uskomatonta- omenat kompostiin!
Miks helvetissä pitää omenat heittää kompostiin?
Eikö niitä voi antaa ihmisille?
Kommentit (25)
Täällä yksi omakotiasuja jolla muutama satoisa omenapuu. Tänä vuonna oli kuiva kesä jonka vuoksi omenat jäivät pieniksi ja putoavat maahan osin raakoina. Sellaista priimaa, täydellistä syöntiomenaa tulee vain vähän. Sato kelpaa hyvin soseeksi, piiraisiin, mehustamiseen yms ja niihin sitä käytän. MOni kaveri haluaisi meiltä omenaa mutta sen pitäisi olla sitä parasta syömäomenaa jota itsellekään ei jää, lisäksi pitäisi olla valmiiksi poimittua ja pestyäkin, ja mielellään vielä kotiinkuljetettua että kelpaa. Valmista omenahillloa ja tuoremehua moni on mankumassa. Niiden teko on työlästä ja lisäksi se maksaa. Meiltä saisi omenaa josta voi hakija itse valmistaa sosetta/mehua, aivan kuten itsekin teen. Kukaan ei kuitenkaan ole tullut pihasta hakemaan vaikka olen sanonut että meiltä saa sose/mehu/piirakkaomenaa kun hakee. Ei, sen pitää olla samanlaista kuin kaupassa ja mieluummin jalostetussa muodossa. En jaksa nähdä tuota vaivaa että niitä kuljettelisin ja valikoisin parhaat päältä toisille, niinpä käytän omenani itse ja loput laitan kompostiin joista saan multaa jo ensi kesäksi. Lapsen päiväkotiin olen kyllä vienyt omenaa pussitolkulla, siellä ottavat mielellään esim. leivontaan, ja antavat lapsille sellaisenaan syötäväksi.
Minä olen ihmettellyt myös, miksi ei liikatuotantoa voi vaan kaataa pois, niin pääsee ongelmasta eroon. Itsellä on 2-3 kutakin: luumua, omenaa, kirsikkaa ja päärynää ja se riittää ihan mainiosti. Ei kai sitä kauppapuutarhaa tarvitse nyt sentään työkseen pitää, se ylituotantohomma hoituu sahalla ja kirveellä.
Omenoissa on eri lajikkeita, toiset on happamia ja kirpeitä, kuten Antonovka ja toiset ns. makeita syöntiomenoita kuten esim. Huvitus, Lobo ja vaikka Moskovan päärynäomena. Ne happamat ja kirpeät on parhaita hillo-omenia.
Lenkkipolkuni varrella metsässä on näkynyt monta kasaa hyvännäköisiä omenoita. Metsäthän on "oivia" kaatopaikkoja...
Naapuri laittoi tienvarteen astian ota, ole hyvä. Palkaksi pääsi kadunvarren asukkaat raivaamaan syötyjä omenanraatoja, ei kiva.
[quote author="Vierailija" time="18.09.2014 klo 11:03"]Valmista omenahillloa ja tuoremehua moni on mankumassa.
[/quote]
Taitaa olla annos liioittelua tässä väitteessä tai sitten liikut ihan omituisissa piireissä (mikä taas on oma valintasi).
[quote author="Vierailija" time="18.09.2014 klo 11:15"]
Naapuri laittoi tienvarteen astian ota, ole hyvä. Palkaksi pääsi kadunvarren asukkaat raivaamaan syötyjä omenanraatoja, ei kiva.
[/quote]
Eikös ne olisi nopeasti maatunutkin.
Ainakin pirkanmaalaiset voisivat laittaa tietonsa esim. Moron omenapörssiin jos sitä kautta löytyisi ompuille ottajia. Joissain kunnissa ja kaupungeissa toimii myös mehuasemia, joissa omenoista voi puristuttaa mehua.
[quote author="Vierailija" time="18.09.2014 klo 11:13"]
Lenkkipolkuni varrella metsässä on näkynyt monta kasaa hyvännäköisiä omenoita. Metsäthän on "oivia" kaatopaikkoja...
[/quote]
Metsä on ihan hyvä kaatopaikka omenoille. Tietysti kannattaa viedä mahdollisimman syvälle metsään että isommatkin metsän asukit uskaltavat käydä omppuja syömässä. Toinen vaihtoehto on kaivaa kuoppa kasvimaahan tai kukkapenkkiin ja haudata omput sinne.
[quote author="Vierailija" time="18.09.2014 klo 11:21"]
[quote author="Vierailija" time="18.09.2014 klo 11:15"]
Naapuri laittoi tienvarteen astian ota, ole hyvä. Palkaksi pääsi kadunvarren asukkaat raivaamaan syötyjä omenanraatoja, ei kiva.
[/quote]
Eikös ne olisi nopeasti maatunutkin.
[/quote]
No, asfalttiselle jalkakäytävälle liiskautuivat liukumiinoiksi (tontin omistaja vastaa jalkakäytävän kunnossapidosta) ja mehiläiset pörrää niissä. Ei jääty odottelemaan maatumista :)
Joillain alueilla on ompuista ylitarjontaa. Ei tarpeeksi ottajia.
Kotipihan ompuista tulee helposti huonoja, karvaita maultaan ja täynnö matoja. Yäks.
Se ihmisille antaminenkin on sitä, että annetaan niitä pehmenneitä mustelmaisia omenoita, jotka on tippuneet jo maahan ja märäntyneet nurmikolla pari päivää ja niistä pitää olla sitten hirrrveän, hirveän kiitollinen tai muuten on kiittämätön paska. Joku kumma siinä on, että omenoita ei voi käyttää vielä kun ne on hyväkuntoisia.
Jos haluaa ihanaa valkoista sosetta, kannattaa ostaa omenat toriltakovina ja kirpeinä. Noista pehmo-omenoista saa vain ruskeaa jauhoista sosetta.
[quote author="Vierailija" time="16.09.2014 klo 20:11"]Se ihmisille antaminenkin on sitä, että annetaan niitä pehmenneitä mustelmaisia omenoita, jotka on tippuneet jo maahan ja märäntyneet nurmikolla pari päivää ja niistä pitää olla sitten hirrrveän, hirveän kiitollinen tai muuten on kiittämätön paska. Joku kumma siinä on, että omenoita ei voi käyttää vielä kun ne on hyväkuntoisia.
Jos haluaa ihanaa valkoista sosetta, kannattaa ostaa omenat toriltakovina ja kirpeinä. Noista pehmo-omenoista saa vain ruskeaa jauhoista sosetta.
[/quote]
Ei pidä paikkaansa. Sukulaiseni antoi näitä omenoita jonkun verran. Täysin hyviä, ei pehmenneitä todellakaan.
Sama ihminen joka kipannut kompostiin.
Facessa ihan kuvakin.
Pakko niitä on kipata kompostiin. Meillä on vanha pihapiiri jossa kuusi valtavaa omenapuuta, omenat on kyllä tosi hyviä ja niitä on soseutettu, mehustettu ja pakastettu viipaleina tänäkin vuonna..lisäksi olen vienyt niitä töihin, tyrkyttänyt sukulaisille ja lahjoittanut pois. Portillakin on korillinen omenoita tyrkyllä ohikulkijoille..mutta entäs kun tämänkin jälkeen jäljellä on omenoita niin paljon ettei nurmikko alta näy? :D
Ap on hyvä ja tulee hakemaan vaan.
Tossa niitä on useamman talon edessä meidänkin kadulla, sen kun tulee hakemaan. Ja kun ne ei kuitenkaan kaikki mene niin pakko on kompostiinkin työntää.
[quote author="Vierailija" time="16.09.2014 klo 20:28"]Ap on hyvä ja tulee hakemaan vaan.
[/quote]
Ja minne päin tulen?
Mä en tajua sitä, miks ihmiset ei voi vähentää niiden omenapuiden määrää, jos joka vuosi tulee kompostiin heitettäväksi satoja kiloja omenaa. Pakkoko niitä Huvituksia on olla 13, jos 2 riittäisi?
Toisaalta, kompostoinnissa ei ole mitään pahaa, ainakaan kun vertaa siihen, että tosi monet kippaa ne omenat sekajäteastiaan. Menee liian painavista astioista kyllä lisämaksu, mutta omput menee sitten sekajätteen sekaan kaatikselle metaania tuottamaan... Että jotkut ei kykene edes sitä kompostia kasaamaan, mutta omenapuita pitää olla pihassa 58, koska ne on niin nättejä keväällä kun ne kukkii sen viis päivää.
Kaverini on ilmoitellut eri foorumeilla, että saa tulla hakemaan omenoita ja joku on tullutkin, mutta useampi yhteydenotto on ollut myös sellainen että halutaan valmiiksi poimittuna. Ei riitä että saa ilmaiseksi ja voi valita mitä poimii, vaan jonkun pitäisi kerätä valmiiksi ja antaa varmaan pärekorikin kaupan päälle. Tosiaan omakotialueilla ei kukaan halua omenia ja kerrostaloalueilla niitä ei juuri kasva.
Ei ne näy kelpaavan kenellekkään vaikka ihan saman näköisiä on kaupassakin. Ei auta ilmoitukset kauppojen ilmoitustauluillakaan