Marin: ”Tavoitteemme on, että vuonna 2030 50 % nuorista olisi korkeakoulutettuja”
Marin nosti puheessaan esiin tavoitteen nostaa koulutuksen tasoa Suomessa, erityisesti korkeakoulutuksen.
– Tällä vaalikaudella olemme laajentaneet oppivelvollisuutta ja tehneet toisen asteen koulutuksen aidosti maksuttomaksi. Seuraavaksi on nostettava korkeakoulutettujen määrää ja tutkimuspanostuksia – nämä kaksi kulkevat käsi kädessä. Rahalliset panostukset TKI-toimintaan eivät yksistään auta, jos tekijöitä ja osaajia ei ole.
Marinin mukaan Suomi oli vielä vuosituhannen alussa yksi maailman koulutetuimmista maista, mutta nyt olemme jäänet kauas OECD-maiden kärjestä.
– Se vaikuttaa myös talouskasvun mahdollisuuksiin. TKI ja koulutus ovat investointeja, joilla voimme varmistaa suomalaisten yritysten ja suomalaisten yhteiskunnan menestyksen. Tarvitsemme perusteellisen muutoksen korkeakoulupolitiikan linjaan. Korkeakoulutettujen osuutta ikäluokasta on nostettava selvästi, jotta pysymme muiden kärkimaiden tahdissa. Tarvitaan laajaa yhteiskunnallista tahtoa sekä muutosta myös talouspoliittisessa ajattelussa.
– Korkeakoulutuksen osalta tavoitteemme on, että vuonna 2030 50 % nuorista olisi korkeakoulutettuja. Mutta tavoitteiseen pääseminen edellyttää myös riittäviä, jopa radikaaleja toimia.
– Tavoitellessamme 2030-luvulle 50 % korkeakoulutustasoa, sitä että joka toinen nuori valmistuu vähintään kandiksi, meidän on varmistettava, että 60–70 % ikäluokasta aloittaa ammattikorkeakoulu- tai yliopisto-opinnoissa. Nyt vastaava luku on reilusti alle 50 %. Käytännössä tämä tarkoittaa ja vaatii sisäänoton merkittävää kasvattamissa. Opetusta on samalla lisättävä ja varmistettava nuorten hyvinvointi ja innostus opintoihin, Marin sanoi.
Kommentit (99)
Ai että hyvä tuo video. Kiitossss.....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon amkissa töissä, ja vielä vuosien jälkeenkin mietin että mikä niiden funktio on. Ohis.
Minä ja muutama kaverini ollaan ihan hyväpalkkaisissa töissä tekniikan alalla. AMKssa opiskelleita. Näköjään niillä on "funktio".
On niillä funltio. Mutta jos sinne tungetaan melkein kaikki, niin amk-koulutus kokee inflaation ja kohta sieltä ei enää pääsevhyväpalkkaisiin töihin.
Näinhän se on, että ihmiset jakautuu edelleen Gaussin käyrälle. Ei yleinen taso yhtäkkiä nouse, niin että kaikki läpäisee AMKn tosta vaan ja lopuista tulee tohtoreita.
Vierailija kirjoitti:
Purra tähtää Jussin kanssa Brysselin. Hölmöiltä äänet kun toistelee mm mantraa. Pääsevät hyville palkoille potkaisevat Hakkaraisen ja Huhtasaaren pois. Ei ne äänestäjistä välitä. Äänet kelpaa. Niitä saa kun näille vain mm toistelee. 😂
Molemmat piilokokkareita.
Kaikki ei todellakaa haluu olla joitaki korkeesti koulutettui elitistejä. Also, mitä akka on valmis tekemään miehiä syrjivälle koulujärjestelmälle? Nii? Pakotetaa vaa miehet koulupenkille leikkimää elitistejä ja ei puututa ongelmiin… M26
Vierailija kirjoitti:
Eli tuon matuhyysärin tavoite on että lisää väärillä papereilla olevia koneinsinöörejä kehitysmaista vaan lisää tänne. Sitä tuo saatanan silakkasvakki ajaa takaa koko politiikallaan.
Jonkunlainen väestönvaihto kai tavoitteena.
Miksei saman tien vaikka jalkapallossa "ostetaan" Messi, Ronaldo, Salah jne Suomen kansalaisiksi ja maajoukkueeseen. Sitten tyytyväisinä katsotaan stadionilla oman rakkaan ja perinteikkään maajoukkueemme menestystä. Ollaan kertaheitolla jalkapallon huippumaa.

Et tiedä jalkapallosta yhtää mitää. Maajoukkue ei osta pelaajia, vaan seurat tekee nii. M26

Todellakin tiedän. Se oli ironinen kommentti. Samalla tavalla kuin tuodaan tänne muka korkeakoulutettua työvoimaa, niin tuotaisiin huippupelaajia, jotka vaihtaisivat kansallisuuden ja sitten olisimme todella "ylpeitä omistamme". Ymmärräthän? Vitsi.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on kyllä Marinilta halpaa populismia...
Toteutuessaan erittäin kallista populismia.
Purralta halpamaista höpinää, estää Afkaani tuijota. Tunteeton nainen. Onneksi muut puolueet päättä yhdessä toisin. Sitä on välittäminen.
Mistä Marin aikoo taikoa rahat koulutuksiin sekä työpaikat noille korkeakoulun käyneille?
En tiedä onko toi hyvä juttu. Asun Italiassa ja täällä noi koulutukset on mun mielestä ihan pielessä. Täällä yliopistot ovat maksullisia, niissä voi sitten olla vaikka vuosia kunhan maksaa (ehkä yks koe vuodessa pitää tehdä)
Vanhemmat painostaa nuoria YOhin ja monet nuoret valehtelee että tentit on ok vaikka ei, on myös tapahtunut itsemurhia sen takia
Myös ATKssa ei mene paremmin eli nuoret eivät saa käyttää "vaarallisimpia" koneita ennenkuin täyttää 18v (mun tutun tyttö oli konditoorilinjan työharjottelussa 17 vuotiaana ja teki kuukauden croissanteja, oli todella lähellä lopettaa, onneksi ei).
Täällä on tosi vaikeaa löytää tavallisia ihmisiä jotka korjaa kodin ongelmia vaikka lukkoja tms ( pelkkä hätäkutsu maksaa satoja) esim. putkimiehet maksavat todella paljon ja eivät tee mitään kakka työtä eli jos on joku viemärikysymys niin kutsuvat heti apuun muurarin = lisää maksua.
Nuoret täällä eivät halua tehdä mitään raskasta työtä, monet haluavat päästä tv tähdeksi tai influenceriksi, eli rahaa nopeasti ja helposti. Tärkeintä on se miltä näyttää, ei mitä osaa.
S
En ymmärrä. Korkeakoulutettuja on nyt jo liikaa, nimenomaan useat avoimet työpaikat ovat niitä, joihin ei vaadita korkeakoulutusta. Ihmiset ovat ylikouluttautuneita niihin, eivätkä hae paikkoja. Oman alan työpaikkoja ei ole. Lopputulos: kukaan ei hae töitä ja työttömiä on yhä enemmän.
Pitäisikö kouluttaa ennemminkin niille aloille, joissa on pulaa työntekijöistä?
Tuo on järjetöntä. Maisterin paperilla ei ole mitään arvoa, jos kaikki ovat maistereita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon amkissa töissä, ja vielä vuosien jälkeenkin mietin että mikä niiden funktio on. Ohis.
Minä ja muutama kaverini ollaan ihan hyväpalkkaisissa töissä tekniikan alalla. AMKssa opiskelleita. Näköjään niillä on "funktio".
On niillä funltio. Mutta jos sinne tungetaan melkein kaikki, niin amk-koulutus kokee inflaation ja kohta sieltä ei enää pääsevhyväpalkkaisiin töihin.
Tämä inflaatio on jo tapahtunut. Etenkin YAMK tutkinto on työmarkkinoilla vitsi.
No kun muutetaan loputkin ammattikoulut korkeakouluiksi niin kyllähän tuo toteutuu. Sairaanhoitajat ja opistoinssit ovat nyt jo ns korkeakoulutettuja. Vielä siivooja- lähäri- autonasentaja- ja postiljooni- sekä konduktöörikorkeakoulut niin ollaan jo lähellä.
AMK ei ole yliopisto eikä siitä semmoista tule. Mutta korkeakoulut, jee.
Tässä tulee sitten hyvin pian vastaan kysymys: Kuka sitten tekee ja toteuttaa ne varsinaiset työt?
Sitä se on kun sairaanhoito-opistot muuttuivat korkeakouluiksi. 50 % työpaikoista on siis Sannan mielestä korkeakoulutusta vaativia.
Vierailija kirjoitti:
Korkeakoulutus on kiertoilmaisu ammattikorkeakoululle. Voin sanoa, että ammattikorkeakouluista ei tule mitään innovaatiota. AMK on periaatteessa lukion ja amiksen neppailujatke.
t: Insinööri
Se tradenominkin koulutus on kuitenkin ihan hyvä pohja niille, joilla vanhemmat tai tuttavat petaavat työpaikan valmiiksi, ja heille kerrotaann mitä taitoja siellä nimenomaan tarvitaan, Myös henkilöille, joilla jo on yritys tai ura jonkinlaisessa kunnossa, ja tiedetään mitä sieltä koulusta mennään hakemaan. Joäs mennään vaan valitsemaan kivoja kursseja, niin monelle aika turhaksi jää tuollaiset opinnot.
Vierailija kirjoitti:
Tässä tulee sitten hyvin pian vastaan kysymys: Kuka sitten tekee ja toteuttaa ne varsinaiset työt?
Niitä tyyppejä meillä on jo ihan liikaa, jos et ole huomannut. Lisäksi lisää saa ulkomailta, jos on tarvetta.
On niillä funltio. Mutta jos sinne tungetaan melkein kaikki, niin amk-koulutus kokee inflaation ja kohta sieltä ei enää pääsevhyväpalkkaisiin töihin.