Pelkään, ettei mies ”rauhoitu” isyyden myötä ja jään yksin vastuuseen

Onkohan aloittaja nyt rakastunut tähän mieheen hiukan vääristä syistä. Mies on vauhdikas ja itsekeskeinen peterpan, kuten aloittaja itsekin kirjoitti. Varmaankin mies, menevästä, harrastuksia täynnä olevasta elämästään päätellen, on hyväkuntoinen, nuorekas, tyylikäs, ehkä ns. tavoiteltu poikamies-tyylinen.

Aloittaja on kiltti, kunnollinen, tunnollinen puurtaja. Hän ehkä kokee, että suoranainen onni on nyt potkaissut miesrintamalla kun mies on hänen kanssaan nyt.

Mutta onko mies hänen kanssaan omista, itsekkäistä syistään: voi tehdä osapäivätyötä, se mahdollistaa joustavuuden mennä ja tulla. Myös aloittaja huolehtii rahantulosta, mies voi olla huoleton, hevoseton poika. Viikonloput mies on kuulemma aina poissa jossain treeneissä tms. Kuka muu nainen hyväksyy jatkuvat viikonloppu poissaolot.

Samoin mies singahtaa tuosta vaan viikon-parin leireille tiesminne.

Eli mies elää parisuhteessa poikamiehen huoletonta elämää. Rahanmenonsa ja menemiset suunnittelee täysin itseään ak0jatelle, kun kerran voi. Aloittaja mahdollistaa sen mutisematta. Koshä kuulemma rakastaa miestään yli kaiken.

Ikävä kyllä, mies taas puolestaan rakastaa itseään ja omaa vapauttaan yli kaiken.

Juupa juu, varmaankin omasta mielestään täydellinen mies tottakai haluaa jatkaa omua geenejään. Mutta ihan muista syistä kuin tulla huolehtivaksi isäksi.

Sanon nyt suoraan. Mies ei muutu, ei lopeta menojaan, ei mene kokopäivätöihin, ei siis tee mitään muutosta omaan toimintaansa kun mahdollinen lapsi tulee. Mies kuulostaa todella kypsymättömältä ja itsekkäältä edes puolisoksi.

Lapsi on lisäarvo hänen glooriaansa, (mikäli on valiolapsi) lasta voidaan esitellä muille hetkellisesti ja kuvata someen. Mutta mitään vaivaa mies ei lapsen suhteen halua. Ei rahallista eikä hoidon kannalta.

Olet yksin lapsen kanssa 99,5 % ajasta. Mies ei edes halua tai jaksa kuunnella mitään lapseen liittyvää arkista asiaa.

Pienen hetken ehkä, sen kun kaikki on täydellisen hyvin.

Älä vaan tee lasta tuon miehen kanssa! Ihan oikeasti nyt järki käteen tuon asian kanssa. Olet samanikäinen kuin minä. Tän ketjun juttujen perusteella en kyllä kattelin tollasta miestä enempää. Tossa käy niin, että se lapsi ihan oikeesti jää sun vastuulle. Jos mies ei ees osaa sanottava, mitä se lapsen kanssa tekis ja miten ottais lapsi arjen huomioon omissa jutuissaan (paitsi että ei ainakaan vähentäisi/lopettaisi liitelyä), niin ei se siitä rauhoitu. Harkitsisin muutenki jatkoa jos oot jo nyt kotiapulainen ja vastuussa teidän kodista ja muusta paljon enemmän kuin mies. Oon suoraan sanottuna järkyttynyt kuinka pitkälle oot jo nyt mennyt vaaleanpunaiset lasit silmillä.

Älä. Älä. Älä.

Vierailija kirjoitti:

Jos mies on geeneiltään ok, niin jatkat toki sukua mutta otat jonkun hieman vaatimattomamman miehen elättämään. Eli siemenet sisään ja sika ulos. 

Ei huithapelin lentojätkän geenit voi olla hyvät. Ei tuollainen ansaitse suvunjatkoa. Ennemmin ne ”vaatimattomamman” ja kunnollisen miehen geenit niin ainakin hyväluonteisuus periytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko keskustelleet oikeasti mitä odotuksia miehellä on vauva-arjesta? Onko hän kertonut millä tavoin aikoo viettää aikaa lapsen kanssa? Jos sinä tuot jo nyt talouteen enemmän rahaa, aikooko hän olla päivät vauvan kanssa kotona? Esitä tiukkoja kysymyksiä, ilman niitä et saa selvyyttä. Sukua on helppo jatkaa, mutta miten hän aikoo kasvattaa lapsensa? Ottaako mukaan harrastuksiin? Miten hän näkee teidän viettävän aikaa yhdessä perheenä ja parisuhdeaikaa? Onko teillä turvaverkkoa? Kysy nämä kysymykset myös itseltäsi..

Olemme kyllä puhuneet. Ei mies oikein osaa sanoa mitä tekisi lapsen kanssa tai ei ainakaan osaa sanoittaa sitä. Kokee vain tärkeäksi jatkaa sukua ja painottaa, ettei ”biologinen ketju” pääsisi katkeamaan.

Itseä tämä lähinnä ärsyttää, sillä koen että roolini tässä olisi vain kaiken mahdollistaja. Olen ehkä ärsyttävä ja en kuulemma luota häneen tarpeeksi, mutta koen että tällaisista asioista pitäisi pystyä puhumaan.

-ap

Mulla kävi valitettavasti juuri niin, että mies ei halunnut puhua, mutta halusi jatkaa sukua. Erohan siitä tuli. Meillä on yhteishuoltajuus. Ei vieläkään oikein halua keskustella lapseen liittyvistä asioista, vaan pitäisi vain luottaa. On alkanut ottaa vastuuta, mutta aika pinnallista hoitamista se oli siihen saakka kun lapsi oli 4-vuotias. Viimeisen kahden vuoden ajan mies ymmärtänyt sen että lapsi on oma yksilö ja ei ole välttämättä kiinnostunut samoista asioista, kuin me vanhemmat ja meidän vanhempien on tässä tultava vastaan. Lapsi on nyt 9.

Lapsen asioista on pakko oppia puhumaan ja sen parempi, jos niin osaa tehdä jo ennen lapsen syntymää. Piruja ei kannata maalailla seinälle, mutta vaikeistakin asioista on pystyttävä puhumaan ja voit sanoa miehellesi, ettei lasta tule ainakaan sinun kanssasi ennen kuin olette pystyneet puhumaan mieltäsi painavat asiat niin että ne ei enää paina. Lapsi ei ole vaan lisä elämässä vaan hän on erillinen ihminen, jolla alkaa muovautumaan omat kokemukset maailmasta ja elämästä ja vanhemmat ovat se ensisijainen turvaverkko mikä lapsella on.

"mies ei halunnut puhua, mutta halusi jatkaa sukua"

Tästähän vois kirjoittaa vaikka laulun tai runon. Lienee melko yleinen ja samaistuttava tarina monille (suomalaisille) äideille.