Puolueeton mielipiteenne meidän riidasta

Miehen lapsuus on ollut hyvä, mutta isä on ollut hyvin kontrolloiva sen suhteen, ettei mikään tavara rikkoutuisi tms. Äiti on hoiva-alan ammattilainen, mutta on suhtautunut kohtuullisen rennosti lastenkasvatukseen. Tosin lapsilta on vaadittu hyvää käytöstä ja kurinalaisuutta sekä isän että äidin puolelta. Itse hän on ollut villi ja toimelias poika.

Ongelmat liittyvät siis siihen, että mies haluaa turvata lapsen selustan koko ajan. Itse olen sitä mieltä, että lapsi oppii kokeilemalla. Enkä voi mitenkään koko ajan olla lapsessa kiinni, kun teen kaikki kotityöt itse (olen vielä hoitovapaalla). Olen sanonutkin, että lapsenhoidon lisäksi mun on oltava niin monessa asiassa kiinni, ettei jatkuvasta valvomisesta tule mitään. Tottakai otan lasta mukaan kotihommiin enkä jätä häntä missään tilanteessa täysin valvomatta. Ja onneksi isommat sisaruksetkin ovat vähän peräänkatsojina. Tosin miehen on vähän vaikea luottaa esim. vanhimpaan lapseen hoitajana.

Täytyy varmaan lisätä niitä tilanteita, että mies on ihan kaksin lapsen kanssa. Hän on tosin myöntänyt olevansa monta kertaa neuvoton, kun lapsi on uhmakkaana halunnut jäädä johonkin leikkipaikkaan ja miehen on ollut pakko tuoda huutava lapsi kotiin. Hän teoriassa ymmärtää, että lapselle pitää tuottaa pettymyksiä, mutta käytännössä hänen on hyvin vaikea toteuttaa asiaa oman lapsensa kohdalla, varsinkin näin pienen lapsen. En sitten tiedä muuttuuko tilanne lapsen kasvamisen myötä. Nyt pitäisi jo alkaa harjoitella, mun mielestä!

Olen yrittänyt sanoa, että olen seurannut kahden lapsen kehitysvaiheet ja tiedän mitä missäkin vaiheessa tulee. Alussa tosin mies oli sitä mieltä, että mulla on liian lepsu kasvatustyyli. Hän on tuonutkin kuria ja ryhtiä perheeseen, mistä varsinkin vanhempi lapsi on vähän protestoinut. Hän on ollut vähän ankarampi lapsilleni ennen oman lapsen syntymää, mutta sen jälkeen hän on kummasti pehmentynyt ja suhteet isompiin lapsiin on muuttuneet, mistä olen tosi iloinen. ap

Jos ärsyttää toista tahallaan olemalla välinpitämätön se on henkistä väkivaltaa joka usein lietsoo toisessa ihmisessa joko myös henkistä väkivaltaa tai fyysistä väkivaltaa. Minusta sinä käytökselläsi ärsytit tahallasi miestäsi ja nyt valitat kun sait haluamasi reaktion aikaan.

Minkäänlaista väkivaltaa ei sais harrastaa, ei henkistä eikä fyysistä. Vaikka vain sitiä fyysisestä aina puhutaan ja vain siitä voi saada rangaistuksen niin se henkinen on yhtä paha asia.

Mihin sun suhde vanhempien lasten isään kaatui?

Suhde vanhempien lasten isään kaatui väkivaltaisuuteen.

Välinpitämättömyyteen syyllistyn kyllä välillä, mikä ymmärrettäväsi aiheuttaa miehessä turhautumista. Tosin tällä kertaa perustelin kantani ja pyysin häntä jatkamaan nukuttamista, koska halusin antaa aikaani myös vanhemmalle lapselle. Koska ilmoitan asiat tyynen rauhallisesti ja viileästi, se saa minut ehkä näyttämään välinpitämättömältä. Ja joskus kun mies raivostuu, menen paniikkiin ja suorastaan jähmetyn, ja saatan siksi vaikuttaa kylmältä. Suojelen siis itseäni alitajuisesti, mutta mies jotenkin hermostuu entisestään, koska ei saa minusta verbaalista vastusta.

Mies on perheestä, jossa on riidelty ja huudettu. Meillä kotona ei koskaan vanhemmat tapelleet, vaan asioita hyssyteltiin ja äiti mökötti. Meillä on eri lähtökohdat käsitellä asioita. Itse tykkään puhua vasta suuttumuksen jälkeen, koska asiat ovat ehtineet selkiytyä päässä eikä tule suuttuneena sanoneeksi asioita, joita myöhemmin katuu. Mies haluaa selvittää asiat välittömästi, itse tarvitsen aikaa sulatteluun. Tämä johtaa konflikteihin myös osaltaan. ap

Minusta kuulostat hieman alisteiselta mieheesi nähden. Mietit, mikä sinussa on saanut kiltin miehen muuttumaan ja pohdit miten voisit itse muuttua ja mitä teet väärin. Toki parisuhteessa on kaksi osapuolta ja molemmilla on vastuunsa yrittää parhaansa, mutta ei fyysistä ja henkistä (haukkuminen ja kaitsijan ehdottaminen) saa vähätellä. Mies teki väärin eikä mikään pieni anteeksipyyntö saa riittää. Asiasta puhuttava ja asetettava ehdot ja rajat. Kirjoituksistasi tulee hieman tunne, että joudut varomaan sitä mitä sanot tai teet omassa kodissasi. Niin ei saisi olla. Asioista voidaan aina riidellä ja olla eri mieltä, mutta niin, ettei tarvitse pelätä toisen reaktiota.

Miehen ylisuojelevaisuuteen auttaa jos yhdessä mietitte mitä pahaa voi tapahtua siitä, että lapsi vaikka kaatuu ja saa mustelman. Voitte myös pohtia, mitä tapahtuu, jos lapsi ei saa tietyissä määrin juosta, tutkia ja teloa itseään. Mielestäni tutkivalla ja hyvin kehittyvällä lapsella kuuluukin olla vähintään silloin tällöin muutama mustelma. Paljon enemmän seuraa haittaa ylisuojelevaisuudesta kun lapsi ei opi luottamaan siihen, että osaa ja pystyy. 

Ap, tämä on minun kannaltani todella mielenkiintoinen ketju. Minä ja mieheni odotamme ensimmäistä lastani, ja pelkään että meilläkin perhedynamiikka voi mennä tuollaiseen suuntaan kuin teillä lapsen syntymän jälkeen. Miehessä on nyt jo havaittavissa kontrolloivuutta, matalaa pettymyksensietokykyä ja sellaista asennetta, että kaiken pitäisi aina mennä täydellisen virheettömästi ja siten, kuin hän on asiat mielessään ajatellut.

Mieheni tausta on samantapainen kuin sinun miehelläsi, ja oma taustani samantapainen kuin sinulla. Meillä on myös toisinaan erittäin vaikeita riitoja. Niitä on hyvin harvoin, mutta ne ovat niin pahoja että koen suurta neuvottomuutta niiden ollessa päällä. Mieheni ei ole koskaan ollut fyysisesti väkivaltainen, mutta henkisestä väkivallasta hän on kehittänyt melkeinpä taiteenlajin. Olen etsimässä meille terapeuttia nyt, kun kesän aikana koimme kaikkien aikojen pahimman riitamme (siihen asti jaksoin uskoa että asiat ovat hiljalleen menossa parempaan suuntaan) ja kun vielä lisäksi tulin raskaaksi.

Tulethan päivittämään ketjua ja kertomaan, miten teillä sujuu! Ja otathan vakavasti tuon fyysisen väkivallan uhriksi joutumisen uhkan, joka on sinun tapauksessasi harvinaisen todellinen. Suojele itseäsi.

t. 6

^lastamme

Ap, halusit ulkopuolisen mielipiteen teidän riidoistanne. Tässä tulee yksi. 

Miehesi vaikuttaa kokemattomalta ja epävarmalta vanhemmalta vaatiessaan sinua varjelemaan lasta kolhuilta. Hänen kasvatusmetodinsa tuntuvat kovin epäjohdonmukaisilta ja heikoisti perusteltuilta. Hän vaikuttaa myös kovin huonotapaiselta puolisona ja vanhempana. Ei ole asiallista toimintaa tulla riehumaan, kun on luovuttanut nukuttamisrituaalit sinulle. 

Hän kohdistaa henkistä ja ruumillista väkivaltaa sinuun menetettyään hermonsa. Hän tarvitsee ehdottomasti ammattiapua väkivaltaisuutensa vuoksi. 

Sinä puolestasi vaikutat kovin mukautuvaiselta. Haluat tehdä miehesi mieliksi, vaikka miehen käskyt ovat toisinaan täysin tolkuttomia. Pohdit myös, missä SINÄ olet tehnyt väärin ja oletko ehkä aiheuttanut miehesi väkivaltaisuuden. ET ole. 

Mies on aikuinen ihminen ja vastuussa omista tunteistaan ja teoistaan. Hänellä ei ole oikeutta satuttaa sinua sen enempää fyysisesti kuin henkisestikään. Piste. 

Terapiasta voisi kuitenkin olla myös sinulle hyötyä.  Siellä oppisit pitämään paremmin huolta omista rajoistasi. Tarpeen tullen saat sieltä eväitä myös jättää miehesi, ellei hän tajua, kuinka sairaalla pohjalla hänen kasvatusideologiansa on. 

Kannattaa katsoa. Tiededokumentti: Piinaavat raivonpuuskat. 

http://areena.yle.fi/tv/1999517

Siinä teille vähän isänmallia ja pikkuisen äidinkin. Meinasin oksentaa, kun ohjelman riehujavanhemmat puhuivat rakastavasta perheestä. 

Mene ap töihin.

Sivunumeroita ei näy joten tällä tavalla vikalle sivulle

Koko asetelma tuntuu väärältä, ei terveeltä suhteelta. Mies määräilee ja syyllistää sekä käyttää jopa fyysistä väkivaltaa, sinä alistut ja mietit mitä teit väärit. Lisäksi mies vaikuttaa olevan hukassa vanhemmuuden kanssa. 

Hankkisin ajan vaikka perheneuvolasta, missä voisitte käsitellä vanhemmuuteen liittyviä asioita ja pelkoja sekä parisuhdeasioita. Normaaliin elämään kuuluu, että lapsi esimerkiksi joskus kaatuu, ja oppii siitä. Se ei ole vaarallista, eikä siitä syyllistetä ketään. Lapsen itkua ei tarvitse pelätä, ja johdonmukaisuus on kasvatuksessa perusjuttuja. Jos isä nukuttaa, niin isä nukuttaa, eikä hae äitiä kun lapsi itkee. Mies voisi tarvita nyt ihan perusteltua tietoa lapsen kasvatuksesta ja kasvusta. Ja jos hän kuvittelee, että äiti voi päivän aikana vahtia lapsen jokaista askelta ja kopata kiinni aina kun lapsi meinaa horjahtaa, olisi ehkä hyvä viettää lasten kanssa yksin ihan kokonainen päivä hoitaen samalla samat askareet mitä äiti lastenhoidon ohessa tekisi, jos se auttaisi tajuamaan, että hän odottaa ehkä vähän liikoja?

Tarvitsette myös yhteisiä pelisääntöjä, esimerkiksi sen että hoitovuorossa oleva saa hoitaa tavallaan, eikä toinen tule viereen arvostelemaan. Vastuuta ei kesken kaiken siirretä toiselle. Lasten kuullen ei riidellä tai mökötetä, vaan asiat puidaan läpi myöhemmin kahdestaan keskustellen. Haukkuminen tai fyysinen kajoaminen ei ole missään tilanteessa oikein.

Hankkikaa ulkopuolista apua.

Voisin suositella Tahdolla ja Taidolla-parisuhdekurssia. Googlettamalla löytyy, onko teidän paikkakunnalla moista. Ite käydään miehen kanssa siellä ja kyllä se silmiä avaa, miten suhteessa on kaks erilaista ihmistä erilaisine lähtökohtineen ja miten molempien pitää tulla vastaan vaikeissa asioissa.

Sain paljon hyviä ajatuksenaiheita viesteistänne, kiitos niistä. On totta, että ulkopuolinen apu olisi tarpeen, mutta mun on hirvittävän vaikea saada miestä ymmärtämään sen tarpeellisuutta. Toki voisin itsekin mennä juttelemaan jonkun kanssa, sillä on totta, että mulle on aina tuottanut vaikeuksia vetää rajoja. Kaipaisin itsetunnon ja -arvostuksen kohotusta. Haluaisin myös oppia riitelyn (tai eri mieltä olemisen ja sen ilmaisemisen) jalon taidon. "Mykästä" perheestä tulleella on tosi vaikea tuoda esiin omia ajatuksiaan rakentavasti, toista vähättelemättä tai suoraan loukkaamatta. Nyt on taas ollut normaalia ja rauhallista, mutta jostain syystä pelkään seuraavia tilanteita. Yhteisten pelisääntöjen tekeminen olisi nyt ensimmäinen askel, niihin sainkin jo teiltä vinkkejä. Kiitos tuestanne! ap