla minulle jo nyt… Miehen onnekseen hänen osa-aika työnsä on hyvin salliva äkillistenkin menojen suhteen ja minä taas puserran melko pitkääkin päivää ja tuon ison osan talouden rahoista.
Kun olemme keskustelleet tulevaisuudesta, hän kovasti haluaisi jatkaa sukua (näillä sanoin). Itse taas pelkään hyvin paljon, että lopulta minä jään ulos rakkaasta harrastuksestani, katkerana kotiin hoitamaan lasta ja tekemään muutkin kotityöt. Rakastan miestäni yli kaiken ja hän on täydellinen puoliso. Voisin nähdä itseni jopa luopumassa lapsihaaveestani hänen vuokseen, mutten kuitenkaan tekeväni sitä tällaiseen tilanteeseen…
Kommentit (404)
Pari kysymystä sinulle ap. Jos nyt jo epäröit noin paljon ja suhteessa on sinua häiritseviä tekijöitä, niin miten ajattelet asioiden jatkossa olevan? Kun siis kuviossa on lapsi, olet itsekin paljon kuormittuneempi ja pyörität kolmen ihmisen huushollia miehen ollessa paljon pois kotoa harrastamassa jne.? Jos yhtään ajattelet muuttuvasi katkeraksi tästä, niin mieti kahdesti mihin rupeat.
Myöskin jos ero tulee lapsen jälkeen, niin sitten rupeatko yksinhuoltajaksi (vai yhteiseen huoltajuuteen peter panin uuden perheen kanssa - entä miten ajattelet tuon yhteistyön sujuvan, ja katkeroittaisiko se sinua)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuossa tekstissä lukenut missään, että mies ei osallistuisi lasten hoitamiseen heidän ollessa pieniä. Siinä sanottiin, että naiset haluavat määritellä molempien vanhemmuuden ja uskovat sen oman määrittelyn olevan universaali absoluuttinen totuus. Näin se usein menee. Samalla harhaisella mielikuviensa uskomalla naiset itse luovat otollisen maaperän synnytyksen jälkeiselle masennukselle. Miehen on syytäkin pohtia tarkkaan, että kannattaako tällaisen vahvan idealismin omaavan naisen kanssa viritellä lapsiperhekuvioita.
Tarkoitatko, että miehellä on oikeus määritellä oma vanhemmuutensa, ja nainen sitten hoitaa kaiken mitä mies ei vanhemmuudesta halua harteilleen ottaa? Siitähän tuossa isyyden määrittelyssä on kyse: nainen miettii, mihin hän on vanhemmuuden myötä valmis venymään, ja pohtii, mahdollistaako mies tällaisen vanhemmuuden. Jos äiti haluaa jatkaa harrastuksiaan tai nukkua kerran viikossa katkeamattomat yöunet, täytyy miehen olla kotona sen verran että harrastaminen on mahdollista naiselle, ja miehen täytyy olla valmis hoitamaan ne vauvan yöheräilyt kerran viikossa. Jos nainen haluaa palata töihin vanhempainvapaan jälkeen, täytyy miehen jäädä kotiin tai vaihtoehtoisesti osallistua lapsen hoitoon kuskaamiseen, jos naisen työajat eivät mene yksiin päiväkodin aukioloaikojen kanssa.
Aloittajan mies ei suostu edes puhumaan tällaisista asioista.
Tämä sama aloitus toistuu täällä vähän väliä :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehenä harkitsisin myös vakavasti yhteiselon mielekkyyttä, jos vauva-arkea kanssani suunnitteleva puoliso tykittäisi toiminta-ohjeet eteeni siitä, että miten minun tulisi lapsen synnyttyä toimia. Tähän vielä lisäisi epäuskoisen huolensa, ettei usko minun aktiivisena ihmisenä siihen kykenevän. Yrittäkää naiset ymmärtää sellainen asia, että teillä ei ole absoluuttisen oikeaa käsitystä siitä, että miten molempien vanhempien tulee toimia vanhempina. Miehen rooli isänä on erilainen ja jokainen mies hahmottaa sen vielä yksilöllisesti. Tähän vaikuttaa paljon myös kokemus omien vanhempien toiminnasta. Vedätte parisuhteen lujille, jos yritätte pakottaa puolison toimimaan tämän hyvään vanhemmuuteen perustuvan mielikuvanne mukaiseksi. En vähättele synnytyksen jälkeiseen masennukseen sairastuneiden äitien kärsimystä. Siinäkin on kuitenkin paljon kyse mielikuvien ja arkielämän todellisuuden ristiriidasta. On vaikea hyväksyä sitä, että äitinä onkin väsynyt ja kokee lapsensa rakastamisenkin haasteellisena. Antakaa itsellenne lupa tehdä virheitä, mutta antakaa se myös puolisollenne. Lapsen synnyttyä äidin rooli on vahva ja moni isä kokee, että ei voi paljon mitään tehdäkään. Isän rooli lapsen vanhempana kasvaa lapsen kasvettua. Kannattaa ottaa myös tämä lasta suunniteltaessa huomioon. Moni Peter Pan osoittautuu loistavaksi isäksi, kun lapsen kanssa pystyy tekemään jo erilaisia juttuja. Silloin äidillä on mahdollista surffailla rauhassa vaikka vauvafoorumilla.
Eli lainaamani kirjoittaja ilmeisesti tarkoittaa että miehellä on täysi oikeus "syödä rusinat pullasta" ja naisen tulee hyväksyä tämä. Eli mies saa päättää haluaako esim leikittää hyvän tuulista lasta yhden vai kaksi tuntia viikossa. Naisen taas tulee hoitaa kaikki muu. Koska miehen pitää saada itse päättää miten ja milloin osallistuu! Ei kuulosta reilulta. Entä jos äiti päättää ettei halua vaihtaa vaippaa vaan joko isä tekee sen tai kukaan ei vaihda?
Meillä mies hoiti lasten pesut aina kun vauvat pieniä. Mies ei koskaan imettänyt vauvoja eikä leikannut vauvojen kynsiä (koki sen pelottavaksi ja minulle se oli helppoa joten ok). Kaikkia muita hoitotoimenpiteitä ja hellittelyjä mies teki. En ymmärrä miksi miehen rooli ja suhteen luominen vauvaan alkaisi vasta sitten kun lapsi isompi.
Toki monet naiset voisivat antaa enemmän vastuuta miehille lasten hoidossa niin ettei puutu kaikken. Toisaalta usein naiset myös opastavat ihan aiheesta esim jos vauvan päätä ei tue tai jos isä ei muista antaa isommille lapsille vaikka ruokaa riittävän usein. Miehet sitten väittävät tällaista opastusta nalkuttamiseksi tai käyttävät tekosyynä ettei tarvi enää osallistua lainkaan. Mutta siitä nyt ei kannattaisi opastaa jos lapsen vaatteiden värit ei soinnu yhteen ym. Itseä vaan huvitti kun joskus mies oli pukenut vauvalle vaatteita väärinpäin (vetoketju selässä vaikka kuului olla edessä). Eipä siitä mitään haittaa vauvalle ollut vaikka vaate olikin vähän hassun näköisesti.
Eihän tuossa tekstissä lukenut missään, että mies ei osallistuisi lasten hoitamiseen heidän ollessa pieniä. Siinä sanottiin, että naiset haluavat määritellä molempien vanhemmuuden ja uskovat sen oman määrittelyn olevan universaali absoluuttinen totuus. Näin se usein menee. Samalla harhaisella mielikuviensa uskomalla naiset itse luovat otollisen maaperän synnytyksen jälkeiselle masennukselle. Miehen on syytäkin pohtia tarkkaan, että kannattaako tällaisen vahvan idealismin omaavan naisen kanssa viritellä lapsiperhekuvioita.
Olen samaa mieltä siitä, että jos sille omalle isyyden roolille on tärkeää voida jättäytyä pikkulapsiaikana sivuun, niin silloin ei kannata pariutua naisen kanssa joka vaatii tasapuolista osallistumista. Eihän siihen roolijakoon ole yhtä ainoaa oikeaa mallia, mutta sellainen jossa toinen luistaa vastuusta ja toinen uupuu ei ole toimiva malli. Eikä sitä saa toimimaan syyllistämällä naista siitä epärealistisesta odotuksesta että mieskin heräisi välillä yöllä ja vaihtaisi kakkavaippaa.
Toisaalta, eikös se ole hyvä että keskenään sopimattomat ihmiset ei pariudu. Minä en urani puolesta olisi ikinä voinut tehdä lapsia miehen kanssa, joka kokee modernin tasapuolisen työnjaon ahdistavana määräilynä ja kontrollifriikkeytenä. Onneksi löytyi sellainen, jolle on itsestäänselvyys hoitaa oma osansa ja välillä enemmänkin. Arki ei vaan millään tasolla toimisi, jos mies haluaisi määritellä oman isyytensä joksikin sellaiseksi joka sisältää alle 50% osallistumisen arjen pyörittämiseen. Ei uranaiset voi jäädä vaan rennosti kattelemaan josko se mies vähän auttelisi, vaan kyllä se on ennen ehkäisyn jättämistä oltava selvä että tässä ei nyt ole pullantuoksuisen kotiäidin ja etäisen reissaajaisin liitosta kyse vaan työt pitää jakaa toisin. Ja jos ukko haluaa etsiä isyyttään kalastusreissuilta käsin niin parempi molempien etsiä sopivampi kumppani.
Ei kauhean hyvää lupaa, jos mies ei edes halua keskustella aiheesta.
Mielestäni jokaisen lapsia haluavan parin pitäisi käydä kunnon keskustelu siitä, mitä he ajattelevat perhe-elämästä ja miten tulevaisuutta suunnitellaan.
Liian moni elää jossain pilvilinnoissa ja toivoo että kyllä se siitä. Sitten todellisuus lyö kasvoihin kuin märkä rätti. Liian usein kuulee tarinoita, miten naiset uupuvat lastenhoitoon ja kodin ylläpitoon, kun samaan aikaan miehet pakenevat töihin ja harrastuksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi miehillä pitäisi olla suurempi oikeus valita, mitä asioita perheensä eteen tekee ja mitä ei?
Miksi äidin oletetaan automaattisesti hoitavan kaiken? Ja että on jotenkin erityisen hienoa ja fantastista jos mies silloin tällöin edes viihtyy lasten kanssa hetken että äiti pääsee vaikka kuntosalille?
Miksi oletuksena ei ole että miehen kuuluu panostaa perheeseen samalla mitalla ja joustaa omista mielihaluista/tarpeista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuossa tekstissä lukenut missään, että mies ei osallistuisi lasten hoitamiseen heidän ollessa pieniä. Siinä sanottiin, että naiset haluavat määritellä molempien vanhemmuuden ja uskovat sen oman määrittelyn olevan universaali absoluuttinen totuus. Näin se usein menee. Samalla harhaisella mielikuviensa uskomalla naiset itse luovat otollisen maaperän synnytyksen jälkeiselle masennukselle. Miehen on syytäkin pohtia tarkkaan, että kannattaako tällaisen vahvan idealismin omaavan naisen kanssa viritellä lapsiperhekuvioita.
Tarkoitatko, että miehellä on oikeus määritellä oma vanhemmuutensa, ja nainen sitten hoitaa kaiken mitä mies ei vanhemmuudesta halua harteilleen ottaa? Siitähän tuossa isyyden määrittelyssä on kyse: nainen miettii, mihin hän on vanhemmuuden myötä valmis venymään, ja pohtii, mahdollistaako mies tällaisen vanhemmuuden. Jos äiti haluaa jatkaa harrastuksiaan tai nukkua kerran viikossa katkeamattomat yöunet, täytyy miehen olla kotona sen verran että harrastaminen on mahdollista naiselle, ja miehen täytyy olla valmis hoitamaan ne vauvan yöheräilyt kerran viikossa. Jos nainen haluaa palata töihin vanhempainvapaan jälkeen, täytyy miehen jäädä kotiin tai vaihtoehtoisesti osallistua lapsen hoitoon kuskaamiseen, jos naisen työajat eivät mene yksiin päiväkodin aukioloaikojen kanssa.
Aloittajan mies ei suostu edes puhumaan tällaisista asioista.
Tarkoitan, että molemmilla on oikeus määritellä vanhemmuutta. Puolisoiden tulee myös keskustella yhteisesti vanhemmuudesta ja vastuusta. Jos toinen määrittelee sen yksipuolisesti ja näiden sääntöjen mukaan olisi toisen mentävä, niin todennäköisesti parisuhde ei tule kestämään jälkikasvun eskari-ikään asti. Tämä menee myös toistepäin. Mies ei voi määritellä olla tekemättä mitään ja olla ottamatta osaa esim. lasten perushoitoon. Olen siitä samaa mieltä täällä olevan runsaan enemmistön kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sulla muita tukiverkkoja, että voisit jatkaa harrastusta, vaikka tekisit lapsen?
Mielestäni vanhemmuuteen kuuluu omista tarpeista ja haluista joustaminen. Että joitakin harrastuksia saattaa joutua laittamaan tauolle. Että joku reissu saattaa jäädä tekemättä.
Lapsen pitäisi olla se ykkösprioriteetti, eikä oma napa.
Ap:n mies kuulostaa lapsenomaiselta haihattelijalta joka haluaa elää omilla ehdoillaan välittämättä muista. Juokse vielä kun voit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuossa tekstissä lukenut missään, että mies ei osallistuisi lasten hoitamiseen heidän ollessa pieniä. Siinä sanottiin, että naiset haluavat määritellä molempien vanhemmuuden ja uskovat sen oman määrittelyn olevan universaali absoluuttinen totuus. Näin se usein menee. Samalla harhaisella mielikuviensa uskomalla naiset itse luovat otollisen maaperän synnytyksen jälkeiselle masennukselle. Miehen on syytäkin pohtia tarkkaan, että kannattaako tällaisen vahvan idealismin omaavan naisen kanssa viritellä lapsiperhekuvioita.
Tarkoitatko, että miehellä on oikeus määritellä oma vanhemmuutensa, ja nainen sitten hoitaa kaiken mitä mies ei vanhemmuudesta halua harteilleen ottaa? Siitähän tuossa isyyden määrittelyssä on kyse: nainen miettii, mihin hän on vanhemmuuden myötä valmis venymään, ja pohtii, mahdollistaako mies tällaisen vanhemmuuden. Jos äiti haluaa jatkaa harrastuksiaan tai nukkua kerran viikossa katkeamattomat yöunet, täytyy miehen olla kotona sen verran että harrastaminen on mahdollista naiselle, ja miehen täytyy olla valmis hoitamaan ne vauvan yöheräilyt kerran viikossa. Jos nainen haluaa palata töihin vanhempainvapaan jälkeen, täytyy miehen jäädä kotiin tai vaihtoehtoisesti osallistua lapsen hoitoon kuskaamiseen, jos naisen työajat eivät mene yksiin päiväkodin aukioloaikojen kanssa.
Aloittajan mies ei suostu edes puhumaan tällaisista asioista.
Tarkoitan, että molemmilla on oikeus määritellä vanhemmuutta. Puolisoiden tulee myös keskustella yhteisesti vanhemmuudesta ja vastuusta. Jos toinen määrittelee sen yksipuolisesti ja näiden sääntöjen mukaan olisi toisen mentävä, niin todennäköisesti parisuhde ei tule kestämään jälkikasvun eskari-ikään asti. Tämä menee myös toistepäin. Mies ei voi määritellä olla tekemättä mitään ja olla ottamatta osaa esim. lasten perushoitoon. Olen siitä samaa mieltä täällä olevan runsaan enemmistön kanssa.
Olen eri, mutta minusta oikeus määritellä tekevänsä omaa osaansa vähemmän ei ole tasavahva oikeuden määritellä tekevänsä korkeintaan oman osuutensa kanssa. Minusta 50-50 on se reilu peruslähtökohta josta poiketaan vaan jos se on molemmille ok.
Minusta aloittajan suurin ongelma on se, ettei mies suostu puhumaan. Pitäisi pystyä ihan konkreettisella tasolla sopimaan, että voiko mies esimerkiksi jättää noita jatkuvia viikonlopun yli -reissuja vähemmälle, jos ap ei halua olla viikonloppuja yksin lapsen kanssa, tai haluaa vuorostaan päästä omiin harrastuksiin. Lapsen myötä perheen kustannukset kasvavat, ja ainakin perhevapaiden ajaksi tulot pienenevät - kuka maksaa? Voiko mies alkaa tehdä enemmän työtunteja? Jos lapsi aloittaa pienenä päiväkodissa, kuka hoitaa kuskaamiset, kuka hoitaa sairaan lapsen? Kuka hoitaa yöheräilyt? Vai jäisikö toinen vanhemmista hoitovapaalle, kumpi? Miten siinä tapauksessa pärjätään taloudellisesti?
Usein perheessä vähemmän töitä tekevä hoitaa enemmän lasta ja tekee enemmän kotitöitä, mutta nythän aloittaja on sekä työjuhta, elättäjä että kodinhoitaja, kun mies tekee osa-aikatyötä ja harrastaa. Voiko ja jaksaako aloittaja ottaa tuohon kuvioon vielä päävastuun lapsenhoidosta yöheräilyineen, vai voisiko mies ottaa vetovastuun tai vähintään 50% perheen elatuksesta, tai voisiko mies keventää ap:n työmäärää ottamalla enemmän vastuuta kodin- ja lapsenhoidosta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä lukeeko AP enää tätä ketjua, mutta sanonpa nyt kuitenkin.
Olet fiksun oloinen, perhekeskeinen, koti-ihminen, raha-asiansa ja elämänsä hyvin huolehtiva nuori nainen. Jos olet edes perusnätti (kuten useimmat nuoret naiset ovat), niin olet jokaisen perheestä haaveilevan miehen unelmanainen. Ja tällä tarkoitan ihan oikeasti perheestä haaveilevia miehiä, sellaisia jotka haluavat osallistua lastensa elämään ja perheen arjen pyörittämiseen.
Sinun ei tarvitse tyytyä mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei puhu mitään sellaista kuin että onhan tärä harrastusmaailmaa ehtinyt nähdä jo ihan tarpeeksi, niin ei ole muuttamassa elämäänsä lapsen myötä.
Sinulla on hyviä havaintoja.
Joo ei todellakaan, sen sijaa painottaa että
EI aio luopua harrastuksistaan. Ei kuulemma
kaveritkaan luopuneet.”Kyllä asiat hoituu, älä stressaa, se lapsi menee siinä mukana” ei paljon lohduta kun itsellä on niin paljon pelissä. Olen pyöritellyt näitä asioita mielessäni pitkään ja jotenkin tämä
Aukikirjoittaminen auttaa.-ap
Joo, kyllä ne asiat hoituu: Sinä hoidat yhteiset asiat ja mies hoitaa omat asiansa. Joo, älä ap stressaa: Te voitte hankkia lapsen ja sinä osaat siitä huolehtia. Joo, kyllä, lapsi menee siinä mukana: Mies menee ja sinä hoidat yhteisen lapsen siinä mukana.
Olet todellakin täydellinen vaimo tuolle miehelle, joka saisi lapsen myötä vielä perheenisän statuksen, joka on suorittanut velvollisuutensa sukupolvien ketjussa ja jatkanut omaan sukuaan omilla ainutlaatuisilla geeneillään.
Voin vakuuttaa sinulle, että et ole 10 vuoden päästä tyytyväinen perhe-elämäänne, jos nyt ohitat täysin omat tarpeesi ja toiveesi parisuhteelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa muistaa, että lisääntyminen on aina pska nakki juuri naiselle. Naisena olet aina viimekädessä vastuussa kakaroistasi. Pahimmassa tapauksessa se mies on pelkkä sperman luovuttaja vaikka kuinka olisi puheet ja lupaukset muuta ennenkuin pska osuu tuulettimen .
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muistaa, että lisääntyminen on aina pska nakki juuri naiselle. Naisena olet aina viimekädessä vastuussa kakaroistasi. Pahimmassa tapauksessa se mies on pelkkä sperman luovuttaja vaikka kuinka olisi puheet ja lupaukset muuta ennenkuin pska osuu tuulettimen .
No ei se nyt ihan niinkään mene. Kyllä laki on tässä sukupuolineutraali, nainen voi häipyä ihan samalla tavalla kuin mieskin ja jotkut äidit näin tekeekin. Tavallaan se joka ensiksi keksii häipyä on etulyöntiasemassa. Jätetyn vaihtoehdot sitten on lähinnä hoitaa tai itkeä ja hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Hyviä kommentteja, kiitos!
Olen tosiaan itsekin miettinyt paljon, että ehkä miehellä ei ole realistista kuvaa lapsiperheen vastuista ja velvollisuuksista. Ja lähinnä ärsyyntyy, kun kyselen tulevaan lapseen liittyviä asioita. Pelkään, että mies haluaa lapsen koska kuuluu haluta ja muutkin haluaa.
Ja siis, rakastan kyllä miestäni mutta suhteemme on rakentunut pitkälle reissujen, harrastusten ja tekemisen päälle. Joskus mies ihan turhautuu, kun on joutunut ”nysväämään kotona” mun kanssa näin paljon esim koronarajoitusten takia. Luuleeko että yhteinen aika vähenee lapsen myötä?
Mies selvästi on vähän erakkoluonteeltaan.Joskus on myös todennut, ettå välillä ärsyttää ettå harrastamme samaa lajia - haluaisi jotain aivan omaa. Tosiasiassa treenaamme harvemmin yhdessä ja tänä vuonna olemme kisanneet kerran samassa kisassa…
-ap
Siis mitä vit.. nyt oikeesti?! Sanoit, että teidän suhteen "se juttu" on alusta asti ollut yhdessä harrastaminen ja kisailu. Mies menee miten huvittaa, eikä häntä näy mailla halmeilla, ja nyt häntä on alkanut ärsyttää, että harrastatte samaa lajia ja jotain omaa pitäisi saada!
Tee lapset tämän miehen kanssa yksinhuoltajaperiaatteella. Häneltä et henkistä, fyysistä tai taloudellista tukea tule saamaan, eikä lapsesi myöskään. Tai sitten jätät sen setälapsosen, etsit oman tasoisesti miehen, josta on oikeaksi isäksi.
Mutta älä nyt lapsihaaveitasi hylkää tämän keskenkasvuisen äijänkäppänän takia. Pahimmassa tapauksessa suhde päättyy hänen itsekkyyteensä, kun olet jo liian vanha saamaan lapsen jonkun toisen kanssa!
Ansaitset parempaa.
Vierailija kirjoitti:
Onko sulla muita tukiverkkoja, että voisit jatkaa harrastusta, vaikka tekisit lapsen?
Hei, täällä kahden (oman lapsen) "tukiverkko".
Anteeksi nyt vain, mutta tuo on täysin kestämätön asenne, että voi hankkia lapsen jonkun hulttion kanssa jos kuitenkin on ne tukiverkot, että pystyy itse harrastamaan edes kerran viikossa.
Me tukiverkkoillaan aika paljonkin, haetaan tarvittaessa hoidosta ja otetaan yökylään, ja ihan mielellään, yms MUTTA kyllä se perheen perustamisen lähtökohta on se, että molemmat vanhemmat mahdollistaa toistensa "aikusielämän" eikä niin, että toinen tosiaan leikki Peter Pania (ja kuvittelee epäilemättä olevansa joku seksikäs hopeakettu) ja toinen elättää, hoitaa ja pyörittää ja saa omaa omaa aikaa JOS on pitänyt huolta, että on tukiverkot kunnossa!!
Ei tuo mies "ansaitse" saada jatkaa geenejään, jos hän ei ole pikeasti valmis ISYYTEEN !
Vierailija kirjoitti:
En tiedä lukeeko AP enää tätä ketjua, mutta sanonpa nyt kuitenkin.
Olet fiksun oloinen, perhekeskeinen, koti-ihminen, raha-asiansa ja elämänsä hyvin huolehtiva nuori nainen. Jos olet edes perusnätti (kuten useimmat nuoret naiset ovat), niin olet jokaisen perheestä haaveilevan miehen unelmanainen. Ja tällä tarkoitan ihan oikeasti perheestä haaveilevia miehiä, sellaisia jotka haluavat osallistua lastensa elämään ja perheen arjen pyörittämiseen.
Sinun ei tarvitse tyytyä mihinkään.
Kyllä luen ja pohdin kovasti vastauksia. En tavallaan pelkää jääväni yksin, olen ihan fiksu, koulutettu ja toimeentuleva, sporttinen nainen.
Silti en tahtoisi luovuttaa vielä miehen suhteeen. Tavallaan haaveilen siitä, miten upea olisi kasvattaa lapsia ja opettaa ja näyttää heille maailmaa. Mun sydän aina sykähtää kun näen lapsiperheen tekemässä jotain yhdessä ja isien kertovan lapsistaan töissä. Sitten jotenkin turhaudun kahta kauheammin näille ”haluan sukuni jatkuvan - en halua luopua harrastuksista - mun yks kaveri on niin pettynyt nykyään kun sen vaimo ei päästä sitä mihinkään - ei lapsen tarvi muuttaa mitään” jutuille. Kyllä nyt jokainen arkijärjellä varustettu ihminen tajuaa, että muuttaahan se lapsi ja paljon!
-ap
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muistaa, että lisääntyminen on aina pska nakki juuri naiselle. Naisena olet aina viimekädessä vastuussa kakaroistasi. Pahimmassa tapauksessa se mies on pelkkä sperman luovuttaja vaikka kuinka olisi puheet ja lupaukset muuta ennenkuin pska osuu tuulettimen .
Olen lisääntynyt kolmesti. Ei niistä yksikään ole ollut mikään "paska nakki".
Olen siinä ohessa kyennyt tekemään ihan kelpo uran, ja jos jäisin yksin, olisivat lapset kyllä nimenomaan rikkaus, eikä mikään 'paska nakki'. Ja kykenisin perheen itsenäisestikin elättämään.
Toki tämä on edellyttänyt opiskelua ja sinnikästä työntekoa, jotta on edennyt "parempiin asemiin", säästäväisyyttä/sijoittamista ja varmaan vähän kasvatustaitoakin. JA ennen muuta sitä, että on onnistunut luotettavan kumppanin löytämisessä.
Ei tietenkään tarvitse olla, ei kukaan ole sellaista väittänytkään. Mutta se ei toimi, että nainen toivoo osallistuvaa isää ja tasapuolista työnjakoa ja mies perinteistä roolitusta jossa nainen ottaa päävastuun kodista ja lapsista. Näin se kuulostaa Ap:n tapauksessa olevan. Se on ihan eri tilanne kuin sellainen, jossa molemmat on perinteisen roolijaon kannalla. Tärkeintä ei ole se mitä työnjakomallia perheessä toteutetaan, vaan se että molemmat on edes suunnilleen samoilla linjoilla. Tässä tapauksessa ei kuulosta siltä että näin olisi.