Kellään puoliso "paremmasta sos.luokasta"?

Miten järjestitte käytännön seikat?

Itse olen tavannut kivan miehen. Minä asun vuokralla lasteni kanssa. Pärjään taloudellisesti ilman sosiaalitukia, mutta omaisuutta minulla ei ole. Luottotietonikin korjaantuu puolen vuoden päästä ( ja ihan turha mäikätä tästä. Olen silti itsestäni ylpeä, että olen selvinnyt ja maksanut ja kantanut vastuun toisenkin ihmisen menoista, jotka on minulle voitu sysätä ja siksipä olen varovainen etten joutuisi tilanteeseen enään koskaan) eli en voisikaan mitään omistaa.

En ole koskaan ollut rahan perässä enkä voisi uraakaan kamalasti tehdä kun olen kovin sairas ja eläkettä lähinnä ehdoteltu. En ole vielä päättänyt haenko, yritän viimeiseen asti, että voisin tehdä jotain edes kun olen melko nuorikin vielä (eläkettä ajatellen).

En himoitse mitenkään miehen omaisuutta enkä halua kenenkään ajattelevan, että sen vuoksi olisin hänen kanssaan. Miten tulisi toimia? Mies tuskin luopuu talostaan jos muuttaisimme yhteen eli mun olisi melkein pakostakin muutettava hänen luokse lapsineni jos haluan, että se toteutuu. En tahdo kuitenkaan olla hänen armoillaan siten, että meidät voisi koska vaan potkia asunnosta pihalle. Toki jos huonosti menisi niin olisin se joka muuttaa pois, mutta, että se tapahtuisi oikeudenmukaisesti ja lapsianikin kunnioittaen. Myöskään irtaimistostani en ole valmis luopumaan. Eroni vuosia sitten oli niin raskas, että vannoin etten koskaan enän luovu kaikesta toisen vuoksi.

Olisiko hullua ajatella, että irtaimistoni (se mikä ei taloon mahtuisi) vietäisiin varastoitavaksi ja tililläni olisi aina kaiken varalta sellainen summa mikä rittäisi mahdolliseen vuokravakuuteen ja muuttoon tarvittaessa? 

Mitenkäs talon kulut? Mielelläni osallistuisin niihin puoliksi (sekin on paljon näistä menoista eli kk-menoni kasvavat kun taas tuloni pienenee. Miehellä taas menot kevenisi. Ne mitkä ovatkin tälläkin hetkellä yksin hänen), mutta joku pankkilainan lyhennys mietityttää. Kun erossa sitä ei minulle mitään jäisi enkä pyytäisi. Mikä järjestely olisi toimiva? Kun en minäkään vaatisi miestä osallistumaan tyystin henkilökohtaisiin menoihini.

Mies ei tälläisiä mieti, mutta minä tahdon asioiden olevan niin ettei kukaan koskaan voi syyttää minua hyväksikäytöstä. Tämä on ainoa asia mikä estää minua muuttamasta yhteen kun ajattelenkin taloutta.

Muuten en osaisi pitää taloa kotinani jos en ole sinut näiden juttujen kanssa. 

Riittävän iso asia on se, että juuri minun lapseni joutuisi siihen isoimpaan muutokseen. Asuinalueen vaihto, koulun vaihto kaikki mitä siihen liittyy. En voi heitä epävarmalle pohjalle viedä, he ovat nähneet ihan tarpeeksi muutoksia elämässään. Tämä on syy miksi en ole meinannut uskaltaa rakastua ja miehen tulee tämä todella ymmärtää ja ottaa huomioon. Miten toimii mies tässä tilanteessa, joka tekee niin?

Toisaalta olisi sääli jättää elämättä ja kieltäytyä enkä jaksa uskoa, että kukaan tekisi niin tavattuaan ihmisen, joka on aidosti kaikkea sitä mitä on toivonut ja vihdoin olisi mahdollisuus onneen.

En varmasti ole ainoa vastaavassa tilanteessa. Ehkä täällä joku on kokenut saman? Miten teitte ja miten sovitte kaiken?

Vai jätitkö menemättä?