Lue keskustelun säännöt.
Miten voin auttaa syrjäytynyttä mieshenkilöä?
18.08.2021 |
En halua että kukaan tuttu tunnistaa niin joudun hiukan muuttamaan yksityiskohtia.
Minulle rakas perheenjäsen on syrjäytynyt tai ainakin erittäin lähellä syrjäytymistä. Kuinka voisin auttaa häntä?
En ole aivan varma kuinka kauan tilanne on ollut näin paha, mutta epäilisin että syöksykierre ulos yhteiskunnasta on alkanut vuoden 2018 jälkeen.
Hän ei saa koulua suoritettua loppuun, on muuttanut takaisin vanhempien luokse, ei kovin montaa ystävää oikeassa elämässä, pakenee todellisuutta aika usein nettipeleihin.
Sydämeni särkyy. Hän on kultainen ihminen, maailma on vain kohdellut kaltoin ja oma perhe ei osannut auttaa.
Hän ei valita mistään, ei koskaan pyydä mitään. Ei kerro pahasta olosta, yrittää vain olla mahdollisimman huomaamaton.
Psykiatrista apua olen yrittänyt hänelle hankkia, mutta sille ei ilmeisesti sitten ollut tarvetta lääkärin mukaan.
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamalaa se on tähän kirjoittaa, mutta kuulun varmaan itsekin tuohon joukkoon. Lukion jälkeen en ole oikeastaan saanut mitään aikaan. Ainakaan sellaista mistä olisi koulutuksen tai työn muodossa jotain hyötyä. Kiusaaminen paljon vaikuttanut myös.
Tärkeintä jos koet itse elämäsi mielekkääksi.
No voin sanoa etten kyllä koe. Yritän itsekin nyt edes ammatin saada ja tehdä jotain sen eteen. En vaan tiedä pärjäänkö enää elämässäni jos en ole edes paljon töissä ollut. Joku CV on ihan utopiaa minulle sen vuoksi. En tiedä sitten voiko tämä olla kenenkään toive olla syrjäytynyt. Itsekin joskus ajattelin, kun voimat lopussa että on mukavaa saada olla rauhassa. Nyt kun se "rauha" on jatkunut vuosia niin kyllähän sitä miettii, että olisi tämä toisinkin voinut mennä. Syytän paljon itseäni. Mietin myös sitä, että maksan varmaan tästä pitkään ja tietysti moni on tehnyt paljon elämänsä eteen. Itse taas olen vaan jotenkin elänyt eteenpäin. Toisaalta en vaadi paljon kuitenkaan.
Älä kilpaile muiden vaan ainoastaan itsesi kanssa. Itsesyytökset ovat turhia. Elämää ei tarvitse ottaa niin vakavasti, kokemus tekee viisaammaksi. CV:n tekoon on olemassa pieniä kikkoja, joita varmasti moni muukin käyttää. Harmaita pikku valheita. Ei aina tarvitse kertoa koko totuutta, kunhan ei teoillansa loukkaa ketään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä on "syrjäytynyt"? Kaikki puhuvat aina "syrjäytymisvaarasta", mutta kukaan ei koskaan kerro milloin ihminen on "syrjäytynyt". Ei kaikilla työssäkäyvilläkään ole välttämättä muita ystäviä kuin viinapullo.
Virallisen määritelmän mukaan syrjäytynyt on henkilö, joka ei opiskele eikä ole töissä.
Voi olla älykäskin joka on tehnyt jo johtopäätökset että kannattaa vaan pysyä kaukana nykysysteemeistä. Kyllä.
Syrjäytyminen suojelee nykyään. Kaikella on tarkoituksensa. Voi olla sukunne viimeinen mohikaanikin kunhan tässä mennään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on "syrjäytynyt"? Kaikki puhuvat aina "syrjäytymisvaarasta", mutta kukaan ei koskaan kerro milloin ihminen on "syrjäytynyt". Ei kaikilla työssäkäyvilläkään ole välttämättä muita ystäviä kuin viinapullo.
Virallisen määritelmän mukaan syrjäytynyt on henkilö, joka ei opiskele eikä ole töissä.
Eli toisin sanoen noin joka neljäs työikäinen suomalainen on syrjäytynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmaan ensin pitäisi saada koulu loppuun, enää puuttuu vain opinnäytetyö, mutta se tuntuu aiheuttavan paljon tuskaa. Olen koulun opoon ollut yhteydessä että voisiko siihen saada jotain apua.
Uusi asunto jostain toisesta kaupungista tai läheltä keskustaa voisi aktivoida enemmän ihmisten ilmoille ja ulkoilmaan. Se tosin on mahdollinen muutos vasta valmistumisen jälkeen realistisesti.
Ehkä tulevaisuuden suunnitelmien tekeminen helpottaisi myös. Jotain konkreettista ja saavutettavissa olevaa. Olen ehdottanut muuttoa uuteen paikkaan koulun jälkeen. Ala ei taida olla hänelle omiaan, mutta olen kannustanut suorittamaan loppuun kun enää niin vähän on jäljellä.
Kavereita hänellä on netissä, mutta ilmeisesti ei heidänkään kanssa pysty murheista/muuten syvällisemmin juttelemaan. Ainakin olen käsittänyt ettei oikein omista asioistaan kenellekään puhu, paitsi minulle kun kyselen.
Oikeassa elämässä hänellä on pieni kaveriporukka joita näkee muutaman kerran vuodessa. Hän kaipaisi seuraa johonkin mukavaan tekemiseen, mutta sosiaaliset tilanteet eivät ole hänen vahvuutensa. Siinä häntä pitäisi jotenkin tukea.
Ap
Miksi opiskella opinnot loppuun alalle mikä ei ole oma juttu? Ihan sama kuinka pienestä se on kiinni mutta se tutkinto on turha jos sille alalle ei ole kiinnostusta edes mennä. Uutta opiskelupaikkaa etsimään vaan jos opiskelu kiinnostaa. On se motivaatiokin sitten korkeammalla kun oikeasti opiskelee jotain itseä kiinnostavaa.
Miksi muutto on realistinen vasta valmistumisen jälkeen? Selityksiä. Muuttaa voi koska vaan.
Netissä voi keskustella omista tunteistaan vaikka foorumilla tai anonyymisti jonkun kanssa. Tai ne ajatukset voi kirjoittaa vaikka nimettömästi blogiin, tai päiväkirjaan. Jos nyt se tunteista puhuminen niin kovin tärkeää on.
Ja niitä kavereita sitten pitää vaan etsiä. On se sitten seurustelumielessä tai kaverina niin netistä löytyy varmasti paikkoja. Aloittaa vaikka Jodelista tai vaikka Facebook ryhmistä. Siellä alkaa seuraamaan itseään kiinnostavia asioita tai oman paikkakunnan ryhmiä. Siitä pikkuhiljaa kerää rohkeutta osallistua muutenkin kuin vain seuraamalla.
Vierailija kirjoitti:
Olen ainoana saanut hänen kanssaan muodostettua keskusteluyhteyden niin että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä.
Hän on tottunut tilanteeseensa eikä näe ulospääsyä. Vanhemmat eivät ymmärrä että heidän apunsa ei auta heidän aikuista lastaan vaan on enemmänkin haitaksi passivoidessaan.
Hän ei osaa pyytää apua ja jos ei osaa tehdä jotain niin se jää sitten kaikessa hiljaisuudessa tekemättä.
Olen saanut hiukan vanhempien, lähinnä äidin kanssa saanut aloitettua keskustelua siitä että kuinka heidän poikaansa voisi tukea ja mikä häntä oikeasti auttaisi. He eivät myöskään toivo että aikuinen asuu vielä nelikymppisenä kotona ilman omaa elämää.
Koulun opoon olen ollut yhteydessä ja näin ollen kouluasiat mitä luultavimmin etenevät syksyn aikana. Näen häntä melkein joka viikko jotta saisi vähän muitakin kontakteja kuin vain omat vanhemmat.
Olen myös usein samaa mieltä että aikuinen hoitaa itse asiansa ja silkkaa laiskuutta ei tulisi paapoa, mutta tässä ei nyt siitä ole kyse.
Ap
Minusta tuo kuulostaa ihan AD(H)D-oireilulta, ehkä jotain autismin kirjoakin. Ei tosiaan ole laiskuudesta kyse eikä primaariongelma ole edes psykiatrinen, tosin neuroepätyypillisyys altistaa myös masennukseen ym. Neuropsykologisilla testeillä nuo diagnosoidaan, sinne saattaa kyllä olla melkoiset jonot ainakin julkisella.
Vaikutat tosi ihanalta ihmiseltä kun välität ja osaat kuunnella!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on "syrjäytynyt"? Kaikki puhuvat aina "syrjäytymisvaarasta", mutta kukaan ei koskaan kerro milloin ihminen on "syrjäytynyt". Ei kaikilla työssäkäyvilläkään ole välttämättä muita ystäviä kuin viinapullo.
Virallisen määritelmän mukaan syrjäytynyt on henkilö, joka ei opiskele eikä ole töissä.
Jee, kiva tietää. Olen siis ollut syrjäytynyt nyt jo yli 15 vuotta putkeen.
Muistan hyvän ystäväni poikaa... Tunsin perheen, kun poika oli pieni, ja olin tiiviisti mukana heidän elämässään. Poika rakasti auttaa äitiään leipomusten tekemisessä ja istua nojatuolissa pitkiä aikoja uppoutuneena lastenlehteen. Elämä oli niukkaa, mutta hyvää. Koulussa poika loisti, matematiikan laskut sujuivat kuin vettä vaan ja poika kantoi repussaan kirjastosta kirjoja kotiin koko ala-asteen. Pojan kasvaessa hänen kiinnostuksensa laajeni luontoon ja yhteiskuntaan, mutta varttuessaan hänestä tuli hiljainen ja varautunut. Kerran pojan äiti tunnusti pojan itkeskelevän kotona sitä, kuinka sai katsella koulusta sivussa, poikien ja tyttöjen tehdessä tuttavuutta keskenään... Pojan lukion alettua romahduksen suunta oli selvä, hän muuttui pelkäksi kuoreksi itsestään. Yritimme auttaa poikaa kaikin tavoin, vannottaen opiskelijaelämän tuovan muutoksen asiaan... Poika pääsikin heti opiskelemaan kansainvälistä politiikkaa, olimme helpottuneita... Pojan opiskelut eivät kuitenkaan koskaan käynnistyneet kunnolla, ja seurasi lopullinen romahdus... Nyt poika elää kuin haamu, vain tyhjänä kuorena itsestään...
Varmaan ensin pitäisi saada koulu loppuun, enää puuttuu vain opinnäytetyö, mutta se tuntuu aiheuttavan paljon tuskaa. Olen koulun opoon ollut yhteydessä että voisiko siihen saada jotain apua.
Uusi asunto jostain toisesta kaupungista tai läheltä keskustaa voisi aktivoida enemmän ihmisten ilmoille ja ulkoilmaan. Se tosin on mahdollinen muutos vasta valmistumisen jälkeen realistisesti.
Ehkä tulevaisuuden suunnitelmien tekeminen helpottaisi myös. Jotain konkreettista ja saavutettavissa olevaa. Olen ehdottanut muuttoa uuteen paikkaan koulun jälkeen. Ala ei taida olla hänelle omiaan, mutta olen kannustanut suorittamaan loppuun kun enää niin vähän on jäljellä.
Kavereita hänellä on netissä, mutta ilmeisesti ei heidänkään kanssa pysty murheista/muuten syvällisemmin juttelemaan. Ainakin olen käsittänyt ettei oikein omista asioistaan kenellekään puhu, paitsi minulle kun kyselen.
Oikeassa elämässä hänellä on pieni kaveriporukka joita näkee muutaman kerran vuodessa. Hän kaipaisi seuraa johonkin mukavaan tekemiseen, mutta sosiaaliset tilanteet eivät ole hänen vahvuutensa. Siinä häntä pitäisi jotenkin tukea.
Ap