Mieheni ottaa pikavippejä.
Olen täysin umpikujassa enkä tiedä mitä tehdä.
Olemme 24 ja 25 vuotiaat, lapseton pariskunta. Minä opiskelen ja mieheni on ollut armeijan jälkeen vakituisessa työsuhteessa. Hän saa ihan kohtuullista palkkaa.
Elämme avoliitossa uudessa asunnossa jonka hän osti n. 6kk sitten.
Ongelmana on, että hänenn rahankäyttönsä on aivan tajutonta. Tekee töitä 8-12 tuntia päivässä, kulkee työautolla mutta silti löydän tietokoneeltani sivustoja joista on ottanut lainaa. Joskus jopa viikon sen jälkeen kun on ollut tilipäivä. Kerran hän pyysi minua soittamaan veljelleen, ja kun avasin puhelimen, oli hän viimeksi jättänyt viestiketjut auki joten näin ne suoraan. Siellä oli monilta eri pikavippifirmoilta 200-500 euron nostoja.
Seurustelumme alussa hän kertoi että ottaa hsrvoin 50e pikavippiä ettei tarvitse lauantai-iltana jäädä kotiin kun muut menee baariin. Silloin se oli mule ok, sillä tiesin että tili tulee ja hän lupasi ne maksaa. Mutta nyt tuntuu, että olen kusessa tämän miehen kanssa enkä tiedä enää mitä tehdä. Onneksi emme omista yhdessä tätä asuntoa, emmekä ole avioliitossa jolloin joutuisin mukaan hänen rahasotkuihinsa.
Huumeita hän ei käytä, se on varmaa, eli sinne rahat eivät mene. En vain tiedä mitä tekisin, kysyä en voi, hän alkaa huutamaan että olen täysi idiootti kun luulen hänen vielä sitä tekevän. Mutta kun omat silmät sen kylläkin kertoo....
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Korko ei ole nykyään hirveä. Täällä puhuvat ne, joilla ei ole omaa kokemusta. So what, pikavippejä ei myönnetä ilman luottotietoja, eli asiansa sotkeneet eivät niitä saa.
Jos korko on 50% ja laina-aika kuukauden niin 1000 euron lainan kun maksaa kuukauden päästä pois niin joutuu maksamaan 1042 euroa.
Ihme jos pikavippifirmalla on varaa antaa näin halpoja lainoja.
Vierailija kirjoitti:
Menestyvä ihminen ottaa pikavippejä ja ne on muutenkin hyvätuloisille tarkoitettuja. Persaukisille ei niitä saa antaa.
Hyvätuloinen ei tarvitse mitää pikavippejä.
Paitsi jos on idiootti ja haluaa sotkea asiansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korko ei ole nykyään hirveä. Täällä puhuvat ne, joilla ei ole omaa kokemusta. So what, pikavippejä ei myönnetä ilman luottotietoja, eli asiansa sotkeneet eivät niitä saa.
Jos korko on 50% ja laina-aika kuukauden niin 1000 euron lainan kun maksaa kuukauden päästä pois niin joutuu maksamaan 1042 euroa.
Ihme jos pikavippifirmalla on varaa antaa näin halpoja lainoja.
Elikkä vippifirma on vaikeuksissa jos yksi laina n. kahdestakymmenestä jää maksamatta.
Tämä ei taida enää toimia kun korko on noin pieni.Elikkä pikavippejä ei enää helposti saa.
Tarkista peliriippuvaisen miehesi luottotiedot ja ulosoottrekisteri.
Vierailija kirjoitti:
Korko ei ole nykyään hirveä. Täällä puhuvat ne, joilla ei ole omaa kokemusta. So what, pikavippejä ei myönnetä ilman luottotietoja, eli asiansa sotkeneet eivät niitä saa.
Siis luottotiedothan menee vasta nin vuoden päästä siitä, kun ihminen on sotkenut raha-asiansa. Prosessi kun kestää. Se taas päästää monta hölmöä sotkemaan asiansa entistä pahemmin.
Vierailija kirjoitti:
Ap, ne pikkavippilaskut tulevat sähköpostiin,eivät postilaatikkoon. Kyllä olen vakituisessa työssä ja otan pikavippejä, jotka maksan pois, mikä ongelma. Et ole elämää nähnyt.
Piti sitten nostaa 1,5 vuotta vanha ketju ylös?
Vierailija kirjoitti:
Menestyvä ihminen ottaa pikavippejä ja ne on muutenkin hyvätuloisille tarkoitettuja. Persaukisille ei niitä saa antaa.
Olet väärässä. Menestyvä ihminen ei tarvitse pikavippejä koska voi tarvittaessa käyttää luottokorttejaan. Pikavippejä ottavat ne, jotka eivät osaa ennakoida ja hoitaa raha -asioitaan kunnolla ja elävät siis jatkuvasti yli varojensa. Eli persaukiset.
Terkuin hyvätuloinen, ei koskaan pikavippiä ottanut.
Ap, miksi et ota puheeksi miehen kanssa. Mitä sinä kauhistelet? Ei niitä ole pakko ottaa. Pienisieluiset moraalisaarnaajat. Otin pikavipin ja maksoin lääkärilaskun, erikoislääkärille, ilman korkoa. Systeemi ei ole romahtamassa, vaan heillä menee hyvin.
Minulla ei mennyt lainkaan korkoa, pääsin erikoislääkärille, muuten en olisi päässyt tammikuussa. Helppo arvostella.
Älä vain ala maksamaan miehen velkoja, älä elätä häntä, älä mene naimisiin, äläkä hanki lapsia.
Niin, ne eivät ole enää mielipuolisia ne korot, sillä laki estää ne karmeimmat, mutta ovat ne edelleen hirveitä.
Jos olisin moraaliton, niin ryhtyisin itsekin jakelemaan rahaa noin epäreiluilla ehdoilla.
Teidän onneksenne en ole.