Lue keskustelun säännöt.
Aion antaa lapseni (6kk) pois
19.09.2014 |
Lapsi on nyt noin 6kk. Raskaus oli vahinko, mutta mies suostutteli pitämään lapsen ja lupautui kantamaan ison osan vastuusta. Itse olisin halunnut tehdä abortin. Synnytyksen jälkeen kantoikin, tasan neljä päivää. Koko raskausaika oli, no, raskasta ja suoraan sanottuna ihan persestä, ja synnytys vasta kamalaa olikin.
Lapsi on pääosin terve, mitä nyt huutaa yöt päivät läpeensä koliikkia ja kärsii ilmeisesti refluksitaudista. En koe mitään rakkautta tai maagista yhteyttä lapseen, mutta velvollisuudentunnosta tottakai hoidan ja pidän huolta, ruokin, nukutan, silitän, laulan, pesen ja puhdistan.
Arki kaatuu päälle, kukaan ei auta ja vituttaa. En koe lasta omakseni, enemmän koen koirani omaksi muruvauvakseni. Pelkään, että teen tuolle pienelle ihmiselle jotain pahaa, kun väsymys ja vitutus vaan saa naksahtamaan päässä.
Miestä ei ole näkynyt synnytyksen jälkeisen viikon jälkeen kuin kerran, kun tuli hakemaan vaatteitaan ja romujaan. Muutaman kerran on soittanut ja jokusen kerran laittanut rahaa. Ei kuulemma tajunnut, miten rankkaa isänä olo on, eikä vaan pysty. On kovin pahoillaan, mutta toistelee vaan sitä miten ei pysty, on paska, anteeks.
Aion viikonlopun jälkeen mennä sossuun ja sopia lapsen luovuttamisesta. Ei ole oikein, että lapsi joutuu elämään minut äitinänsä, koska en pysty antamaan hänelle niin paljon rakkautta, hellyyttä ja huolenpitoa, minkä hän ansaitsisi. Koen, että meidän molempien on parempi jatkaa erillään. Tunsin valtavaa helpotusta, kun tajusin, että tämä on vaihtoehto, ja päätöksen jälkeen olen jopa tuntenut eräänlaista hellyyttä lasta kohtaan. Hellyyttä on helpompi antaa, kun tietää, ettei tätä kestä enää kauaa.
Olen 34-vuotias osastonhoitaja, kun sitä joku kuitenkin kohta kysyy. Niin ja heti kun tämä adoptioasia saadaan rullaamaan, niin aion hakea lähetteen sterilointiin.
Kommentit (195)
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 23:50"]
Mä jäin myös yksin vauvani kanssa enkä oikein ollut hyvä äiti yksin. Niinpä rekisteröidyin treffipalstalle. Ei mennyt kauaa kun löysin sieltä ihanan miehen joka oli heti valmis isäpuoleksi. Entä jos säkin kokeilisit löytää sieltä apua? :)
[/quote]
AP ei ole nyt miestä vailla, enkä usko, että se mitään edes pelastaa. Enkä mä voi tätä tilannetta minkään tuntemattoman miehen vastuulle sysätä. Hassua, että teidän mielestä joku random-mies netistä + tunnekylmä äiti on parempi, kuin rakastavat adoptiovanhemmat. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sinun kannattaa mennä lääkäriin ja pyytää kartoittamaan masennus, lapsen poisantaminenkaan ei auta, jos olet masentunut.
on aivan selvää kun viestisi lukee että todella välität lapsestasi ja haluat hänelle hyvää. Sanot että pelkäät että satutat häntä väsyneenä..jos olisit paha ihminen et osaisi pelätä tuollaista. Epäilen että sinulla on synnytyksenjälkeinen masennus, ja yleensäkin olet todella väsynyt hoitamaan yksin lasta, niinkuin kuka tahansa olisi. Kannattaa pyytää apua ja kertoa neuvolassa miltä sinusta tuntuu. Jos otat apua vastaan niin uskon että jouluun menessä on ajatuksesi jo paljon paremmat ja onnellisemmat ja teillä molemmilla on ihana ensi vuosi edessä, yhdessä. Kaikkea hyvää teille:)
AP tarkentaa: Lapsen mahaongelmiin on haettu apua niin kunnalliselta kuin yksityiseltäkin, ja toki sairaanhoitajana osaan yrittää itsekin jotain asialle tehdä. Mitään rakenteellista tms vikaa ei ole, mutta mikään ei silti tunnu auttavan. Pahinta on, kun lääkärit tuntuvat vain olevan sitä mieltä, että sitä sattuu ja kyllä se siitä ja seuraillaan.
Erosta olen yli, sillä olin jättämässä miestä jo ennen raskautta, juurikin siksi, että en voi luottaa häneen ja koska hän on iästään (37) huolimatta äärimmäisen lapsellinen, vastuuton ja huoleton. Hyvä seuramies ja oikein hurmaava ja hauska tyyppi, mutta ns. ikuinen huoleton poikamies. Emme olleet edes yhdessä kuin n. 1,5 vuotta, eli siis raskauden ajan plus 7-8 kk. Koko homman piti vain olla ns. "kesäromanssa", mut se sitten jäi vähän niinkuin päälle ja tottumukseksi. Jos juoruja on uskominen, on hän tehnyt aiemmin samalla tavalla jollekin toiselle naikkoselle.
Apua en saa mistään. Omat vanhemmat ovat kuolleet, sisaruksia ei ole. Lähin ihminen tällä hetkellä on äitini sisko, 74 v. Miehen äiti on sitä mieltä, että itse olen soppani keittänyt, eikä hänen tarvitse auttaa. Ei sillä, että olisin edes pyytänyt, mitä nyt soitti hetikohta miehen lähdön jälkeen ja haukkui minut ja lapsen pystyyn. "Sellanen huora olet, että tuskin se äpärä on ees sukua mulle. On niin rumakin." Sen verran on jeesannut, että sain hänen varastossa pyörineen iänikuisen vanhan lastensängyn ja kassillisen vanhoja, rikkinäisiä ja osin homeisia vaatteita ja muita loimia, mutta tämä oli ennen synnytystä ja miehen aikaansaannosta. Olen muutama vuosi sitten muuttanut työn perässä paikkakunnalle enkä ole oikein ennättänyt saada läheisiä ystäviä, koska olen aina töissä tai salilla. Sossuta en saa mitään fyysistä apua, koska tulot ovat sen verran hyvät, että mulla pitäisi olla varaa palkata itse esim. lastenhoitaja. Keskusteluapua saisin Kelasta, mutta sitä pitäisi odottaa puolisen vuotta. Sinä aikana ennätän päätyä suljetulle. Mulla on kokoajan sellainen olo, että lapsi on vain hoidossa tai "lainassa" mulla ja sen aikaa "esitän" "äitimuoria".
Ilman tätä vahinkoa en olisi koskaan hankkinut lapsia, ja nyt tiedän, että se olisi myös ollut se oikea ratkaisu.
Hyvä, teit ihan oikean päätöksen. Sinä et ansaitse häntä. Minä olen joka päivä kiitollinen siitä etuoikeudesta, mikä minulle on annettu kun olen saanut kasvattaa ihanan kauniin lapseni. Kaikista ei ole tähän maailman vaativimpaan "työhön", uusien hyvien ihmisten kasvattamiseen. Se on hyvä, jos on pokkaa myöntää se jo heti kättelyssä. Lapsestasi voi vielä tulla ihan mitä vaan, kun saa hyvät, rakastavat vanhemmat. Sinun kanssasi hän menettäisi kaikki mahdollisuudet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 17:40"]
Toivottavasti lastensuojeluviranomaiset luovuttavat lapsen miehelle. Itsehän hän lapsen halusi, nyt vastuun kantakoon. Ja siinä tapauksessa sinulla säilyy yhteys lapseen eli jos esim. vuoden päästä tunteesi muuttuvatkin niin voit nähdä lasta säännöllisesti etkä ole menettänyt häntä adoptioperheelle.
[/quote]
Mies ei halua lasta. Tottakai kysyin häneltä ensin, että josko ottaisi lapsen, kun kerran sen halusi. Totesi ykskantaan ei, ei pysty, sori, katkaisi puhelun ja vaihtoi numeron, blokkasi FB:ssa ja pisti äitinsä soittamaan, että turha ottaa enää ikinä yhteyttä kumpaankaan heistä. AP
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 18:02"]
Hyvä, teit ihan oikean päätöksen. Sinä et ansaitse häntä. Minä olen joka päivä kiitollinen siitä etuoikeudesta, mikä minulle on annettu kun olen saanut kasvattaa ihanan kauniin lapseni. Kaikista ei ole tähän maailman vaativimpaan "työhön", uusien hyvien ihmisten kasvattamiseen. Se on hyvä, jos on pokkaa myöntää se jo heti kättelyssä. Lapsestasi voi vielä tulla ihan mitä vaan, kun saa hyvät, rakastavat vanhemmat. Sinun kanssasi hän menettäisi kaikki mahdollisuudet.
[/quote]
Näinpä. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon sanaton...mutta koitan ymmärtää sua. Mun näkökulmasta kuitenkin hieman vaikeaa ymmärtää että joku haluaa antaa lapsensa pois. Mutta sinulle jaksamisia. -lasta yritetty 4vuotta
Sun työkaverit tunnistaa sut täältä:(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä taas loistava esimerkki miten mies pääsee kun koira veräjästä. Kun isyys on niin rankkaa niin voi vaan lähteä lätkimään ja jättää äiti selviämään lapsen kanssa yksin. Ihan turha miesten vinkua miten huoltajuus yleensä annetaan äidille, just tuollasten keskenkasvusten kakaroiden takia!
Ap tarvitsisi nyt ekana hengähdystauon! Voi olla että tunteet tulee lasta kohtaan kunhan saat nyt apua arjen pyörittämiseen ja säännöllisesti omaa aikaa ilman lasta! Kaikki tsempit nyt ap:lle, asiat kyllä selviää ja ymmärrän nuo fiilikset kun yksin on vastuussa kaikesta, aina huutava vauva eikä omaa aikaa hetkeäkään, kyllä siinä alkaa fiksummankin pää pehmenemään.
Nää on aina todella kettumaisia tilanteita. Ilkeä puoli minussa haluaisi sitä, että isästä tehtäisiin lapsen yksinhuoltaja. On edelleen epäreilua, että miehellä on aina takaportti luistaa kaikesta muusta paitsi pienestä taloudellisesta vastuusta ilman mitään seuraamuksia. Mutta realismi toki kieltää kostamasta lapselle paskaa isää. Tosin, eipä se isä välttämättä yhtään sen huonompi olisi kun äitikään jos olisi tilanteessa, että pakko hoitaa, muuten tulee lastensuojelu ja poliisi oven taakse kolkuttelemaan.
Lapsen adoptioon antaminen on ihan realistinen vaihtoehto, mutta kannattaa toki kartoittaa oma henkinen tilanne ja mahdollinen masennus. Jos tällä hetkellä on masennusta voi havaita toipumisen jälkeen, että teki elämänsä virheen. Onko sulla työterveydestä mitään apua? Tai sitten ihan yksityisellä terapeutilla käyntikin voisi olla paikallaan, ennenkuin tekee pysyviä päätöksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 18:07"]
Oon sanaton...mutta koitan ymmärtää sua. Mun näkökulmasta kuitenkin hieman vaikeaa ymmärtää että joku haluaa antaa lapsensa pois. Mutta sinulle jaksamisia. -lasta yritetty 4vuotta
[/quote]
Kaikista ei ole äideiksi tai isiksi, niinkuin ei ole koiranomistajiksi, lentäjiksi, kaupan kassoiksi tai kokeiksi. Kaikkia ei myöskään ole tarkoitettu vanhemmiksi, vaan se on korkeamman voiman päätettävissä.
Ehkä ap ottaa tästä jotain opiks, vaikkei lasta pitäiskään.
Ap:lle ja muillekin sanoisin, että ei se "äidinrakkaus" niin itsestään selvyys ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 18:09"]
Sun työkaverit tunnistaa sut täältä:(
[/quote]
Ei ne tunnista. Olen muuttanut joitain yksityiskohtia niin, ettei tätä voi yhdistää minuun. Työkaverini/alaiseni eivät myöskään pyöri tällä palstalla (joskus keskusteltiin tästä palstasta ja muista keskustelupalstoista, ja vain yksi tiesi tämän, eikä hän ole ollut enää pitkilleen työkaverini). AP
Heitän vain ajatuksia. Mitä jos hyväksyisit itsesi juuri sellaisena äitinä kuin olet. Eivät kaikki ole ns. Pullantuoksuisiakotimammoja, äitejä on erilaisia ja kaikki ihan yhtä hyviä. Millainen oma äitisi oli, vaikuttaako hänen poismenonsa äiti ajatuksiisi? Ehkä et viihdy vauva ikäisen kanssa, mutta miten 4 vuotiaan kanssa? Lapsen joka on omatoiminen voi urheilla kanssasi, koska ilmeisesti pidät treenailusta. Äiti voi olla myös reipas, urheilullinen, ura äiti, jolle lapsi on osa elämää. Todella rankan puoli vuotta olet jo selvittänyt ja ihan yksin, voit olla ylpeä! Monilla tekee tiukkaa apujoukkojenkin ja kiltin vauvan kanssa. Kokeile, jos saisit vauvan hoitoon päiväksi pariksi jonnekin, millaisia tunteita se herättäisi kun saat lapsen takaisin? Miten kertoisit asian lapselle kun hän on täysi ikäinen? Jokainen lapsi on arvokas, ihanaa että ajattelet hänen parastaan! Voimia nainen!
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 18:12"]
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 18:07"]
Oon sanaton...mutta koitan ymmärtää sua. Mun näkökulmasta kuitenkin hieman vaikeaa ymmärtää että joku haluaa antaa lapsensa pois. Mutta sinulle jaksamisia. -lasta yritetty 4vuotta
[/quote]
Kaikista ei ole äideiksi tai isiksi, niinkuin ei ole koiranomistajiksi, lentäjiksi, kaupan kassoiksi tai kokeiksi. Kaikkia ei myöskään ole tarkoitettu vanhemmiksi, vaan se on korkeamman voiman päätettävissä.
Ehkä ap ottaa tästä jotain opiks, vaikkei lasta pitäiskään.
[/quote]
Oon niin samaa mieltä. Kaikista ei todellakaan ole äideiksi. Eikä se tarkoita sitä, että ne joista siihen ei ole, olisi jotenkin huonompia ihmisiä. Musta ei todellakaan olisi lentäjäksi, lääkäriksi, nunnaksi, koiranomistajaksi, tarjoilijaksi jne jne..mutta musta on äidiksi. Se on todella rohkeaa myöntää itselleen, jos ei pystykään tekemään jotain, varsinkin jotain niin naiseuteen perustavanlaatuisesti liittyvää asiaa kuin äitiyttä. Ap haluaa lapselleen parasta, ja se tarkoittaa, että ap välittää lapsestaan, vaikka ei pystykään olemaan hänelle äiti.
pääsisitte varmaan ensikotiin, oletko yrittänyt? saisit levätä.
Toivottavasti lastensuojeluviranomaiset luovuttavat lapsen miehelle. Itsehän hän lapsen halusi, nyt vastuun kantakoon. Ja siinä tapauksessa sinulla säilyy yhteys lapseen eli jos esim. vuoden päästä tunteesi muuttuvatkin niin voit nähdä lasta säännöllisesti etkä ole menettänyt häntä adoptioperheelle.