Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko täällä autististen lasten vanhempia? Lapsen ekkoja..
27.08.2021 |
Meillä ne vaihtelee ja kestää vaihtelevia aikoja. Autot on nyt olleet 8 vuotta mutta ei enää niin vahvana kuin alkuvuosina. Kaksi vuotta ekkona on ollut minecraft. Mutta sitten myös ikävämmät asiat. Kirosanat alkoi kiinnostaa myös pari vuotta sitten, edelleen ne kiinnostaa. Nyt viime keväänä tuli kalja ja sen myötä alkoholijuomat kun näki papan juovan kaljaa. Nyt hän on opetellut ties mitä kaljamerkkejä ja ne kiinnostaa kovasti. 🤦🏼♀️ oon yrittänyt suhtautua neutraalisti, mutta oikeasti ärsyynnyn noista aika paljon, kun toinen joka päivä haluaa jauhaa ja puhua niistä ja sit itsekseen hihittelee niitä kun kielletään puhumasta niistä. Eikä se nyt kaupassakaan ole kiva kun yks alkaa luetteleen kaikki kaljamerkit läpi, näkee jonkun kärryssä yhden tölkin. Me vanhemmat ei siis käytetä kaljaa eikä kiroilla, nämä ei ole mitään kotoa “opittuja”, ehkä päinvastoin se juuri on lisännyt sit viehätystä kun ne on olleet hänelle jotenkin “uusia” asioita.
Mutta siis, onko teidän autismin kirjon lapsilla ollut jotain erityisen kiusallisia tai ärsyttäviä ekkoja? Huoh. Ottaisin ne dinosaurukset koska vaan takas 🙄 Lapsi on nyt 9v.
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä ekkossa on se paha juttu mitä ette jaksa?
No siis paljonhan niitä jaksaa. Käsittämättömän paljon. Mutta se on raskasta jos ne vaikuttaa paljon arkitoimiin tms. Esim. 4-7-vuotiaana oli vahva legovaihe, ei toivonut muuta kuin legoja lahjaksi, puhui niistä taukoamatta, halusi katsella legokuvastoja ja kertoa niistä yhä uudestaan ja uudestaan, rakenteli niistä tosi hienoja juttuja, mutta saattoi myös tehdä esim. jonkun legosillan keskelle olohuonetta jota ei saanu purkaa. Tai illalla saatto olla niin keskittynyt ja päättäväinen rakentamaan jotain, ettei pystynyt lopettaa, ja sit oli helvetti irti kun pakotettiin. Tai aamulla vaikea lähteä kouluun kun on rakentelu kesken. Päiväkodissa/ koulussa myös ongelmaa kaverisuhteissa jos/kun hän haluaisi aina tehdä tai leikkiä samaa (liittyy usein niihin ekkoihin) eikä muut tietenkään jaksa.
Toisaalta on usein pitkään hiljainen, kun vaan haluaa viettää aikaa sen ekkonsa parissa.
Tuon mittaluokan kiinnostusta legoihin on meidän perheessä ollut parillakin (tietääkseni) normaalilla lapsella.
No voi kai joskus olla. Harvemmin kai kuitenkaan. Tai ovat sit rajatapauksia. Ei ainakaan meidän toisen ns. normaalin lapsen kiinnostuksenkohteet ole samalla tapaa arjen toimia rajoittavia, tai jos on meinanneet olla niin ne on saatu ihan kasvatuksellisesti katkaistua. Noi autistin kiinnostukset on enemmän pakkomielteisiä ja sellaisia et se lapsi oikeasti elää siinä omassa maailmassaan sen kanssa.
Minun lähipiirini autisti ei oikein millään suostunut luovaan lego-rakentamiseen, vaan rakensi ohjeista ja kieltäytyi purkamasta mitään.
Omat lapseni, jotka vuosikausia leikkivät hyvin intensiivisesti legoilla, taas ovat pitäneet legoja mielikuvitusleikkien kulissina. Kavereiden tullessa kylään ovat kysyneet kohteliaasti, että rakennetaanko villiä länttä vai avaruutta, ja ovat pystyneet hyvin sopeutumaan kaverien ideoihin. Mutta muita leluja ei juuri ole löytynyt...
Eli sanoisin että innostus legoihin ei vielä kerro paljon, mutta se miten niitä käyttää...
Siinähän se ero nimenomaan on. Ei-autistinen henkilö pystyy suhteellisen helposti irrottautumaan mielenkiinnonkohteestaan, tekee myös muita asioita, kykenee ottamaan muita huomioon joko omatoimisesti tai ainakin ohjattuna.
Autistin ekko taas on usein sellainen että hänellä ei välttämättä ole mitään muita mielenkiinnonkohteita., hän ei kykene irrottautumaan mielenkiinnonkohteestaan, eikä hän kykene ottamaan muita huomioon vaan haluaa puuhata/jutella/leikkiä/harrastaa vain oman ekkonsa parissa ja usein vielä omilla ehdoillaan.
Eli kaksi täysin eri asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä perheessä 5 lasta, 2 autistista ja kv.
2:lla ei diagnooseja, nuorimmaisella epäilty asperger, tutkimukset kesken.
Nuorimmainen kantoi koulurepussa huoneeseensa varmaan sata kiloa kiviä, kun näki mielenkiintoisen kiven, poimi mukaansa.
Angry Birdsit olivat eskari-ikäisenä pakkomielle, nykyään Simpsonit.
Ja sudet, sekä enemmän tai vähemmän suden muotoiset koirat.
Omaehtoisuus ja ekkot tulevat ongelmaksi siinä, että on vaikea saada kiinnostumaan asioista kiinnostavien aihepiirien ulkopuolelta, jolloin ei- kiinnostavien asioiden oppiminen ja muistaminen on vaikeaa.
Koulutodistuksessa onkin numeroita kuutosesta ysiin.
Näen kuopuksessa paljon itseäni.
Minulla ei ole diagnoosia, mutta useamman lapseni vaikeuksien myötä aloin tutkailla itseäni, ja ilmiselviä autistisia piirteitä itsestäni löydän.
Hankin käsiini 2. luokkalaisena tapahtuneista psykologikäynneistäni dokumentit, papereissa kuvattiin kuin oppikirjaesimerkki pienestä asperger-pojasta.
Kaikista käynneistä ei papereita löytynyt, ilmeisesti koulupsylologi testasi älykkyyteni, jonka jälkeen ohjattiin perheneuvolaan, josta löytyi sitten merkinnät.
Äitisuhteesta arvelivat pakkomielteisen kiinnostukseni koneisiin ja tekniikkaan johtuvan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä ekkossa on se paha juttu mitä ette jaksa?
No siis paljonhan niitä jaksaa. Käsittämättömän paljon. Mutta se on raskasta jos ne vaikuttaa paljon arkitoimiin tms. Esim. 4-7-vuotiaana oli vahva legovaihe, ei toivonut muuta kuin legoja lahjaksi, puhui niistä taukoamatta, halusi katsella legokuvastoja ja kertoa niistä yhä uudestaan ja uudestaan, rakenteli niistä tosi hienoja juttuja, mutta saattoi myös tehdä esim. jonkun legosillan keskelle olohuonetta jota ei saanu purkaa. Tai illalla saatto olla niin keskittynyt ja päättäväinen rakentamaan jotain, ettei pystynyt lopettaa, ja sit oli helvetti irti kun pakotettiin. Tai aamulla vaikea lähteä kouluun kun on rakentelu kesken. Päiväkodissa/ koulussa myös ongelmaa kaverisuhteissa jos/kun hän haluaisi aina tehdä tai leikkiä samaa (liittyy usein niihin ekkoihin) eikä muut tietenkään jaksa.
Toisaalta on usein pitkään hiljainen, kun vaan haluaa viettää aikaa sen ekkonsa parissa.
Tuon mittaluokan kiinnostusta legoihin on meidän perheessä ollut parillakin (tietääkseni) normaalilla lapsella.
No voi kai joskus olla. Harvemmin kai kuitenkaan. Tai ovat sit rajatapauksia. Ei ainakaan meidän toisen ns. normaalin lapsen kiinnostuksenkohteet ole samalla tapaa arjen toimia rajoittavia, tai jos on meinanneet olla niin ne on saatu ihan kasvatuksellisesti katkaistua. Noi autistin kiinnostukset on enemmän pakkomielteisiä ja sellaisia et se lapsi oikeasti elää siinä omassa maailmassaan sen kanssa.
Minun lähipiirini autisti ei oikein millään suostunut luovaan lego-rakentamiseen, vaan rakensi ohjeista ja kieltäytyi purkamasta mitään.
Omat lapseni, jotka vuosikausia leikkivät hyvin intensiivisesti legoilla, taas ovat pitäneet legoja mielikuvitusleikkien kulissina. Kavereiden tullessa kylään ovat kysyneet kohteliaasti, että rakennetaanko villiä länttä vai avaruutta, ja ovat pystyneet hyvin sopeutumaan kaverien ideoihin. Mutta muita leluja ei juuri ole löytynyt...
Eli sanoisin että innostus legoihin ei vielä kerro paljon, mutta se miten niitä käyttää...
Siinähän se ero nimenomaan on. Ei-autistinen henkilö pystyy suhteellisen helposti irrottautumaan mielenkiinnonkohteestaan, tekee myös muita asioita, kykenee ottamaan muita huomioon joko omatoimisesti tai ainakin ohjattuna.
Autistin ekko taas on usein sellainen että hänellä ei välttämättä ole mitään muita mielenkiinnonkohteita., hän ei kykene irrottautumaan mielenkiinnonkohteestaan, eikä hän kykene ottamaan muita huomioon vaan haluaa puuhata/jutella/leikkiä/harrastaa vain oman ekkonsa parissa ja usein vielä omilla ehdoillaan.
Eli kaksi täysin eri asiaa.
Edelleen kyseessä on jatkumo, ei ”kaksi täysin eri asiaa”. Eri ihmisillä autismin kirjon piirteet ilmenevät eri tavoin, ja lapsuusiässä ne ovat vomakkaimmillaan, vaikka diagnoosiin ei tarvetta olisikaan.
Normaaleiksi luokitellut lapseni eivät todellakaan helposti irrottautuneet legoista vaan saivat raivokohtauksia, kun legoilla rakentaminen piti illalla lopettaa, puhuivat jatkuvasti legoistaan, riitelivät jopa matkoilla lego-suunnitelmistaan ja usein stressaavien tilanteiden jälkeen he saattoivat rentouttaa itseään selailemalla melkein rikki luettuja lego-katalogeja. Kaikki tämä meni normaalin puolelle.
Sosiaalisten suhteiden osa-alueella heillä ei ole ollut erityisiä vaikeuksia, ja tässä on se diagnostinen pihvi minun nähdäkseni. Olen toki säännöllisesti kysellyt lasteni ammattikasvattajilta, näkevätkö he tarvetta diagnooseihin tai tukitoimiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä ekkossa on se paha juttu mitä ette jaksa?
No siis paljonhan niitä jaksaa. Käsittämättömän paljon. Mutta se on raskasta jos ne vaikuttaa paljon arkitoimiin tms. Esim. 4-7-vuotiaana oli vahva legovaihe, ei toivonut muuta kuin legoja lahjaksi, puhui niistä taukoamatta, halusi katsella legokuvastoja ja kertoa niistä yhä uudestaan ja uudestaan, rakenteli niistä tosi hienoja juttuja, mutta saattoi myös tehdä esim. jonkun legosillan keskelle olohuonetta jota ei saanu purkaa. Tai illalla saatto olla niin keskittynyt ja päättäväinen rakentamaan jotain, ettei pystynyt lopettaa, ja sit oli helvetti irti kun pakotettiin. Tai aamulla vaikea lähteä kouluun kun on rakentelu kesken. Päiväkodissa/ koulussa myös ongelmaa kaverisuhteissa jos/kun hän haluaisi aina tehdä tai leikkiä samaa (liittyy usein niihin ekkoihin) eikä muut tietenkään jaksa.
Toisaalta on usein pitkään hiljainen, kun vaan haluaa viettää aikaa sen ekkonsa parissa.
Tuon mittaluokan kiinnostusta legoihin on meidän perheessä ollut parillakin (tietääkseni) normaalilla lapsella.
No voi kai joskus olla. Harvemmin kai kuitenkaan. Tai ovat sit rajatapauksia. Ei ainakaan meidän toisen ns. normaalin lapsen kiinnostuksenkohteet ole samalla tapaa arjen toimia rajoittavia, tai jos on meinanneet olla niin ne on saatu ihan kasvatuksellisesti katkaistua. Noi autistin kiinnostukset on enemmän pakkomielteisiä ja sellaisia et se lapsi oikeasti elää siinä omassa maailmassaan sen kanssa.
Minun lähipiirini autisti ei oikein millään suostunut luovaan lego-rakentamiseen, vaan rakensi ohjeista ja kieltäytyi purkamasta mitään.
Omat lapseni, jotka vuosikausia leikkivät hyvin intensiivisesti legoilla, taas ovat pitäneet legoja mielikuvitusleikkien kulissina. Kavereiden tullessa kylään ovat kysyneet kohteliaasti, että rakennetaanko villiä länttä vai avaruutta, ja ovat pystyneet hyvin sopeutumaan kaverien ideoihin. Mutta muita leluja ei juuri ole löytynyt...
Eli sanoisin että innostus legoihin ei vielä kerro paljon, mutta se miten niitä käyttää...
Siinähän se ero nimenomaan on. Ei-autistinen henkilö pystyy suhteellisen helposti irrottautumaan mielenkiinnonkohteestaan, tekee myös muita asioita, kykenee ottamaan muita huomioon joko omatoimisesti tai ainakin ohjattuna.
Autistin ekko taas on usein sellainen että hänellä ei välttämättä ole mitään muita mielenkiinnonkohteita., hän ei kykene irrottautumaan mielenkiinnonkohteestaan, eikä hän kykene ottamaan muita huomioon vaan haluaa puuhata/jutella/leikkiä/harrastaa vain oman ekkonsa parissa ja usein vielä omilla ehdoillaan.
Eli kaksi täysin eri asiaa.
Edelleen kyseessä on jatkumo, ei ”kaksi täysin eri asiaa”. Eri ihmisillä autismin kirjon piirteet ilmenevät eri tavoin, ja lapsuusiässä ne ovat vomakkaimmillaan, vaikka diagnoosiin ei tarvetta olisikaan.
Normaaleiksi luokitellut lapseni eivät todellakaan helposti irrottautuneet legoista vaan saivat raivokohtauksia, kun legoilla rakentaminen piti illalla lopettaa, puhuivat jatkuvasti legoistaan, riitelivät jopa matkoilla lego-suunnitelmistaan ja usein stressaavien tilanteiden jälkeen he saattoivat rentouttaa itseään selailemalla melkein rikki luettuja lego-katalogeja. Kaikki tämä meni normaalin puolelle.
Sosiaalisten suhteiden osa-alueella heillä ei ole ollut erityisiä vaikeuksia, ja tässä on se diagnostinen pihvi minun nähdäkseni. Olen toki säännöllisesti kysellyt lasteni ammattikasvattajilta, näkevätkö he tarvetta diagnooseihin tai tukitoimiin.
En nyt ihan ymmärrä mitä haet takaa. Voihan ihmisellä olla vahva kiinnostus asioihin, etenkin lapsena, ilman että se liittyy autismiin yhtään mitenkään. Ekot on vain yksi osa autismia, ei autismia vain niiden perusteella diagnosoida kenellekkään eikä pidäkkään.
Sun lapset kuulostaa normaaleilta, heillä on normaalit sosiaaliset taidot ja kyvyt ja he nyt vaan ovat sattuneet pitämään legoista paljon. Lapsille on myös ihan normaalia sinänsä esim. suuttua kun pitää lopettaa kivan jutun tekeminen.
Kaikilla ihmisillä on muuten autismin piirteitä, myös sinulla ja minulla. Se ei tarkoita että on autisti.
Legot, Minecraft, autot, puhelimet, tietokoneet, anime, englannin kieli, koirarodut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä ekkossa on se paha juttu mitä ette jaksa?
No siis paljonhan niitä jaksaa. Käsittämättömän paljon. Mutta se on raskasta jos ne vaikuttaa paljon arkitoimiin tms. Esim. 4-7-vuotiaana oli vahva legovaihe, ei toivonut muuta kuin legoja lahjaksi, puhui niistä taukoamatta, halusi katsella legokuvastoja ja kertoa niistä yhä uudestaan ja uudestaan, rakenteli niistä tosi hienoja juttuja, mutta saattoi myös tehdä esim. jonkun legosillan keskelle olohuonetta jota ei saanu purkaa. Tai illalla saatto olla niin keskittynyt ja päättäväinen rakentamaan jotain, ettei pystynyt lopettaa, ja sit oli helvetti irti kun pakotettiin. Tai aamulla vaikea lähteä kouluun kun on rakentelu kesken. Päiväkodissa/ koulussa myös ongelmaa kaverisuhteissa jos/kun hän haluaisi aina tehdä tai leikkiä samaa (liittyy usein niihin ekkoihin) eikä muut tietenkään jaksa.
Toisaalta on usein pitkään hiljainen, kun vaan haluaa viettää aikaa sen ekkonsa parissa.
Tuon mittaluokan kiinnostusta legoihin on meidän perheessä ollut parillakin (tietääkseni) normaalilla lapsella.
No voi kai joskus olla. Harvemmin kai kuitenkaan. Tai ovat sit rajatapauksia. Ei ainakaan meidän toisen ns. normaalin lapsen kiinnostuksenkohteet ole samalla tapaa arjen toimia rajoittavia, tai jos on meinanneet olla niin ne on saatu ihan kasvatuksellisesti katkaistua. Noi autistin kiinnostukset on enemmän pakkomielteisiä ja sellaisia et se lapsi oikeasti elää siinä omassa maailmassaan sen kanssa.
Minun lähipiirini autisti ei oikein millään suostunut luovaan lego-rakentamiseen, vaan rakensi ohjeista ja kieltäytyi purkamasta mitään.
Omat lapseni, jotka vuosikausia leikkivät hyvin intensiivisesti legoilla, taas ovat pitäneet legoja mielikuvitusleikkien kulissina. Kavereiden tullessa kylään ovat kysyneet kohteliaasti, että rakennetaanko villiä länttä vai avaruutta, ja ovat pystyneet hyvin sopeutumaan kaverien ideoihin. Mutta muita leluja ei juuri ole löytynyt...
Eli sanoisin että innostus legoihin ei vielä kerro paljon, mutta se miten niitä käyttää...
Siinähän se ero nimenomaan on. Ei-autistinen henkilö pystyy suhteellisen helposti irrottautumaan mielenkiinnonkohteestaan, tekee myös muita asioita, kykenee ottamaan muita huomioon joko omatoimisesti tai ainakin ohjattuna.
Autistin ekko taas on usein sellainen että hänellä ei välttämättä ole mitään muita mielenkiinnonkohteita., hän ei kykene irrottautumaan mielenkiinnonkohteestaan, eikä hän kykene ottamaan muita huomioon vaan haluaa puuhata/jutella/leikkiä/harrastaa vain oman ekkonsa parissa ja usein vielä omilla ehdoillaan.
Eli kaksi täysin eri asiaa.
Edelleen kyseessä on jatkumo, ei ”kaksi täysin eri asiaa”. Eri ihmisillä autismin kirjon piirteet ilmenevät eri tavoin, ja lapsuusiässä ne ovat vomakkaimmillaan, vaikka diagnoosiin ei tarvetta olisikaan.
Normaaleiksi luokitellut lapseni eivät todellakaan helposti irrottautuneet legoista vaan saivat raivokohtauksia, kun legoilla rakentaminen piti illalla lopettaa, puhuivat jatkuvasti legoistaan, riitelivät jopa matkoilla lego-suunnitelmistaan ja usein stressaavien tilanteiden jälkeen he saattoivat rentouttaa itseään selailemalla melkein rikki luettuja lego-katalogeja. Kaikki tämä meni normaalin puolelle.
Sosiaalisten suhteiden osa-alueella heillä ei ole ollut erityisiä vaikeuksia, ja tässä on se diagnostinen pihvi minun nähdäkseni. Olen toki säännöllisesti kysellyt lasteni ammattikasvattajilta, näkevätkö he tarvetta diagnooseihin tai tukitoimiin.
En nyt ihan ymmärrä mitä haet takaa. Voihan ihmisellä olla vahva kiinnostus asioihin, etenkin lapsena, ilman että se liittyy autismiin yhtään mitenkään. Ekot on vain yksi osa autismia, ei autismia vain niiden perusteella diagnosoida kenellekkään eikä pidäkkään.
Sun lapset kuulostaa normaaleilta, heillä on normaalit sosiaaliset taidot ja kyvyt ja he nyt vaan ovat sattuneet pitämään legoista paljon. Lapsille on myös ihan normaalia sinänsä esim. suuttua kun pitää lopettaa kivan jutun tekeminen.
Kaikilla ihmisillä on muuten autismin piirteitä, myös sinulla ja minulla. Se ei tarkoita että on autisti.
Sitähän minä tuossa yllä juuri kirjoitin: kyseessä on jatkumo, eli jokaisella meistä on joitakin kirjon piirteitä.
Tällä palstalla on tapana helposti diagnosoida lapsia autisteiksi esimerkiksi hyvin intensiivisien kiinnostuksen kohteiden mukaan tai jopa varhaisen lukemaan oppimisen perusteella (!) eli pointtini on muistuttaa että erilaisia autismin kirjoon yhdistettäviä piirteitä mahtuu ihan tavalliseenkin lapseen.
Jos katsot ylemmäs niin vastasin kommenttiin, jonka mukaan ”harvemmin kai kuitenkaan” normaaleilla lapsilla on hyvin voimakkaita kiinnostuksen kohteita. Oma kokemukseni on että se on varsin yleistä, samoin kuin aistiyli- ja aliherkkyydet tai stimmailu, josta itse vielä aikuisenakin kärsin.
Eli tarkoituksenani oli ihan hyvää tarkoittaen muistuttaa että näitä piirteitä on jossakin määrin taviksillakin, ja siksi näiden piirteiden hyväksyminen auttaa hyvin monia meistä.
Vierailija kirjoitti:
Myös nepsylapselle voi hyvin kertoa, että vaikka häntä itseään kiinnostaa todella paljon jokin aihe x, muita ei välttämättä kiinnosta.
Ei siitä rikki mene, sosiaalisia taitoja voi oppia autismista huolimatta.
Nepsy on laaja käsite. Autismi kirjoiselle ei juurikaan voi sosiaalista käyttäytymistä opettaa. Mitä enemmän kiellät sen sisäänpäin kääntyneempi hänestä tulee. Eli suomeksi, sosiaalisesti eristäytynyt!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä ekkossa on se paha juttu mitä ette jaksa?
No siis paljonhan niitä jaksaa. Käsittämättömän paljon. Mutta se on raskasta jos ne vaikuttaa paljon arkitoimiin tms. Esim. 4-7-vuotiaana oli vahva legovaihe, ei toivonut muuta kuin legoja lahjaksi, puhui niistä taukoamatta, halusi katsella legokuvastoja ja kertoa niistä yhä uudestaan ja uudestaan, rakenteli niistä tosi hienoja juttuja, mutta saattoi myös tehdä esim. jonkun legosillan keskelle olohuonetta jota ei saanu purkaa. Tai illalla saatto olla niin keskittynyt ja päättäväinen rakentamaan jotain, ettei pystynyt lopettaa, ja sit oli helvetti irti kun pakotettiin. Tai aamulla vaikea lähteä kouluun kun on rakentelu kesken. Päiväkodissa/ koulussa myös ongelmaa kaverisuhteissa jos/kun hän haluaisi aina tehdä tai leikkiä samaa (liittyy usein niihin ekkoihin) eikä muut tietenkään jaksa.
Toisaalta on usein pitkään hiljainen, kun vaan haluaa viettää aikaa sen ekkonsa parissa.
Tuon mittaluokan kiinnostusta legoihin on meidän perheessä ollut parillakin (tietääkseni) normaalilla lapsella.
No voi kai joskus olla. Harvemmin kai kuitenkaan. Tai ovat sit rajatapauksia. Ei ainakaan meidän toisen ns. normaalin lapsen kiinnostuksenkohteet ole samalla tapaa arjen toimia rajoittavia, tai jos on meinanneet olla niin ne on saatu ihan kasvatuksellisesti katkaistua. Noi autistin kiinnostukset on enemmän pakkomielteisiä ja sellaisia et se lapsi oikeasti elää siinä omassa maailmassaan sen kanssa.
Minun lähipiirini autisti ei oikein millään suostunut luovaan lego-rakentamiseen, vaan rakensi ohjeista ja kieltäytyi purkamasta mitään.
Omat lapseni, jotka vuosikausia leikkivät hyvin intensiivisesti legoilla, taas ovat pitäneet legoja mielikuvitusleikkien kulissina. Kavereiden tullessa kylään ovat kysyneet kohteliaasti, että rakennetaanko villiä länttä vai avaruutta, ja ovat pystyneet hyvin sopeutumaan kaverien ideoihin. Mutta muita leluja ei juuri ole löytynyt...
Eli sanoisin että innostus legoihin ei vielä kerro paljon, mutta se miten niitä käyttää...
Siinähän se ero nimenomaan on. Ei-autistinen henkilö pystyy suhteellisen helposti irrottautumaan mielenkiinnonkohteestaan, tekee myös muita asioita, kykenee ottamaan muita huomioon joko omatoimisesti tai ainakin ohjattuna.
Autistin ekko taas on usein sellainen että hänellä ei välttämättä ole mitään muita mielenkiinnonkohteita., hän ei kykene irrottautumaan mielenkiinnonkohteestaan, eikä hän kykene ottamaan muita huomioon vaan haluaa puuhata/jutella/leikkiä/harrastaa vain oman ekkonsa parissa ja usein vielä omilla ehdoillaan.
Eli kaksi täysin eri asiaa.
Edelleen kyseessä on jatkumo, ei ”kaksi täysin eri asiaa”. Eri ihmisillä autismin kirjon piirteet ilmenevät eri tavoin, ja lapsuusiässä ne ovat vomakkaimmillaan, vaikka diagnoosiin ei tarvetta olisikaan.
Normaaleiksi luokitellut lapseni eivät todellakaan helposti irrottautuneet legoista vaan saivat raivokohtauksia, kun legoilla rakentaminen piti illalla lopettaa, puhuivat jatkuvasti legoistaan, riitelivät jopa matkoilla lego-suunnitelmistaan ja usein stressaavien tilanteiden jälkeen he saattoivat rentouttaa itseään selailemalla melkein rikki luettuja lego-katalogeja. Kaikki tämä meni normaalin puolelle.
Sosiaalisten suhteiden osa-alueella heillä ei ole ollut erityisiä vaikeuksia, ja tässä on se diagnostinen pihvi minun nähdäkseni. Olen toki säännöllisesti kysellyt lasteni ammattikasvattajilta, näkevätkö he tarvetta diagnooseihin tai tukitoimiin.
En nyt ihan ymmärrä mitä haet takaa. Voihan ihmisellä olla vahva kiinnostus asioihin, etenkin lapsena, ilman että se liittyy autismiin yhtään mitenkään. Ekot on vain yksi osa autismia, ei autismia vain niiden perusteella diagnosoida kenellekkään eikä pidäkkään.
Sun lapset kuulostaa normaaleilta, heillä on normaalit sosiaaliset taidot ja kyvyt ja he nyt vaan ovat sattuneet pitämään legoista paljon. Lapsille on myös ihan normaalia sinänsä esim. suuttua kun pitää lopettaa kivan jutun tekeminen.
Kaikilla ihmisillä on muuten autismin piirteitä, myös sinulla ja minulla. Se ei tarkoita että on autisti.
Sitähän minä tuossa yllä juuri kirjoitin: kyseessä on jatkumo, eli jokaisella meistä on joitakin kirjon piirteitä.
Tällä palstalla on tapana helposti diagnosoida lapsia autisteiksi esimerkiksi hyvin intensiivisien kiinnostuksen kohteiden mukaan tai jopa varhaisen lukemaan oppimisen perusteella (!) eli pointtini on muistuttaa että erilaisia autismin kirjoon yhdistettäviä piirteitä mahtuu ihan tavalliseenkin lapseen.
Jos katsot ylemmäs niin vastasin kommenttiin, jonka mukaan ”harvemmin kai kuitenkaan” normaaleilla lapsilla on hyvin voimakkaita kiinnostuksen kohteita. Oma kokemukseni on että se on varsin yleistä, samoin kuin aistiyli- ja aliherkkyydet tai stimmailu, josta itse vielä aikuisenakin kärsin.
Eli tarkoituksenani oli ihan hyvää tarkoittaen muistuttaa että näitä piirteitä on jossakin määrin taviksillakin, ja siksi näiden piirteiden hyväksyminen auttaa hyvin monia meistä.
On totta, että autismitietoisuuden kääntöpuoli on se, että ihmisiä aletaan leimata autisminkirjolaisiksi liian heppoisin perustein. Joskus vaikuttaa siltä, että ihmisen pitäisi olla mahdollisimman mistään kiinnostumaton ja kaikkeen jotenkin välinpitämättömästi suhtautuva, jotta tätä ei epäiltäisi kirjolla olevaksi. Korkeintaan saa olla kiinnostunut juoruilusta tai arkisista puuhista mutta mitään erikoisempaa tai abstraktimpaa mielenkiinnon kohdetta ei saisi löytyä. Hyvää tarkoittavat ihmiset eivät aina pysähdy ajattelemaan nokkaansa pidemmälle (en nyt viittaa sinuun, jota lainaan tässä viestissä). Ilman perusteita annettu autisminkirjon diagnoosi ei lisää itseymmärrystä saati voimaannuta vaan voi lannistaa ihmisen pahimmissa tapauksissa lopullisesti kuten väärät diagnoosit yleensä.
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä ekkossa on se paha juttu mitä ette jaksa?
Lapsi puhuu mielenkiinnon kohteestaan koko ajan, siis ihan taukoamatta, ja mikään normaali keskustelu ei onnistu, kun lapsi ei kuntele, vaan puhuu siitä omasta jutustaan. Yrität kysyä onko läksyt tehty tai missä lapsen pipo on, niin lapsi vastaa luettelemalla alkuaineiden nimiä ja kysyy, tiedänkö minä mikä tulee seuraavaksi. Ruokapöydässä lapsi ei syö, vaan puhua pulputtaa. Jos lapsi herää yöllä vessaan, hän tulee vanhemman luo puhumaan ekkostaan. Koulussa lapsi jää helposti yksin, koska hän haluaa olla toisten lasten kanssa vain siinä tapauksessa, että tekeminen tai puheenaiheet liittyvät hänen ekkoonsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä ekkossa on se paha juttu mitä ette jaksa?
Lapsi puhuu mielenkiinnon kohteestaan koko ajan, siis ihan taukoamatta, ja mikään normaali keskustelu ei onnistu, kun lapsi ei kuntele, vaan puhuu siitä omasta jutustaan. Yrität kysyä onko läksyt tehty tai missä lapsen pipo on, niin lapsi vastaa luettelemalla alkuaineiden nimiä ja kysyy, tiedänkö minä mikä tulee seuraavaksi. Ruokapöydässä lapsi ei syö, vaan puhua pulputtaa. Jos lapsi herää yöllä vessaan, hän tulee vanhemman luo puhumaan ekkostaan. Koulussa lapsi jää helposti yksin, koska hän haluaa olla toisten lasten kanssa vain siinä tapauksessa, että tekeminen tai puheenaiheet liittyvät hänen ekkoonsa.
Meillä as lapsi. Yksi pitkäkestoinen mielenkiinnon kohde. Mihinkään tavaraan ei saa koskea, tietty järjestys pitää olla. Kun kirjahyllystä ottaa kirjan, alkaa huuto. Autot melkeinpä viivottimen avulla hyllyyn asetettu. Istuu vaikka päivän vahtien, ettei kukaan koske mihinkään. Kontrolli on ääretön.
Minun 12-vuotiaalla tytöllä on eräs tietty ekko, josta puhuu taukoamatta. Todella raastavaa eikä mitään saa tehdä rauhassa ilman, että toinen tulee jauhamaan korvanjuureen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttu autisti kehitti pakkomielteen teininä videopeleihin ja huumeisiin. Myös yhteen tyttöön. Varoittava esimerkki kaikille.
Minulla on nyt jo täysi-ikäinen Asperger-poika. Juu, on meillä lähinnä riekaleiksi luettu sienikirja ja pelit koukuttivat täysin varhaisessa teini-iässä, mikä oli kaikkein raskainta. Toisaalta on noissa kiinnostuksenkohteissa puolensakin. Lapsena leikki pääasiassa pikkuautoilla, joita järjesteli loputtomiin jonoihin, joista ne ajoivat autolauttaan. Nykyisin opiskelee rekkakuskiksi :) Jostain olen lukenutkin, että Aspergerit ovat niitä aika harvoja ihmisiä, joista näkee jo lapsena, mikä heistä tulee isona :) No kaiken kaikkiaan meidän poika on "tasoittunut" vuosien myötä paljon, enkä usko, että kukaan ulkopuolinen edes tajuaa, että on autismin kirjolla.
Alue: Aihe vapaa
Minun lähipiirini autisti ei oikein millään suostunut luovaan lego-rakentamiseen, vaan rakensi ohjeista ja kieltäytyi purkamasta mitään.
Omat lapseni, jotka vuosikausia leikkivät hyvin intensiivisesti legoilla, taas ovat pitäneet legoja mielikuvitusleikkien kulissina. Kavereiden tullessa kylään ovat kysyneet kohteliaasti, että rakennetaanko villiä länttä vai avaruutta, ja ovat pystyneet hyvin sopeutumaan kaverien ideoihin. Mutta muita leluja ei juuri ole löytynyt...
Eli sanoisin että innostus legoihin ei vielä kerro paljon, mutta se miten niitä käyttää...