Miksi minun on vaikea katsoa ihmisiä silmiin?

Vierailija kirjoitti:

Sama. Mulla on monissa terveydenhuollon jutuissa kirjattu "välttelee katsekontaktia".

Mulla on vaan älyttömän huono itsetunto ja jotenkin en osaa katsoa silmiin, jännittää, ujostuttaa ja en tiedä miten pitkään katsoa vaikuttamatta oudolta. Aspergertestistä sain tuloksen jonka mukaan minulla ei ole aspergeria.

Minulla ihan sama juttu. Saan myös aspergertestissä nolla pistettä. Silti minulla on diagnosoitu asperger. Netin testit ovat leikkitestejä.

Vierailija kirjoitti:

Sama. Mulla on monissa terveydenhuollon jutuissa kirjattu "välttelee katsekontaktia".

Mulla on vaan älyttömän huono itsetunto ja jotenkin en osaa katsoa silmiin, jännittää, ujostuttaa ja en tiedä miten pitkään katsoa vaikuttamatta oudolta. Aspergertestistä sain tuloksen jonka mukaan minulla ei ole aspergeria.

Vähän ohis mut tuskin tuollaista jostain normi sairaskäynneistä kirjoitettaisiin vai psykiatrinko käynnistä puhut. Mä tiedän erään josta leviteltiin kaikenlaisia juttuja. Päätti vitsinä vetää ihan överi näytelmää eli jos joku oli maininnut "ei katso silmiin" niin ei sitten takuulla katsonut, ainakin joskus oli ihana esittää. Toki joissain tilanteissa, joillekin henkilöille oli sitten parempi olla oma itsensä taas. Jengi sekoaa helposti, ei tiedä mikä on esitystä ja mikä ei. Olisi ollut herkkua kuulla ne supinat.

En pidä sitä tarpeellisena enkä nauti siitä. En ole katsonut tarpeelliseksi opetella sitä. Muut opetelkoot, jos haluavat pelata silmäpeliä. 

Ja kyllä, olen käynyt psykiatrin luona tutkimuksissa. Tutkimusten mukaan en ole autisti, asperger, adhd, add, tourette tai mikään muukaan "erityistapaus". Tulos oli pettymys, koska yritin lusmuta itselleni työkyvyttömyyseläkepäätöksen, jolla pääsisin töistä pois 18-vuotiaana.   LOL

Minua ei vain huvita katsoa ihmisiä silmiin. En myöskään piittaa siitä, millaisia tulkintoja muut tekevät katsekontaktin määrästä. Siinähän sitten tulkitsevat aivan miten lystäävät. 

Vierailija kirjoitti:

Suomessa yllättävän monet välttelee katsekontaktia. Uskallan väittää, että ainakin osa tästä tulee kasvatuksesta. Onko lapsen opetettu ja kannustettu katsomaan ihmistä silmiin, kun keskustellaan.

Monet ulkomailta Suomeen muuttavat ihmettelee miksi ihmiset vaikuttaa täällä niin etäisiltä, kun valtaosa ei katso silmiin. Mullekin on jotenkin hämmentävää, jos vaikka asiakaspalvelutilanteessa ei synny katsekontaktia.

Mun mielestä asiakaspalvelutilanteessa yleensä ihmisillä on katsekontakti, joskus ehkä pikainen, jos jossain kassalla. Mutta tuolla kadulla ja lenkkipoluilla ei niinkään. Varmaan muissa maissa enemmän katsotaan vieraitakin. Niille jopa saatetaan moikata.

Tuli mieleen kun kerran moikkasin erästä, jonka luulin olevan tuttuni. Siihen nolona sitten, et eiku mä luulin sä olit yks toinen. Ei se mitään, voidaan me kuitenkin moikata vastasi se toinen. Olin varmaan jotenkin niin järkyttyneen pahoillani olevan näköinen, kun nolona moikkasin tuntematonta.

Ohimenevät vilkaisutkin voidaan (kenties toiveikkaasti) kuvitella jotenkin merkitseviksi.

Vierailija kirjoitti:

En pidä sitä tarpeellisena enkä nauti siitä. En ole katsonut tarpeelliseksi opetella sitä. Muut opetelkoot, jos haluavat pelata silmäpeliä. 

Ja kyllä, olen käynyt psykiatrin luona tutkimuksissa. Tutkimusten mukaan en ole autisti, asperger, adhd, add, tourette tai mikään muukaan "erityistapaus". Tulos oli pettymys, koska yritin lusmuta itselleni työkyvyttömyyseläkepäätöksen, jolla pääsisin töistä pois 18-vuotiaana.   LOL

Minua ei vain huvita katsoa ihmisiä silmiin. En myöskään piittaa siitä, millaisia tulkintoja muut tekevät katsekontaktin määrästä. Siinähän sitten tulkitsevat aivan miten lystäävät. 

No haloo, miksi jotkut lähtisivät tekemään tulkintoja jonkun katsekontaktin määrästä, siis random ihmiset. Ei kuulosta normaalilta lähteä tulkitsemaan. Tai sittenhän niitä tulkintoja voi tehdä vaikka puolin toisin eli voit tulkita toisten reaktioita katsomattomuuteen.

Ei se mitään kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa yllättävän monet välttelee katsekontaktia. Uskallan väittää, että ainakin osa tästä tulee kasvatuksesta. Onko lapsen opetettu ja kannustettu katsomaan ihmistä silmiin, kun keskustellaan.

Monet ulkomailta Suomeen muuttavat ihmettelee miksi ihmiset vaikuttaa täällä niin etäisiltä, kun valtaosa ei katso silmiin. Mullekin on jotenkin hämmentävää, jos vaikka asiakaspalvelutilanteessa ei synny katsekontaktia.

Mun mielestä asiakaspalvelutilanteessa yleensä ihmisillä on katsekontakti, joskus ehkä pikainen, jos jossain kassalla. Mutta tuolla kadulla ja lenkkipoluilla ei niinkään. Varmaan muissa maissa enemmän katsotaan vieraitakin. Niille jopa saatetaan moikata.

Tuli mieleen kun kerran moikkasin erästä, jonka luulin olevan tuttuni. Siihen nolona sitten, et eiku mä luulin sä olit yks toinen. Ei se mitään, voidaan me kuitenkin moikata vastasi se toinen. Olin varmaan jotenkin niin järkyttyneen pahoillani olevan näköinen, kun nolona moikkasin tuntematonta.

Asuin Saksassa jonkin aikaa ja oli jotenkin mukavaa, kun ihmiset katsoo enemmän silmiin ja tuntemattomatkin tervehtii, kun menet samaan tilaan tai lähelle istumaan. Musta se oli kovin mukavaa ja rikkoo jäätä, kun ollaan samassa paikassa.

Minä yleensä pidän sopivan pitkästä katsekontaktista ja haen sitä. En silti tuijota. Olen huomannut, että useimmat muut eivät pidä katsetta niin merkityksellisenä kuin itse pidän. Hyvä katsekontakti mielestäni lisää luottamusta.

Taas on kasa typeriä ja tuomitsevia ihmisiä kuvittelemassa että ainoa syy siihen ettei katsota silmiin on juuri se heidän keksimänsä.

Teidän elämän täytyy olla HYVIN vaikeaa :D