Lue keskustelun säännöt.
Jos mies muuttaa omistusasuntooni asumaan kanssani...
18.08.2021 |
...niin mikä olisi kohtuullinen osuus hänen maksaa asumiskustannuksista?
Olisiko se a) puolet asunnon markkinahintaisesta vuokrasta b) puolet hoitovastikkeesta ja asuntolainan koroista vai c) joku muu summa, mikä? Perustelut myös kuulisin mielelläni.
Tämä nyt sillä oletuksella, että mies ei pysty saamaan asuntolainaa ja ostamaan puolia asunnosta, jolloin kulut menisi automaattisesti puoliksi.
Kommentit (262)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolet hänen oman asuntonsa tuottamasta tuotosta, joka vapautuu tuottoon kun hän muuttaa asuntoosi. Lisäksi puolet juoksevista kuluista.
Aivan oikea tapahan olisi maksaa puolet markkinavuokrasta, mutta esittämäni tapa ottaa paremmin huomioon osapuolten eritasoisen varallisuuden, mutta osallistaa molemmat oman varallisuutensa osalta. Varallisuuksien erotus menee parisuhteen hyväntekeväisyyteen.
Siis oletat tässä, että molemmat ovat niin varakkaita, että omistavat omistusasunnon, edes velallisen sellaisen. Silloin tietenkin, jos asuntoon muuttava saa vuokratuloja vapaaksi jäävästä asunnosta, se on eri asia.
Monesti kuitenkin on niin, että se joka asuu vuokra-asunnossa, jolla ei ole varallisuutta, muuttaa toisen omistusasuntoon. Tällöin ei ole oikein ottaa "vuokraa" toiselta, sillä kyseessä on parisuhde, eikä toivottavasti tarkoitus maksattaa (osin) oma asuntolainansa toisella.
Jännää, että asuntolainan maksattaminen toisella on hirmuinen vääryys, mutta se ei ole että nauttii täysin vastikkeetta sen asuntolainan tuomasta taloudellisesta hyödystä. Toinen sitoo pääomansa seiniin, vastaa kaikista riskeistä ja toisen mielestä on oikeus ja kohtuus että saa puolet siitä koituvasta hyödystä eli vuokralla asumiseen verrattuna alentuneista asumiskuluista.
Jos haluaa lainalle maksajan, kannattaa ottaa vuokralainen. Ihan oikeasti. Jatkaa parisuhdetta erillään asuen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin että puolet markkinahintaisesta vuokrasta josta vähennetään 30 % eli vero, jonka maksaisit saamastasi vuokrasta. Laskut toki puoliksi.
Kuulostaa vähän kuin pimeältä vuokratuotolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolet hänen oman asuntonsa tuottamasta tuotosta, joka vapautuu tuottoon kun hän muuttaa asuntoosi. Lisäksi puolet juoksevista kuluista.
Aivan oikea tapahan olisi maksaa puolet markkinavuokrasta, mutta esittämäni tapa ottaa paremmin huomioon osapuolten eritasoisen varallisuuden, mutta osallistaa molemmat oman varallisuutensa osalta. Varallisuuksien erotus menee parisuhteen hyväntekeväisyyteen.
"Tämä nyt sillä oletuksella, että mies ei pysty saamaan asuntolainaa ja ostamaan puolia asunnosta"
Yllä oleva lainaus on aloituksesta ja oletan sen tarkoittavan, että ap:n miesystävä asuu tällä hetkellä vuokralla, eikä omistuasunnossa. Jos kerta on epävarmaa saako mies lainaa, niin kuinka hän voisi nyt asua omassa asunnossa, koska eikös siitä saisi vakuutta ja/tai euroja ap:n asunnon puolikkaaseen?
Miksi siis täällä annetaan neuvoja sillä oletuksella, että miehellä olisi varallisuutta, joko asunnon tai sijoitusalkkujen muodossa? Minusta vaikuttaa annettujen tietojen osalta siltä, että miesystävä on työssäkäyvä, mutta palkka ei ole suuren suuri, asuu vuokralla, eikä ole omaisuutta. Voin olla täysin väärässä. Joku antoi esimerkin Matti&Maija, mikä taas ei vastannut aloituksen kysymykseen ollenkaan, vaan oli hyvin kaukana siitä. Ihan puuta heinää.
Ap tietenkin voisi vähän enemmän valaista tilannetta jurikin tältä osalta, että mikä miehen asumismuoto on ja kulut ovat tällä hetkellä ja mitkä ovat ap:n kulut (edes noin summat) omasta asunnostaan. Näin me voisimme antaa parempia neuvoja, eikä keskustelu lähtisi ihan laukalle, vai mahtaako olla jo myöhäistä?
Matti ja Maija-esimerkki oli puutaheinää vain jos on sitä mieltä että asumiskustannusten oikeudenmukaisuus riippuu siitä, kuinka paljon varallisuutta asuntoon muuttavalla kumppanilla on. Tietynlaista sosialismia siis - mikäli toisella ei ole mitään mainittavampaa varallisuutta niin on asunnon omistajan velvollisuus tukea tätä taloudellisesti ja tarjota asuminen halvemmalla, jotta tämä voisi omaisuuttaan kartuttaa.
Yhdessä asuminen on kyllä käytännössä aina tietynlaista "sosialismia" siinä mielessä, että kummankin on paras tiedostaa se realiteetti, että jos toinen jää työttömäksi, sairastuu tai muuten hänen tulotasonsa romanhtaa, ei oikeutta yhteiskunnan tukiin ole samalla lailla kuin yksin asuvalla, koska avopuolisonkin oletetaan elättävän. Eli yhdessä asuminen pitää sisällään "riskin" sosialismin sellaiseen muotoon kuin kumppanin elättäminen. Kannattaa muistaa tämä, eikä kannata muuttaa yhteen, jos kokee sen ongelmalliseksi. Elämää kun ei voi aina ennustaa. Ja toisaalta jos tuloerot ovat isot, niin käytännössä se yleensä tarkoittaa sitä, että isompituloinen vastaa isommasta prosentuaalisesta osuudesta kuluja - koska harvemmin se isompituloinen haluaa alentaa omaa elintasoaan leipäjonotasolle, joten jos yhteinen elämä, jaettu arki ja samanlainen elintaso halutaan, silloin isompituloinen maksaa enemmän.
Tämä ei ole pakollista, vaan voi myös asua erillään. Eikä se ole huono vaihtoehto, enkä sano tätä mitenkään ilkeillen. Olen itse jo yli 40, kahden lapsen äiti, enkä elämäntilanteeni vuoksi halua muuttaa kumppanin kanssa yhteen. En koe erillistaloutta ongelmaksi, enkä koe sen haittaavan suhteen muuta sisältöä. Pidän siis sinänsä yhdessä asumista ja erillään asumista molempia ihan hyvinä ja mahdollisina tapoina olla suhteessa - jokaisen pitää vain tietää, kumpi on se itselle sopiva tapa.
Outoa sakkia;
Miksi verrataan oletettuun tilanteeseen, että äijä asuisi jossain vuokra yksiössä, tai vastaavaa?? Voidaan yhtä hyvin olettaa, että mies asuisi okt;ssa, mistä 500th lainaa ja hän maksaisi lainanhoitokulut + vastikkeen?
Juoksevat kulut puoliksi, sisältää tietenkin hoitovastikkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolet hänen oman asuntonsa tuottamasta tuotosta, joka vapautuu tuottoon kun hän muuttaa asuntoosi. Lisäksi puolet juoksevista kuluista.
Aivan oikea tapahan olisi maksaa puolet markkinavuokrasta, mutta esittämäni tapa ottaa paremmin huomioon osapuolten eritasoisen varallisuuden, mutta osallistaa molemmat oman varallisuutensa osalta. Varallisuuksien erotus menee parisuhteen hyväntekeväisyyteen.
Siis oletat tässä, että molemmat ovat niin varakkaita, että omistavat omistusasunnon, edes velallisen sellaisen. Silloin tietenkin, jos asuntoon muuttava saa vuokratuloja vapaaksi jäävästä asunnosta, se on eri asia.
Monesti kuitenkin on niin, että se joka asuu vuokra-asunnossa, jolla ei ole varallisuutta, muuttaa toisen omistusasuntoon. Tällöin ei ole oikein ottaa "vuokraa" toiselta, sillä kyseessä on parisuhde, eikä toivottavasti tarkoitus maksattaa (osin) oma asuntolainansa toisella.
Jännää, että asuntolainan maksattaminen toisella on hirmuinen vääryys, mutta se ei ole että nauttii täysin vastikkeetta sen asuntolainan tuomasta taloudellisesta hyödystä. Toinen sitoo pääomansa seiniin, vastaa kaikista riskeistä ja toisen mielestä on oikeus ja kohtuus että saa puolet siitä koituvasta hyödystä eli vuokralla asumiseen verrattuna alentuneista asumiskuluista.
On näissä sellainen merkittävä sisällöllinen ero, että jos yhdessä halutaan asua ja jakaa yhteinen arki, niin se edellyttää toisen luo muuttamista (jos siis tilanne on se, että vain toisella on asunto). Sen sijaan vuokran periminen toiselta on jo aivan toinen sopimus ja järjestely. Näissä on siis eri motiivit: toisen omistama asunto mahdollistaa kummankin haluaman yhdessäasumisen, mutta vuokran periminen toiselta taas on taloudellinen sopimus, ja liittyy siihen, että toinen haluaa korvauksen siitä, että kumppani asuu hänen luonaan.
On tietysti mahdollista haluta samaan aikaan yhdessä asuminen, yhteinen elämä ja jaettu arki, sekä myös taloudellista tuottoa. Mutta motiivit ovat silti eri, ja näiden asioiden anti suhteelle on aivan erilainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolet hänen oman asuntonsa tuottamasta tuotosta, joka vapautuu tuottoon kun hän muuttaa asuntoosi. Lisäksi puolet juoksevista kuluista.
Aivan oikea tapahan olisi maksaa puolet markkinavuokrasta, mutta esittämäni tapa ottaa paremmin huomioon osapuolten eritasoisen varallisuuden, mutta osallistaa molemmat oman varallisuutensa osalta. Varallisuuksien erotus menee parisuhteen hyväntekeväisyyteen.
Siis oletat tässä, että molemmat ovat niin varakkaita, että omistavat omistusasunnon, edes velallisen sellaisen. Silloin tietenkin, jos asuntoon muuttava saa vuokratuloja vapaaksi jäävästä asunnosta, se on eri asia.
Monesti kuitenkin on niin, että se joka asuu vuokra-asunnossa, jolla ei ole varallisuutta, muuttaa toisen omistusasuntoon. Tällöin ei ole oikein ottaa "vuokraa" toiselta, sillä kyseessä on parisuhde, eikä toivottavasti tarkoitus maksattaa (osin) oma asuntolainansa toisella.
Jännää, että asuntolainan maksattaminen toisella on hirmuinen vääryys, mutta se ei ole että nauttii täysin vastikkeetta sen asuntolainan tuomasta taloudellisesta hyödystä. Toinen sitoo pääomansa seiniin, vastaa kaikista riskeistä ja toisen mielestä on oikeus ja kohtuus että saa puolet siitä koituvasta hyödystä eli vuokralla asumiseen verrattuna alentuneista asumiskuluista.
On näissä sellainen merkittävä sisällöllinen ero, että jos yhdessä halutaan asua ja jakaa yhteinen arki, niin se edellyttää toisen luo muuttamista (jos siis tilanne on se, että vain toisella on asunto). Sen sijaan vuokran periminen toiselta on jo aivan toinen sopimus ja järjestely. Näissä on siis eri motiivit: toisen omistama asunto mahdollistaa kummankin haluaman yhdessäasumisen, mutta vuokran periminen toiselta taas on taloudellinen sopimus, ja liittyy siihen, että toinen haluaa korvauksen siitä, että kumppani asuu hänen luonaan.
On tietysti mahdollista haluta samaan aikaan yhdessä asuminen, yhteinen elämä ja jaettu arki, sekä myös taloudellista tuottoa. Mutta motiivit ovat silti eri, ja näiden asioiden anti suhteelle on aivan erilainen.
Vuokrasuhteesta on turha höpöttää niin kauan kuin sellaista ei ole. Se, että pariskunta sopii että "sinä makuutat rahojasi seinissä niin minä maksan isomman siivun muista juoksevista kuluista" ei ole vuokrasuhde sen enempää kuin sekään että "laitetaan minun asunto vuokralle ja tuotto puoliksi ja muuten sinun asuntoon ja laitetaan kulut puoliksi".
Kyse ei ole tuoton haluamisesta vaan oikeudenmukaisuudesta. Tuoton hakemista löytyy sitten sen oikeudenmukaisen tilanteen molemmin puolin. Sekin on nimittäin juuri tuoton hakemista ja omaneduntavoittelua että haluttaisiin asua pelkällä puolella vastikkeella toisen asunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolet hänen oman asuntonsa tuottamasta tuotosta, joka vapautuu tuottoon kun hän muuttaa asuntoosi. Lisäksi puolet juoksevista kuluista.
Aivan oikea tapahan olisi maksaa puolet markkinavuokrasta, mutta esittämäni tapa ottaa paremmin huomioon osapuolten eritasoisen varallisuuden, mutta osallistaa molemmat oman varallisuutensa osalta. Varallisuuksien erotus menee parisuhteen hyväntekeväisyyteen.
Siis oletat tässä, että molemmat ovat niin varakkaita, että omistavat omistusasunnon, edes velallisen sellaisen. Silloin tietenkin, jos asuntoon muuttava saa vuokratuloja vapaaksi jäävästä asunnosta, se on eri asia.
Monesti kuitenkin on niin, että se joka asuu vuokra-asunnossa, jolla ei ole varallisuutta, muuttaa toisen omistusasuntoon. Tällöin ei ole oikein ottaa "vuokraa" toiselta, sillä kyseessä on parisuhde, eikä toivottavasti tarkoitus maksattaa (osin) oma asuntolainansa toisella.
Just näin.
Jännää, että asuntolainan maksattaminen toisella on hirmuinen vääryys, mutta se ei ole että nauttii täysin vastikkeetta sen asuntolainan tuomasta taloudellisesta hyödystä. Toinen sitoo pääomansa seiniin, vastaa kaikista riskeistä ja toisen mielestä on oikeus ja kohtuus että saa puolet siitä koituvasta hyödystä eli vuokralla asumiseen verrattuna alentuneista asumiskuluista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolet hänen oman asuntonsa tuottamasta tuotosta, joka vapautuu tuottoon kun hän muuttaa asuntoosi. Lisäksi puolet juoksevista kuluista.
Aivan oikea tapahan olisi maksaa puolet markkinavuokrasta, mutta esittämäni tapa ottaa paremmin huomioon osapuolten eritasoisen varallisuuden, mutta osallistaa molemmat oman varallisuutensa osalta. Varallisuuksien erotus menee parisuhteen hyväntekeväisyyteen.
Siis oletat tässä, että molemmat ovat niin varakkaita, että omistavat omistusasunnon, edes velallisen sellaisen. Silloin tietenkin, jos asuntoon muuttava saa vuokratuloja vapaaksi jäävästä asunnosta, se on eri asia.
Monesti kuitenkin on niin, että se joka asuu vuokra-asunnossa, jolla ei ole varallisuutta, muuttaa toisen omistusasuntoon. Tällöin ei ole oikein ottaa "vuokraa" toiselta, sillä kyseessä on parisuhde, eikä toivottavasti tarkoitus maksattaa (osin) oma asuntolainansa toisella.
Jännää, että asuntolainan maksattaminen toisella on hirmuinen vääryys, mutta se ei ole että nauttii täysin vastikkeetta sen asuntolainan tuomasta taloudellisesta hyödystä. Toinen sitoo pääomansa seiniin, vastaa kaikista riskeistä ja toisen mielestä on oikeus ja kohtuus että saa puolet siitä koituvasta hyödystä eli vuokralla asumiseen verrattuna alentuneista asumiskuluista.
On näissä sellainen merkittävä sisällöllinen ero, että jos yhdessä halutaan asua ja jakaa yhteinen arki, niin se edellyttää toisen luo muuttamista (jos siis tilanne on se, että vain toisella on asunto). Sen sijaan vuokran periminen toiselta on jo aivan toinen sopimus ja järjestely. Näissä on siis eri motiivit: toisen omistama asunto mahdollistaa kummankin haluaman yhdessäasumisen, mutta vuokran periminen toiselta taas on taloudellinen sopimus, ja liittyy siihen, että toinen haluaa korvauksen siitä, että kumppani asuu hänen luonaan.
On tietysti mahdollista haluta samaan aikaan yhdessä asuminen, yhteinen elämä ja jaettu arki, sekä myös taloudellista tuottoa. Mutta motiivit ovat silti eri, ja näiden asioiden anti suhteelle on aivan erilainen.
Vuokrasuhteesta on turha höpöttää niin kauan kuin sellaista ei ole. Se, että pariskunta sopii että "sinä makuutat rahojasi seinissä niin minä maksan isomman siivun muista juoksevista kuluista" ei ole vuokrasuhde sen enempää kuin sekään että "laitetaan minun asunto vuokralle ja tuotto puoliksi ja muuten sinun asuntoon ja laitetaan kulut puoliksi".
Kyse ei ole tuoton haluamisesta vaan oikeudenmukaisuudesta. Tuoton hakemista löytyy sitten sen oikeudenmukaisen tilanteen molemmin puolin. Sekin on nimittäin juuri tuoton hakemista ja omaneduntavoittelua että haluttaisiin asua pelkällä puolella vastikkeella toisen asunnossa.
Se omistusasuja makuuttaisi rahojaan seinissä joka tapauksessa ja maksaisi vielä enemmän asumiskustannuksista, jos asuisi yksin. Edelleen suosittelen vuokralaisen ottamista.
Ketjun aihe häiritsee minua sikäli, että jollei pariskunta pysty keskenään sopimaan miten asumis-, ja mahdollisesti elämiskustannukset jaetaan, ei siihen tule auttamaan mikään mielipide nettikeskustelustakaan. Toki jotain suuntaviivoja ja ajatuksia voi hakea pariskunnan omaan keskusteluun asiasta.
Selkeintä ja reiluinta on toki pistää kaikki puoliksi, mutta itseäni arveluttaisi kovastikin yhteenmuutto siten, että itse ostaisin osuuden toisen asunnosta, tai myisin osuuden omastani, kun on ihan mahdollista, että parin vuoden päästä yhteiselo ei enää maistukaan, ja sitten taloudellinen tilanne voi molemmilla olla se, että asunto on myytävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP älä anna sen miehen muuttaa asuntoosi. 5v yhteisasumisen jälkeen se voi eron tullessa vaatia osan asunnosta vaikkette olisi naimisissa.
Kai se riippuu tuloista ja siitä mitä ite sovitte. Ei näihin oikeita vastauksia ole
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on velaton pieni ok-talo. Kun mies muutti tänne, sovimme että hän laittaa yhteiselle tilille 400e/kk, minä 200e/kk ja niistä rahoista maksetaan ruokia ja laskuja (mm. könttänä kaikki vakuutukset, myös molempien autot). Jos rahat ei riitä, maksellaan omistamme. Hyvin on sujunut.
Vierailija kirjoitti:
Mä en pyydä naisystävältäni mitään, vaikka asuukin omistamassani asunnossa. Ei tulisi mieleenkään pyytää rahaa, senkun asuu vaan ihan vapaasti.
Mielikuvitusnainen kuluttaa asuntoa tosi vähän, ihan oikein, että et vaadi vuokraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ketjun aihe häiritsee minua sikäli, että jollei pariskunta pysty keskenään sopimaan miten asumis-, ja mahdollisesti elämiskustannukset jaetaan, ei siihen tule auttamaan mikään mielipide nettikeskustelustakaan. Toki jotain suuntaviivoja ja ajatuksia voi hakea pariskunnan omaan keskusteluun asiasta.
AP tässä moi, Itse asiassa pystytään kyllä sopimaan. Minulla ei tosin ole omistusasuntoa. Tämä oli vaan kiinnostava ajatusleikki tasa-arvoon liittyen ja halusin nähdä, miten ihmiset asiaa käsittelevät.
Selvisi että toisen omistusasunnossa asumiseen ei moni osaa suhtautua minkäänlaisella logiikalla vaan vaakakupissa painaa enemmän tunne. Tunne siitä, että "ei nyt vaan ole oikein" maksaa omasta asumisesta sellaista hintaa, jolla puoliso voisi kattaa myös omia velkamenojaan. Tämä tunne ei mitenkään huomioi vaihtoehtoisia kustannuksia tai sitä, että lainan ottajalla on myös vastuu lainastaan, mahdollisesta korkotason muutoksesta, riski asunnon arvon alenemisesta jne.
Loistava diilihän tuollainen toisen luokse muuttaminen ja puolikkaan vastikkeen maksaminen olisi (siinä pääsi se muuttaja tosissaan kerryttämään omaa varallisuuttaan). Tarttuisin itse varmasti tuollaiseen mahdollisuuteen, jos sellaista minulle tarjottaisiin. Olisi kiva asua vaikka jossain Kampissa kattohuoneistossa ja maksaa siitä omalta osuudeltaan vaan satanen tai pari.
Paras ratkaisu lienee kuitenkin yhteisasumisessa vuokralla asuminen tai lainan jakaminen 50/50, jotta tällaiselta dilemmalta voidaan käytännössä välttyä.
Tsemppiä kaikille niin yhdessä kuin erilläänkin asuville!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolet hänen oman asuntonsa tuottamasta tuotosta, joka vapautuu tuottoon kun hän muuttaa asuntoosi. Lisäksi puolet juoksevista kuluista.
Aivan oikea tapahan olisi maksaa puolet markkinavuokrasta, mutta esittämäni tapa ottaa paremmin huomioon osapuolten eritasoisen varallisuuden, mutta osallistaa molemmat oman varallisuutensa osalta. Varallisuuksien erotus menee parisuhteen hyväntekeväisyyteen.
"Tämä nyt sillä oletuksella, että mies ei pysty saamaan asuntolainaa ja ostamaan puolia asunnosta"
Yllä oleva lainaus on aloituksesta ja oletan sen tarkoittavan, että ap:n miesystävä asuu tällä hetkellä vuokralla, eikä omistuasunnossa. Jos kerta on epävarmaa saako mies lainaa, niin kuinka hän voisi nyt asua omassa asunnossa, koska eikös siitä saisi vakuutta ja/tai euroja ap:n asunnon puolikkaaseen?
Miksi siis täällä annetaan neuvoja sillä oletuksella, että miehellä olisi varallisuutta, joko asunnon tai sijoitusalkkujen muodossa? Minusta vaikuttaa annettujen tietojen osalta siltä, että miesystävä on työssäkäyvä, mutta palkka ei ole suuren suuri, asuu vuokralla, eikä ole omaisuutta. Voin olla täysin väärässä. Joku antoi esimerkin Matti&Maija, mikä taas ei vastannut aloituksen kysymykseen ollenkaan, vaan oli hyvin kaukana siitä. Ihan puuta heinää.
Ap tietenkin voisi vähän enemmän valaista tilannetta jurikin tältä osalta, että mikä miehen asumismuoto on ja kulut ovat tällä hetkellä ja mitkä ovat ap:n kulut (edes noin summat) omasta asunnostaan. Näin me voisimme antaa parempia neuvoja, eikä keskustelu lähtisi ihan laukalle, vai mahtaako olla jo myöhäistä?
Matti ja Maija-esimerkki oli puutaheinää vain jos on sitä mieltä että asumiskustannusten oikeudenmukaisuus riippuu siitä, kuinka paljon varallisuutta asuntoon muuttavalla kumppanilla on. Tietynlaista sosialismia siis - mikäli toisella ei ole mitään mainittavampaa varallisuutta niin on asunnon omistajan velvollisuus tukea tätä taloudellisesti ja tarjota asuminen halvemmalla, jotta tämä voisi omaisuuttaan kartuttaa.
Yhdessä asuminen on kyllä käytännössä aina tietynlaista "sosialismia" siinä mielessä, että kummankin on paras tiedostaa se realiteetti, että jos toinen jää työttömäksi, sairastuu tai muuten hänen tulotasonsa romanhtaa, ei oikeutta yhteiskunnan tukiin ole samalla lailla kuin yksin asuvalla, koska avopuolisonkin oletetaan elättävän. Eli yhdessä asuminen pitää sisällään "riskin" sosialismin sellaiseen muotoon kuin kumppanin elättäminen. Kannattaa muistaa tämä, eikä kannata muuttaa yhteen, jos kokee sen ongelmalliseksi. Elämää kun ei voi aina ennustaa. Ja toisaalta jos tuloerot ovat isot, niin käytännössä se yleensä tarkoittaa sitä, että isompituloinen vastaa isommasta prosentuaalisesta osuudesta kuluja - koska harvemmin se isompituloinen haluaa alentaa omaa elintasoaan leipäjonotasolle, joten jos yhteinen elämä, jaettu arki ja samanlainen elintaso halutaan, silloin isompituloinen maksaa enemmän.
Tämä ei ole pakollista, vaan voi myös asua erillään. Eikä se ole huono vaihtoehto, enkä sano tätä mitenkään ilkeillen. Olen itse jo yli 40, kahden lapsen äiti, enkä elämäntilanteeni vuoksi halua muuttaa kumppanin kanssa yhteen. En koe erillistaloutta ongelmaksi, enkä koe sen haittaavan suhteen muuta sisältöä. Pidän siis sinänsä yhdessä asumista ja erillään asumista molempia ihan hyvinä ja mahdollisina tapoina olla suhteessa - jokaisen pitää vain tietää, kumpi on se itselle sopiva tapa.
Vaihtelevia elämäntilanteita toki tulee vastaan, mutta voisi sen suhteen taloudellisen perustan kuitenkin rakentaa lähtökohtaisesti tasapuoliseksi eikä toista suosivaksi, niin niistä mahdollisesti vastaan tulevista vaikeuksista ja muutoksista olisi helpompi selvitä yhtä jalkaa.
Lisäksi minusta niitä, niin taloudellisia, kuin muitakin parisuhteen pelisääntöjä voi tarkastella aika ajoin uudestaan, ne voivat ja usein niiden on syytäkin elää suhteen ja elämäntilanteiden mukana kuten kirjoititkin.
Esimerkiksi kun itse aikanaan muutin nykyisen vaimoni kaksioon niin sovittiin että maksan tietyn verran enemmän muita elämisen kuluja jotta hän saa kohtuullisen korvauksen asumisesta (hän muuten itse ehdotti pelkkää vastiketta + puolikasta sähköstä ja kotivakuutuksesta kuten moni muukin tässä ketjussa). Ei noita mitenkään sentilleen laskettu vaan vähän sinnepäin niin että kumpikin koki että ei ole sen kummemmin hyväksikäyttäjä kuin hyväksikäytettykään.
Jonkun ajan päästä otettiin yhteinen taloustili niin tuo hoitui niin että minä siirsin sinne jonkin verran isomman summan kuukausittain kuin hän.
Kun vaimoni alkoi tehdä apurahan turvin väikkäriä ja minä samoihin aikoihin siirryin huomattavasti paremmin palkattuihin hommiin niin tuloerot retkahtivat aika suuriksi ja sovittiin että taloustilille laitetaan rahaa tulojen suhteessa ja samalla tavallaan hävisi itsekseen tuo "asumiskorvaus".
Sitten alettiin katsella hääpäivää ja isompaa asuntoa, jolloin selviteltiin avioehtokuviot sun muut. Uusi asunto ostettiin puoliksi ja vaimo laittoi kaksionsa vuokralle, joten sen jälkeen kaikki asumiskulut menivät tietysti luonnollisesti puoliksi muutenkin.
Omat rahat ja taloustili meillä on käytössä edelleenkin, mutta lapsiperheessä tietysti realiteetit ovat usein sellaiset että lasten ja perheen hyväksi ne "omatkin" rahat enimmäkseen menevät. Tuo taloustili nykyisellään onkin meille ehkä ennemminkin sellainen budjettisuunnittelun työkalu jonka avulla perheen arkimenoja on helppo suunnitella ja seurata.
Tämä nyt vain yhtenä esimerkkinä siitä miten nuo talouskuviotkin voivat luonnollisesti kehittyä muun elämän mukana, ei sen kummempaa. Jokainen pariskunta tietysti sopii omat kuvionsa, mutta toivottavasti nimenomaan sopii (vaikka rahasta puhuminen usein ikäväksi parisuhteen kontekstissa mielletäänkin) eikä niin että vain oletetaan ja ajaudutaan johonkin mikä ehkä pohjimmiltaan tuntuu toisesta tai molemmista pahalta.
Vierailija kirjoitti:
No eikö puolet markkinahintaisesta vuokrasta ole jo liikaa. Miksi haluat puolisolta saman vuokran kuin hän maksaisi vieraalle vuokranantajalle. Silloinkin hän maksaisi vain puolet, jos yhdessä vuokraisitte.
Äijä mussuttaa jääkaapin tyhjäksi, sotkee ja jättää valot päälle. Aiheuttaa enemmän kuin puolet asuinkustannuksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolet hänen oman asuntonsa tuottamasta tuotosta, joka vapautuu tuottoon kun hän muuttaa asuntoosi. Lisäksi puolet juoksevista kuluista.
Aivan oikea tapahan olisi maksaa puolet markkinavuokrasta, mutta esittämäni tapa ottaa paremmin huomioon osapuolten eritasoisen varallisuuden, mutta osallistaa molemmat oman varallisuutensa osalta. Varallisuuksien erotus menee parisuhteen hyväntekeväisyyteen.
Siis oletat tässä, että molemmat ovat niin varakkaita, että omistavat omistusasunnon, edes velallisen sellaisen. Silloin tietenkin, jos asuntoon muuttava saa vuokratuloja vapaaksi jäävästä asunnosta, se on eri asia.
Monesti kuitenkin on niin, että se joka asuu vuokra-asunnossa, jolla ei ole varallisuutta, muuttaa toisen omistusasuntoon. Tällöin ei ole oikein ottaa "vuokraa" toiselta, sillä kyseessä on parisuhde, eikä toivottavasti tarkoitus maksattaa (osin) oma asuntolainansa toisella.
Jännää, että asuntolainan maksattaminen toisella on hirmuinen vääryys, mutta se ei ole että nauttii täysin vastikkeetta sen asuntolainan tuomasta taloudellisesta hyödystä. Toinen sitoo pääomansa seiniin, vastaa kaikista riskeistä ja toisen mielestä on oikeus ja kohtuus että saa puolet siitä koituvasta hyödystä eli vuokralla asumiseen verrattuna alentuneista asumiskuluista.
On näissä sellainen merkittävä sisällöllinen ero, että jos yhdessä halutaan asua ja jakaa yhteinen arki, niin se edellyttää toisen luo muuttamista (jos siis tilanne on se, että vain toisella on asunto). Sen sijaan vuokran periminen toiselta on jo aivan toinen sopimus ja järjestely. Näissä on siis eri motiivit: toisen omistama asunto mahdollistaa kummankin haluaman yhdessäasumisen, mutta vuokran periminen toiselta taas on taloudellinen sopimus, ja liittyy siihen, että toinen haluaa korvauksen siitä, että kumppani asuu hänen luonaan.
On tietysti mahdollista haluta samaan aikaan yhdessä asuminen, yhteinen elämä ja jaettu arki, sekä myös taloudellista tuottoa. Mutta motiivit ovat silti eri, ja näiden asioiden anti suhteelle on aivan erilainen.
Vuokrasuhteesta on turha höpöttää niin kauan kuin sellaista ei ole. Se, että pariskunta sopii että "sinä makuutat rahojasi seinissä niin minä maksan isomman siivun muista juoksevista kuluista" ei ole vuokrasuhde sen enempää kuin sekään että "laitetaan minun asunto vuokralle ja tuotto puoliksi ja muuten sinun asuntoon ja laitetaan kulut puoliksi".
Kyse ei ole tuoton haluamisesta vaan oikeudenmukaisuudesta. Tuoton hakemista löytyy sitten sen oikeudenmukaisen tilanteen molemmin puolin. Sekin on nimittäin juuri tuoton hakemista ja omaneduntavoittelua että haluttaisiin asua pelkällä puolella vastikkeella toisen asunnossa.
Se omistusasuja makuuttaisi rahojaan seinissä joka tapauksessa ja maksaisi vielä enemmän asumiskustannuksista, jos asuisi yksin. Edelleen suosittelen vuokralaisen ottamista.
Niin niin ja vuokra-asuja maksaisi koko vuokran asunnosta joka tapauksessa, joten ei kai hänen kanssaan yhteen muuttavan tarvitse vuokrasta puolia maksaa? :-)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolet hänen oman asuntonsa tuottamasta tuotosta, joka vapautuu tuottoon kun hän muuttaa asuntoosi. Lisäksi puolet juoksevista kuluista.
Aivan oikea tapahan olisi maksaa puolet markkinavuokrasta, mutta esittämäni tapa ottaa paremmin huomioon osapuolten eritasoisen varallisuuden, mutta osallistaa molemmat oman varallisuutensa osalta. Varallisuuksien erotus menee parisuhteen hyväntekeväisyyteen.
Siis oletat tässä, että molemmat ovat niin varakkaita, että omistavat omistusasunnon, edes velallisen sellaisen. Silloin tietenkin, jos asuntoon muuttava saa vuokratuloja vapaaksi jäävästä asunnosta, se on eri asia.
Monesti kuitenkin on niin, että se joka asuu vuokra-asunnossa, jolla ei ole varallisuutta, muuttaa toisen omistusasuntoon. Tällöin ei ole oikein ottaa "vuokraa" toiselta, sillä kyseessä on parisuhde, eikä toivottavasti tarkoitus maksattaa (osin) oma asuntolainansa toisella.
Jännää, että asuntolainan maksattaminen toisella on hirmuinen vääryys, mutta se ei ole että nauttii täysin vastikkeetta sen asuntolainan tuomasta taloudellisesta hyödystä. Toinen sitoo pääomansa seiniin, vastaa kaikista riskeistä ja toisen mielestä on oikeus ja kohtuus että saa puolet siitä koituvasta hyödystä eli vuokralla asumiseen verrattuna alentuneista asumiskuluista.
On näissä sellainen merkittävä sisällöllinen ero, että jos yhdessä halutaan asua ja jakaa yhteinen arki, niin se edellyttää toisen luo muuttamista (jos siis tilanne on se, että vain toisella on asunto). Sen sijaan vuokran periminen toiselta on jo aivan toinen sopimus ja järjestely. Näissä on siis eri motiivit: toisen omistama asunto mahdollistaa kummankin haluaman yhdessäasumisen, mutta vuokran periminen toiselta taas on taloudellinen sopimus, ja liittyy siihen, että toinen haluaa korvauksen siitä, että kumppani asuu hänen luonaan.
On tietysti mahdollista haluta samaan aikaan yhdessä asuminen, yhteinen elämä ja jaettu arki, sekä myös taloudellista tuottoa. Mutta motiivit ovat silti eri, ja näiden asioiden anti suhteelle on aivan erilainen.
Osaatko perustella miksi toisen asunnossa pelkällä puolella vastikkeella ei ole sitä kammoamaasi taloudellisen hyödyn hakemista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolet hänen oman asuntonsa tuottamasta tuotosta, joka vapautuu tuottoon kun hän muuttaa asuntoosi. Lisäksi puolet juoksevista kuluista.
Aivan oikea tapahan olisi maksaa puolet markkinavuokrasta, mutta esittämäni tapa ottaa paremmin huomioon osapuolten eritasoisen varallisuuden, mutta osallistaa molemmat oman varallisuutensa osalta. Varallisuuksien erotus menee parisuhteen hyväntekeväisyyteen.
Siis oletat tässä, että molemmat ovat niin varakkaita, että omistavat omistusasunnon, edes velallisen sellaisen. Silloin tietenkin, jos asuntoon muuttava saa vuokratuloja vapaaksi jäävästä asunnosta, se on eri asia.
Monesti kuitenkin on niin, että se joka asuu vuokra-asunnossa, jolla ei ole varallisuutta, muuttaa toisen omistusasuntoon. Tällöin ei ole oikein ottaa "vuokraa" toiselta, sillä kyseessä on parisuhde, eikä toivottavasti tarkoitus maksattaa (osin) oma asuntolainansa toisella.
Jännää, että asuntolainan maksattaminen toisella on hirmuinen vääryys, mutta se ei ole että nauttii täysin vastikkeetta sen asuntolainan tuomasta taloudellisesta hyödystä. Toinen sitoo pääomansa seiniin, vastaa kaikista riskeistä ja toisen mielestä on oikeus ja kohtuus että saa puolet siitä koituvasta hyödystä eli vuokralla asumiseen verrattuna alentuneista asumiskuluista.
On näissä sellainen merkittävä sisällöllinen ero, että jos yhdessä halutaan asua ja jakaa yhteinen arki, niin se edellyttää toisen luo muuttamista (jos siis tilanne on se, että vain toisella on asunto). Sen sijaan vuokran periminen toiselta on jo aivan toinen sopimus ja järjestely. Näissä on siis eri motiivit: toisen omistama asunto mahdollistaa kummankin haluaman yhdessäasumisen, mutta vuokran periminen toiselta taas on taloudellinen sopimus, ja liittyy siihen, että toinen haluaa korvauksen siitä, että kumppani asuu hänen luonaan.
On tietysti mahdollista haluta samaan aikaan yhdessä asuminen, yhteinen elämä ja jaettu arki, sekä myös taloudellista tuottoa. Mutta motiivit ovat silti eri, ja näiden asioiden anti suhteelle on aivan erilainen.
Osaatko perustella miksi toisen asunnossa pelkällä puolella vastikkeella ei ole sitä kammoamaasi taloudellisen hyödyn hakemista?
Ihan ensimmäiseksi: vedät mutkat suoriksi tuolla "pelkällä puolella vastikkeella". Täällä on puhuttu yleensä asumiskulujen jakamisesta, jolloin niihin kuuluvat myös sähkö, vesi, netti, autopaikka, vakuutus ym. ja omasta mielestäni myös remontit ja hankinnat.
Toiseksi: taloudellisen hyödyn hakemista se on silloin, jos yhteenmuutossa on toiselle osapuolelle kyse taloudellisen hyödyn hakemisesta eikä yhteisen loppuelämän rakentamisesta yhteisessä kodissa.
eri
Jännää, että asuntolainan maksattaminen toisella on hirmuinen vääryys, mutta se ei ole että nauttii täysin vastikkeetta sen asuntolainan tuomasta taloudellisesta hyödystä. Toinen sitoo pääomansa seiniin, vastaa kaikista riskeistä ja toisen mielestä on oikeus ja kohtuus että saa puolet siitä koituvasta hyödystä eli vuokralla asumiseen verrattuna alentuneista asumiskuluista.