Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies on mahdoton - onko mitään toivoa?
18.09.2014 |
Meidän parisuhde on joutunut umpikujaan. Onko tässä enää mitään muuta mahdollisuutta, kuin erota?
Olemme olleet yhdessä noin 4 vuotta. Meillä on vuoden ikäinen lapsi ja toinen tulossa talvella. Alussa mies oli todella ihana ja rakastuin rajusti. Pikkuhiljaa asiat ovat luisuneet pahempaan suuntaan ja liian myöhään havahduin tajuamaan, millaisen ihmisen kanssa olen tekemisissä.
Mies on väkivaltainen henkisesti ja fyysisesti. Hän haukkuu minua ja käy käsiksi, jotta saisi minut toimimaan tietyllä tavalla (hän on itse sanonut niin). Mutta omasta mielestään hän ei tee mitään väärää; hän ei hauku minua, vaan minä oikeasti olen niitä asioita, mitä hän sanoo minun olevan ja hän "ei hakkaa minua, koska ei lyö nyrkillä". Hän on kyllä lyönyt minua nyrkillä päähän, läimäyttänyt sitäkin useammin, hän kuristaa ja potkii, vääntää sekä käsiä että jalkoja, vetää tukasta jne jne. Tämä ei siis ole fyysistä väkivaltaa hänen mielestään.
Joskus riidat lähtevät siitä, että minä suutun asiasta x. Silloin mies sanoo, että kaikki tapahtunut on minun syytäni. Sitten on tilanteita kuten tänä aamuna, kun lapsemme heräsi ja tuli sänkymme viereen leikkimään. Olen hidas heräämään enkä singahtanut sängystä suorin jaloin ylös, koska lapsella oli kiva leikki meneillään. Mies kuitenkin havahtui lapsen ääniin ja ärsyyntyi, kun en napannut lasta kainalooni ja vienyt häntä muualle leikkimään, jotta mies voisi vielä nukkua. Hän tarttui kovakouraisesti niskastani kiinni ja haukkui minut hutsuksi, laiskaksi lusmuksi, lehmäksi jne. Sanoi, että tässä menetin nyt harrastukseni, hän ei aio maksaa seuraavaa laskua (olen hoitovapaalla). Tällä kertaa tilanne jäi siihen, miehellä on onneksi sen verran järkeä, että varoo vauvavatsaani.
Mies ei kadu tekojaan. Hän ei koskaan pyydä anteeksi, eikä ole pahoillaan riidoistamme. Tänäänkin hän on murjottanut koko päivän (on kotona etätöissä), olettaa varmaan, että minä pyydän anteeksi aamuista. :(
Olemme olleet eron partaalla tämän vuoksi, mutta mieheni ei kuitenkaan halua erota. Hän väittää rakastavansa minua. Itse olen kurkkuani myöten täynnä tätä suhdetta. Tänään, kun palasin lapsemme kanssa puistosta kotiin, ajattelin, että olisipa ihanaa mennä ihan omaan kotiin, yksin lasten kanssa. En kuitenkaan uskalla erota, sillä pelkään mieheni vievän lapset minulta. Erosta puhuttaessa hän on sanonut, etten tule saamaan lapsia, koska olen käynyt (yksityisellä) psykologilla juttelemassa (lapsuuteni traumasta) ja hän aikoo käyttää sitä minua vastaan, että olen hullu. En tiedä, onnistuisiko hän tässä, hän osaa kyllä puhua melkoisen vakuuttavasti ja saa ainakin minut uskomaan, että musta voi olla valkoista. Vaikka ei onnistuisikaan, tulee hän joka tapauksessa tekemään erosta yhtä helvettiä, eikä minulla riitä voimavarat sen läpikäymiseen (ainakaan vielä).
Terapiaan mies ei varmastikaan suostu, eihän hänessä ole mitään vikaa. Voiko tälläinen mies muuttua, onko kenelläkään positiivisia kokemuksia? Tai mistä saisi voimia ja uskallusta lähteä? Minulla on paha mieli siitä, että lapset joutuvat elämään tälläisessä tilanteessa. Lapsia hän ei ole koskaan satuttanut tai haukkunut, isänä mies on ihan eri ihminen. Minua kuitenkin pelottaa, jos eroamme, antaa lapsia yksin isälleen useiksi päiväksi. Pysymällä yhdessä pystyn vartioimaan, miten hän heitä kohtelee. Koska hän on ollut hyvä isä, en haluaisi kieltää lapsia näkemästä häntä, joutua kasvamaan ilman isää. Jos saisin valita toisin, en olisi tehnyt lapsia tämän miehen kanssa. Mutta en ikävä kyllä osannut ennustaa tulevaa ja tässä liemessä nyt ollaan.
Neuvoja? :-(
Kommentit (103)
[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 10:52"]
Miten pärjään pienen vauvan ja taaperon kanssa ilman miestä ja ilman tukiverkkoa? Nämä ovat asioita, jotka minun on pakko miettiä ennen lähtöäni. :-(
-ap
[/quote]
Miten pärjäät vauvan ja taaperon kanssa väkivaltaisen miehen luona? Miten lapsesi pärjäävät kasvaessaan väkivaltaisen isän ja pahoinpidellyn äidin kanssa?
Kummat kysymykset ovat pelottavampia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos rohkaisevista sanoista, nro 4. Järjellä ajateltuna, juuri noitahan se on.
Mies murjottaa vieläkin siitä aamuisesta. Ja murjottaa luultavasti vielä pitkään, jos häntä yhtään tunnen. Ahdistavaa, raastavaa, kuluttavaa. Aina kun se kulkee ohi, minussa herää pieni toivon kipinä, että ehkä se tulee nyt pyytämään anteeksi. Ja sitä seuraa aina yhtä kova pettymys, kun mies ei katsokaan minua päin, saati sano mitään. Miksen mä voi vihata tuota ihmistä? Vihaisena olisi helpompi lähteä. :(
-ap
Voi ap..kunpa voisin auttaa sua.... osaan kuvitella millaisessa ahdingossa elät tuonlaisen miehen kanssa. Miehesi on niin selvä narsisti ettei tosikaan..mutta itsehän se ei sitä tietenkään myönnä. Tuollaista miestä on äärettömän vaikea saada mihinkään ammattiauttajalle...voisit etsiä netistä tietoa narsistien tuesta? Vai mikä sen yhdistyksen nimi olikaan......Kuinka kaukana vanhempasi asuvat? Pelkään, että miehesi pahoinpitelee sinut kunnolla jos et lähde sieltä "salaa" :(
[quote author="Vierailija" time="18.09.2014 klo 21:59"]
Kiitos rohkaisevista sanoista, nro 4. Järjellä ajateltuna, juuri noitahan se on.
Mies murjottaa vieläkin siitä aamuisesta. Ja murjottaa luultavasti vielä pitkään, jos häntä yhtään tunnen. Ahdistavaa, raastavaa, kuluttavaa. Aina kun se kulkee ohi, minussa herää pieni toivon kipinä, että ehkä se tulee nyt pyytämään anteeksi. Ja sitä seuraa aina yhtä kova pettymys, kun mies ei katsokaan minua päin, saati sano mitään. Miksen mä voi vihata tuota ihmistä? Vihaisena olisi helpompi lähteä. :(
-ap
[/quote]
Tajuaisiko mitään, jos vastaisit murjotukseen isommalla murjotuksella? Vai olisiko yhtä tyhjän kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseasiassa ne lapset voidaan viedä sulta jos jäät väkivaltaiseen suhteeseen. Ei ole lapsille teve ja turvallinen ympäristö kasvaa. Ja tämä voi olla peruste huostaanotolle. Vaikka aika harvinaista varmaan on, jos äiti ei kellekkään kerro kotiväkivallasta.
Se on ihan kauheaa kun lapsen pitää pelätä milloin isä tappaa äidin.
Kai sulla joku sukulainen jossain on. Lähde ensin ja sitten vasta ilmoitat eroaikeet. Älä ota riskiä ja käy erosta puhumaan kun olette kaksin. Voi tulla pahaa jälkeä :( Voi olla ettei mies päästä sinua ja/tai lasta lähtemään hengissä. Pakko pelotella että tajuat millaisessa vaarassa olet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tililläsi on 0 euroa, niin ota pikavippi ja aja sinne turvakotiin taksilla. Kerää kaikessa hiljaisuudessa passi, neuvolakortti yms. Turvakodissa sua autetaan sossun kaa jne.
Paitsi luulen ettet oo tohon vielä valmis. Teepä ensin niin, että soitat Tukilinjaan tai vastaavaan ja puhut siellä asioistasi. Sä tarvitset ulkopuolisen järjestämään ajatuksiasi. Ja usko mua, on helpompi lähteä vauva vatsassa kuin vauvan kanssa
Tämä nyt ei paljon auta, mutta miksi, voi miksi, tuollaisille miehille pitää tehdä lapsia. Rakasta itseäsi ja lapsiasi nyt edes sen verran, että lähdet sinne turvakotiin 60 kilometrin päähän. Tai no, tekstistäsi huomaa, ettet ole siihen vielä valmis. Puolustelet ja kyselet mitä tehdä, kun tilanteeseesi ei ole kuin yksi itsestäänselvä vastaus.
Mulle tulee näistä aloituksista aina ihan karmea olo. Miksi naiset eivät tuossa tilanteessa pysty ajattelemaan omian lastensa parasta? Olen varma, että koet tuosta asiasta loppuikäsi syyllisyyttä, jos et nyt ala toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki rahat miehen hallussa. Parin viikon välein tuommoista. Mies ei edes pyydä anteeksi. Jos aloitus on tosi tarina, niin jälleen kerran on kyse psykopaatista/narsistista, jonka suurin hupi elämässä on kiusata ja kontrolloida heikompia. Ja jälleen kerran joku uskoo ja toivoo toisen muuttuvan. Liftaa ap vaikka sieltä pois! Eikö siellä ole terveyskeskusta, kirkkoa, marttakerhoa, normaaleja naapureita? Olet suuressa vaarassa eikä nyt kannata miettiä mitään muuta kuin pois pääsemistä.
Ehdotan että otat taaperon ja lähdet vanhempiesi luokse. Sanot miehelle, että vaadit että menette yhdessä pariterapiaan, tai otat eron. Älä riskeeraa mitään.
Ystäväpiirissäni on yksi tapaus jossa mies muuttui ja lopetti lyömisen. He kävivät terapiassa yhdessä. Tosin vähän myöhemmin mies sitten sairastui masennukseen. Tämäkin kertoo sitä, että lyöjällä on psyykessä ongelmia, jotka sitten ilmenevät eri tavoin. Miehesi tarvitsee hoitoa. Jos hän ei suostu, sinun on lähdettävä.
voimia ja uskallusta! Sinun on otettava nyt elämäsi omiin käsiisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
17 jatkaa vielä. Kertomassani tapauksessakin vaurioita ehti tulla. Lapset muistavat väkivaltaiset tilanteet ja kärsivät niistä edelleen. Turvakotiin tuli tutuksi. Joten toimi nyt heti!
Juu, me olemme naimisissa.
Olisikin niin, että tuo mies olisi ihan renttu. Juopottelisi, makaisi sohvalla pelaamassa änäriä, tuhlaisi rahansa holtittomasti, pettäisi, huutaisi lapselle. Mutta ei. Hän on hyvässä työpaikassa asiantuntijatehtävissä, hoitaa osansa kotitöistä, laittaa ruokaa, viettää mielellään aikaa kotona ja lapsensa kanssa. Ei ikinä, ikinä ole kohdellut lastaan huonosti. Kaikki näyttää ulospäin niin hyvältä, lukuunottamatta sitä, että hänellä välillä pimenee. Helppoahan tuota on puolustella, kun kaikki pahat asiat kohdistuvat vain minuun. Hän saa minut uskomaan, että se on minun omaa syytäni. Lähinnä siksi lähdin tänne avautumaan, haluan ulkopuolisten mielipiteitä ennen kuin hukun tähän valtamereen, jossa epätoivoisesti räpistelen. Pää on vielä pinnalla, kuitenkin.
Merkkejä tästä oli varmaankin ilmassa, mutta rakastuin häneen niin korviani myöten, etten osannut aavistaa mitään. Ja varmasti miesvalintaani vaikuttaa myös se, että olen luonteeltani kiltti, minun on vaikeaa (mahdotonta) sanoa ei edes puhelinmyyjille. Kerrankin tilasin lehden vain siksi, että puhelinmyyjänä puhui niin huonoa suomea, ettei hän varmasti saanut yhtäkään tilausta muualta. Olen reppana ja myönnän sen.
Kaija Koolla on todella hyvä biisi tähän tilanteeseen. Pysähdyin kuuntelemaan sanoja oikein ajatuksella:
"Oon pitänyt kaiken takana
Kuvitellen, ettei huomenna
Edessä oo se kaikki ihan samana
Oon katsellut itseeni sivusta
Miettinyt montako askelta
Otan ennen kuin uskallan tän tajuta
Kuinka voin meidät jättää
Kun tuntuu, että maailma pitää nyt selättää
Mennä läpi pimeän pelkojen kaiken
Eikä jäädä hokemaan "Mä en yksin osaa"
Ja olisikin niin, että rakkaus on loppu
Mut se täytyy lopettaa
Kuka sen opettaa?"
Takerrun nyt oljenkorteen, mutta jos miehen saisi osallistumaan pariterapiaan, voisiko elämä vielä muuttua hänen kanssaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.09.2014 klo 18:14"]
Takerrun nyt oljenkorteen, mutta jos miehen saisi osallistumaan pariterapiaan, voisiko elämä vielä muuttua hänen kanssaan?
[/quote]
Ei se suostu siihen.
Oikeasti, ne sekopäät jotka suostuvat ottamaan vastuuta elämästään on niin valitettavan harvassa, etten kertomasi perusteella ikävä kyllä usko miehesi suostuvan terapiaan saati muuttuvan. Totta kai toivoisin että olen väärässä, mutta sinuna minä en luottaisi tuohon.
Älä oikeasti odota, että kaikki muuttuisi. Se mies ei muuta käytöstään, vaikka odottaisit miten kauan. Saat odottaa hautaan saakka.
Kuten joku sanoikin, se on se yks kerta kun kaadut ja lyöt itsesi (esim. pääsi) niin pahoin, että halvaannut tai saat aivovamman. Luota minuun, on helpomi lähteä nyt. Vaikka se sattuisi kuinka ja tuntuisi vaikealta.
Tukiverkkojakin pystytään luomaan. Nykyaikana se on jo helpompaa. Varsinkin jos pääset johonkin turvataloon, sieltä osataan usein auttaa ns. uuteen elämään ja myös niihin turvaverkkoihin.
Tuo on oikeasti helpompaa nyt kuin silloin, kun lapset ovat vanhempia. Nyt taaperosi ei tarvitse irrottautua koulusta ja kavereista niin kovasti.
Ajan edelleen näitä lasten oikeuksia, sillä en haluaisi kenenkään joutuvan todistamaan samaa kuin minun. Ja onhan tuo sairasta, jos lapset saavat sen mallin, että väkivalta on hyväksyttyä, koska "eihän isäkään koskaan pyydä anteeksi".
:(
4
Mies lukee sinua kuin avointa kirjaa ja nauttii vallantunteestaan sinua kohtaan. Jossain vaiheessa, kun parhaaksi katsoo, hän armahtaa sinut ja kaikki on taas niin ihanaa ja mies on niin ihana. Hän tietää että naiselle pitää antaa välillä vähän löysää narua että saa pidettyä hänet taas tiukemmin kiinni itsessään.
Varmastikin olen huono äiti ja syyllinen lasteni tuleviin terapialaskuihin. Ja tarvitsisin itsekin terapiaa, että pystyisin ajattelemaan realistisesti. Osaako kukaan suhtautua omaan elämäänsä objektiivisesti? Vaikeaa se ainakin on. Tämä keskustelu on ollut silmiä avaava jo senkin vuoksi, että kaikki muut sanovat meidän elämän olevan helvettiä. _Kaikki_ ovat sitä mieltä, että mies toimii väärin. Se on hämmentävää. Muistakaa, että olen tottunut kuulemaan sitä, kuinka vika on minussa. Kuinka kaikki muutkin miehet löisivät minua. Kuinka minua ei voi rakastaa, kuinka ruma/tyhmä/laiska/ihan mitä vain minä olen. Kuinka lapseni otetaan huostaan, koska olen se paska mutsi. Jne. Mieheni ei ole vain raivopää, hän on myös älykäs ja taitava puheissaan. Niinpä olen kotiloitunut tänne kotiini, hänen puheensa vaikuttavat mieleeni ja ajattelukykyyni. Siksi, kiitos kommenteissanne, ihan jokaisesta. Pieni wake up bitch -tyylinen ravistelu myötätunnolla säestettynä on saanut minut näkemään asiat myös ulkopuolisen silmin.
-ap
Harvoin tällä palstalla on oikeasti paikallaan sanonta jätä se narsisti, mutta nyt todella on. Usko se. Toivon sinulle niin paljon voimia irtiottoon miehestäsi! Itse olen joutunut lapsuudessani katselemaan ihan samanlaista kuviota ja se on ollut pitkälle aikuisuuteen todella traumaattista. Surullisinta on, että tuonkaltaiset miehet ovat yhdessä juuri sinunkaltaisten kllttien naisten kanssa; siksi tuollainen käytös mahdollistuu. Se ei kuitenkaan ole sinun vika, ikinä. Nyt oma ja lasten turvallisuus sekä tuleva mielenterveys ensimmäiselle sijalle, ilman mitään lievennyksiä ja tekosyitä!
Tsemppiä ap. Ei tämä minunkaan kommentti auta, mutta yhdyn ihmettelijöiden joukkoon: miten on mahdollista että olet pitkässä parisuhteessa ja lapsia hankkinut miehen kanssa joka on väkivaltainen ja haukkuu lehmäksi ja hutsuksi jne. Kokemasi asiat ovat - onneksi - täyttä utopiaa suurelle osalle parisuhteissa elävistä. Kirjoitat niin hyvin että käy aivan selväksi ettet ole täysin tyhmä - ja se tekee tästä vielä ihmeellisemmän jutun.
Asiat eivät ole mustavalkoisia ja mies ei ole läpeensä paha. Nyt vain ongelmat ovat sellaisella elämän osa-alueella, ettei niitä voi vierestä katsoa. Sun täytyy toimia; joko hakea apua tai lähteä. Mies tuskin muuksi muuttuu itsestään.
Alue: Aihe vapaa
Lapsi rakastaa sinua yhtä paljon kuin sinä lastasi. Pystyisitkö itse katsomaan sivusta kun omaa rakasta lastasi pahoinpideltäisiin fyysisesti ja henkisesti. Lapsesi joutuu katsomaan sivusta kun hänen rakkaintaan pahoinpidellään. Miltä luulet hänestä tuntuvan? Luulen että hän kokee melkoista hätää, avuttomuutta, pakokauhua ja turvattomuutta -muunmuassa. Sitäkö haluat lapsellesi tarjota?