Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Puolueeton mielipiteenne meidän riidasta
11.09.2014 |
Ahdistaa viimeiset riitamme siinä määrin, että haluaisin muilta vähän näkökulmaa asiaan. Mitä voisin tehdä jatkossa toisin? Missä asioissa mun itseni pitäisi katsoa peiliin?
Mulla ja mun miehellä on yksi yhteinen 1,5-vuotias lapsi ja itselläni on aiemmasta liitosta kouluikäiset lapset. Mies suhtautuu lapseen joskus ylisuojelevastikin ja itse taas otan asiat vähän rennommin. Silti on selvää, että haluamme lapsemme parasta molemmat. Mies saattaa esimerkiksi suuttua siitä, että lapsi saa mustelman tai kolhii itseään. Hän ei kestä, että lapsi satuttaa itseään ja minun pitäisi äitinä estää kaikki tällaiset kolhut. Niitä ei ole kuitenkaan tullut kuin muutamia, kun lapsi on oppinut kävelemään.
Riita liittyi lapsen nukuttamiseen muutamia iltoja sitten. Mies lupasi mennä nukuttamaan ja itse olin luvannut vanhimmalle lapselle leffaillan. Aloimme katsoa elokuvaa, mutta sen katsominen keskeytyi, kun mies ei saanutkaan lasta heti rauhoittumaan unille. Menin vuorostani nukuttamaan pientä, mutta hän ei rauhoittunut ja itkikin jonkun verran. Mies tuli heti torumaan, että turhaan itketän lasta. Vein lapsen lopulta hänen syliinsä ja sanoin, että yritä sinä välillä. Palasin leffaa katsomaan.
Mies otti tästä nokkiinsa ja vaati, että mun pitäisi nukuttaa lapsi, kun se selvästi itkee mun perään. Mitä tämä varmasti tekikin, kun on tottunut äidin nukuttamaksi useammin. Yritin sanoa, että haluaisin nyt antaa aikaani vanhemmalle lapselle enkä suostunut miehen pyyntöön. Otin välinpitämättömän asenteen, vaikkakin perustelin kantani mielestäni hyvin. Mies ei tähän suostunut ja lopulta haukkui minua aika rumin sanoin, töni jalalla kipeästi selkään ja lopulta puristi jalkaterääni niin kovaa, että se oikeasti teki kipeää. Vanhin lapsi näki ja kuuli kaiken. Lopulta menin nukuttamaan lapsen. Illalla hän huikkasi anteeksipyynnön molemmille lapsen huoneeseen. Nukuin vanhimman lapsen vieressä.
Viimeisin riita liittyi myös taaperon itkeskelyyn yöllä. Mies oli väsynyt ja juuri nukahtanut, kun lapsi alkoi itkeä eikä rauhoittunut millään. Yritin ottaa syliin ja viereen, silitin ja lohdutin, mutta lapsi ei rauhoittunut. Mies hermostui tästä ja sanoi, että nyt lapsella on märkä vaippa, nälkä tai jano. Itse sanoin, että ehkä se johtuu ikäkauteenkin sopivasta itkukohtauksesta, joka vain menee ohi. Mies suuttui, koska hänen mielestään olin aggressiivinen tuon sanoeassani. En kyllä ollut. Lopulta lapsi rauhoittui, mutta mies ehti jo huutaa ja haukkua minut...
Hänen mielestään olen liian flegmaattinen, kun lapsi itkee enkä tee tarpeeksi. Olen rauhallisempi luonne enkä poukkoile heti ympäriinsä vaan yritän rauhallisesti etsiä tapoja, jotta lapsi rauhoittuisi. Ehkä en pelkää lapsen itkua niin paljon, joten en reagoi siihen niin hysteerisellä tavalla. Olen yrittänyt selittää, että itku vahingoita tämän ikäistä lasta ja monesti uhmaikäkin tuo kiukkuitkua. Mies vain ahdistuu itkusta ja sitten hän syyttää mua, kun en saa lasta rauhoittumaan.
Hän on useasti sanonut vastaavissa tilanteissa, että mulla pitäisi olla täällä joku peräänkatsoja, ettei lapselle satu mitään. Se loukkaa minua äitinä. Kuitenkin hän pääosin arvostaa kotiäitiyttäni ja sitä miten pyöritän arkea kotona. Nämä suuttuneena sanonut lauseet kuitenkin kummasti jäävät elämään.
Mies sanoo mun olevan passiivis-aggressiivinen. Itse menen lukkoon riitatilanteissa enkä osaa kommunikoida. Joskus räjähdän takaisin ja aika usein alan itkeä. Minun pitäisi kai oppia sanomaan kantani selkeämmin, kommunikoida riitatilanteessa selkeämmin jne. Tapamme käsitellä lasta ovat erilaiset ja siksi näitä konflikteja tulee. Itse en moiti häntä koskaan, vaikka hän tekeekin asioita isänä eri tavoin kuin minä. Minun tapani näemmä ärsyttää miestä tosi paljon.
Omassa käytöksessäni on paljon parantamisen varaa ja nyt kaipaisinkin käytännön vinkkejä vastaaviin tilanteisiin. Pitäisikö vain otaa ohjat käsiin, kun mies kokee olevansa neuvoton lapsen kanssa? Itsestäni tuntui, että mies ei taas yrittänyt tarpeeksi nukutustilanteessa vaan halusi "päästä helpommalla" ja antaa minun hoitaa nukutuksen. Olinko itsekäs, kun pistin vastaan ja ehdotin, että hän nukuttaisi? Yritin kyllä olla kannustava ja sanoin, että kyllä sä siihen pystyt.. Mies vaan koki, ettei selvinnyt tilanteesta ja ahdistui siksi.
En tiedä miten tämä pitäisi käsitellä!
Kommentit (54)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koko päivähän sillä ap:llä on aikaa olla lasten kanssa, ja taatusti se taaperokin nukkuu päiväunia. Jos on vaativa työ, ni en todellakaan jaksa vetää toista työpäivää kotona, jos mies on isyyslomalla, kyllä se on silloin sen miehen homma pitää koti järjestyksessä.
Miehet vaan on idiootteja, ei sille naiset voi mitään... :(
Ainut jota voit syyttää on appivanhempiasi, koska he ovat miehestä tuollaisen kasvattaneet.
Musta vaikuttaa, että täällä paisutellaan tapahtunutta. Miehesi voi olla vain stressaantunut, hän ei tunne olevansa riittävä isänä, jos lapsi ei heti tottele yms. Ja jos sinä olet ollut koko ajan lapsen kanssa kotona, niin tottakai siinä isän rooli jää vähemmälle, kun ei ole oppinut kokemuksen kautta, ettei lasta voi aina miellyttää. Nyt vain rohkaiset miestä olemaan enemmän lapsen kanssa, kehut kuinka hyvin toimii ja hienovaraisesti annat vinkkejä, jos tuntuu ettei mies kestä suoria neuvoja (meillä ainakin mies vain loukkaantuu, jos joku kehtaa häntä opettaa kasvatuksessa).
Meillä on samantyyppisiä riitoja samanikäisen lapsen kanssa nytkin. Jossain vaiheessa, kun noita yöllisiä itkukohtauksia tuli joka yö, niin kyllä siinä meni hermo molemmilla ja sanottiin aika ilkeästikin toisillemme. Mutta suurin osa siitä johtuu väsymyksestä ja stressistä, kun molemmille lapsi on ensimmäinen eikä oltu koettu noita hysteerisiä kohtauksia aikaisemmin. Sanoisin, että paras olisi, jos miehesi lukisi/kuulisi lapsen kehitysvaiheista ja kasvamisesta enemmän, kun mistä oikeasti voi tietää, mistä esim. kauhukohtaus johtuu, jos ei sellaisesta ole koskaan kuullut?
Ja tuosta väkivallasta.. No, minusta se ei kuulosta niin pahalta kuin monista muista täällä. Itse tiedät, oliko kyseessä oikeasti väkivalta ja tunnet miehesi paremmin kuin kukaan täällä noiden muutaman viestin perusteella. Meillä esim kotona aika paljon tapahtuu paljonkin sellaista, minkä joku muu voisi kokea väkivaltana, mutta itse emme miehen kanssa sitä sellaiseksi koe. Ja minulla on myös mies, joka ei milloinkaan lähtisi mihinkään terapiaan puhumaan asioistaan, joten ei kannata painostaa, kun kaikista ei ole puhumaan vieraiden kanssa. Puhu mieluummin itse, mies kuitenkin luottaa ja rakastaa sinua varmasti, joten kuuntelee mieluummin sinua. Tai puhu miehen äidin kanssa, jos kerran häntä kuuntelee, ja yritä saada äitikin rohkaisemaan poikaansa isänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
55, kiitos kommentistasi. On totta, että mieheni on ollut jo pidemmän aikaa tosi stressaantunut töiden takia eikä pysty olemaan lapsen kanssa niin paljon kuin haluaisi. En tiedä syyllistääkö hän mua huonosta vanhemmuudesta oman itsensä kautta. Hän tietää olevansa liian vähän lapsen kanssa, joten asia on jotenkin helpompi käsitellä, kun hän vetää minutkin mukaan tähän samaan huonommuuteen - en tiedä. Itse olen koko ajan kannustanut miestä enkä ole missään vaiheessa ohjeistanut vierestä, vaikka hän on tehnyt asioita eri tavalla. Hän vain tosi helposti on pyytänyt mua apuun, vaikka suoriutuisi tilanteista aivan hyvin itsekin. Hän saattaa suuttua esimerkiksi siitä, etten tule auttamaan vaipanvaihdossa, jos lapsella esimerkiksi pursuaa kakat vaipasta. Yleensä sitten riennän "pelastamaan" tilannetta vain siksi etten kestä sitä marmatusta asiasta.
En itsekään ole huolissani väkivallasta, mutta se tekee mut äärimmäisen surulliseksi. Mies jotenkin viime aikoina on ilmaissut tosi paljon aggressiivia eleitä mua kohtaan, hän kiristelee hampaitaan ja vilauttelee keskaria milloin mistäkin syystä. Jotenkin tuntuu, että hän vihaa mua jostain syystä tai on jotenkin muuten ärsyyntynyt mun toimintaan tai olemukseen. Koska koen huonommuutta hänen edessään, se taas saa aikaan minussa kireyttä tai surumielisyyttä. Olemme jotenkin lukkiutuneiden tunteiden vietävinä ja oravanpyörä on valmis. Siksikin olisi kai hyvä purkaa tätä asiaa edes kaksin, sillä tiedän todella, ettei ulkopuolinen apu ole tässä kohtaa mahdollista, ainakaan yhdessä.
Lapsen kehitysvaiheista lukeminen olisi kyllä tosi hyvä juttu. En vain tiedä missä välissä mies ehtisi tällaisia lueskella. Taidan laittaa pienissä erissä sähköpostiin luettavaksi, jos vaikka töiden lomassa ehtisi lueskella. Ehkä nyt rauhallisessa tilanteessa puhuminen kannattaisi. Tuntuu vain niin hankalalta aloittaa keskustelua, kun tilanne ei ole juuri nyt päällä. Pitäisi kai jäsentää omia ajatuksiaan ensin paperille... ap
Ihan ensinnäkin kertoisin miehelle että jos fyysistä väkivaltaa vielä ilmenee, niin lähdet etkä taaksesi katso, toisekseen lapseen liittyvät asiat kannattaisi mennä läpi vaikka neuvolassa, mistä saisitte asiantuntevan mielipiteen ja mies vinkkejä lapsenhoitoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo neuvolassa käynti yhdessä voisi tietysti olla ihan hyvä, mutta meidän neuvolantäti on vähän sellainen hyssykkä, että en usko hänen mielipiteidensä vakuuttavan miestä kovin helposti. Miehen äidillä on kyllä vaikutusta mieheen ja hän on monta kertaa sanonut, että itkuun ei kuole eikä kolhuiltakaan voi välttyä. Ymmärrän miestä, että lasta haluaa suojella, mutta sillä tavoin lapsi oppii liikkumaan ja kiipeilemään, kun joskus vähän kolisee. Taisin itsekin olla hysteerisempi ekan lapsen kohdalla, mutta en ihan tässä määrin! Itse jo ehdotin ulkopuolista apua meidän riitaisuuteen, mutta mies toistaikseksi torppasi idean :( ap
Teit ihan oikein etkä ollut itsekäs. Ei ole oikein, että miehesi antaa lapsen määrätä kuka saa hänet nukuttaa ja syyttää sitten sinua jos katsot elokuvaa toisen lapsesi kanssa. Miehesi on todella lapsellinen ja törkeä syyttäessään sinua huonosta äitiydestä, varsinkn noilla perusteilla. Kaikkein vastenmielisintä on se, että vanhin lapsi joutuu kuulemaan tuollaista ja sen lisäksi nuo miehen tönimiset ja kipeää tekevät puristelutkin täyttävät väkivallan tuntomerkit.
Eli ei mikään pikku juttu ole tuo teidän riitelynne, kyllä aikuinen ihminen on vastuussaa omista sanoista ja teoistaan riidankin aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos ahdistus purkautuu miehessä agreessiivisen käytöksenä ja huutamisena ja karkeana kielenkäyttönä, hänen on kyllä syytä tehdä tuolle jotain ja pikaisesti. Asiat vaan suurenee kun lapsikin suurenee (kuten itekin varmaan tiedät). Mitäs sitten kun hänen pilttiään joku vaikka puree pkodissa? Tai ei ota mukaan leikkiin? Mitäs mies sitten tekee? Tuonikäisen nukuttaminen TÄYTYY hoitua mieheltäkin, ja pienemmänkin, meillä isä nukutti kuopuksen 2viikkoa vanhana, kun tiedettiin että maha on täynnä ja vaippa tyhjä. Ja teidän perheessänne on muitakin lapsia kuin tuo vauva, nekin on huomioitava ihan samassa määrin. Että nyt ois miehen hyvä aika alkaa ottamaan sitä miehen ja isän vastuuta. Nyt alkaa olla viimeiset hetket tai 5 vuoden päästä ootte ihmeissänne, kun edelleenkään isä ei kelpaa mihinkään.
Ainakin sen säännön voisitte opetella, että se, jonka vastuulla jokin asia on, myös määrää miten se tehdään. Jos nukuttaminen on sinun vastuullasi tiettynä iltana, miehellä ei ole asiaa tulla sanomaan että teet sen väärin. Samoin silloin kun se on miehen vastuulla, hän saa tehdä sen kuten haluaa. MUTTA jos hän tulee ja siirtää vastuun sinulle kesken kaiken, myös valta siirtyy sinulle ja mies sulkekoon silloin suunsa.
Onko lapsi miehelle ensimmäinen? Hänellä on varmaan normaalia tuoreen vanhemman ylisuojelevuutta asenteessaan. Voisitteko käydä juttelemassa jonkun perheterapeutin pakeilla muutaman kerran ihan vain sillä mielellä, että mies saisi mielenrauhan sinun kasvatustyylisi "vahingollisuudesta" (siis että se ei sellaista ole)? Jos asiantuntija kertoisi miehelle, että hänen lapsensa on hyvissä käsissä sinulla, auttaisiko se häntä luottamaan?
Voisit myös kertoa miehelle, rauhallisesti ja neutraalisti, että isän äitiin kohdistama syyllistäminen, parjaus ja jopa lievä fyysinen väkivalta tekevät lapsen mieleen paljon pahempaa jälkeä kuin se, että lapsen itkua ei saada välittömästi loppumaan. Suurin ongelma tilanteessanne lastenne kannalta on se, että miehesi ei kunnioita lapsen äitiä. Tämä vaurioittaa lasten minuutta ja heidän kehittymistään tasapainoisiksi aikuisiksi - ei niinkään se, että joskus itkettää ja täytyy oppia sietämään pieniä pettymyksiä elämässä. Jos miehesi ei saa mitenkään noita reaktioitaan hallintaan, yksilöterapiasta voisi olla hänelle hyötyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo miehen väkivaltaisuus on minusta huolestuttavaa. Tuollaisesta satuttamisesta minä laittaisin tiukan ehdon: joko hankkii itselleen apua (lyömätön linja, perheneuvola, työterveyshuollon/terveyskeskuksen kautta keskusteluapua tms.) tai lähtisin lasten kanssa. Pientäkään väkivaltaisuutta ei kannata hyväksyä, sillä se pahenee herkästi ajan kanssa.
Kertomasi perusteella sinulla on lapseen liittyvät asiat, itkun sieto yms järkevämmällä pohjalla kuin miehellä. Jos mies ei kerran sanomistasi usko, kannattaa kysyä neuvolasta olisiko mahdollista saada lähetettä vaikka neuvolapsykologille, neuvolan perhetyöhön, perheneuvolaan tai kirkon perheasiain neuvottelukeskukseen. Pari- tai perheterapiasta voisit sinäkin saada apuja kommunikointiin ja riitelyyn, jotta ymmärtäisitte paremmin toisinne ristiriitatilanteissakin.
Minusta teillä on selvästi ulkopuolisen avun paikka ja koska miehesi on käyttäytynyt väkivaltaisesti sinua kohtaan voit ihan hyvin vaatia, että apua on haettava. Jos mies ei suostu, on syytä miettiä onko teidän suhteellanne edellytyksiä jatkua.
Kiitos asiallisista kommenteistanne. Kyllä mies on alkanut nyt enemmän nukuttaa ja lähes aina on mennyt hyvin. Monesti lapsi valitsisi mieluummin minut, mutta mies on onneksi pitänyt päänsä pienestä protestoinnista huolimatta On mies ollut paljon lapsen kanssa yksinkin, kun olen ollut poissa, ja tämä on varmasti lisännyt hänen itseluottamustaan isänä. Sanoinkin hänelle, että joskus vain on pakko tehdä joku asia yksin, vaikka lapsi itkisi kuinka paljon. Sanoin, että minunkin on ollut aiemmin pakko selvitä vanhempien lasten hoidosta yksin, vaikka olisin kuinka kaivannut auttavia käsiä.
Mies on tottunut ratkomaan muita ongelmia ja selviämään vaikeistakin asioista, mutta jotenkin lapsen kanssa hän on täysin voimaton ja menee paniikkiin. Ehkä jotenkin jatkossa minun pitäisi osoittaa tukeni, mutta ei silti sännätä heti apuun vaan rohkaista miestä suoriutumaan itse pulmallisista hoitotilanteista. Tiedän, että välinpitämättömyyteni saa hänen verensä kiehumaan.
Väkivaltaan en aio suostua. Olen sitä ihan tarpeeksi saanut kokea edellisessä suhteessani. Tiedän siis siihen liittyvät asiat valitettavan hyvin. Harmittaa vain, että olen saanut kiltistä miehestä kuoriutumaan ihmisen, joka joutuu turvautumaan kanssani niin alhaisiin keinoihin. Aggressiolleen hänen pitäisi kai opetella tekemään jotain. Jokaisessa meissä asuu sellainen, joka äärimmäisessä tilanteessa voisi toimia hyvin primitiivisesti. Pitää vaan löytää jokin muu kanava mitä kautta ne pääsee purkamaan pois kuin käydä kiinni... ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa mieltä kuin edelliset ja lisäisin lisäksi, että voisit miehelle huomauttaa, että olethan saanut jo kaksi aiempaa lastasi kasvatettua koululaisiksi, joten eiköhän sulla ole ihan homma hanskassa ja miehenkin pitäisi siihen luottaa. Meillä on myös aina ollut sääntö, että joko antaa toisen tehdä omalla tavallaan tai sitten tekee ihan itse.
Millainen miehen lapsuus on ollut ? Onko hän kokenut jääneensä vaille hoivaa tai onko hänet hoidettu todella tarkasti ? Onko hän menettänyt sisaruksen lapsena jonkun onnettomuuden seurauksena jonka takia olisi noin tarkka ?
Harvoin lapsen itkun aikana voi olla ihan rentona. Mutta kuulostaa että miehesi menee suunnilleen sekaisin lapsen itkusta. Liittyykö kaikki ongelmat nimenomaan lapsen itkuun / lapsen riittävään vahtimiseen ? Tekeekö mies osansa kotitöistä ? Miten suhtautuu sinun lapseesi ? Millainen parisuhde oli ennen yhteistä lastanne ?
Mies oppisi parhaiten nukuttamaan lapsenne kun olisit joku ilta poissa paikalta siihen aikaan ja miehellä ei olisi mahdollisuutta paeta tilannetta. Olisiko tämä mahdollista ? Onko mies hoitanut lastanne useampia tunteja tai päiviä yhtäjaksoisesti ? Auttaisiko tilannetta jos mies hoitaisi itse lasta enemmän niin saisi varmuutta lapsen hoitoon ja ehkä se auttaisi toimimaan järkevämmin silloinkin kun lapsi itkee.
Tsemppiä. Tuo väkivalta kuulostaa tosi pahalta.
"Mies ei tähän suostunut ja lopulta haukkui minua aika rumin sanoin, töni jalalla kipeästi selkään ja lopulta puristi jalkaterääni niin kovaa, että se oikeasti teki kipeää. Vanhin lapsi näki ja kuuli kaiken."
Puolueeton mielipiteeni: tällaista ei SAA tapahtua. Koskaan, missään olosuhteissa. Jos miehesi satuttaa sinua, ja mikä pahinta, lapsen nähden, asiat ovat erittäin huonosti. Mieti, mikä on lastesi kannalta oikea ratkaisu.
Lapsi on miehelle ensimmäinen. Voisin yrittää saada hänet jonnekin ehdottamiinne tahoihin keskustelemaan. Tiedän kyllä jo melkein valmiiksi miten vaikea hänen olisi sellaiseen lähteä. Kaipaisin kyllä itsekin tosi paljon työkaluja kommunikointini parantamiseen. Siitä olisi varmasti hyötyä meille molemmille. ap
[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 13:38"]Harmittaa vain, että olen saanut kiltistä miehestä kuoriutumaan ihmisen, joka joutuu turvautumaan kanssani niin alhaisiin keinoihin.[/quote]
Anteeksi mitä???? Kukaan muu ei aiheuta toisessa ihmisessä väkivaltaista käytöstä, jokainen aikuinen ihminen valitsee itse sen, että toimii väkivaltaisesti.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 23:43"]
Oikeesti lasten pitäs nukahtaa nukuttamatta, eli jos tarpeeksi väsynyt, ni pannaan sänkyyn, sanotaan hyvää yötä ja valot pois. Pitää myös ottaa huomioon että mies on palkkatöissä kokopäivän ja tän kotiäidin pitää viettää laatuaikaa illalla, joka taas on perheen yhteistä aikaa, eli kaikkien laatuaikaa. En myöskään ymmärrä miksi minkään ikäistä lasta pitäisi itkettää. Terveisin suurperheen äiti
[/quote]
Lapsia on tullut hankittua ihan suurperheeksi asti, mutta sisälukutaito on hukassa. Ap:lla on kaksi muuta lasta, jotka myös tarvitsevat huomiota siinä missä taaperokin. Eikä palkkatyössä käynti vapauta isää vanhemman velvollisuuksista muualla maailmassa, vaikka teillä vapauttaisikin.
Mitenkäs muuten sinulla on aikaa roikkua netissä. Eikö sinun pitäisi olla vahtimassa lasten huoneiden oven takana, jos ne sattuisivat vaikka äännähtämään unissaan, jolloin sitten ryntäät HETI heitä lohduttamaan.