Hei rokotetta pelkäävä! Mistä lähteestä tietosi pääosin on lähtöisin, jonka takia pelkäät rokotetta?
Kärkkäisellä se on MV-lehti.
Onko se sinulla Seiska?
En tiennytkään, että ihmiset arvostavat Seiskaa ja MV-lehteä noin paljon
Kommentit (1369)
PCR testi on täysin kykenemätön määrittelemään koronavirusta ja antaa 90% väärän tuloksen. Tällä saatiin aikaan bandemia jota oikeasti ei ole olemassa. Flunssaan ja Influenssaan on aina kuollut ihmisiä vauvasta vaariin. Nyt jokainen näihin kuollut kirjataan koronakuolemaksi.
Jos PCR testiä oltaisiin käytetty vaikka vuonna 2017 olisi meillä jo silloin sen mukaan ollut bandemia.
Miksi joku vielä uskoo PCR tuloksiin kun se on ihan virallisen tahon puolestakin myönnetty olevan epäpätevä määrittämääb koronatartunnat?
Vierailija kirjoitti:

Valoja päälle nyt! Koronapandemia on todellisuutta. PCR testi ei liene 100% luotettava, mutta vielä ei ole muita tarpeeksi nopeita ja edullisia testejä jotka olisivat luotettavampia. Ihan oikeasti nyt, koronadenialistit aiheuttavat kiukkua ja myötähäpeää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
PCR testi on täysin kykenemätön määrittelemään koronavirusta ja antaa 90% väärän tuloksen. Tällä saatiin aikaan bandemia jota oikeasti ei ole olemassa. Flunssaan ja Influenssaan on aina kuollut ihmisiä vauvasta vaariin. Nyt jokainen näihin kuollut kirjataan koronakuolemaksi.
Jos PCR testiä oltaisiin käytetty vaikka vuonna 2017 olisi meillä jo silloin sen mukaan ollut bandemia.
Miksi joku vielä uskoo PCR tuloksiin kun se on ihan virallisen tahon puolestakin myönnetty olevan epäpätevä määrittämääb koronatartunnat?Valoja päälle nyt! Koronapandemia on todellisuutta. PCR testi ei liene 100% luotettava, mutta vielä ei ole muita tarpeeksi nopeita ja edullisia testejä jotka olisivat luotettavampia. Ihan oikeasti nyt, koronadenialistit aiheuttavat kiukkua ja myötähäpeää.
Koronavirus on todellisuutta, mutta koronabandemia ei sitä ole!

Ihan oikeasti, pandemiakin on todellisuutta. Nyt niitä valoja päälle! Jos koronapandemiaa ei olisi, ei siitä revittäisi juttujakaan eikä rokotteitakaan olisi kehitetty. Ajattelepa vähän, ennen kuin lauot ihan sitä itseään.

Vaikea ottaa vakavasti henkilöä, joka kirjoittaa bandemia.

Laita itse "valoja pääälle", mikä ärsyttävä sanonta muuten 🙄.
Jos uskot sokeasti valtamediaa niin ole hyvä ystävä nyt onnellinen piikkeinesi! Tunnet olevasi nyt turvassa, joten miksi vauhkoat täällä?

Harmi että et sen vuoksi ymmärtänyt tekstin sisältöä 🤷🏻♀️. Korvaa sana bandemia sanalla pandemia, ehkä se sitten avautuu.

Kyse ei ole sokeasta uskosta, vaan siitä, että on tarpeeksi kykyä lähdekritiikkiin etten usko mitä hörhömediassa ja hörhöjen sometileillä väitetään. Koronatilanne ei todellakaan helpota, ellei rokotekattavuus ole mahdollisimman suuri. Tämä on faktaa.
En uskalla. Koska sivustolla ei ole mahdollisuutta kieltää evästeiden käyttöä. Aivan samoin kuin korona-asiointiin liittyvillä viranomaissivustoilla. En ymmärrä tätä. Koronan nojalla ei ole tiettävästi poikettu velvollisuudesta huolehtia siitä, että ihmiset voivat surffata netissä valiten pitää yksityisyytensä. Haluaisin, että voisin asioida omissa terveysasioissani yksityisesti ja tietoa netistä haen vain sellaisilta sivuilta, joilla noudatetaan tietosuoja-asetuksen vaatimuksia. Kiinnostava tietenkin mainitsemasi sivusto, ja tiedän, että itse koronaviruksen alkuperä on hämärä. Kyllä ydinpommikin aikanaan todellakin kehitettiin ja sitä käytettiin tappaen ihmisiä hirvittävät määrät julmasti, ja biologisten ja kemiallisten aseiden kehittämistä Kiinassa en osaa edes epäillä, mutta en halua tietoa tahoilta, jotka eivät anna minun sitä etsiä työntämättä väkisin omia ja kumppaneidensa evästeitä laitteisiini. En myöskään avaa korona-aiheisia video- tai muita linkkejä, joita en ole itse pyytänyt. Ihan periaatteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa lukea tosiasioita tuosta Montagnierista
https://www.politifact.com/factchecks/2021/may/28/viral-image/no-french…
https://www.reuters.com/article/factcheck-health-coronavirus-idUSL2N2ND…
https://www.timesnownews.com/health/article/fact-check-no-nobel-laureat…
"Several alarmists have posted a fake claim that Montagnier said that all those who have been vaccinated against COVID will die in 2 years."
-
Myös se man-made väite on vähintäänkin kiistanalainen, mutta sitähän ei kukaan voi täysin 100% kiistää. Mutta hänellä on ikää jo 90, ei kai vain ole alkanut vipata yliskamarissa ja muisti pettää?
Kannattaisi opetella kuitenkin lukemaan englantia ennen kuin alkaa tekemään johtopäätöksiä. Nimenomaan noissa jutuissa, tai ainakin Reutersin ja Politifactin jutussa, siis sanotaan, että Montagnier ei ole sanonut, että rokotetut kuolevat 2 vuodessa. Siis hän nimenomaan ei ole sanonut niin, mutta hänen on väitetty sanoneen niin.
Montagnierin puheita on tietenkin vaikea ymmärtää ranskan kielellä, mutta jos saat käännettyä itsellesi ne pari haastattelua, joissa hän itse puhuu koronasta, niin ymmärrät myös millaista varovaisuutta hän noudattaa asioissa, joista on epävarma.
Mitä tulee man made- väitteeseen, sitä tutkitaan nyt Yhdysvalloissakin varteenotettavana vaihtoehtona, sen jälkeen kun Washington Post sai haltuunsa tietoa, jota viranomaisilla oli asiasta ollut entuudestaan. Montagnierin em. väitettä (man made) on tukenut myös mm. prof, Giuseppe Tritto, joka julkaisi aiheesta kirjan viime syksynä, ja hän toisin kuin Montagnier, avaa asian taustoja paljon enemmän.
Montagnier ei myöskään ole ainakaan tiettävästi esim. kehottanut ihmisiä olemaan hankkimatta rokotetta, vaikka on vastustanut massarokotteita keinona taistella viruksia vastaan ja esittänyt että massarokotukset voivat aiheuttaa viruksen mutatoitumisen aina vain vaarallisemmaksi.
Intiassa on jokin aika sitten näemmä laaja joukko tutkijoita vedonnut hallintoon sen eteen, että massarokotuksia ei järjestettäisi vaan suojattaisiin rokotteilla vain heikoimpia ryhmiä.
Man made- hypoteesi on kaikesta päätellen ollut alusta alkaen varteenotettava hypoteesi koronan alkuperän selvittämiseksi, mutta se on poliittisista syistä teilattu ja leimattu salaliittoteoriaksi. Kiina etunenässä, ja länsimaat perässä Kiinan toivomusten mukaisesti.
Tämä ei sitten ollut mikään kannanotto rokotteen ottamisen puolesta tai vastaan, jokaisella on oikeus se itse valita, mutta olisi hyvä olla uskomatta kaikkeen ja leimata kaikkea pahaksi, joka ei mahdu omaan maailmankuvaan, vaikka todellisuuden kestäminen on tietenkin näinä aikoina varsinkin monille vaikeaa.
Uskallatko itse katsoa tämän loppuun asti:
https://rapsodia.fi/koronaviruksen-patenttitiedot-paljastavat-biologise…

Tämä viesti jäi virheellisesti irralleen kysymyksestä johon sillä vastattiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omasta intuitiosta. Sitä pitää kuunnella.
Nyt tuli päivän paras. Liskouskovaisen intuitio peittoaa huippututkijat.
Kun niin paljon tunnut luottavan auktoriteetteihin ja huippututkijoihin, niin kerro minulle kuinka yksimielisiä maailman huppututkijat ovat? Mikä on heidän yksiselitteinen tuloksensa, kuinka paljon paremman elämän ihminen Suomessa elää, jos hän ottaa rokotteen verrattuna siihen, ettei ota rokotetta?
Tunnetko todennäköisyyden käsitettä?
Tällaisissa kysymyksissä ei ole yksiselitteisiä lukuja yksittäisen ihmisen kohdalla, mutta kylläkin tarkkoja todennäköisyyksiä sille, että sadasta ihmisestä useamman elämä on ehdottomaati parempaa rokotteella kuin ilman rokotetta.Tieteessä pitää määritellä, mitä tarkoittaa parempi elämä. Tässä se voi olla esim., että rokotteella elämä ilman koronan vakavia muotoja, ilman long covid-oireita ja pienempi stressi siitä, että altistaa muita näille.
Jos sairaalakapasitwetti loppuu, todennäköisyys sille, että elämämme muuttuu huomasin esim. Onnettomuustilanteessa, nousee todella nopeasti.
Aina on myös riski saada rokotteesta haittoja. Sen voi kuitenkin aivan yksiselitteisesti laskea, että terveen ihmisen kohdalla tämä riski on pienempi kuin riski saada vakavia ongelmia koronasta. Jotkut sairaudet muuttavatat tilanteen niin, että rokotetta ei voi ottaa. Rokotettuja suojelemme näitä ihmisiä.
Hauskaa, että otit todennäköisyyden käsitteen esille, sillä nimenomaan sitä itse käytän arvioinnissani :) Tilastojen mukaan ei ole mitenkään todennäköistä, että esim. alle 20v saisi vakavia ongelmia koronasta. Suorastaan mitättömän epätodennäköistä. Samoin ihan kaikille ihmisille paitsi riskiryhmäläisille se on hyvin epätodennäköistä. Sitten voit katsoa influenssan tilastoja, niin huomaat, että itseasiassa koronaan kuolee yhtä todennäköisesti kuin influenssaan. Näitä voisi jatkaa loputtomiin.
Ongelmallista on, että eläessään näissä "minun ei tarvitse välittää koronasta koska se ei todennäköisesti ole minulle kohtalokas" -ihmisissä korona mutatoituu, varsinkin jos heitä on paljon. Koko Suomen (ja monen muun maan) rokotusohjelma perustuu siihen, että kun kaikki, jotka vaan voidaan, rokotetaan, tauti ei kierrä yhteiskunnassa häiriköimässä ja näin vakavalla taudille alttiita henkilöt ovat paremmin turvassa.
Rokotukset nimenomaan tässä tapauksessa luovat niitä variantteja. Sehän näiden uuden ajan mrna-rokotteiden ongelma onkin ollut. Niitä on tutkittu jo pitkään eivätkä ole päätyneet käyttöön aikasemmin kun suoja ei ole ollut riittävän tehokas ja riski varianttien muodostumiselle. Nyt jouduttiin kuitenkin ottaa kun oli kiire saada rokotus markkinoille ja niiden valmistus on nopeampaa. Ajateltiin kai että huonokin on parempi kuin ei mitään. Seuraukset näämme tulevaisuudessa. Pidetään peukkuja että kaikki menisi hyvin kuitenkin. Usko silti tässä on koetuksella.

Mä en ainakaan ole koskaan sanonut, etteikö tämä virus voisi olla ihmisen tekemä. Suhtaudun skeptisesti siihen, että monille viruksille tyypilliset yhteiset osat ovat osoitus tästä, koska Nobel-palkittu Montagnier sanoo niin.
Sinulla varmasti on viruksista enemmän tietoa kuin minulla. En tiedä, oletko kuunnellut miten hän on asian perustellut, so. millä tavoin nämä osat ovat järjestäytyneet, tai perehtynyt siihen mitä prof. Tritto on asiasta kirjoittanut. Pystyn kuitenkin lukemaan, että se hypoteesi, joka on aggressiivisesti teilattu salaliittoteoriana ja ollut noitavainoja muistuttavan polemiikin kohteena, on nyt tunnustettu mahdolliseksi, ja monet jotka ovat sen aiemmin yksioikoisesti sulkeneet pois mahdottomana nyt kertovat, että ovat aina pitäneet sitä mahdollisena. Sellainen aiheuttaa hämmennystä ja vie ihmisiltä luottamusta siihen tietoon, mitä heille tarjotaan, ja hyvästä syystä. Olisin toivonut, että suomalaisesta mediasta ja alan tiedepiireistä olisi löytynyt aivoja käsitellä asiaa jollain muulla tavalla kuin teilaamalla sen horinana. Tämä epäluottamus jatkuu nyt sitten rokotteisiin, kiitos poliitikot, alan hiljaiset ja pelkurimaiset asiantuntijat ja kritiikitön media.

☝🏻 Rapsodia on amerikkalainen babtistipapin maksama aivopesusivusto.

Oletko miettinyt että tuo Montage ei ole sama tyyppi kuin se Nobel palkinnon voittaja. Ihan erinnäköinen nyt kuin 2015

☝🏻 Tuossa tämän vuoden itse oppinut virulogian professori selittää omia.

En ole huomannut, että Montagnier olisi eri näköinen kuin 2015. Nobelin hän voitti vuotta 2008, joten voihan se olla että on tullut joku ryppy lisää.

https://rapsodia.fi/koronaviruksen-patenttitiedot-paljastavat-biologise…☝🏻 Rapsodia on amerikkalainen babtistipapin maksama aivopesusivusto.
Niin on. Joten se ei ole luotettava lähde. Edes jotain lähdekritiikkiä, jookos?
Vierailija kirjoitti:
Tiesittekö, että tämä Nobel-palkittu Montagnier on myös sitä mieltä, että HI-virus voitetaan luonnonmukaisen keinoin?
https://mumbaimirror.indiatimes.com/mumbai/other/hiv-discoverer-bats-fo…
Hän on ollut pro-homeopatia, anti-rokotus jo ennen koronaa. Ei kuulosta kauhean tieteelliseltä.
En ymmärrä, mikä on se syy, että täällä meidän peräkylissä halutaan tätä tiedemiestä halventaa, jota on lyömällä lyöty nyt puolentoista vuoden ajan sen vuoksi, että hän uskalsi väittää, että korona on ihmisen tekemä virus. Tai valitettavasti taidan ymmärtää, syy on poliittinen.
Ja ihan sama mitä Mumbain sanomat on vuonna 2015 kirjoittanut, mistä lienetkin nykäissyt näppärästi tuon linkkisi tarkoituksenasi mustamaalata häntä rokotevastaiseksi.
Montagnierin nimeä on käytetty väärin trollaten, että hän olisi väittänyt rokotettujen kuolevan 2 vuoden sisällä. Missään vaiheessa hän myöskään ei ole suositellut sitä, että ihmiset eivät ottaisi rokotteita, vaan kritisoinut massarokotuksia katsoen, että ne voivat aiheuttaa virusten mutatoitumista entistä vaarallisemmiksi.
Kun etsit hänestä tietoa, löydät ainakin kymmeniä propagandavideoita, joissa väitetään sitä ja tätä, mutta vain pari hänen omaa haastatteluaan.
Suosittelisin kaikille Montagnierin näkemyksistä kiinnostuneille saati niihin vetoaville, että tutustutte siihen, mitä hän itse sanoo. Ja hän ei ole ainoa tiedemies, jonka nimeä on käytetty näin, propagandatarkoituksiin. Kenen intressissä lopulta, en osaa sanoa, mutta 'rokotevastaisten' lipunkantajiksi nämä henkilöt on leimattu, vaikka eivät ole kehottaneet olemaan ottamaan rokokotetta kukaan: Montagnier, Tritto tai Honjo.
Tähän masinointiin ei pysty muuta kuin isolla rahalla maksettu 'viestintä'koneisto. Ja sellaisten käyttäminen ei ole tavatonta missään poliittisissa piireissä, joilta vain rahaa siihen löytyy, ja isoilla diktatuureilla erityisesti on tapana tällä tavoin ylläpitää mainettaan niin kotimaissa kuin kansainvälisesti. Niiden propagandakoneistot palkkaavat sitten kansainvälisiä viestintätoimistoja levittämään propagandaa puolestaan, siis ostavat 'viestintäkonsultointipalveluita', ja osa tätä viestintäkonsultointia ovat palkatut paikalliset 'mielipidekirjoittelijat' ja 'somettajat', joita löytyy sitten somesta ja näiltä keskustelupalstoilta.
On täälläkin annettu jo video suomeksi jossa siitä on ihan alussa jo! Selaahan nyt vähän.