Kun mies ei koskaan sano kauniiksi

Vierailija kirjoitti:

Koska olet itse sanonut miehellesi, että hän on kaunis?

Yök🤮 Mies voi olla komea, ei kaunis.

Mies

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sano minunkaan mieheni enkä sitä edes odota. Ensinnäkään en ole kaunis, en edes ikäisekseni. Toiseksi, hän on sanonut heti tutustumisemme alkuvaiheissa, että häneltä ei kannata odottaa "harlekiini-romantiikkaa". Eli hän ei myöskään sano rakastavansa eikä puhu muutenkaan pehmeitä vaan osoittaa rakkautensa teoillaan. Parhaillaan tekee minulle jälleen smoothieta ja sen jälkeen aikoo fiksata erään jutun työhuoneessani. Ei siksi, etten minäkin osaisi vaan siksi, että haluaa kuulemma ilahduttaa minua.

Voi huokaus. Mun mies on aika samanlainen, ja kohta varmaan entinen.

Nuo ruoanlaitot, smoothiet ja fiksaukset kotona sun muut kuuluvat ihan arkeen ja niitä tehdään parisuhteessa ja perheessä puolin ja toisin ihan normisti. Eivät todellakaan ole mitään erityisiä huomion osoituksia.

Se, että mies sanoo, ettei harrasta mitään 'harlekiini-romantiikkaa' on vain osoitus laiskuudesta, itsekkyydestä ja toisen tarpeiden mitätöimisestä.

En mäkään usko mihinkään prinsessasatuihin, mutta haluan oikeaa huomiointia joskus, kauniita sanoja, kivan lahjan jouluna ja syntymäpäivänä, jne. Teen saman miehelleni, mutta koska hän ei usko romantiikkaan, usein jään itse ilman. Kuten sanottua, pian ex.

Ja kauneudesta, kuka sut on saanut uskomaan, ettet ole kaunis? Tuo laiska ja itsekäs smoothien tekijäkö?

Itsekin uskoin, etten ole kaunis tai edes nätti vuosikausia. Tästä saan syyttää väkivaltaista isääni ja nykyistä miestäni.

Jostain sain sisua nostaa selän suoraksi ja pään pystyyn ja opiskelin uuden ammatin, korkeakoulututkinnon, josta olin kauan haaveillut. Tämä aloitti muutoksen, jonka tiellä olen nyt.

Uudessa työssäni olen tavannut ihmisiä, miehiä ja naisia, jotka kertovat, että olen älykäs, ihana, hauska, osaan ajatella nopeasti, ns. jaloillani, hyvä ihmisten kanssa ja kyllä, kauniskin.

Vähän aikaa sitten töissä tapasin sattumalta kivan näköisen ja kivan oloisen miehen, joka pyysi numeroani. Vielä en ollut tähän valmis, mutta ehkä pian.

Nykyisin kun katson peiliin näen ihan hyvän näköisen naisen, joka tietää olevansa hyvä monissa asioissa ja joka osaa antaa paljon muille elämässään, joten miksi jäisin myöskään paljolta paitsi.

Kuulostat hyvin vaativalta ihmiseltä. Jos joku tekee sinulle smoothien, se on vain hänen velvollisuutensa suhteessa sinuun eikä sinun tarvitse pitää sitä erityisenä huomionosoituksena tai edes ilahtua siitä mitenkään. Päälle haukut smoothien tekijän laiskaksi ja itsekkääksi, kun ei ole huomannut tai osannut imarrella sinua oikein smoothieta tuodessaan.

No, tämä oli vähän kärjistystä, mutta aidosti kuulostaa, että parisuhteessasi teillä on aivan erilainen "rakkauden kieli". Jotkut osoittavat rakkauttaan sanoin, jotkut teoin, jotkut vaikkapa kosketuksin. Yleensä ihminen tunnistaa vain sen kielen mitä itse käyttää, eikä pidä toisen rakkaudenosoituksia "oikeina" tai arvokkaina. On kuitenkin mahdollista oppia tulkitsemaan toisen käyttämää kieltä. Toki silti voi olla mukavaa saada rakkaudenosoituksia myös sillä omalla kielellään, mutta usein myös tajuaa, miten onttoa ja pakotettua toisen käyttämä, itselleen väärä kieli on. 

Joillekin tämä voi tietenkin olla myös niin iso asia että mieluummin eroaa kuin alkaa arvostaa toisen käyttämää kieltä. Ja se on tietenkin ihan hyvä ratkaisu siinä tilanteessa. 

Olen tuo, jota lainasit.

En varmaankaan ole sen vaativampi ihminen kuin kukaan muukaan, mutta olen opetellut arvostamaan itseäni.

Ilahdun kyllä, jos joku tekee minulle smoothien tai laittaa ruokaa tms. Mutta pointtini oli, että nämä ovat tavallisia juttuja, joita tehdään parisuhteessa ja perheessä puolin ja toisin, eivät mitään erityisspesiaaleja huomionosoituksia.

Kirjoitin myös tekeväni kivoja, hyviä ja joskus myös erityisiä asioita miehelleni, mutta jääväni usein ilman.

Miksi minun pitäisi tyytyä johonkin mieheni 'rakkaudenkieleen' jos se minusta usein tuntuu pettymykseltä ja joudun selittelemään itselleni, että hyväähän tuo tarkoitti, mutta...eikö mieheni vastavuoroisesti voisi opetella minun tapaani, vai onko se naisen paikka tyytyä?

Ei ole enää minun paikkani. Kuten sanoin, olen opetellut arvostamaan itseäni ja annan itsestäni, mutta odotan vastavuoroisuutta parisuhteessa.

Ei ole mitään kaavaa tai säännöstöä, mikä on tavallista ja mikä erityisspesiaaleja huomionosoituksia. Jos suhteessa annetaan vaikkapa lahjoja joka päivä, ovatko nekään enää erityisiä? Minulla on ollut suhteita, joissa minua ja ulkonäköäni on kyllä kehuttu, mutta en olisi voinut kuvitellakaan miehen tekevän minulle smoothieta. Nykyinen mieheni tekee toisinaan, ja vielä vuosien yhdessäolonkin jälkeen se liikuttaa minua joka kerta ja tunnen suurta rakkautta hänen tuodessaan sen minulle työhuoneeseeni kesken päivän, kun on ajatellut että kaipaan piristystä. Se todella on minulle erityisspesiaalia!

Mutta ei ole kyse siitä, että tarvitsisi tyytyä sellaiseen mikä ei spesiaalilta tunnu. Tietenkään sinun ei pidä tyytyä, jos miehesi rakkaudenosoitukset tuntuvat sinusta pettymyksiltä ja kaipaat jotain muuta. Jokun muun tyyli sopii sinulle varmasti paremmin. Ja on toisellekin parasta, että hänkin voi alkaa etsiä itselleen paremmin sopivaa ihmistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miks mun pitäis mun vaimoa kehua kauniiksi jos hän ei mun silmissä ole mikään erityinen? En mä ole valinnut häntä ulkonäön perusteella ollenkaan, muistan joskus seurustelu aikana kuinka jopa ajattelin että en halua ollenkaan ulkonäön takia. Sisin ja hyvä seksi olivat tärkeämmät.

Kehutko sisintä ja hyvää seksiä kuitenkin?

En kyllä, en ikinä koska nekin ovat nykyään vähän niin ja näin, seksi nyt on kivaa, mutta niin vähän että ei paljon innosta kehumaan. Sekin olis parempaa jos sitä olis ihan reilusti enemmän.

Mitäs lottoot, tulisiko sitä enemmän jos kehuisit vaimoasi?

Et oo sen mielestä kaunis. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut miehet ei vaan osaa

Jos on oppinut ylipäätään puhumaan, sitomaan kengännauhat, ja saanut peruskoulunkin kunnialla päätökseen, niin ihan satavarmasti osaa kyllä sanoa vaimolle että sinä olet mielestäni kaunis. Joku muu syy täytyy olla miksi tuota ei sanoisi, edes vaikka toinen olisi usein pyytänyt, ja mies kyllä vakuuttaisi asian olevan niin että vaimo on kaunis. Vallanhalua sanon minä, tai lapsellisuutta "Sinähän et päätä mitä minä sanon, vaikka olenkin samaa mieltä!" 

Mun mielestä ulkonäön arvostelu on vaan moukkamaista ja se ei siitä vähemmän ahdistavaksi muutu vaikka puoliso rukoilisi polvillaan.

T. Nainen

Ei minuakaan mies ole koskaan kauniiksi sanonut, johtuu varmaan siitä, että en ole kaunis. Päättelin ihan itse. Mutta herkulliseksi se sanoo, ja tuntuu uskovan, että kun lähden jonnekin, miehet ihan tuupertuu ihastuksesta. Minkähänlaista sokeripullaa mahdankaan muistuttaa?

Minusta sanonta ”Kaunista on kaikki mitä katsotaan rakkauden silmin” on tosi kuvaava. Jotenkin ajattelen ja uskon että jos jotakuta oikeasti rakastaa näkee hänet (ulkoisestikin) kauniina ja ihanana vaikka kukaan muu ei niin näkisikään. Siksi vähän ihmettelen kuinka joku voi olla sitä mieltä että oma puoliso/kumppani ei olisi kaunis jos tätä oikeasti rakastaa. Samoin suuren luokan kaunotar/komistus voi muuttua ulkonäöltäänkin omissa silmissä vastenmieliseksi jos ajan myötä luonne muuttuu tai paljastuu inhottavaksi.

87: täysin samaa mieltä, hyvin sanottu!

Vaimoni ei ole koskaan kehunut minua komeaksi.

Mitä tästä pitäisi päätellä mammat? Tuleeko hyvää settiä missä vähän haukutte naisia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun on vaikea ymmärtää, miksi joku odottaa kehuja ulkonäöstään. Mitä väliä sillä on. Miehesi on aika viisas kun ei tuollaiseen seikkaan lähde mukaan. Välittäminen voi näkyä niin monin muin tavoin. Kysy, millä tavoin hän ilmaisee välittämistään?

Riittää kun itse pidät ulkonäöstäsi. Vaan entäpä jos et pidäkään, ja odotatkin ulkoista tukea?

Ymmärrän, että kehuista tulisi hyvä mieli, mut eikö tuo ole vähän lapsellista. Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin - satu tulee mieleen…

Ihan oikeasti ihmettelet huuli pyöreänä näin normaalia asiaa? Onpa erikoista! Kautta aikain on kehuttu omaa siippaa puolin ja toisin, ja haluttu tehdä hänen olonsa mahdollisimman kivaksi, ja elämä mukavaksi myös kehumalla siipan ominaisuuksia. Tätä tinun on todella vaikea ymmärtää? Ja useita peukuttelijoita? Taitaa olla semmoinen haihattelukuvitelma tuo, ja totuus taas jotain ihan muuta ;)

En ole alkuperäinen mutta uskon itse että kautta aikain tai ainakin rakkauteen perustuvien parisuhteiden aikana tuo kehuminen ym on itse asiassa liittynyt lähinnä suhteen alkuhuumaan. Kun on alettu yhdessä rakentaa taloa ja kasvattaa lapsia, kumppanuus ja toimiva arki on riittänyt aika pitkälle. Kautta aikain on kyllä varmasti myös ajoittain tympäännytty suhteen arkistumiseen, osapuolten vanhenemiseen ja itse kunkin huonoihin puoliin ja kyselty, miksei meillä ole enää sellaista kuin alkuaikoina. Mutta alkuhuumalle on oma aikansa, arjelle omansa. Jos emme koskaan tyydy mihinkään, jäämme loppuiäksemme etsimään.

Olen niin onnellinen kumppanista, jonka kanssa on sama näkemys alkuhuuman haihtumisesta. Siis se, että suhde syvenee ja tietynlainen äärikiihkeys tasaantuu, mutta edelleen toinen on upeinta maailmassa, hyviä tekoja tehdään koko ajan ja toiselle puhutaan kauniisti.

Romantiikan saa toki kuolemaan vaalimatta, mutta mikään pakko ei ole näin tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Minusta sanonta ”Kaunista on kaikki mitä katsotaan rakkauden silmin” on tosi kuvaava. Jotenkin ajattelen ja uskon että jos jotakuta oikeasti rakastaa näkee hänet (ulkoisestikin) kauniina ja ihanana vaikka kukaan muu ei niin näkisikään. Siksi vähän ihmettelen kuinka joku voi olla sitä mieltä että oma puoliso/kumppani ei olisi kaunis jos tätä oikeasti rakastaa. Samoin suuren luokan kaunotar/komistus voi muuttua ulkonäöltäänkin omissa silmissä vastenmieliseksi jos ajan myötä luonne muuttuu tai paljastuu inhottavaksi.

Niinpä. Tulee mieleen, että onko kyseessä oikea rakkaus ollenkaan, jos ei näe omaa kumppaniaan hyvän näköisenä? Eri asia sitten sanooko sen, ei kaikki välttämättä vain osaa sanoa, kun ei oikein kuulu suomalaiseen kulttuuriin mikään kehuminen muutenkaan.