oletko saanut kuolleen ihmisen näkemisestä traumoja?

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 16:31"]Taisin olla n 13-vuotias kun ajettiin kolaripaikan ohi ja pysähdyttiin siihen. Kurkkasin ikkunasta ulos ja näin kovia kokeneen ruumiin siinä metrin päässä. Enpä oo nähny painajaisia enkä miettinyt asiaa kummemmin.
[/quote]
Lapsille ja teineille ei juurikaan jää traumoja asoista, jotka ei kosketa heitä. Tutkittu juttu. Olen itse lapsena ja nuorena nähnyt ruumita, jopa tapon. Ei traumoja näistä. Aikuisena nähdystä junan alle jäänestä tuli ahdistus pitkäksi aikaa.

Olin 11-vuotias, kun pappani kuoli ja halusin jostain syystä käydä katsomassa häntä kappelissa. Tapahtuma ei varsinaisesti jättänyt mitään traumoja, mutta isäni ruumista en enää halunnut muutama vuosi myöhemmin nähdä. Halusin muistaa isäni sellaisena kuin hän oli eläessään, sillä tiesin kuvan kuolleista kasvoista jäävän kuitenkin joksikin aikaa mieleen kummittelemaan.

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 16:40"]Ja sitten pitää siitä aiheesta tehdä asiaa täällä. Mitä kova jannu 14v
[/quote]

tuosta on kyllä jo kohta kymmenen vuotta aikaa. Ja olen nainen. Mutta aika lähelle hei!

Ap

Mä elvytin teininä omaa isääni ja silti en saanut traumoja. Tiesin jo aloittaessani, ettei elvytys auta, mutta silti jatkettiin ambulanssin tuloon saakka. Minusta oli jopa parempi että olin paikalla, ei jäänyt jossiteltavaa. Tiesin että mitään ei olis enempää voitu tehdä. Ja onneksi isä kuoli kotona, sekin jollain tavalla lohdutti.

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 16:45"][quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 16:40"]Ja sitten pitää siitä aiheesta tehdä asiaa täällä. Mitä kova jannu 14v
[/quote]

tuosta on kyllä jo kohta kymmenen vuotta aikaa. Ja olen nainen. Mutta aika lähelle hei!

Ap
[/quote]
Ja ilmeisesti ihan lapsi vielä, kun toi kommentti oli ketjun ainoa, johon osaat ottaa kantaa.

Sairaanhoitajana olen paljon nähnyt kuolleita ihmisiä. Kerran olen saanut jonkinlaisen trauman ja todella ahdistavan olon, kun nuori pahoin loukkaantunut ihminen menehtyi mittavasta elvytyksestä huolimatta.

No mä olen se toisen ketjun ap.

Ei mua kuolleen näkeminen kauhistuta, olen ennenkin nähnyt. Se kauhistuttaa kun nuori mies kuolee käsiin. Jos olisin vaaan tämän kuollen nähnyt kauempaa, niin ei hätää.. Nyt ahdistaa, kun tää oli paljon enemmän kuin pelkkää näkemistä.

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 16:39"]

On eri juttu yrittää elvyttää kuin vaan vilkaista tai katsoa ohimennessään. Elvyttäjälle tilanne muuttuu henkilökohtaisemmaksi.

[/quote]  No se varmaan riippuu ihmisestä. Minusta kuolema on niin luonnollinen asia, ettei ainakaan oudon ihmisen kuolleena näkeminen tai edes elvyttäminen mitään kriisiä tuo. Tuttu on eri asia, koska hänen kuolemaansa suree

Ihmiset ovat niin etääntyneet luonnosta, että eivät halua edes ajatella kuolemaa. Se on ihan luonnollista ja normaalia ja koskee myös meitä jokaista joku päivä.

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 17:09"][quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 16:39"]

On eri juttu yrittää elvyttää kuin vaan vilkaista tai katsoa ohimennessään. Elvyttäjälle tilanne muuttuu henkilökohtaisemmaksi.

[/quote]  No se varmaan riippuu ihmisestä. Minusta kuolema on niin luonnollinen asia, ettei ainakaan oudon ihmisen kuolleena näkeminen tai edes elvyttäminen mitään kriisiä tuo. Tuttu on eri asia, koska hänen kuolemaansa suree

Ihmiset ovat niin etääntyneet luonnosta, että eivät halua edes ajatella kuolemaa. Se on ihan luonnollista ja normaalia ja koskee myös meitä jokaista joku päivä.
[/quote]

Juu se on ihan ihmiskohtaista kyllä, MUTTA tiedän monta monta hoitajaa ja lääkäriä (itseni mukaan lukien), jota koskettaa oikeasti lapsen tai nuoren kuolema siinä vaiheessa, kun elvytys ei ole onnistunut ja potilas menehtyy siihen käsiin. Todella kylmä ja tunteeton ihminen saa olla, jos sellainen ei kouraise millään tavalla. Vanhuksien kuolemat ovat yleensä luonnollisia ja ne eivät kosketa samalla tavalla.

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 17:13"]

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 17:09"][quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 16:39"] On eri juttu yrittää elvyttää kuin vaan vilkaista tai katsoa ohimennessään. Elvyttäjälle tilanne muuttuu henkilökohtaisemmaksi. [/quote]  No se varmaan riippuu ihmisestä. Minusta kuolema on niin luonnollinen asia, ettei ainakaan oudon ihmisen kuolleena näkeminen tai edes elvyttäminen mitään kriisiä tuo. Tuttu on eri asia, koska hänen kuolemaansa suree Ihmiset ovat niin etääntyneet luonnosta, että eivät halua edes ajatella kuolemaa. Se on ihan luonnollista ja normaalia ja koskee myös meitä jokaista joku päivä. [/quote] Juu se on ihan ihmiskohtaista kyllä, MUTTA tiedän monta monta hoitajaa ja lääkäriä (itseni mukaan lukien), jota koskettaa oikeasti lapsen tai nuoren kuolema siinä vaiheessa, kun elvytys ei ole onnistunut ja potilas menehtyy siihen käsiin. Todella kylmä ja tunteeton ihminen saa olla, jos sellainen ei kouraise millään tavalla. Vanhuksien kuolemat ovat yleensä luonnollisia ja ne eivät kosketa samalla tavalla.

[/quote]  tuota, kuuluuko hoitajan vaatimuksiin myös se, että jokaisen kuoleman pitää oikein kouraista. Muuten on kylmä ja tunteeton ihminen.

Et ole kuullut ammatillisuudesta. Ei jokaisen kuoleman jälkeen voi hakea kriisiapua ja lamautua. Työvuoro on tehtävät loppuun ja mentävä kotiin elämään vapaa-aikaa.

Nämä asiat on tehtävä selväksi itselle, jos hoitoalalle alkaa. Jos romahtaa jokaisen oudon ihmisen kuoleman vuoksi, kannattaa harkita alan vaihtoa

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 16:35"]

Tuli vaan mieleen tuosta toisesta ketjusta missä joku kyseli kriisiapua, että onko toi normaalia? Olenko kylmä ihminen? Ap

[/quote]

Kuolleen ihmisen näkeminen ei ole se juttu vaan se että toinen ihminen kuolee käsiin vaikka tätä yrittää auttaa parhaansa mukaan. Se on järkyttävä juttu sellaiselle  joka joutuu tilanteeseen täysin yllättäen, ilman kokemusta vastaavasta.

On ihan normaalia että tapahtuma järkyttää pahasti ja jää mieleen pyörimään.  Omasta kokemuksesta voin sanoa että asian läpikäyminen etenkin ammattilaisen kanssa auttaa.

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 16:35"]

Tuli vaan mieleen tuosta toisesta ketjusta missä joku kyseli kriisiapua, että onko toi normaalia? Olenko kylmä ihminen? Ap

[/quote]

Mä ajattelen, että ton toisen ketjun ap ahdistui enemmän siitä ettei kyennyt auttamaan. Ei niinkään varsinaisesti ruumiista. En ole se ap, mutta tiedän ton tunteen :(

En ole saanut traumoja. Olen nähnyt/löytänyt viisi ihmistä kuolleena. En ole terveysalalla.

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 17:18"][quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 17:13"]

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 17:09"][quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 16:39"] On eri juttu yrittää elvyttää kuin vaan vilkaista tai katsoa ohimennessään. Elvyttäjälle tilanne muuttuu henkilökohtaisemmaksi. [/quote]  No se varmaan riippuu ihmisestä. Minusta kuolema on niin luonnollinen asia, ettei ainakaan oudon ihmisen kuolleena näkeminen tai edes elvyttäminen mitään kriisiä tuo. Tuttu on eri asia, koska hänen kuolemaansa suree Ihmiset ovat niin etääntyneet luonnosta, että eivät halua edes ajatella kuolemaa. Se on ihan luonnollista ja normaalia ja koskee myös meitä jokaista joku päivä. [/quote] Juu se on ihan ihmiskohtaista kyllä, MUTTA tiedän monta monta hoitajaa ja lääkäriä (itseni mukaan lukien), jota koskettaa oikeasti lapsen tai nuoren kuolema siinä vaiheessa, kun elvytys ei ole onnistunut ja potilas menehtyy siihen käsiin. Todella kylmä ja tunteeton ihminen saa olla, jos sellainen ei kouraise millään tavalla. Vanhuksien kuolemat ovat yleensä luonnollisia ja ne eivät kosketa samalla tavalla.

[/quote]  tuota, kuuluuko hoitajan vaatimuksiin myös se, että jokaisen kuoleman pitää oikein kouraista. Muuten on kylmä ja tunteeton ihminen.

Et ole kuullut ammatillisuudesta. Ei jokaisen kuoleman jälkeen voi hakea kriisiapua ja lamautua. Työvuoro on tehtävät loppuun ja mentävä kotiin elämään vapaa-aikaa.

Nämä asiat on tehtävä selväksi itselle, jos hoitoalalle alkaa. Jos romahtaa jokaisen oudon ihmisen kuoleman vuoksi, kannattaa harkita alan vaihtoa
[/quote]

Hmm, en ole ikinä romahtanut ja todellakin saa henkistä tukea ja keskusteluapua, jos sellaista tarvitsee tuollaisissa tilanteissa. Kyllä tässä hoitajan uraa on kertynyt monta vuotta ja teholla työskentelen. On tullut kokeiltua ensiapua, viodeosastoja, poliklinikoita, leikkuria... En ole vielä romahtanut yhdenkään ihmisen kuolemasta, mutta kyllä jotkut kuolemat ja elvytyksen "epäonnistuminen" kouraisee aina joskus :)

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 18:09"]

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 17:18"][quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 17:13"] [quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 17:09"][quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 16:39"] On eri juttu yrittää elvyttää kuin vaan vilkaista tai katsoa ohimennessään. Elvyttäjälle tilanne muuttuu henkilökohtaisemmaksi. [/quote]  No se varmaan riippuu ihmisestä. Minusta kuolema on niin luonnollinen asia, ettei ainakaan oudon ihmisen kuolleena näkeminen tai edes elvyttäminen mitään kriisiä tuo. Tuttu on eri asia, koska hänen kuolemaansa suree Ihmiset ovat niin etääntyneet luonnosta, että eivät halua edes ajatella kuolemaa. Se on ihan luonnollista ja normaalia ja koskee myös meitä jokaista joku päivä. [/quote] Juu se on ihan ihmiskohtaista kyllä, MUTTA tiedän monta monta hoitajaa ja lääkäriä (itseni mukaan lukien), jota koskettaa oikeasti lapsen tai nuoren kuolema siinä vaiheessa, kun elvytys ei ole onnistunut ja potilas menehtyy siihen käsiin. Todella kylmä ja tunteeton ihminen saa olla, jos sellainen ei kouraise millään tavalla. Vanhuksien kuolemat ovat yleensä luonnollisia ja ne eivät kosketa samalla tavalla. [/quote]  tuota, kuuluuko hoitajan vaatimuksiin myös se, että jokaisen kuoleman pitää oikein kouraista. Muuten on kylmä ja tunteeton ihminen. Et ole kuullut ammatillisuudesta. Ei jokaisen kuoleman jälkeen voi hakea kriisiapua ja lamautua. Työvuoro on tehtävät loppuun ja mentävä kotiin elämään vapaa-aikaa. Nämä asiat on tehtävä selväksi itselle, jos hoitoalalle alkaa. Jos romahtaa jokaisen oudon ihmisen kuoleman vuoksi, kannattaa harkita alan vaihtoa [/quote] Hmm, en ole ikinä romahtanut ja todellakin saa henkistä tukea ja keskusteluapua, jos sellaista tarvitsee tuollaisissa tilanteissa. Kyllä tässä hoitajan uraa on kertynyt monta vuotta ja teholla työskentelen. On tullut kokeiltua ensiapua, viodeosastoja, poliklinikoita, leikkuria... En ole vielä romahtanut yhdenkään ihmisen kuolemasta, mutta kyllä jotkut kuolemat ja elvytyksen "epäonnistuminen" kouraisee aina joskus :)

[/quote]  Totta kai työssään epäonnistuminen kouraisee. Joka alalla.

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 18:10"]

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 18:09"]

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 17:18"][quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 17:13"] [quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 17:09"][quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 16:39"] On eri juttu yrittää elvyttää kuin vaan vilkaista tai katsoa ohimennessään. Elvyttäjälle tilanne muuttuu henkilökohtaisemmaksi. [/quote]  No se varmaan riippuu ihmisestä. Minusta kuolema on niin luonnollinen asia, ettei ainakaan oudon ihmisen kuolleena näkeminen tai edes elvyttäminen mitään kriisiä tuo. Tuttu on eri asia, koska hänen kuolemaansa suree Ihmiset ovat niin etääntyneet luonnosta, että eivät halua edes ajatella kuolemaa. Se on ihan luonnollista ja normaalia ja koskee myös meitä jokaista joku päivä. [/quote] Juu se on ihan ihmiskohtaista kyllä, MUTTA tiedän monta monta hoitajaa ja lääkäriä (itseni mukaan lukien), jota koskettaa oikeasti lapsen tai nuoren kuolema siinä vaiheessa, kun elvytys ei ole onnistunut ja potilas menehtyy siihen käsiin. Todella kylmä ja tunteeton ihminen saa olla, jos sellainen ei kouraise millään tavalla. Vanhuksien kuolemat ovat yleensä luonnollisia ja ne eivät kosketa samalla tavalla. [/quote]  tuota, kuuluuko hoitajan vaatimuksiin myös se, että jokaisen kuoleman pitää oikein kouraista. Muuten on kylmä ja tunteeton ihminen. Et ole kuullut ammatillisuudesta. Ei jokaisen kuoleman jälkeen voi hakea kriisiapua ja lamautua. Työvuoro on tehtävät loppuun ja mentävä kotiin elämään vapaa-aikaa. Nämä asiat on tehtävä selväksi itselle, jos hoitoalalle alkaa. Jos romahtaa jokaisen oudon ihmisen kuoleman vuoksi, kannattaa harkita alan vaihtoa [/quote] Hmm, en ole ikinä romahtanut ja todellakin saa henkistä tukea ja keskusteluapua, jos sellaista tarvitsee tuollaisissa tilanteissa. Kyllä tässä hoitajan uraa on kertynyt monta vuotta ja teholla työskentelen. On tullut kokeiltua ensiapua, viodeosastoja, poliklinikoita, leikkuria... En ole vielä romahtanut yhdenkään ihmisen kuolemasta, mutta kyllä jotkut kuolemat ja elvytyksen "epäonnistuminen" kouraisee aina joskus :)

[/quote]  Totta kai työssään epäonnistuminen kouraisee. Joka alalla.

[/quote]

Onko se epäonnistumista, vaikka elvytys ei onnistu, jos kaikki siinä on tehty oikein?

On nimittäin aika tulla ja aika lähteä.

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 16:47"][quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 16:45"][quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 16:40"]Ja sitten pitää siitä aiheesta tehdä asiaa täällä. Mitä kova jannu 14v
[/quote]

tuosta on kyllä jo kohta kymmenen vuotta aikaa. Ja olen nainen. Mutta aika lähelle hei!

Ap
[/quote]
Ja ilmeisesti ihan lapsi vielä, kun toi kommentti oli ketjun ainoa, johon osaat ottaa kantaa.
[/quote]

mulla loppu tauko ja jouduin palaamaan töihin. :)

ap

Joku täällä sanoi että lapsille/teinille ei jäisi niin helposti traumoja. Tuossa saattaa kyllä olla jotain perää. Mutta toisaalta, onko ne ikärajat peleissä ja leffoissa ihan turhaa?

Nyt kun ajattelee, se on kyllä eri asia jos joutuu elvyttämään. Perskule pitäis jostain varmaan kerrata tuotakin asiaa ja toivoa että ei ikinä joutuis sitä tekemään.

Mutta kiitos! Annoitte paljon uusia näkökulmiä ja uutta pohtimisen aihetta.

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 20:22"]Joku täällä sanoi että lapsille/teinille ei jäisi niin helposti traumoja. Tuossa saattaa kyllä olla jotain perää. Mutta toisaalta, onko ne ikärajat peleissä ja leffoissa ihan turhaa?

Nyt kun ajattelee, se on kyllä eri asia jos joutuu elvyttämään. Perskule pitäis jostain varmaan kerrata tuotakin asiaa ja toivoa että ei ikinä joutuis sitä tekemään.

Mutta kiitos! Annoitte paljon uusia näkökulmiä ja uutta pohtimisen aihetta.
[/quote]

Tämä siis ap

Omien läheisten näkeminen kuolleena on tavallaan ollut raskasta mutta toisaalta helpottavaa.

Oman äidin kuoltua hoidin hänet hoitajan kanssa kuntoon, äiti halusi tietysti ortodoksina olla näteissä vaatteissa ja hiukset kammattuina. Laitoin vielä kädet ristiin, ikonin ja kukan rinnalle itse. Sattui vielä olemaan ortodoksi hoitaja vuorossa, joka lauloi äidille sopivat troparit (värssyt). Vastoin tapaa en pukenut äidille kenkiä jalkaan vaan lämpimät villasukat, hänellä kun oli tapana palella jaloista.

Tuollaiset tavat ja tekemiset on lohduttavia omaisille ja viimeinen palvelus poismenneelle. En siis kokenut traumattiseksi mutta vaati kyllä henkisiä voimia tuossa tilanteessa.