Lue keskustelun säännöt.
Mies on mahdoton - onko mitään toivoa?
18.09.2014 |
Meidän parisuhde on joutunut umpikujaan. Onko tässä enää mitään muuta mahdollisuutta, kuin erota?
Olemme olleet yhdessä noin 4 vuotta. Meillä on vuoden ikäinen lapsi ja toinen tulossa talvella. Alussa mies oli todella ihana ja rakastuin rajusti. Pikkuhiljaa asiat ovat luisuneet pahempaan suuntaan ja liian myöhään havahduin tajuamaan, millaisen ihmisen kanssa olen tekemisissä.
Mies on väkivaltainen henkisesti ja fyysisesti. Hän haukkuu minua ja käy käsiksi, jotta saisi minut toimimaan tietyllä tavalla (hän on itse sanonut niin). Mutta omasta mielestään hän ei tee mitään väärää; hän ei hauku minua, vaan minä oikeasti olen niitä asioita, mitä hän sanoo minun olevan ja hän "ei hakkaa minua, koska ei lyö nyrkillä". Hän on kyllä lyönyt minua nyrkillä päähän, läimäyttänyt sitäkin useammin, hän kuristaa ja potkii, vääntää sekä käsiä että jalkoja, vetää tukasta jne jne. Tämä ei siis ole fyysistä väkivaltaa hänen mielestään.
Joskus riidat lähtevät siitä, että minä suutun asiasta x. Silloin mies sanoo, että kaikki tapahtunut on minun syytäni. Sitten on tilanteita kuten tänä aamuna, kun lapsemme heräsi ja tuli sänkymme viereen leikkimään. Olen hidas heräämään enkä singahtanut sängystä suorin jaloin ylös, koska lapsella oli kiva leikki meneillään. Mies kuitenkin havahtui lapsen ääniin ja ärsyyntyi, kun en napannut lasta kainalooni ja vienyt häntä muualle leikkimään, jotta mies voisi vielä nukkua. Hän tarttui kovakouraisesti niskastani kiinni ja haukkui minut hutsuksi, laiskaksi lusmuksi, lehmäksi jne. Sanoi, että tässä menetin nyt harrastukseni, hän ei aio maksaa seuraavaa laskua (olen hoitovapaalla). Tällä kertaa tilanne jäi siihen, miehellä on onneksi sen verran järkeä, että varoo vauvavatsaani.
Mies ei kadu tekojaan. Hän ei koskaan pyydä anteeksi, eikä ole pahoillaan riidoistamme. Tänäänkin hän on murjottanut koko päivän (on kotona etätöissä), olettaa varmaan, että minä pyydän anteeksi aamuista. :(
Olemme olleet eron partaalla tämän vuoksi, mutta mieheni ei kuitenkaan halua erota. Hän väittää rakastavansa minua. Itse olen kurkkuani myöten täynnä tätä suhdetta. Tänään, kun palasin lapsemme kanssa puistosta kotiin, ajattelin, että olisipa ihanaa mennä ihan omaan kotiin, yksin lasten kanssa. En kuitenkaan uskalla erota, sillä pelkään mieheni vievän lapset minulta. Erosta puhuttaessa hän on sanonut, etten tule saamaan lapsia, koska olen käynyt (yksityisellä) psykologilla juttelemassa (lapsuuteni traumasta) ja hän aikoo käyttää sitä minua vastaan, että olen hullu. En tiedä, onnistuisiko hän tässä, hän osaa kyllä puhua melkoisen vakuuttavasti ja saa ainakin minut uskomaan, että musta voi olla valkoista. Vaikka ei onnistuisikaan, tulee hän joka tapauksessa tekemään erosta yhtä helvettiä, eikä minulla riitä voimavarat sen läpikäymiseen (ainakaan vielä).
Terapiaan mies ei varmastikaan suostu, eihän hänessä ole mitään vikaa. Voiko tälläinen mies muuttua, onko kenelläkään positiivisia kokemuksia? Tai mistä saisi voimia ja uskallusta lähteä? Minulla on paha mieli siitä, että lapset joutuvat elämään tälläisessä tilanteessa. Lapsia hän ei ole koskaan satuttanut tai haukkunut, isänä mies on ihan eri ihminen. Minua kuitenkin pelottaa, jos eroamme, antaa lapsia yksin isälleen useiksi päiväksi. Pysymällä yhdessä pystyn vartioimaan, miten hän heitä kohtelee. Koska hän on ollut hyvä isä, en haluaisi kieltää lapsia näkemästä häntä, joutua kasvamaan ilman isää. Jos saisin valita toisin, en olisi tehnyt lapsia tämän miehen kanssa. Mutta en ikävä kyllä osannut ennustaa tulevaa ja tässä liemessä nyt ollaan.
Neuvoja? :-(
Kommentit (103)
Minä lähdin turvakotiin jo pelkästä sanallisesta puhelimen kautta tapahtuvasta uhkailusta ja haukkumisesta kun mies oli viina kännissä.(Mikä on erittäin harvinaista,mutta tilanteessamme ymmärrettävää,kun on paljon paineita tällä hetkellä.)Tuli silloin vain tunne että nyt on mentävä ja nopeasti.
Soitin hätäkeskukseen selitin tilanteen ja tulivat taksilla turvakodilta hakemaan 50km päästä kun ei ollut autossa bensaa tarpeeksi.
Ikinä ennen en ole miestäni pelännyt että tekisi mitään minulle tai lapsille. Nyt saamme Turvakodin kautta miehelle apua ja hän on suostuvainen siihen,koska kuitenkin meillä on kaikki muuten kotona vallan mainiosti ja parisuhdekkin on aivan ihana.Mieskin ymmärsi tilanteen ja kertoikin ettei oikein muistakkaan mitä oli puhelimeen mulle huudellut.Pyysi kovasti anteeksi käytöstään.
ÄLÄ EPÄRÖI HAKEA APUA!Ehkä se avaisi miehesi silmät ja sekin tajuaisi ettei nyt kaikki ole kohdallaan.Tai sitten sinä olet syypää siihenkin, siinä tapauksessa annan ilmaisen vinkin JUOKSE JA LUJAA.Kokeile,oli tulos mikä tahansa et menetä mitään.
Kuitenki siinä tapauksessa että menet turvikseen miehen väkivaltaisuuden takia, apua haetaan myös miehelle eikä jätetä sitä yksin.jos haluatte jatkaa yhdessä eloa,teille haetaan apua perheenä lastensuojelun ja muiden tahojen kautta.Lastensuojelu ilmoitushan /asiakkuushan siitä tulee mutta se että olet hakenut apua kertoo vain siitä että olet vastuullinen äiti. <3 VOIMIA!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän vanha jo tämä sinun kirjoitus, mutta ihan kuin olisin itse tämän tänne kirjoittanut :O. Täällä aivan sama meininki. Kuitenkin vain yksi 5-vuotias lapsi tässä mukana ja yhdessä ollaan jo seitsemättä vuotta. Toivon todella että olet jo päässyt pois tuon miehen luolta tai että olet hakenut jostain apua. Itse vielä tässä samassa veneessä olen. Syy aivan sama kuin sinulla, että mies uhkaa lapsilla. Kannattaisi olla yhteydessä asianajotoimistoon!. Asiat järjestyy jos niin haluaa. Toivon kaikkea hyvää sinulle! (:
Nimetön11111 kirjoitti:
Vähän vanha jo tämä sinun kirjoitus, mutta ihan kuin olisin itse tämän tänne kirjoittanut :O. Täällä aivan sama meininki. Kuitenkin vain yksi 5-vuotias lapsi tässä mukana ja yhdessä ollaan jo seitsemättä vuotta. Toivon todella että olet jo päässyt pois tuon miehen luolta tai että olet hakenut jostain apua. Itse vielä tässä samassa veneessä olen. Syy aivan sama kuin sinulla, että mies uhkaa lapsilla. Kannattaisi olla yhteydessä asianajotoimistoon!. Asiat järjestyy jos niin haluaa. Toivon kaikkea hyvää sinulle! (:
Toivottavasti sinä myös ymmärrät, että miehen väkivalta sinua kohtaan, on myös väkivaltaa lasta kohtaan. Hän todistaa väkivaltatilanteita omassa kotonaa ja se vie häneltä turvallisuudentunteen, joka on todella tärkeä minkäkuvan ja muun kasvamisen kanssa. Itse kasvoin tuollaisessa perheessä ja teini-iässä melkein tapoin itseni vakavan masennuksen takia. Jouduin lastenkotiin kaikkien ongelmieni takia, vaikka vanhempani olivat jo eronneet aikoja sitten. Lisäksi kun isä hoiti ongelmat lyömällä, yritin soveltaa sitä itsekin omaan lapseeni. Haluatko sinä, että oma lapsesi tappaa itsensä tai hakkaa omia lapsiaan tulevaisuudessa? Tai vaihtoehtoisesti jos teillä on poika, niin haluatko että hänestä kasvaa sairas narsisti joka lyö vaimoaan ja lapsiaan? Et pilaa omaa elämääsi ainoastaa, pilaat viattoman pienen lapsen elämän, todennäköisesti tuollaisessa väkivaltaisessa perheessä kasvava lapsi kasvaa niin kieroon, että hänet tullaan ottamaan teiltä pois, ellet itse korjaa tilannetta nyt!
Mitä järkeä on ollut tehdä lapsi ja vielä toinenkin tuollaisen miehen kanssa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä ap olisit jos tyttäresi olisi samanlaisessa tilanteessa kuin sinä nyt eikä "kehtaisi" mennä sossuun pyytämään apua ? Oman kehtaamisen takia riskeeraa oman ja lapsiensa terveyden ?
Jos et kykene nyt lähtemään niin kirjaa ylös miehen tempaukset päivämäärineen ja kellonaikoineen. Siis mahdollisimman tarkasti. Säästä mahdolliset tekstiviestit ja sähköpostit miehesi kanssa josta näkysisi miehen käytös. Suosi tekstiviestillä kommunikointia jotta saisit kirjallisia todisteita.
Itse olen jutellut naisen kanssa joka erosi ja taistelee nyt oikeudessa lasten tapaamisista ym. asioista. Hän totesi että eniten hän katuu sitä ettei lähtenyt ajoissa. Pienten lasten kanssa äiti on vahvoilla. Kouluikäiset määrätään paljon helpommin isälle (joka ei ole lapsia hoitanut pienenä eikä hoida nytkään mutta on taitava puhumaan). Eli se että hän kesti miestä lasten takia tekikin tilanteen vain huonommaksi. Erota olisi kannattanut aikanaan.
Mieti ap itse. Jos sinnittelet lapset isommiksi niin isä haluaa paljon todennäköisemmin vuoro viikot tai jopa lapset itselleen. Jos lapset pieniä ja vaativat paljon hoitoa mies tuskin haluaa luopua työstään että hoitaisi vauvaa kotonaan ym. Eli nyt on aika erota eikä sitten parin vuoden päästä !!
Mikähän kauhea pahuus siinä vuoroviikkoasumisessa sinänsä on?
Lapset tarvitsevat molempia vanhempiaan, ja ap:n tapauksessa riidat ja väkivalta ovat vanhempien välisiä, eivät lapsiin kohdistuvia.
Lasten etu olisi jos ap ja puolisonsa eivät asuisi samaa huushollia, mutta lasten etu ei ole menettää yhteys kumpaankaan vanhemmista.
Tietenkään liian pientä lasta ei pitäisi vuorotteluun pakottaa, mutta yhteishuoltajuudessa jonkinlainen vuorottelu ja vastuunjako takaa esimerkiksi mahdollisuudet työskennellä molemmille vanhemmille.
Erosin aikanaan lapseni isästä samanlaisessa tilanteessa, ja nykyisin tulemme toimeen aivan hyvin, ja hoidamme lapsemme yhteistyössä. Lapsi oli niin pieni erotessamme että vuorottelu ei käynyt päinsä, mutta sitten kyläilimme toistemme luona päivittäin. Pariterapian kautta tähän päästiin, ap:llekin suosittelen kaikkien keinojen läpikäyntiä.
Ensimmäiseksi kannattaa kuitenkin lopettaa riiteleminen. Huuto ja itku eivät pahaa tilannetta paremmaksi muuta, erilaiset toimenpiteet kyllä muuttavat.
Lasu omista lapsista esimerkiksi auttaa, turvakotiin lähtö auttaa myös.
Kiintymyssuhdeongelmat tulevat esille myöhemmän elämän kiintymyssuhteissa.
Ap: älä tee lapsillesi kiintymyssuhdeongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiintymyssuhdeongelmat tulevat esille myöhemmän elämän kiintymyssuhteissa.
Ap: älä tee lapsillesi kiintymyssuhdeongelmia.
Koko elämän kestävä ahdistus ja pelko , joka johtuu isän väkivaltaisuudesta, on paljon pahempi asia kuin "kiintymyssuhdeongelma".
Vanha aloitus, mutta epäilemättä monelle ajankohtainen tänäänkin.
Mikä ihme teidät saa pysymään miehen hakattavana ja mikä pahinta, miksi ette pelasta edes lapsianne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itsekin elänyt vastaavassa suhteessa, vasta kun siitä pääsi irti, tajusi millaisessa kuplassa oli elänyt. Selitin itselleni, miten mies on hyvä isä, ihana aina välillä, miten elämä on pääsääntöisedti hyvää ja kyllähän kaikki oikeasti oli oma vikani.
Vasta erottuani näin kuinka kieroutunut oma ajatismasilmani oli ollut. Yhä huomaan selittäväni itselleni, 2v eron jälkeenkin, että eihän ex oikeastaan ollut väkivaltainen, ei lyönyt koskaan. Sitten tajuan, että hiuksista riepottelu, tukistaminen, käsilukot, töniminen, uhkailu ja avokämmenellä lyönti on väkivaltaa. Mieheni oli väkivaltainen, mutta jostain syystä mun mieli haluaa edelleen kieltää sen vaikka järki muuta sanookin.
Voin luvata, että voit paremmin eron jälkeen, jaksat paremmin, asiat järjestyvät. Miehesi on saanut sinut uskomaan toisin, sillä muuten lähtisit. Multa putosi harteilta valtava taakka, rahallisesti tulet pärjäämään, sillä saat tukia yms tilanteesi vuoksi. Ainoa joka estää muutoksen tilanteessasi olet sinä itse. Ja muutos on pakollinen, sinun ja ennen kaikkea ladtesi vuoksi, tuo elämä on väärin heitä kohtaan. Itse kun tajusin tämän, sain lähetyksi. Kaikki on kiinni sinusta itsestäsi. Mies ei muutu, mistään ei tule keijua, joka taikasauvalla miehesi muuttaisi, mutta sinä voit muuttua ja lähteä.
Vierailija kirjoitti:
Olisihan niiden hälytyskellojen pitänyt soida, sillä minä olen ensimmäinen nainen, jonka kanssa mies on muuttanut yhteen. Ja hän kuitenkin oli reippaasti yli 30-vuotias tavatessamme. Toisaalta, eihän se väkivalta ja haukkuminen meilläkään alkanut ennen, kuin ostimme asunnon ja muutimme yhteen.
Tähän rahatilanteeseen on vain ajauduttu pikkuhiljaa. Taloudellinen asetelmamme oli jo alun alkajaankin epäsuhta, sillä mieheni tienaa huomattavasti minua enemmän. Hän on koko suhteemme ajan syyllistänyt minua siitä, etten pysty osallistumaan samassa suhteessa perheen menoihin. Ja näin ollen on ollut reilua, että minun vähäinen palkkani, tai se, mitä siitä jää laskujen jälkeen, käytetään perheen yhteiseen hyvään. Tilanne kulminoitui, kun jäin hoitovapaalle ja kotihoidontuki on mitä on. Tottahan se on, että mies maksaa nyt ihan kaiken. Lapsilisä on miehen mielestä yhtä lailla hänenkin tuloaan, onhan lapsi yhteinen.
Lähteminen helpottuu taloudellisesti hetken kuluttua, kun jään taas äitiyslomalle ja kolme ensimmäistä kuukautta saan sitä pientä palkkaani. Ei tarvitse ihan kaikkea sossun kautta ammentaa. Jo pelkästään sossuun meneminen on minulle iso asia, olen kuitenkin työssäkäyvä ihminen (paitsi tällä hetkellä) ja tuntuu väärältä käyttää heidän rahojaan omaan tilanteeseeni, jonka olen itse itselleni aiheuttanut. Kyllä niille rahoille varmasti olisi oikeitakin tarvitsijoita.
Olen melko varma, ettei mies ikinä alennu anelemaan minua takaisin. Päin vastoin, hän tulee tekemään erosta ja sen jälkeisestä elämästä niin helvettiä, kuin suinkin kykenee. Pahoin pelkään, ettei kiusaaminen lopu ennen kuin hän löytää uuden puolison, jos sittenkään. Ei elämästä sittenkään kovin helppoa tule. :(
-ap
Voin kertoa, että näen paljon sosiaalivarojen väärinkäyttämistä ja se minua harmittaa, mutta sinun ja lastesi pelastaminen on kyllä oikeasti rahan käyttöä siihen, mihin ne nimenomaan on varmaan tarkoitettukin.
Yhteiskuntaan on perustettu paljon toimijoita, joiden tehtävä on auttaa tarvittaessa umpikujaan joutuneita ihmisiä, pitää vain ottaa itse se ensimmäinen askel.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi kiinnostavaa tietää, mitä ap lopulta teki....Pelastiko lapsensa ja itsensä? Toivon todella. Kuten joku sanoi, on hyytävää luettavaa ja surullista :(
Toivon todella että lähti suhteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopetin lukemisen kohtaan "väkivaltainen", sillä pidemmälle ei tarvitse lukea. Ei ole toivoa. Paitsi eron jälkeen.
Pistä kännykästäsi äänitys päälle ja äänität nauhalle kun mies haukkuu ja uhkaa sinua. Kuuntelette sitten oikeudessa tätä, jos mies vie asiat oikeesti niin pitkälle huoltajuuskiistassa. Ompahan sulla todisteita häntå vastaan
Vanha keskustelu, mutta pakko tarttua tuohon "Erosta puhuttaessa hän on sanonut, etten tule saamaan lapsia, koska olen käynyt (yksityisellä) psykologilla juttelemassa (lapsuuteni traumasta) ja hän aikoo käyttää sitä minua vastaan, että olen hullu"
-kohtaan, koska aina on niitä, joille tuo ap:n kuvaus on edelleen arkipäivää.
Tuossa tilanteessa on jo niin alistettu, että uhkaus kuin uhkaus tehoaa. Näin oli itsellänikin, oli exän kanssa liki sama meininki kuin aloituksessa (ONNEKSI tosin ei ollut lapsia).
Minua ex uhkaili, että jos eroan, niin hän käy tekaisemassa rikosilmoituksen, että olisin muka pahoinpidellyt häntä. Koska kun kaikki uskoisivat häntä, eikä kukan minua, niin maksaisin erosta kalliisti, hän ilmoitti maireasti.
Samaan tapaan kertoili, että jos minä teen rikosilmoituksen niistä käsiksi käymisistä, mitä hän on tehnyt, niin se ei olisi mikään ongelma hänelle. Hän vain valehtelisi, ettei ole näin tehnyt ja syytteet kaatuisivat siltä seisomalta. Koska kuka nyt minua, silloin masennuksesta kärsinyttä hullua uskoisi.
No, lopulta erosin ja ex toteutti uhkauksensa, eli meni kuin menikin tekemään perättömän rikosilmoituksen. Vaan arvatkaas mitä? KUKAAN ei uskonut häntä, ei otettu oikeuskäsittelyynkään, sen verta ontuvat oli herran kertomukset.
Sen sijaan kuulusteluissa mainitsin hänen tekemisistään pahoinpitelyistä, johon löytyi vielä todisteetkin (kävin lääkärissä erään kerran jälkeen, jolloin sen kertaiset vammat valokuvattiin).
Oikeuteen mentiin, tosin minä asiankantajana ja ex vastaajana.
Päätös minun edukseni, ex sai tuomion pahoinpitelystä.
Mies ei tule kokemaan mitään ahaa elämystä sen lupaan. Jos tilisi saldo on nolla yms ni suosittelen soittamaan turvakotiin tai sitten ihan 112. Kyllä sinut sieltä pois saadaan varsinkin kun mainitset että olet raskaana ja on lapsia.
Kun sanot että miehessä on myös se ihana puoli - päivä päivältä vähemmän. Se ihana puoli loppuu pian kokonaan ja hän saattaa jopa kääntyä tekemään lapsille pahaa kun on tarpeeksi kauan muiluttanut sinua ka sinä hyväksynyt kohtalosi jolloin hän ei saakaan enää tyydytystä sinun pahoinpitelemisestäsi.
Hyvä nyrkkisääntö on, että antaisitko puolisosi kohdella lapsiasi kuin hän on sinua kohdellut? Jos et, niin kamat kasaan ja ulos.
Sinä olet kantanut niitä lapsia 9kk, sinä olet kaikkesi yrittänyt. Sinäkin ansaitset hyvää, et ole tehnyt hänelle pahaa.
Sinä et ole kenenkään nyrkkeilysäkki etkä pahan olon purkamiseen tarkoitettu roskis. Sinä olet äiti, lapsillesi mittaamattoman arvokas.
Mitä lapsesi tekevät jos sinulle oikeasti sattuu jotain, mies muiluttaa hieman liian kovaa?
Tässä pitää jo ajatella syntymätöntäkin lasta.
Soita kriisipuhelimeen, turvakotiin, sosiaalipäivystykseen tai 112. Ja tee se silloin kun mies ei ole kotona.
Äläkä tukeudu ajatukseen että kun se palaa kotiin, se on muuttunut. Ei se ole. Tsemppiä ap.
Vain sinä voit pelastaa itsesi ja lapsesi tulevaisuuden.
Mitähän tälle aloittajalle on käynyt? Keskustelu 2,5 vuotta vanha.
Toivottavasti ap:llä on asiat nykyään kunnossa.
Jos turvakoti tuntuu huonolta vaihtoehdolta, olisiko sinulla AP jotain luottoystävää, jolta voisit pyytää apua? Joku, jolle voisit rehellisesti kertoa tilanteen, jolta lainata matkarahat jos on tarpeen ja kenties majoittua hänen luokseen kunnes saat selville, mitä haluat tehdä?
Ja nyt pitää kysyä ap:lta ja saman kokeneilta, mistä voisi ulospäin tietää tilanteen, tai voisiko mistään? Jostain syystä olen nyt jonkin aikaa ollut huolissani hyvästä ystävästäni. En ymmärrä miksi, kaikki näyttää olevan ulospäin mainiosti ja mies on mukava. Voihan vaikka olla, että olen vain kateellinen kun omassa pitkässä suhteessa rakastumisen huuma on jo hävinnyt, ja taloudellisesti ystävälläni on paremmin asiat. Mutta jokin selittämätön nakutus alitajunnassa häiritsee, enkä ole kehdannut kysyä, mikä olisi vialla. Tiedän, että ystäväni on masentunut, sen hän on kertonut, mutta ei mitään muuta. En saa samaa tunnetta kenestäkään muusta tutustani, siis että kotona olisi kenties jotain rikki.
Oletteko kertoneet kenellekään tilanteestanne ennen lähtöä? Ovatko ystävyyssuhteenne muuttuneet parisuhteen myötä?