Lue keskustelun säännöt.
Onko jollain omakohtaista kokemusta tai muuta tietoa, miten äidin itsemurha vaikuttaa lapseen?
22.08.2021 |
Hänen psyykkeeseensä, minäkuvaan, maailmankuvaan, itsetuntoon, tulevaisuuteen, mielenterveyteen, kaverisuhteisiin, kasvuun, koulunkäyntiin jne.? Jos vaikka ajatellaan, että lapsi olisi pieni koululainen. Lapsella olisi läheinen isä ja muita sukulaisia.
Enkä nyt puhu mistä tahansa äidin kuolemasta, vaan nimenomaan itsemurhasta.
Kommentit (36)
No mun oma äiti on yrittänyt itsemurhaa 2 kertaa. Elämäni syvin trauma. Johti osittain omaan psyykkiseen sairastumiseen ja sairaalajaksoihin. Oli tuolloin 16v ja toisena kertana 21v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosi vakava trauma lapselle. Suosittelen, että soitat nyt kriisipuhelimeen.
Lisää vahvasti riskiä, että lapsi myöhemmin kärsii mielenterveysongelmista. Valitettavasti myös itsemurhariski on huomattavasti isompi kuin heillä, joiden äiti ei ole kuollut lapsen lapsuusaikana.
Kasvattaa huomattavasti lapsen itsemurhariskiä. Samoin isän itsemurha tekee näin.
Itsemurhaajan lapsena joo. Tapahtuneesta jo yli kymmenen vuotta ja itsekin olen jo aikuinen, mutta aika ajoin silti tulee mieleen. Hautajaispäivänä toivat tarjoilujen tähteet kotiin ja mietin jo silloin miksi minä saan vain katoavan kakkupalan, kun muilla lapsilla on elossa olevat rakastavat vanhemmat.
Nykyisin aikuisena en osaa käsittää miksi vanhempi haluaa hylätä lapsensa sanomatta sanaakaan ja itsekkäästi vain kadota ja kipata ongelmansa näiden harteille. Miksi piti kadota ja olla välittämättä, miksi minun pitää tulevaisuuden lapsille selittää että heillä ei ole kaikkia isovanhempia, koska yksi niistä tappoi itsensä. Miksi vanhempi ei halunnut nähdä minun valmistuvan lukiosta, menevän yliopistoon, hankkimaan ammatin, kasvamaan aikuiseksi. Miksi piti tappaa itsensä ja jättää meille taakka. Miksi piti lähteä sellaisella tavalla että ikinä ei kenellekään voi kertoa mitä kävi, ja muistuttaakseen miten usein nuorelta aikuiselta ihmiset aina kysyy vanhemmISTA. Menetkö vanhempien luokse lomalla (ei, minulla on vain yksi kun toinen tappoi itsensä), mitä vanhempasi tekee työkseen (toinen ei tee mitään kun on kuollut) jne. Ainakin viikkotasolla tulee asia mieleen, mutta kenellekään ei siitä voi ikinä puhua.
Pitää kyllä olla itsekäs p-ska jos tuollaista edes harkitsee. Tosi hienoa kipata ongelmat lapsensa kannettavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsemurhaajan lapsena joo. Tapahtuneesta jo yli kymmenen vuotta ja itsekin olen jo aikuinen, mutta aika ajoin silti tulee mieleen. Hautajaispäivänä toivat tarjoilujen tähteet kotiin ja mietin jo silloin miksi minä saan vain katoavan kakkupalan, kun muilla lapsilla on elossa olevat rakastavat vanhemmat.
Nykyisin aikuisena en osaa käsittää miksi vanhempi haluaa hylätä lapsensa sanomatta sanaakaan ja itsekkäästi vain kadota ja kipata ongelmansa näiden harteille. Miksi piti kadota ja olla välittämättä, miksi minun pitää tulevaisuuden lapsille selittää että heillä ei ole kaikkia isovanhempia, koska yksi niistä tappoi itsensä. Miksi vanhempi ei halunnut nähdä minun valmistuvan lukiosta, menevän yliopistoon, hankkimaan ammatin, kasvamaan aikuiseksi. Miksi piti tappaa itsensä ja jättää meille taakka. Miksi piti lähteä sellaisella tavalla että ikinä ei kenellekään voi kertoa mitä kävi, ja muistuttaakseen miten usein nuorelta aikuiselta ihmiset aina kysyy vanhemmISTA. Menetkö vanhempien luokse lomalla (ei, minulla on vain yksi kun toinen tappoi itsensä), mitä vanhempasi tekee työkseen (toinen ei tee mitään kun on kuollut) jne. Ainakin viikkotasolla tulee asia mieleen, mutta kenellekään ei siitä voi ikinä puhua.
Pitää kyllä olla itsekäs p-ska jos tuollaista edes harkitsee. Tosi hienoa kipata ongelmat lapsensa kannettavaksi.
On minullakin kokemusta vanhemman itsemurhasta, mutta koska en ollut silloin lapsi, en kyllä osaa vastata ap:n kysymykseen. Olisi varmasti täysin eri asia, jos sellainen tapahtuisi lapsena. Ylipäätään vanhemman kuolema, vaikka ei itsari olisikaan...
On. Tosin ei ollut edes läheistä isää tai sukulaisia. Aika oman onnen nojaan jäin. Ymmärrän (itsekin masennusta ja ahdistusta sairastaneena, yllätys!) mutta en hyväksy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsemurhaajan lapsena joo. Tapahtuneesta jo yli kymmenen vuotta ja itsekin olen jo aikuinen, mutta aika ajoin silti tulee mieleen. Hautajaispäivänä toivat tarjoilujen tähteet kotiin ja mietin jo silloin miksi minä saan vain katoavan kakkupalan, kun muilla lapsilla on elossa olevat rakastavat vanhemmat.
Nykyisin aikuisena en osaa käsittää miksi vanhempi haluaa hylätä lapsensa sanomatta sanaakaan ja itsekkäästi vain kadota ja kipata ongelmansa näiden harteille. Miksi piti kadota ja olla välittämättä, miksi minun pitää tulevaisuuden lapsille selittää että heillä ei ole kaikkia isovanhempia, koska yksi niistä tappoi itsensä. Miksi vanhempi ei halunnut nähdä minun valmistuvan lukiosta, menevän yliopistoon, hankkimaan ammatin, kasvamaan aikuiseksi. Miksi piti tappaa itsensä ja jättää meille taakka. Miksi piti lähteä sellaisella tavalla että ikinä ei kenellekään voi kertoa mitä kävi, ja muistuttaakseen miten usein nuorelta aikuiselta ihmiset aina kysyy vanhemmISTA. Menetkö vanhempien luokse lomalla (ei, minulla on vain yksi kun toinen tappoi itsensä), mitä vanhempasi tekee työkseen (toinen ei tee mitään kun on kuollut) jne. Ainakin viikkotasolla tulee asia mieleen, mutta kenellekään ei siitä voi ikinä puhua.
Pitää kyllä olla itsekäs p-ska jos tuollaista edes harkitsee. Tosi hienoa kipata ongelmat lapsensa kannettavaksi.
On minullakin kokemusta vanhemman itsemurhasta, mutta koska en ollut silloin lapsi, en kyllä osaa vastata ap:n kysymykseen. Olisi varmasti täysin eri asia, jos sellainen tapahtuisi lapsena. Ylipäätään vanhemman kuolema, vaikka ei itsari olisikaan...
Taisit lukea vastaukseni huonosti. Olin lapsi kun vanhempi teki itsemurhan, tuosta on nyt yli vuosikymmenen eli tietysti olen nyt itsekin aikuinen. Tarkkaan ottaen puolet siitä miten vanhaksi vanhempi päätti itse elää, ja tuokin on herättänyt ajatuksia.
Riippuu lapsesta ja äitisuhteesta sekä isästä ja muusta perheestä (tähän lasken myös isovanhemmat). Ei tuohon ole olemassa mitään yleispätevää vastausta. Jos lapsi ei satu itse löytämään kuollutta äitiään, sukulaiset voivat kertoa jonkin muun kuolinsyyn. Eihän syytä välttämättä kerrota perheen ulkopuolellekaan. Joskus todetaan vain, että tuli sairauskohtaus eikä muuta tarvitse selitelläkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entisen poikaystäväni äiti tappoi itsensä tämän ollessa teini-ikäinen. Seurustelimme vasta aikuisiällä, mutta vakavasti se oli hänen psyykeeseensä ja ihmiskäsitykseensä vaikuttanut. Vakavaa masennusta, itsetuhoista ja holtitonta käytöstä, väkivaltafantasioita ja aggressiivisuutta, painajaisia, paniikkikohtauksia, pelkotiloja, päihteiden väärinkäyttöä, ahmimishäiriö...listaa voisi jatkaa loputtomiin. Olin nuori aikuinen seurustelusuhteemme aikana, ja jotenkin naiivisti kuvittelin voivani pelastaa hänet. Niin ei käynyt, vaan sen sijaan hän petti minua useita kertoja kunnes sain tarpeekseni ja ymmärsin häipyä. Emme ole nykyään juurikaan tekemisissä, mutta sen tiedän, ettei hänellä edelleenkään hyvin mene.
Voi toki olla, että näitä ongelmia oli jo ennen äidin kuolemaa ja mielenterveysongelmat myös periytyvät. Mutta ainakin lukion hän suoritti huippuarvosanoin ja oli muutenkin, kuvista ja hänen kertomastaan päätellen, tasapainoisen ja onnellisen oloinen lapsi ja teini.
Meidän äiti teki itsemurhan, kun me kaikki neljä lasta olimme vielä alaikäisiä. Se on vaikuttanut meistä jokaiseen, mutta kuhunkin yksilöllisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä miksi lapselle pitää asia kertoa. Miksei voi sanoa vain, että kuoli onnettomuudessa. Onnettomuushan se im on.
No ei ole kyse äidin itsemurhasta tässä, mutta äitini isä teki itsemurhan äidin ollessa parikymppinen. Eli ei edes lapsi, mutta silti se jätti turvattomuuden tunteen, ja että kuka vaan voi kuolla. Minä en tiedä hänen isästään mitään muuta kuin tuon asian. Ei halua kai puhua hänestä tai tunteistaan. Varmasti pienelle lapselle äidin itsemurha vielä pahempi juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin aina mietin tuota, mutta lapsen vuoksi en kehtaa tehdä vaan sinnittelen.
Tosin en tiedä mitä aiheutan lapselle olemalla elossa ja p a s k a, mielenterveysongelmainen äiti…
Hae apua! Lapsesi takia elä. Mikään määrä huolehtivia aikuisia ei korvaa sitä, että oma äiti hylkää totaalisesti, välittää niin vähät lapsestaan, että ei halua nähdä tätä milloinkaan enää tässä elämässä tai ikuisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin aina mietin tuota, mutta lapsen vuoksi en kehtaa tehdä vaan sinnittelen.
Tosin en tiedä mitä aiheutan lapselle olemalla elossa ja p a s k a, mielenterveysongelmainen äiti…
Minä olen itsemurhan tehneen äidin lapsi, ja voin sanoa, että niin kauan on toivoa, kuin on elämää. Ottaisin tuhat kertaa mieluummin paskan mielenterveysongelmaisen äitini elossa, kuin elämän ilman äitiä.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin aina mietin tuota, mutta lapsen vuoksi en kehtaa tehdä vaan sinnittelen.
Tosin en tiedä mitä aiheutan lapselle olemalla elossa ja p a s k a, mielenterveysongelmainen äiti…
Minä olen itsemurhan tehneen äidin lapsi, ja voin sanoa, että niin kauan on toivoa, kuin on elämää. Ottaisin tuhat kertaa mieluummin paskan mielenterveysongelmaisen äitini elossa, kuin elämän ilman äitiä.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi lapselle pitää asia kertoa. Miksei voi sanoa vain, että kuoli onnettomuudessa. Onnettomuushan se im on.
Kyllähän se lapsi jossain vaiheessaan miettii ja kyselee millaisessa onnettomuudessa, kuka tai mikä onnettomuuden aiheutti jne.
Vierailija kirjoitti:
Itsemurhaajan lapsena joo. Tapahtuneesta jo yli kymmenen vuotta ja itsekin olen jo aikuinen, mutta aika ajoin silti tulee mieleen. Hautajaispäivänä toivat tarjoilujen tähteet kotiin ja mietin jo silloin miksi minä saan vain katoavan kakkupalan, kun muilla lapsilla on elossa olevat rakastavat vanhemmat.
Nykyisin aikuisena en osaa käsittää miksi vanhempi haluaa hylätä lapsensa sanomatta sanaakaan ja itsekkäästi vain kadota ja kipata ongelmansa näiden harteille. Miksi piti kadota ja olla välittämättä, miksi minun pitää tulevaisuuden lapsille selittää että heillä ei ole kaikkia isovanhempia, koska yksi niistä tappoi itsensä. Miksi vanhempi ei halunnut nähdä minun valmistuvan lukiosta, menevän yliopistoon, hankkimaan ammatin, kasvamaan aikuiseksi. Miksi piti tappaa itsensä ja jättää meille taakka. Miksi piti lähteä sellaisella tavalla että ikinä ei kenellekään voi kertoa mitä kävi, ja muistuttaakseen miten usein nuorelta aikuiselta ihmiset aina kysyy vanhemmISTA. Menetkö vanhempien luokse lomalla (ei, minulla on vain yksi kun toinen tappoi itsensä), mitä vanhempasi tekee työkseen (toinen ei tee mitään kun on kuollut) jne. Ainakin viikkotasolla tulee asia mieleen, mutta kenellekään ei siitä voi ikinä puhua.
Pitää kyllä olla itsekäs p-ska jos tuollaista edes harkitsee. Tosi hienoa kipata ongelmat lapsensa kannettavaksi.
Iso halaus sulle ❤️
Ei sitä varmasti voi yleistää.