Tajuaako laulutaidottomat itse etteivät osaa laulaa?

Nuo koulujen laulukokeet olivat aivan sairaita: olisi pitänyt osoittaa taitoa, jota ei edes ollut opetettu millään tavalla!

Ei kai niitä enää ole, vai onko...?

En tiedä osaanko vai en? Koulussa joku sanoi joskus että mulla olisi hyvä ääni. Mutta näin vanhemmiten tuntuu että ääni on kärsinyt ja siitä puuttuu voimaa. En kyllä kotona uskalla laulaa jos naapurit kuulee mutta joskus hyräilen vähän.

Mun musiikinopettaja sanoi, että mulla on niin kaunis ääni, että sitä kannattaa säästää...

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin tajuamme, emmekä haluaisi ikinä laulaa, mutta silti koulun laulukokeissa oli pakko koko luokan kuunnellessa ja myöhemminkin on ollut tilaisuuksia joissa jostakin on hullunhauskaa kun kaikki laulavat vuorollaan.

Tämäpä juuri, eikä jäänyt opettajan mielipide epäselväksi. Toivottavasti tuommoista nöyryyrystä ei ole enää. Me ei edes soitettu mitään, ei edes nokkahuilua. Laulettiin vain virsikirjasta tai musiikinkirjasta.

Eli tiedän ja tiedostan enkä laula. Edes hiljaa massojen mukana. Siinäpä mulkoilevat minua.

Mulla on ihan hyvä sävelkorva mutta en ole erityisen hyvä laulaja, koska äänen hallinta on vaan huonolla tasolla.

Laulan kyllä mielelläni helppoja lauluja, mutta liian vaikeita en suostu julkisesti laulamaan koska se kuulostaa omaankin korvaan kauhealta.

Minun miesystäväni ei tunnu itse ymmärtävän, miltä hänen laulunsa kuulostaa. Se on jotenkin ihan täysin monotonista papatusta vailla mitään sävelkorkeuden vaihtelua, ja luulin aluksi, että hän laulaa huonosti vain "läpällä". Kuitenkin hän laulaa ihan samalla tavalla myös kirkossa ja muissa virallisemmissa tilaisuuksissa. 

Totta kai tajuan, mutta jos laulattaa niin minähän laulan, siitä huolimatta. Siinähän itket. ;)

En valitettavasti ole saanut äänestäni paljoa palautetta, joten mulla on aika epäselvä käsitys siitä, miten huono laulaja olen. Pidän itseäni huonona laulajana, mutta en tiedä näenkö realistisesti miten huono olen. Voin olla vielä paljon huonompi tai vähän parempi kuin itse ajattelen.

Mielestäni laulamisessani on eniten vikana ääni, joka on ruma. Eli vaikka rytmi tai nuotit menisikin oikein, niin ei kuulosta hyvältä.

En kehtaa laulaa missään yhteislauluissa, ellei ääneni varmasti katoa muiden äänien alle.

Jonkinlaista rytmi- ja säveltajua varmaan on, mutta oman äänen hallinta ei ole kovin hyvä. Yksin voin kyllä leikkiä olevani hyvä laulaja ja nauttia omasta äänestäni. Oma mielikuvitus tavallaan tekee loput, kun taidot ei riitä. Ihmisten ilmoilla en pysty elämään pelkän mielikuvitusmaailman kautta, koska tulen tietoiseksi siitä, että muut elävät todellisuudessa.

Miten sitä voi omalle lapselle sanoa ettei tämä ole kovin hyvä laulaja?

Mun lapsi tunkee solistiksi koulukonserteissa ym. kun tykkää laulaa mutta kun se ääni... On periaatteessa hyvinkin musikaalinen, soittaa kahta soitinta ja kannattaisi keskittyä ennemmin niihin. Pysyy helpot laulut nuotissa mutta vähänkin haastavampi heittää epävireiseksi ja ääniala on suppea, sekä ääni on muutenkin hyvin hento.

Vierailija kirjoitti:

Totta kai tajuan, mutta jos laulattaa niin minähän laulan, siitä huolimatta. Siinähän itket. ;)

No suakaan ei haittaa jos vingutan veitsellä lautasta tms? Yhtä ikävältä tuntuu.

Eivät. Kaveri on kova arvostelemaan musiikkia mutta vislaa aina päin persettä nuotinvierestä niiden omien lempibiisiensä tahtiin. Musiikin lahja joko on tai sitä ei ole. Riippuu aivoista ja geeneistä.

Kyl mä tajuun. Silti joskus laulattaa. Pöskankos sille.

Minulla on hyvä rytmitaju ja sävelkorva, mutta laulaa en mielestäni osaa. Yritän vältellä lähiöbaareja, sillä karaokeillat ovat minulle pahimmanlaatuista kidutusta. Jopa kiimassa tappelevat kissat kuulostavat paremmalle.

Ei ne tajuu. Eikä sitä, kuinka karmeelta se kuulostaa. Huhhuh.