Minimalistin pukeutuminen
tällä palstalla on huomattu olevan minimalismiin hurahtaneita, joten teen aloituksen tänne. ;)
Itse hurahdin muutama vuosi sitten minimalismiin ja syynä samat, mitkä aika monella: haluan keskittyä elämässä tärkeämpiin asioihin, ei turhuuksiin. Asioihin, jotka oikeasti merkitsevät ja tekevät onnelliseksi. Tärkeää on myös kaaoksen nitistäminen, elämänhallinnan parantuminen ja kaikkein tärkein: Stressin minimoiminen!
Olen mm. lopettanu sisustamisen (huomasin, että täysin sillä sisäistä tyhjyyttä), myynyt kaikki turhat tavarat ja saanut ihana järjestyksen kotiin ja kaappeihin, kun tavaraa on vaan se mitä tarvitsen!! Ja se tunne, kun tarvitsee jonkun asian ja tietää just missä kaapissa se on, ei tarvii penkoa kaappeja sekaisin ja kaveilla hullunlailla kuten ennen.
No takaisin tähän otsikkoaiheeseen. Mä olen siis yrittänyt tuoda tätä minimalismia myös vaatekaapiin nyt viimeisen vuoden aikana. Se on ollut se vaikein juttu, kun olen tyypillinen vaatteita, kenkiä ja muotia rakastava nainen. Olen kuitenkin lupuut pääosin väreisstä kokonaa, eli olen ysinkertaistanut vaatekaappia niin, että siellä on vain mustaa, valkoist ja harmaata. Toimii! nyt huomaan, ettei kiinnosta edes muun väriset vaatteet. On niin helppo pukeutua tyylikkäästi. Luovuin myös suurimmasta osasta rihkamakoruja, jätin vain muutaman hienon korun. Toimii. Olen nyt paljon tyylikkäämpi ja pukeutumiseen liittyvä stressi on vähentynyt hurjasti.
Presidentti Obamakin on minimalistipukeutuja ja on rajoittanut pukeutumisensa vain mustiin ja sinisiin pukuihin, lainaten jotain psykologista tutkimusta siitä, että mitä enemmänn valintoja ihminen joutuu tekemään päivän aikana, sen vaikeampi on tehdä oikeita valintoja. Siksi Obama on yksinkertaistanutt syömisensä ja pukeutumisensta. (tulee myös mieleen eräs tuttu, joka syö samat ruuat joka päivä. vähän liian extriimiä mulle, mutta olen lukenutt joskus jonkun tutkimuksen, että jos pitää päivittäisen ruokavalion ja siihen liittyvät rutiinin mahdollisimman samoina, on helpompi pysyä hoikkana.)
Myös Mark Zuckerberg pukeutuu farkkuihin ja harmaaseen T-paitaan joka päivä. Angelina Joliella on hyvin simppeli arkipukeutuminen ja hän pukeutuu lähinnä mustaan, joskus ripauksella harmaata ja valkoista. Steve Jobsin tavaramerkki oli musta poolopaita, johon hän pukeutui vuosikaudet joka päivä. Harmi, että naisista on niin vähän vastaavia esimerkkejä, naisten pukeutumiselta odotetaan enemmän vaihtelua ja vaatteilla koreilua. Naiset myös arvotetaan ulkonäön puolesta voimakkaammin, ja se on harmi ja siihen pitäisi saada muutos.
Itse olen siirtymässä pikkuhiljaa kokomustaan vaatekaappin. Haluan yksinkertaistaa pukeutumisen niin, ettei se aiheuta ylimääräistä stressiä arkeen. Haluan käyttä ajatusenergiani ja valintaprosessini muihin asioihin. :)
Tässä muutama artikkeli, joihin olen törmännyt:
"“As Brad’ll tell you — and my kids — apparently Mommy only wears black,” [Jolie] says. Because she was a Goth, right? No, she says, it’s utilitarian, it’s practical: “I like to get up so every pair of pants goes with every top, every dress goes with every shoe. I’ve a very tiny closet. Brad’s always laughing at me. Some days, yes, I have the nightgown that looks like a dress that I can sleep in and pick the kids up at school. And maybe take a meeting if I switch into heels.”
http://unclutterer.com/2010/11/17/a-woman-in-uniform-angelina-jolie/
"“Famous business people and politicians are known to be consistent with their wardrobe because it’s their brand identity,” says Dan Schawbel, founder of Millennial Branding and author of Me 2.0. “It’s who they are, how they want to represent themselves and make a statement. It’s not about what you wear, but what you accomplish."
Ajatuksianne?
Kommentit (121)
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 20:43"]
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 20:23"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 21:38"]
Kiinnostaisi tietää miten minimalismia toteutetaan käytännössä jos puoliso on hamstraaja? Itse pitäisin kotona vain välttämättömimmän, mutta mieheni hamstraa tavaraa. Hän esim. ostaa lapsille vuosikausiksi varastoon kenkiä nettikaupan alennuksesta. Onhan se hyvä saada halvalla, joo. Mutta seurauksena meillä on kaikki paikat niin täynnä tavaraa että tukehdun.
[/quote]
Anna miehelle tiukat rajat minne saa valitsemansa tavarat laittaa. Meilläkin mies on hamstraukseen kallellaan. Hänellä on omat kaappinsa ja tilansa minne saa kerätä kamaa vaikka kasapäin. Yhteiset tilat ja kaikki "näkyvä" on minimalistista niin kauan kun se olen minä joka siivoaa. Mies on oppinut arvostamaan tilaa (lannistunut?? ;)) eikä nalkuta tai vastustele.
[/quote] Kunnon minimalisti varmaan laittaa miehenkin kiertoon samalla kun ne turhat (värikkäät) vaatteet ja muovikipponsa. Tavallaan hyvä idea tuo minimalismi, MUTTA jos ihminen on aktiivinen, hän tarvitsee esim. ulkoiluun ja liikuntaan monenlaisia vaatteita. Ei voi uida samoissa vaatteissa, joissa pelataan lentopalloa tai lenkkeillään. Samoin lasten kanssa ulkoiltaessa talvipakkasella on päällä eri vaatteet kun kaupungilla kierrellessä (ei toki vaatekaupoissa, mutta vaikkapa taidenäyttelyssä tai museossa) Ymmärrän perusajatuksen, että vaatteiden tulee olla laadukkaita, miellyttäviä ja yhteensopivia, mutta äkkiäpä sitä sitten kuitenkin kertyy monenlaista, jos on aktiivinen ja elää monipuolista elämää.
[/quote]
No mun mies ei ole tuommoinen. Hänen urheilukamansa vie hyvin vähän tilaa (yksi hylly ja pari hengaria) vaikka aktiivinen onkin. Te voitte ostaa joka ikiselle viikonpäivälle ja säälle aivan kuule vaikka joka ikistä satenkaaren väriä. Voitte ostaa vaatteet kauppareissulle, mummolareissulle, puistoreissulle, kummikyläilylle, hammaslääkäriin, automatkalle ja koulun välitunneille. Mua ei kiinnosta :D Ja kyllä täälläkin ollaan aktiivisia (myös mielikuvitukselta mitä eri vaatteiden yhdistelemiseen ja monikäyttöisyyteen tulee).
Aivan suunnattoman mahtavaa että kiertelette museoissa ettekä vaatekaupoissa. Olette loistava perhe ja sinä olet loistava ihminen.
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 18:19"]
Inspiroiva ketju. Vaatekaappi täynnä samannäköisiä, mutta hieman erilaisia h&m-rättejä & huiveja ja eri sävyisiä sinisiä farkkuja. Tuntuu ettei ole mitään päälle laitettavaa, vaikka vaatekaappi on ihan piukassa. En osaa yhdistellä vaatteita, vaan laitan aina esim. saman paidan saman huivin ja samojen farkkujen kanssa. Mutta kenkien, korujen, laukkujen ja meikkien suhteen olen jonkinasteinen minimalisti. Olen löytänyt ne jotka sopivan kaiken kanssa ja joita käytän mielelläni vuodesta toiseen. Miten pääsin alkuun tuon vaatekaapin siivoamisen suhteen? En halua heittää kaikkea pois ja aloittaa alusta, vaan karsia pois ylimäärän ja ostaa ehkä harkiten muutaman perusvaatteen. Konkreettisiä vinkkejä?
[/quote]
Ota kaapista joku pusero ja sovita sitä erilaisten jakkujen ja neuleiden kanssa. Jos yhdestäkään ei tule sellainen olo, että Jee, toimii!, laita se hylättyjen pinoon. Ennen tätä voisit ensin tsekata kaikki jakut ja neuleet ja jättää vain parhaimmat. Jos mikään pusero ei sovi näiden kanssa, silloin se ei ole säilyttämisen arvoinen.
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 18:31"]
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 18:19"]
Inspiroiva ketju. Vaatekaappi täynnä samannäköisiä, mutta hieman erilaisia h&m-rättejä & huiveja ja eri sävyisiä sinisiä farkkuja. Tuntuu ettei ole mitään päälle laitettavaa, vaikka vaatekaappi on ihan piukassa. En osaa yhdistellä vaatteita, vaan laitan aina esim. saman paidan saman huivin ja samojen farkkujen kanssa. Mutta kenkien, korujen, laukkujen ja meikkien suhteen olen jonkinasteinen minimalisti. Olen löytänyt ne jotka sopivan kaiken kanssa ja joita käytän mielelläni vuodesta toiseen. Miten pääsin alkuun tuon vaatekaapin siivoamisen suhteen? En halua heittää kaikkea pois ja aloittaa alusta, vaan karsia pois ylimäärän ja ostaa ehkä harkiten muutaman perusvaatteen. Konkreettisiä vinkkejä?
[/quote]
Kun mä alunperin löysin minimalismin, niin päätin, että vaatekaappiin en sitten missään nimessä anna minimalismin vaikuttaa! Mulla pitää olla paljon erilaisia vaatteita. Mutta toisin kävi. Tajusin, että mulla on vaatekaappi täynnä vaatteita "varmuuden varalta" ja vain vähän sellaisia, joita oikeasti kätän koko ajan. Mä vaan kävin kaikki vaatteet läpi ja laitoin eri pinoihin. Siinä touhussa pitää olla julma ja se täytyy tehdä ehkä monta kertaa. Mun pinot oli: lahjoitettavat (UFF, kaverit, perhe), roskiin, myytäväksi.
Myin myös kaikki sekalaiset käsilaukut, ostin tilalle yhden siistin yksinkertaisen mustan Stockan alelaarista, jossa on kaikki mitä taritsee kantaa mukana ja joka sopii asun kuin asun kanssa.
Tää on vähän itelläkin vielä opettelua, mutta kaiken kaikkiaan olen tosi tyytyväinen ja arki taas hieman helpompaa. Käytän periaatteessa samoja vaatteita yleensä viikon, vain alusvatteet ja sukat vaihdan.
[/quote]
Mulla on vielä 1 pino tuon lisäksi: "hyvät, mutta vieläpienet - 6 kk päästä osa niistä mahtuu päälle."
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 17:06"]
Nostan. Tuttuja ajatuksia ja vaatekaappini onkin melko minimalistinen. Silti ongelmia aiheuttavat vaihtuvat vuodenajat ja se, että palelen herkästi. Samat vaatteet eivät käy kesällä ja talvella. Miten te muut olette ratkaisseet vuodenaikojen ja saiden isot erot pikkuisen vaatekaapin suhteen?
[/quote]
vaatteita pitää olla eri vuodenaikojen tarpeisiin, mutta arki helpottuu, kun niitä ei pidä samaan aikaan vaatekaapissa. eli shortsit talveksi varastoon.
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 20:57"]
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 20:43"]
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 20:23"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 21:38"]
Kiinnostaisi tietää miten minimalismia toteutetaan käytännössä jos puoliso on hamstraaja? Itse pitäisin kotona vain välttämättömimmän, mutta mieheni hamstraa tavaraa. Hän esim. ostaa lapsille vuosikausiksi varastoon kenkiä nettikaupan alennuksesta. Onhan se hyvä saada halvalla, joo. Mutta seurauksena meillä on kaikki paikat niin täynnä tavaraa että tukehdun.
[/quote]
Anna miehelle tiukat rajat minne saa valitsemansa tavarat laittaa. Meilläkin mies on hamstraukseen kallellaan. Hänellä on omat kaappinsa ja tilansa minne saa kerätä kamaa vaikka kasapäin. Yhteiset tilat ja kaikki "näkyvä" on minimalistista niin kauan kun se olen minä joka siivoaa. Mies on oppinut arvostamaan tilaa (lannistunut?? ;)) eikä nalkuta tai vastustele.
[/quote] Kunnon minimalisti varmaan laittaa miehenkin kiertoon samalla kun ne turhat (värikkäät) vaatteet ja muovikipponsa. Tavallaan hyvä idea tuo minimalismi, MUTTA jos ihminen on aktiivinen, hän tarvitsee esim. ulkoiluun ja liikuntaan monenlaisia vaatteita. Ei voi uida samoissa vaatteissa, joissa pelataan lentopalloa tai lenkkeillään. Samoin lasten kanssa ulkoiltaessa talvipakkasella on päällä eri vaatteet kun kaupungilla kierrellessä (ei toki vaatekaupoissa, mutta vaikkapa taidenäyttelyssä tai museossa) Ymmärrän perusajatuksen, että vaatteiden tulee olla laadukkaita, miellyttäviä ja yhteensopivia, mutta äkkiäpä sitä sitten kuitenkin kertyy monenlaista, jos on aktiivinen ja elää monipuolista elämää.
[/quote]
No mun mies ei ole tuommoinen. Hänen urheilukamansa vie hyvin vähän tilaa (yksi hylly ja pari hengaria) vaikka aktiivinen onkin. Te voitte ostaa joka ikiselle viikonpäivälle ja säälle aivan kuule vaikka joka ikistä satenkaaren väriä. Voitte ostaa vaatteet kauppareissulle, mummolareissulle, puistoreissulle, kummikyläilylle, hammaslääkäriin, automatkalle ja koulun välitunneille. Mua ei kiinnosta :D Ja kyllä täälläkin ollaan aktiivisia (myös mielikuvitukselta mitä eri vaatteiden yhdistelemiseen ja monikäyttöisyyteen tulee).
Aivan suunnattoman mahtavaa että kiertelette museoissa ettekä vaatekaupoissa. Olette loistava perhe ja sinä olet loistava ihminen.
[/quote] Ensinnäkin en puhunut miehestäni vaan itsestäni tuon harrastamsien suhteen. Näet naisetkin voivat harrastaa monipuolista liikuntaa. Ja mehän nimenomaan kiertelemme vaatekaupoissa, kun olemme tällaisia tylsimyksiä emmekä minimalisteja (lue parempia ihmisiä). Sitä en tosin aiemmin tiennyt, että minimalismi tekee ihmisestä myös ilkeän.
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 21:19"]
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 20:57"]
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 20:43"]
Ensinnäkin en puhunut miehestäni vaan itsestäni tuon harrastamsien suhteen. Näet naisetkin voivat harrastaa monipuolista liikuntaa. Ja mehän nimenomaan kiertelemme vaatekaupoissa, kun olemme tällaisia tylsimyksiä emmekä minimalisteja (lue parempia ihmisiä). Sitä en tosin aiemmin tiennyt, että minimalismi tekee ihmisestä myös ilkeän.
[/quote]
Kumpikaan meistä ei ole toistaan parempi.
Nostan.
Tuttuja ajatuksia ja vaatekaappini onkin melko minimalistinen. Silti ongelmia aiheuttavat vaihtuvat vuodenajat ja se, että palelen herkästi. Samat vaatteet eivät käy kesällä ja talvella. Miten te muut olette ratkaisseet vuodenaikojen ja saiden isot erot pikkuisen vaatekaapin suhteen?
Inspiroiva ketju. Vaatekaappi täynnä samannäköisiä, mutta hieman erilaisia h&m-rättejä & huiveja ja eri sävyisiä sinisiä farkkuja. Tuntuu ettei ole mitään päälle laitettavaa, vaikka vaatekaappi on ihan piukassa. En osaa yhdistellä vaatteita, vaan laitan aina esim. saman paidan saman huivin ja samojen farkkujen kanssa. Mutta kenkien, korujen, laukkujen ja meikkien suhteen olen jonkinasteinen minimalisti. Olen löytänyt ne jotka sopivan kaiken kanssa ja joita käytän mielelläni vuodesta toiseen. Miten pääsin alkuun tuon vaatekaapin siivoamisen suhteen? En halua heittää kaikkea pois ja aloittaa alusta, vaan karsia pois ylimäärän ja ostaa ehkä harkiten muutaman perusvaatteen. Konkreettisiä vinkkejä?
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 18:19"]
Inspiroiva ketju. Vaatekaappi täynnä samannäköisiä, mutta hieman erilaisia h&m-rättejä & huiveja ja eri sävyisiä sinisiä farkkuja. Tuntuu ettei ole mitään päälle laitettavaa, vaikka vaatekaappi on ihan piukassa. En osaa yhdistellä vaatteita, vaan laitan aina esim. saman paidan saman huivin ja samojen farkkujen kanssa. Mutta kenkien, korujen, laukkujen ja meikkien suhteen olen jonkinasteinen minimalisti. Olen löytänyt ne jotka sopivan kaiken kanssa ja joita käytän mielelläni vuodesta toiseen. Miten pääsin alkuun tuon vaatekaapin siivoamisen suhteen? En halua heittää kaikkea pois ja aloittaa alusta, vaan karsia pois ylimäärän ja ostaa ehkä harkiten muutaman perusvaatteen. Konkreettisiä vinkkejä?
[/quote]
Kun mä alunperin löysin minimalismin, niin päätin, että vaatekaappiin en sitten missään nimessä anna minimalismin vaikuttaa! Mulla pitää olla paljon erilaisia vaatteita. Mutta toisin kävi. Tajusin, että mulla on vaatekaappi täynnä vaatteita "varmuuden varalta" ja vain vähän sellaisia, joita oikeasti kätän koko ajan. Mä vaan kävin kaikki vaatteet läpi ja laitoin eri pinoihin. Siinä touhussa pitää olla julma ja se täytyy tehdä ehkä monta kertaa. Mun pinot oli: lahjoitettavat (UFF, kaverit, perhe), roskiin, myytäväksi.
Myin myös kaikki sekalaiset käsilaukut, ostin tilalle yhden siistin yksinkertaisen mustan Stockan alelaarista, jossa on kaikki mitä taritsee kantaa mukana ja joka sopii asun kuin asun kanssa.
Tää on vähän itelläkin vielä opettelua, mutta kaiken kaikkiaan olen tosi tyytyväinen ja arki taas hieman helpompaa. Käytän periaatteessa samoja vaatteita yleensä viikon, vain alusvatteet ja sukat vaihdan.
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 21:38"]
Kiinnostaisi tietää miten minimalismia toteutetaan käytännössä jos puoliso on hamstraaja? Itse pitäisin kotona vain välttämättömimmän, mutta mieheni hamstraa tavaraa. Hän esim. ostaa lapsille vuosikausiksi varastoon kenkiä nettikaupan alennuksesta. Onhan se hyvä saada halvalla, joo. Mutta seurauksena meillä on kaikki paikat niin täynnä tavaraa että tukehdun.
[/quote]
Anna miehelle tiukat rajat minne saa valitsemansa tavarat laittaa. Meilläkin mies on hamstraukseen kallellaan. Hänellä on omat kaappinsa ja tilansa minne saa kerätä kamaa vaikka kasapäin. Yhteiset tilat ja kaikki "näkyvä" on minimalistista niin kauan kun se olen minä joka siivoaa. Mies on oppinut arvostamaan tilaa (lannistunut?? ;)) eikä nalkuta tai vastustele.
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 20:23"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 21:38"]
Kiinnostaisi tietää miten minimalismia toteutetaan käytännössä jos puoliso on hamstraaja? Itse pitäisin kotona vain välttämättömimmän, mutta mieheni hamstraa tavaraa. Hän esim. ostaa lapsille vuosikausiksi varastoon kenkiä nettikaupan alennuksesta. Onhan se hyvä saada halvalla, joo. Mutta seurauksena meillä on kaikki paikat niin täynnä tavaraa että tukehdun.
[/quote]
Anna miehelle tiukat rajat minne saa valitsemansa tavarat laittaa. Meilläkin mies on hamstraukseen kallellaan. Hänellä on omat kaappinsa ja tilansa minne saa kerätä kamaa vaikka kasapäin. Yhteiset tilat ja kaikki "näkyvä" on minimalistista niin kauan kun se olen minä joka siivoaa. Mies on oppinut arvostamaan tilaa (lannistunut?? ;)) eikä nalkuta tai vastustele.
[/quote] Kunnon minimalisti varmaan laittaa miehenkin kiertoon samalla kun ne turhat (värikkäät) vaatteet ja muovikipponsa. Tavallaan hyvä idea tuo minimalismi, MUTTA jos ihminen on aktiivinen, hän tarvitsee esim. ulkoiluun ja liikuntaan monenlaisia vaatteita. Ei voi uida samoissa vaatteissa, joissa pelataan lentopalloa tai lenkkeillään. Samoin lasten kanssa ulkoiltaessa talvipakkasella on päällä eri vaatteet kun kaupungilla kierrellessä (ei toki vaatekaupoissa, mutta vaikkapa taidenäyttelyssä tai museossa) Ymmärrän perusajatuksen, että vaatteiden tulee olla laadukkaita, miellyttäviä ja yhteensopivia, mutta äkkiäpä sitä sitten kuitenkin kertyy monenlaista, jos on aktiivinen ja elää monipuolista elämää.
Tyhjensin vaatekaapista noin alkuun päästääkseni 4 muovikassillista ihan suoraan kierrätyslaatikkoon menevää, jonkin verran myyntiin ja muutamia vaatteita roskikseen. Ja sieltä löytyi useampi sellainen vaatekappale, et mikäs tää on...ai mulla on tämmönenkin. Aivan älytöntä. Seuraavaksi pitäisi raakata huivit, joita on kans melkolailla.
Jotenkin heti helpottui vaatteiden valinta, kun ei kaappi ihan täynnä vaatetta. Ylimääräistä on vielä varmasti, varsinkin kun pari päivää tyhjennyksen jälkeen löytyi iso kassi neuleita, jotka olen talvisäilöön laittanut. Nyt ajattelin mennä näillä vaatteilla jonkin aikaa ja katsoa , että mitä näistä mä oikeasti käytän ja mitä en, mitkä on yhdisteltäviä vaatteita, jotka kannattaa pitää ja mitä mahdollisesti tarvitsen lisää.
En jaksanut lukea koko ketjua, joten nämä ongelmat ovat ehkä jo tulleet esille. Mutta itse en pysty lähtemään tällaiseen minimalismiin vaikka ajatus kiinnostaakin.
Harrastan aktiivisesti liikuntaa ja useampaa lajia. En millään ehdi pestä treenivaatteita joka päivä, joten niitä on oltava enemmän. Lajeilla on vaatimuksensa, ja vaikka juoksutrikoissa voi jumpata, ovat lajivalintani sellaisia että tarvitsen useammanlaisia vaatteita.
Minulla on paljon kokkareita ja iltajuhlia. Menen usein samoissa vaatteissa eri tavoin asustettuna, mutta lopulta se on tylsää. Toki vaatteita voi lainatakin, mutta siinä on ongelmansa mm. koon suhteen. Tarvitsen juhla- ja edustusasuja jotka poikkeavat arkipukeutumisestani.
Kapselikaapit perustuvat sellaiseen pukeutumiseen, joka tuntuu hyvin vieraalta. En käytä bleisereitä, suoria housuja, farkkuja saati tavallisia neuleita. Koska en pukeudu ns. klassisesti vaan omaan tyyliini, en oikein löydä niistä ohjeita.
Haluan pukeutua mielenkiintoisesti, mikä jossain määrin rajaa yhdisteltävyyttä pois. Tietenkään ei ole pakko hankkia kaappia täyteen "mielenkiintoisia" vaatekappaleita :)
Vielä sää: on helppoa kapseloida jos asuu ilmastossa, joka on ympäri vuoden suunnilleen samanlainen. Täällä tarvitaan asuja äärilaidasta toiseen, kovasta pakkasesta helteeseen. Esimerkiksi ne suorat housut voivat olla tarpeen useammassa materiaalissa jo pelkästään sään takia. Samoin päällystakkeja tarvitaan useampi: villakangastakki tai vastaava siistimpään talvipukeutumiseen, mutta se ei kuitenkaan oikein kylmällä riitä. Untsikka tms. lisäksi. Ehkä vielä kevyempi toppatakki tms. vettähyvlkivänä syksyn räntäsateisiin. Samoin trenssi tms. kevättä ja syksyä varten, kesäksi ohuempi takki, ja ehkä vielä nahkatakki. Sekä tietysti takit ulkolajeja varten: juoksuun ja lasketteluun eivät käy samat. Tässä on jo helposti 8 takkia. Pari näistä voisi karsia, mutta en halua mennä esimerkiksi iltatilaisuuksiin untsikassa.
Kaikkien asujen kanssa ei vain voi käyttää samoja kenkiä tai samaa laukkua. Ei kokkareille voi mennä joka sään nilkkureissa eikä ison olkalaukun kanssa. Kenkiähän sään takia koskee sama kuin takkejakin, ja myös harrastusten osalta, vähintään sisä- ja ulkotreenikengät tarvitaan.
Ongelma siis minun kohdallani on se, että karsiminen ei välttämättä lisää toimivuutta vaan hankaloittaa. Riippuu niin paljon omasta elämästä mitä siinä tarvitsee. Turhasta hamstraamisesta voi tietysti joka tilanteessa hankkiutua eroon.
99 jatkaa, tuossa Wikipedian esimerkikssä oli vain muutama vaatekappale/ asuste, jonka ylipäätään ottaisin omaan vaatekaappiini.
Monella tuntuu olevan sellainen luulo että minimalistilla pitää olla vähemmän vaatetta kuin millä pärjää. EI pidä, vaan minimalismia on että on juuri sopivasti vaatetta ja että vaatekaappi on harkittu. Kun vaatteet ovat helposti yhdisteltäviä, niitä tarvitaan vähemmän.
Minimalismi ei tarkoita että urheilijan pitäisi sinnitellä yksillä kamoilla, jos TARVITSEE enemmän. Tai että suomalaisen pitäisi pärjätä yksillä talvikengillä, jos TARVITSEE useamman parin. Tai että sinkku jonka on vaikea täyttää pyykkikonetta ei saisi ostaa useampaa valkoista toppia koska minimalisti ei vaan saa. Ei kysymys ole kärvistelystä vähemmällä kuin mitä TARVITSEE elääkseen miellyttävästi. Vaan siitä että omistaa sen minkä tarvitsee, mutta ei shoppaile shoppailun vuoksi tai täytä vaatekaappia kamoilla jotka kuitenkin jäävät vähälle käytölle. Minimalismi on sitä ettei jatkuvasti tarvitse olla ostamassa uutta, kun harvoin ostoksilla käydessä ostaa laadukasta ja pitkäikäistä joka sitten pysyy hyvänä kauan.
Ei ole mikään ongelma että eri ihmiset tarvitsevat eri määrän vaatetusta, ellei siitä ongelmaa tee. Minimalismi on asenne, ei tietty vaatemäärä.
Mä olen vaatteiden suhteen melkoisen minimalisti:
Mulla on aina mustat housut, vaalea paitapusero ja talvella lisäksi tumma villatakki. Lisäksi muutama huivi asua piristämään. Korut minulla on aina samat. Käsilaukkuna iso nahkalaukku. Kuljen syksystä kevääseen pääasiassa nahkanilkkureissa. Talvella puuvillasukat vaihtuvat villasukkiin. Kesähelteelle on yhdet valkoiset housut ja pari kesäistä tunikaa ja sandaalit. Juhliin pikkumusta ja balleriinat. Talvella kuljen tummassa untuvatakissa, kesällä valkoisessa takissa. Koville pakkasille mulla on yhdet karvavuorikengät. Lisäksi omistan urheiluvaatteet ja lenkkarit.
Hakusessa on jokin laadukas villakangastakki, jossa vaikkapa suuri kaulus tai jokin muu erikoisuus. Ja laadukkaita neuleita. Vinkit jakoon!
Kyllä elämänhallinta on hukassa jos sitä pitää hallita Excelillä. Tässäkin ketjussa päämääränä on hankkia uusia asioita minimalismin nimissä vaikka oikea suunta olisi täydellinen ostoslakko ja olemassa olevien vaatteiden loppuunkäyttäminen. Niitä vanhoja vaatteita voi myös uudistaa mutta jos ei omaa minimalistin ajattelutapaa niin eihän sellainen tuu mieleen.
[quote author="Vierailija" time="15.10.2014 klo 18:49"]
eikö toi ole vähän liioittelya? tuntuu sulla menneen homma överiksi jos vaatteet on noin tärkeitä. eihän ne nyt sentään ole kuin vaan vaatteita! paneudutko lapsiisi tai ystäviisi samalla tarmolla?
[/quote]
On vaatteet mulle tärkeitä ja ulkonäkö, entä sit? Ja muuten ystäviin todellakin pätee sama kuin vaatteisiin: Kelpaa vain ne parhaimmat! Olin minimalisti ystävien suhteen jo ennen elämäntapaminimalistiksi ryhtymistä: mieluummin yksi ihana, aito ystävä kuin 10 huonoa.