Auttaako tupakka laihtumaan, jos syön lähinnä tylsyyteen makeaa jne.?
Minulla on mielenterveysongelmia ja riippuvuuksia syntyy helposti. Päihteistä olen pysynyt erossa, mutta makeita herkkuja menee päivittäin järkyttäviä määriä...toistaiseksi veriarvot ovat olleet hyvät vaikka ylipainoa 50kg, mutta nyt maksa on alkanut mässyilyn takia rasvoittumaan.
En saa itseäni kuriin millään, kun ongelmani ovat niin isoja ja stressaan koko ajan kaikesta. Rauhoittavia lääkkeitä en saa enää, koska olen joutunut syömään niitä paljon aiemminkin. Voisiko tupakasta olla apua tähän kaikkeen?
Olen tietoinen haitoista enkä oleta elämäni parantuvan dramaattisesti, mutta ei tämäkään ihan tervettä ole että mässäilen vaikkapa kokonaisen kuivakakun päivän aikana! Jossei kaapissa ole muuta, syön sitten pelkkää sokeria tai lähden kauppaan, eli sitä on turha ehdottaa. Ateriani ovat periaatteessa kunnossa eikä minulla ole veriarvojen mukaan puutetta mistään.
Kommentit (24)
Kiitos vastauksista!
Minä en oikeastaan edes tykkää makeasta, mutta sen syöminen tylsyyteen ja muutenkin on ollut paha tapa jo vuosia, opin sen lapsena. Käyn toki hoitajalla juttelemassa ongelmistani ja on lääkitys jne., mutta ei näitä asioita ihan viikossa tai parissakaan paranneta...eli asioita käsitellään kyllä, mutta prosessi on hidas.
Sähkötupakkaa mietinkin koska se on siistimpi (ei hajuja yms.), mutta luin jostain että masennuslääkkeitä käytettäessä se ei sovi? Miksiköhän?
ap
[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 17:33"]Kiitos vastauksista!
Minä en oikeastaan edes tykkää makeasta, mutta sen syöminen tylsyyteen ja muutenkin on ollut paha tapa jo vuosia, opin sen lapsena. Käyn toki hoitajalla juttelemassa ongelmistani ja on lääkitys jne., mutta ei näitä asioita ihan viikossa tai parissakaan paranneta...eli asioita käsitellään kyllä, mutta prosessi on hidas.
Sähkötupakkaa mietinkin koska se on siistimpi (ei hajuja yms.), mutta luin jostain että masennuslääkkeitä käytettäessä se ei sovi? Miksiköhän?
ap
[/quote]
Mikä lääkitys? Sekin kun voi aiheuttaa mak.himoa.
Syön serotoniinia ja neuroleptia.
ap
Älkä hemmetissä aloita tupakointia jos olet pystynyt siitä pysymään erossa tähänkin asti. Tupakka ei tylsyyttä tapa vaan sinut.
T: keuhkosyöpäpotilaan vaimo
Nuo neuroleptit voi lisätä ruokahalua, estää sinut tuntemasta kylläisyyttä ja aiheuttaa himon mässyyn, joka tuntuu lähes neuroottisen tarpeelliselta.
Mässäilin jo ennen neurolepteja, mutta voihan se olla joo. Ikävä kyllä joudun jatkamaan näiden syöntiä, muuten vointi menee todella huonoksi.
ap
Itsemurhan tekoon on parempiakin keinoja kuin tupakointi. Esimerkiksi hirttäytymällä tai ampumalla kuolee nopeammin ja kivuttomammin kuin tupakalla.
Älä aloita tupakointia vaan mene vaikka hypnotisoitavaksi tai pienentämään mahalukkua leikkauksella. Tupakka eikä sähkötupakka ratkaise makeanhimoasi.
Tupakka vähentää nälän tunnetta, mutta makean himoa en ole sen huomannut poistavan. Lisäksi jos ap:lla on taipumuksia riippuvuuksien kehittymiseen, niin ei kannata ryhtyä tupakoimaan.
Haluatko ongelmiesi lisäksi vielä lisää ongelmia? Niitä saat tupakasta joka vahingoittaa terveyttä aika paljon.
Itse söin fluoksetiinia vaihdellen 6 vuotta enkä siitä mitään hyötyä saanut. Ainoastaan pysyvän seksuaalisen haluttomuuden (vaikka lopetin lääkkeen vaiva jäi, seksi ei tunnu miltään) ja lääkityksen aikana en tuntenut enään mitään tunteita, olin aivan apaattinen "ihan sama" ihminen. Näitä ssri lääkkeitä en suosittele jatkamaan yhtään jos ne eivät auta.
Voxra voisi toimia, riippuu tietenkin millaisista ongelmista kärsit.se vaikuttaa eri välittäjäaineisiin aivoissa kuin fluoksetiini. Se aktivoi ihmistä, auttaaasennukseen ja vähentää syömistä.
Aloitussivuoireita siinäkin on. Nämä lääkkeet ovat aika yksilöllisiä mutta ssri lääkkeitä kukaan ei kyllä ikinä ole kehunut, enkä minä ainakaan..
Itselläni todettiin vielä kilpirauhasen vajaatoiminta(arvot aika viiteasteikolla vielä) ja se aiheutti minulle kauheaa alakuloa ja mielialanvaihteluita. Lisäsin ruokavaliooni PALJON hyviä rasvoja (hampunsiemenöljy, omega3 kapselit 2000mg/vrk,soijalesitiini, kylmäp.kookosöljy)ja lisäsin proteiinin syöntiä, tein päätöksen syödä SÄÄNNÖLLISESTI päivän aikana oikeaa ruokaa. Kun kilpirauhaslääkitys saatiin kohdilleen niin sain voimia muuttaa ruokavaliota ja jo alkoi makeanhimo vähetä. Ravintoainepuutokset ja väsymys lisäävät makeanhimoa. Kannattaa karsia kaikki valkoinen leipä, pasta ja sokeri pois, kaikki ravinneköyhä,teollinen ruoka pois ja lisätä pähkinöitä, kalaa ja vihanneksia ja marjoja. Se mitä syö, vaikuttaa vahvasti tunteisiin ja oloon. Alkuun kun pääsee niin jossain vaiheessa huomaa että olo ja mieli on parempi. Älä missään nimessä aloita
tupakointia!
T.entinen tupakoiva, teollisia light-tuotteita ja mielialalääkkeitä turhaan syönyt.
Pieni verenkuva ei näytä todellisuudessa paljoakaan.
Ei kannata. Olen 4 vuotta kuivilla ja elämä on mukavaa ilman tupakkaa. Poltin n. 8 vuotta. Hirveä haju vaatteissa ja hiuksissa, koko ajan mielessä vain tupakka, kunnon aleneminen, hengitys vinkui, syyllisyys ja hampaiden mureminen ei ole sen arvoista.
Veriarvot otettiin ihan kunnolla, olikohan 7-8 putkiloa, ei todellakaan mikään "pieni verenkuva".
Kiitos vaan ruokavaliovinkeistä, mutta minulla on ihan oikeita ongelmia, joihin syön vain pakolliset lääkkeet. Rasvojen määrää olen toki lisännyt ja karppasinkin hetken, mutta en jaksanut pitää ruokavaliota yllä.
ap
Oon tupakoitsija ja laihtunut myös tupakan avulla. Ainakin mulle oli tehokkain tapa päästä eroon ylimääräisestä mässäilystä.
Mutta luoja sentään, kun tästä tupakasta ei pääse eroon!!! Mietippä tätä, ennenkun aloitat tupakoinnin:
- Minulle olisi miljoona kertaa hepompaa kuvitella, että luopuisin loppu elämäksen kaikista herkuista, kuin että lopettisin tupakoinnin. Tää on PAAAALJON koukuttavampaa kuin mitkään herkut ikinä!!!!
- Jos haluat terveyden takia laihduttaa, ei tupakka oikeen toimi: tupakointi rasittaa elimistöä yhtä paljon kuin 40kg ylipaino. Lisäksi syöpäriski yms..
- Tuakointi huonontaa hapenottokykyä. Toisin sanoen kunnoltaan saman tasonen tupakoimton saa juoksulenkistä enemmän irti kuin vastaava tupakoiva
Joten: ÄLÄ EDES HARKITSE, puhun kokemuksesta
[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 22:27"]Haluatko ongelmiesi lisäksi vielä lisää ongelmia? Niitä saat tupakasta joka vahingoittaa terveyttä aika paljon.
Itse söin fluoksetiinia vaihdellen 6 vuotta enkä siitä mitään hyötyä saanut. Ainoastaan pysyvän seksuaalisen haluttomuuden (vaikka lopetin lääkkeen vaiva jäi, seksi ei tunnu miltään) ja lääkityksen aikana en tuntenut enään mitään tunteita, olin aivan apaattinen "ihan sama" ihminen. Näitä ssri lääkkeitä en suosittele jatkamaan yhtään jos ne eivät auta.
Voxra voisi toimia, riippuu tietenkin millaisista ongelmista kärsit.se vaikuttaa eri välittäjäaineisiin aivoissa kuin fluoksetiini. Se aktivoi ihmistä, auttaaasennukseen ja vähentää syömistä.
Aloitussivuoireita siinäkin on. Nämä lääkkeet ovat aika yksilöllisiä mutta ssri lääkkeitä kukaan ei kyllä ikinä ole kehunut, enkä minä ainakaan..
Itselläni todettiin vielä kilpirauhasen vajaatoiminta(arvot aika viiteasteikolla vielä) ja se aiheutti minulle kauheaa alakuloa ja mielialanvaihteluita. Lisäsin ruokavaliooni PALJON hyviä rasvoja (hampunsiemenöljy, omega3 kapselit 2000mg/vrk,soijalesitiini, kylmäp.kookosöljy)ja lisäsin proteiinin syöntiä, tein päätöksen syödä SÄÄNNÖLLISESTI päivän aikana oikeaa ruokaa. Kun kilpirauhaslääkitys saatiin kohdilleen niin sain voimia muuttaa ruokavaliota ja jo alkoi makeanhimo vähetä. Ravintoainepuutokset ja väsymys lisäävät makeanhimoa. Kannattaa karsia kaikki valkoinen leipä, pasta ja sokeri pois, kaikki ravinneköyhä,teollinen ruoka pois ja lisätä pähkinöitä, kalaa ja vihanneksia ja marjoja. Se mitä syö, vaikuttaa vahvasti tunteisiin ja oloon. Alkuun kun pääsee niin jossain vaiheessa huomaa että olo ja mieli on parempi. Älä missään nimessä aloita
tupakointia!
T.entinen tupakoiva, teollisia light-tuotteita ja mielialalääkkeitä turhaan syönyt.
[/quote]
Otan kyllä ongelmasi tosissani. Kysyisinkin vain, auttaako fluoksetiini? Jos ei sen voi vaihtaa toiseen.
Onko kilpirauhasarvot katsottu?
Saatko tarpeeksi magnesiumia, kromia, omega 3 ja d-vitamiinia? (Tueksi)
Pystyisitkö tylsyyteen ottaa jonkin harrastuksen joka veisi ajatukset pois turhasta syömisestä?
Tupakka ei minusta kyllä varsinaisesti vie makeannälkää mutta turruttaa toki makuaistia niin asiat ei maistu enää niin hyviltä kuin ennen. Olen samanlainen ihminen kuin sinä ja tuo napostelu on ongelmana vaikka röökaankin. Itse olen ratkaissut ongelman syömällä sokerittomia salmiakkeja, imeskelen niitä kourallisen pitkin päivää ja himot pysyy kurissa. Jos tulee syötyä liikaa niin ripaska lentää :D voithan sä kokeilla mutta itsellä ei ole siis toiminut.
Itse ainakin korvaan tupakalla aterioita ja herkuttelua. Jos tupakkaa ei ole, syön ainakin kolmen ihmisen edestä. Mutta en tosiaankaan suosittele aloittamaan tupakan polttoa ihan vaan laihtumisen takia.
[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 15:34"]
Tupakka ei minusta kyllä varsinaisesti vie makeannälkää mutta turruttaa toki makuaistia niin asiat ei maistu enää niin hyviltä kuin ennen. Olen samanlainen ihminen kuin sinä ja tuo napostelu on ongelmana vaikka röökaankin. Itse olen ratkaissut ongelman syömällä sokerittomia salmiakkeja, imeskelen niitä kourallisen pitkin päivää ja himot pysyy kurissa. Jos tulee syötyä liikaa niin ripaska lentää :D voithan sä kokeilla mutta itsellä ei ole siis toiminut.
[/quote]
Ei makeannälkä lähde makeaa syömällä. Totaalinen kielto on ainoa toimiva keino. Ja se todella toimii!!
[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 15:55"]
Ei ole järkevää korvata epätervettä riippuvuutta vielä pahemmalla. Riippuvuuden taustalla on aina jokin psykologinen ongelma, jota pyrit turruttamaan. Sinun täytyisi käsitellä tuo ongelma, jolloin riippuvuuskäyttäytyminenkin loppuisi.
[/quote]
Höpöhöpö, sokeririippuvuus loppuu kun lopettaa sokerinsyönnin! Se on biologiaa ei psykologiaa!!